Paring: Ginny/Draco

Rating: PG-13

Aika: Ginny on kuudennella ja Draco seitsemännellä luokalla

Paikka: Piggle Island (oma keksimäni)

Juoni: Draco ja Ginny voittavat koulussa järjestetyn arvontakilpailun Piggle Islandille, missä parivaljakko saa ottaa aurinkoa, nauttia luonnosta ja saaren tarjoamista viihdykkeistä. He saavat oppaakseen Kalkaroksen, joka kaipaa rauhaa kaiken kurittamisen jälkeen. Saarella asiat menevät heti päälaelleen ja kaiken huipuksi Ginny alkaa tuntea jotakin vihamiestään kohtaan … ja Kalkaros rakastuu!

A/N: En olekaan aikoihin tehnyt juttua Ginnysta ja Dracosta, joten vaihtelu virkistää. Sivuillani toivottiin tätä paritusta, joten päätinpä sitten toteuttaa toiveen, kun nyt kerran keksin idean. Sillion tällöin tarinassa esiintyy Ginnyn päiväkirjamerkintöjä, ei kuitenkaan koko aikaa. Toivottavasti se ei sekota tarinan kulkua.

***********

 

Tylypahkassa

Ginny Weasley istuskeli rohkelikkojen oleskeluhuoneessa, suuressa nojatuolissa. Hän pureskeli sulkakynänsä päätä mietteliäs ilme suloisilla kasvoillaan. Oleskeluhuoneessa oli ihanan rauhallinen tunnelma, kun väsyneet rohkelikot yrittivät tehdä huomispäivän läksyjä. Monet olivat jättäneet tehtävät iltaan. Ginny oli kuitenkin tehnyt läksynsä jo päivällä, joten saattoi nyt kirjoittaa päiväkirjaansa.

Osallistuin tänään koulussa järjestettyyn arvontaan, missä on mahdollisuus voittaa matka Pigglle Islandille jonkun muun oppilaan kanssa. Olisi hienoa päästä mukaan sellaiselle matkalle. En ole matkustanut paljon, kun en ole voinut. Perheni ei ole kovin rikas, meillä on varaa vain ruokaan, vaatteisiin ja koulukirjoihin. No, ehkä nyt johonkin muuhunkin, mutta kyllä meillä on joskus melko tiukkaa. Vanhempani ovat silti herttaisia ihmisiä enkä vaihtaisi heitä kehenkään muuhun.

Koulussa on nyt melko rankkaa. Opettajat jauhavat koko ajan viimeisistä tutkinnoistamme, joita meidän pitää suorittaa. Ensi vuosi on viimeinen vuotemme täällä, mikä on erittäin surullista, sillä rakastan Tylypahkaa. Kalkaros on ollut erittäin äkeällä päällä, hänen hermonsa ovat selvästi kiristuneet äärimmilleen, ja hän huusi minulle tänään, kun tiputin vahingossa kirjani lattialle. Menetin hänen takiaan viisi pistettä rohkelikolta. Kalkaroksen pitäisi pitää välillä lomaa.

Ginny huokaisi hiljaa ja antoi hiustensa valahtaa kasvojensa eteen. Ruskeat silmät tarkastelivat huolella kirjoitettua tekstiä. Hänen punaiset, suorat hiuksensa ylettyivät nyt hiukan yli kainaloiden, hän oli antanut niiden kasvaa lähivuosina. Pojat kiinnittivät huomiota yleensä pitkätukkaisiin tyttöihin. Ainakin sen käsityksen Ginny oli saanut tylypahkalaisista.

”Ginny!” tyttö havahtui huutoon, joka kuului huoneen toisesta päästä. Hän kohotti katseensa ja huomasi Hermionen huiskuttelevan hänelle. Ginny nousi, sulki päiväkirjansa ja otti sen mukaansa. Hän ei uskaltanut laskea sitä mihinkään, sillä täällä oli paljon uteliata oppilaita, jotka saattoivat lukea kirjaa.

”Hei!” Ginny hymyili ja istahti Hermionen viereen sohvalle. Ron ja Harry pelasivat shakkia heidän jalkojensa juuressa. Heillä ei näyttänyt olevan kiire läksyjen kimppuun.

”Hei. Kaipaan hiukan juttuseuraa, kun noista ei ole mihinkään”, Hermione nyökäytti poikia kohti, jotka näyttivät huomaavan vain shakkilaudalla lojuvat nappulat. Ginny virnisti ruskeat silmät tuikkien. Hänen poskensa hehkuivat. Huoneessa oli miellyttävän lämmintä.

”Ymmärrän. Osallistuitko sinä siihen arvontaan?” Ginny kysyi sitten. Hermione nyökkäsi innoissaan, hipaisten ruskean hiuskiehkuran korvansa taakse.

”Osallistuin! Minusta olisi upeaa voittaa se matka. Kaipaan kamalasti rentouttavaa lomaa”, Hermione huokaisi. Ginny nyökkäsi. Kukapa ei kaipaisi?

”Koskahan arvonta ratkeaa?” Ginny pohti.

”Dumbledore muistaakseni puhui jotain 30.3. päivästä. En ole varma”, Hermione kohautti olkiaan. He jutustelivat niitä näitä kuluttaakseen aikaansa.

***

30.3

Tänään on se päivä, jolloin arvonta ratkeaa. Minua hiukan jännittää. En tietenkään voi olla voittaja, koska oppilaita on monta sataa, mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka onni tärppäisikin. Ei, mutta nyt minun on mentävä Suureen saliin aamiaiselle, että ehdin oppitunneillekin!

Ginny sulki päiväkirjansa, työnsi sen matka-arkkuunsa ja juoksi rappuset alas oleskeluhuoneeseen, mistä pääsi muotokuva-aukon kautta ulos käytävälle. Lihava Leidi huikkasi iloiset huomeniset hänelle, kun hän kömpi aukosta ulos. Hän vastasi tervehdykseen ja pääsi kuin pääsikin pian Suureen saliin, missä kaikki muut oppilaat jo olivatkin.

Hän ehti juuri ja juuri syödä aamiaisensa, kun Dumbledore nousi ylös ja kehotti heitä valmistautumaan oppitunteja varten. Taas Ginny joutui loikkimaan ylös rohkelikkotorniin.

Matkalla alas muodonmuutokset luokkaan, hän törmäsi Draco Malfoyyn ja tämän luihuisystäviin; Crabbeen ja Goyleen, jotka olivat menossa taikuuden historian tunnille. Draco silmäili häntä ylevästi, ivallinen virne kasvoillaan.

”Kas, meidän pikku-Weasleymmehan se siinä! Minne olet matkalla?” Draco kysäisi, päästämättä häntä ohitseen.

”Ei kuulu sinulle!” Ginny nosti leukansa itsepäisesti pystyyn. Draco naurahti huvittuneesti.

”Ei varmasti, niin”, Draco hymähteli.

”Päästä minut sitten ohitsesi”, Ginny kivahti, yrittäen työntyä Dracon ohi, mutta takana olevat Crabbe ja Goyle tukkivat tien. Ginny rypisti kulmiaan. Mitä pojilla oli mielessä?

