Osa 5   Se ei olekaan yksin

Harry ajoi keskustaan ja pysäköi autonsa ensimmäiseen eteen osuvaan tyhjään tilaan. Keskusta vaikutti rauhalliselta. Ehkä peto oli saanut ihmisistä kyllikseen ja päättänyt piiloutua. Hermione todella toivoi sitä.

He astelivat kauppaan, missä oli paljon porukkaa. Se oli yksi Lontoon suurimmista kaupoista, ja kerroksia oli kolme. Ruokaosasto sijaitsi alakerrassa. Hermione nappasi kärryt itselleen ja lähti lykkäämään niitä eteenpäin. Harry ja Ronkin päättivät tehdä ruokaostoksia.

”Täytyyhän meidänkin ostaa jotain, kun asumme sinun luonasi”, Ron virnisti ja Hermione hymyili. He lastasivat kärryyn ruokaa ja aikoivat mennä kassalle, kun joku kiljaisi.

”MIKÄ TUO ON?!”

Ihmiset alkoivat sännätä ympäri kauppaa kiljuen hysteerisesti. Joku tönäisi Hermionen päin Ronia ja mies tarttui häntä käsivarsista, estäen häntä kaatumasta. Hermione ei vieläkään tajunnut, mikä oli saanut ihmiset vauhkoontumaan.

Mutta syy selvisi hyvin pian.

Valtava peto, joka oli jahdannut Ginnya, seisoi virnistellen rullaportaiden luona. Se nuolaisi huuliaan ja katseli ympärilleen valtavilla silmillään. Ginny vinkaisi ja takertui Harryyn.

”Taas tuo!” Ginny inahti. Harry puristi Ginnyn selkänsä taakse ja yritti miettiä, miten he selviäisivät täältä.

”Eikö pitäisi juosta?” Ginny kuiskasi kasvot kalpeina. Peto loikkasi juuri erään naisen kimppuun ja kaatoi tämän. Nainen huusi, muttei ehtinyt huutaa kauan. Peto väänsi naisen niskat nurin. Hermione ummisti silmänsä kauhusta. Luoja. Miten he pääsisivät pois?

Peto alkoi syödä naista kaikessa rauhassa. Jotkut kirkuivat kauhusta ja juoksivat kohti rullaportaita. Peto ei yrittänyt estää heitä, koska sillä oli tekemistä. Harry vilkaisi muihin.

”Nyt juostaan”, Harry henkäisi ja alkoi kiskoa Ginnya, joka oli jähmettynyt kauhusta. Ron tarttui Hermionen kylmään käteen ja lähti viemään häntä kohti portaita. Pedon kohdalla se käänsi yllättäen päätään ja tuijotti Hermionea. Suusta valui verta ja se oli hyvin pelottavan näköinen. Hermione nielaisi ja kompuroi jalkoihinsa. Muistiko peto hänet?

Se käänsi päätään ja jatkoi syömistään. Ilmeisesti sillä oli parempaa tekemistä kuin jahdata Hermionea. Hermione hengähti ja työnsi Ronia eteenpäin.

Pian he saapuivat rullaportaille, minne kaikki muutkin suunnistivat. Tungos oli kammottava. Hermione huomasi, että jotkut yrittivät samalla varastaa kaupasta ruokaa. Hän oli jättänyt omat ostoksensa kärryihin.

Onneksi he pääsivät ehjinä yläkertaan. Siellä vallitsi täysi kaaos, sillä peto oli tainnut riehua hetken sielläkin. Ihmiset olivat kaikkoontuneet onneksi jo ulos eivätkä olleet jääneet tarkastelemaan tilannetta. Harry, Ron, Hermione ja Ginny ryntäsivät omalle autolleen ja Harry lähti hurjasti ajamaan Hermionen asuntoa kohti. Ainakin he olivat nyt turvassa.

***

”Olisiko meidän pitänyt jäädä auttamaan ihmisiä?” Hermione kysyi hermostuneena.

”Ei todellakaan! Mitä olisimme voineet tehdä ilman taikasauvoja? Emme me sentään mitään ihmelapsia ole”, Ron tuhahti.

