Eräs ihminen mailasi minulle tämän ikivanhan tarinan Dracosta ja Ginnysta. Päätin saman tien laittaa tämän tänne. Tämä ficci on ihan ensimmäisiäni, hyvin pian saan varmasti sen ensimmäisen ficcinikin tänne :D

Henkilöt: Draco, Ginny, Ginnyn isä kuningas Arthur Weasley jne…

      Summery: Ginny on Englannin kuninkaan ainoa tytär ja siksi häntä täytyy

      suojella erittäin hyvin, varsinkin kun vaaralliset terroristit ovat

      aikeissa kaapata tytön itselleen ja vaatia lunnaita. Ginnyn isä palkkaa

      kovia kokeneen FBI:N agentin Ginnyn henkivartijakseen, mutta ei voi

      aavistaakaan, että pian olisi vaarassa niin Ginnyn sydän kuin henkikin …

      A/N: Tämä on hiukan omaperäinen tarina. Ensiksikin tässä Draco ja Ginny

      eivät ole velho ja noita (toivon todella, ettei se häiritse lukemista).

      Myöskään Ginny ei ole oikeasti mikään prinsessa, kuten tiedätte eikä hänen

      isänsä kuningas! Päätin hiukan tehdä erilaisen jutun, kun en enää

      meinannut keksiä mitään järkevää, sillä täällä on jo niin paljon samoja

      juttuja. Toivon, että tästä ei tule liian typerää, ja teitä ei kamalasti

      häiritse se, että taustat ovat erilaisia ja he eivät ole velhoja ja

      noitia. En ole aivan varma kuuluisiko tämä tarina Tähtitorniin, mutta

      koska tämä on romanttinen kertomus, jossa on ripaus jännitystäkin,

      ajattelin pistää sen tänne No, nauttikaa ja antakaa please

      palautetta!!!!!!!

      Genre: Romance

      Rating: PG-13

      Aika: En oikein osaa sanoa, kun en ole varma, mihin aikaan Harry Potterit

      sijoittuvat, mutta tässä tarinassa Ginny on 25-vuotias eikä Englannin

      oikea kuningasperhe ole kuvioissa enää mukana!!!!

      Paikka: pääasiassa Lontoo

      Prinsessa ja Henkivartija osa 1

      Virginia eli Ginny Weasley seisoi ylellisellä parvekkeellaan ja katseli

      säihkyvän sinistä tähtitaivasta ja pyöreää kuuta, joka loisti kirkkaana.

      Leppeä yötuuli heilutti hänen pehmeitä, kiharaisia hiuksiaan ja sai ihon

      nousemaan kananlihalle, mutta hän tahtoi antaa ajatustensa vaeltaa.

      Lontoon tuhannet valot tuikkivat hänen alapuolellaan ja Ginny tunsi

      olevansa valtias, joka katseli alamaisiaan ylhäältä päin. Hän hymyili

      valjusti. Jonakin päivänä hänestä tulisikin Englannin kuningatar. Silloin

      hän katselisi heitä parvekkeeltaan, huiskuttaisi tuhansille ihmisille ja

      hymyilisi. Hymyilisi, vaikka ei tekisikään mieli.

      Ginny huokaisi hiljaa ja hieroi väsyneitä silmiään. Hän oli myöhään

      illalla saapunut New Yorkista, eräästä kokouksesta. New Yorkissa oli ollut

      vallan ihanaa, mutta matka oli rasittanut häntä. Ei hänkään jaksanut aivan

      kaikkea, isän pitäisi ymmärtää se. Mutta isän mielestä hänessä oli

      Englannin tulevaisuus. Hänen veljensä eivät välittäneet liiemmälti maan

      johtamisesta. Ei ajatus Ginnyakään lumonnut, mutta isän mielestä hänellä

      ei ollut muuta mahdollisuutta. Percy, yksi Ginnyn isoveljistä, oli kyllä

      kiinnostunut politiikasta ja maan johtamisesta, ja ehkä Ginny voisikin

      lopulta kaataa kaiken veljensä harteille.

      Ginny pudisti päätään. Frediä ja Georgea hän ei voisi kuvitellakaan

      johtohahmoiksi. Ginny tirskahti väsymyksestään huolimatta. Fred ja George

      sopisivat mieluummin koomikoiksi johonkin klubiin tai mihin tahansa, mutta

      eivät maan johtohahmoiksi. Koko Englannin tasavalta romahtaisi

      alta- aikayksikön, jos kaksoset päästettäisiin johtamaan maata.

      Ginny sulki kaksoisovet takanaan ja meni makuuhuoneeseensa. Raikas ilma

      oli hiukan piristänyt hänen oloaan, mutta siltikin ainoa mitä hän

      tarvitsi, oli kunnon yöunet ja lämmin vaahtokylpy. Palatsi oli hiljainen,

      kaikki palvelijoita myöten olivat nukkumassa pois väsymystään. Huomenna

      olisi taas uusi päivä ja piti ottaa vastaan vieraita, sillä oli isän

      60-vuotias syntymäpäivä. Onneksi Ginnyn ei tarvinnut huolehtia liiemmälti

      juhlien järjestämisestä, äiti oli luvannut palvelijoiden kanssa hoitaa

      kaiken, kunhan hän vain saapuisi paikalle sovittuna aikana, pitäisi isälle

      puheen, kättelisi vieraita ja hymyilisi kauniisti.

      Ginny irvisti. Hänen suupieliään pakotti aina liian hymyilemisen takia.

      Hän ei voinut ymmärtää miten mallit jaksoivat hymyillä. Joskus hänen teki

      mieli irvistää oikein kunnolla, mutta silloin lehdistö saattaisi juuri

      napata kuvan ja isä voisi saada sydänkohtauksen kuvan nähdessään. Arthur

      Weasleyn mielestä HÄNEN tyttärensä ei sopinut käyttäytyä tuolla tavalla.

      Siitä syntyisi kammottava skandaali.

      Ginny riisui kylpytakkinsa, laittoi kylpyveden valumaan ja pudottautui

      ihanan virkistävään veteen. Hän sulki silmänsä ja antoi huolten karistua

      hetkeksi mielestään. Hän oli pikkutytöstä lähtien haaveillut, että voisi

      olla normaali ihminen, mennä minne tahtoi ilman henkivartijoita tai

      selityksiään isälleen. Hän toivoi aina, että olisi saanut ystäviä oman

      itsensä mukaan eikä sen takia, että oli prinsessa. Poikaystävätkin

      halusivat häneltä vain rahaa. He eivät koskaan olleet hänen kanssaan hänen

      itsensä tähden.

      Ginnyn isän mielestä sellaiset miehet olivat idiootteja eikä Ginnyn

      sopinut siksi tavata heitä. Ginnyn oli määrä naida Ranskan prinssi Oliver

      Van Borough, mutta Ginny ei tiennyt, koska tuon oli määrä tapahtua. Ginny

      irvisti. Hän ei tahtonut naida ketään pakosta. Hän ei ollut edes koskaan

      tavannut Oliveria kasvotusten, paitsi ollessaan kaksi vuotias tyttö eikä

      hän edes muistanut tummatukkaista Oliveria. Miksi siis hänen pitäisi naida

      mies, jota ei edes tuntenut?

      Hän oli yrittänyt selittää asiasta isälleen, mutta tämä oli vain

      murahdellut ja hymähdellyt. Joskus Ginnystä tuntui, että äiti oli ainoa,

      joka välitti hänestä. Molly Weasley oli aikoinaan tullut normaalista

      perheestä, tämä ei ollut edes mistään rikkaasta perheestä kotoisin. Ginny

      yritti isälleen aina vedota hänen ja äidin rakkaussuhteesta, mutta isä

      keksi aina jonkin verukkeen sille.

      Molly ymmärsi Ginnyn tuskaa. Hän ymmärsi, että Ginny halusi olla

      tavallinen nainen ja saada normaalin miehen, joka rakasti ja kunnioitti

      häntä oman itsensä vuoksi, ei sen mikä hän oli. Äitinsä lisäksi Ginny

      pystyi puhumaan ongelmistaan ainoan parhaan ystävänsä Evelyn Harbon

      kanssa. Evelyn tuli rikkaasta perheestä ja tunsi samoin kuin hän. Aivan

      kuin hän olisi ollut oman elämänsä vanki.

      Evelyn ja Ginny olivat tavanneet alaluokilla koulussa ja viihtyneet hyvin

      toistensa seurassa. He olivat kokeneet elämässään paljon kolhuja, mutta

      myös paljon hyvääkin, eikä niitä asioita pitänyt unohtaa.

      Ginny nousi kylvystä, kun vesi alkoi olla jo haaleaa. Hän kuivasi

      hiuksensa, pesi hampaansa ja vaihtoi ylleen silkkisen, punaisen yöpaitansa

      ja käpertyi suureen sänkyynsä. Iso sänky tuntui niin tyhjältä, kun kukaan

      ei ollut jakamassa sitä hänen kanssaan. Ginny tuijotti kattoa. Ei hän

      kaivannut Oliveria sänkyynsä, sillä Oliver ei rakastanut häntä. Ei hän

      voinut rakastaa, sillä he eivät edes tunteneet toisiaan.

      Oliverin oli määrä saapua huomenna isän syntymäpäiville ja heidät piti

      esitellä toisilleen. Ginnyä pelotti koko tapaaminen. Hän ei halunnut nähdä

      Oliveria. Ei mistään hinnasta. Ei vaikka Oliver omistaisi puoli

      valtakuntaa. Ei vaikka tällä olikin miljoonia taskussaan. No, ei ehkä

      taskussaan, mutta pankkitilillään kuitenkin. Mihin he tarvitsisivat niin

      paljon rahaa? Ginnyllä oli rahaa ja Oliverilla oli rahaa. He voisivat

      jakaa rahojaan hyväntekeväisyyteen. Siten Ginnylle tulisi ainakin hyvä

      omatunto.

      Seuraavana aamuna Ginny heräsi varhain, kun hänen hovineitinsä Sandra

      Gubrick ryntäsi huoneeseen hameenhelmat heiluten. Sandra oli herttainen,

      jo hiukan ikääntynyt nainen, jolla oli harmaat hiukset ja pyylevä vartalo.

      Hän oli ollut Ginnyn hovineitinä 25 vuotta, koko Ginnyn elämän ajan ja oli

      niistä ihmisistä joihin Ginny luotti.

      -Ylös nyt, Teidän Korkeutenne! Aamiainen on valmis ja teidät pitäisi kohta

      pukeakin, Sandra touhotti. Ginny käännähti harmissaan Sandraa kohti ja

      kohtasi iloisesti tuikkivien sinisten silmien katseen.

      -Nousen kohta, Ginny lupasi haukotellen. Sandra nyökkäsi ja laski

      tarjottimen yöpöydälle.

      -Aamiaisenne, Teidän Korkeutenne. Syökää hyvin. Tulen puolentunnin päästä

      laittamaan teitä juhlakuntoon. Vieraat saapuvat vasta parin tunnin

      kuluttua, mutta on epäkohteliasta saapua paikalle myöhästyneenä, Sandra

      hymyili ja lähti.

      Ginny haroi hiuksiaan. Juhlat. Hän oli miltei yön aikana ehtinyt unohtaa

      ne. No, niistä hän ei voinut livistää, joten hänen oli vain toimittava.

      -Onpa teistä tullut hieno nainen, Ginnyn täti Monica, Mollyn isosisko

      huudahti riemastuneena, nähdessään Ginnyn palatsin suurilla ovilla. Ginny

      hymyili lempeästi ja aidosti moneen tuntiin. Monica oli yksi hänen

      sukulaisistaan, joista hän piti kovasti eikä vain sen tähden, että tämä

      ylisti aina hänen ulkonäköään.

      -Kiitoksia, Monica. Siitä onkin aikaa, Ginny rutisti Monicaa lämpimästi,

      unohtaen hetkeksi muodollisuudet. Monica hymyili ja nikkasi silmää.

      -Tule myöhemmin huoneeseeni, kun olet päässyt tästä hulinasta eroon.

      Jutellaan. Minulla on niin paljon kerrottavaa, Monica sanoi ja suudeltuaan

      häntä poskelle, antoi tilaa toisille vieraille.

      Ginnylla oli yllään säihkyvänsininen kokohame, joka oli silkkiä ja

      myötäili hänen vartalonsa kaaria. Se oli syvään uurrettu ja paljasti ehkä

      hiukan liikaa, mutta Ginny oli niin ihastunut tähän pukuun, että hänen oli

      ollut pakko ostaa se. Se ylettyi sääriin asti, mutta paljasti silti aivan

      liikaa hänen hoikkia, pitkiä sääriään.

      Ginny huomasi miesten ihailevat silmäykset ja leveät hymyt eikä hän voinut

      muuta kuin hymyillä viehkeästi takaisin. Ainakin hän näytti tekevän

      vaikutuksen ihmisiin. Hiukset Sandra oli kerännyt nutturalle päälaelle ja

      jättänyt muutamia hiuskiehkuroita putoamaan soikioille kasvoille. Ruskeat

      silmät erottuivat selvemmin meikin ansiosta.

      Yhtäkkiä Ginnyn kättä puristi suuri, hiukan karhea käsi. Ginny kohotti

      katseensa ja jäi heti koleanharmaiden silmien vangiksi. Silmät tuijottivat

      häntä arvioiden ja pitkään, päästä varpaisiin ja Ginnya värisytti.

      Miehellä oli vaaleat hiukset, jotka oli siististi kammattu. Hänellä oli

      leveät hartiat, lihaksikkaat käsivarret, jotka selvästi erottuivat puvun

      alta, sillä puku miehen päällä oli aivan liian pieni tälle. Ginny oli

      itsekin pitkä nainen, mutta mies hänen edessään oli paljon pidempi. Hän

      ylettyi tätä olkapäihin asti. Ginny melkein unohti mitä hänen piti sanoa.

      Hän vain tuijotti, kunnes miehen suu vetäytyi aivan upeaan virneeseen ja

      Ginny luuli hetken ajan, että lattia pettäisi hänen allaan.

      -Menetitkö puhekykysi, Teidän korkeutenne? Mies puhui hänestä melkein

      halveksivaan sävyyn. Ginnyn vatsanpohjaa kutkutti mukavasti. Mies alkoi

      olla viimeisiä vieraita.

      -Te-tervetuloa palatsiin, Ginny sopersi. Muukalainen nauroi ja kulki hänen

      ohitseen, vilkaisematta enää taakseen.