”Voisimme lukita sinut jonnekin komeroon ja jättää sinne päiväksi. Katsotaan oletko silloin enää yhtä ylpeä, senkin pikku nirppanokka”, Draco virnisteli. Ginnyn sydän alkoi hakata kiivaasti. Mikä Dracoa vaivasi? Miksi hän oli tuollainen? Mitä hän oli tälle tehnyt?

”Älä viitsi. Hauska vitsi. Tunti alkaa kohta. Minun pitää mennä”, Ginny tuskin kuuli sanojaan, hakkaavan sydämensä jyskeen takia. Draco pudisti päätään ja tarttui häntä käsivarresta.

”Ehei, tyttöseni. Ei se niin helpolla käy”, Draco virnisteli. Sitten kajahti kiukkuinen huuto:

”Senkin idiootti! Anna Ginnyn olla!” Harryn kiukkuinen ääni kaikui käytävillä uhkavaana. Draco kavahti askeleen taaksepäin ja irrotti otteensa. Ron, Harry ja Hermione työntyivät heidän luokseen. Ginny ei uskaltanut katsoakaan heitä, vaan tuijotti itsepäisesti lattiaa.

”Me vain juttelimme, eikö niin, Weasley?” Dracon pistävä katse porautui häneen ja Ginny nyökkäsi nopeasti. Draco katsahti huvittuneena Roniin ja Harryyn, joiden teki mielensä kuristaa Draco siltä seisomalta. Tämä oli taas mennyt kiusaamaan Ginnya, jota hän niin mielellään ärsytti.

”Ala painua, Malfoy. Ginny ei luultavasti ole nyt juttutuulella”, Harry sanoi tylysti, tarttui Ginnyä kyynerpäästä ja lähti luotsaamaan häntä eteenpäin.

”Mutta teidän tuntinnehan on tuolla päin”, Ginny vastusteli, mutta Harry ei ollut kuulevinaan. Ron, Hermione ja Harry saattoivat Ginnyn muodonmuutokset luokan eteen, missä muut kuudesluokkalaiset rohkelikot parveilivat.

”Minä pärjään nyt. Kiitos”, Ginny katsoi lämpimästi Harryyn, joka hymyili hänelle takaisin. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, ja pian kolmikko katosi samaa tietä, mistä he olivat tulleetkin.

***

 

Ginny tuijotteli muistiinpanoja, joita oli viimeiset puolituntia kirjoittanut. McGarmiwan itsepäinen ääni yritti iskostaa hänen aivoihinsa muodonmuutosten saloja, mutta Ginny oli omissa ajatuksissaan. Dracon koleanharmaat silmät hehkuivat hänen edessään kylminä ja kovina kuin kivi. Ginny yritti turhaan nähdä niissä edes hitusen lämpöä tai ystävällisyyttä, mutta ei. Ne olivat tunteettomat kuin eivät olisi kuuluneetkaan elävälle olennolle.

Ginnya puistatti. Draco oli inhonnut häntä alusta saakka, naljaillut hänelle käytävillä, napannut repun häneltä ja kuljettanut sitä jonnekin, mistä hän ei löytäisi sitä – mutta Ginny oli aina löytänyt sen. Dracolla ei ollut mitään syytä olla hänelle ilkeä. Ginny ei ollut koskaan tehnyt Dracolle mitään.

Ginny huokaisi sisäisesti. Hän oli salaa haaveillut, että Draco hymyilisi hänelle. Puhuisi hänelle lempeästi ja koskettaisi häntä silkinpehmeästi. Mutta niin ei luultavasti koskaan tulisi käymään ellei joku noituisi Dracoa.

Ginny irvisti ja painoi hetkeksi aikaa otsansa muistiinpanoja vasten. Hän hengitti syvään pergamentin vanhahtavaa tuoksua ja kohotti sitten päänsä. McGarmiwa katseli häntä kummissaan pöytänsä takaa. Ginny hymyili nopeasti professorille ja jatkoi muistiinpanojen kirjoittamista. Tähän aikaan päivästä ei ollut aihetta haaveiluun.

***

Ginnylla oli kiljuva nälkä, kun hän asteli suureen saliin ruualle. Oppilaat pölisivät innoissaan omilla paikoillaan eikä kukaan kiinnittänyt häneen huomiota, kun hän hiukan myöhässä – jälleen kerran – asteli käytävää pitkin omalle paikalleen.

”Missä olit?” Hermione kuiskasi.

”Tuolla noin vain!” Ginny huiskautti epämääräisesti kättään. Hän oli istunut sängyllä, kirjoittaen päiväkirjaansa ja haukkuen Draco Malfoyn lyttyyn. Malfoyt tiesivät Weasleylle vain harmia, joten hänen täytyi hetimiten saada poika pois ajatuksistaan.

Ginny otti lautaselleen tuhdin annoksen ruokaa ja alkoi sitten ahmia niitä hyvällä ruokahalulla. Hän oli puolessavälissä annosta, kun Dumbledore nousi seisomaan ja kohotti käsiään. Hiljaisuus laskeutui saliin kuin nappia painamalla.

”Rakkaat ystäväiseni. Kuten tiedätte, arvonta ratkeaa tänään. Otan kulhosta kaksi onnellista voittajaa, jotka lähtevät professori Severus Kalkaroksen kanssa viideksi päiväksi Piggle Islandille”, Dumbledore piti tauon, kun pölinä salissa kiihtyi. Se kuitenkin vaimeni, kun Dumbledore jatkoi puhettaan:

”Piggle Island on varmasti teille monille tuntematon saari. Se sijaitsee kaukana Atlantin valtamerellä ja on kehittynyt viime vuosina varsinkin matkailun alalla erinomaiseen suuntaan. Se on eksoottinen ja kaunis paikka, olen siellä itsekin käynyt. Siellä on upeat hiekkarannat ja retkeilymahdollisuudet. Nähtävyydetkin ovat upeita. Tiesittekö muuten, että eräs taikakoulu sijaitsi siellä monia satoja vuosia sitten, mutta se lakkautettiin. Toivon, että he onnelliset, jotka matkaan lähtevät, menisivät katsomaan tätä linnaa”, Dumbledore veti syvään henkeä.

”Mutta nyt, hyvät ystäväiseni, pitemmittä puheitta, on aika aloittaa arvonnan selvittäminen. McGarmiwa, ole hyvä”, Dumbledore nyökkäsi McGarmiwaa kohti, istuutui ja nyt oli rohkelikkojen tuvan johtajan vuoro nousta seisomaan. Hän hymyili hiukan katsoessaan oppilaita silmälasiensa takaa.

Kaikki tuntuivat pidättävän hengitystään, kun McGarmiwa asetti kätensä kulhoon, sekoitti lappusia siellä ja nosti sitten yhden käteensä. Hän ei kuitenkaan avannut sitä, vaan laski sen pöydälle. Sen jälkeen hän teki saman uudestaan ja laski toisen paperin ensimmäisen paperin viereen.

