Osa  7    Peto parvekkeella

Hermione makasi illalla sängyssään ja tuijotti kattoa. Huoneessa oli säkkipimeää, ainoastaan taivaalla hehkuva kuutamo siivilöityi ikkunaverhojen välistä, valaisten hiukan huonetta.

Hermione risti kätensä niskansa taakse ja hymyili. Heillä oli ollut hauska ilta eikä Dracokaan ollut pilannut sitä. Mies oli kerrankin käyttäytynyt siivosti ja Hermionesta oli alkanut tuntua kuin Draco kuuluisi porukkaan. Mutta hän ei saanut unohtaa, että mies oli Malfoy. Häneen ei voinut luottaa.

Ginny käännähti unissaan ja veti peittoa tiukemmin ympärilleen. Hän mutisi jotain unissaan hetken aikaan ennen kuin rauhoittui. Olikohan se peto jo herännyt? Entä missä se oli nyt?

Hermione huokaisi. Entä jos petoja tulisi koko ajan lisää? Mitä he sitten tekisivät? Pedot alkaisivat hallita koko Lontoota. Se ei olisi yhtään hauskaa. Se olisi painajaismaista.

Hermione ummisti silmänsä ja kääntyi oikealle kyljelleen. Hän yritti saada unenpäästä kiinni, vaikkakin se oli vaikeaa. Hänen ajatuksensa pyörivät niin monessa asiassa, kuten Ronissa, Dracossa ja Harryssa.

He olivat kaikki yllättäen pelmahtaneet hänen elämäänsä. Aivan varoittamatta. Hänellä oli tunteita jokaista kohtaan, mutta eri tavalla. Ron oli hänen ystävänsä ja ehkä hiukan enemmän. Hän muisti suudelman, jonka he olivat vaihtaneet. Hän muisti, miltä miehen vartalo oli tuntunut hänen omaansa vasten. Hän tunsi yhä miehen kosketukset vartalollaan. Hän olisi halunnut jatkaa suudelmaa loputtomiin, mutta Ron oli työntänyt hänet pois.

Hermione huokaisi ja avasi taas silmänsä. Yhtäkkiä hän valpastui. Oliko hän kuullut jotain parvekkeen luota? Hermione tähysteli parvekkeen suuntaan, muttei nähnyt ketään. Kuka siellä edes olisi voinut olla? Mörkökö?

Hermione naurahti hermostuneesti ja nousi istumaan vuoteellaan. Hän työnsi jalkansa tohveleihin ja veti aamutakin yllensä. Hän katsoi tiiviisti parvekkeen lasien läpi, muttei yksinkertaisesti nähnyt mitään. Oliko joku piilossa hänen parvekkeellaan?

Hermione lähti hiipimään parvekettaan kohti. Hän varoi päästämättä ääntäkään. Ginny kääntyi unissaan jälleen ja peiton kahina tuntui aavemaiselta hiljaisessa huoneessa. Hermionen sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Pikemminkin jännityksestä kuin pelosta, hän yritti uskotella itselleen.

Hermione saapui parvekkeen lasisen ikkunan luokse. Samassa kammottava naama ilmestyi lasin toiselle puolelle niin yllättäen, että Hermione kirkaisi, perääntyi kauhuissaan, kompastui maton kulmaan ja lensi pyllylleen.

Ginny heräsi kirkaisuun ja nousi unisena istumaan vuoteellaan.

”Mitä sinä teet?” Ginny mutisi, hieroen silmiään. Samassa valtava peto loikkasi lasin läpi ja Ginny alkoi kirkua. Harry, Ron ja Draco yrittivät rynnätä huoneeseen ovesta samaan aikaan, mikä ei tietenkään ollut mahdollista. Oviaukko oli liian kapea kaikille kolmelle.

Draco pääsi sisään ensimmäisenä ja henkäisi nähdessään Hermionen lattialla. Peto oli aikeissa loikata häntä kohden.

”Missä taikasauva?” Hermione huusi, yrittäen kömpiä pystyyn.

”Tainnutu!” Ron karjaisi. Hermione henkäisi, kun peto rojahti muutaman senttimetrin päähän hänestä. Sen kieli retkotti ulkona ja silmät tuijottivat tyhjyyteen. Hermione värisi. Ron ja Draco ryntäsivät hänen luokseen, mutta Harry kömpi sänkyyn lohduttamaan Ginnya, joka tärisi pelosta.

