Juoni: On vuosi 2011. Liz Parker rakastaa lapsia yli kaiken. Hänellä on pieni tytär Sophie ja hän on adobtoinut pojan, Justinin. Hänen naapuriinsa muuttaa mies, jolla on upea auto, paljon rahaa ja upeita vaatteita… ja porsas…

Päähenkilöt: Liz, Max, Sophie, ( Maria, Michael ), Justin…

HUOM! Max ja Liz eivät tunne toisiaan ja Michael ja Max eivät ole avaruusolioita

 

Liz Parker ripusti pyykkiä takapihalla. Aurinko porotti kirkkaansiniseltä taivaalta ja hellelukema kohosi yli kolmenkymmenen. Lizillä oli tukahduttavan kuuma, vaikka tuuli vilvoitti hieman hänen hikisiä kasvojaan. Hän vilkaisi Sophiea ja Justinia, jotka keinuivat. Sophie oli 6-vuotias ja Justin 10. Justin ei ollut hänen oma poikansa. Hän oli adoptoinut pojan, kun tämä oli ollut viisi -vuotias. Justin oli rauhallinen poika jonka kanssa ei ollut koskaan ollut hankaluuksia. Sophie oli hänen entisestä avioliitostaan Adamin kanssa. He olivat eronneet, kun hän oli ollut 20 ja aika pian sen jälkeen Liz oli todennut olevansa raskaana. Aluksi se oli ollut melkoinen shokki, mutta sitten Liz ei ollutkaan halunnut luopua lapsesta, kun oli saanut hänet käsivarsilleen. Sophiessa oli paljon samaa näköä kuin hänessä. Tummat, suorat hiukset kainaloihin asti, suuret tummat silmät… Kasvoissa oli hirveästi samoja piirteitä ja hän oli rakenteeltaan hiukan

samanlainen. Liz rakasti kumpaakin hirveästi. Justinin vanhemmat olivat kuolleet lento-onnettomuudessa. Justin oli ollut hänen hyvän ystävän Emilyn poika ja hän oli tahtonut, että jos heille joskus tapahtuu jotain niin Liz saisi pitää huolta heidän pojastaan. Eikä Lizillä ollut mitään sitä vastaan. Nyt hän asui lasten kanssa kolmistaan. Hän ei ollut ehtinyt metsästää miehiä, sillä lasten perään kaitseminen ja kotityöt veivät suurimman osan hänen ajastaan. Ilman hänen parhaan ystävänsä Maria De Lucan apua Liz olisi joskus ollut suurissakin vaikeuksissa. Maria oli naimissa Michael Guerinin kanssa ja heillä oli poika Tommy, joka oli jo viisi -vuotias. Liz hymyili. Ei hän vaihtaisi elämäänsä mihinkään muuhun. Hän oli töissä lastentarhassa, missä Sophiekin oli viimeistä vuottaan. Ensi syksynä alkaisi sitten ensimmäinen luokka Roswell highissa. Roswell oli pieni kaupunki Uudessa - Meksikossa ja siellä kaikki tunsivat toisensa. Ainakin suurin piirtein.
Lizin vanhemmat omistivat yhä the Crashdown- kahvilan ja he asuivat sen yläkerrassa. Justin ja Liz auttoi- vat kesäsin hänen vanhempiaan aina kun ehtivät. Maria oli töissä sairaalassa ja Michael yhdessä
tietokonefirmassa. Viimein Liz sai pyykit ripustettua. Liz katsahti merelle päin, missä joitain lapsia leikki
hiekkarannalla. Hän oli ostanut talon ihan rannan läheltä, sillä Justin rakasti uimista yli kaiken.
-Pysykää te täällä niin minä vien korin sisään ja laitan ruokaa, Liz sanoi ja lapset nyökkäsivät. Liz hävisi sisälle ja laski tyhjän pyykkikorin kylpyhuoneen lattialle. Sitten hän meni tilaamaan pizzaa. Yhtäkkiä hän kuitenkin järkyttyi. Mikä ihme vilahti keittiön oven ohi? Liz ryntäsi sen perään ja hänen tummat silmänsä levisivät. Porsas. Ei voi olla totta! Iso, mahtava sika! Se oli vaaleanpunainen ja sillä oli pikkuinen häntä ja se nuuhki kaikkea.
-Ulos täältä, Liz parahti ja otti sateenvarjon käsiinsä. Kenen tuo sika sitten olikaan se sai ainakin häipyä! Sika vilkaisi häntä ja röhkäisi. Se lähti tallustamaan olohuoneeseen ja Liz pureskeli huultaan. Kuinka
tuollainen suuri eläin oli päässyt HÄNEN asuntoonsa? Liz ryntäsi sen perään sateenvarjoaan heilutellen. Sika pureskeli TV:N johtoa kuin ei olisi saanut ruokaa viikkoon.
-Varokin syömästä sitä. Meillä ei ole varaa uuteen Televisioon, Liz heilautti sateenvarjoa sian pään päällä ja sika perääntyi mulkoillen häntä. Liz mulkoili takaisin yhtä epäystävällisesti.
-Kenen sinä olet? Liz tivasi aivan kuin olisi saanut vastauksen.
-Äiti! Mitä sä teet? Sophie huusi ja tuli sisään takaovesta. Hän pysähtyi tyrmistyneenä vähän matkan päähän ja katsoi sikaa ja sateenvarjoa pitelevää äitiään.
-Ostitsä meille porsaan? Sophie kysyi hämmästyneenä. Liz tuhahti.
-En. Sika olisi viimeinen asia, jonka ostaisin tähän taloon. Äsken se söi TV:n johtoa. En saa sitä lähtemään, Liz huokaisi ja laski sateenvarjonsa sohvalle.
-Jsutin! Tuu kattoon mitä meillä on täällä! Sophie huusi veljelleen, joka tuli juosten sisään. Hänkin ällistyi yhtä paljon nähdessään sian.
-Äiti, mitä toi…? Justin katsoi sinisillä silmillään Liziä. Liz pudisti päätään.
-En tosiaankaan tiedä. Yritetään saada se ulos jollakin keinolla, Liz sanoi ja lapset alkoivat maanitella sikaa lähtemään. Mutta se vain istahti matolle ja katseli heitä pienillä siansilmillään.
-Voihan sika, Liz mutisi ja haki sitten keittiöstä ranskalaisen palan. Sika nousi heti ja lähti seuraamaan häntä röhkien. Liz meni ovelle ja heitti sen ulos ja sika lähti perään. Liz sulki nopeasti oven ja lukitsi sen. Hän oli ollut aivan varma, että ovi oli ollut lukossa. Eiväthän siat osanneet avata ovea…? Sophie nykäisi Liziä paidan helmasta.
-Menikö se? Sophie kysyi ja Liz nyökkäsi, nostaen tytön syliinsä, jotta lapsi näkisi sian ovessa olevasta pienestä ”ikkunasta”. Sika istui heidän pihallaan ja katseli surkeana taloa.
-Se on surullinen, Sophie sanoi ja kietoi kätensä äitinsä harteiden ympärille.
-Vähän aikaa. Kohta se unohtaa meidät, Liz sanoi ja huomasi sitten vasta, että naapuritalossa oli elämää. Siellä seisoi syvänvihreä Aston Martin DB7 Vantage Volante, joka oli malliltaan urheiluauto ja aivan upea. Sophiekin katsoi sitä autoa silmät pyöreinä.
-Kenen tuo on? Sophie kuiskasi ja Liz kohautti olkiaan. Samassa ulos astui mitä komein mies. Tummat hiukset, tummat vaatteet, hoikka vartalo. Mies oli pitkä ja näytti rennolta seistessään pihassa katsellen ympärilleen. Sitten hän huomasi porsaan.
-Siinähän sinä olet! mies huudahti ja hyppäsi ketterästi aidan yli. Liz laski Sophien sylistään ja avasi oven. Hän pisti kuitenkin oven kiinni ja katsoi miestä vihaisena.
-Tiedätkö mitä? Sinun sikasi tunkeutui minun asuntooni, Liz ärähti ja mies kohotti katseensa häneen. Olivatpa miehen silmät tummat… niihin olisi voinut vaikka hukkua… Liz nielaisi ja kokosi itsensä. Hän mulkoili miestä.
-Sinun ei pitäisi pitää ovea lukittuna. Dennis menee minne tahtoo, mies tokaisi ja taputti isoa sikaa selkään ja sika nautti siitä selvästi. Liz tuhahti.
-Vai Dennis…? Pidä se tästä lähin omalla puolellasi. Minulla on kaksi lasta ja se voi syödä molemmat, Liz suutahti ja mies rämähti nauruun.
-Tämä sika? Lapsesi ovat varmasti sikaani isompia. Ei se heitä syö, mies kohottautui seisomaan ja katseli Liziä hymyillen.
-Kuka sinä olet? mies kysyi sitten ja lähestyi Liziä. Hänen sydämensä alkoi jyskyttää nopeammin.
-Minä… Liz Parker, Liz hengähti. Mies seisoi ihan hänen edessään ja hymyili. Hän ojensi kätensä ja Liz tarttui siihen mykistyneenä.
-Minä olen Max Evans, mies vastasi ja Liz nielaisi. Hän irrotti otteensa miehestä ja katsahti sitten tämä olan ylitse.
-Pizza tuli, hän huokaisi. Max käännähti ja hymyili.
-Taidan viedä sikani pois tai se syö ruokanne. Hyvää päivän jatkoa, mies nyökkäsi ja lähti sikansa kanssa omalle puolelleen. Pizzan tuoja katsoi ällistyneenä isoa sikaa ja miestä ja ojensi sitten pizzan Lizille.
-Uusi naapuri? pizzan tuoja kysyi ja Liz naurahti.
-Aivan. Max Evans, Liz mutisi ja ojensi miehelle rahat. Mies hymyili ja lähti. Liz meni sisään pizzansa kanssa ja lapset tulivat innoissaan syömään.

-Kenen se possu oli? Sophie kysyi suu täynnä pizzaa. Liz vilkaisi vaistomaisesti ulos keittiön ikkunasta naapurin puolelle. Miestä ei näkynyt, sika istui remmissä pihassa ja ulisi sydämensä pohjasta
-Naapurin. Sinne on muuttanut mies, jolla on lemmikkinä sika, Liz tuhahti ja Justin hörähti.
-Sika? Aika kummallinen lemmikinvalinta. Miksei koira? Justin ihmetteli ja Liz kohautti olkiaan.
-Älä minulta kysy, kysy naapurilta, Liz vei tyhjän pizzalaatikon roskikseen. Justin kiitti ruoasta ja lähti Sophie kannoillaan ulos. Liz meni kuistille katsomaan kuinka lapset aikoivat kiivetä naapurin puolelle aidan ylitse. Sika alkoi röhkiä innoissaan nähdessään lapset ja se yritti tempoa itseään irti. Enää se ei näyttänyt yhtä surkealta kuin hetki sitten.
-Äiti, miksei se pääse vapaaksi? Sophie kysyi huolissaan.
-Se mies sitoi sikansa, ettei se tunkeutuisi meidän puolelle, Liz tokaisi ja asteli aidan luokse. Sika röhkäisi kun se tunnisti hänet. Liz ei tiennyt oliko se iloinen vai kauhuissaan. Hän ei ollut perehtynyt sikojen ajattelumaailmaan. Samassa Max ilmestyi omalle kuistilleen.
-Ole hiljaa. En pysty ajattelemaan, kun sinä röhiset, Max tiuskaisi. Hänen pinnansa oli ollut kireällä koko aamun ja varsinkin, kun hän oli törmännyt siihen upeaan naapuriinsa. Naisen tummat, suuret silmät kummittelivat hänen mielessään ja hän ei saanut ajatuksiaan irti naisen pitkistä, hoikista sääristä.
Sitten Max huomasi Lizin ja lapset ja hänen kulmakarvansa lennähtivät ylös.
-Tuliko ikävä possuani? Max kysyi ja Lizin silmissä välähtivät.
-Tulin katsomaan mitä se oikein metelöi. Se ei antanut meidän syödä rauhassa, Liz tokaisi ja tarkasteli samalla Maxin komeaa olemusta päästä varpaisiin. Miehellä oli päällään kalliit suorat housut ja kallis pikkutakki. Oliko mies lähdössä ulos? Kenen kanssa? Jonkun naisenko? Lizin veri alkoi kuumeta. Mitä se hänelle kuului missä hänen naapurinsa seikkaili… ja etenkin kenen kanssa. Mutta ajatus Maxia toisen naisen kanssa ei houkuttanut yhtään…
-Minun on mentävä. Possuni saa jäädä ulos. Jos te lapset tahdotte, voitte tulla silittämään sitä. Se ei pure. Se on hyvin kiltti, Max vakuutti ja katsoi puhuessaan Liziä silmiin. Liziä epäilytti. Hän ei ollut tavannut KETÄÄN jolla olisi possu lemmikkinä eikä oikein osannut suhtautua sikaan aivan kuten esim. koiraan.
-Joo. Se olisi hauskaa, Sophie alkoi kiivetä aidan yli ja muksahti kohta toiselle puolelle.
-Äiti, minää menen silittämään sitä. Jooko? Mikä sen nimi on? Sophie katsoi sitten Maxia, joka hymyili tytölle.
-Dennis. Mutta nyt minun pitää mennä. Olehan kiltisti, Max neuvoi vielä possuaan ennen kuin meni kalliille hienolle autolleen.
-Vau! Justin henkäisi nähdessään urheiluauton.
-Äiti ostetaan mekin tuollainen. Kaverit olisi tosi kateellisia, Justinin silmissä välähti into. Liz pörrötti poikansa vaaleita hiuksia.
-Meillä ei ole tuollaiseen huippukalliiseen urheiluautoon varaa. Enkä kyllä ostaisi tuollaista, vaikka olisikin, Liz tokaisi ja heilautti pitkät hiuksensa selkänsä taakse.
-Äh… Pääsenköhän minää joskus tuon miehen kyytiin, Justin mietti ääneen ja Liz katsoi ankarasti Justinia.
-Älä koskaan mene vieraiden kyytiin. Olen sanonut sen monta kertaa. Etkä saa yllyttää siskoasikaan mihinkään tuollaiseen puuhaan. Vältelkää tuota miestä mahdollisimman paljon, Liz sanoi ja Justin huokaisi, katsoen kaivaten urheiluauton perään. Pian se oli kadonnut mutkasta. Sophie istui nurmikolla ja jutteli sialle ja silitteli sitä. Sika näytti ihan kuin kuuntelevan. Liz tuhahti. Eivät possut ymmärtäneet mitään. Ne ajattelivat vain ruokaa. Aikoikohan mies teurastaa sikansa jouluksi…? Lizistä se oli kammottava ajatus. Vaikka hän ei ollutkaan eläinrakas, ei hän halunnut eläimille kurjaa kohtaloa.