Jännitys väreili ilmassa. Oppilaat liikehtivät hermostuneesti. Jokainen toivoi pääsevänsä Piggle Islandiin. Mutta vain kaksi saisivat moisen kunnian.

”Ensimmäinen oppilas, joka matkalle lähtee on –” McGarmiwa piti pienen tauon, lukiessaan nimeä paperista. Hän hymyili lempeästi. ”Ginny Weasley.”

Rohkelikkopöytä kohahti. Ginny tuijotti hämmentyneenä McGarmiwaa. Mitä professori oli juuri sanonut? Hänen nimensäkö? Hermione läiski häntä innoissaan selkään ja onnitteluja sateli hänen korviinsa, mutta Ginny ei saanut sanaakaan suustaan. Hän oli vieläkin hiukan pöllämystynyt.

”Ja hänen kanssaan matkalle lähtee”, McGarmiwa luki nimen mielessään ja naisen hymy hiukan hyytyi. ”Draco Malfoy.”

Luihuiset alkoivat vislata ja hakata Dracoa selkään, joka kauhuissaan tuijotti Ginnyyn. Heidän katseensa kohtasivat monien oppilaiden ohitse. Ginny nielaisi. Hän joutuisi matkalle Malfoyn kanssa. Ja juuri, kun hän oli päättänyt olla ajattelematta Dracoa. Miten tässä näin kävi?

”Onneksi olkoon, Draco ja Ginny. Tulkaa ruuan jälkeen perässäni muodonmuutokset luokkaan, niin kerron järjestelyistä ja matkasta vielä hiukan tarkemmin”, McGarmiwa istuutui. Oppilaat puhkesivat pälpättämään ja vilkuilivat vuoroin Ginnyn kalpeita kasvoja, vuoroin Dracon synkkää olemusta. He huomasivat selvästi, että kumpikaan voittajista eivät olleet iloisia siitä, että joutuivat kahdestaan matkalle Piggle Islandin paratiisiin.

***

Ginny harppoi kolme askelmaa kerrallaan muodonmuutokset luokkaa kohden. Hän tunsi itsensä vihaiseksi. Draco pystyisi jälleen kiusaamaan ja nöyryyttämään häntä mielin määrin. He lähtisivät matkaan kahdestaan – Kalkaroksen johdolla tietysti – mutta tuskin Kalkaroskaan heitä koko ajan vahtisi. Mies tarvitsi itsekin lomaa ja antaisi heidän varmasti kulkea omin nokkinensa Piggle Islandilla.

Ginny saapui luokan luokse, missä Draco jo seisoskelikin, nojaten seinää vasten, laiska hymy huulillaan. Hänen platinanvaaleat hiuksensa hehkuivat lyhdyn hennossa valossa. Ginny nielaisi ja hidasti hiukan askeliaan. Draco huomasi hänet heti.

”Kohtalo saattoi meidät yhteen”, Draco painoi käden sydämelleen ja virnisti häijysti. Ginny tuhahti ja pyyhkäisi hiukset pois kuumottavilta kasvoiltaan.

”Et sinä usko kohtaloon”, Ginny mutisi. Draco kohautti harteitaan. He seisoivat hiljaisuuden vallitessa käytävällä, kunnes McGarmiwa asteli kiireisin askelin heitä kohti. Hän silmäili heitä hetken aikaa, aistien vihamielisen tunnelman heidän välillään.

”Seuratkaahan sitten minua”, McGarmiwa sanoi. Hän aukaisi luokkahuoneen oven ja kaksikko seurasi häntä sisälle tunkkaiseen huoneeseen. McGarmiwa aukaisi ikkunan ja leppeä tuulahdus toi viileää, raikasta ilmaa huoneeseen.

”No, niin. Te siis voititte arvontakilpailun. Oletteko tyytyväisiä? McGarmiwa kysyi. Ginny veti syvään henkeä ja nyökkäsi, vaikka hänen tekikin mielensä pudistaa kiihkeästi päätänsä ja valittaa, ettei koskaan viettäisi aikaansa Malfoyn kanssa.

Dracokin nyökkäsi, joskin ilmeisen vastahakoisesti. McGarmiwa näytti tyytyväiseltä ja alkoi sitten selittää heille, milloin he lähtisivät ja koska he palaisivat.

”Menette sinne hormipulverilla. Minun eräs tuttavani asuu saarella – Amanda Trotts. Hän on noita ja asuu pienessä talossa kauniin järven rannalla. Hän on luvannut majoittaa teidät huostaansa. Siten teidän ei tarvitse maksaa hotellista mitään”, McGarmiwa sanoi. Ginny nyökkäsi. Hän piti järjestelystä. Rannalla voisi varmasti kirjoittaa päiväkirjaa ja koota sekaisia ajatuksiaan.

McGarmiwa jaaritteli matkasta 20 minuuttia. Sitten hän kehotti Ginnya jättämään hänet Dracon kanssa kahdestaan. Ginny arveli, että McGarmiwa kieltäisi poikaa kiusaamasta tai ilkkumasta häntä.

***

Ginnyn suljettua oven McGarmiwa käänsi pistävien silmiensä katseen Dracoon, joka liikehti levottomana paikoillaan.

”Minä pyydän, että pidät silmällä Ginnya. Hän ei ole tottunut matkustaja, joten annan vastuun sinulle. Olet häntä vanhempi ja tiedät matkustamisesta enemmän. Pidä huolta Ginnysta, lupaatko sen minulle?” McGarmiwa kysyi. Draco nieleksi. Mitä hänen pitäisi luvata? Hän ei halunnut vahtia Ginnya päivästä toiseen.

”Hyvä on”, Draco lipsautti. Hän katsoi miltei kauhuissaan McGarmiwaa, joka puolestaan näytti tyytyväiseltä.

”Luotan sanaasi. Voit mennä”, McGarmiwa nyökkäsi ja Draco totteli. Hän pakeni huoneesta ja kiiruhti Luihuisten oleskeluhuoneeseen, manaten omaa typeryyttään. Weasleyn vartija. Hänen lomansa oli piloilla!

 ***

 Tänään on lähtöpäivä. Minua jännittää kamalasti. En ole puhunut Dracon kanssa sanaakaan sen jälkeen, kun erosimme McGarmiwan luokassa. Draco on selvästi vältellyt minua, mikä on hyvä, koska en halua edes nähdä häntä! Onneksi minun ei tarvitse katsella häntä tunneilla. Toisin kuin Hermione joutuu tekemään.

Kaikki ovat kamalan kateellisia minulle ja Dracolle. He mulkoilevat minua siihen malliin käytävillä ihan kuin minä olisin järjestänyt tämän. Eihän ole minun vikani, että McGarmiwa veti nimeni kulhosta. Me lähdemme viideltä, kunhan saamme ensin syödyksi jotain. Olen jo pakannut kaiken mukaani. Hermione pyysi äitiään lähettämään minulle kameran pöllöpostilla, jotta saisin ottaa Piggle Islandilla kuvia. Hän opetti tänään ulkona, miten sitä käytetään. Jännä laite.