      Ginny koetti saada sydämensä sykkeen tasaantumaan ja hymyili jälleen

      ihastuttavasti vanhalle pariskunnalle, toivottaen heidät tervetulleeksi.

      Mikä nolaus! Vieras mies oli saanut hänet melkein kuolaamaan! Ginnyn

      poskia poltti ja jalkoja heikotti. Hän oli hyvin iloinen, että

      viimeinenkin vieras oli nyt turvallisesti palatsin sisätiloissa.

      Luultavasti hän ei kohtaisi miestä toistamiseen, ja se oli vain hyvä!

      Ginny lysähti uupuneena pihalla sijaitsevaan keinuun ja heilutti väsyneitä

      jalkojaan. Kengät hiersivät ikävästi ja Ginny tiesi saaneensa rakot

      kantapäihinsä. Hän huokaisi ja kohotti katseensa tähtiselle taivaalle.

      Ilma oli lämmin. Sisältä kantautui hentoa musiikkia hänen korviinsa.

      Hän oli niin uppoutunut ajattelemaan muukalaista, jonka koleanharmaat

      silmät kummittelivat hänen mielessään, ettei kuullut askeleita takaansa.

      Yhtäkkiä käsi painautui hänen suulleen ja Ginnyn silmät suurenivat. Ase

      painui hänen ohimolleen ja karkea miesääni kuiskasi:- Älä huuda, tai ammun

      sinut, tuliko selväksi? mies kysyi. Ginny nyökkäsi kauhuissaan ja ote

      heltisi, mutta käsi pysyi suun edessä.

      -Nyt lähdet mukaani. Kävelet aivan luontevasti, kuin olisit seurassani.

      Yksikin temppu niin tapan sinut heti. Sinusta ei ole minulle kuolleena

      mitään hyötyä, mies tuhahti. Ginnyn selkää pitkin juoksivat pelon väreet.

      Kuka mies oli? Miksi tämä halusi kaapata hänet? Lunnaiden takiako? Ginnyn

      polvia heikotti ja pahoinvointi oli saada ylivallan. Mies ei saisi saada

      häntä. Mutta mitä vaihtoehtoja hänellä olisi?

      Samassa tapahtui jotain outoa. Paino hänen takaansa hävisi, ja yllättäen

      mies oli tiessään. Ginny pyörähti ympäri ja huomasi pitkän muukalaisen,

      joka iski mieheltä tajun kankaalle. Sitten jostain kuului laukaus. Ginny

      hätääntyi. Muukalainen nappasi hänet keinun alle piiloon. Ginny tunsi

      märän ruohon allaan ja tiesi pukunsa olevan piloilla.

      -Pysy matalana, mies murahti ja silloin Ginny huomasi aseen miehen

      kädessä. Kauhu puristi hänen rintaansa, mutta hän totteli miestä. Mitä

      muutakaan hän saattoi tehdä? Ginnyn katse harhaili pimeässä. Vaikka vieras

      muukalainen pitelikin häntä kylkeään vasten painautuneena, Ginny tunsi

      olevansa turvassa. Hän oli hyvin tietoinen miehen lihaksikkaasta

      vartalosta ja voimakkaista otteista. Mies katseli ympärilleen valppaasti.

      -Tapoitko sinä tuon miehen? Kuka meitä ampui? Ginny kyseli kiihtyneenä.

      -En tappanut tuota miestä enkä tiedä kuka meitä ampui. Luultavasti joku,

      joka on tuon miehen kaveri. Ei ole turvallista liikkua mihinkään, ei ennen

      kuin tiedän varmasti, että se ampuja ei ole täällä enää, mies sanoi ja

      Ginny pystyi vain nyökkäämään.

      Ginny kömpi ylös keinun alta ja kääntyi miestä kohden. Hänen ällistyksensä

      oli suuri, kun hänet pelastanut mies ei ollutkaan enää hänen kanssaan.

      Ginny räpytteli hetken silmiään. Oliko hän vain kuvitellut miehen?

      Ritarin, joka pelasti hänen henkensä? Ginny veti syvään henkeä. Samassa

      Percy ryntäsi hänen luokseen

      -Oletko kunnossa? Eihän sinuun osunut? Percy kysyi huolestuneena, katsoen

      tarkasti sisartaan. Ginny pudisti päätään.

      -Ei, olen kunnossa. Miten tiesit tulla tänne? Ginny ihmetteli.

      -Olin haukkaamassa raitista ilmaa ja kuulin laukauksen. Säntäsin heti

      äänen suuntaan. Näin yhden mustapukuisen miehen katoavan pensaan taakse,

      Percy selitti. Ginny pyörähti samassa ympäri muistaessaan miehen, jota se

      muukalainen oli lyönyt. Mutta mies oli kadonnut!

      -Niitä miehiä oli kaksi! Se toinen hyökkäsi kimppuuni ja toinen ampui! Nyt

      molemmat ovat kadonneet, Ginny parahti. Percy kalpeni.

      -Parasta mennä puhumaan isälle, Percy tarttui häntä kädestä ja johdatti

      sisälle, ihmettelevien vieraiden ohitse.

      Seuraavana päivänä isä pyysi Ginnyn puheilleen.

      -Olen palkannut sinulle oman henkivartijan, isä sanoi, perin tyytyväisenä

      itseensä. Ginny tuijotti häntä hiukan ällistyneenä.

      -En minä tarvitse henkivartijaa, Ginny kiisti. Isä hymähti.

      -Etpä tietenkään. Ja lehmät osaa lentää. Eilinen kaappaaja sai minut

      miettimään asioita uudelleen. Et saa kuljeskella enää yksin kaupungilla.

      Tai edes minun henkivartijoideni kanssa, sillä tarvitsen heitä nyt itse.

      Soitin eräälle hyvälle FBI:n agentille ja hän lupasi piakkoin tulla. Minä

      -, isän keskeytti ovelta kuuluva koputus.

      -Sisään, isä kehotti. Pian sisään astui pitkä, komea mies, jonka

      koleanharmaat silmät katsoivat heitä viileästi.

      -Teidän korkeutenne, mies kumarsi. Arthur Weasley hymyili.

      -Tässä on uusi henkivartijasi Draco Malfoy, hän esitteli.

      Ginny kääntyi hitaasti ympäri ja kohtasi samat koleanharmaat silmät, joita

      oli tuijottanut eilen keinun alla. Mies kumarsi hänelle hiukan

      pilkallisesti.

      -Prinsessa … mies nyökkäsi. Ginnyn poskia poltti.

      -Olet siis FBI:n agentti, Ginny tokaisi. Draco nyökkäsi hiukan

      huvittuneena.

      -Miksi sinä minua luulit? tämä kysyi. Ginnyn poskien puna syveni.

      -En tiedä, en ainakaan FBI:n agentiksi, Ginny mutisi. Arthur katsoi heitä.

      -Taidatte tuntea toisenne? Arthur näytti olevan hyvillään. Draco pudisti

      päätään.

      -En niin hyvin kuin haluaisin. Tapasin tyttärenne eilen juhlissa ja meillä

      oli … tuota … oikein mukavaa, Dracon silmissä pilkahti. Ginny mulkaisi

      häntä.

      -Draco pelasti minut siltä kaappaajalta ja ampujalta, Ginny paljasti ja

      isä katsoi hyväksyvästi Dracoa.

      -Loistavaa! Olette varmasti paras mahdollinen tähän tehtävään, isä

      nyökkäili.

      -Koska voitte aloittaa? hän kysyi sitten hetken hiljaisuuden jälkeen. Draco

      kohautti olkiaan.- Vaikka heti, tämä tokaisi ja kuningas nyökkäsi.

      -Hienoa. Ginny varmasti näyttää teille hiukan paikkoja ja selittää jotakin

      turvatoimistamme, Arthur hymyili ja Ginny näki punaista. Oli paha virhe

      pyytää Draco hänen henkivartijakseen. Mies oli selvästi vaarallinen, aivan

      liian puoleensavetävä ja Ginny oli varma, että joutuisi pian suojelemaan

      omaa sydäntään.

      -Varauloskäynti on pohjakerroksessa. Minusta se on erittäin huono

      sijainti. Sinne ei välttämättä ehdi edes ajoissa, Ginny selitti. Draco

      rypisti kulmiaan.

      -Entä onko talossa palohälyttimet sun muut kapistukset? Draco kysyi ja

      Ginny nyökkäsi, hiukan harmissaan.

      -Tottakai on. Emme me nyt niin typeriä ole, Ginny ärähti. Draco virnisti.

      -Minun piti vain varmistaa, Draco tokaisi.

      Ginny veti syvään henkeä ja koetti saada hermojaan kuriin. Draco oli

      liikaa hänelle. Hän ei tarvinnut henkivartijaa hengittämään niskaansa joka

      minuutti.

      -Toivottavasti isä on järjestänyt sinulle jonkun huoneen, missä nukut,

      Ginny sanoi. Draco katsoi häntä.

      -Saan huoneen naapurihuoneestasi. Meillä on sama kylpyhuone, mies tokaisi.

      Ginny haukkoi henkeään kuin hukkuva.

      -Sama kylpyhuone! Ei ikinä! En suostu tähän, Ginny parkaisi.

      -Älä nyt saa mitään kohtausta. En minä tätä keksinyt. Kuningas sanoi itse

      niin. Mutta meillä olisi parempaakin tekemistä kuin kinastella täällä.

      Tule. Haluan opettaa sinulle jotakin. Onko sinulla jotain

      urheiluvaatteita? Draco kysyi.

      -En rupea urheilemaan, Ginny kiisti. Draco huokaisi kärsimättömänä.

      -Tämä ei ole urheilua. Tarvitset vain urheiluvaatteet. Tule sitten ulos

      patiolle. Näytän sinulle muutaman itsepuolustusliikkeen, Draco sanoi ja

      Ginny huokaisi. Ei kai hänen muu auttanutkaan. Miten rasittava mies!

      Ginny asteli patiolle verkkareissa ja valkoisessa, hiukan liian pienessä

      t-paidassaan. Hän oli sitonut pitkät hiuksensa poninhännälle. Draco

      seisoskeli kärsimättömänä patiolla ja katsoi häntä pitkään, kun hän tuli

      ulos.

      -Ihan ensiksi muutama alkeisharjoitus, että opit pitämään puoliasi kadulla

      kulkiessasi, jos vaikka joskus satut olemaan ilman henkivartijaa, Draco

      tokaisi.

      Ginny risti käsivartensa rinnalleen.

      -No, mitä minä teen? Ginny kysyi, ruskeat silmät kiihtyneesti loistaen.

      Draco kiepautti hänet ympäri.

      -Ihan ensiksi … Jos joku hyökkää sinua takaapäin, ja kietoo käsivartensa

      ympärillesi, mitä sinä silloin teet? Draco kysyi. Kokeeksi hän tarrasi

      hyvin voimakkaasti Ginnya vyötäröstä ja liimautui hänen selkäänsä.

      Ginnyllä oli vaikeuksia hengittää. Draco oli aivan liian lähellä.

      -Potkaisen häntä? Esimerkiksi näin, Ginny iski jalkansa miehen jalalle,

      jonka jälkeen iski kyynerpäällään miestä mahaan. Se sai Dracon ähkimään ja

      mies vaipui kaksinkerroin. Ginny oli vapaa.

      -Oletko tyytyväinen? Ginny kysyi nauraen. Hän kirkaisi, kun Draco

      yllättäin kaatoi hänet ja makasi hänen päällään.

      -Mutta entäpä jos joku käyttää jotain aivan toisenlaista hyökkäystapaa?

      Dracon huulet painautuivat vaativina Ginnyn pehmeille huulille. Naisen

      huulilta pääsi äännähdys. Draco suuteli häntä lujasti, vaativasti. Kukaan

      mies ei ollut suudellut Ginnya sillä tavalla intohimoisesti, kuin olisi

      tasan tarkkaan tiennyt mitä oli tekemässä. Yleensä miehet, jotka olivat

      suudelleet häntä, olivat olleet joko idiootteja tai vailla hänen

      perintöään.

      Viimein Draco kohotti päätään ja tuijotti Ginnyn punehtuneita poskia ja

      suljettuja silmäluomia. Sitten mies nousi yhtä nopeasti kuin oli

      kaatanutkin hänet. Ginny avasi silmänsä ja tuijotti miestä.

      -Sinun olisi kuulunut estää minua, ei sulaa syliini, Draco murahti,

      auttaen Ginnyn seisomaan. Ginny tunsi punansa syvenevän.

      -Et sanonut - Ginny aloitti. Dracon mulkaisu sai hänet vaikenemaan.

      -Jatketaan huomenna lisää. Ajat minut hulluuden partaalle, Draco mutisi.

      Ginny tuhahti ja marssi pää pystyssä sisälle.

      -Teidän korkeutenne, joku kysyy teitä ovella, eräs palvelija tuli sanomaan

      hänelle. Ginny hymyili. – Kiitos, Amelia, hän sanoi ja nainen nyökkäsi,

      mennen takaisin keittiöön. Ginny asteli ripeästi eteiseen ja huomasi

      ovella pitkän, tummatukkaisen miehen, joka katseli häntä kirkkaanvihreät

      silmät loistaen.

      -Harry! Ginny huudahti riemuissaan. Harry nappasi häntä vyötäröstä ja

      heilutti häntä ilmassa. Ginny nauroi. Hän ei huomannut Dracoa, joka oli

      seurannut häntä ja tuijotti heitä hiukan kauempaa happamana.

      -Mitä sinä täällä teet? Ginny kysyi, kun Harry viimein päästi hänet.

      -Tulin tapaamaan sinua. Minulla on täällä hommia, Harry hymyili. Hän oli

      poliisi ja asui Liverpoolissa vaimon ja kahden lapsen kanssa. Harry ja

      Ginny olivat lapsuudenystäviä. He olivat käyneet samaa yläastetta ja

      lukiota, mutta sen jälkeen Harry oli lähtenyt opiskelemaan muutamaksi

      vuodeksi Amerikkaan. Sitten mies oli palannut, tavannut unelmiensa naisen

      ja muuttanut Liverpooliin. Ginny oli kaivannut heidän yhteisiä

      juttuhetkiään.

      -Miten ihanaa! Tule sisään, Ginny pyysi ja Harry veti oven perässään

      kiinni. Hän riisui takkinsa ja kenkänsä ja katseli ympärilleen.

