Osa 11 Välien selvittelyä

Draco varmisti, ettei petoja ollut lähellä ennen kuin vinkkasi Caitlinin mukaansa. Nainen epäröi vain hetken, koska ei tiennyt saattoiko luottaa Dracoon. Mies vaikutti kyllä aidon huolestuneelta eikä raiskaajalta tai murhaajalta.

Caitlin värähti ja toivoi olevansa Kanarian saarilla, jonne hänen oli ollut tarkoitus matkustaa entisen poikaystävänsä Graigin kanssa. Caitlin oli kuitenkin kieltäytynyt työkiireisiin vedotenja Graig oli suuttunut niin, että oli löytänyt toisen seuralaisen, pistäen heidän suhteensa ns. katkolle. Caitlin oli harmistuneena pannut merkille, että Graigin seuralainen oli huippumalli Vanessa Williams, joka oli haikaillut Graigin perään jo pitkään eikä ollut voinut käsittää, mitä Graig teki tällaisen tavallisen maantallaajan kanssa.

Caitlin hymähti, sipaisten tummanruskeita hiuksiaan, jotka olivat hyvin sekaisin. Hän ei tuntenut oloaan seksikkääksi eikä mitenkään kauniiksi, joten Graig oli tehnyt vain oikean valinnan. Caitlinin aika kului toimistolla tietokoneen ääressä eikä hänellä juuri riittänyt aikaa muuhun. Hänen ystävänsä usein valittivat hänelle, ettei hänen elämässään tapahtunut koskaan mitään jännittävää. No, nyt tapahtui! Ihan liikaakin, Caitlin ajatteli huultaan pureskellen.

Hän katseli Dracon leveää, lihaksikasta selkää ja platinanvaaleita hiuksia. Kukahan mies oikein oli? Caitlin ei ollut tavannut häntä koskaan aikaisemmin. Vaikka oikeastaan se ei ollut mikään ihmekään. Miten hän koskaan voisi tavata ihmisiä, kun istui kaiket päivänsä koneen ääressä sisätiloissa. Hänen ihonsakin oli ihan liian kalpea.

”Mihin me menemme?” Caitlin kysyi. Draco vilkaisi häneen.

”Ystävieni luokse. En ole varma ovatko he toimistolla vielä vai menivätkö he jo Hermionen luokse, mutta tarkistan ensin toimiston”, Draco päätti. Caitlin kohautti harteitaan. Tänään hän ei aikonut ajatella liikaa, muuten tuo seksikäs mies katoaisi hänen elämästään hyvin nopeasti.

Ei kulunut kauaakaan aikaa, kun he saapuivat toimistolle, jonne pedot luultavasti olivat hyökänneet. Draco huomasi Harryn ja Ginnyn, jotka nojasivat autoon ja odottivat jotakuta. Ilmeisesti Ronia ja Hermionea, Draco tajusi. Hänen ilmeensä synkkeni. Toivottavasti pari ei ollut muhinoimassa missään tällaisella hetkellä.

”Siinähän sinä olet!” Ginny huudahti.

”Kaipasitko minua?” Draco ihmetteli. Ginny irvisti.

”En pätkääkään. Harry tässä oli jo ihan hermona”, Ginny valisti. Draco pyöräytti silmiään ja astui sivuun, jotta he huomaisivat Caitlinin. Nainen seisoi ujona Dracon takana ja yritti hymyillä nähdessään Dracon ystävät.

”Tässä on Caitlin. Pelastin hänet pedolta”, Draco sanoi. Harry hymyili.

”Hei, minä olen Harry ja tässä on Ginny”, Harry kertoi.

”Hauska tutustua. Voitte sanoa minua Caitiksi”, Caitlin hymyili takaisin. Harry nyökkäsi.

”Nyt meidän täytyy vain odotella Hermionea ja Ronia”, Harry tuhahti.

”Mihin he menivät?” Draco ihmetteli, vilkaisten ympärilleen.

”Ron suuttui Hermionelle ja nainen lähti perään. Tiedäthän sinä heidät”, Harry kohautti harteitaan.

Draco haroi hiuksiaan. Ron ja Hermione olivat aina toistensa kimpussa, joten oli suoranainen ihme, miten nämä olivat päätyneet yhteen.

”Jos he eivät pian tule, minä otan auton ja lähden”, Draco uhkasi. Ginny naurahti.

”Sitten sinun täytyy päästä Harryn ohitse”, Ginny virnisti.

”Se nyt ei ole mikään ongelma”, Draco pöyhisti rintaansa. Harry tuhahti.

”Rehvastelija. Mitä Caitlinkin sanoo tuollaisesta leuhkimisesta?” Harry kysyi huvittuneena, vilkaisten Caitlinia joka naurahti.

”Olen tottunut siihen. Työpaikallani leuhkitaan aina”, Cait sanoi.

”Toivottavasti Hermionella ja Ronilla on kaikki hyvin”, Ginny mutisi huolestuneena, kun kaksikkoa ei kuulunut viiteen minuuttiin takaisin. Hämärä alkoi jo hiljalleen laskeutua Lontoon ylle ja taivaalle oli alkanut kerääntyä mustia, uhkaavia pilviä, jotka enteilivät rankkasadetta.