”Emme olekaan – me emme ole lapsia”, Ginny mutisi, tuijottaen väristen ulos ikkunasta. Hän ei saanut kuvaa silmistään, missä peto söi sitä naista. Hän näkisi varmasti yöllä painajaisia.

”Oletteko kaikki kunnossa?” Harry kysyi, vilkaisten huolestuneena Ginnyn hiukan kalpeita kasvoja. Ginny nyökkäsi ja katsahti sivusilmällä Harryyn. Heidän katseensa kohtasivat ja Ginny tunsi punastuvansa. Loistavaa. Hänellä ei ollut tapana punastella.

He pääsivät vihdoin Hermionen asunnolle ja sisään. Hermione huokaisi.

”Se oli turha reissu. Emme saaneet ruokaa”, Hermione sanoi pahoillaan.

”Onhan meillä tuo lähikauppa”, Ginny muisti.

”Ai niin. Kulman takana. Haluaako joku mennä?” Hermione katsoi miehiä toiveikkaana. Harry ja Ron päättivät lähteä, kunhan he pysyisivät täällä.

Hermione istahti sohvalle ja Ginny tuli hänen viereensä. He eivät saaneet istua rauhassa kauaa, kun ovikello soi.

”Joko he palasivat?” Hermione kummasteli ja meni avaamaan.

”Joko te tulitte -?” hän keskeytti lauseensa, kun huomasi, etteivät Ron ja Harry seisseetkään ovella, vaan Draco. Mies nojasi rennosti ovenpieleen, mutta ei vaikuttanut kovin iloiselta.

”Malfoy? Onko kaikki hyvin?” Hermione kysyi hermostuneena. Draco kohautti harteitaan.

”Ei oikeastaan. Mutta tulin vain varmistamaan, että täällä on kaikki kunnossa. Kuulitko siitä, mitä tapahtui Kauppakeskuksessa?” Draco kysyi levottomana. Oliko mies huolissaan?

”Kuulin. Olimme siellä”, Hermione sanoi. Dracon silmät levisivät.

”Olitte siellä? Miksi?”

”Ruokaostoksilla tietenkin. Peto yllätti kaikki ja tappoi yhden naisen – en tosin tiedä kuoliko muitakin”, Hermione värähti. Draco katseli häntä tarkkaavaisesti.

”Sattuiko sinuun?” Draco kysäisi. Hermione häkeltyi niin, ettei hetkeen saanut sanaa suustaan.

”Minuunko? Tuota – ei. Ginnykin on kunnossa. Mutta mitä sinä täällä teet? Tuskin tulit tänne turhan takia”, Hermione sanoi hymyillen. Draco huoahti ja haroi hiuksiaan.

”Ei, en tullut. Ajattelin voisinko jäädä tänne … tuota yöksi. Minusta on inhottavaa, kun peto jyllää pitkin keskustaa ja te olette täällä keskenänne”, Draco sanoi. Hermione tukahdutti hymyn. Draco taisi olla peloissaan.

”Ehkei se ole hyvä ajatus. Katsos, Ron ja Harry – ”, Hermione aloitti, mutta keskeytti, kun Ron ja Harry ilmestyivät juuri Dracon taakse. Ronin silmät levisivät hänen nähdessään Dracon ovella.

”Mitä helkuttia sinä oikein teet?!” Ron ärjäisi, säikäyttäen Dracon perin pohjin. Mies pyörähti ympäri ja tuijotti miehiä edessään.

”Tulin vain morjestamaan”, Draco kohautti harteitaan. Ron pälyili miestä epäluuloisena.

”Morjestamaan? Hermionea? No, nyt olet morjestanut. Voisit häipyä”, Ron kihahti hampaidensa välistä. Dracon huulet kaartuivat ivalliseen hymyyn.

”Onko Weasley mustasukkainen?” Draco kysyi pehmeästi. Ron karahti punaiseksi kuin tomaatti. Draco nauroi makeasti.

”Älä huolehdi, Weasley. En minä aio kaapata kuraveristä sinulta”, Draco heilautti kättään.

Auts, se sattui. Hermione painoi päänsä ja veti syvään henkeä. Draco piti häntä siis kuraverisenä. Mies ei voinut hetkeksikään unohtaa, että hän ei ollut puhdassyntyinen velho. Mutta eihän se ollut hänen syytään!