Kaksi tuntia lähtöön. Ja sitten minun pitää sietää Dracoa viisi päivää. Ai niin, ja Kalkarostakin. Miten minä kestän molempia? Hehän vihaavat minua kumpikin. Ehkä he eksyttävät minut saarella ja jättävät minut sinne. Täytyy olla varovainen. Heistä, kun ei koskaan tiedä, vaikka kyseessä onkin sentään opettajani. Ohhoh, McGarmiwa huutaa minua. Pitää lähteä.

Ginny tunki nopeasti päiväkirjansa laukkuunsa, jonka hän oli pakannut niin täyteen kuin se suinkin oli ollut mahdollista. Hän kiskoi sen ähkäisten selkäänsä ja vilkaisi itseään vielä peilistä. Hänellä oli yllään melko tiukat farkut, jotka hän oli ostanut äidin kanssa Lontoosta. He olivat ostaneet ne jo ennen Tylypahkaan menoa, mutta nyt hän vasta sai käyttää niitä. Ne olivat maksaneet melko paljon, mutta tulivat hyvään tarpeeseen. Tumma t-paita korosti hänen rintojensa pyöreyttä. Siinä oli avara kaula-aukko. Hiukset hän oli jättänyt auki.

Ginny nyökkäsi tyytyväisenä peilikuvalleen ja asteli kiireesti oleskeluhuoneeseen. Rohkelikot vilkaisivat häntä, jotkut toivottivat hyvää matkaa ja Ron, Harry ja Hermione lähtivät saattamaan häntä erääseen luokkaan, mitä kautta he lähtisivät Piggle Islandille.

Draco ja Kalkaros seisoivat jo luokassa matkatavaroineen. Kumpikaan ei puhunut mitään. Kalkaros oli kiskonut ylleen huvittavan näköiset kukkakuvioiset shortsit ja melkein yhtä kirjavan t-paidan. Hän oli kammannut hiuksensakin! Ginny tukahdutti naurunpyrskähdyksensä ja vilkaisi Roniin, joka tunki nyrkkiään suuhunsa, jotta ei olisi hekottanut ääneen. Kalkaros nosti uhmakkaasti leukaansa, huomattuaan heidän huvittuneet silmäyksensä. McGarmiwa kohotti kulmiaan.

”Sinullapa on … värikäs asu”, McGarmiwa rykäisi. Kalkaros punastui. Punastui! Ginny vilkaisi Dracoon, joka näytti pidättelevän hymyä.

”Eikö olekin? Sain sen tädiltäni, joka pakotti minut pitämään tätä tai hän noituisi minut, en tosin kysynyt minkälaiseksi eläimeksi hän minut noituisi, mutta ei sillä väliä! Eiköhän sitten lähdetä”, Kalkaros työnsi aurinkolasit silmilleen ja tarttui laukkuunsa. Ron veti Ginnyn ensin hiukan syrjemmälle ja katsoi häntä ja sitten Dracoa hiukan huolissaan.

”Pidä huolta itsestäsi. Malfoysta, kun ei koskaan tiedä”, Ron supisi. Ginny nyökkäsi ja taputti Ronia käsivarteen.

”Älä huolehdi. Kaikki sujuu loistavasti!” Ginny vakuutti, kurottautui varpailleen ja suukotti veljeään poskelle. Ron hymyili. Ginny asteli takan luokse, laukkuaan kanniskellen. Harry ja Hermione huiskuttivat ja hyvästelivät hänet ja sitten McGarmiwa kehotti heitä menemään rohkelikkojen torniin.

Ginny otti käteensä hormipulveria. Hän oli aikaisemminkin matkustanut hormipulverilla, joka oli yleinen matkustustapa noitien ja velhojen keskuudessa. Hän heitti pulverin tuleen, astui sinne ja lausui:” Trottsille!”

***

 

Ginny paiskautui takasta yltä päältä noessa ja tuhkassa. Hän yski ja kömpi pystyyn niin nopeasti kuin taisi. Oli ollut sittenkin virhe pistää uudet farkut jalkaan, Ginny ajatteli, katsellen nokisia vaatteitaan typertyneenä.

”Voi, miten ihanaa! Te tulitte!” toisesta huoneesta ryntäsi näkyviin pieni, pullea nainen, joka vaikutti hyvin tomeralta. Kalkaros ja Draco pelmahtivat samoihin aikoihin huoneeseen ja lattia täyttyi noesta ja liasta. Se ei tuntunut pulleaa tätiä huolettavan, tämä vain syleili heitä jokaista.

”Voi, kultaseni, miten likainen olet”, nainen painoi kädet pulleille, punaisille poskilleen, veti taikasauvan hameensa kätköistä ja lausui:

”Puhdistus!” Ginny vilkaisi itseään ja totesi, että näytti yhtä puhtaalta kuin aikaisemminkin.

”Olenpas huolimaton! En ole esittäytynyt. Minä olen Amanda Trotts”, nainen henkäisi ja taikoi sitten Kalkaroksen ja Draconkin vaatteet puhtaiksi, vaikka he olisivatkin osanneet tehdä sen itsekin.

”Tulkaahan sitten syömään, ystäväiseni. Minä tein juuri makoisia leivoksia”, Amanda höpötti ja johdatti heidät viihtyisään keittiöön, mikä oli aika tilava ja avara. Ikkunat olivat isot ja verhot yhtä keltaiset kuin taivaalla helottava aurinko. Ihana pullan tuoksu leijaili Ginnyn nenään, kun he astuivat keittiöön.

He asettuivat pyöreän, puisen pöydän ympärille ja Amanda kyseli Dracolta ja Ginnylta koko ajan, millaista oli opiskella Tylypahkassa ja mitä kaikkea he jo osasivat. Hän ei ollut hetkeäkään hiljaa ja Kalkaros alkoi selvästi tuskastua naisen ainaiseen höpötykseen. Hän hieroi kivistävää otsaansa ja ummsiti silmänsä, yrittäen selvästi kuvitella olevansa jossain aivan muualla.

”Voi, Severus! Oletko sinä väsynyt? Minä olen nykyään niin holtiton. En edes huomaa, että te olette varmasti väsyksissä pitkän päivän jälkeen. Tulkaa, niin näytän teille kaikille huoneet, missä voitte nukkua. Valitettavasti minulla ei ole kuin kolme huonetta vapaana, että joidenkin teistä on nukuttava kahdestaan. Mutta ei huolta, siellä on iso, tilava sänky, johon mahtuu kaksi”, Amanda sanoi iloisesti. Kalkaroksen suupieli nytkähti.

”Minä nukun yksin. Kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta kaikkien näiden viikkojen jälkeen”, Kalkaros sanoi, katsahtaen Ginnyn kalpeita kasvoja häijysti. Ginny nielaisi ja vilkaisi Dracon suuntaan, joka oli tuhkanharmaa kasvoiltaan. Hän tuijotti murhaava katse silmissään Kalkarosta. Jos katse olisi voinut tappaa, Kalkaros olisi lysähtänyt kuolleena maahan.

