Osa 3   Nainen pulassa

Hermione istuskeli bussissa matkalla keskustaan. Oli maanantaiaamu ja Hermione oli päättänyt aloittaa tutkimuksensa puiston liepeiltä, sieltä, mistä nainen oli murhattu. Hän oli halunnut lähteä matkaan yksin, joten Ron ja Harry olivat jääneet Hermionen luokse.

Taivas oli harmaa ja uhkaavien pilvimassojen peitossa. Bussissa vallitsi unelias tunnelma näin varhain aamulla. Hermione oli kuitenkin halunnut lähteä liikkeelle varhain, jotta ehtisi suorittaa tutkimuksensa loppuun ennen kuin ihmisiä alkaisi kerääntyä puistoon.

Hermione ei ymmärtänyt, mikseivät jästipoliisit sulkeneet puistoa. He olisivat voineet eristää sen vaaran uhatessa, mutta eivät halunneet aiheuttaa ylimääräistä hälinää. Hermione tuhahti. Entä jos sattuisi uusi murha? Siitähän vasta kohistaisiin.

Vihdoin bussi saapui keskustaan. Hermione hyppäsi pois ja käveli lopun matkan. Hän toivoi todella, ettei alkaisi sataa vettä, muuten hän joutuisi lopettamaan tutkimuksensa kesken ja kaikki jäljet katoaisivat.

Puistossa ei ollut ketään. Ihmiset tuntuivat aistivan siellä häilyvän vaaran ja pysyttelivät siksi kaukana sieltä. He tekivät ihan oikein, Hermione ajatteli ja varmisti vielä, että hänen taikasauvansa olisi laukussa mukana.

Hermione saapui paikalle, missä nainen oli murhattu – tai oikeastaan syöty. Naisestahan ei ollut jäänyt jäljelle kuin luukasa. Hermione värähti ja vilkaisi ympärilleen. Puut loivat varjoja joka puolelle ja saivat puiston näyttämään aavemaiselta. Aurinkokaan ei paistanut, kun pilvet olivat lipuneet sen eteen.

Hermione säpsähti kuullessaan oksan rasahtavan. Hitaasti hän laski laukkunsa maahan ja otti taikasauvansa sen sisältä. Hän kohotti katseensa ja yritti silmäillä pensaikkoa. Oliko siellä joku? Ihan kuin se olisi heilunut. Äh, tuuli se vain on, Hermione vakuutteli itsekseen. Miksi hän sitten piteli kiinni taikasauvastaan kuin hengen hädässä?

Hermione puisteli päätään ja laski katseensa. Hän kiljaisi säikähdyksestä, kun joku kosketti häntä olkapäähän. Hermione tähtäsi potkun suoraan kiinnikävijään ja mies lensi maahan, ähkäisten kivusta.

Hermione hengitti kiivaasti ja kohottautui seisomaan, osoittaen tulijaa sauvallaan. Hänen ällistyksensä oli suuri, kun hän tajusi katselevansa Dracoa.

”Armoa”, Draco kohotti kätensä. Hermione naurahti väkisinkin ja laski sauvansa. Hän ojensi kätensä auttaakseen miehen pystyyn, mutta Draco ei tarttunut siihen, vaan kömpi omin avuin ylös.

”Miksi sinä olet täällä?” Draco risti käsivartensa rinnalleen. Hermione kohotti kysyvästi kulmiaan.

”Minä olen aurori. Satutko muistamaan, että palkkasit minut itse tähän hommaan?” Hermione kysyi huvittuneena. Draco haroi hiuksiaan.

”Luulin, että Weasley ja Potter auttaisivat sinua”, Draco urahti. Oliko mies huolissaan hänestä? Puppua! Malfoyt tuskin huolehtivat muista kuin itsestään.

”Luulit väärin. Päätin tulla tänne ihan yksin”, Hermione irvisti. Draco katsoi häntä synkästi. Samassa alkoi sataa vettäkin. Kuului jyrähdys ja tuntui kuin joku olisi kaatanut saavin sisällön heidän niskaansa. Hermione henkäisi.

