Osa 6   Yllättävä pelastus

Ron hengitti syvään juostessaan kujalla. Miksei peto loikannut hänen niskaansa? Varmasti se osasi. Ehkä se odotti, että saisi ahdistettua hänet ansaan jonnekin nurkkaan ja teurastaisi hänet vasta sitten.

Ron värisi. Hänen kylkeään pisti. Hänellä pitäisi olla hyvä kunto, aurorikoulussa oli sellaista vaadittu, mutta nyt hän ei tuntenut itseään hyväkuntoiseksi. Ei lähimainkaan.

Ron saapui äkkiä pois kujalta. Hän näki edessään kerrostalon, missä Hermione asui. Oliko hän juossut ympyrää? Ron huohotti juostessaan kohti ulko-ovea. Hänen oli päästävä nopeasti sisään.

”Ron!” joku kirkaisi kauhuissaan. Ron kohotti katseensa maasta ja näki ovella Hermionen, joka oli aikeissa tulla ulos. Hänen kasvonsa olivat valahtaneet vitivalkeiksi, kun hän katseli, miten Ron juoksi henkensä edestä eteenpäin, jottei peto saisi häntä kiikkiin.

”Mene sisään!” Ron karjaisi. Hermione pudisti päätään ja takertui oveen. Ron kirosi ja kompastui maassa lojuvaan kepukkaan, joka törrötti oudosti. Hermione vinkaisi.

Peto päätti vihdoinkin loikata. Mutta samassa joku huusi:

”Tainnutu!” ja peto putosi kuolleennäköisenä maahan. Ron ummisti silmänsä, hnegittäen kiivaasti. Hän tunsi käsiensä ja jalkojensa vapisevan.

Hyvin pian Hermione oli hänen luonaan ja kiskoi hänet pystyyn, pitäen häntä sylissään. Ron takertui Hermioneen ja puristi naisen itseään vasten, imien sisäänsä Hermionen pehmeää tuoksua. Hän tunsi, miten nainen vapisi hänen käsissään ja ajatteli, että Hermione oli ainakin pelännyt hänen puolestaan.

”Oletko kunnossa? Voi, Ron! Minä pelkäsin kamalasti, kun näin teidät”, Hermione värähti kauhusta, tarkkaillen Ronin hikisiä kasvoja. Ron tajusi hymyilevänsä typerästi.

”Pelkäsitkö todella?” Ron kysyi pehmeästi. Hermione kohotti katseensa Ronin silmiin.

”Nauratko sinä? Onko tämä sinusta huvittavaa? Olit juuri vähällä kuolla!” Hermionen ääni muuttui kimeäksi. Ron vaiensi naisen painamalla huulensa miltei rajusti hänen huulilleen. Hermione henkäisi yllättyneenä kiihkosta, joka Ronin valtasi.

Hän ei kuitenkaan ollut niin typerä, etteikö olisi vastannut suudelmaan. Hermione kietoi kätensä Ronin kaulan ympärille ja nautti pojan huulten kosketuksesta ja lämmöstä, joka virtasi häneen. Hän olisi voinut seistä kadulla ikuisuuden ellei Ron olisi irrottautunut hänestä lempeästi.

”Emme voi jäädä tähänkään”, Ron sanoi, katsahtaen inhoten petoon, joka makasi heidän jalkojensa juuressa. Hermione pudisti päätään.

”Sinäkö lausuit sen loitsun?” Ron kysyi sitten.

”Ei, vaan minä”, Draco astui esiin varjoista. Ron hätkähti ja puristi Hermionen omistavasti syliinsä. Hän ei voinut mitään sille, että suhtautui liian omistavaisesti Hermioneen Dracon ollessa lähettyvillä.

”Eikö sinun pitänyt olla jo muualla?” Ron kysyi vihaisesti.

”Ei kestä kiittää”, Draco irvisti. Ron huokaisi. Todellakin. Mies oli pelastanut hänen henkensä.

”Kiitos”, Ron sanoi, katsoen vakavana Dracoon, joka kohautti harteitaan, laittaen taikasauvansa takkinsa uumeniin. Hän vilkaisi Hermioneen, joka oli takertunut Roniin. Hän tunsi sydämessään oudon vihlaisun, mutta karkotti sen nopeasti.

”Miksi sinä tänne jäit? Luulin, että olit mennyt jo aikaa sitten”, Hermione kummasteli.

”Minulla oli koko ajan outo tunne. Näin tuollaisen pedon meidän kulmilla, joten päätin livahtaa tänne. Olin aivan varma siitä, että se peto ei ollut sama kuin kuvissa eikä se ole sama kuin tuokaan”, Draco vannoi. Hermione ja Ron tuijottivat häntä.

”Tarkoitatko, että niitä onkin enemmän kuin kaksi?” Ron kysyi. Draco nyökkäsi synkästi.

”Oletko miettinyt kysymystäni uudelleen?” Draco katsoi Hermionea, joka huokaisi.

”En – ei ole ollut aikaa. Mutta jos se ei haittaa Ronia, Harrya tai Ginnya, niin olet tervetullut”, Hermione lupasi. Ron rypisti kulmiaan. Haittaa mikä?

Draco kohotti katseensa Ronin epäluuloisiin silmiin ja veti syvään henkeä.

”Haittaisiko sinua, jos tulisin muutamaksi yöksi teidän luoksenne. Meidän on turvallisempaa olla yhdessä, jos noita alkaa vilistä täällä lisää”, Draco sanoi totisena.