      -Tämä paikka se ei ole muuttunut, Harry hymähti ja Ginny nauroi, laittaen

      kätensä Harryn käsivarrelle, varsin tietoisena Dracon tuijotuksesta.

      Sitten Draco seisoi heidän edessään, käsivarret rinnallaan.

      -Etkö aio esitellä minua ystävällesi? Draco kysyi. Ginny veti syvään

      henkeä.

      -Harry, tässä on henkivartijani Draco Malfoy, Draco tässä on ystäväni

      Harry Potter, Ginny sanoi ja miehet kättelivät, mulkoillen toisiaan.

      -Miten somaa. Oletteko hyviäkin ystäviä? Draco kysyi. Ginny mulkaisi

      miestä.

      -Mitä sinä vihjailet? Asia ei kuulu sinulle lainkaan, Ginny sanoi. Hän ei

      viitsinyt huomauttaa, että Harry oli jo naimisissa ja kahden lapsen isä.

      Harrya huvitti. Hän ei halunnut oikaista Dracon käsitystä siitä, että

      heidän kahden välillään ei ollut yhtään mitään muuta kuin ystävyyttä.

      Mutta jokin Dracossa sai hänet varpailleen. Hän oli aina nuorempana

      poikana suojellut Ginnya, mutta muutettuaan pois Lontoosta, hän oli

      miettinyt miten Ginny pärjäsi. Työmatka Lontooseen oli ollut oiva tapa

      päästä tapaamaan Ginnya.

      -Tule, minulla on niin paljon kerrottavaa sinulle. Voit olla aivan

      rauhassa, Draco. Harry ei syö minua, Ginny sanoi ja Draco tuhahti.

      -En olisi siitä niinkään varma, Draco murahti ja päästi heidät yläkertaan.

      -En kestä tuota miestä, Ginny valitti Harrylle, kun he pääsivät Ginnyn

      huoneeseen lukkojen taakse. Harry istuutui isolle sängylle, katsoen

      ympärilleen suuressa huoneessa. Sitten hän katsoi Ginnya, nuorta kaunista

      naista edessään.

      -Mitä sinä et kestä? Miten Draco oikein päätyi sinun henkivartijaksesi?

      Harry kysyi.

      Ginny huokaisi ja kertoi kuinka joku mies oli yrittänyt kidnapata hänet ja

      joku toinen ampua häntä.

      -Draco pelasti minut. Ilman häntä minuun olisi saattanut osua. Sitten isä

      määräsi hänet henkivartijakseni, Ginny huokaisi jälleen ja istuutui

      peilipöytänsä ääreen.

      -Onko se kidnappaaja vapaalla jalalla? Harry kysyi huolissaan. Ginny

      nyökkäsi.

      -Kukaan ei ole saanut häntä kiinni. Oikeastaan kukaan ei edes tiedä miltä

      se tyyppi näyttää. Ulkona oli pimeää, kun se kävi minun kimppuuni. Erotin

      vain tumman tukan ja pahanhajuisen hengityksen. Siinä kaikki, Ginny

      kohautti olkiaan.

      -Jospa minä yritän selvittää tuota tapausta. Etkö muista mitään muuta?

      Joitain muita yksityiskohtia. Lontoossa on paljon tummatukkaisia miehiä,

      joilla on pahanhajuinen hengitys, Harry hymyili hiukan.

      -Valitettavasti. No, hänellä oli lihaksikas käsivarsi ja känsäinen käsi.

      Kynnet olivat likaiset ja - Ginny vaikeni. – Nyt muistan! Miehellä ei

      ollut lainkaan peukaloa, Ginny värähti muistaessaan kuinka käsi oli

      pelottanut häntä. Jo pelkästä kädestä oli saattanut huomata kuinka

      vaarallinen koko mies olisi. Harry rypisti kulmiaan.

      -Sepä mielenkiintoista, Harry mutisi.

      -Sanooko se sinulle jotain? Ginny kysyi kiihkeästi. Harry pudisti hitaasti

      päätään.

      -Ei, mutta poliisin raporteissa tai joissain kuvissa voi näkyä se mies,

      jos hänellä on rikosrekisteri. Pystyisitkö tunnistamaan hänet, jos toisin

      kuvia sinun katsottavaksesi? Harry kysyi. Ginny kohautti epäröivänä

      olkiaan.

      -En ole lainkaaan varma. Kuten sanoin, ulkona oli pimeää, kun hän hyökkäsi

      kimppuuni. Mutta Draco on saattanut nähdä enemmän! Ginny ponkaisi ylös

      tuolistaan. Harrykin nousi.

      -Minun pitää sitten kysyä häneltä, Harry sanoi ja Ginny nyökkäsi.

      -Eikö se kuitenkin voisi odottaa? Kerro mitä Pennylle ja lapsille kuuluu?

      Ginny pyysi ja Harry hymyili hellästi muistellessaan vaimoaan ja kahta

      poikaansa.

      -Heille kuuluu vain hyvää. Kylen joukkue voitti jalkapallomatsin pari

      päivää aiemmin ennen kuin lähdin tänne. Shady koettaa kovasti päästä

      samalle tasolle veljensä kanssa, Harry naurahti ja Ginny hymyili. Kyle oli

      10-vuotias ja Shady neljä vuotta nuorempi. Joskus nuoruudessaan Ginny oli

      haaveillut yhteisestä elämästä Harryn kanssa, mutta tullutkin toisiin

      ajatuksiin. He olivat vain ystäviä ja jos heidän suhteessaan olisi

      tapahtunut muutoksia, se olisi saattanut vaurioittaa ystävyyttä. Ginny ei

      tahtonut niin tapahtuvan.

      He juttelivat kaikenlaista, kunnes Harry sitten päätti käydä jututtamassa

      Dracoa. Ginny antoi hänen mennä yksin ja jäi tuijottamaan hymyillen ulos

      ikkunastaan. Penny sai olla hyvin onnellinen kun hänellä oli Harryn

      kaltainen mies. Kunpa hänkin löytäisi jostain samanlaisen.

      Ginny istui levottomana paikallaan. Kohta Draco ja Harry saapuivat hänen

      luokseen.

      -Lähdemme paikalliselle poliisilaitokselle. Draco muistaa myös jotain.

      Ehkä voitte yhdessä katsoa roistoja, Harry sanoi ja Ginny nyökkäsi. He

      pukivat päälleen ja menivät Harryn pieneen urheiluautoon. Harry ajoi

      keskustaan ja lähimmälle poliisilaitokselle. Ginny kulki miesten edellä.

      Hän ei ollut koskaan ollut poliisilaitoksella, ja hänestä kaikki oli vain

      jännittävää.

      Kun he tulivat sisään, eräs lihava, partasuinen mies tuli heidän luokseen

      leveästi hymyillen.

      -Kas Harry Potter! Näkeehän sinuakin täällä joskus. Mitä Liverpooliin

      kuuluu? Kuinka Penny ja lapset voivat? mies kysyi. Ginny huomasi Dracon

      katsahtavan häneen kulmiaan kohottaen. Lapset? mies muodosti sanan

      huulillaan. Ginny käänsi miehelle selkänsä. Nyt hän ei voisi enää

      teeskennellä olevansa Harryn liiankin hyvä ystävä.

      -Ihan hyvää. Penny ja lapset voivat mainiosti. Mutta en tullut puhumaan

      perheestäni. Ginnylla olisi asiaa, Harry työnsi lempeäsi Ginnyn poliisin

      eteen. Lihava poliisi henkäisi, nosti hattuaan ja kumarsi.

      -Teidän korkeutenne, kuinka ihastuttavaa nähdä teitä täällä. Mikä suo

      minulle tämän kunnian? mies kysyi silmät tuikkien. Ginny hymyili.

      -Sano Ginny vaan. Niin, kimppuuni hyökättiin tässä yhtenä päivänä ja

      aluksi en muistanut siitä tyypistä mitään, mutta nyt muistan jotain. Ja

      Dracokin, hän on henkivartijani, näki hänestä aika paljon. Voisimme

      tunnistaa hänet yhdessä, jos on jotakin valokuvia, Ginny sanoi ja poliisi

      nyökkäsi, vilkaisten Dracon suuren hahmon suuntaan.

      -Tulkaa perässäni, mies sanoi ja he seurasivat miestä. Jotkut tiskillä

      työskentelevät poliisit tuijottivat heitä ja kumarsivat nopeasti Ginnylle.

      Ginny ja Draco menivät ison poliisin toimistoon ja istahtivat pöydän

      ääreen. Kohta iso poliisi laittoi pari isoa kansiota heidän nenänsä eteen.

      -Siinä. Katselkaa kuvia rauhassa. Painakaa tuota nappulaa sitten, kun

      olette valmiita, poliisi sanoi ja Ginny nyökkäsi.

      Iltapäivä oli jo pitkällä, kun Ginny aukaisi viimeisen sivun neljännestä

      kansiosta. Hän oli jo alkanut luopua toivosta. Sitten hänen katseensa osui

      mieheen, joka näkyi kokonaan kuvassa. Miehellä ei ollut peukaloa.

      -Draco! Ginny huudahti ja mies kohotti katseensa. Hän nousi ja kumartui

      Ginnya kohti, katsoakseen kuvaa tarkemmin. Draco rutisti Ginnya.

      -Tuo se on, olen varma siitä, Draco sanoi ja painoi nappulaa. Siinä

      samassa Harry ja iso poliisi ryntäsivät sisään. Ginny kohotti painavaa

      kansiota riemuissaan.

      -Löysin kuvan, joka täsmää meidän tuntomerkkeihimme, Ginny hehkutti.

      Miehet ottivat kansion häneltä ja katsoivat sitä tarkasti. Sitten Harry

      kohotti katseensa.

      -Tuohan on Chad M. Nicholson. Yksi vaarallisimmista miehistä täällä

      Lontoossa. Hänellä on pitkä rekisteri takanaan ja viime viikolla hän pääsi

      jälleen vapaaksi vankilasta, Harry kertoi. Draco rypisti kulmiaan.

      -Miksi hän pääsi vapaaksi, jos te tiedätte, ettei hän pysty olemaan

      viikkoa ilman, että tekisi uuden rikoksen? Draco ihmetteli. Harry

      huokaisi.

      -Hän ei vielä ole tehnyt sellaista rikosta, joka takaisi hänelle

      elinkautisen, Harry sanoi synkästi.

      Ginnya värisytti. Mahtoiko Chad nyt suunnitella hänen varalleen jotakin?

      Ehkäpä jotain sellaista, mistä saisi elinkautisen. Toivon mukaan ei.

      -Lähdetäänkö? Draco kysyi ja Ginny nyökkäsi. Häntä väsytti ja kaikkein

      mieluiten hän olisi ollut kotona, omassa vuoteessaan lukemassa jotakin

      hauskaa kirjaa.

      -Harry, tuletko sinä vielä meille? Ginny kysyi poliisilaitoksen

      ulkopuolella. Harry hymyili ja kietoi käsivartensa Ginnyn ympärille.

      -Miksen. Minulla ei ole muutakaan tekemistä, Harry naurahti. Ginny hymyili

      ja yhdessä he kävelivät Harryn autolle ja Harry ajoi jälleen palatsiin.

      Illalla Draco ja Harry neuvoivat hänelle itsepuolustuksen saloja. Ginnyn

      joka paikkaa kolotti usean kaatumisen jälkeen ja kun hän oli kellahtanut

      ainakin viidenkymmenennen kerran kumoon, hän nousi vihaisena.

      -Nyt saa riittää. Takamukseni on ihan hellänä. Menen suihkuun, Ginny

      tuhahti ja jätti miehet naureskelemaan hänen jälkeen.

      Suihkuun mennessään joku huudahti iloisesti, niin että Ginny hätkähti.

      -Mitä lempisiskolleni kuuluu? samassa joku kaappasi hänet hurjaan

      pyöritykseen. Ginny nauroi tajutessaan kuka häntä pyöritti.

      -Ron! hän rutisti isoveljeään. Ron virnisti ja laski hänet maahan.

      -Minäpä hyvinkin! Onko ollut ikävä? Ron kysyi silmät tuikkien. Ginny

      nauroi.

      -Tottakai. Mikä sinut on tänne lennättänyt? Ginny kysyi. Ron hymyili ja

      pörrötti hänen hiuksiaan.

      -Tulin tietenkin katsomaan lempisiskoani, Ron tokaisi. Ginny tuhahti.

      -Olen ainoa siskosi, Ginny muistutti ja Ron virnisti leveästi.

      -Siksipä juuri, Ron sanoi. Ginny pyöräytti silmiään.

      Samassa Harry ryntäsi eteiseen ja Ron hämmästyi.

      -Sinäkin täällä? Tulinpa sopivaan aikaan, miehet halasivat toisiaan ja

      virnistelivät kuin idiootit. Ginny katseli heitä hymyillen. Ron oli

      lähtenyt kotoa 18 vuotiaana opiskelemaan Yhdysvaltoihin, kun ei ollut

      kestänyt toimittajia, paparazzeja ja muita ärsyttäviä tyyppejä, jotka

      tekivät mitä tahansa päästäkseen juttelemaan kuninkaallisten kanssa. Ron

      oli pakannut kimpsunsa ja kampsunsa ja niin poikaa ei oltu paljon

      Lontoossa nähty. Ginny oli pitkään kaivannut Ronia, sillä heillä oli aina

      ollut hyvät välit keskenään. Ron oli häntä vain vuoden vanhempi.

      -Miten San Franciscossa sujuu? Harry kysyi. Ron kohautti harteitaan.

      -Siinähän se. Otin juuri lopputilin työpaikaltani. Pomo lähenteli minua

      eräänä päivänä, sain tietää silloin että tämä oli homo ja päätin, että en

      enää jäisi hänen helmoihinsa, Ron huokaisi. Harry virnisti.

      -Vai oli pomollasi tunteita sinua kohtaan, Harry hekotti. Ron mulkaisi

      ystäväänsä.

      -Voisit vähän osoittaa myötätuntoa minua kohtaan. Olin saada

      sydänhalvauksen, kun pomo kävi takaapäin käsiksi, Ron sanoi muka

      loukkaantuneena.

      -Haluatko nostaa syytteen? Harry kysyi pilke silmäkulmassaan. Ron pudisti

      päätään. – En. Mitään ei tapahtunut, Ron tokaisi.

      -Aiotko sinä nyt jäädä tänne? Ginny kysyi toiveikkaana. Ron vilkaisi

      sisartaan.