”Luoja! Tämäkin vielä!” Hermione älähti. Draco seisoi tyynenä sateen alla, katsellen kuinka paita liimautui kiinni Hermionen vartaloon, paljastaen ihan liian paljon hänen täyteläisiä muotojaan. Hermione aisti pojan tuijotuksen ja tunsi punastuvansa.

”Ehkä sinun pitäisi luovuttaa tältä erää”, Draco katsoi häntä silmiin. Hermione haroi hiuksiaan.

”En varmasti luovuta! Sateen jälkeen jäljistä ei ole tietoakaan. Väisty nyt ja anna minun hoitaa juttuni”, Hermione murahti. Draco siirtyi suosiolla, katseli vain kädet ristissä rinnan päällä Hermionen työskentelyä, kun tämä kyykki ruohikossa. Draco virnisti. Ainakin hänellä oli hyvät näkymät Hermionen takapuoleen …

Äkkiä Hermione hihkaisi. Draco havahtui mietteistään ja ryntäsi hänen luokseen.

”Katso! Jälkiä! Noin suuria!” Hermione hengähti. Draco raapi päätään.

”Nuo ovat jonkin elukan jälkiä”, Draco sanoi.

”Hmm”, Hermione mumisi. Hän tarkasteli jälkiä innostuneena löydöstään.

”Peto on ollut melko valtava jäljistä päätellen. Meidän molempien jalkamme mahtuvat siihen”, Hermione huomautti. Draco naurahti.

”Hyvä havainto”, Draco mutisi. Hermione ei ollut kuulevinaankaan. Hän otti kameran laukustaan ja alkoi napsia kuvia todisteeksi. Samassa Draco kyykistyi ja otti ison karvatupun käteensä. Se oli tummaa karvaa ja sitä tuntui olevan paljon.

”Mitäs sanot tästä?” Draco kysäisi. Hermione kääntyi häntä kohti ja nappasi karvatupon innoissaan käsiinsä. Hän tarkasteli sitä kuin paraskin professori ja otti siitä pari kuvaa.

”Ilmiselvästi joku elukka, jolla on paksu karvakerros ja suuret jalat”, Hermione huokaisi. Heidän katseensa kohtasivat.

”Se ei tiedä hyvää, eihän? Missäköhän se elukka on nyt?” Hermione pohti.

”Ehkäpä jo toisessa osavaltiossa”, Draco sanoi, nousten seisomaan.

”Miten se pääsisi pois Iso-Britanniasta? Uimalla vai?” Hermione kysyi huvittuneena.

”Ei sitä tiedä, kuinka kamala vesipeto se on”, Draco virnisti. Hermione mulkaisi häntä.

”Vitsailetko sinä? Tässä ei mielestäni ole mitään huvittavaa”, Hermione jupisi ja sysäsi hiuksiaan syrjään kasvoiltaan.

Sade huuhtoi pian jäljet, mutta se ei lannistanut Hermionea. Hän oli saanut hyviä kuvia jäljistä, joten enää hänen ei tarvinnut kyykkiä rikospaikalla.

”Saatan sinut bussipysäkille”, Draco sanoi, kun Hermione teki lähtöä. He lähtivät rinnakkain astelemaan kohti bussipysäkkiä. Nyt olisi ollut hyvä käyttää hormipulveria, Hermione ajatteli huokaisten.

He olivat sunnuntaina vierailleet Kotikolossa ja Ronin äiti Molly oli ilahtunut suuresti tavatessaan heidät kaikki kolme. Ronin äiti oli leiponut heille omatekosia kakkuja ja piiraita kasapäin ja jutellut lakkaamatta. Hermione hymyili. Molly oli herttainen nainen, joka asui Arthurin, miehensä kanssa yhä siellä, missä silloinkin, kun Hermione ja pojat olivat olleet pikkuisia.