Samassa pienempi auto ajoi heidän pihaansa. Sophie nousi innoissaan.
-Maria-täti! Sophie huudahti ja säikäytti porsaan, joka perääntyi röhisten.
Maria tosiaan kömpi ulos kuumasta autosta kasvot punaisina. Tällä kertaa Tommy ei ollut mukana, vaikka poika olikin paljon leikkimässä Justinin ja Sophien kanssa. Tosin toisinaan Justin ajatteli, että he leikkivät vain pienten lasten leikkejä ja tyytyi vain ”valvomaan”. Maria hymyili heille ja nappasi Sophien syliinsä. Sophie oli juossut Marian luokse. Tyttö nauroi innoissaan, kun Maria nosti häntä korkealle ilmaan.
-Hei, mitä kuuluu? Maria kysyi, laskien Sophien alas. Sophien silmät loistivat.
-Maria, kato! Tuolla on oikea possu! Sophie tarttui Mariaa kädestä ja lähti viemään aidan luokse. Maria vilkaisi Liziä, joa seisoi huvittuneena paikallaan. Possu? Maria muodosti sanat huulillaan ja Liz nyökkäsi naurahtaen. Marian ilme oli näkemisen arvoinen, kun hän tajusi, että Sophie puhui totta.
-Ollaanko tänne perustamassa eläintarhaa vai mitä tuo tuolla tekee? Maria ihmetteli. Sophie kikatti.
-Se on jonkun naapurin, Sophie selitti.
-Sillä on upea urheiluauto, Justin sanoi unelmoivasti.
-Vai että tämmöinen naapuri, Maria katsahti Liziin, joka nyökkäsi.
-Max Evans. Mies on varmaankin ökyrikas. Hänellä on kalliita vaatteita, kallis auto, tuo talo… En kyllä tiedä miten porsas liittyy tähän listaan. Liz huoahti ja Maria purskahti nauruun.
-Porsas?!? Se mies on tosissaan. Onko se todella hänen? Maria nauroi ja Liz nyökkäsi.
-Jep. Usko tai älä. Max lähti äsken jo johonkin, Liz tokaisi. Maria pudisti päätään ja kohta naiset lähtivät sisään. Liz alkoi keittää kahvia ja katsahti ulos, missä lapset silittelivät possua. Liz oli kieltänyt heitä menemästä keskenään rantaan. Justin tiesi sen ja hän piti aina huolta pikkusiskostaan.
-Oletko sinä siis tavannut jo naapurisi? Maria kysyi, kun he söivät pullaa ja joivat kahvia.
-Joo. Hän on todella komea. Aivan uskomaton. Sinun on tavattava hänet. Miehessä ei ole mitään muuta vikaa kuin… tuo… tuo porsas. Olen varma, että siitä on pelkkää harmia, Liz sanoi ja Maria virnisti.
-Possu on aika mielenkiintoinen valinta. Kuka tahansa ei osta possua lemmikikseen. Tämä herra on varmasti mielenkiintoinen tuttavuus, Maria kihersi ja Liz hymyili.
-Ehkä. Minulla tosin ei ole kärsivällisyyksiä kauaa tuon possun kanssa. Tänäänkin se ehti jo meille jyrsimään television johtoa. Jos se tulee vielä jonakin päivänä meille niin teen valituksen poliisille, Liz uhkasi ja Maria naurahti.
-Possuhan kuulostaa hauskalta. Miten se pääsi sisään? Maria kysyi kiinnostuneena ja Liz huoahti.
-Sitähän minäkin ihmettelen. Ovi oli kiinni, mutta ei lukossa enkä ole koskaan kuullut ovea avaavista possuista, Liz tokaisi hiuksiaan haroen. Maria pudisti päätään.
-Michaelin täytyy ehdottomasti nähdä tämä. Porsas? Pitäisikö meidänkin hankkia sellainen lemmikki? Maria mietti ja Liz naurahti.
-Olisi se aika erikoista. Koira ennemmin. Eihän noista koskaan tiedä, kun ei ole tutustunut possujen historiaan, Liz sanoi.
-Ei niin, mutta naapurisi on. Voisimme kysyä häneltä ja samalla pääsisimme tutustumaan mieheen paremmin, Maria tokaisi ja Liz tuhahti.
-Ei minulla ole aikaa. Koulut alkavat maanantaina ja minun pitää mennä tarhaan. Mies on sivuseikka minun elämässäni. Pitäköön possunsa, kunhan ei tule meidän puolelle sen kanssa, Liz sanoi.

Aika vaikeaa se kyllä oli. Miehestä erossa pysyminen siis. Liz ja Max törmäsivät aina aamuisin, kun he molemmat lähtivät lenkille samaan aikaan. Liz heräsi joka aamu puoli kuusi ja lähti lenkkeilemään meren rantaan ja miehellä oli tietysti sama ajatus tähtäimessä. Ja se kirotun possu oli mukana. Liz mulkoili sitä ja possu mulkoili takaisin.
-Huomenta. Oletpa sinä aikainen, Max sanoi hyväntuulisena eikä välittänyt naisen mulkoilusta.
-Pitääkö sinun riepottaa tuota possua aina mukanasi? Liz kysyi ja lähti hölkkäämään rantaa kohti. Max ja possu seurasivat.
-Tottakai Denniskin tarvitsee liikuntaa. Se on viime päivinä lihonut aivan liikaa, Max tokaisi ja Liz vilkaisi läähättävää possua.
-Se näyttää nyt jo kärsineeltä ja olemme vasta alkuvaiheessa, Liz naurahti.
-Kyllä se siitä piristyy. Herätin sen hyviltä nokosilta. Se on vihainen minulle, Max sanoi ja taputti possua.
-Ai. Kauanko possu on ollut sinulla? Liz kysyi.
-Viitisen vuotta. Ostin sen, kun vanhempani kuolivat. Minusta tuntui yksinäiseltä ja se toi piristettä elämääni, Max sanoi keveyttä äänessään. Liz aisti kuitenkin miehen sisällä kytevän tuskan. Tämä ei ollut päässyt yli vanhempiensa kuolemasta.
-Olen pahoillani vanhempiesi takia, Liz sanoi hiljaa ja Max hymyili hiukan.
-Siitä on jo pitkä aika ja olen jo päässyt siitä ylitse. Ovatko muuten ne lapset sinun? Max kysyi ja hymy kohosi Lizin huulille.
-Ovat. Sophie on kuusi ja Justin kymmenen, Liz kertoi. Max nyökkäsi.
-He ovat suloisia. Eikö miehesi lenkkeile kanssasi? Maxia oli vaivannut koko yön, oliko Liz naimisissa. Hän oli yrittänyt tarkkailla naapuritalon elämää, mutta ketään miestä ei ollut nähnyt.
-En ole naimisissa, Liz vastasi lyhyesti ja Max ilahtui, mutta hän ei näyttänyt sitä.

