Paring: Minerva/Severus

Rating: R tai NC-17

Juoni: Minerva on tuntenut jo kauan jotain Severus Kalkarosta kohtaan. Hän ei ole aiemmin tiennyt, mitä mies tuntee häntä kohtaan, mutta kun he joutuvat yhdessä siivoamaan erään oppilaan aiheuttamaa tuhoa Liemiluokassa hän saa kuin saakin Kalkaroksen tunteet selville …

A/N: Ensimmäinen ficcini tällä parituksella! Summerchild kävi sivuillani ehdottamassa paritusta ja tekikin ihan valtavasti mieli kirjoittaa heistä. Saa nyt nähdä miten käy. Mistähän johtuu, että nyt tekee koko ajan mieli kirjoittaa näitä R tai NC-17 tason ficcejä. Ääh ..

***

Minerva McGarmiwa, joka tunnettiin Tylypahkassa muodonmuutokset – tuntien opettajana ja melko tiukkana noitana, otti huokaisten silmälasit silmiltään. Viimeinenkin oppilas oli vetänyt oven kiinni takanaan ja ihana rauha oli laskeutunut luokkaan.

Minerva nautti työstään, mutta joskus kaikki oli hänelle vähän liikaa. Oppilaat tahtoivat olla näin viikon lopulla rauhattomia ja väsyneitä eikä se ollutkaan mikään ihme, sillä Tylypahkassa opiskeltiin rankasti.

Hänellä oli pino esseitä korjattavanaan ja Hermione Grangerin ylimääräinen tutkielma, jonka tyttö oli välttämättä halunnut tehdä. Minerva ei ollut voinut kieltääkään. Hermionen numero ei ollut vaakalaudalla, mutta silti tyttö vaikutti jotenkin huolestuneelta opinnoistaan. Hän oli jo kolmannella luokalla, mutta ei silti oikein luottanut itseensä.

Yhtäkkiä ovi tempaistiin auki ja Minerva kohotti hätkähtäen katseensa, olettaen, että joku oppilaista oli unohtanut jotakin. Mutta ovella seisoikin myrskyisän näköinen Kalkaros, jonka mustat silmät vetivät hänen katseen puoleensa.

”Minerva, voisitko tulla mukaani? Tarvitsen hiukan apuasi”, Kalkaros sanoi. Minerva kohotti kulmiaan ja nousi seisomaan.

”Mikä hätänä, Severus?” Minerva kysyi huolissaan ja asteli miehen luokse. He seisoivat hetken aikaa vastakkain eikä kumpikaan luottanut toisiinsa. Minerva ihmetteli, miten kummassa Severus tarvitsi hänen apuaan jossain.

”Minun luokassani sattui pieni vahinko. Me olimme oppilaiden kanssa tekemässä erästä lientä, joka sitten hiukan levisi käsissä ja aiheutti melkoista sotkua luokassa. Tavoitteemme oli siivota ilman taikasauvaa koko sotku, joten tein sellaisen loitsun, jota ei voi purkaa. Se purkautuu itsellään kahden tunnin kuluttua, mutta en voi odottaa niin kauaa, sillä seuraava tuntini alkaa tunnin kuluttua. Mutta oppilaat, joiden piti siivota jälkensä, livistivät”, Sevruksen sieraimet värähtivät. Mies oli selvästi vimmoissaan.

”Totta kai minä autan sinua”, Minerva lupasi ja Kalkaros näytti melko huojentuneelta. Miehelle tuotti selvästi vaikeuksia siivota yksin koko sotkua. Mutta kaksin homma sujuisi varmasti parhaiten.

He astelivat tyrmiin, missä liemitunnit pidettiin. Käytävillä oli autiota, ehkä oppilaat välttelivät Kalkaroksen kiukkua, joka varmasti säteili monen kilometrin päähän. Minerva halusi kovasti nähdä tuhon, jonka joku harmiton oppilas oli aiheuttanut. Kalkarokselle tuotti näköjään vaikeuksia selvitä tehtävistään huolella.

Vihdoin he saapuivat liemuluokkaan. Kalkaros avasi oven ja savua tunkeutui Minervan nenään. Hän rypisti kulmiaan ja astui luokkaan, missä ei nähnyt muutamaa senttiä pidemmälle. Koko luokka oli sakean savun peitossa. Tuhkaa ja pulpetin palasia lojui siellä täällä.

”Mitä ihmettä oikein tapahtui?” Minerva kauhisteli ja meni avaamaan pari ikkunaa, jotta savua tunkeutuisi ulos.

”Se pahuksen nulikka räjäytti koko pöytänsä. Tuli piti saada sammumaan, mutta hätääntyneet oppilaat lähtivät luikkimaan karkuun ja homma jäi minulle. Taikasauvani oli kadonnut kuin tuhka tuuleen, joten jouduin sammuttamaan sen käsin”, Kalkaros ärähti.

”Veikö joku sauvasi? Ehkä tämä tehtiin tahallaan”, Minerva pohti. Kalkaros huoahti ja katseli häntä kulmainsa alta.

”En todellakaan tiedä, mutta aletaan heti siivoamaan, niin pääsemme nopeimmin pois. Eihän sinullakaan ole nyt tuntia?” Kalkaros kysyi. Minerva pudisti päätään. Monet tunnit loppuisivat pian, ainoastaan muutamilla rymillä oli vielä tunteja jäljellä.