”Oletko kunnossa?” Ron ja Draco kysyivät yhtä aikaa, mulkaisivat toisiaan ja keskittyivät sitten Hermioneen. Hermione nyökkäsi ja yritti hymyillä. Ron auttoi hänet seisomaan ja otti askeleen kauemmaksi Dracosta, pidellen Hermionea itseään vasten.

”Ginny, oletko sinä kunnossa?” Ron kohotti katseensa siskoonsa, joka oli käpertynyt Harryn syliin. Harry kohautti avuttomana olkiaan ja puristi tyttöä itseään vasten.

”Hän taisi vain säikähtää”, Harry sanoi hiljaa, silitellen Ginnyn punaisia hiuksia.

”Mihin me tuon heitämme?” Draco kysyi, nyökäten päätään petoa kohti.

”Miten se edes pääsi parvekkeelleni?” Hermione värähti.

”Hyppäämällä?” Ron ehdotti.

”Miksi juuri minun parvekkeelleni?” Hermione valitti.

”Ehkä se vain laski entten tentten ja päätyi sinun parvekkeen kohdallesi”, Ron vitsaili.

”Haahaa”, Hermione irvisti. Ron suukotti häntä poskelle.

”Onneksi me olimme täällä suojelemassa teitä. Muuten olisi käynyt kalpaten. Missä sinun taikasauvasi on?” Ron kysäisi.

”Yöpöydän ylälaatikossa. Unohdin sen”, Hermione huokaisi.

”Mennään takaisin nukkumaan. Teljetään tuo peto kaappiin ja viedään se aamulla jonnekin”, Draco ehdotti. Ron vilkaisi rikki mennyttä ikkunalasia.

”Tuo pitäisi korjata ensin”, Ron sanoi. Hermione haroi hiuksiaan, nappasi Ronilta taikasauvan ja lausui loitsun, joka teki lasista taas ehjän.

”Miten olisi, jos Ginny ja Harry nukkuisivat lähekkäin loppuyön ja minä sinun kanssasi?” Ron katsoi Hermioneen, joka epäröi.

”En tarvitse mitään suojelijaa, Ron”, Hermione tuhahti tajutessaan mitä Ron ajoi takaa.

”Voi, kyllä tarvitset. En anna sinun nukkua yksin enää. Se on liian vaarallista. Varsinkin kun unohtelet taikasauvoja laatikkoihin”, Ron virnisti. Hermione haroi hiuksiaan.

”Jos Ginnylle sopii”, Hermione kääntyi Ginnya kohti, joka oli kohottautunut jo istumaan. Hän varoi visusti, ettei katsoisi petoon.

”Sopii. Kunhan hoidatte tuon pedon kauaksi täältä”, Ginny värähti.

”Luulenpa, että mikään kaappi ei sitä pidättele. Se herää tunnin sisällä”, Harry sanoi.

”Mitä me sitten teemme sen kanssa?” Draco äyskäisi.

”Meidän pitää viedä se autolla jonnekin”, Harry sanoi.

”Tai pudottaa se parvekkeelta”, Hermione ehdotti. Miehet vilkaisivat toisiaan.

”Hienoa. Tehdään niin”, Draco päätti. Harry nousi vuoteesta ja yhteistuumin miehet alkoivat siirtää petoa parvekkeelle, mistä tiputtivat sen alas. Kuului valtava tömähdys pedon jysähtäessä asfaltille.

”Jos se tuosta selvisi –”, Hermione värähti.

”Luulenpa, ettei. Nyt voimme nukkua turvallisesti”, Ron rauhoitteli häntä.

***

Aamu valkeni hivenen harmaana. Oli hiukan sumuista ja sateen tuntuista. Ilma oli painostavaa eikä Hermione olisi halunnut nousta vuoteesta, varsinkin kun Ron nukkui hänen vieressään.

Hermione hymyili. Ron oli tuonut hänelle paljon turvallisemman olonkuin Ginny. Hänestä tuntui hiukan häkellyttävältä nukkua Ronin vieressä ja kuunnella tämän tasaista hengitystä. Mutta hän kieltämättä nautti siitä, että mies nukkui hänen vierellään. Niin ei ollut käynyt pitkiin aikoihin.