Lizin mielestä porsas istui liian paljon ulkona. Ja metelöi. Se ulisi ja vinkui ja halusi huomiota, mutta Max ei ollut kotona, joten se ei saanut hellyyttä. Onneksi Liz oli tarhassa eivätkä Sophie ja Justinkaan voineet leikkiä sen kanssa. Max oli antanut heille vapaat kädet. He saivat käydä tervehtimässä, mutta vain jos sika oli ulkona remmissä. Liz ei voinut kieltäytyäkään lasten pyynnöistä ja niinpä he viettivät enemmän aikaa possun kuin hänen kanssa. Tosin koti tuntui rauhalliselta ja Liz saattoi katsella televisiota ilman häirintää. Lasten iloinen nauru kantautui avoimesta ovesta hänen korviinsa ja possu röhki riemuissaan. Possu… Liz ei oikein ymmärtänyt Maxia. Mies oli aina poissa kotoa. Kuinka tämä kykeni hoitamaan sikaansa, jos hän ei ollut kotona lainkaan? Liz kuuli aina ollessaan sängyssä kuinka mies ajoi urheiluautollaan pihaansa ja silloin possu aloitti taas tavanomaisen riemunkiljahdussarjansa. Liz yritti aina sulkea korvansa meteliltä, mutta se ei onnistunut. Yleensä sika hiljeni nopeasti, mutta joskus Liz kuuli kuinka Max joutui karjumaan käskyjään sille. Eivät possut tainneetkaan olla niin kovin viisaita. Liz toivoi, että Max olisi muuttanut jonnekin muualle. Mitä tuollainen rikas tyyppi teki tällaisessa pikkukaupungissa? Kaukana kaikenlaisesta elämästä? Juhlista, naisista…? Olihan täälläkin naisia, mutta… Oliko Max tosiaan valmis muuttamaan TÄNNE sikansa kanssa eikä esim. Mexicoon, jos nyt Meksikossa tahtoi asua. Liz huokaisi ja meni kuistille katsomaan Sophiea, joka temmelsi sian kanssa. Sika ajoi tyttöä kiljuen takaa ja Sophie nauroi innoissaan. Samassa Maxin auto ajoi pihaan ja sika pysähtyi sieraimet värähdellen. Liz asteli aidan luokse ja Sophie juoksi hänen luokseen. Max nousi autosta ja venytteli jäseniään. Liz ei saanut silmiään irti miehestä. Tämä oli niin kirotun komea. Miehen silmät vetivät automaattisesti puoleensa ja Liz olisi halunnut rynnätä miehen syliin. Hän olisi tahtonut, että Max suutelisi häntä. Pitäisi lähellään. Rakastaisi. Liz kauhistui. Mitä hänen päässään liikkui? Hän ei ollut ajatellut noin sen jälkeen, kun Adam oli jättänyt hänet. Hän ei ollut voinut kuvitellakaan rakastuvansa. Mies oli satuttanut häntä pahasti. Särkynyt sydän ei tahtonut toipua ja Liz halusi itselleen aikaa. Aikaa toipua ja aikaa ajatella. Hän ei halunnut rynnätä taas suhteeseen, joka tuskin kestäisi muutamaakaan päivää. Adam oli hylännyt hänet julmasti ja toista virhettä hän ei enää tekisi. Max huomasi hänet ja Sophien ja hymyili heille valloittavasti. Miehen hymykin oli upea. Se olisi saanut jäänkin sulamaan. Maxista hehkui lämpöä ja karismaa, joka vetosi naisiin. Liz nielaisi ja koetti ryhdistäytyä.
-Hei. Onko Dennis käyttäytynyt kunnolla? Max kysyi Sophielta, mutta koko ajan mies katsoi Liziä. Liz ei tiennyt mihin olisi katseensa laittanut. Miksi mies tuijotti?
-Joo. Me leikittiin äsken. Se ajo mua takaa, mutta ei saanut kiinni, Sophie hyppeli innoissaan tasajalkaa ja Max virnisti hulvattomasti.
-Dennis on saanut aika vähän kuntoilua, kun asuimme New Yorkissa. Aloin tulla siihen tulokseen, että possun pitäminen suurkaupungissa ei ollut hyvä ajatus ja koska tämä on isovanhempieni talo ja he jättivät sen minulle niin päätin muuttaa tänne, Max kertoi ja Liz ällistyi.
-Olivatko Holly ja Frank Evans isovanhempiasi? Liz kysyi ja Max nyökkäsi.
-Tunsitko heidät? Max uteli. Liz hymyili.
-En kovin hyvin, mutta äitini tunsi enemmän. He olivat the Crashdown- kahvilan vakioasiakkaita ja hyvin herttaisia ihmisiä, Liz tokaisi ja Max nyökkäsi.
-Oli todella ikävää, että he kuolivat auto-onnettomuudessa. En tuntenut heitä kovinkaan hyvin, sillä näimme niin harvoin, mutta isoäitini oli hyvin lempeä ihminen eikä hän välittänyt, vaikka en käynytkään niin usein heidän luonaan, Max huokaisi ja katseli hetken jonnekin kaukaisuuteen. Ehkä mies muisteli menneitä. Holly ja Frank Evans olivat kuolleet kolme vuotta sitten. He olivat asuneet eristyksessä, mutta käyneet joka päivä Crashdownissa juomassa tai syömässä. Lizin ja Maxin talo olivat näillä main ainoita. Lähellä oli vain meri, hiekkarantaa ja metsää. Siellä oli metsäpolkuja ja hyvät pyöräily- ja lenkkeilymahdollisuudet. Liz rakasti tätä paikkaa. Joka aamu hän heräsi lintujen viserrykseen ja laineiden liplatus kuului pihaan asti. Liz huomasi Justinin, joka juoksi koululaukku olalla pomppien heitä kohti. Kohta alkaisi kauan kaivattu kesäloma. Lizilläkin olisi lomaa kolme viikkoa ja sitten hän palaisi tarhaan Sophien kanssa. Justin menisi hoitoon hänen vanhempiensa luokse ja saisi samalla tarjoilla kahvilassa päivisin, sillä eiväthän vanhemmat halunneet, että hän lorvisi kaiket päivät ja heidänkin oli oltava töissä. Justinilla ei ollut mitään ylimääräistä viikkorahaa vastaan. Poika oli kauan kerjännyt uutta tietokonepeliä ja tämä säästi rahojaan nyt siihen. Liz ei tuhlannut sellaiseen varojaan.
-Aloin jo ihmetellä mihin sinä jäit, Liz tokaisi, kun Justin saapui heidän luokseen hengästyneenä.
-Bussi oli myöhässä. Arvaa mitä! Mä sain matikan kokeesta ysin. Mä olin luokan paras, Justin hehkutti ja Liz pörrötti pojan hiuksia iloisena.
-Upeaa. Mene käymään keittiössä. Siellä on jotain sinulle, Liz sanoi ja Justin pyyhälsi sinne.
-Äiti, mennään tänään uimaan, Sophie pyysi ja Liz nyökkäsi.
-Sopiihan se. Kunhan puette uikkarit päälle niin lähdetään, Liz sanoi ja Sophie juoksi sisään. Max hymyili.
-Lapsesi ovat ainakin energisiä. Kehen he ovat tulleet? Sinuun? Max katsoi tutkivasti Liziä, joka hymyili.
-Ehkäpä. Sophie muistuttaa ainakin minua, mutta hänessä on hiukan isänsäkin luonnetta. Justin ei ole minun oikea lapseni. Adoptoin hänet, Liz kertoi ja Max nyökkäsi.
-Ajattelinkin jotain sen kaltaista, sillä hän ei näytä sinulta ollenkaan. Voisinko minäkin tulla uimareissulle mukaan? Max kysyi ja Liz nyökkäsi varovasti.
-Kunhan porsaasi jää kotiin, Liz vilkaisi sitä. Se retkotti Maxin jalkojen juuressa ja haukotteli. Max virnisti iloisesti.
-Etkö vieläkään pidä siitä? Minusta se on söpö ja oikein mukava. Hankkisit sinäkin tällaisen, Max sanoi ja Liz näytti kauhistuneelta.
-Se söisi koko talon, Liz sanoi.
-Minun taloni on ainakin vielä pystyssä, Max viittasi taloa päin ja Liz virnisti.
-Nähdään kohta rannalla, Liz sanoi sitten ja Max nyökkäsi. Sitten hän meni sisään. Justin oli saanut syötyä mansikat ja jäätelön ja pukenut jo uimahousut jalkaansa. Sophiella oli keltainen uimapuku ja Liz veti ylleen mustat bikinit. Hän otti pyyhkeet mukaan ja pakkasi hiukan evästä koriin. Sitten he juoksivat rantaan. Max tuli jonkin ajan kuluttua. Ilman possua.
-Missä Dennis on? Justin kysyi suu täynnä suolakeksiä. Max istahti Lizin viereen ja Liz yritti olla vilkuilematta miehen lihaksikasta ylävartaloa. Miehen hiukset putoilivat otsalle ja hänen tummat silmät tuikkivat juuri hänelle…
-Äitisi ei siedä sitä. Se jäi löhöämään TV:n ääreen, Max oikaisi itsensä pitkäkseen pyyhkeelleen.
-Katsovatko siat televisioa? Justin kysyi epäilevänä ja Max naurahti.
-Nojaa. Jos minulta kysytään niin se jäi vain nukkumaan, vaikka esittikin muuta, Max sanoi. Liz laittoi aurinkolasit silmilleen ja yritti keskittyä siniseen, tyyneen mereen. Sophie ja Justin innostuivat tekemään hiekkalinnaa ja Max auttoi heitä. Liz antoi jännittyneiden lihastensa rentoutua. Hän sulki silmänsä ja keskittyi vain lastensa ja Maxin iloiseen pälpätykseen. He olivat kuin oikea perhe. Max olisi ihana isä. Sophie oli tainnut kietoa Maxin pikkusormensa ympärille. Tytöllä oli sellainen vaikutus miehiin. Tai kehen tahansa. Liz osasi olla kyllä tiukka tarpeen vaatiessa. Kaikkea ei saanut mitä halusi. Liz kuuli äänet enää vaimeana ja nukahti auringon polttaessa ihoaan.

Max huomasi Lizin vaipuvan uneen ja hän katseli naista tämän nukkuessa pyyhkeen päällä. Hän ei tiennyt mikä häntä veti naisessa puoleensa. Liz ei ollut hänen tyyppiään. Hän piti nuorista, blondeista ja naisista, joilla EI ollut lapsia. Max rypisti kulmiaan ja vilkaisi sitten Sophiea ja Justinia. Lizillä täytyi olla rankkaa kahden lapsen kanssa. Hän ihaili naisen sinnikkyyttä ja vahvuutta. Justin olisi kohta murrosiässä ja poika olisi varmaankin hankala tapaus juuri silloin. Maxilla ei ollut tottumusta lasten hoidossa. Hän oli ollut ainoa lapsi eikä hän siten tiennyt lapsista paljoakaan. Vanhemmat olivat olleet iäkkäitä, kun he olivat saaneet hänet ja he olivat olleet myös hyvin iloisia siitä, koska he olivat yrittäneet lasta kymmenen vuotta eikä tulosta ollut näkynyt. Max oli ollut kuin lahja Jumalalta. Hän oli syntynyt ja kasvanut Dallasissa. Aikoinaan hänestä oli tullut pörssivälittäjä ja nyt hän oli hyvin hyvin rikas. Hänellä oli ollut suhteita muiden naisten kanssa, mutta koskaan ennen hän ei ollut tuntenut samoin kuin nyt Liziä kohtaan. Hänen sydämensä alkoi jyskyttää aina nopeammin ja hengitys kiihtyä, kun Liz oli lähellä. Hänhän oli jo 30-vuotias ja yhä poikamies. Max pudisti päätään ja nojasi kyynerpäihinsä. Elämä pikkukaupungissa oli aivan erilaista kuin mihin hän oli tottunut, mutta ei se pahasta ollut hänellekään. Hän kaipasi omaa rauhaakin ja täällähän sitä sai. Tosin nyt Liz vei hänen ajatuksensa automaattisesti muualle. Max huokaisi ja nousi seisomaan.
-Lähteekö joku uimaan? Max kysyi ja katsahti lapsia. Justin pomppasi heti pystyyn.
-Äiti! Ei me tultu tänne nukkumaan! Justin aikoi herättää Lizin, mutta Max tarttui poikaa käsivarresta.
-Älä herätä häntä. Antaa äitisi nukkua. Mennään me kolmistaan. Oletteko te hyviä uimareita? Max halusi tietää ja Justin nyökkäsi innoissaan.
-Mä oon, mutta Sophie ei osaa vielä hyvin, Justin kertoi ja tarttui siskoaan kädestä.
-Mä haluun äidin mukaan, Sophie valitti ja samassa Liz hätkähti hereille. Hän nousi unisena istumaan ja Sophie syöksähti äitinsä kaulaan.
-Hups, Liz naurahti, kun hän oli kaatua. Hän nousi ylös ja puhdisti hiekan iholtaan.
-Taisin nukahtaa, Liz tokaisi hämillisenä ja Max virnisti ja nyökkäsi.
-Mennään jo! Sophie hoputti eikä heitä tarvinnut kahdesti käskeä.