      -Ainakin joksikin aikaa, Ron nyökkäsi. Hän kohotti katseensa, kun Draco

      ilmestyi eteiseen. Ginny esitteli miehet toisilleen ja Ron katsahti

      sisartaan kysyvänä.

      -Minkä tähden isä hankki sinulle oman henkivartijan? Ron ihmetteli. Ginny

      huokaisi syvään.

      -Se on pitkä tarina. Mennään juomaan kahvit, kun tulen suihkusta ja sitten

      kerron sinulle kaiken. Ginny lupasi ja Ron suostui siihen heti.

      Ginny ei taaskaan saanut illasta unta. Hän ajatteli Oliveria, miestä,

      jonka hän tapaisi ensi viikonloppuna pidettävissä tanssiaisissa.

      Tanssiaiset järjestettiin Ranskan kuninkaan pojan, Stefanin kunniaksi,

      sillä mies täyttäisi 21 vuotta. Stefan oli Oliverin pikkuveli. Hän oli

      juuri puoli yhdentoista aikaan nukahtamassa, kun jostain parvekkeen

      suunnasta kuului kolahdus. Ginny ponkaisi kuin vieteri istumaan

      vuoteessaan, sydän hakaten pelosta. Mikä se oli? Oliko joku murtautumassa

      hänen huoneeseensa? Nopeasti Ginny nousi ja hiipi parvekkeen oven luokse.

      Hän ottaisi siitä selvän!

      Kun hän kurkisti ulos, hän ei nähnyt ketään. Vain öisen taivaan ja kaukana

      tuikkivat valot. Ginny rypisti kulmiaan ja kiljaisi sitten säikähdyksestä,

      kun suuri, tumma hahmo ilmestyi ikkunaruudun toiselle puolelle. Hän

      kompuroi taaksepäin, kompastui pitkän yöpaitansa helmaan ja kaatui

      rähmälleen punaiselle matolle. Hahmo liikkui hiljaa, avasi parvekkeen oven

      ja seisoi hänen edessään, uhkaavana, pipo kasvoillaan, mustat silmät

      kiiluen. Ginnyn katse hakeutui käteen. Peukalo puuttui! Mies oli siis Chad

      M. Nicholson. Ginny nielaisi. Miten tässä kävisi? Missä hitossa Draco oli,

      kun hän tarvitsi miestä? Nukkui kauneusunia liian isossa vuoteessaan

      seinän toisella puolen?

      Ginny pääsi jaloilleen ja perääntyi silmät muukalaisessa. Mies tuli

      lähemmäs, hyvin hitaasti, katsoen häntä kaiken aikaa. Eikä Ginny pitänyt

      miehen tuijotuksesta. Mies vaikutti kammottavalta.

      -APUA! Ginny huusi niin lujaa kuin keuhkoista lähti. Sen jälkeen mies

      loikkasi häntä kohti, mutta sitten kuului aseen pamahdus. Ginny hätkähti,

      kun mies kaatui maahan, jalkaansa pidellen ja ulisten kivusta. Sitten

      Ginny tunsi käden vyötäisellään ja vihaisen äänen korvansa juuresta.

     -Ulos huoneesta, Dracon ääni kivahti. Ginny pelkäsi pyörtyvänsä nähdessään

      verta miehen farkuilla. Chad katsoi heitä kipua silmissään ja Draco

      kumartui miestä kohti. Sitten veitsin välähdys sai Ginnyn koko huomion.

      -Draco! Hänellä on veitsi! Ginny kiljaisi. Draco ehti juuri ja juuri

      väistää veistä, ja hetkessä Chad oli ilman sitä, piteli kättään, jota

      Draco oli vääntänyt.

      -Älä temppuile kanssani! Ja Ginny, nyt ulos! Draco ärähti. Ginny nielaisi,

      aikoi sanoa vielä jotain, mutta poistui kuitenkin.

      Käytävällä hän tapasi Ronin, joka kiiruhti häntä vastaan hiukset pörrössä

      ja pelkässä pyjamassa. Hän oli uninen ja hiukan hämmentynyt.

      -Kuulin aseen pamahduksen ja kiljaisun. Mitä tapahtui? Oletko kunnossa?

      Ron tarttui häntä kädestä. Harrykin ilmaantui omasta huoneestaan ja näytti

      ihan puusta pudonneelta. Hän kannatteli asetta kädessään ja Ginny värähti

      nähdessään sen. Harry asteli heidän luokseen rivakasti.

      -Mistä on kyse? Kuka huusi? Laukaisiko joku aseen? Missä Draco on? Harry

      esitti liian monta kysymystä. Ginny nosti kätensä estääkseen

      kysymystulvan.

      -Olen kunnossa. Minä huusin. Draco laukaisi aseen. Se Chad on huoneessani,

      Ginny paljasti. Miehet tuijottivat häntä.

      -Mitä?! Kumpikin huudahti ja sitten he jo ryntäsivät hänen huoneeseensa.

      Ginny jäi oviaukkoon ja katseli kuinka miehet auttoivat Chadia, ettei tämä

      vuotaisi kuiviin.

      -Soita ambulanssi, Harry määräsi.

      -Mutta … Ginny aloitti.

      -Nyt heti. Mies vuotaa kuiviin, jollemme saa häntä lääkäriin, Harry oli

      vakava. Ginny huokaisi, asteli peilipöytänsä luokse ja avasi ylälaatikon,

      mistä otti kännykkänsä. Hän soitti ambulanssin ja sulki sitten puhelimen.

      -Ambulanssi on tulossa, hän ilmoitti ja Harry nyökkäsi

      -Chad saa sitten myöhemmin tunnustaa poliisille kaiken, Draco sanoi,

      nousten seisomaan.

      Viimein ambulanssi ja pari minuuttia myöhemmin myös poliisiauto ajoivat

      pihaan. Kuningas ja kuningatarkin olivat heränneet ja kauhistuneet

      kuullessaan murtovarkaasta. Chad autettiin ambulanssiin ja poliisiauto

      lähti soivan ambulanssin perään.

      -Jokohan Chad nyt jättää minut rauhaan? Ginny pohti heidän mennessä

      sisälle. Molly keitti heille kaikille teetä. Ketään ei enää nukuttanut.

      -Toivottavasti. Mies ehkä oppi läksynsä, Draco sanoi.

      He joivat puolituntia ja juttelivat Chadista, kunnes Ginny alkoi uudelleen

      haukotella ja he menivät nukkumaan.

      -Voisin tulla sinun huoneeseesi nukkumaan, Draco sanoi käytävällä. Ginny

      pyörähti miehen puoleen hölmistyneenä.

      -Miksi? Ginny tivasi.

      -Murtovarkaiden varalta, Draco sanoi viattomana. Ginny mulkaisi miestä.

      -Chad saatiin juuri kiinni ja muut murtovarkaat eivät ole niin fiksuja,

      että pääsisivät huoneeseeni. Sitä paitsi isä laittoi juuri pari vartijaa

      parvekkeeni alle, Ginny tokaisi. Draco huokaisi ja haroi vaaleita

      hiuksiaan, katsellen Ginnya.

      -Kunhan ehdotin, mies mutisi, toivotti sitten hänelle hyvää yötä ja lähti

      huoneeseensa. Ginny mietti miehen sanoja vielä nukahtaessaankin.

      Aamulla Ginny laahusti väsyneenä kylpyhuoneeseen. Hän ei kuullut veden

      kohinaa ja pelästyi sitten pahanpäiväisesti, kun kylpyhuone ei ollutkaan

      vapaana. Draco seisoi suihkussa ja vesipisarat putoilivat pitkin miehen

      jumalaista vartaloa alas, sinne minne Ginny ei uskaltanut laskea

      katsettaan. Mies avasi silmänsä kuullessaan oven aukeavan ja poikamainen

      virnistys levisi hänen komeille kasvoilleen, paljastaen rivin täydellisen

      valkoisia hampaita.

      -Haluatko tulla mukaan suihkuun? Täällä on kyllä tilaa, Draco vihjaili.

      Ginny punastui hiusjuuriaan myöten.

      -E-ei ki-kiitos, hän änkytti ja paiskasi oven kiinni. Hänen sydämensä

      jyskytti, kun hän nojasi kylpyhuoneen oveen. Draco oli näyttänyt

      alastomana upealta. Lihaksikas vartalo oli ollut tuhansien vesipisaroiden

      peitossa, vaaleat hiukset kosteat ja koleanharmaat silmät tuikkineet

      hilpeästi. Sellaisesta Dracosta saattaisi alkaa pitämäänkin. Eikö hän

      sitten jo salaa mielessään pitänyt? pieni ääni kuiskutti hänelle, mutta

      Ginny työnsi mokoman ajatuksen syrjään. Draco oli hänen henkivartijansa,

      ei heidän välilleen saanut syntyä mitään vakavaa suhdetta. Muuten miehen

      valppaus saattaisi alkaa horjahdella, jos tämä ajattelisi vain

      sopimattomia asioita.

      Ginny siirtyi pois oven edestä ja meni alakertaan, vetäen ensin aamutakin

      ylleen. Suihku saisi nyt odottaa. Harry istuskeli Ronin kanssa keittiössä

      juomassa kahvia ja syömässä sämpylöitä. Muita ei näkynyt.

      -Huomenta, pikku prinsesssa, Harry hymyili ja Ginny hymähti.

      -Vai pieni prinsessa, hän mutisi ja pyyhkäisi hiuksia kasvoiltaan. Ron

      virnisti pöydän toiselta puolelta.

      -Ollaanpa sitä iloisella tuulella tänään. Vaikka eipä tuo ole ihmekään,

      kun kaiken maailman murtovarkaat hiipivät parvekkeeltasi sisään. Nukuitko

      kuitenkin hyvin viime yönä? Ron kysyi ja Ginny nyökkäsi, hymyillen jo

      hiukkasen.

      -Ihan kohtalaisesti, Ginny tokaisi ja alkoi tehdä leipää itselleen ja

      kaataa kahvia.

      Hän ei ollut huomaavinaankaan Dracoa, joka viiden minuutin kuluttua asteli

      keittiöön suihkunraikkaana. Hän hymyili hilpeästi Harrylle ja Ronille ja

      istuutui sitten hyvän huomenien jälkeen pöydän ääreen.

      -Toinen on kuin myrskyn merkki ja toinen kuin ilopillereitä niellyt. Mikä

      teitä vaivaa? Ron ihmetteli ja Harry tyrskähti.

      -Viime öinen hiippari tuon sai aikaan. Tai sitten he ovat viettäneet

      loppuyön yhdessä ja Draco on tyytyväinen, mutta Ginny ei, Harry päätteli.

      Ginny mulkaisi häntä murhaavasti.

      -Kumpikin arvaus pielessä, Ginny murahti. Harry kohautti leveitä

      harteitaan.

      -Sääli. No, mitäs te aiotte tehdä tänään? hän kysyi sitten hetken

      hiljaisuuden jälkeen. Ginny vilkaisi syrjäkarein Dracoa ja kohautti sitten

      olkiaan.

      -En tiedä. En ole ehtinyt ajatella, Ginny huokaisi ja Ron näytti

      mietteliäältä.

      -Haluaisin mennä Bobin bileisiin illalla. Mutta en tahdo mennä sinne

      yksin. Tulkaa mukaan. Ne ovat hiukan syrjäisemmillä seuduilla ja sinne

      tulee vaikka minkälaista porukkaa. Bob on hyvä ystäväni. Te voisitte

      varmasti myös lähteä sinne, Ron ehdotti Ginny innostui.

      -Mahtava idea. Minä suostun, hän sanoi heti.

      -En nyt oikein tiedä. Jos sinne tulee minkälaista porukkaa vain… Sinulle

      voi tapahtua jotakin, Draco katsahti Ginnyyn.

      -Pyh. Tuskin. Harry, lähde sinäkin mukaan. Voit olla seuralaiseni, Ginny

      sanoi silmät tuikkien. Harry nauroi.

      -Lähden jo tänään Liverpooliin. Lapset kaipaavat minua, Harry hymyili ja

      Ginny synkistyi.

      -Et kai jo nyt? Vastahan sinä tulit, Ginny huokaisi ja Harry pörrötti

      hänen hiuksiaan.

      -Velvollisuudet kutsuvat. Tulen tietenkin toisellakin kertaa ja tuon

      Pennyn ja lapset mukanani, Harry lupasi.

      -Ne bileet? Ron muistutti.

      -Kai minä voisin tulla. Mutta Ginny on sitten minun seuralaiseni. Voin

      toimia siinä sivussa hänen henkivartijanaan, Draco tokaisi ja Ginny

      irvisti. Hänen ei kuitenkaan auttanut muu kuin suostua, jos hän halusi

      lähteä bileisiin.

      Seuraavana iltana Ginny valmistautui bileitä varten. Siitä olikin aikaa,

      kun hän viimeksi oli käynyt bileissä jonkun kanssa. Yleensä veljet tai isä

      vahtivat häntä niin paljon, ettei häntä oltu päästetty. Mutta nyt, kun

      hänellä oli oma henkivartija ja vieläpä kaiken päälle hyvin komea

      sellainen, isälläkään ei olisi mitään sitä vastaan. Ei varmasti.

      -Et varmasti lähde, isä jyrähti, kun hän kysäisi asiasta. Ginnyn silmissä

      leimahti.

      -Ja miksen? Minulla on oma henkivartijakin. Mainitsinko jo, että Draco

      tulee mukaan? Ginny kysyi. Isä huokaisi.

      -Mainitsit, mutta en silti päästä sinua sinne, isä kiisti. Ginny puristi

      huulensa kiukkuisena yhteen, mutta sanoi sitten:

      -Ronin takia. Ron ja Draco lähtevät seurakseni. Mitään ei voi tapahtua.

      Ole niin kiltti, isä! En haluisi alkaa kerjäämään, Ginny pyysi. Isä haroi

      hiuksiaan.

      -Oliverin pitäisi saapua huomenna Englantiin vierailulle ja määräsin sinut

      näyttämään hänelle paikkoja. Älä unohda, että Oliver on tuleva miehesi,

      isä katsoi häntä tiukasti.

      Ginnya harmitti. Oliver. Miten hän oli miltei unohtanut miehen? Tälle oli

      tullut este, kun hänen olisi pitänyt tulla isän syntymäpäiville. Mutta nyt

      Ranskan prinssi oli tulossa isänsä kanssa vierailulle Lontooseen. Isällä

      ja Ranskan kuninkaalla oli paljon juteltavaa heidän tulevista häistään.