Miten Ginny voisi nukkua samassa sängyssä Dracon kanssa, kun ei voinut edes olla pojan kanssa samalla planeetalla? He eivät kerta kaikkiaan tulleet toimeen keskenään.

Amanda näytti heille heidän huoneensa ja pian Ginny ja Draco seisoivatkin melko tilavassa huoneessa, missä oli ainoastaan yksi parisänky. Sänky oli aika leveä, mutta Ginnyn mielestä ei tarpeeksi leveä. Huoneessa oli kaksi kaappia, jotka nojasivat seinää vasten. Kummallakin puolella sänkyä oli pieni lukulamppu ja yöpöytä. Yöpöydille oli laitettu maljakko ja maljakkoihin oli ripoteltu kauniita, kesäisiä kukkasia. Matto oli punainen ja pehmeä. Ginny riisui sukkansa ja tassutteli pehmeän maton poikki sängylle. Hän ei uskaltanut vilkaistaan Dracoon.

”Kummalla puolella tahdot nukkua?” Ginny kysyi, katsellen tiukasti varpaitaan.

”Kummalla puolella? En kummallakaan, ainakaan sinun kanssasi. Sinä saat nukkua lattialla”, Draco sihahti. Ginnyn pää nytkähti ylös ja tyttö ponkaisi kiukkuisena seisomaan.

”En varmasti nuku! Jos joku nukkuu lattialla, se olet kyllä sinä, Malfoy”, Ginny kivahti. Dracon koleanharmaat silmät kapenivat viiruiksi ja tämä silmäili häntä ylenkatsovasti.

”Sinä olet, kuule, sellaista roskasakkia, että olet varmasti tottunut nukkumaan ennenkin lattialla. Malfoyt eivät nuku lattialla, se on selvä!” Draco murahti. Ginnyn silmät leiskuivat.

”Et sinä ole sen kummoisempi kuin minäkään! Satut vain olemaan hiukan rikkaammasta suvusta, mutta sen voin sinulle sanoa, että te olette paljon merkityksettömämpiä kuin me ikinä!” Ginnyn rinta kohoili kiivaaseen tahtiin. Draco lähestyi häntä uhkaavana ja hetken ajan Ginnyn silmissä vilahti pelko. Oliko hän mennyt liian pitkälle?

”Vai, niin sinä luulet. Minusta sinä olet väärässä. Osoitan sen sinulle”, Draco suhahti. Sitten, aivan yllättäen, Draco tarttui Ginny käsivarsista, vetäisi tytön lähelleen ja painoi huulensa hänen huulilleen raivokkaasti. Ginny jähmettyi paikoilleen. Hän tunsi Dracon sydämen sykkeen kämmenensä alla. Poskia kuumotti. Hän tajusi hämärästi vastaavansa Dracon suudelmaan. Sitten Draco paiskasi hänet sängylle ja tuijotti häntä kauhuissaan.

”Minä menen ulos”, Draco älähti, kierähti kannoillaan ja ryntäsi ulos huoneesta kuin tuli olisi ollut hännän alla. Ginny nousi istumaan vuoteella ja kosketti polttavia huulia, joita kihelmöi Dracon rajun suudelman jäljiltä. Hän punastui rajusti. Mitä hän nyt tekisi? Hän oli suudellut vihamiestään! Siitä ei seuraisi mitään hyvää.

***

Draco harppoi ulos talosta, rannalle. Aallot löivät vasten rantakiviä ja pehmoista hiekkaa. Draco lysähti istumaan läheiselle kivelle ja hautasi kasvot käsiinsä. Mitä hän oli mennyt tekemään? Suudellut Weasleyta? McGarmiwa ei ollut käskenyt hänen suudella tyttöä. Hän oli vain käskenyt häntä pitämään Ginnya silmällä.

Mutta Ginny oli näyttänyt niin houkuttelevalta seistessään hänen edessään leuka itsepäisesti pystyssä ja ruskeat silmät hehkuen, puolustaen perheensä kunniaa. Draco oli halunnut vääntää hänen niskansa nurin, mutta sen sijaan olikin mennyt ja suudellut Ginnya!

Draco tunsi vieläkin Ginnyn lämpimät, pehmoiset huulet omiaan vasten. Ne olivat maistuneet hyvältä. Liian hyvältä ollakseen totta. Draco ei koskaan ollut tuntenut mitään vastaavaa ketään kohtaan. Sydän oli hakannut vimmatusti ja kämmenet olivat hikoilleet. Mitä se merkitsi? Oliko hän, Draco Malfoy, rakastumassa Ginny Weasleyyn? Isä saisi sydänhalvauksen, jos tietäisi.

Draco huokaisi, kohotti kasvonsa ja tuijotti merelle. Tuuli tuiversi hänen platinanvaaleita hiuksiaan ja pärskeet kastelivat hiukan hänen paitaansa, mutta Draco ei edes huomannut sitä. Hän istui kauan kivellä ja sätti itseään. Enää hän ei kajoaisi Ginnyyn. Ei koskaan. Pahastipa hän oli väärässä.

***

 

Ginny purkasi laukkunsa ja laittoi sisällön siististi kaappiin. Kello oli jo yli puoli seitsemän illalla ja pimeys laskeutuisi varmasti hyvin pian. Draco ei ollut vielä palannut, mikä olikin hyvä. Ginny halusi rauhoitella tunteitaan, jotka myllersivät hänen sisällään yhtenä sekamelskana.

Hän aukaisi ikkunan ja antoi leppeän tuulen tuivertaa sisään. Hän nojasi hiukan ikkunalautaan ja ummisti silmänsä, vetäen sisäänsä meri-ilman tuoksua. Täällä oli todella kaunista. Ginny oli iloinen, että oli päässyt mukaan, Dracosta huolimatta.

Ginny harjasi juuri hiuksiaan, kun Draco asteli sisään paria tuntia myöhemmin. Hänen kasvoiltaan ei voinut lukea mitään. Draco ei edes vilkaissut häneen, vaan asteli laukulleen ja alkoi purkaa sitä. He eivät puhuneet mitään pitkään aikaan. Ginny oli vaihtanut yllensä pehmeän, vaaleanpunaisen yöpaidan, missä komeili pöllön pöllämystynyt kuva. Se oli aivan liian lyhyt hänelle, mutta Draco ei varmasti huomaisi sitä, kun ei edes vilkaisisi häneen.

Ginny otti esille päiväkirjansa, muttei pystynyt keskittymään siihen. Hän oli aivan liian hermostunut tästä kaikesta. Draco koetteli hänen hermojaan.

”Pysyt sitten kaukana minusta yön aikana”, Draco murahti äkkiä ja istahti sängyn toiseen päähän, jottei varmasti pystyisi koskettamaan häntä. Ginny mulkaisi häneen.

”Usko pois,  minulla ei ole minkäänlaista halua edes koskettaa sinua!” Ginny puuskahti. Dracon silmät välähtivät vaarallisesti.