Seuraavana päivänä satoi kaatamalla vettä. Liz ja lapset olivat tulossa juuri hänen vanhemmiltaan, kun sadekuuro yllätti heidät ja he juoksivat koko matkan kotiin asti. Sophie irvisti ja heilutti märkiä hiuksiaan, jotta ne kuivuisivat.
-Äiti, nythän me ei päästä rannalle, Sophie oli pettynyt ja Liz veti tytön kainaloonsa.
-Huomenna sitten, Liz lupasi. Samassa ovikello soi ja Max seisoi oviaukossa. Sikansa kanssa.
-Sinä saat tulla, mutta TUO jää ulos, Liz sanoi ja sika katsoi häntä syvästi loukkaantuneena.
-Kato nyt, äiti! Se ei tykkää, kun sä puhut sille noin, Sophie torui ja Liz tuhahti.
-Ei se minua ymmärrä, Liz sanoi ja Max kallisti päätään.
-Ei vai? Miksi sillä on sitten noin surkea ilme? Päästä meidät nyt sisään. Täällä kastuu, Max tokaisi ja Liz huoahti. Mitä hän saattoi tehdä, kun sialla ja sen isännällä oli yhtä anovat ilmeet päällä? Tai ehkä Liz vain kuvitteli sian ilmeen, mutta ihan kuin se olisi mutristanut suutaan… Max ja Dennis tallustelivat sisään ja Max veti oven perässään kiinni. Sade tuntui vain yltyvän. Raskaat, mustat pilvet leijuivat kaupungin yllä. Koko viikon oli ollut pelkkää hellettä ja nyt se kostautui. Max hymyili.
-Tuolla on oikea koiranilma. Näin kun te tulitte. Ajattelin tulla käymään, kun ei muutakaan ohjelmaa ole, Max tokaisi ja riisui märät kenkänsä. Sophie ja Justin olivat vieneet Dennisin Justinin huoneeseen ja Liz vilkuili huolissaan sinne päin. Toivottavasti sika ei jyrsisi kaikkia johtoja…
-Kai sinä ruokit sikasi ennen tänne tuloa? Liz kysyi ja Max virnisti.
-Toki. Se söi kuin hevonen, Max vastasi. He menivät keittiöön ja Liz laittoi kahvinkeittimen päälle.
-Eikö sinulla ole töitä? Liz kysyi ja Max pudisti päätään ja katsoi tummilla silmillään Liziä.
-Ei. Olen viikon lomalla. Pomoni määräys. Paiskin kuulemma ihan liikaa töitä ja minun on rentouduttava. No… Ensi viikolla sitten taas, Max sanoi ja Liz nyökkäsi.
-Aiotko sinä lähteä takaisin New Yorkiin? Liz kysyi. Miksi ajatus tuntui niin vastenmieliseltä? Hän tuskin tunsi Maxia. Hän ei edes tiennyt mitä Max teki työkseen…
-En. Sain tarpeekseni suurkaupungista. Onko se paha asia? Max katsoi Liziä syvälle silmiin ja Lizistä tuntui kuin hän olisi hukkunut Maxin katseeseen.
-E-en tiedä, Liz hengähti ja nielaisi.
-Kahvi on valmis, hän käännähti nopeasti ympäri ja kaatoi kahvia kahteen mukiin, joista hän ojensi toisen Maxille. Hänen kätensä tärisi. Max oli ihan liian lähellä. Hän törmäsi Maxin rintaa vasten ja kahvia läikkyi lattialle. Max tarttui häntä kädestä ja Liz kohotti katseensa miehen silmiin.
-Olen siitä asti, kun näin sinut, halunnut suudella sinua, Max mutisi ja painoi huulensa Lizin pehmeille huulille. Liz laittoi kahvikupit pöydälle ja kietoi kätensä Maxin kaulan ympärille. Hän joutui nousemaan varpailleen, sillä Max oli pitkä. Suudelma olisi jatkunut vaikka kuinka kauan ellei Justin olisi piipahtanut keittiössä.
-Ups, Justin pysähtyi oviaukkoon ja aikuiset erkanivat. Lizin poskia poltti. Max katsoi häntä silmät tummina ja katsahti olkansa yli Justinia, joka ei tiennyt miten päin olisi ollut.
-Hei, oletko jotain vailla? Max kysyi hymyillen ja päästi Lizin, joka jalat täristen istahti pöydän ääreen. Justin rykäisi ja katsoi äitiään.
-Onko tua jääkaapissa jäätelöä vielä? Justin kysyi ja Liz nyökkäsi. Hän oli ihan pyörällä päästään. Maxin suudelma tuntui vieläkin huulilla ja Liz kosketti sormellaan huuliaan. Hän nielaisi. Häntä ei oltu suudeltu montaakaan kertaa Adamin lähdön jälkeen…
-Mä meen nyt, Justin vilkaisi äitiään ja livahti jäätelöiden kanssa huoneeseensa. Liz kohotti katseensa Maxiin, joka katseli häntä hymyillen.
-Ethän sinä seurustele kenenkään kanssa nyt? Max kysyi ja painoi kätensä Lizin poskelle. Liz räpytteli silmiään.
-En. Ei ole aikaa, Liz mutisi ja Max veti naisen ylös ja kietoi kätensä hänen vartalon ympärille.
-Nyt on, Max tokaisi ja painoi uudestaan huulensa Lizin huulille. Kahvit unohtuivat pöydälle ja kun he pitkän ajan kuluttua muistivat ne, niitä ei voinut enää juoda, sillä ne olivat kylmiä.

Liz tassutteli aamutakissaan hakemaan postia. Hän parahti pelästyksestä, kun sika makasi eteisessä. Miten se oli siihen päässyt? Ovihan oli ollut kiinni… Liz katsoi sikaa ankarasti.
-Toisten kotiin murtautuminen on lainvastaista, Liz tokaisi ja sika kohotti katseensa. Se röhkäisi. Liz huokaisi ja haroi hiuksiaan.
-Minähän puhun sian kanssa, Liz mutisi ja kiersi sian ja meni ulos postilaatikolle. Hän vilkaisi Maxin pihaan. Auto ei ollut siellä. Mies oli lähtenyt johonkin. Siksikö sika oli tullut heille? Mutta kuinka se oli päässyt sisään? Liz ei vieläkään ymmärtänyt sitä. Postissa ei tullut kuin laskuja ja muutama lehti. Hän meni keittiöön ja laski postin pöydälle ja alkoi keittään kahvia. Sika tallusteli hänen luokseen.
-Jos tahdot aamiaista, niin mene kotiisi. Minulla ei ole sianruokaa, Liz sanoi ja sika röhkäisi paheksuvasti. Odottiko se, että jokainen perhe säilyttäisi ruokaa sitä varten? Liz istuutui pöydän ääreen ja samassa Justin lampsi unisena keittiöön.
-Mitä toi täällä tekee? Justin kysyi ja kyykistyi rapsuttamaan Dennisia korvan takaa. Dennis sulki silmänsä autuaana.
-En tiedä. Se oli taas eteisessä, kun menin hakemaan postia, Liz sanoi ja Justin virnisti.
-Mä luin yhden artikkelin possusta, joka osasi avata ovia, Justin kertoi ja Liz tuhahti.
-Possuko? Kuinka se on mahdollista? Liz ihmetteli ja Justin kohautti olkiaan.
-Se oli ollut sirkuksessa esiintyjänä ja sille oli opetettu kaikkia temppuja, Justin kertoi. Liz huoahti.
-Ehkä tuo polveutuu siitä siasta tai sitten Max on opettanut sitä, Liz pohti ja Justin nyökkäsi.
-Tää sika ei oo mikään turha epeli, vai mitä Dennis? Justin kysyi ja hieroi nenäänsä sian nenää vasten. Liz irvisti inhosta ja heitti sialle keksin, jonka se nappasi taitavasti ilmasta.
-Vanha koppari, Justin kehui.
-Se on vietävä takaisin tai Max alkaa tullessaan ihmetellä, että missä se luuhaa, Liz huomautti ja Justin lupasi palauttaa sen.

jatkuuko?
 

Max saapui kotiinsa vasta iltapäivällä. Koko sen ajan sika oleskeli heillä. Liz ei mahtanut sille mitään. Se ei suostunut liikahtamaankaan Justinin sängyltä, minne se oli mennyt. Liz oli juuri imuroimassa keittiön lattiaa, kun ovikello soi. Liz sammutti koneen ja ryntäsi ovelle. Max. Luojan kiitos!
-Oletteko te varastaneet minun sikani? Max nojasi laiskasti ovenpieleen, hymy huulillaan. Liz tulistui.
-ME! Et voi olla tosissasi. Se sika oli taas jotenkin päässyt meidän asuntoomme ja makasi eteisessä kuin kotonaan. Oletko sinä opettanut sille, miten ovi avataan? Liz kysyi kiukustuneena. Max pyyhkäisi hiukset silmiltä ja virnisti.
-En minä, mutta sen entinen omistaja. Kannattaisi muutenkin pitää ovia lukossa. Sika ei varmaankaan ole ainoa vaara, mikä liikkuu täälläpäin. No? Missä Dennis on? Max kysyi. Liz laittoi kädet lanteilleen.
-Me veimme sen teurastamoon, Liz tokaisi ja Maxin naama venähti.
-Te teitte mitä?!?! Max parkaisi ja samassa Dennis ryntäsi heidän luokseen ja kaatoi Lizin Maxia vasten. Max tarttui Liziä käsivarsista ja katsoi Lizin harmistuneisiin silmiin.
-Hengissä se minusta näyttää olevan, Max tokaisi. Liz irvisti ja irrottautui Maxin puristuksesta.
-Ikävä kyllä. Se teurastamo on haaveeni, Liz mutisi. Dennis röhki iloisena ja hyppeli Maxia vasten kuin pieni koiranpentu. Vaikka se olikin kaukana PIENESTÄ koiranpennusta. Max rapsutti sitä.
-Sillä on ollut ikävä minua. Nyt, kun olet saanut löhöillä tarpeeksi Liz-tätisi luona niin ehdotan, että menemme pienelle lenkille, Max puheli ja Liz tuhahti. Liz-täti? Kaikkea sitä elämänsä aikana kuulikin. - Pitäkää hauskaa, Liz hymyili maireasti ja sulki oven Maxin nenän edestä ennen kuin mies ehti ehdottaa mitään. Liz väänsi oven lukkoon ja nojasi sitä vasten. Miksi pirussa Maxilla täytyi olla sika lemmikkinä? Mies oli muuten aivan ihana, mutta sika…se meni kyllä jo vähän liian pitkälle. Liz huokaisi ja meni jatkamaan siivousta. Justin oli lähtenyt kaverilleen ja Sophie katseli lasten piirrettyjä olohuoneessa.
Ulkona paistoi aurinko ja he vain oleilivat sisällä. Liz avasi ikkunan ja päästi raikkaan tuulahduksen sisälle. Kesä oli tuloillaan. Johan sitä olikin kaivattu. Enää muutama viikko ja Justin pääsisi lomalle ja hänen lomakin alkaisi.

Kesä alkoi. Justinin todistus oli ihan kohtalainen eikä Liz ollut parempaa odottanutkaan, sillä poika viihtyi enemmän tietokoneen kuin läksyjen parissa. Max näytti viihtyvän heillä. He olivat ottaneet tavakseen juoda kahvia joka ilta jommankumman luona ja lapset saivat leikkiä sian kanssa niin paljon kuin halusivat. Ei Lizkään inhonnut sikaa enää niin paljon. Oikeastaan se oli ihan mukava lemmikki, kun tutustui siihen paremmin. Aika pian loman alettua Maria, Michael ja Tommy tulivat käymään hänen luonaan. Tommy osasi jo hyvin käyttää tietokonetta, koska Michael oli töissä tietokoneliikkeessä. Justin ja Tommy kuluttivatkin aikansa tietokoneen ääressä. Maria ja Michael eivät olleet vielä tavanneet Maxia, vaikka he olivatkin käyneet Lizin luona muutamaan kertaan. Max oli koko viime viikon ollut Los. Angelissa, jossain yhtiökokouksessa ja sika oli ollut heillä hoidossa. Se viikko olikin ollut painajaismainen. Sika oli ikävissään, koska se ei nähnyt Maxia. Se ulisi ja nökötti oven edessä ja Lizin korvat olivat viikon kuluttua lukossa. Onneksi Max palasi ja otti Dennisin takaisin itselleen. Liz istui nyt Marian ja Michaelin kanssa pihakeinussa, kun Max kaasutti omaan pihaansa.

-Nyt se salaperäinen naapurisi tulee, Maria tokaisi ja kurkotti kaulaansa nähdäkseen paremmin. Liz vilkaisi hymyillen taakseen. Max nousi juuri autosta ja pisti avaimen taskuunsa. Porsas oli sisällä eikä Michael ollut vieläkään nähnyt sitä. Michael oli hyvin utelias sian suhteen. Max heilautti Lizille kättään ja Liz viittoili miestä tulemaan heidän luokseen. Kohta Max istahti Lizin viereen ja katsahti kiinnostuneena Mariaa ja Michaelia.
-Max, tässä ovat ystäväni Michael ja Maria. Michael ja Maria, tässä on Max Evans, Liz esitteli ja Max kätteli kumpaakin. Maria hymyili herttaisesti.
-Hauska tavata. Liz onkin puhunut sinusta paljon… Ja siastasi, Maria virnisti ja Max vilkaisi Liziä.
-Toivottavasti pelkkää hyvää, Max naurahti ja katseli kulmiensa alta Mariaa. Maria nyökkäsi.
-Varmasti. Michael tahtoisi nähdä sen sikasi. Harvoin sitä tapaa sikaa muualla kuin eläintarhassa tai maalla, Maria sanoi ja Max naurahti.
-Totta. Voin tuoda Dennisin ulos. Se onkin ollut koko päivän sisällä, Max sanoi ja hävisi sisälle. Kohta hän palasi sikansa kanssa ja se röhki innoissaan siitä että sen ei enää tarvinnut makailla sisällä. Ulkona oli paahtavan kuuma. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Liz oli ruskettunut pienessä ajassa. Hän olikin istunut paljon kuistilla ottamassa aurinkoa. Dennis katsoi uteliaana Mariaa ja Michaelia. Lizille se röhkäisi kuin sanoakseen Moi! Liz vilkaisi Michaelia, jonka oli vaikea pidättää nauruaan. Sika… Michael ei oikein voinut uskoa näkemäänsä. Hän ei ollut koskaan tavannut ketään, jolla olisi ollut sika lemmikkinä. Mutta se oli kyllä hauska. Kieltämättä…
-Mikä sen nimi on? Michael halusi tietää. Dennis lysähti istumaan nurmikolle ja haukotteli hartaasti.
-Dennis, Max kertoi ja taputti sikaa selkään. Dennis sulki silmänsä ja nukkui kohta sianunta.