      Ginny huokaisi. Häät. Miten yksi pieni sana sai hänet kauhun valtaan?

      Pitäisikö hänen karata? Unohtaa kaikki ja lähteä vaikka Afrikkaan, missä

      kukaan ei tuntenut hänen taustaansa. Tuskin. Hän ei ehtisi lentokentälle

      asti, kun isä olisi jo huomannut hänen pakoyrityksensä ja lähettänyt

      tuhansia vartijoita hänen peräänsä ja –

      -Älä nyt näytä noin synkältä. En halua vaarantaa henkeäsi. Terroristit

      voivat olla vielä liikkeellä. Chad saattoi olla vain yksi heistä, isä

      sanoi. Ginny rypisti kulmiaan.

      -En usko. Mutta emmehän me aina voi pelätä kaikkein pahinta. Minun on

      pakko päästä niihin bileisiin tai tulen hulluksi. Eikä Oliverille ole

      hyväksi, jos olen seonnut, kun hän tulee tänne, Ginny sanoi. Isä katsoi

      häntä huokaisten.

      -Ei kai minun sitten auta kuin päästää sinut. Mutta juttelisin ensin

      Dracon kanssa, jos sopii, isä sanoi ja Ginny kohautti olkiaan. Hän meni

      huoneesta ja katsoi hymyillen Dracoa.

      -Isä haluaa jutella kanssasi, hän tokaisi ja Draco nyökkäsi, mennen sitten

      huoneeseen.

      Ginny oli valmis tasan yhdeksältä. Ilta oli kaunis. Tuhannet tähdet

      hohtivat taivaalla ja leppeä iltatuuli heilutteli hänen hiuksiaan, jotka

      hän oli jättänyt auki. Draco, Ron ja Ginny astelivat bussipysäkille. He

      eivät halunneet mennä autolla, jos vaikka joku nappaisi heidän autonsa.

      Ronilla oli uusinta mallia oleva urheiluauto ja Dracon autokin kuului

      niihin parhaimpiin. Ginnyn auto taas oli korjaamossa, sillä se oli

      hajonnut tässä yksi päivä keskelle ajotietä.

      Bobin talo oli suuri huvila ja täynnä porukkaa. Raskas musiikin jyske

      kantautui heidän korviinsa, kun he ilmaantuivat bileisiin. Jotkut

      tuijottivat heitä hiukan vihamielisesti. He arvasivat, että Ginny ja Ron

      kuuluivat paremmistoon eivätkä he ymmärtäneet, miksi he olivat

      ilmaantuneet Bobin bileisiin. Ron tosin ei ollut tästä moksiskaan. Hän

      löysi pian entisiä ystäviään ja pian sieltä alkoikin kuulua naurua.

      Yhteentoista mennessä monet olivat jo kännissä. Ginny ja Draco joivat

      hillitysti, ja Ginnysta tuntui välillä, ettei Draco juonut lainkaan.

      Ginnyn täytyi kuitenkin olla tolpillaan, sillä huomenna hän ei saanut

      sairastella Oliverin takia. Muuten hän ehkä olisikin vetänyt päänsä

      täyteen.

      Draco veti Ginnyn tanssiin, kun rauhallinen musiikki täytti huoneiston.

      Monet parit tekivät samoin. Ginny painautui ihan Dracon voimakasta

      vartaloa vasten ja keinahteli musiikin tahdissa. Hänellä oli niin

      turvallinen olo Dracon lähellä, vaikka mies oli ihan vieras hänelle. Draco

      sipaisi hänen poskeaan ja hymyili. Miehen katse oli lämmin, mitä Ginny ei

      ymmärtänyt. Draco oli käyttäytynyt niin viileästi häntä kohtaan. Ehkä mies

      oli sittenkin juonut jotain ja käyttäytyi siksi niin hellästi.

      -Kuulin, että Oliver Van Borough saapuu huomenna vierailulle, Draco mutisi

      hänen korvaansa. Ginny värähti. Oliko miehen pakko muistuttaa häntä siitä?

      -Ikävä kyllä. Isä on saanut päähänsä naittaa meidät mitä pikemmin, Ginny

      pudisti päätään. Dracon ote hänestä tiukkeni.

      -Karataan johonkin, Draco ehdotti kujeilevasti. Ginny tirskahti.

      -Ajattelin jo samaa, mutta tulin siihen tulokseen, ettei se onnistuisi,

      sillä isä löytää minut vaikka maan raosta, Ginny tuhahti. Draco huokaisi,

      mutta ei enää sanonut mitään.

      -Hakisitko minulle juotavaa? Ginny kysyi ja Draco rypisti kulmiaan. Hän ei

      mielellään jättänyt Ginnya yksin tähän paikkaan, olkoonkin, että huvila

      oli aika upea.

      -Ole niin kiltti. En karkaa mihinkään, Ginny lupasi ja Draco nyökkäsi

      vastahakoisesti. Hän istutti Ginnyn eräälle sohvalle ja meni sitten

      keittiön puolelle.

      Ginny nautti hetken yksinäisyydestä. Hän ei ollut huomaavinaan ihmisten

      mulkoiluja, vaikka se hiukan häiritsikin. Sitten eräs kaljalta haiseva

      mies istahti hänen viereensä ja katsoi verestävillä silmillään häntä.

      Miehen käsi laskeutui hänen reidelleen ja Ginny tyrkkäsi sen pois.

      -Hei, kulta. Älä ole niin kylmä – Anna pusu, mies työnsi inhottavan

      naamansa ihan liki Ginnyn kasvoja ja hän yritti liikkua niin kauas kuin

      mahdollista.

      -Anna minun olla, Ginny kivahti. Mies nauroi ja sitten hänen huulensa

      painuivat lujasti Ginnyn huulille. Ginny työnsi miestä kaikin voimin,

      mutta oli kuin hän olisi yrittänyt liikauttaa vuorta. Sitten joku kiskaisi

      kovakouraisesti miehen Ginnyn kimpusta ja hän haukkoi henkeään kuin kala

      kuivalla maalla.

      -Mitä hel – mies kiukustui ja kohtasi sitten Dracon koleanharmaiden

      silmien katseen. Ne iskivät tulta.

      -Näpit irti minun naisestani, senkin rumilus! Draco karjaisi ja mies yritti

      iskeä Dracoa. Silloin oli tappelu valmis. Kaikki kerääntyivät miesten

      ympärille. Ginny nousi pelästyneenä ja katsoi kuinka Dracoa puolet isompi

      yritti nuijia miestä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tosin oli mies jo

      ehtinyt kerran Dracoa mottaamaan. Hänen huulensa oli haljennut ja vuoti

      verta. Poskessa oli myös mustelma.

      -Draco, lopeta! Ginny aneli, kun Draco lennätti miehen selälleen, sohvaa

      vasten. Draco katsahti häneen, mutta silloin mies syöksähti jälleen häntä

      kohti.

      -Nyt riittää! Joku karjaisi. Miehen käsi pysähtyi puolen sentin päähän

      Dracon kasvoista ja Draco otti askeleen taaksepäin. Huoneeseen asteli …

      Ron. Ronin kasvot punoittivat kiukusta ja hän näytti niin uhkaavalta, että

      jotkut väistyivät hänen tieltään. Hänen perässään tuli pari isoa kaveria.

      -Steven, ala häipyä täältä, Ron ärähti humalaiselle. Mies mulkaisi Ronia,

      sitten Dracoa ja puhahti.

      -Roskasakkia, mies mutisi ja lähti hoippumaan ovelle päin.

      -Oletko kunnossa? Ginny ryntäsi Dracon luokse. Draco huokaisi ja hieraisi

      alahuultaan. Hän hymyili naiselle.

      -Juuri ja juuri. Ylpeyteni taisi saada vain kolauksen, Draco huokaisi.

      Ginny rutisti miestä, välittämättä ihmisten tuijotuksesta.

      -Pärjäsit hienosti, Ginny vakuutti ja Draco hymyili. He katsoivat toisiaan

      silmiin, kunnes Ron rykäisi.

      -Enkö minä saa kiitosta? Ron kysyi pilke silmäkulmassaan. Ginny rutisti

      myös veljeään ja sitten he päättivät lähteä kotiin.

      Seuraavana aamuna Ginny heräsi säpsähtäen. Hän oli nähnyt unta kuinka joku

      oli hakannut Dracoa ja sitten mies oli jäänyt makaamaan lattialle. Hän oli

      rynnännyt Dracon luokse, mutta mies ei ollutkaan enää elossa.

      Ginnyn sydän hakkasi. Miksi hän pelästyi eilistä tappelua niin kovasti?

      Olihan hän nähnyt jengitappeluita ja humalaisten riitoja ennenkin. Miksi

      tämä järkytti häntä enemmän? Ginny huokaisi ja nousi sängystä. Tänään

      Oliver Van Borough saapuisi. Tänään hän saisi tietää, koska hän menisi

      miehen kanssa naimisiin. Kunpa hän olisi noita. Hän voisi tehdä

      jonkinlaisen katoamistempun …

      Ginny kävi suihkussa ja peseytyi. Sen jälkeen hän puki parhaimmat hameen

      ja puseron päälleen ja meni sitten alakertaan. Isä istuskeli iloisena

      olohuoneen sohvalla ja katseli suuresta, laajakuvatelevisiosta uutisia

      maailman tapahtumista.

      -Huomenta, tyttöseni! Eilen illalla oli kuulemma aikamoinen meno. Draco

      näytti siltä kuin joku olisi hakannut häntä, isä sanoi. Ginny kohautti

      olkiaan.

      -Hän selviytyi silti sankarillisesti, Ginny tokaisi, hymyillen. Isä

      katseli häntä hetken.

      -Muistat kai, että Oliverin on määrä saapua tänään?

      Ginny huokaisi ja hänen unelmansa Dracosta murenivat tuhansiksi palasiksi.

      Tottakai. Miten hän sen voisi unohtaa? Miksi isän piti aina muistuttaa

      häntä siitä?

      -Kyllä minä muistan, isä, Ginny sanoi kireästi. Ehkä hänen pitäisi tehdä

      kaikkensa, että Oliver ei varmastikaan kiinnostuisi hänestä. Ginnyn silmät

      syttyivät. Todella! Niin hän tekisi. Hän tekisi kaikkensa, jotta Oliver

      alkaisi vihata häntä ja päättäisi, ettei mitään häitä tulisikaan!

      Ginny meni innoissaan keksimästään ideasta takaisin huoneeseensa. Hän 

      vaihtoi ylleen verkkarit, hyvin pienen, punaisen topin, joka myötäili 

      hänen vartalonsa kaaria ja lenkkitossut. Sitten hän sitaisi hiuksensa 

      huolimattomasti poninhännälle eikä laittanut meikin häivääkään 

      kasvoilleen. Sitten hän päätti lähteä pienelle lenkille, ihan huvin 

      vuoksi. 

      Ginny hymyili itsekseen perin tyytyväisenä. Hän ei kuitenkaan tarvinnut 

      Dracoa vahtimaan itseään, vaan alkoi laskeutua alas parvekkeensa kautta, 

      paloportaita pitkin. Alhaalla oleva henkivartija katsoi häntä hölmissään.

      -Shh, kierrän vain talon, jooko? Olen Dracoa pakosalla, Ginny kuiskutti 

      kuin salainen liittolainen. Vartija virnisti ja antoi hänen mennä. Mikä 

      typerys, Ginny ajatteli. Isän pitäisi erottaa hänet.

      Ginny hölkkäsi rantaa kohti. Aamu oli jo puolessa, ihmisiä oli liikkeellä 

      ja häntä tuijotettiin. Ginny moikkaili tuttuja, piti hymyn naamallaan ja 

      oli helpottunut, kun hän saapui rantaan, missä ihmisiä ei ollut lainkaan. 

      Pari hassua vanhusta käveli kaukana, mutta he eivät kiinnittäneet huomiota 

      häneen.

      Hän ei ollut pitkiin aikoihin ollut hölkkäämässä. Hän tunsi kuinka energia 

      ja huolet valuivat hänestä ja hän alkoi hengittää vapaammin. Ajatus 

      Oliverin kanssa naimisiin menosta ei silti saanut häntä hyppimään 

      riemusta. Päinvastoin. Hänen teki mielensä kiljua harmista. Hän oli 

      kuullut kuinka monet kuninkaat pakottivat tyttärensä ja poikansa 

      naimisiin. Olisi luullut, että pakkoavioliitot oli jo lakkautettu, mutta 

      isä taisi olla hiukan vanhanaikainen. Miksei isä voinut ymmärtää, että 

      jokainen ihminen tarvitsi rakkautta. 

      Ginny pudisti päätään ja jatkoi hölkkäämistä. Aurinko paistoi lempeästi ja 

      häntä kuumotti. Kasvot punoittivat, hiukset hapsottivat ja hiki valui. 

      Kunpa Oliver näkisi hänet nyt, Ginny ajatteli hihittäen itsekseen. 

      Hän saapui tuntia myöhemmin palatsin pihaan ja pysähtyi kuin seinään 

      nähdessään upean limusiinin portilla. Oliver Van Borough oli saapunut. 

      Ginny hieraisi hikisiä kämmeniään verkkareihinsa ja loihti hymyn 

      kasvoilleen, mennen sitten auton perässä pihamaalle. 

      Hän jäi odottamaan, että vieraat pääsisivät ulos. Ensimmäisenä tullut mies 

      oli luultavasti Oliverin isä. Tämä oli 70-vuotias, mutta ylväsryhtinen. 

      Harmaat hiukset oli kammattu siististi ja hänellä oli yllään mitä 

      loisteliain puku. Hänestä huokui arvovaltaa. 

      Oliver Van Borough nousi autosta seuraavana. Hänen tummat kiharansa 

      heiluivat leppeässä tuulessa ja ruskeat silmät katsoivat uteliaana 

      ympärilleen. Hänellä oli kapeat kasvot, hiukan liian leveä suu ja jykevä 

      leuka. Oliver oli hoikka, mutta ryhdikäs. Kuninkaalliset eivät saaneet 

      tuijottaa varpaitaan. 

      Ginny olisi saattanut pitääkin miehestä, jos olisi tavannut tämän toisissa 

      olosuhteissa. Mutta ei nyt. Hyvin pian Oliverin katse kiinnittyi häneen ja 

      Ginny huomasi kuinka miehen kasvoille levisi hämmennys.