”Hyvä!” hän urahti. Sen jälkeen he eivät taaskaan puhuneet mitään.

***

 

Kumpikin kävi nukkumaan hiljaisuuden leijuessa painostavana heidän välillään. Ginny asettui omalle puolelleen, mahdollisimman lähelle reunaa ja Draco teki samoin. Ginny tuijotti puista kattoa pimeässä. Draco teeskenteli nukkuvaa eikä Ginny yrittänyt häiritä tätä. Hän liikehti levottomana ja yritti etsiä sopivaa asentoa.

”Älä liikehdi koko ajan”, Draco kääntyi katsomaan häntä tuskastuneena. Ginny huokaisi.

”Voi, anteeksi”, hän sanoi naljaillen. Draco vain murahti, käänsi taas kylkeään ja nukahti. Ginny valvoi pitkään, odottaen koko ajan jännittyneenä, koska Draco taas heräisi.

***

Seuraavana päivänä Amanda ehdotti, että he voisivat mennä katsomaan Piggle Islandin keskustaa.

”Sinne on kymmenen kilometriä eikä se ole kovin suuri, mutta sieltä löytyy kaikki tarpeellinen, mitä tulette tarvitsemaan täällä. Voitte ostaa sieltä myös matkamuistoja”, Amanda hymyili. Draco, Ginny ja Kalkaros seisoivat kuistilla ja valmistuivat lähtemään. Amanda lainasi auliisti heille autoaan, jota ilman hän ei kuulema saarella pärjännyt pitkien välimatkojen takia. Kalkaros kapusi ratin taakse ja lähti renkaat vinkuen ajamaan kohti keskustaa sellaista kyytiä, että Ginny pelkäsi heidän ajavan metsikköön. Kukaan heistä ei puhua pukahtanut. Ilmapiiri oli kiusallinen ja Ginny tuijotteli ulos ikkunasta, varoen vistusti katsomasta Dracoa tai Kalkarosta, jotka istuivat onneksi edessä.

Vihdoin he saapuivat keskustaan, joka oli melko mitätön. Yksi suuri ostoskeskus nökötti metsikön reunassa. Muutamien kymmenien metrien päässä sijaitsi korkea hotelli, minkä edustalla oli kaksi uima-allasta. Ihmisiä makoili altaan äärellä ja Ginny katseli heitä kaihoten. Autossa oli ollut tukahduttavan kuumaa, joten oli ihanaa astua ulos vilpoiseen ulkoilmaan.

”Minä taidan tästä lähteä hiukan katselemaan ympärilleni. Tehkää mitä haluatte”, Kalkaros laittoi lasit silmilleen ja asteli pois heidän luotaan. Ginny liikahti vaivautuneena.

”Minäkin tästä lähden”, Ginny aikoi livahtaa ostoskeskukseen, mutta Draco tarttui häntä yllättäen käsivarresta. Hän katsoi Ginnya tylysti.

”Et mene minnekään ilman minua. Olen sinun henkilökohtainen vartijasi. McGarmiwa pestasi minut siihen hommaan”, Draco murahti. Ginny tuhahti.

”Hah! Vitsikästä. Haluat vain kiusata minua. En kerro McGarmiwalle, vaikka et seuraisikaan minua kuin hai laivaa”, Ginny lupasi auliisti. Draco huoahti.

”Mutta entä jos sinut tapetaan tai taitat niskasi. Silloin McGarmiwa ainakin saa selville, että en noudattanut hänen pyyntöään”, Draco murisi happamasti ja lähti kiskomaan häntä ostoskeskuksen suuntaan.

Ginny ei oikein osannut sanoa siihen mitään, joten asteli tottelevaisesti Dracon kintereillä. Ostoskeskuksessa oli porukkaa yllättävän paljon, vaikka ulkosalla olikin hiljaista. Iloista puheensorinaa kantautui heidän korviinsa joka puolelta. Ginny huomasi jäätelöbaarin vasemmalla puolella ja huokaisi helpotuksesta.

”Mennään syömään jäätelöt”, Ginny ehdotti ja lähti kulkemaan vastausta odottamatta jäätelöbaarin suuntaan. Draco manasi hetken itsekseen, kunnes seurasi tyttöä perässä.

***

 

He kiertelivät parisen tuntia keskustaa ja saivat selville, että disco järjestettäisiin Moonlight baarissa nuorisolle joka toinen perjantai, ja huomenna disco sitten taas olisi. Ginny sai Dracon suostumaan siihen, että he menisivät discoon.

”Saat vapaasti tanssittaa kaikkia haluamiasi tyttöjä. Sinun ei tarvitse – eikä täydy – vahtia minua”, Ginny sanoi painokkaasti. Draco ei vastannut, tuijotti vain synkkänä eteensä. Vihdoin Kalkaros tuli ja he kapusivat autoon.

Kalkaros oli oudon hilpeällä päällä, sillä tämä kyseli iloisesti, mitä kaikkea he olivat tehneet. Ginny katsahti Dracoon, ja he kohottivat kulmiaan. Mikä Kalkarosta vaivasi? Oliko joku taikonut häntä hilpeytysloitsulla?

Kalkaros höpötti koko matkan, mikä ei lainkaan ollut hänen tapaistaan. Hän pysäköi auton Amandan talon pihaan ja nousi sitten vihellellen erästä rakkaussävelmää. Ginnya hymyilytti. Hän kulki miehen perässä sisälle taloon ja Draco seurasi aivan hänen kannoillaan. Ehkä tämä loma ei menisikään aivan piloille. Mahtoiko Kalkaros olla rakastunut?

***

Rakas päiväkirjani, et voi uskoa tätä. Kalkaros on rakastunut! Eilen illalla, kun olimme katselemassa televisiosta erästä saippuasarjaa, johon Amanda on koukussa, Amandan puhelin soi, ja minä sain luvan mennä vastaamaan, koska Amanda ei pystynyt liikahtamaan tuoliltaan televisio-ohjelmansa takia. Puhelimen toisesta päästä kuului hunajainen ääni, joka pyysi Kalkarosta puhelimeen. Et voi uskoa, miten tyrmistynyt olin! Huusin Kalkarosta puhelimeen ja kerrottuani, että Pamela Niels soittaa, Kalkaros lehahti tulipunaiseksi kasvoiltaan, tempaisi minun kädestäni luurin ja käski minua häipymään. Sitten mies alkoi änkyttää – aivan, änkyttää – puhelimeen jotain epämääräistä. Puhelu loppui melko lyhyeen.

Minulla ei ollut eilen aikaa kirjoittaa. Draco tenttasi minulta naisesta, joka oli Kalkarokselle soittanut ja käski minun sitten pitää huolta omista asioistani. Hah, itse hän oli siinä niin kamalan kiinnostunut Kalkaroksen naisystävästä ja syytti sitten minua, että olin utelias. Draco on omituinen. Hän ei ole kertaakaan koskettanut tai suudellut minua sen suudelman jälkeen, jonka vaihdoimme ensimmäisenä iltana. Ja hyvä niin! Minun mielenrauhani ei varmastikaan kestäisi enää toista suudelmaa …

Ginny laski kynän päiväkirjan päälle ja kohotti katseensa merelle. Hän istuskeli aallonmurtajalla, rannan tuntumassa ja katseli, miten aallot iskivät vasten rantakiviä. Meri myllersi hänen edessään, mutta niin myllersivät hänen tunteensakin.