Liz nukkui seuraavana yönä levottomasti. Oli kuuma ja hän ei saanut unta, kun Maxin kuva kummitteli hänen mielessään. Hän tuijotti valkoista kattoa ja toivoi, että Max olisi ollut nukkumassa hänen vieressään. Sänky tuntui niin tyhjältä. Hän ei ollut ajatellut koko asiaa ennen kuin ihan näinä päivinä. Adamin lähdön jälkeen hän oli vihannut kaikkia miespuolisia ihmisiä. Oliko silti viisasta rakastua mieheen josta ei tiennyt paljon mitään? Vaikka Max oli ollut naapurina nyt melkein kolme viikkoa, he olivat vieraita toisilleen. Max oli suudellut häntä vain kerran ja se oli jo järisyttänyt Lizin maailmaa.
Liz huokaisi. Max tuli kuin toisesta maailmasta. Mies oli huoleton, rikas, hyvännäköinen… Max eli päivän kerrallaan eikä huolehtinut huomisesta. Mutta oliko sekään oikea tapa elää? Huominen tuli aina ennen pitkää. Max reissasi paljon, kiersi Amerikkaa ja joutui joskus lähtemään kauaksikin. Liz ei osannut kuvitella heitä yhdessä, vaikka se ajatus oli kieltämättä käynyt mielessä…Liz sulki silmänsä. Lizin elämä oli aina ennen ollut rauhallista, kunnes Max oli ilmestynyt sikansa kanssa hänen elämään. Siihen ajatukseen Liz nukahti.

Illalla kun Liz ajoi työpaikaltaan kotiin, oli jo pimeää. Hän oli ollut lähtiessään viimeinen, kun viimeinen lapsi oli haettu seitsemältä. Pimeys laskeutui Roswelliin jo kuuden aikaan. Nyt satoi vettä eikä eilisestä auringonpaisteesta ollut tietoakaan. Liz ajoi varovasti tiellä, missä ei näkynyt muita ajajia. Toisella puolella siinsi metsää ja toisella suora alamäki, joka päättyi pieneen jokeen. Liz oli monia kertoja ajanut tästä kotiin eikä hän voinut aavistaa, että tämä kerta päättyisi huonosti. Yhtäkkiä suuri rekka-auto kurvaisi nurkan takaa ja Liz näki kauhukseen kuinka se jatkoi matkaa suoraa häntä kohti. Se tööttäsi hurjasti ja Liz käänsi vauhkona rattia estääkseen yhteentörmäyksen. Auto lähti luisumaan alas rinnettä. Se pomppi ja vauhti tuntui vain lisääntyvän. Liz kiljui ja yritti painaa jarrua, mutta ne eivät toimineet tai tahtoneet toimia. Yhtäkkiä auto törmäsi joentörmään. Liz iski päänsä auton rattiin ja kaikki musteni silmissä.

Rekka-auton kuski pelästyi tosissaan, kun hän tajusi, että auto oli lähtenyt luisumaan rinnettä alas. Hän pysäytti rekan tienvarteen ja lähti juoksemaan siihen suuntaan, mihin oli nähnyt auton putoavan. Se oli onneksi pystyssä. Joki oli estänyt sitä pääsemästä pidemmälle. Renkaat pyörivät tyhjää. Sade ropisi rekkakuskin päälle ja kasteli hänet litimäräksi. Sydän rinnassa jyskyttäen hän avasi kuljettajan puoleisen oven ja näki naisen, joka retkotti elottoman näköisenä ratin päällä. Verivana valui hänen poskeaan pitkin. Hän pelästyi. Oliko hän tappanut naisen? Mies kaivoi taskustaan kännykän ja soitti hieman vapisevin käsin sairaalaan. Sieltä kyseltiin paikkaa missä onnettomuus oli tapahtunut, millainen onnettomuus oli kyseessä ja oliko kuolonuhreja. Mies kokeili naisen pulssia ja tunsi sormensa alla heikon sykkeen.
-Vielä elossa, mies murahti ja apua luvattiin lähettää pian.

Max antoi juuri sialleen ruokaa, kun hän kuuli puhelimen pirahtavan soimaan.
-Max Evans, hän vastasi.
-Maria täällä. Sain numerosi aiemmin Liziltä. On sattunut onnettomuus. Liz on sairaalassa. En tiedä selviääkö hän, Marian ääni oli lähes hysteerinen. Maxin sydän kylmeni.
-Mikä onnettomuus se oli? Auto? Max kysyi kauhuissaan.
-Niin… Sairaalasta soitettiin minulle, kun he huomasivat minun yhteystietoni Lizin kännykässä. Voi, Max. Sinun on tultava sairaalaan. Ota Sophie ja Justin mukaasi, Maria pyysi.
-Eivät he ole täällä vaan Lizin vanhemmilla, Max pureskeli huultaan. Liz. Oliko Liz kuollut?
-Minä tule niin pian kuin voin, Max lupasi ja sulki puhelimen. Hän veti kengät jalkaansa ja ryntäsi autolleen. Dennis jäi ällistyneenä katsomaan isäntänsä perään. Ihmiset eivät sitten koskaan viitsineet pysyä paikoillaan, se ajatteli ja sulki jälleen silmänsä.

Maria istui kalpeana sairaalan odotushuoneessa, Michaelin kainalossa. Nainen näytti pieneltä ja pelästyneeltä ja Max saattoi vain aavistaa miltä naisesta mahtoi tuntua. Hänestä tuntui kuin hän kokisi kaiken taas uudestaan. Siitä tuntui olevan vain vähän aikaa, kun hänen vanhempansa joutuivat onnettomuuteen. Kun hän sai kuulla heidän kuolleen. Max puristi käsiään nyrkkiin ja tervehti vaisusti Mariaa, joka syöksähti halaamaan häntä.
-Luojan kiitos sinä tulit. Liz on leikkaussalissa. Hän sai kamalan aivotärähdyksen. Lääkärit eivät suostu kertomaan muuta, koska emme ole omaisia, Maria veti syvään henkeä rauhoittuakseen.
-Oliko hän hereillä tänne tullessaan? Max kysyi. Maria pudisti päätään, käsiään väännellen.
-Ei. Soitin Lizin vanhemmille. He eivät pääse tulemaan. Justinia ja Sophiea on vahdittava ja minä vein Tommyn heidän luokseen, koska en osaa ollenkaan sanoa, mihin aikaa me palaamme kotiin, Maria huokaisi ja Michael veti naisen lähelleen. Maria oli säikähtänyt pahasti, kun ilmoitus sairaalasta oli saapunut. Max katseli hänen kasvojaan. Maria oli kalpea ja silmät olivat pelokkaat. Hän pelkäsi tosissaan ystävänsä puolesta. Max kohotti katseensa valkoiseen kattoon. Sairaalassa haisi oudolle eikä Max pitänyt sen ankeasta ilmapiiristä. Vanhempien kuoleman jälkeen hän ei ollut kertaakaan käynyt sairaalassa ja aikoi tämän jälkeen pysytellä niistä kaukana.

Max seisoi Lizin sairaalahuoneen oviaukossa. Liz makasi kalpena sängyllä ja laitteet piipittivät hänen vieressään. Tippa oli asetettu Lizin oikealle puolelle sänkyä. Lizin päähän oli kiedottu side ja kasvoissa oli muutama naarmu, jotka paranisivat aikanaan. Liz oli niin hauraan näköinen. Max nielaisi oudon palan kurkustaan ja asteli hitain askelin Lizin vuoteen vierelle. Liz ei liikahtanut. Silmät olivat ummessa ja hän näytti levolliselta. Max istahti sairaalavuoteen vieressä kököttävälle tuolille ja otti Lizin hennon käden käteensä. Lizin kauniit hiukset oli jouduttu leikkaamaan miltei kokonaan, mutta pääasia oli, että Liz paranisi. Max hautasi päänsä Lizin ja hänen yhteen liitettyjen käsien päälle.
-Voi, Liz… Tule takaisin. En tiedä mikä minua vaivaa. Olen tainnut rakastua sinuun. Se on aika hullua, Max naurahti vihaisena itselleen. Hän ei saanut olla heikko. Hänen oli oltava vahva, Lizin tähden. Max veti syvään henkeä ja nosti päätään. Hän katsoi silmät tuskaa täynnä Liziä.
-Liz, minä rakastan sinua. Rakastan ihan oikeasti. En ole koskaan ennen rakastanut ketään muuta kuin rakastan sinua. Tule takaisin. Lupaan, että pidän sikani kaukana sinusta. Teen mitä vain ikinä tahdotkin, kunhan helvetti vieköön tulet takaisin, Maxin ääni särkyi ja hän puristi Lizin kättä kuin ei koskaan aikoisi päästää irti. Liz ei hievahtanutkaan. Max huokaisi turhautuneena ja säpsähti, kun tunsi käden olkapäällään. Hän vilkaisi olkansa yli ja näki Marian.
-Hän on koomassa, Maria kuiskasi. Maxin pää käännähti Liziä kohti ja hän käänsi taas katseensa Mariaan.
-Mistä tiedät? Eivätkö lääkärit sanoneet, että hän on vain tajuton? Mistä he keksivät hänen olevan koomassa? Maxin ääni kohosi. Maria nosti kätensä hyssyttelevästi. Max ei tiennyt miten päin hän olisi ollut. Menneisyyden varjot kummittelivat hänen mielessään. Hän näki sielunsa silmin äitinsä, joka ei koskaan ollut herännyt koomastaan. Ihan kuin menneisyys toistaisi itseään. Hän muisti istuneensa päiväkaudet äitinsä vuoteen vierellä syyttämässä itseään. Isä oli kuollut heti rattiin, koska hän oli ajanut
eikä äitikään loppujen lopuksi ollut selvinnyt. Nyt, kun hän katseli elotonta Liziä, hänen mieleensä muistuivat viiden vuoden aikaiset tapahtumat. Eikä hän halunnut muistaa niitä. Hän oli luullut jo päässeensä vanhempiensa kuolemasta ylitse. Hänhän oli jo miltei kolmekymmentä!
-Hänen olisi pitänyt jo herätä tuosta. Leikkaussalista tullessa kuluu muutamia tunteja ennen kuin potilas herää. Lizin olisi pitänyt jo olla hereillä. Lääkärit eivät voi tehdä mitään. Liz joko herää…tai sitten ei, Maria nyyhkäisi. Max veti naisen syliinsä ja Maria painoi päänsä Maxin rintaa vasten. Hän ei ollut koskaan ennen pelännyt yhtä paljon. Marian sydän hakkasi ja hänen oli huono olla, mutta hän ei aikonut jättää Liziä. Hän halusi olla Lizin lähellä, kun ystävä heräisi. Michael oli lähtenyt hakemaan Tommyn kotiin ja mennyt sinne itsekin.
-Lizin vanhemmat tulevat katsomaan Liziä Sophien ja Justinin kanssa. Lapsia ei ehkä päästetä tänne, Maria irrottautui Maxin syleilystä ja Max nyökkäsi. Hän vilkaisi Liziä ja he poistuivat huoneesta, kun hoitaja tuli ilmoittamaan heidän vierailuaikansa päättyneen.