Hermione kääntyi Roniin päin ja heidän jalkansa hipaisivat toisiaan. Hermione tuijotti miehen komeita kasvoja ja laskeskeli tämän söpöjä pisamia. Hänen teki mielensä ojentaa kätensä ja kosketella jokaista pisamaa sormenpäällään. Ronin punaiset hiukset kihartuivat mukavasti ja muutama hassu hiuskiehkura oli pudonnut otsallekin.

Hermione kohotti kättään ja sipaisi miehen poskea. Ron aukaisi silmänsä ja Hermione veti kätensä pois. Hän tuijotti miehen ruskeisiin silmiin eikä kyennyt kääntämään katsettaan. Tuntui kuin hän olisi jäänyt miehen silmien vangiksi.

Ron kohotti käsivarttaan ja kietoi sen hyvin varovaisesti hänen vartalonsa ympärille. Mies veti häntä itseään vasten peittojen alla, kunnes heidän vartalonsa painautuivat toisiaan vasten. Hermione uskalsi tuskin hengittää. Ron tuntui kuumalta ja halukkaalta häntä vasten.

Ron painoi huulensa hänen huulilleen ja lämmin tunne valtasi hänet päästä varpaisiin. Hermione kietoi kätensä Ronin kaulan ympärille ja siveli miehen niskahiuksia sormillaan. Ronin kädet vaelsivat hänen vartalollaan, tunnustellen ja hyväillen. Hermione hengitti kiihtyneesti ja janosi lisää suudelmia ja kosketuksia.

Hän ei tiennyt kellosta mitään, muttei välittänytkään tietää. Hän tunsi vain Ronin kosketukset ja suudelman, joka kiihtyi hetki hetkeltä. Ronin kädet vaelsivat hänen yöpaitansa alle, pitkin hoikkia sääriä, lantiolle ja yhä ylemmäs, pienille, pyöreille rinnoille. Hermione pelkäsi Ronin lopettavan. Mitä jos mies työntäisi hänet pois? Mitä jos joku näkisi heidät?

”Ron?” Hermione kuiskasi hengästyneenä suudelmien lomasta. Ron kierähti hänen päälleen ja katsoi häntä syvälle silmiin.

”Älä sano mitään. Kukaan ei tule. Kello on vasta niin vähän. Kaikki nukkuvat”, Ron sanoi, painaen huulensa hänen kaulalleen. Hermione väänteli Ronin alla. Hän tahtoi lisää miehen suudelmia.

Heidän rakastelunsa oli kuumaa ja kiihkeää. Lakanat rypistyivät heidän allaan ja peitto lensi sivuun. Vaatteet olivat yhtenä kasana lattialla eivätkä he puhuneet toisilleen mitään kokonaiseen tuntiin. Hermione pelkäsi heidän ääntelynsä kuuluvan Harryn, Dracon ja Ginnyn korviin, jotka olivat nukkumassa vain olohuoneen puolella. Mutta kukaan heistä ei tullut katsomaan, mitä he tekivät.

***

Pitkän ajan päästä he lepäsivät toistensa sylissä. Hermione lepuutti päätään Ronin paljasta, lihaksikasta rintaa vasten ja piirteli pieniä kuvioita rintaan, kasvoillaan raukea hymy. Ron silitteli hänen hiuksiaan ja hengitti syvään.

Hermione ei ollut koskaan aikaisemmin kokenut mitään yhtä upeaa ja fantastista kuin hetki sitten. Ronin kuumat suudelmat ja kosketukset olivat tuntuneet liian hyvältä ollakseen totta. Hetken aikaa Hermione olikin pelännyt, että kaikki olikin ollut vain unta. Aivan ihanaa, satumaista unta. Mutta ei. Kaikki olikin totta. Ron oli hänen sängyssään eikä hevillä lähtisi pois.

”Meidän pitäisi nousta”, Ron sanoi väsyneenä.

”Ei vielä”, Hermione valitti ja asettui Ronin kainaloon. Hän katsoi miestä silmiin.

”Eivät he meitä kaipaa”, Hermione sanoi. Ron suukotti häntä poskelle.

”Kello tulee kymmenen”, Ron ilmoitti. Hermione huitaisi kättään.

”Ei se haittaa. Jos heillä on asiaa, he voivat tulla meidän luoksemme”, Hermione kierähti Ronin päälle ja vangitsi hänet allensa. Ron katseli Hermionea intohimon sumentamin silmin.

”No sitten –”, Ronin ääni häipyi pois, kun Hermione kumartui suutelemaan häntä – eikä se ihanuus loppunut siihen.