”Pää kiinni Malfoy”, Harry sanoi vaarallisen hiljaisella äänellä. Draco pyöritteli silmiään porraskäytävän hämärässä.

”Noin puhuu meidän kuuluisuutemme. Unohda mitä minä kysyin, Granger. Unohda, että edes kävin täällä”, Draco vilkaisi taakseen, huomaten miten surulliseksi oli Hermionen tehnyt. Miksi hän tunsi vihlaisun sydämessään? Miksi hän hittojakaan välitti siitä, mitä tuo kuraverinen ajatteli? Miksi hän oli edes tullut tänne? Granger piti häntä lapsellisena ääliönä.

”Ihan miten vain”, Hermione mutisi, kohottaen ylpeänä katseensa miehen harmaisiin silmiin. Välähtikö niissä katumus? Ei. Hermione oli varmasti vain kuvitellut sen.

”Hienoa”, Draco nyökkäsi ja lähti astelemaan portaita kaksi askelmaa kerrallaan. Hermione tuijotti miehen perään niin kauan kuin näki tämän. Pian käytävässä oli hiljaista. Ron ja Harry tuijottivat häntä.

”Mitä Malfoy tahtoi?” Ron kysyi vihaisesti. Hermione huokaisi ja pudisteli päätään.

”Ei mitään. Unohda koko juttu”, Hermione sanoi ja päästi pojat sisään. Harry lukitsi oven takanaan ja he riisutuivat.

”Unohda koko juttu? Miten voisin, kun tuo ääliö seisoi ovellasi ja haukkui sinua!” Ron kivahti, kantaen ruokakassia keittiöön. Hermione huokaisi syvään.

”En minäkään välitä, joten älä sinäkään ota siitä pulttia. Sinä voisit olla kunnolla Dracon lähettyvillä. Sinä hermostutat hänet”, Hermione sanoi. Ron paiskasi kassin pöydälle ja kääntyi häntä kohti vimmoissaan. Hermione otti askeleen taaksepäin.

”Dracon? Nytkö sinä jo sinuttelet häntä? Ja minäkö hermostutan hänet?! Mikä sinua vaivaa?” Ron ärähti.

”Sinä! Sinä vaivaat minua. Pitääkö sinun käyttäytyä noin saamarin omistavaisesti! En minä seurustele sinun kanssasi”, Hermione huusi raivoissaan. Ron hiljeni ja tuijotti häntä surullisena.

”Et niin”, mies sanoi hiljaa, vilkaisi Harryyn, joka oli seissyt hiljaisena heidän takanaan, ja lähti ulos ovet paukkuen. Hermione lysähti keittiön pöydän ääreen ja hautasi kasvot käsiinsä. Ginny kiiruhti heidän luokseen ja katseli heitä kummissaan.

”Mitä te kinastelette täällä?” Ginny kysyi ja katsoi kysyvänä Harryyn. Mies pudisti päätään ja meni Hermionen luokse. Hän otti naisen syliinsä ja yritti lohduttaa tätä. Ginny katseli heitä vaitonaisena.

”Kuulin aivan kuin Malfoyn äänen”, Ginny sanoi varovaisesti. Harry nyökkäsi, silitellen Hermionen takkuisia hiuksia. Hermione niiskautti nenäänsä.

”Draco kävi täällä. Hän vain – pyysi päästä tänne yöksi, koska oli huolissaan meistä”, Hermione hieraisi itkettyneitä silmiään. Ginnyn silmät pyöristyivät.

”Pyysi päästä yöksi? Oliko se todella Malfoy eikä hänen kaksoisveljensä?” Ginny kysyi. Hermione naurahti hiukan.

”Ei Dracolla ole kaksoisveljeä. Draco on muuttunut, mutta Ron ei huomaa sitä”, Hermione kohottautui pystyyn. Harry ojensi hänelle nenäliinan, johon hän kiitollisena niisti.

 ”Kenties. Mutta Ron pitää sinusta niin paljon ja on hemmetin mustasukkainen, kun Malfoy on lähelläsi”, Harry sanoi pehmeästi. Hermione tuijotti häntä.