Lizin vanhemmat saapuivat puolentunnin kuluttua. Maria halasi kumpaakin ja Max esitteli itsensä. Lizin äiti Nancy katsoi Maxia. Max havaitsi naisen itkeneen, sillä silmät ja nenä punoittivat. Lizin isä Jeff oli syvästi järkyttyneen näköinen. Sophie puristi mummiaan kaulasta ja katsoi arkana ympärilleen. Justinille oli näköjään kerrottu tapahtuneesta, sillä poika oli todella pelästynyt. Hän tuli Maxin luokse ja tarttui miestä kädestä. Max puristi poikaa lujasti.
-Selviääkö äiti? pojan ääni tuntui tulevan jostain kaukaa. Max aisti lapsen tuskan. Liz oli kertonut pojankin vanhempien joutuneen auto-onnettomuuteen. Niitä sattui nykyään aivan mielettömästi.
-Olen varma siitä, Max pyyhkäisi kyyneleen pojan poskelta ja Justin rutisti Maxia. Max nosti hänet syliinsä. Justin oli väsynyt valvottuaan koko yön. Nancy katsoi mietteliäänä Maxia.
-Missä huoneessa Liz on? Nancy kysyi itkusta käheällä äänellä. Hänen hiuksensa olivat jo harmaantuneet hiukan ja hän näytti vanhentuneen kymmenen vuotta lisää. Silti hän yritti jaksaa lastensa takia.
-Huone 234, Maria kertoi. Nancy ojensi Sophien Marialle, joka otti tytön vastaan.
-Mihin mummi menee? Sophie kysyi tummat silmät suurina. Maria puri huultaan.
-Hän menee katsomaan äitiäsi. Sinä voit jäädä tänne veljesi, minun ja Maxin kanssa, Maria tokaisi ja istuutui tuolille. Sophie käänsi katseensa Mariaan.
-Missä äiti on? Maria kysyi ja Maria vilkaisi Maxia neuvottomana. Mitä hänen pitäisi kertoa pienelle tytölle?
-Äiti on tässä sairaalassa, mutta hän pääsee varmasti pian taas kotiin, Maria vakuutti ja lapsi rentoutui ja painoi päänsä Marian olkaa vasten ja nukahti. Maria puristi lasta sylissään. Kunpa hän olisi oikeassa…

-Yrittäisit nukkua, Max toi kahvikupin Marialle, joka tuijotti tyhjin silmin eteensä. Sophie painoi sylissä, mutta hän ei pystynyt liikuttamaan lasta herättämättä tätä. Maria otti kahvikupin kiitollisena vastaan.
-En pysty. En saa unta. En pysty tekemään muuta kuin ajattelemaan Liziä, Maria kuiskasi. Justin nukkui sairaalan sohvalla, Maxin takki ympärillään. Nyt oli aamuyö eikä minkäänlaista tulosta ollut syntynyt. Lizin vanhemmat olivat vieläkin Lizin huoneessa ja lääkäri ravasi siellä muutamien tuntien välein. Max oli rättiväsynyt. Hän ei kyennyt ajattelemaan. Maria näytti haamulta, mutta nainen sinnitteli pysyäkseen hereillä. Max ihaili naisen tahdonvoimaa.
-Lähtikö Michael töihin? Max kysyi istuutuen. Lihaksia kivisti valvotun yön jäljiltä.
-Ei. Hän vahtii Tommya. Entä Dennis? Saako se ruokaa? Maria kysyi ja Max manasi hiljaa. Hän oli unohtanut koko porsaan.
-Ei hemmetti. Eikö Michael voisi käydä luonani? Ajaisi tätä kautta ja antaisi sille ruokaa? Max kysyi ja Maria kohautti olkiaan.
-Voi olla. Minä voin soittaa hänelle, Maria kaivoi kännykän taskustaan ja soitti miehelleen, joka lupasi käydä ruokkimassa porsaan. Vartin kuluttua Michael saapui hakemaan Maxin avainta.
-Eikö mitään ole tapahtunut vieläkään? Michael kysyi huolissaan. Hän alkoi huolestua vaimonsa terveydestä. Maria näytti melkein yhtä sairaalta kuin tämän sairaalan potilaat.
-Ei. Liz on edelleen koomassa, Maria hieraisi väsyneitä kasvojaan ja joutui liikauttamaan puutunutta kättään. Sophie mutisi unissaan, mutta ei herännyt. Justin sen sijaan nousi istumaan unisena.
-Missä minä olen? Justin ihmetteli ja katsoi ympärilleen.
-Sairaalassa. Haluatko, että minä vien sinut meille. Saisit leikkiä Tommyn kanssa, Michael ehdotti.
-Hyvä idea. Voisitko ottaa Sophienkin. Lapset ovat väsyneitä, Maria pyysi ja Michael nosti tytön syliinsä. Onneksi hän ei herännyt.
-Jollakin on hyvät unenlahjat, Maria naurahti hieman. Justinkin nousi ja hieraisi silmiään.
-Joo, mä tulen. Kertokaa, kun äiti herää, Justin sanoi ja Maria nyökkäsi, pörröttäen pojan tukkaa.
-Varmasti. Pidä huolta sisarestasi, Maria sanoi ja Justin nyökkäsi. Sitten kolmikko poistui sairaalasta.

Maxilla oli elämänsä kaksi pisintä viikkoa. Liz ei ollut herännyt kertaakaan. Kerran sydän oli pysähtynyt, mutta se oli alkanut jyskyttää jälleen. Lääkärit olivat nopeita. Nykypäivänä kaikki oli erilaisempaa kuin ennen. Tehosteet olivat parempia, laitteet monikuntoisia… Lääkäritkin olivat saaneet paremman koulutuksen. Lizillä oli siis toivoa. Sophie ja Justin asustelivat Michaelin luona ja Denniskin oli viety sinne hoitoon. Max miltei asui Marian kanssa sairaalassa. Lizin vanhemmat kävivät siellä joka päivä, mutta heidän piti välillä hoitaa kahvilaansa. Max nukkui yhdessä sairaalan huoneessa. Maria itse oli töissä samaisessa sairaalassa, mutta hänellä oli juuri parhaillaan lomaa. Osa lääkäreistä oli outoja, kun monet tutut työkaverit olivat lomalla, mutta Maria osasi jo arvioida Lizin tilannetta itsekin.

Yhtenä päivänä Max tuli taas sairaalaan. Hän puhui hetken lääkärin kanssa ja asteli sitten Lizin huoneeseen, missä nainen makasi edelleen. Haavat poskilla alkoivat parantua, mutta miksi Liz ei herännyt tai osoittanut edes elon merkkejä. Mariaa ei näkynyt ja Max istahti taas sille samalle tuolille, missä oli istunut jo monta päivää. Hän otti Lizin käden käteensä.
-Minä vannoin, etten enää koskaan tule sairaalaan ja tässä minä taas olen. Sinun takiasi, Max piti pienen tauon. Liz ei räpäyttänyt silmäänsäkään.
-Liz… Ole niin kiltti. Et saa jättää meitä. Me rakastamme kaikki sinua aivan valtavasti. Mitä Sophie ja Justinkaan tekisivät ilman sinua? En voi ottaa heitä luokseni, vaikka haluaisinkin. Olen tainnut ihastua niihin pikku vesseleihin. En silti osaa huolehtia lapsista yhtä hyvin kuin sinä. Sinun on nyt herättävä. Et voi maata täällä koko kesää. Ulkonakin paistaa aurinko, Max puheli. Maria oli neuvonut häntä puhumaan Lizille vaikka ihan päättömiäkin juttuja. Ehkäpä Liz kuulisi ja heräisi.
-Tiesitkö, että Sophie on oppinut jo lukemaan. Justin on ahkerasti opettanut häntä. Se on todella hyvä juttu, sillä tyttö menee ensi syksynä kouluun. Sinun on herättävä ja kuunneltava, kun Sophie tavaa sinulle tarinan. Hän treenaa yhtä lyhyttä tarinaa, jotta voisi lukea sen sitten sinulle. Heillä on hirveän ikävä sinua. Niin kuin minullakin. Minä rakastan sinua. Huomasin sen vasta nyt. Se on ehkä hullua, koska olemme tunteneet niin vähän aikaa, mutta rakastan sinua silti, Max huokaisi turhautuneena. Ei tästä tulisi mitään…

Lizin päätä särki liikaa. Hän kuuli kuin jostain kaukaa jonkun puhuvan ja tunsi kuinka joku puristi häntä kädestä. Se joku puristi ihan liian lujaa ja Liz yritti liikuttaa sormiaan. Puhe lakkasi ja ote tiukentui. Liz kuuli jonkun kutsuvan häntä nimeltä. Kiihtyneenä. Liz yritti avata silmiään, mutta valo häikäisi häntä ja hän joutui sulkemaan uudestaan silmänsä. Hän oli erottanut vain varjon vuoteensa laidalla eikä tunnistanut kuka siinä seisoi.
-Hoitaja! Joku! Liz on herännyt! Tuttu ääni huusi riemuissaan. Ote hänen kädestään ei irronnut. Liz kuuli kuinka ovi aukesi ja kuului jalkojen töminää lattiaa vasten. Sitten turvaa antavien sormien ote irtaantui ja Liz tunsi jääneensä yksin. Häntä nukutti niin hirveästi. Miksi häntä tökittiin joka paikasta?
-Liz, älä kuvittelekaan vaipuvasi takaisin tajuttomuuteen, tuttu naisen ääni kantautui Lizin korviin ja Liz avasi väkipakolla silmänsä. Hän näki Marian ja Maxin kumartuneena sängyn ylle ja Maria purskahti itkuun nähdessään hänen heräävän. Liz voihkaisi, kun Maria halasi häntä tiukasti. Marian olkapään ylitse Liz näki Maxin kasvot, joita hän oli kaivannut. Max oli ollut hänen viimeinen ajatuksensa ennen kuin pimeys oli nielaissut hänet. Olisiko Max aina hänen ajatuksissaan?

-Sinä et saa olla yksin kotona. Minä muutan luoksesi siksi aikaa, että paranet, Maxin ilme oli päättäväinen. Liz tuijotti. Hän oli päässyt juuri kotiin ja Max oli vienyt hänet. Liz oli saanut särkytabletteja, jotka helpottivat oloa, mutta tekivät hänet uneliaaksi. Liz olisi tahtonut nukkumaan, mutta hän tahtoi nähdä lapsensa. Maria oli soittanut Michaelille ja pyytänyt miestä tuomaan Sophien ja Justinin takaisin kotiin. Ja nyt Max oli möläyttänyt jäävänsä heille asumaan. Jo Maxin lähellä oleminen oli Lizille liikaa, saatikka tämä asuisi hänen kodissaan.
-Ei tule kuuloonkaan. Minä pärjään kyllä. Sinä asut naapurissa ja sinulla on oma elämäsi. Et ole kiinni minussa, Liz katsoi Maxia. Mies huokaisi ja nousi kuumasta autosta. Lizin päätä alkoi taas särkeä.
-Älä viitsi olla itsepäinen. Minä välitän sinusta liikaa enkä tahdo, että sinulle tapahtuu enää mitään, Max sanoi tiukasti ja auttoi Lizin ulos autosta. Liz hymyili väsyneesti.
-Olen kiitollinen siitä, mutta et ole holhoojani tai mieheni, Liz tokaisi. Vaikka haluaisinkin niin, Liz ajatteli ja kohtasi Maxin tummien silmien katseen.
-Minä muutan silti sinun luoksesi. Sinun on levättävä etkä saa rehkiä liikaa. Pidän huolta Sophiesta ja Justinista ja käyn kaupassa sillä aikaa kun sinä lepäilet. Lääkärihän käski sinun VAIN levätä, Max muistutti ja Liz tuhahti.
-Lääkärit eivät aina ymmärrä, että minulla on kaksi lasta ja talo hoidettavana. En vain voi maata laakereillani koko viikkoa, Liz sanoi ja asteli kuistille. Max pyöritti päätään ja läimäytti vihaisena auton oven kiinni. Miksi Liz ei tajunnut? Miksi hän ei ymmärtänyt, että Max halusi olla hänen lähellään? Että hän rakasti Liziä eikä halunnut, että tälle tapahtuisi mitään. Max huoahti ja harppoi kuistin porrasaskelmat ovelle. Liz kaivoi laukkuaan ja sai oven auki.
-Koska Michael tuo Sophien ja Justinin? Liz kysyi. Hän yritti keskittää ajatuksensa muualle, sillä Max oli aivan liian lähellä eikä se tehnyt hänelle hyvää.
-Hänen pitäisi jo kohta olla täällä, Max vilkaisi kelloaan. Tuskin he olivat ehtineet keittiöön asti, kun Max kuuli auton ajavan pihaan. Hän meni nopeasti ulos kuistille ja helpottui, kun Michael oli päässyt turvallisesti kotiin lasten kanssa. Ja Denniskin oli takapenkillä!
-Muistit porsaankin, Max ilahtui ja Michael heilautti hiuksiaan sivuun ja virnisti.
-Se olisi jäänyt syömään, mutta me jouduimme Justinin kanssa kiskomaan sen autoon. Siksi se möksöttää, Michael tokaisi ja Max asteli auton luokse ja avasi takaoven. Dennis makasi leveästi auton takapenkillä ja sen ilme oli kuin murjottavalla pikkulapsella. Se mulkoili Michaelia, mutta kun se näki Maxin, se hyppäsi ulos kaataen Maxin maahan. Se oli hetkessä kuin villiintynyt koiranpentu ja se nuoli Maxin kasvot märiksi. Liz oli tullut ulos ja rutisti molemmat lapset syliinsä.
-Äiti, mikä sun päässä on? Sophie kysyi ja kosketti Lizin valkoista sidettä. Liz sipaisi Sophien poskea.
-Äiti sai aivotärähdyksen. Joudun pitämään sitä muutamia päiviä, Liz laski tytön sylistään ja kauhistui nähdessään sian Maxin päällä. Max yritti työntää sikaa pois ja Michael nauroi hervottomasti.
-Taisin syöttää sitä vähän liikaa, Michael räkätti. Dennis huomasi samassa Lizin ja aikoi syöksähtää tervehtimään myös Liziä, mutta nainen oli nopeampi. Hän ryntäsi autoon ja lukitsi itsensä sisään. Dennis katsoi hölmistyneenä ympärilleen ja röhkäisi harmistuneena. Michael nauroi.
-Liz, näkisit sen ilmeen! Tuo meidän pitäisi saada kameralle, Michael hörähti ja rapsutti sikaa korvan takaa. Justin oli ollut koko tämän ajan hiljaa ja omissa ajatuksissaan. Liz uskalsi tulla ulos, kun Max sitoi Dennisin kuistin pylvääseen. Liz kömpi autosta ja hymyili.
-En olisi halunnut painavaa sikaa päälleni, Liz tokaisi ja Michael virnisti.
-Ymmärsin sen. No, minun on mentävä. Maria odottaa minua, Michael sanoi ja astui taas autoonsa.
-Kiitos, kun pidit huolta Sophiesta ja Justinista, Liz sanoi.
-…Ja siasta, Max huikkasi ja Michael huitaisi kättään.
-Äh, me olemme ystäviä ja ystävien pitää auttaa toisiaan. Nähdään taas! Michael vannoi ja kaasutti tiehensä.