Ginny huokaisi ja painoi päänsä polviinsa. Miksi Draco oli tullut tälle matkalle hänen kanssaan? Miksei vaikka Harry? Miksi juuri Draco? Vaikka Ginny kuinka esitti kysymystä itselleen, hän ei löytänyt siihen vastausta.

Ginny sulki päiväkirjansa ja nousi seisomaan. Tuuli heilutteli hänen hiuksiaan, kun Ginny seisoi hetken aikaa aallonmurtajalla. Sitten hän alkoi loikkia kivien yli takaisin rantaa kohti. Eräs kivi oli liukas ja Ginny horjahti. Hän kaatui hiekalle ja tunsi pakottavaa kipua nilkassaan. Ginny älähti tuskasta ja piteli nilkkaansa kaksin käsin. Päiväkirja putosi hiekalle.

Samassa Draco riensi jostain hänen luokseen. Poika näytti hiukan pelästyneeltä, mikä ei lainkaan ollut hänen tapaistaan. Eihän Draco koskaan huolehtinut muista kuin itsestään.

”Mitä tapahtui?” Draco polvistui hänen eteensä. Ginny nieleksi kyyneliä. Hän ei aikonut itkeä Dracon nähden tai poika pitäisi häntä itkupillinä.

”Ta-taisin loukata nilkkani”, Ginny takelteli. Draco kosketti hänen nilkkaansa ja Ginny värähti – ei niinkään kivusta, vaan pojan hellästä kosketuksesta. Draco kohotti katseensa häneen huolestuneina.

”Onko se noin kipeä?” Draco kysyi ja Ginny kohautti olkiaan. Draco auttoi hänet seisomaan. Ginny yritti laskea jalkansa hiekalle, mutta kipu vihlaisi heti hänen nilkkaansa. Draco aikoi nostaa hänet syliinsä, mutta Ginny esteli.

”Osaan kävellä itsekin. Ojentaisitko päiväkirjani minulle?” Ginny kysyi. Draco tuijotti häntä hetken, mutta kumartui, nosti sulkakynän ja päiväkirjan maasta ja ojensi ne sitten Ginnylle. Ginny oli ollut varma, ettei Draco olisi antanut niitä takaisin, vaan olisi kipittäny virnuillen karkuun. Milloin Dracosta oli tullut herrasmies?

Sen jälkeen Draco kiepautti hänet syliinsä ja alkoi vaivattomasti kantaa häntä kohti Amandan taloa. Ginny pidätteli hengitystään. Hän tunsi Dracon vahvan vartalon omaansa vasten ja Dracon sydämen lyönnit korvansa alla. Se tuntui uskomattoman hyvältä.

Draco kantoi hänet sisään taloon ja olohuoneeseen. Hän pysähtyi ällistyneenä ovella, kun huomasi vieraan naisen istumassa sohvalla. Naisella oli pehmeät, vaaleat hiukset, jotka putoilivat lantioihin asti. Silmät olivat suuret ja siniset, kasvot kauniit. Hän olisi aivan hyvin käynyt mallista.

”Hei, kuka te olette?” Draco kysyi ihmetellen. Nainen nousi, katsellen heitä kiinnostuneena.

”Pamela Niels”, nainen sanoi hunajaisella äänellä. Draco oli pudottaa Ginnyn sylistään, mutta Ginny takertui häntä kaulasta kiinni. Tyttö painoi päänsä Dracon olkaa vasten ja hänen hento vartalonsa tärisi naurusta. Kalkaroksen salaperäinen Pamela!

Samassa Kalkaros ilmestyi olohuoneeseen, kantaen kahta lasia kädessään. Hän katsoi Dracoa ja Ginnya hiukan pelästyneenä ja sitten Pamelaa.

”Mitä nyt?” Kalkaros äyskähti heille.

”Etkö aio esitellä meitä, pupuseni?” Pamela kysyi. Pupuseni? Ginny tirskahti, mutta ei uskaltanut kohottaa katsettaan kehenkään. Kalkaros rykäisi.

”Tässä ovat Malfoy ja Weasley. Tässä on Pamela”, Kalkaros murahti. Pamela kohotti kulmiaan.

”Onpa teillä oudot nimet”, Pamela ihmetteli. Draco kätki hymynsä.

”Ne ovat sukunimiä. Oikea nimeni on Draco ja hän on Ginny”, Draco nyökkäsi Ginnya kohti. Pamela kohotti kulmiaan. Kalkaros asteli naisen luokse, ojensi lasin hänelle ja kehotti häntä istumaan. Mies ei saanut silmiä irti Pamelan uhkeasta olemuksesta. Dracollakin näytti olevan melkoisia vaikeuksia irrottaa katsettaan naisesta. Että miehet olivat typeriä!

Ginny huokaisi sisäisesti. Dracon käsivarsilla oli kieltämättä ihanaa, mutta ei hän halunnut siihen koko päiväksi jäädä.

”Draco – Malfoy. Voit laskea minut jo alas”, Ginny mumisi. Draco vilkaisi häneen ja sitten Kalkarokseen.

”Ginny loukkasi nilkkansa”, Draco sanoi Kalkarokselle, joka tyytymättömänä kohotti katseensa heihin. Mies huokaisi.

”Menkää Amandan luokse. Nainen on ruusutarhassaan”, Kalkaros sihahti. Draco kohautti olkiaan ja vei Ginnyn takapihalla olevaan ruusutarhaan, missä Amanda kyykki ruusujensa äärellä.

”Amanda? Voisitko hiukan vilkaista Ginnyn nilkkaa?” Draco kysyi, laskien tytön ruohikolle. Amanda näytti kauhistuvan, nähdessään Ginnyn turvonneen nilkan. Hän kyykistyi, otti taikasauvansa esille, heilautti sitä, mumisi jotain ja hetkessä nilkka oli kunnossa. Kipukin oli tiessään.

”Oi, kiitos!” Ginny henkäisi iloisesti. Amanda hymyili.

”Eipä kestä”, Amanda laittoi taikasauvansa helmojensa kätköön ja alkoi taas työskennellä ruusujensa kimpussa. Draco ja Ginny vilkaisivat toisiaan. Sitten Ginny nousi ja lähti kävelemään takaisin sisään, Draco seurasi hetken kuluttua perässä.

***

Perjantai saapui nopeasti – Ginnyn mielestä aivan liian pian. Aamu valkeni hyvin sateisena ja sumuisena. Myrsky riehui heidän ympärillään ja tuuli ujelsi talon nurkissa aavemaisesti. Ginny ei ollut saanut unta melkein koko yönä, kun oli kuunnellut myrskyn ääniä. Hän oli aivan väsynyt, mutta punnersi itsensä silti väkipakolla ylös. Draco oli jo noussut, sillä se puoli pedistä oli tyhjä.