”Ronko mustasukkainen Dracosta? En minä pidä Dracosta. Tai, en minä vihaa häntä, mutta emme me ole mitään ylimpiä ystäviäkään. Ei Ronin tarvitsisi olla huolissaan”, Hermione huokaisi.

”Selitä sinä se hänelle”, Harry sanoi lempeästi.

”Missä hän on?” Hermione kysyi.

”Lähti ulos”, Ginny kohautti harteitaan. Harry huokaisi ja haroi hiuksiaan.

”Siellä on vaarallista. Toivottavasti hän tulee pian takaisin”, Harry sanoi. Hermione huoahti. Miksi kaiken piti olla niin sekavaa?

****

Ron asteli eteenpäin kiukkuisesti. Draco. Ei Malfoy. Oliko Hermione todella niin sinisilmäinen, että kuvitteli miehen muuttuneen? Tämä oli yhtä inhottava kuin aina ennenkin ja vihasi heitä kaikkia, koska he olivat liian hyviä.

Ron ei huomannut seudun hiljaisuutta. Aurinko oli laskemassa mailleen ja värjäsi taivaanrannan purppuranpunaiseksi. Puut huojuivat kasvavassa tuulessa. Miksei Hermione voinut ymmärtää, että hän oli syvästi rakastunut tähän? Hän oli pitänyt naisesta jo Tylypahkassa, mutta Hermione oli vain pitänyt heitä ystävinä. Olisiko hänen täytynyt näyttää tunteensa jo silloin? Olisivatko he sitten kenties jo naimisissa?

Ron huokaisi ja potkiskeli kiviä mennessään. Hän ei huomannut vaarallista silmäparia, jotka katsoivat hänen menoaan. Ron kääntyi kujalle ja päätti kävellä hiukan enemmän tuulettaakseen kuumia ajatuksiaan. Hän halusi Hermionea niin paljon, että se teki kipeää. Miksei Hermione voinut nähdä sitä? Oliko nainen kiinnostunut Malfoysta tosissaan ettei tajunnut, että hän rakasti Hermionea ihan oikeasti.

Ron haroi punaisia hiuksiaan ja kääntyi taas kulmauksesta. Hän ei ajatuksiltaan kuullut pehmeitä askelia asfalttia vasten eikä kuumaa hengitystä, joka seurasi häntä joka paikkaan.

Yllättäen Ron päättikin kääntyä jo takaisin. Mutta hän ei päässytkään mihinkään. Hän jähmettyi aloilleen huomatessaan tuijottavansa pienen pedon jättimäisiin silmiin, jotka kimalsivat ikkunoista loistavien valojen loisteessa. Muuten kujalla oli hyvin hämärää ja miltei pelottavaa. Miksei Ron ollut huomannut tuota otusta heti?

Ron nielaisi. Se ei ollut sama otus kuin kauppakeskuksessa. Oliko niitä enemmänkin? Kuinka monta? Kaksi? Kolme? Kaksikymmentä? Entä jos niitä alkaisi kohta vilistä kaikkialla, asunnoissa, kujilla, kaupoissa? Ihmiset kuolisivat ja nuo otukset valtaisivat Lontoon, Englannin, koko maailman?

Ron veti syvään henkeä ja koetti rauhoitella laukkaavia ajatuksiaan. Hänen hermonsa kiristyivät äärimmilleen. Nytkö hän kuolisi? Hän ei saisi kertoa Hermionelle tunteistaan eikä pyytää anteeksi idioottimaisuuttaan.

Ron otti askeleen taaksepäin, mutta peto liikahti eteenpäin. Se näki varmasti hyvin pimeässä noilla silmillään. Se oli yltä päältä karvainen. Se paljasti terävän hammasrivistönsä ja nuolaisi huuliaan.

Ron ei jaksanut enää odottaa kuolevansa. Hän kääntyi ja lähti juoksemaan eteenpäin. Hän kuuli pedon tulevan aivan takanaan. Ron kompasteli eteenpäin kujalla, työnsi roskiksia pedon tielle, kuuli murahtelua ja sai hiukan etumatkaa. Hän hengitti kiivaasti ja toivoi pääsevänsä jonnekin turvaan. Mutta minne?