      -Oletteko te palvelija? hän kysyi sujuvalla, virheettömällä englannin 

      kielellä. Ginny oli purskahtaa nauruun. Hän asteli keimaillen miehen 

      luokse. Ranskan kuningas Piérre Van Borough tuijotti kauhuissaan Ginnya, 

      joka nousi varpailleen ja painoi märän pusun jäykän prinssin poskelle.

      -En, Teidän korkeutenne, olen prinsessa Virginia Weasley. Minusta tulee 

      teidän vaimonne, Ginny kujersi. Samassa kuului tömähdys. Piérre Van 

      Borough oli pyörtynyt.

      -Isä! Oliver huudahti ja ryntäsi isänsä luokse. Ginny kauhistui. Oliko hän 

      aiheuttanut kuninkaan pyörtymisen? Voi ei, mitä isäkin sanoisi? 

      Samassa Arthur Weasley tulla tömistelikin hyvin kuohuksissaan heidän 

      luokseen. Ginny näki, että isä oli todella vihainen. Hänen perässään tuli 

      Draco, jonka koleanharmaat silmät kiiluivat ärtymyksestä. Ginny nielaisi. 

      Hups, ehkä olisi parasta livahtaa vähin äänin paikalta tai hän olisi kohta 

      vainaa, Ginny ajatteli hermostuneesti. 

      -Virginia Wasley! Mitä te olette tehnyt? isä jyrähti. Oliver vilkaisi 

      vitivalkoisena Ginnyyn päin ja keskittyi sitten isäänsä, joka alkoi 

      virota. Pari palvelijaa kiiruhti isän kintereillä ja he auttoivat 

      kuningasta seisomaan. 

      -En minä tehnyt mitään, Ginny tokaisi viattomasti. Hän aikoi liikkua 

      hiljaa ovea kohti, mutta samassa Draco tarttui häntä käsivarresta.

      -Et mene minnekään, Draco murahti hampaidensa välistä. Ginny huokaisi ja 

      jäi kuuliaisesti seisomaan paikoilleen. Piérre autettiin palatsiin isän ja 

      Oliverin avustamana. Palvelijat hakivat kylmää juotavaa ja käärön, jonka 

      he laittoivat Ranskan kuninkaan otsalle. Mies hikoili pahasti. 

      -Antakaa anteeksi, tyttäreni puolesta. Hän, tuota, lenkkeilee paljon ja on 

      sen tähden tuollaisessa kunnossa. Hän yrittää pitää kuntoaan yllä, Arthur 

      selitteli. Oliver alkoi näyttää helpottuneelta ja loi hyväksyviä 

      silmäyksiä Ginnyn suuntaan. 

      Ginny pusersi huulensa yhteen. Miksi isä sai aina kaiken menemään 

      päälaelleen? Lenkkeilee paljon! Pah! 

      -Sinun on parasta mennä siistiytymään tai ei kunnian kukko laula, Draco 

      murahti hänelle. Ginny tuhahti ja marssi pää pystyssä yläkerran 

      kylpyhuoneeseen. 

      -Tuo oli kyllä hauskinta mitä olen koskaan kuullut, Ron käkätti, kun hän 

      oli tullut tivaamaan Ginnylta mitä Piérrelle oli oikein tapahtunut. 

      -Olen iloinen, että edes sinä olet sitä mieltä. Tosin nyt isä sai Oliverin 

      uskomaan, että minä urheilen paljon. Varokoonkin, jos isä kuvittelee minun 

      pelaavan golfia tai tennistä Oliverin kanssa. Vain kuolleen ruumiini yli, 

      Ginny julisti ja alkoi harjata pitkiä hiuksiaan. Ron virnisti.

      -Tästähän tulee oikein hupaisaa. Olipa hyvä, että satuin olemaan täällä 

      heidän vierailunsa aikana, Ron myhäily. Ginny huokaisi.

      -Minun suunnitelmani ei tule toimimaan. Kun Oliverin on määrä palata 

      Ranskaan, hän on niin rakastunut minuun, että ei haluakaan lähteä, vaan 

      määrää, että häät on järjestettävä heti. Silloin minun mielenterveyteni 

      sekoaa, Ginny valitti. 

      Ron nousi ja rutisti siskoaan.

      -Kyllä sinä kestät tämän. Oliver tajuaa lopulta, että teitä ei ole 

      tarkoitettu toisillenne ja sinä saat ihanan Dracon itsellesi, Ron tokaisi. 

      Ginny punastui ja tökkäsi veljeään kylkeen.

      -Mistä sinä puhut? Minäkö ihastunut Dracoon? Saanen nauraa, haahaahaa, 

      Ginny hähätti. Ron pyöräytti silmiään.

      -Kyllähän sen jokainen huomaa. Tuijotat Dracoa kuin mikäkin idiootti ja 

      pidät häntä sankarinasi, Ron sanoi. Ginny pudisti päätään.

      -En todellakaan. Olet saanut ihan väärän käsityksen kaikesta, Ginny mumisi 

      ja nousi nopeasti. 

      Tällä kertaa hänellä oli yllään sininen kokopuku, joka myötäili hänen 

      vartalonsa kaaria. Hiukset hän oli kiinnittänyt pinneillä taakse ja 

      meikannut hiukan kasvojaan.

      -Ehkä minä nyt näytän paremmalta heidän mielestään, Ginny tokaisi ja lähti 

      Ronin johdolla alakertaan.

      Piérre toipui täysin järkytyksestään ja näytti lopulta tyytyväisenä 

      Ginnyyn, joka yritti hyvittää teostaan kuninkaalle. Miksikö? Koska hänellä 

      oli huono omatunto. Ginny tunsi Dracon katseen itsessään kaiken aikaa ja 

      näki tämän mulkoilevan Oliveria happamasti. Ginnyä sellainen käytös 

      hymyilytti. Draco oli mustasukkainen. Todellakin. Mieshän suorastaan 

      kiehui raivosta Oliveria kohtaan.

      Isä ja Piérre juttelivat tulevista häistä. Ginny ei kestänyt kuunnella, 

      joten hän meni yläkertaan ja jätti heidät juttelemaan keskenään. Hänen 

      yllätyksekseen Oliver kuitenkin tuli hänen perässään.

      -Emme ole saaneet jutella lainkaan kahdestaan, Oliver katsoi häntä syvälle 

      silmiin. Ginny hölmistyi.

      -Niin, tuota, Ginny ei keksinyt mitään sanottavaa. Oliver hymyili.

      -Haluaisin tutustua teihin paremmin, kun menemme naimisiinkin. Olisi aika 

      typerää, jos emme tuntisi toisiamme lainkaan, Oliver tokaisi ja Ginny 

      nielaisi kipakat sanansa. Mihin se hänen rohkeutensa yhtäkkiä katosi?

      -Niin kai sitten, Ginny mutisi. Hän kehotti Oliveria istuutumaan ja 

      istahti itse sängylleen, jalat sievästi ristissä. Sitten hän tuli 

      ajatelleeksi, että ehkä hänen pitäisi käyttäytyä kamallammin. Hänenhän 

      piti saada Oliver inhoamaan itseään, ei rakastumaan häneen!

      Ginny potkaisi kengät jalastaan ja ne lensivät ympäri huonetta. Toinen 

      hipoi melkein Oliverin korvaa. Oliver säikähti ja hypähti sivuun.

      -Hups, sorry, Ginny käytti tahallaan ”nuorisokieltä”. Oliver katsoi häntä 

      epävarmana. Ginny nousi ja tassutteli paljain jaloin yöpöydän 

      laatikolleen. Hän otti sieltä purkkaa ja ojensi pussia Oliveria kohden.

      -Otatko yhden? hän kysyi ja Oliver pudisti päätään. Ginny kohautti olkiaan 

      ja alkoi mäyssyttää purkkaa kovaäänisesti. Että hän oli hyvä tässä. Hän 

      näki kuinka hammasrattaat pyörivät Oliverin suussa ja mies yritti 

      kiivaasti sanoa jotain, mutta ei uskaltanut loukata hänen tunteitaan. 

      -Kuinka kauan ajattelit viipyä? Ginny kysyi, siirtäen purkkaa toiseen 

      poskeen. Hänen poskensa pullotti, sillä purkka oli aika iso.

      -Tuota, en ole miettinyt asiaa, Oliver mutisi, tuijottaen Ginnyn kasvoja. 

      Ginny loihti hymyn kasvoilleen, mutta se näytti lähinnä irvistykseltä, 

      sillä purkka suussa oli hankala hymyillä. Oliver tulkitsikin sen 

      irvistykseksi ja kiiruhti selittämään.

      -Luultavasti vain pari päivää, hän sanoi. Ginny nyökkäsi.

      -Emme paljon ehdi tutustua toisiimme siinä ajassa. Mutta ei hätää. Ehkä 

      toisella kertaa ehdimme jo peiton alle, Ginny nauroi. Oliver nielaisi.

     -Sehän, tuota, olisi ihanaa, Oliver sanoi. Ginny oli varma, että mies 

      pilaili, mutta miksi hän näytti niin vakavalta?

     Ginny voihkaisi lysähtäessään sängylle, kun Oliver oli päättänyt mennä 

      lepäämään. Kaikki mitä hän sanoi, sai Oliverin ihailemaan häntä. Miksi? 

      Eikö Oliver voinut käsittää, että hän ei tahtonut olla missään tekemisissä 

      miehen kanssa. Kaikkein mieluiten hän olisi mennyt saman peiton alle 

      Dracon kanssa. Miksi elämä oli niin epäreilua? Ginny ajatteli happamana. 

      Hän ei edes liikahtanut, kun ovi kävi ja Ron tuli huoneeseen.

      -Miten meni? Joko Oliver vihaa sinua sydämensä pohjasta? Ron kysyi 

      pidellen samalla sydänalaansa. Ginny irvisti.

      -Kunpa vihaisikin. Mutta nyt hän haaveilee pääsevänsä samaan sänkyyn 

      kanssani. Mitä minä teen? Ron, tämä ei ole hauskaa, Ginny ärähti, kun Ron 

      vain nauroi.

      -Anteeksi, en voi itselleni mitään. Olet niin hupaisa. Ginny- rakas, sinun 

      metkusi eivät tällä kertaa tehoa. Isä on päättänyt naittaa teidät ja sen 

      hän myös tekee. Ellet sitten ehdi jo ennen sitä naimisiin, Ron näytti 

      veitikkamaiselta. Ginny loikkasi sängystä kuin vieteriukko.

      -Ron! Olet nero, hän rutisti veljeään, joka nyökkäsi.

      -Tottakai minä sen tiedän, mutta ennen kuin innostut liikaa, sinun pitää 

      saada joku naimisiin kanssasi, Ron tokaisi, hieroen leukaansa. Ginnyn ilme 

      synkkeni.

      -Eikös Draco sopisi tähän tehtävään hyvin? Ginny ehdotti, silmät säihkyen.

      -Mihin minä sopisin? Draco kysyi samassa oven suusta. Ginny arvioi miestä 

      katseellaan. Draco oli komea. Tällä oli voimakas vartaloa, lihaksia joka 

      puolella. Hän suojelisi minua, Ginny ajatteli hymyillen yhä vain 

      leveämmin.

      -No, mikä nyt noin huvittaa? Draco tivasi.

      -Draco-parka, sinä et tiedäkään, Ron huokaili ja Ginny mulkaisi häntä.

      -Jutellaanko hiukan? Ginny kysyi ja Draco nyökkäsi, näyttäen yhä 

      epäilevältä.

      -Sain – siis Ron sai mahtavan idean, Ginny tokaisi innoissaan.

      -Me menemme naimisiin! Ginny hihkaisi. 

      Draco oli tukehtua purkkaan, jota oli pureskelemassa.

      -Naimisiin? mies ähkäisi. Ginny nyökkäsi.

      -Eikö ole loistava idea!? Siten saamme Oliverin pois kimpustani. Isäkään 

      ei voi vaikuttaa siihen, jos olen jo naimisissa. Avioeroprosessit ovat 

      tylsiä. Voisimme mennä vihille Las Vegasissa ja kertoa isälle asiasta 

      vasta myöhemmin, Ginny selosti. Draco näytti kauhistuneelta

.

      -Taidatte olla seonneita molemmat. Naimisiin? Me kaksi? Draco ähkäisi. 

      Ginny mutristi huuliaan.

      -Olisiko se niin kamalaa? Vai olenko minä liian kamala, ettet tahdo olla 

      naimisissa kanssani? Ginny kysyi. Draco haroi hiuksiaan.

      -Jättäisitkö meidät kahden, Ron? Draco kysyi ja Ron nyökkäsi.

      -Tottakai, Ron asteli ovelle, mutta pysähtyi Dracon kohdalla ja 

      kuiskasi:- Pääsenkö sitten sinun bestmaniksesi? Ron kysyi ja Draco irvisti. 

      Ron nauroi vieläkin, kun ovi jo sulkeutui hänen takanaan.

      -Ginny, sinä et nyt ajattele kunnolla. On muitakin keinoja – Draco 

      aloitti. Ginny voihkaisi ja painoi päänsä käsiinsä.

      -Ei ole muita keinoja, Draco! Etkö sinä ymmärrä? Oliver nai minut, jos en 

      mene jonkun muun kanssa aiemmin naimisiin. Sinun on pakko suostua, Ginny 

      ruokoili. Draco lysähti istumaan sängylle ja näytti jokseenkin puusta 

      pudonneelta. Ginny liimautui hänen kylkeensä ja katsoi miestä anovasti.

      -Minä selitän kaiken, kunhan sinä vain suostut, Ginny pyysi.

      -Ei kai minun muu auta. Missä me menemme naimisiin? Entä 

      kuherruskuukautemme? Kaiken pitää näyttää aidolta, Draco kääntyi Ginnyn 

      puoleen. Ginny punastui.

      -Si-sitä en tullut ajatelleeksi. Me voisimme lähteä vaikka Rans – ei, ei 

      Ranskaan! Vaikka Espanjaan viettämään viikonlopun kestävää 

      kuherruskuukautta ja vedota sitten isälle työkiireisiin. Silloin hän ei 

      ihmettelisi, miksi olimme siellä vain niin vähän aikaa. Ja tietenkin 

      menisimme naimisiin Las Vegasissa. Siellä pääsee vihille helposti, Ginny 

      selosti ja Draco näytti jo luovuttaneen. 

      -Selvä on. Koska meidät on määrä vihkiä?