Yöllä Max nukkui hänen vieressään. Liz ei saanut unta ja kuunteli Maxin tasaista hengitystä. Miten mies pystyi nukkumaan, kun hän oli vieressä? Eikö mies tuntenut mitään häntä kohtaan? Eikö hän tajunnut kuinka levoton hän oli? Liz tuijotti kattoa ja muisteli onnettomuutta. Hän ei koskaan ennen ollut pelännyt yhtä paljon kuin sillä hetkellä, kun auto oli syöksynyt alas rinnettä. Vaikka Max olikin ollut hänen viimeinen ajatuksensa niin hän oli pelännyt myös lastensa puolesta. Miten heidän olisi käynyt, jos hänelle olisi tapahtunut jotain? Liz sulki tiukasti silmänsä. Hän ei kuitenkaan saanut mielestään edestäpäin tulevaa rekkaa. Hän kuuli korvissaan jarrujen kirskunnan ja oman huutonsa. Unohda se, Liz komensi itseään. Unohda koko typerä onnettomuus, Liz yritti unohtaa, mutta se ei ollut helppoa. Samassa hän säpsähti. Ihan kuin hän olisi kuullut jotain. Liz nousi hitaasti ja hiipi ulos makuuhuoneesta. Kun hän meni yläkertaan, hän kuuli itkua. Joku itki… Liz kurkisti Justinin huoneeseen ja kuuli tukahtunutta itkua. Liz rypisti kulmiaan. Poika oli ollut koko päivän hiljainen ja tuijottanut vain kaukaisuuteen. Ajatteliko poika vanhempiaan? Liz asteli Justinin sängyn luokse. Itku tyrehtyi. Liz istahti sängyn laidalle ja silitti pojan hiuksia.
-Itke vain. Se helpottaa, Liz kuiskasi. Justin nousi ja kietoi kätensä Lizin ympärille. Liz tunsi pojan tuskan ja hän oli vähällä itkeä itsekin. Hän pystyi kuitenkin vain antamaan lohtua. Hän puristi Justinia sylissään ja odotti niin kauan, että pojan itku laantui ja tämä nukahti.

-Itkikö Justin? Max kysyi unisesti, kun hän palasi takaisin sänkyyn. Liz kömpi peiton alle ja nyökkäsi.
-Hän kaipaa vanhempiaan, Liz tokaisi hiljaa. Max kohotti päätään ja katsoi häntä ikkunasta tulvivien tähtien valossa. Max näytti vakavalta.
-Onnettomuus nosti muistot pintaan, Max sanoi ja Liz käänsi katseensa häneen.
-Sinullekinko? Liz kysyi ja Max oli hetken hiljaa.
-Minullekin. Vanhempani kuolivat myös auto-onnettomuudessa. Isä ajoi ja edestäpäin tuli auto, missä oli joku humalainen kuski. Se kiilasi heidän tielleen ja autot törmäsivät toisiinsa. Isä kuoli heti, mutta äiti oli aika kauan koomassa. Hän ei kuitenkaan tullut koskaan tajuihinsa, Max tuijotti jonnekin kauas ja tuska raastoi rintaa. Hän ei ollut ehtinyt sanoa edes hyvästejä...
-Olen pahoillani, Liz kuiskasi. Max veti naisen tiukasti lähelleen ja Liz painautui kiinni lämpimään vartaloonsa. Hän toivoi, että Max olisi suudellut häntä. Hän halusi tuntea miehen huulet omiaan vasten ihan niin kuin silloin kerran keittiössä… Max katsoi häntä ja sitten miehen huulet lähestyivät. Liz sulki silmänsä ja sai niin kauan kaivatun suudelman. Siinä oli lämpöä ja rakkautta. Rakastiko Max häntä? Max painautui tiukemmin kiinni Lizin pehmeään vartaloon. Liz upotti sormensa Maxin tummiin hiuksiin ja veti Maxin päätä lähemmäksi. Maxin kädet hyväilivät hänen vartaloaan ja Liz tunsi kuinka hän syttyi tuleen. Vaatteet lensivät jonnekin ja he rakastelivat tähtien loisteessa. Liz ei ollut koskaan kokenut mitään yhtä ihanaa. Ei edes Adamin kanssa. Se yö oli taianomainen eikä Liz olisi halunnut sen päättyvän koskaan.

Liz heräsi myöhään. Max oli kadonnut johonkin hänen vierestään ja päänsärky oli alkanut, mutta Liz tuskin huomasi sitä. Hän muisteli heidän viime yötään. Max oli ollut samalla kertaa sekä hellä että rakastava. Olikohan Maxkin aistinut jotain erikoista, kun he olivat rakastelleet? Liz nousi hitaasti ja kietoi aamutakin ympärilleen. Hän asteli keittiöön. Koko talo oli hiljainen. Liz rypisti kulmiaan. Missä kaikki olivat? Liz huomasi keittiön pöydällä kortin ja lapun. Liz otti lapun käteensä ja hymyili lukiessaan sitä.
”Huomenta, kultaseni! Toivottavasti nukuit hyvin. Olen pahoillani, että en herättänyt sinua, mutta en pystynyt, kun näytit niin suloiselta nukkuessasi. Jouduin lähtemään New Yorkiin erääseen hyvin tärkeään kokoukseen, mutta palaan kyllä. Voisitko pitää huolta Dennisistä? Ai niin, lapset ovat vanhemmillasi. Äitisi soitti ja pyysi heitä luokseen ja minä vein heidät sinne. Lepää sinä. He lupasivat tuoda lapset takaisin. Nähdään. Sinun Maxisi.”
Liz katsoi hetken jonnekin kaukaisuuteen ja toisteli sanoja Sinun Maxisi. Se kuulosti mukavalta. Liz ei ollut pahoillaan siitä, että lapset oli viety mummille, mutta siitä hän oli pahoillaan, että Max oli lähtenyt. Liz puristi lappua kädessään ja istahti huokaisten tuolille. Max… Oliko kokous ollut vain tekosyy lähteä hänen luotaan? Ei, hän oli typerys. Ei Max tekisi sellaista. Liz nousi taas ja heitti lapun roskikseen. Sitten hän alkoi keittää kahvia ja meni soittamaan äidilleen. Nancy piti paljon lastenlapsistaan ja halusi viettää niin paljon aikaa kuin mahdollista heidän kanssaan eikä Lizillä ollut sydäntä kieltäytyä. Liz sulki jonkin ajan kuluttua puhelimen ja meni kaatamaan kahvia mukiinsa. Hän otti särkytabletin ja juotuaan kahvinsa hän soitti Marialle, joka sanoi olevansa tulossa heille.

-Hei, miten voit? Maria halasi Liziä ja Liz hymyili.
-Paremmin kuin eilen. Tuntuu kuin se kaikki olisi tapahtunut jollekin toiselle. Et voi uskoa mitä viime yönä tapahtui, Liz sanoi ja Maria katsoi häntä kiinnostuneena.
-No, mitä? Kerro heti, Maria hoputti ja Liz kertoi miten hän ja Max olivat rakastelleet. Maria kiljaisi.
-Mahtavaa! Minä arvasin! Teistä kahdesta tulee vielä jotain, Maria hihkui ja Liz pudisteli päätään seuratessaan Mariaa olohuoneeseen.
-Älä viitsi. Max lähti tänä aamuna New Yorkiin. Kuvittele New Yorkiin asti eikä edes herättänyt minua, Liz tuhahti ja lysähti sohvalle istumaan. Maria huitaisi kättään.
-Maxhan on rikas pörssivälittäjä. Tottakai hän hoitaa työtään. Hän oli lomallakin, kun istui sänkysi vieressä sinun ollessa koomassa. Eikö se merkitse jo jotain? Max välittää sinusta. Ehkä jopa rakastaa, Maria tokaisi ja Liz huokaisi unelmoivasti.
-Toivon kovasti, että olet oikeassa. Missähän Dennis muuten on? En ole nähnyt sitä sikaa pitkään aikaan. Joudun pitämään siitä huolta sillä aikaa, kun Max on kokouksessaan, Liz irvisti. Maria virnisti.
-Se sika istui pihassa. Olin jo vähällä päästää sen irti, kun se katseli minua niin anovasti, Maria tokaisi ja Liz naurahti.
-Jos menisin naimisiin Maxin kanssa, saisin sen sian riesakseni. Ehkä se nukkuisi meidän sängyssäkin, Liz oli kauhuissaan jo pelkästä ajatuksesta. Se sika saisi pysyä kaukana hänen ja Maxin sängystä.
-Saisit aina olla häätämässä sitä pois. Kuulin, kun Justin kysyi Maxilta, että missä Dennis nukkui ja Max kertoi sen tosiaan nukkuvan hänen sängyssään, Maria muisteli ja Lizin naama venähti.
-Et voi olla tosissasi! Eih, miksen voinut rakastua mieheen, jolla EI olisi minkäänlaista lemmikkiä. Koira vielä menisi, mutta sika… Liz pyöritti silmiään ja Maria nauroi hervottomasti kuvitellessaan Liziä, Maxia ja Dennisiä yhdessä samassa sängyssä. Liz heitti Mariaa tyynyllä.
-Se ei ole hauskaa. Olen pulassa sen sian kanssa. Siedän sitä tuskin päivisin ja sitten pitäisi vielä sietää sitä öisin, kun se röhkii vierelläni, Liz värähti ajatusta. Maria yritti lakata nauramasta.
-Vie se teurastamoon. Ei tarvitsisi ostaa joulukinkkua, Maria virnisti.
-Olen harkinnut sitä jo muutamaan otteeseen, mutta en raaski tehdä sitä. Max rakastaa sikaansa ja olisin julma eläinrääkkääjä, jos veisin sen teurastamoon, Liz tokaisi ja Maria huoahti.
-Jopas on riesaa yhdestä pikku porsaasta, Maria pudisti päätään.
-PIKKU? Sanoitko sinä sitä pieneksi? Se ei mahdu kohta sisään tuosta meidän ovesta. Hei, olisikin hyvä ajatus ruokkia sitä niin, että se joutuisi asumaan ulkona, Liz keksi ja Maria purskahti nauruun.
-Muuttakaa Maxin luokse. Siellä on varmaan isompi ovi, Maria tyrskähti. Liz huokaisi ja nousi.
-Mennäänkö kävelylle? Tarvitsen raikasta ilmaa, Liz ehdotti ja se sopi Marialle.