***

Ron asteli kiukkuisesti eteenpäin hämärällä kujalla, väistellen roskia ja kaikenmaailman kaljapulloja, joita lojui seinien vierustoilla. Draco ja Hermione. Pelkkä heidän nimien lausuminen yhdessä sai Ronin raivon partaalle. Hän oli varma, että heillä oli jotain tekeillä. Ties mitä varastossa oli tapahtunut, kun he olivat istuneet siellä kahdestaan. Ron ei kestänyt ajatusta Hermionesta Dracon sylissä. Se tuntui miltei liian sietämättömältä.

Oli ollut vain hyvä, että hän oli lyönyt Dracoa. Draco haikaili Hermionen perään ja piti tästä liikaa, ettei olisi voinut vahingoittaa naista itse, mutta kerrankin Ron oli saanut antaa miehelle turpiin. Se oli tehnyt pirun hyvää. Hänen kättään särki hiukan, mutta se oli vain rangaistus siitä, mitä hän oli tehnyt.

Ron tiesi, että hänen oli pian käännyttävä takaisin, koska kuljeksiminen kaduilla ilman taikasauvaa oli suoranainen itsemurha, kun pedot olivat liikkeellä. Mutta Ronilla oli semmoinen tunne, että nyt ne eivät olleet täällä enää.

”Ron! Pysähdy nyt!”

Ron kuuli takaansa huudahduksen ja pysähtyi. Hänen kiukkunsa oli jo hiukan laantunut, ainoastaan huoli hiipi pintaan. Miksi ihmeessä Hermione seurasi häntä, vaikka tiesi sen olevan vaarallista?

Ron pyörähti ympäri ja miltei törmäsi Hermioneen. Nainen horjahti ja Ron nappasi kiinni hänen käsivarsistaan, estäen häntä kaatumasta ja loukkaamasta itseään toistamiseen. Hermione kohotti pimeässä kasvonsa Roniin, joka tuijotti häntä.

”Vieläkö sinä olet vihaine?” Hermione kuiskasi. Ron veti syvään henkeä ja puristi hänen käsivarttaan.

”En oikeastaan. Päässäni pyörii vain kysymyksiä”, Ron mutisi. Hermione rypisti kulmiaan.

”Mitä kysymyksiä?”

”Sinusta ja Malfoysta”, Ron sanoi suoraan. Hermione kummastui.

”Ei meidän välillämme ole yhtikäs mitään. Sinua minä rakastan, Ron. Minä sanoin niin Dracollekin”, Hermione vannoi kiivaasti. Ron tuijotti naista kuin tälle olisi ilmestynyt kaksi päätä.

”Rakastatko sinä minua?” Ron kysyi.

”Kyllä! Etkö sinä tiennyt?”

”En! Miten olisin voinut tietää?” Ron ihmetteli. Hermione naurahti, kohotti kätensä ja sipaisi miehen poskea viileällä kädellään. Ron värähti kosketuksen voimasta. Hänen teki mielensä kaapata Hermione siitä paikasta syliinsä ja suudella tätä pitkään.

”Minäkin rakastan sinua”, Ron kuiskasi. Hermionen silmiin syttyi lämmin kiihko eikä Ron voinut enää estää itseään vaan suuteli naista. Hän veti Hermionen lujasti itseään vasten ja puristi tämän syliinsä, johon hän kuului.

”Meidän on palattava takaisin tai muut huolestuvat”, Hermione sanoi suudelman päätyttyä. Ron huokaisi ja katsoi häntä.

”Olet kai oikeassa. Vaikka mieluummin veisin sinut jonnekin, missä voisimme olla kahdestaan”, Ron sanoi. Hermione kohottautui varpailleen ja suuteli Ronia.

”Se olisi oikein ihanaa, mutta näissä olosuhteissa se ei ole mahdollista”, Hermione viisasteli, tarttui Ronia kädestä ja lähti kuljettamaan häntä kujaa pitkin kohti toimistoa.

***

Pian he saapuivat toimistolle, missä Harry, Ginny, Draco ja joku nainen seisoivat auton luona. Kaikki kääntyivät katsomaan heitä helpottuneina.

”Luojan kiitos, olette kunnossa! Luulimme jo vaikka mitä”, Ginny ryntäsi halaamaan heitä kuin he olisivat olleet kauemminkin poissa. Hermione hymähti.

”Olimme poissa kymmenen minuuttia”, hän sanoi. Ginny vilkaisi häneen.

”Mutta se on pitkä aika, kun petoja on liikkeellä. Nyt meidän on mentävä turvaan asunnolle ennen kuin joku taas hyökkää meidän kimppuumme”, Ginny päätti.

Draco esitteli heille Caitlinin, joka nyökkäsi hymyillen. Ron yritti saada itseään pyytämään anteeksi Malfoylta, mutta se tuntui olevan rankkaa, sillä ääntäkään ei tullut suusta ulos. Draco vilkaisi häneen.

”Miksi sinä auot suutasi tuolla tavalla, Weasley? Varo, ettei kärpänen lennä sisään”, Draco virnisti. Ron punastui harmista ja sulki suunsa. Hän ei anteeksi pyytäisi. Luultavasti Draco ei sitä odottanutkaan. Miehen katseesta päätellen tämä oli kuitenkin tiennyt, mitä hän oli ollut aikeissa pyytää, muttei ollutkaan halunnut kuulla sitä. Oli parempi antaa asian olla, joten Ronkaan ei viitsinyt jankuttaa.