      Ginny ei voinut uskoa tätä todeksi. Hän oli Dracon vaimo! Virginia Malfoy, 

      hän maisteli nimeä suussaan ja virnisti. Upeaa! Se kuulosti paljon 

      paremmalta kuin Virginia Van Borough. Ginny värähti. Isä saisi kammottavan 

      hepulin, kun saisi tietää, missä hän juuri sillä hetkellä oli. Las 

      Vegasissa, erään Dracon tuttavan asunnossa. Ginny heilautti hiukset 

      taakseen ja meni suihkuun. Draco oli sanonut hoitavansa joitakin asioita 

      ja hänen oli määrä pysytellä sisällä. He olivat lähteneet oikeastaan salaa 

      ja soittaneet sitten isälle, että olivat pikku matkalla. Isä oli huutanut 

      ja raivonnut puhelimessa ja vaatinut häntä kertomaan missä he olivat, 

      mutta Ginny oli vaiennut asiasta ja sanonut sen olevan yllätys. Isä saisi 

      tietää, kun hän tulisi kotiin. 

      Ginny istuskeli kylpytakissa pehmeällä sohvalla ja lueskeli lehteä, missä 

      kerrottiin viimeisimmät juorut. Amerikkaan oli ollut pitkä lentomatka, 

      mutta Ginny oli nauttinut kaikesta. Hänestä oli mahtavaa mennä naimisiin 

      Las Vegasissa eikä Englannin maaperällä jossakin pienessä kirkkopahasessa, 

      vaikka eihän se Las Vegasin kappelikaan suuri ollut ollut. Siellä oli 

      kuitenkin ollut oma tunnelmansa ja ollessaan siellä Dracon ja Ronin 

      kanssa, hän oli tuntenut olevansa oikeassa paikassa. Ron ei tietenkään 

      ollut jäänyt Las Vegasiin vaan oli jatkanut matkaansa New Yorkiin ja 

      päättänyt soitella heille, miten juttu edistyi. 

      Ginny kuuli oven käyvän ja kohotti katseensa, kun Draco ilmestyi sisään. 

      Ulkona satoi vettä ja mies oli litimärkä. Hiukset liimautuivat 

      ihastuttavasti otsalle.

      -Hei! Saitko asiasi toimitettua? Ginny kysyi ja Draco nyökkäsi, vilkaisten 

      häneen.

      -Hienoa, Ginny tokaisi. Hän antoi katseensa viipyä Dracon lihaksikkailla 

      käsivarsilla ja leveällä rintakehällä, kun mies riisui takkinsa ja 

      puseronsa. Miltähän tuntuisi koskettaa miestä? 

      -Menen suihkuun, Draco murahti ja asteli kylpyhuoneeseen. Draco oli ollut 

      kumman vaitelias siitä asti, kun heidät oli vihitty. Ensin mies oli 

      raivonnut hänelle pinestäkin asiasta ja sitten hän oli lakannut kokonaan 

      puhumasta. Kumpikaan ei ollut järin hauska vaihtoehto. Katuiko mies? 

      Varmasti. Hänhän oli suurinpiirtein pakottanut miehen naimisiin kanssaan. 

      Ginny huokaisi ja sulki silmänsä. Hän todella toivoi, että tämä olisi pian 

      ohi. Tuskin Draco tahtoi jäädä ikuisesti hänen kanssaan naimisiin. 

      -Mikä sinua vaivaa? Ginny nousi seisomaan, kun Draco tuli suihkusta. Mies 

      mulkaisi häntä ja keskittyi sitten kuivaamaan hiuksiaan. Ginny asteli 

      miehen eteen, tarttui tätä käsivarsista ja pakotti tämän katsomaan 

      itseään.

      -Mikä sinua vaivaa? Ginny toisti kysymyksensä. Dracon silmissä leimahti.

      -Sinä, mies murahti. Yllättäin tämä tarttui Ginnya käsivarsista ja veti 

      itseään vasten raudanlujalla otteella. Sitten Ginny tunsi huulet 

      huulillaan. Hän äännähti ja kietoi vaistomaisesti kätensä Dracon kaulan 

      ympärille.

      -Minä haluan sinua. Voi luoja, kuinka haluan sinua, Draco mutisi ja alkoi 

      avata Ginnyn kylpytakin vyötä. Ginny värisi.

      -Haluatko todella? hän kuiskasi ja Draco nyökkäsi. Ennen kuin Ginny 

      tajusikaan kylpytakki oli lattialla ja hän seisoi alasti miehen edessä. 

      Draco siveli sormillaan hänen pystyjä rintojaan ja hoikkia lanteitaan.

      -Olet kaunis, Draco mumisi ja suukotti hänen korvaansa, kaulaansa ja 

      viimein huulia. Ginny huokaisi onnellisena ja painautui miestä vasten 

      tiukemmin. 

      He suutelivat ja hyväilivät toisiaan ja kaatuivat sitten suurelle 

      sängylle, mikä oli makuuhuoneessa.

      Ginny hyväili taitavin ottein Dracon lihaksikasta vartaloa ja tunsi 

      miehessä kasvavan kiihkon lisääntyvän. Draco suuteli hänen rintojaan ja 

      sai hänet sellaisen kiihkon valtaan, mitä hän ikinä ei ollut uneksinutkaan 

      saavansa. Vihdoin Draco työntyi hänen sisälleen. Miehen silmissä näkyi 

      hämmentynyt katse, kun hän tajusi Ginnyn olevan neitsyt. Hän aikoi tulla pois, 

      mutta Ginny tarttui häntä hartioista.

      -Älä lopeta, nainen kuiskasi eikä Draco lopettanutkaan. Vielä pitkään 

      aikaan.

      -Miksi et kertonut olevasi neitsyt? Draco kysyi kun he lepäsivät 

      vieretysten, Ginnyn pää Dracon käsivarsilla. Ginny kohotti katsettaan.

      -Miksi sillä on niin suuri merkitys miehille? En vain ole löytänyt sitä 

      oikeaa, Ginny huokaisi. Draco siveli hänen hiuksiaan.

      -Nyt sinä ainakin olet kokonaan minun, Draco puristi hänet itseään vasten.

      -En nyt ihan kokonaan, Ginny nauroi ja suuteli miestä. Eivätkä he 

      lopettaneet yhteen suudelmaan.

     Ginny heräsi ikkunasta kantautuvaan liikenteen meluun. Hän nousi hitaasti 

      istumaan sängyllä, jonka lakanat olivat rypyssä. Aluksi hän ei muistanut 

      missä hän oli ja vei hetken aikaa ennen kuin hän tajusi olevansa Las 

      Vegasissa, eräässä kämpässä. Hänen hiuksensa olivat pörröiset ja silmät 

      uneliaat ja raukeat, kun hän katsoi ympärilleen, havaiten samalla 

      viereisen sängyn tyhjäksi. Missä Draco oli?

      Ginny rypisti kulmiaan, mutta huomasi samassa paperinpalan tyynyn päällä. 

      Hän nappasi sen käteensä ja luki:

      Huomenta, unikeko! Lähdin kaverini luona käymään, saan varmaankin sieltä 

      auton lainaksi täksi päiväksi. Haen samalla reissulla meille pizzat. Älä 

      karkaa mihinkään. Odota siellä, en viivy kuin tunnin verran, Draco.

      Ginny naurahti ja havaitsikin samalla olevansa huikean nälkäinen. Viime 

      yönä oli ollut niin ihanaa, he olivat rakastelleet koko yön ja nyt 

      Ginnysta tuntui, ettei hän jaksaisi liikkua metriäkään. Hän nousi 

      alastomana seisomaan ja tassutteli paljain varpain suihkuun. Lattia tuntui 

      kylmältä ja ikkunasta tulvi leppoisa kesäinen tuulahdus huoneeseen. Ginny 

      kävi ensin sulkemassa ikkunan ja meni sitten peseytymään.

      Viileä vesi rauhoitti kummasti hänen kuumentuneita tunteitaan. Hän muisti 

      miltä Draco oli tuntunut hänen päällään, miltä miehen huulet olivat 

      maistuneet ja kuinka taitava mies oli ollut. Tämä oli ehkä ollut monen 

      naisen kanssa, mutta Ginnya se ei haitannut. Miehen menneisyys oli tämän 

      oma asia, Ginnyn ei sopinut puuttua siihen. Ellei mies itse alkanut 

      kertomaan.

      Draco ei paljolti ollut puhunut perheestään ja Ginnyn täytyi myöntää, että 

      hän tiesi miehestä hyvin vähän. Dracon täytyisi kertoa hänelle 

      sukulaisistaan ja keitä hänen tulisi tavata. Eihän prinsessan sopinut 

      käyttäytyä ihan idioottimaisesti miehensä perheelle. 

      Ginny kuuli puhelimensa soivan ja sulki hanan nopeasti. Hän kietoi 

      pyyhkeen ympärilleen ja ryntäsi ulos kylpyhuoneesta. Ron. Ginny hymyili 

      havaitessaan kuka soittaja oli ja vastasi:-Ginny.

      -Ron täällä. Miten siellä menee? veli kysyi. Ginny nauroi ja istahti 

      hiuksiaan kuivatellen sohvalle.

      -Loistavasti. Draco on ollut niin hellä ja ihana. Tämä oli todella hyvä 

      idea, Ginny tokaisi ja Ron nauroi.

      -Se on hyvä, että Draco kohtelee sinua hyvin. Joko olette kertoneet 

      isälle? Ron kysyi kiinnostuneena. Ginny huokaisi.

      -Emme vielä. Kerromme, kun palaamme kotiin, Ginny tokaisi. Ron hymähti.

      -Isä saa varmasti sydänhalvauksen. Muista ostaa nitroja, Ron käkätti.

      -Olet ilkeä. Missä sinä muuten olet? Ginny kysäisi.

      -Eksyin vähän reitiltä. Tarkoitukseksi. Olen Arizonassa. Eräs ystäväni 

      soitti ja pyysi minut sinne pariksi viikoksi ennen kuin hän matkustaa 

      Eurooppaan. Pääsen hänen mukanaan luultavasti sinne. Tulen sitten taas 

      Englantiin kiusaamaan teitä, Ron härnäsi.

      -Ihanaa! Näemme sitten siellä. Soittele kuulumisiasi, Ginny kehotti.

      He juttelivat vielä hetken ja sitten he sulkivat puhelimet. Sitten Ginny 

      kuuli kuinka ulko-ovi kävi. Hän veti nopeasti pyyhkeen tiukemmin 

      ympärilleen. Miksi hän ujosteli Dracoa? Juurihan Draco oli nähnyt hänet 

      alasti … 

      -Hei, kaunokainen! Toivottavasti olet nälkäinen, sillä tilasin isot 

      pizzat, Draco virnisti ja tuli hänen luokseen. Mies kumartui ja painoi 

      suudelman hänen huulilleen. Hetken he tuijottivat toisiaan ja sitten Draco 

      laski pizzat pienelle pöydälle sohvan viereen. Hän nosti Ginnyn 

      käsivarsilleen ja kantoi sänkyynsä. Pizzat jäivät koskemattomina pöydälle 

      lojumaan. He muistivat ne vasta pitkän ajan kuluttua …

      Sen päivän Ginny ja Draco viettivät Las Vegasin pelikasinoilla. Dracon 

      pyynnöstä. He voittivat ja hävisivät, mutta loppujen lopuksi he jäivät 

      voitolle. Sen kunniaksi Draco tarjosi heille illallisen kalliissa 

      ravintolassa, missä he juttelivat ja Ginny kyseli pääasiassa Dracon 

      perheestä.

      -Olen ainoa lapsi. Isäni on kiireinen liikemies, ollut aina ja äiti 

      asustaa suuressa talossa kauniin järven rannalla. Olen oikeastaan aika 

      rikas, mutta en läheskään yhtä varakas kuin sinä. Äiti ei oikeastaan tee 

      mitään. Hän hoitaa iäkästä isoäitiäni, joka on kohta 100-vuotias. Eikö 

      olekin hämmästyttävää? Draco naurahti ja Ginny tuijotti.

      -100-vuotias? Uskomatonta! Ginny nauroi. Dracon menneisyydessä ei siis 

      ollutkaan mitään salaperäistä. Mies vain ei ollut mitenkään innokas 

      kertomaan perheestään.

      Seuraavana päivänä he sitten lähtivät lentokentälle ja lensivät takaisin 

      Englantiin. Ginny oli koko matkan levoton. Hän pelkäsi kertoa avioliitosta 

      isälle. Tämä oli ollut jo heidän pikku ”matkastaan” todella vihainen. Ehkä 

      isä ei antaisi tätä hänelle koskaan anteeksi. Ehkä hän kieltäisi Ginnya 

      tulemasta enää kotiin. Sitä Ginny ei kestäisi. Mutta hän valitsisi Dracon. 

      Hän rakasti miestä. Oli oikeastaan rakastanut jo siitä lähtien, kun mies 

      oli vetänyt hänet keinun alle. Ginny hymyili muistaessaan kuvitelman, 

      mutta vakavoitui sitten. Rakastikohan mies häntä? Hän oli pakottanut 

      Dracon naimisiin kanssaan, mies ei ollut tehnyt sitä vapaasta tahdostaan. 

      Vaikka eihän mies kyllä ollut kamalasti hanttiin pistänytkään …

      Vihdoin he olivat Englannissa. Lontoon lentokentällä oli ruuhkaa, kun he 

      hakivat tavaransa ja ajoivat sitten taksilla palatsin eteen. Draco maksoi 

      kuljettajalle ja he astelivat hiekkaista polkua pääportille. Ovien edessä 

      olevat vartijat tervehtivät heitä ja päästivät heidät sitten sisään.

      -Me tulimme! Ginny huhuili. Hän oli tuskin saanut lausettaan loppuun, kun 

      hänen äitinsä ryntäsi huoneeseen, helpottuneena.

      -Luojan kiitos olet kunnossa! Pelkäsimme niin kamalasti puolestasi. Älä 

      enää ikinä lähde mihinkään ilmoittamatta ensin meille, Molly syleili häntä 

      lujasti. Ginny taputti äitiään harteille.

      -Älä pelkää, äiti-kulta, en tee enää niin, Ginny hymyili. Molly katsoi 

      häntä.

      -Sinähän ihan hehkut lapsi-kulta. Onko kaikki hyvin? Missä te oikein 

      olitte? Molly kysyi.

      -Kertoisimme kaikille yhteisesti, jos sopii, Ginny tokaisi hermostunut 

      vivahde äänessään.

      -Onko Oliver vielä täällä? Ginny kysäisi, kun Molly oli menossa keittiöön.