Nancy toi lapset illalla. Liz oli nukkunut Marian lähdön jälkeen pari tuntia ja oli taas virkeimmillään. Hän oli toivonut, että Max olisi soittanut hänelle, mutta miehestä ei kuulunut mitään. Toivottavasti kaikki oli hyvin… Liz hymyili äidilleen.
-Kiitos, että toit heidät, Liz sanoi ja katseli, kun Sophie silitteli Dennisiä. Justin kapusi heti yläkertaan tietokoneen ääreen.
-Mitäpä tuosta. Tahdoin samalla nähdä sinutkin. Onko vointi parempi? Äiti kysyi ja Liz nyökkäsi.
-On. Lääkkeet tehoavat hyvin, Liz vastasi.
-Hienoa. Tule käymään joku päivä meidän vanhustenkin luona, mutta vasta kun paranet kunnolla ja pystyt taas ajamaan, Nancy neuvoi ja Liz nyökkäsi halaten äitiään.
-Tottakai. Hei sitten, Liz katseli kun äidin auto kaarsi pihasta ja hävisi näkyvistä.
-Tuletko Sophie sisään? Liz kysyi ja tyttö juoksi hänen luokseen. He menivät yhdessä sisään.
-Miksi Dennis on tuossa? Missä Max on? Sophie kyseli ihmeissään.
-Max lähti New Yorkiin erääseen kokoukseen. En tiedä kauanko hän viipyy siellä, Liz kohautti olkiaan. Samassa puhelin soi ja Liz ryntäsi vastaamaan.
-Liz Parker, hän hengähti, toivoen kuulevansa Maxin äänen.
-Oletko kaivannut minua? Max kysyi matalalla äänellä. Lizin sydän alkoi jyskyttää nopeammin.
-Hirveästi. Olisit voinut herättää minut, Liz sanoi toruvasti.
-Olen pahoillani. Kello oli vasta yhdeksän enkä viitsinyt, kun olimme valvoneet niin myöhään, Max naurahti ja Liz hymyili. Hän puristi kuuloketta kädessään.
-Koska sinä tulet takaisin? Liz kysyi hiljaa.
-Yritän niin pian kuin mahdollista. En halua olla erossa sinusta. Joka minuutti ilman sinua tuntuu tuskalliselta, Max kuiskasi käheästi. Liz nielaisi.
-Niin minustakin. Olethan varovainen. New York ei ole kovin turvallinen kaupunki, Liz varoitti ja Max lupasi olla. He juttelivat vielä hetken ja sitten he sulkivat puhelimen.

Max saapui parin päivän kuluttua väsyneenä. Hän kävi ensin kotonaan ja vei Dennisin sinne ruokkiakseen sen. Sitten hän soitti Lizin ovikelloa. Liz oli juuri parhaillaan imuroimassa ja hämmästyi kuullessaan ovikellon pirahtavan. Maria, oli hänen ensimmäinen ajatuksensa. Hän sammutti imurin ja meni avaamaan oven. Max nojaili ovenpieleen ja Liz ilahtui nähdessään miehen. Hän kapsahti Maxin kaulaan ja Max puristi naisen syliinsä. Hän painoi kasvonsa Lizin hiuksiin.
-Ihana nähdä sinua, Max mutisi ja Liz kohotti kasvonsa suudeltaviksi. Max ei olisi halunnut irrottautua, mutta heidän oli pakko, kun Justin ryntäsi heidän luokseen.
-Max! Moi! Millon sä tulit? Justin kysyi. Max virnisti.
-Äsken, Max pörrötti pojan hiuksia ja Justin hymyili ja vilkaisi äitiään.
-Miks te pussasitte? Justin kysyi silmät pyöreinä. Liz punehtui ja Max naurahti, puristaessaan Liziä tiukemmin lähelleen.
-Koska tykkään äidistäsi, Max vastasi ja Justin kohotti kulmiaan.
-Eikös aikuiset rakastakaan toisiaan? Justin kysyi ja Max katsoi Liziä suoraan silmiin.
-Rakastanhan minä äitiäsi. En vain tiedä rakastaako hän minua, Max mutisi ja Liz nielaisi. Tämä ei voinut olla totta… Max rakasti häntä. Hänen unelmistaan oli tullut totta.
-Rakastan, Liz kuiskasi ja välittämättä Justinista, Max suuteli häntä.
 

Max vei Lizin käymään kotonaan, kun Liz oli pyytänyt Justinia pitämään hetken silmällä Sophiea. Max suuteli Liziä pitkään eteisessä. Dennis ilmestyi heidän luokseen iloisesti röhkien eikä Liz osannut olla sille nyt vihainen. Max oli sanonut rakastavansa häntä. Mieletön onnentunne täytti Lizin sydämen.
-Minulla on sinulle yllätys, Max kuiskasi ja poistui hetkeksi. Liz rapsutti Dennisiä unelmoiva ilme kasvoillaan ja hetken kuluttua Max palasi. Tyhjin käsin. Mies katsoi häntä silmät rakkautta tulvillaan ja samassa Liz huomasi kuinka Max kaivoi taskustaan jotain. Korurasian. Liz pidätti hengitystään. Ei kai Max vain aikonut… kosia? Max polvistui Lizin eteen kasvot vakavina, tummat silmät käännettyinä Lizin silmiin ja avasi korurasian. Siinä loisti mitä ihanin timantti minkä Liz oli koskaan nähnyt.
-Liz, minä rakastan sinua valtavasti enkä tahdo koskaan olla erossa sinusta. Tuletko vaimokseni? Max kysyi ja Liz purskahti itkuun. Max hätääntyi.
-Mitä? Mitä nyt?
-Ei mitään. Olen niin onnellinen. Tietenkin minä tulen, Liz ilmoitti ja Max kaappasi naisen syliinsä ja suuteli tätä. Liz maistoi omat suolaiset kyyneleensä suudellessaan Maxin lämpimiä huulia. Dennis oli seisonut juhlallisesti hiljaa, aivan kuin se olisi tiennyt mitä oli tapahtumassa. Liz katsoi Maxia silmät kyynelissä.
-Minäkin rakastan sinua. Rakastuin sinuun heti, kun näin sinun tulevan tuon sikasi luokse, Liz naurahti ja Max virnisti. Hän pujotti sormuksen Lizin vasempaan nimettömään ja Liz suuteli Maxia unohtaen kaiken muun.

Liz ja Max päättivät pitää häänsä vasta loppukesästä, kun Lizin pää olisi parempi ja hiukset hieman kasvaneet. Siteen sai onneksi ottaa pian pois, mutta hiusten kasvua sai hieman odottaa. Viimein hääpäivä kuitenkin koitti. Tuntui kuin aurinko olisi paistanut ihan heitä varten. Taivas oli kirkkaansininen ja leppeä kesätuuli liehutteli puiden oksia. Liz ja Max eivät tienneet kummassa talossa olisivat asuneet. Lopulta he päättivät myydä Lizin talon, koska oli turha pitää kahta asuntoa kerralla. Justin oli haltioissaan, kun poika pääsi Maxin upean urheiluauton kyytiin ja pojan kaverit olivat kuin olivatkin haljeta kateudesta. Liz olisi voinut vaikka lopettaa työnsä, sillä he olisivat pärjänneet Maxin palkalla, mutta Liz rakasti työtään. Häihin ei oltu kutsuttu kuin ihan läheisimmät sukulaiset ja ystävät. Oli harmi, ettei Liz voinut tavata Maxin vanhempia ja oli harmi, etteivät nämä voineet osallistua poikansa häihin, mutta Liz oli varma, että he olivat hengessä mukana. Lizin äiti oli ihan innoissaan häistä ja hehkutti vaikka mitä niin, että Liz oli tulossa hulluksi hänen kanssaan. Maria auttoi todella paljon ja ilman häntä ja äitiään Liz olisi ollut todella pulassa. Sophie oli innoissaan siitä, että sai olla morsiusneito ja Justin oli lopulta suostunut bestmaniksi, vaikka he olivat ensin harkinneetkin Michaelia. Tottakai Denniskin osallistui häävalmisteluihin. Syömisen kannalta. Se söi kaikkea mikä suinkin putosi lattialle ja Liz oli kerrankin kiitollinen sille, sillä se hoiti ns. siivouspuolen. Lizin hiukset kasvoivat aika hyvin takaisin hääpäiväksi. Ne olivat oikein kivat, kun ne kihartuivat mukavasti korvien ympäriltä ja toivat esille sirot poskipäät ja suuret tummat, pitkien ripsien reunustamat silmät. Liz sai pitää äitinsä vanhaa morsiuspukua ja tämä oli hyvin liikuttunut, kun hän suostui pitämään sitä.

Vieraiden oli määrä saapua kahden aikaan. Heidät vihittäisiin meren rannalla, mutta väki siirtyisi juhlimaan sisätiloihin tai ulos. Liz ei tiennyt ketä saapuisi heidän naapuriinsa, mutta hän toivoi, että se olisi jokin kiva perhe, missä olisi lapsiakin, että Sophie ja Justin saisivat leikkitovereita. Tosin heidän ei tarvitsisi kauaa odottaa pikkusiskoa - tai veljeä, sillä oli salaisuus, jonka Liz aikoi säästää hääyöksi. Liz painoi käden litteälle vatsalleen ja hymyili peilikuvalleen. Hän oli raskaana. Max ei tiennyt siitä mitään ja mies yllättyisi varmasti, kun saisi tietää siitä.
-Oi, sinä olet kaunis, Maria hengähti tullessaan Lizin huoneeseen, missä tämä seisoi hääpuvussaan. Hän hymyili Marialle ja ystävä halasi häntä.
-Olet itsekin kaunis, Liz sanoi silmät tuikkien ja katseli Mariaa, joka pyörähti kerran sinisessä juhlapuvussaan. Hän oli kerännyt vaaleat hiuksensa nutturalle päälaelle.
-Nyt se on sitten menoa. Max on kyllä todella komea. Näin hänet äsken Michaelin kanssa, Maria tokaisi ja Liz huokaisi, kääntyen jälleen peiliin päin.
-Sydämeni jyskyttää ihan mielettömästi. Entä jos kompastun? Se olisikin todella upeaa, Liz parahti. Maria kietoi kätensä ystävänsä harteiden ympärille.
-Pöh, sinä mihinkään kompastu. Selviät mainiosti, Maria vakuutteli. Samassa ovelle koputettiin ja Nancy astui sisään.
-Vieraat ovat asemissa ja tilaisuus voi alkaa. Onnea, Nancy halasi tytärtään ennen kuin poistui.

Häävalssi alkoi ja Liz meni isänsä luokse, jonka oli määrä luovuttaa hänet Maxille. Kaikki seisoivat kahdessa rivissä ja Liz ja Jeff kulkivat ihmisten muodostamaa kujaa pitkin ”alttaria” kohden. Pappi seisoi raamattu kädessään Maxin toisella puolella. Max ei siirtänyt kertaakaan katsettaan naisesta, jota hän niin paljon rakasti. Liz unohti pelkonsa. Hän halusi vain Maxin. Miehen katse oli täynnä rakkautta. Jeff luovutti tyttärensä Maxille ja pappi alkoi puhua. He seisoivat rinnatusten. Ihmiset katselivat heitä ja aistivat rakkauden, mitä he tunsivat toisiaan kohtaan.
-Tahdotko sinä, Max Evans, ottaa vaimoksesi Liz Parkerin ja rakastaa ja kunnioittaa häntä niin kauan kunnes kuolema teidät erottaa?
Max katsoi Liziä tummunein silmin.
-Tahdon.
Liz yritti nieleskellä palaa kurkustaan. Ei ollut hauskaa, jos morsian itkisi…
-Liz Parker, tahdotko sinä ottaa Max Evansin mieheksesi ja rakastaa ja kunnioittaa häntä niin kauan kunnes kuolema teidät erottaa?
-Tahdon, Liz vastasi ja pappi hymyili. He laittoivat sormukset toistensa sormiin ja sitten Max veti hellästi Lizin itseään vasten. Hän painoi huulensa naisen pehmeille huulille ja varmisti, että jokainen rannalla olija tajusi heidän kuuluvan yhteen.

Liz ei voinut uskoa onneaan. Hän oli saavuttanut elämässään kaiken, minkä halusi. Oli kulunut kolme vuotta siitä, kun Max ja hän olivat menneet naimisiin. Hän katseli hymyillen melkein kolme -vuotiasta poikaansa Cameronia, joka leikki nurmikolla pikkuautoilla. Sylissään hän piti viisi kuukautista tyttöä Charitya. Sophie ja Justin ajoivat Dennis-parkaa takaa ja sika läähätti surkeana. Se oli taas lihonut, koska Justin piti sen syöttämisestä. Max oli juuri nyt asioilla ja palaisi minä hetkenä hyvänsä. Liz ei ollut hetkeäkään katunut naimisiinmenoa. Kaikki oli niin hyvin kuin vain saattoi.


- Loppu -