”Oletpa sinä hiljainen”, Draco vilkaisi häneen.

”Kylläpä sinua huvittaa tänään rupatella”, Hermione heitti takaisin. Draco naurahti.

”Eikö saisi?” Draco kallisti päätään. Hermione virnisti.

”Totta kai”, hän vakuutti ja Draco hymyili suloisesti.

He saapuivat bussipysäkille, missä katoksen alla odotteli muutamia muitakin ihmisiä. He seisoivat rinnakkain hiljaisuuden vallitessa ja katselivat ihmisiä.

Yhtäkkiä he kuulivat korvia vihlovan kiljaisun. Hermione säpsähti ja käänsi katseensa äänen suuntaan. Jokin valtava peto jahtasi naista, joka juoksi itkien heitä kohti. Ihmiset haukkoivat henkeään. Autot töötöttelivät torveaan. Miksei kukaan tee mitään? Hermione ajatteli kasvot kalpeina. Peto ja nainen tulivat suoraan heitä kohti.

Draco kiskaisi Hermionen pois törmäyskurssilta ja sysäsi hänet liikkeelle. Ihmiset hajaantuivat huutaen. Hermione liukasteli märällä asfaltilla ja vilkuili taakseen. Nainen oli kaatunut ja peto aikoi loikata naista kohti. Hermione ei aikonut enää tuijottaa. Hän kääntyi, kiskaisi taikasauvan laukustaan ja osoitti sillä petoa. Hän lausui jonkin eriskummallisen loitsun ja peto kohotti katseensa häneen. Hermione kohtasi pelottavan keltaiset silmät ja otti askeleen taaksepäin.

Peto kääntyi ulahtaen, kun loitsu iski häneen ja juoksi karkuun, nenäänsä pidellen. Hermione henkäisi ja piilotti sauvansa nopeasti. Draco tarttui häntä rajusti käsivarresta ja katsoi miten bussi rullasi eteenpäin.

”Meidän pitää auttaa tuota naista”, Hermione hengähti.

”Ei. Tule nyt”, Draco murahti. Hermione katseli miten nainen nousi ja tajusi samassa, että nainenhan oli –

”GINNY!?” Hermione kiljahti.

”Mitä sinä mesoat?” Draco kiivastui.

Hermione tempaisi itsensä vapaaksi Dracon otteesta ja ryntäsi kadun poikki, välittämättä autontorvista ja kiivastuneista katseista. Draco kirosi ja ryntäsi perään.

Hermione kyykistyi Ginnyn viereen, joka makasi maassa, pidellen käsiään niskansa peittona. Hän vapisi kylmästä ja märästä ja oli aivan poissa tolaltaan.

”Ginny?” Hermione laski kätensä naisen hennoille olkapäille. Nainen kiljahti ja nousi seisomaan. Hän katsoi ruskeilla silmillään Hermioneen ja henkäisi.

”Voi, Herm! Se oli kammottavaa! Minua pelotti, kun kohtasin sen pedon! Luoja, mikä se oikein oli?” Ginny nyyhkäisi. Hermione syleili ystäväänsä.

”En oikein ole vielä varma. Mutta onneksi olet hengissä”, Hermione sanoi. Ginny irrottautui kyyneleitään pyyhkien ja huomasi sitten Dracon Hermionen selän takana. Mies silmäili häntä synkän näköisenä.

”Malfoy? Mitä sinä täällä teet?” Ginny ähkäisi.

”Olen iloinen, että olet noin ilahtunut nähdessäsi minut. Mutta meidän on nyt mentävä. Voitte rupatella myöhemmin”, Draco murahti, tarttui molempaa naista käsivarresta ja lähti raahaamaan heitä kuin pikkulapsia bussipysäkkiä kohti. Ginny kohotteli Hermionelle kulmiaan, mutta Hermione ei osannut sanoa mikä Dracoa oikein vaivasi. Mutta nyt Hermione oli iloinen, että mies oli heidän kanssaan.