      -Ei. Hän lähti kuullessaan sinun karanneen, Molly katsoi tytärtään 

      syyttävästi ja Ginny punastui. Ehkä Oliver lopulta tajusi, että hän ei 

      pitänyt miehestä.

      Viimein isäkin saapui paikalle, hyvin vihaisena.

      -Nyt sinä kyllä viimeisen tempun teit! Karata nyt henkivartijasi kanssa. 

      Etkö sinäkään ajattele mitään? Annan sinulle potkut! Et osaa huolehtia 

      tyttärestäni kunnolla, vaan harhailet hänen kanssaan ympäri maailmaa kuin 

      – kuin, isä oli liian kiihdyksissään, ettei saanut sanaa suustaan. Dracon 

      kasvoja kuumotti, mutta mies pysyi tyynenä.

      -Ette te voi erottaa minua, Draco sanoi.

      -Miten niin en? Tottakai voin, olen pomosi! isä raivostui.

      -Isä – kuuntele. Draco ja minä menimme naimisiin, Ginny möläytti. Isä 

      valahti vitivalkoiseksi kasvoiltaan ja hetken Ginny pelkäsi hänen 

      pyörtyvän.

      -Na-naimisissa? Te – te kaksi? Mi-missä? Milloin? Arthur kyseli änkyttäen.

      -Kultaseni, vedä välillä syvään henkeä, Molly pyysi.

      -Ei tässä ole aikaa, Arthur karjui kasvot punaisina. Ginny huokaisi.

      -Menimme naimisiin Las Vegasissa pari päivää sitten. Enää et voi naittaa 

      minua Oliverille, Ginny nosti uhmakkaasti leukaansa. Arthur näytti 

      yhtäkkiä hirvittävän väsyneeltä.

      -Senkö takia te menitte naimisiin? Jotta sinun ei tarvitsisi naida 

      Oliveria? Voi lapsi-kulta, Arthur lysähti istumaan sohvalle. Ginny 

      vilkaisi Dracoon, tukea etsien.

      -Ei tietenkään. Minä rakastan Ginnya. Sen takia menimme naimisiin, Draco 

      sanoi. Ginny tuijotti miestä. Puhuiko tämä totta? Rakastiko mies häntä vai 

      lohduttiko tämä isää?

      -Rakastatko sinä tytärtäni? Mutta sehän on – loistavaa! En oikein pitänyt 

      Oliverista, hän oli jotenkin omituinen, isä nauroi. Ginny tuuppasi 

      leikkisästi isäänsä.

      -Ja yritit naittaa minua sille omituisuudelle! Et siis olekaan vihainen, 

      että menimme salaa naimisiin?

      -Tottakai olen. Saat loppuelämäsi ajaksesi kotiarestia, Arthur tokaisi. 

      Ginny tuhahti.

      -En ole pikkutyttö enää, isä. Ja tällä kertaa Draco määrää minua. Tai no, 

      ei nyt ehkä määrää, mutta pitää huolta kuitenkin, Ginny hymyili. Draco 

      veti naisen kainaloonsa.

      -Totta. Mutta suonette anteeksi, meidän on juteltava, Draco sanoi sitten. 

      Molly nyökkäsi.

      -Tietenkin. Ja sitten pidämme toiset häät. Kutsumme koko suvun juhliin ja 

      sinäkin saat kertoa montako teitä on sinun puoleltasi, Draco, tulossa, 

      Molly hehkutti innoissaan.

      -Tietenkin. Mutta sitten myöhemmin, Draco sanoi ja kiskoi Ginnyn lähimpään 

      tyhjään huoneeseen.

      -Rakastatko sinä minua todella? Ginny painautui miehen vartaloa vasten. 

      Draco silitti hänen hiuksiaan.

      -Rakastan. Tajusin sen jo silloin, kun pelastin sinut. Sen jälkeen en ole 

      voinut lakata ajattelemasta sinua. Rakastatko sinä minua? Draco otti 

      Ginnyn kasvot käsiensä väliin. Ginnyn silmät kostuivat.

      -Rakastan rakastan rakastan, hän hoki ja he antautuivat kiihkeään 

      suudelmaan. Vihdoin he voisivat elää onnellisena, ehkä elämänsä loppuun 

      asti.

      Prologi, 10 vuotta myöhemmin

      Ginny istuskeli aamuauringossa palatsin etupihalla ja piteli sylissään 

      kaksi kuukautta vanhaa poikaansa, Gabrielia. Pikkuinen oli yhtä 

      vaaleahiuksinen kuin isänsä ja hänelläkin oli koleanharmaat silmät. Ginny 

      tiesi varmasti, että pojasta tulisi isompana yhtä hurmaava kuin isästään. 

      Ginny hymyili ja keinui hiljakseen, jotta ei herättäisi Gabea. Viimeiset 

      10 vuotta olivat olleet onnen aikaa. Ron oli ollut haltioissaan, kun oli 

      kuullut ensimmäisen vauvan tulevan hyvin piakkoin maailmaan, silloin 10 

      vuotta sitten. He olivat pitäneet kiirettä. Nyt heillä oli viisi lasta, 

      kaikki kahden vuoden välein syntyneitä, joten Gabe oli siis kuudes. 

      Ginnysta kuitenkin tuntui, ettei menisi kauaa ennen kuin hän taas olisi 

      raskaana. Tällä kertaa hän toivoi pientä tyttöä, vaikka heillä olikin jo 

      ennestään yksi tyttö, Rachel. Ginny rakasti kuitenkin jokaista lastaan 

      tasapuolisesti.

      -Hei, Draco kuiskasi hänen korvaansa ja istuutui hänen viereen. Dracon 

      katse oli lämmin, kun hän katsoi pientä poikaansa.

      -Pitikö Gabe sinua hereillä? Draco kysyi, sivellen pojan pehmeää poskea. 

      Gabe äännähti unissaan, mutta jatkoi nukkumista.

      -Ei. En vain saanut unta. Viime aikaiset tapahtumat pyörivät päässäni, 

      Ginny kumartui ja Draco painoi suudelman hänen huulilleen.

      -Oletko huolissasi jostain? Draco kysyi, kulmiaan rypistäen. Ginny pudisti 

      päätään.

      -En, olen vain niin onnellinen, Ginny huokaisi ja puristi poikaansa 

      hellästi sylissään. Draco naurahti ja kietoi käsivartensa Ginnyn hentojen 

      harteiden ympärille.

      -Sepä hyvä kuulla, Draco painoi jälleen huulensa vaimonsa huulille.

      -Isä, äiti, missä te ootte? Rachelin ääni kantautui heidän korviinsa. 

      Draco huokaisi kärsivästi.

      -Emmekö saa olla koskaan rauhassa? Draco valitti, mutta Ginny tiesi, ettei 

      mies ollut tosissaan. Samassa Rachel pelmahti heidän luokseen, vaaleat 

      hiukset tuulessa hulmuten.

      -Mitä te täällä istutte? Missä mun aamupala on? Rachel kysyi. Ginny kätki 

      hymynsä. Hänen esikoisestaan tulisi loistava prinsessa ja hallitsija 

      sitten joskus …

      -Sinun pitäisi itse valmistaa sitä, kulta-pieni, Draco tokaisi naurahtaen. 

      Rachel huokaisi ja kapusi keinuun isänsä viereen.

      -Mutta mä en osaa. Autat sä mua? Rachel kysyi ruskeat silmät tuikkien.

      -Tottakai. Mutta kello on vasta kahdeksan. Odota ihan hetki, tulen kohta, 

      Draco lupasi. Rachel suukotti isäänsä poskelle ja ryntäsi sitten kuin 

      tuulispää takaisin palatsiin. Rachel oli täyttänyt viikko sitten 10 vuotta 

      ja sitä olikin juhlittu monen sukulaisen voimin. 

      Aamupalalla oli aina iloisa tunnelma. Lapset söivät paljon ja pälpättivät 

      niin, että isovanhemmatkin uupuivat. Ginnyn isä rakasti jokaista 

      lastenlastaan ja piti heistä hyvää huolta. Ginny luottikin lapset aina 

      vanhempiensa käsiin, jos hänellä oli jotain menoja. Ja tietenkin Ron, joka 

      oli muuttanut Lontooseen ja tavannut erään naisen, jonka kanssa he 

      menisivät naimisiin syksyllä, asui nyt pysyvästi Lontoossa. Palatsiin he 

      eivät kuitenkaan aikoneet muuttaa. Ginny kyllä ymmärsi heitä. Mutta täällä 

      oli tilaa lapsillakin, omat huoneet eikä tarvinnut kärsiä ahtaudesta. 

      Ginny rakasti lapsia liikaa, että olisi muuttanut pieneen omakotitaloon. 

      Kuusi lasta, kun ei tuntunut riittävän. 

      -Äiti, ojenna maito, 8 vuotias Michael sanoi ja Ginny katsoi poikaa, jonka 

      vaaleat hiukset olivat pörrössä. Posket punoittivat vielä nukkumisen 

      jäljiltä. Onneksi oli viikonloppu eikä Rachelin, Michaelin tai kuusi 

      vuotiaan Justinin tarvinnut mennä kouluun. Benjamin, joka oli vasta kaksi 

      vuotias ja Andrew, joka piakkoin täyttäisi neljä vuotta, olivat vielä 

      tarhassa. Ginny hoiti Gabea kotona. Draco oli edelleen hänen 

      henkivartijansa ja tällä kertaa myös Gaben. Muilla lapsilla oli omat 

      henkivartijansa.

      Päivällä Ginny kuuli ääniä eteisestä. Hän asteli alakertaan ja yllättyi 

      nähdessään Harryn, Pennyn ja tämän neljä lasta eteisessä. Harrynkin 

      perheen lukumäärä oli kasvanut. Heidän vanhin lapsensa, Emily, oli 12 

      vuotias ja Rachel ja hän olivat parhaita ystäviä keskenään. Piper oli 8 

      vuotias ja sitten heillä oli kaksi poikaa, Tommy ja Randy. He olivat kuusi 

      vuotiaita identtisiä kaksosia ja hyvin paljon Harryn kaltaisia. Molemmilla 

      oli tummat hiukset ja kirkkaanvihreät silmät. He olivat söpöjä 

      pikkupoikia. 

      -Ihana nähdä teitä! Ginny huudahti riemastuneena. Hän halasi lujasti 

      Harrya ja Pennya.

      -Sinä se kaunistut vuosi vuodelta, Harry naurahti ja nipisti häntä 

      poskesta. Ginny nauroi.

      -Ja sinusta on tullut vielä komeampi kuin ennen. Penny, kai sinä pidät 

      miestäsi silmällä? Ginny kysyi nauraen ja kohtasi Pennyn sinisten silmien 

      nauravan katseen.

      -Tottakai. Kadulla hihna kaulassa ja yöllä käsiraudat minuun liitettynä, 

      ettei hän vain karkaa, Penny tokaisi ja muut nauroivat.

      -Emily! Tuu, mennään mun huoneeseen. Mä oon saanut paljon uusia barbeja, 

      Rachel ryntäsi samassa alakertaan ja kesti vain hetken ennen kuin tytöt 

      olivat rynninneet yläkertaan. Pojat hävisivät Ginnyn ja Dracon poikien 

      kanssa myös ylös ja aikuiset menivät keittiöön juomaan kahvia ja 

      juttelemaan. Ronkin oli tullut kihlattunsa kanssa palatsiin ja istuskeli 

      Sharonin kanssa keittiössä.

      -Harry, pentele! Mitä kuuluu? Miehet halasivat toisiaan.

      -Pelkkää hyvää! Ja kukas sinä olet? Harry katsoi uteliaana pitkänhuiskeaa 

      vaaleaverikköä. Nainen ojensi siron kätensä ja hymyili Harrylle.

      -Sharon LaBelle. Olen osaksi ranskalainen. Ron ja minä menemme syksyllä 

      naimisiin, Sharon sanoi ja painautui rakastuneena Ronin kainaloon.

      -Meillä on myös pieni yllätys. Voimmekin kertoa sen kaikille, nyt kun 

      olemme kaikki täällä, Ron piti pienen tauon. Arthur ja Molly katsoivat 

      kysyvinä poikaansa.

      -Me saamme jouluna lapsen, Ron paljasti ja Ginny kiljahti.

      -Miten ihanaa! Onneksi olkoon! hän halasi veljeään ja Sharonia, joka 

      loisti toisten saamasta huomiosta. Kun kaikki olivat tyyntyneet hiukan 

      uutisesta, he alkoivat juoda kahvia ja syödä Mollyn leipomia pullia. 

      -Kuulin muuten juuri, että Oliver ja hänen vaimonsa saavat myös lapsen. 

      Eräässä lehdessä kerrottiin niin, Molly tokaisi. Ginny naurahti ja puristi 

      Dracon kättä. Hän oli niin iloinen, ettei ollut mennyt Oliverin kanssa 

      naimisiin. 

      -Sehän olisi heidän toinen lapsensa. Heilläkin taitaa mennä hyvin. Ginny 

      pohti. Oliver oli vihitty paria kuukautta myöhemmin, kun Ginny ja Draco 

      olivat menneet naimisiin, Espanjan prinsessan kanssa. 

      -Meillä menee luultavasti paremmin, Draco kuiskasi ja Ginny hihitti.

      Illalla Ginny makasi Dracon kainalossa ja kuunteli sateen tasaista ropinaa 

      ikkunaruutuja vasten. Harry ja Penny lapsineen jäisivät heille pariksi 

      yöksi, mutta Ron ja Sharon olivat palanneet kotiinsa. 

      -Toivottavasti seuraava lapsemme olisi tyttö, Ginny huokaisi ja Draco 

      suuteli häntä.

      -Niin, Rachel saisi leikkikaverin. Vaikka tyttö ei olekaan yksinäinen. Hän 

      pitää hyvää huolta veljistään ja saa heihin kuria, Draco naurahti ja veti 

      Ginnyn päälleen.

      -Olen samaa mieltä. Silti pitäisin ajatuksesta, että meillä olisi kaksi 

      pientä tyttöä, Ginny hymyili. Draco hymyili ilkikurisesti.

      -Eikö meidän sitten pitäisi aloittaa seuraavan lapsen tekeminen heti? 

      Draco kysäisi. Ginny nauroi.

      -Se saa sitten olla viimeinen, Ginny tokaisi ja Draco oli samaa mieltä. 

      Kyllä seitsemässä lapsessa olisikin tarpeeksi!

Loppu