He aloittivat siivoamisen. Kumpikaan ei puhunut mitään. Minervaa huvitti. Kalkaros oli raivoissaan. Hänen mielestään mies näytti todella ihanalta raivostuessaan. Hänen silmänsä alkoivat hohtaa tulta ja koko olemus tuntui kasvavan.

He kumartuivat samaan aikaan nostamaan erästä puupalasta ja heidän kämmenensä koskettivat toisiaan. Minerva vetäisi sormensa pois kuin Kalkaroksen käsi olisi polttanut häntä. Mies kohotti katseensa ja katsoi häntä arvoituksellinen kiilto silmissään.

Minerva nielaisi ja puraisi alahuultaan. Kalkaroksen katse pysähtyi hänen huuliinsa ja hetken Minerva kuvitteli, että mies tahtoisi suudella häntä. Ajatus sai sydämen hakkaamaan nopeammin.

Kalkaros nousi hitaasti, pitäen katseensa hänen huulissaan. Mies astahti häntä kohti, tarttui häntä ranteista ja veti hänet melkein kovakouraisessti itseään vasten. Savua tunkeutui heidän nenäänsä ja ilma oli sakeaa hengittää, mutta kumpikaan tuskin huomasi sitä.

Kalkaroksen huulet hakeutuivat Minervan huulille. Minerva huomasi vastaavansa suudelmaan joka solullaan. Hän kietoi käsivartensa miehen ympärille ja painautui tämän lihaksikasta vartaloa vasten. Kalkaroksen kädet hyväilivät hänen vartaloaan.

He alkoivat huomaamattaan riisua viittoja ja kaapuja yltään. Heidän hengityksensä kuuluivat kiihkeinä luokkahuoneen aavemaisessa hiljaisuudessa. Minerva halusi tuntea Kalkaroksen lihaksikkaan vartalon käsiensä alla ja koskettaa tätä joka paikkaan.

Kalkaros työnsi häntä kohti takana olevaa pöytää ja Minerva tunsi pöydän reunan ristiselässään. Hän ei kuitenkaan välittänyt siitä, sillä hän oli tyystin keskittynyt Kalkaroksen hyväilyihin ja suudelmiin.

Kalkaroksen käsi löysi hänen rintansa. Vaatteet olivat pudonneet jo pois päältä. Kalkaros siveli hänen rintojaan hellin ottein ja kumartui sitten suutelemaan hänen rinnankärkiään.

Minervan huulilta karkasi voihkaisu. Kalkaros kiihtyi siitä lisää ja alkoi suudella häntä kiivaammin. Minerva siveli miehen kuumaa vartaloa käsillään. Kalkaros urahti, kun Minervan kädet etsiytyivät hänen housujensa alle.

Yhtäkkiä Minerva jäykistyi. Ovelta kuului kauhistunut henkäisy ja sitten joku kikatti.

”Näetkö, Kalkaros ja McGarmiwa tekevät sitä?” joku tyttö huudahti ja kikatti toverinsa kanssa perään. Minerva joutui paniikkiin. Hän sysäsi Kalkaroksen luotaan ja alkoi kiireesti vetää vaatteita yllensä. Oven luona ei näkynyt enää ketään, mutta he kuulivat juoksuaskelia käytävästä.

Minervan poskia poltti. Hän ei uskaltanut kohottaa katsettaan Kalkarokseen. Luoja, mitä he olivat olleet tekemässä. Minerva ei koskaan ollut voinut kuvitellakaan, että alkaisi pelehtiä opettajatoverinsa kanssa keskellä luokkaa, kun oppilaat voisivat rynnätä sisään. Mitä jos Dumbledore saisi tietää?

Minervan kädet vapisivat, kun hän puki vaatteita yllensä. Kalkaros ei sanonut sanaakaan, vaan kiskoi omaa paitaansa yllensä. Minerva nielaisi. He joutuisivat pulaan tästä. Aivan varmasti.

”Minerva?” Kalkaros kuiskasi. Minerva tunsi miehen kosketuksen leuallaan ja sitten tämä kohotti hänen leukaansa. Heidän katseensa kohtasivat. Minerva vaikutti pelokkaalta.

”Mitä jos me jäämme kiinni? Meidät erotetaan”, Minerva sanoi kiihkeästi. Kalkaros pudisti päätään.

”Eikä eroteta. Keksitään jotain. Ei Dumbledore voi pelkästään oppilaan puheen takia erottaa meitä. Olemme hänen mielestään hyviä opettajia”, Kalkaros vannoi ja Minerva huoahti.

”Toivotaan, että olet oikeassa”, Minerva mutisi ja vilkaisi ympärilleen. Kaikki näytti olevan kunnossa. Savua leijui enää vain hiukan huoneen nurkissa.

”Minä olen. Tiedän sen. Kaduttaako sinua?” Kalkaros kysyi miltei lempeästi.

”E-en tiedä”, Minerva änkytti. Miksi hän änkytti? Eihän niin käynyt koskaan.

”Tämä saa jäädä tähän. Meidän työmme joutuu vaakalaudalle, jos jatkamme tällä tavalla. Koulun ulkopuolella voimme olla yhdessä niin paljon kuin haluamme, mutta emme täällä. Sopiiko?” Kalkaros sipaisi Minervan poskea höyhenkevyesti. Minerva nyökkäsi. Mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä?

Loppu