”Olet kai oikeassa”, Ron myönsi, vaikkei olisi halunnutkaan. Draco huojentui. Hän ei millään olisi halunnut palata takaisin kotiin, missä pedot vaanivat. Hänen kotinsa, kun oli kaukana muusta asutuksesta.

”Eiköhän mennä sisälle?” Hermione kysyi. Draco ja Ron nyökkäsivät samaan aikaan.

”Missä ajattelit antaa Dracon nukkua?” Ron kuiskasi hänelle rappukäytävässä. Hermione huoahti.

”En ole ajatellut. Täytyy tehdä järjestelyjä”, Hermione mutisi.

”Minä voisin siirtyä sinun viereesi …”, Ron vihjasi. Hermione kikatti. Miksi ajatus tuntui niin pahuksen hyvältä? Eiväthän he edes seurustelleet, kuten hän oli ilkeästi huomauttanut.

”Anteeksi, että räyhäsin sinulle”, Hermione sanoi katuvaisena. Ron puristi hänen kättään, painaen hissin nappia. He eivät jaksaneet kävellä portaita yläkertaan. Draco seisoi heidän takanaan, antaen heidän supista keskenään. Oli edes turha haaveilla Hermionesta. Hän oli Ronin – ja piste.

***

”Onko Ron kunnossa?” Ginny ryntäsi eteiseen, kun he tulivat sisään. Hermione nyökkäsi ja Ginny kapsahti veljensä kaulaan, huomaamatta Ronin takana seisovaa Dracoa, joka riisui juuri kenkiään.

”Voin hienosti”, Ron vakuutti hymyillen. Ginny huoahti.

”Olin hyvin huolissani. Ethän katoa enää sillä tavalla? Näimme Harryn kanssa, kuinka peto jahtasi sinua. Minua pelotti ihan kamalasti”, Ginny värisi. Ron puristi häntä lohduttavasti olkapäästä.

”En käyttäydy enää niin lapsellisesti”, Ron vakuutti. Ginny naurahti ja irrottautui Ronin syleilystä. Samassa hän huomasi Dracon ja ällistyi.

”Mi-mitä tuo täällä tekee?” Ginny änkytti. Hermione vilkaisi mieheen, joka yritti estää itseään, jottei olisi laukaissut ilkeää kommenttia. Hän lentäisi varmasti ulos hyvin pian sen jälkeen.

”Hän jää meille yöksi”, Hermione sanoi huolettomasti. Ginnyn silmät levisivät.

”Mitä?” Ginny vinkaisi, raahaten Hermionen kanssaan keittiöön.

”Oletko sinä järjiltäsi? Onko Malfoy kenties muulloinkin viettänyt öitään täällä?” Ginny kysyi. Hermione kauhistui ja kääntyi katsomaan häntä.

”Ei todellakaan! Hän on vain peloissaan ja haluaa olla meidän kanssamme”, Hermione murahti. Ginny punastui.

”Anteeksi. Olin typerä”, Ginny huoahti.

”Jep Kuin  mustasukkainen hölmö”, Hermione vinkkasi silmää ja Ginny nauroi. Siltä hän varmaan oli kuulostanutkin.

***

Harry ei pitänyt siitä, että Draco ilmestyi heidän luokseen noin vain, mutta jos Ron hyväksyi miehen, niin oli kai hänenkin pakko. Ilta sujui jokseenkin vaisuissa merkeissä. Kaikki olivat hiukan vaivaantuneita Dracon läsnäolosta.

Hermione mietti kovasti, mihin sijoittaisi Dracon nukkumaan. Paikat alkoivat olla vähissä.

”Saat nukkua olohuoneessa Ronin ja Harryn kanssa”, Hermione päätti. Draco vilkaisi Ronia ja Harrya, jotka pälyilivät häntä epäluuloisena.

”Oletko aivan varma? Mistä voit tietää, etten esimerkiksi tapa heitä sillä aikaa kun he nukkuvat?” Draco kysyi pehmeästi. Ron veti syvään henkeä.

”Oletko sinä murhaaja sitten?”

”Pitäisikö minun olla?”

”Älkää nyt viitsikö. Et sinä sellaista tekisi, ethän?” Hermione katsoi Dracoa kulmiaan rypistäen. Draco virnisti poikamaisesti ja hänen hiuksensa valahtivat otsalle seksikkäästi. Hän puhalsi ne sivuun ja pudisti hitaasti päätään, pitäen silmänsä Hermionen silmissä.

”Ei, en minä ole sellainen. Pojat ovat turvassa huostassani”, Draco virnisti.

”Me emme ole poikia”, Harry tuhahti.

”Olette te toisinaan”, Ginny kikatti. Harry hyökkäsi kutittamaan häntä ja Ginny kierähti sohvalta nauraen karkuun. Harry virnisti kujeilevasti.

”Tule takaisin”, Harry sanoi pehmeästi. Ginny pudisteli päätään punaiset hiukset hulmuten. Hän ryntäsi Ronin suojaan turvaan. Ron virnisti ja kietaisi toisen käsivartensa Ginnyn hartioiden ympärille.

”Nyt minä sain molemmat”, Ron irvisteli Harrylle, joka risti jalkansa ja kätensä, esittäen loukkaantunutta. Draco pudisteli päätään.

”Olen todellakin tullut lastentarhaan”, hän mutisi. Hermione naurahti.

”Siltä minustakin tuntuu”, hän naurahti. Harryn virnistys leveni ja he nauroivat kaikki.