Ginny kiskoi vaatteet yllensä ja asteli keittiöön. Pöydällä oli lappu:

Huomenta, Ginny

Lähdimme korjaamaan Sweet Island Roadilla rikkoontunutta taloa. Myrsky oli viime yönä niin raju, että puu kaatui talon päälle. Pysyttele sisällä. Ulkona on vaarallista.

Terveisin, Amanda

Ginny rypisti kulmiaan ja katsahti ulos, missä puut heiluivat tuulessa ja lehdet tanssivat ympyrää. Meri näytti hyvin uhkaavalta, vaahtopäät nousivat korkealle ja roiskuivat aallonmurtajan kiviä päin.

”Pitäisikö minun mennä auttamaan heitä?” Ginny pohti. Missä oli Sweet Island Road? Hän oli kuullut siitä. Aivan, tämä talokin sijaitsi saman tien varrella, joten ehkä se paikka oli ihan lähellä. Mutta uskaltaisiko hän lähteä myrskyn kouriin auttamaan tuntemattomia? Ja mitä hän osaisi tehdä?

Ginny huokaisi ja hätkähti rajusti, kun jossakin rysähti. Hän ryntäsi ikkunaan ja huomasi, että jokin puu oli kaatunut kuistille. Se esti pääsyn sisään eikä hänelläkään ollut mahdollisuuksia päästä ulos, mutta onneksi etuovikin oli keksitty. Entäpä jos puu kaatuisi Amandakin talon päälle?

Ginnyn sydän hakkasi haljetakseen. Hän ei voinut jäädä sisälle. Peloissaan hän ryntäsi eteiseen ja alkoi kiskoa takkia ylleen ja kenkiä jalkaansa. Sitten hän juoksi ulos etuovesta.

Sade piiskasi vasten hänen kalpeita kasvojaan ja tuuli oli niin raju, että se heitti hänet miltei kumoon. Ginny ponnisti eteenpäin polulla, kohti portteja ja aukaisi sitten toisen porteista. Hän pääsi tielle asti ja katseli edessä avautuvaa mylläkkää.

Puita oli kaatunut sinne tänne tien varrelle Tie oli liukas ja Ginny liukasteli vähän väliä juostessaan eteenpäin. Hän ei oikein ollut varma, oliko edes menossa oikeaan suuntaan – hänen ainoana tavoitteenaan oli löytää Draco ja muut.

Sitten hän saapui talon luokse, jonka päälle oli kaatunut paksu, melko suuri puu. Ihmisiä oli kerääntynyt talon ympärille, pelästyneinä näkemästään. Ginny hölkkäsi paikalle, välittämättä vähääkään piiskaavasta sateesta, joka oli kastellut hänet jo litimäräksi.

Yhtäkkiä kuului karjaisu:

”Ginny!” Draco harppoi vimmoissaan häntä kohti ja Ginny pyörähti innoissaan ympäri, kuullessaan tutun äänen.

”Draco! Minä halusin – , Ginny aloitti. Draco tarttui häntä käsivarresta ja lähti vimmoissaan raahaamaan häntä poispäin talosta.

”Mitä sinä teet? Minne me menemme?” Ginny esteli.

”Pois täältä hullunmyllystä. Täällä on vaarallista, Ginny. Mikä ihme sai sinut tulemaan tänne? Etkö nähnyt sitä lappua?” Draco ärähti.

”En”, Ginny valehteli. Draco katsoi häntä epäilevänä, mutta Ginny hymyili valloittavasti, vakavoituen kuitenkin pian. Hän vilkaisi taakseen.

”Miten pahasti talossa asuvien kävi?” Ginny kysyi huolissaan. Draco huokaisi, marssittaen häntä tietä pitkin, kohti Amandan taloa.

”Kukaan ei onneksi loukkaantunut. He ovat kyllä melkoisessa shokissa. Ambulanssi kutsuttiin paikalle, mutta se on juuttunut Middle Eastin varteen, siellä puut ovat kaatuneet keskelle tietä ja tukkineet liikenteen”, Draco selitti synkkänä.

”Kammottavaa! Minä en olisi osannut uskoa, että tästä myrskystä tulisi näin vaarallinen. En edes tiennyt, että myrsky oli puhkeamassa. Eilen oli niin kaunis päivä”, Ginny huokaisi. Draco nyökkäsi. He pääsivät Amandan talon pihaan ja Draco suorastaan raahasi Ginnyn sisälle.

”Takapihan kuistilla on kaatuneena valtava puu”, Ginny sanoi, hiukan hengästyneenä heidän nopeasta matkastaan Amandan talolle. Draco näytti synkältä, irrotti otteensa hänestä ja meni sitten tarkistamaan tilanteen. Totta. Siellä puu nökötti. Aivan takaoven edessä.

”Onneksi emme kuole siihen. Amanda käski minua viemään sinut keittiöön, koska jos puu kaatuu, se ei kaadu sinne, vaan menee esimerkiksi olohuoneen poikki. Puut ovat liian kaukana keittiöstä”, Draco selitti. Ginny oli ymmällään, mutta ei viitsinyt esittää typeriä kysymyksiä, joten hän seurasi kiltisti Dracoa keittiöön.

***

Hiljaisuus vallitsi painostavana heidän välillään, kun he istuivat keittiön pöydän ääressä, pelaten näpäystä ja odottaen, että Kalkaros ja Amanda saapuisivat takaisin. Aika mateli, mutta vihdoin etuovi kävi ja Amanda ja Kalkaros saapuivat hiukan väsyneinä sisään.

He olivat märkiä ja kylmissään. Ginny oli aikansa kuluksi keittänyt kaakaota ja kahvia ja he asettuivat kaikki juomaan sitä pyöreän pöydän äärelle. Amanda kertoi, että puu saataisiin talon päältä siirrettyä pois vasta seuraavana aamuna, jolloin jotkut miehet tulisivat nostamaan sen. Sillä aikaa talon asukkaat menisivät naapureilleen yöksi.

***

Myrsky laantui päivän mittaan, mutta tuhot eivät kadonneet. Puita oli kaatunut teiden tukkeeksi ja joidenkin talot olivat vaurioituneet, muutamia onnettomuuksien uhriakin oli todettu. Autokolareita oli sattunut viime yön ja kuluneen päivän aikana melko monta ja ambulanssit olivat koko ajan liikkeellä.

”Meidän discosta ei taida tulla mitään”, Ginny huokaisi.

”Ei niin”, Draco nyökkäsi. Kalkaros halusi lähteä katsomaan Piggle Islandin keskustaa ja ajoi heidät sinne. Hävitys ei ollut keskustassa kovin suuri, sillä siellä ei liiemmälti ollut metsikköä, vaan vankkoja taloja. Disco oli peruttu, kuten Ginny arvasikin, mutta ei sillä oikeastaan ollut väliä.

***

Enää pari päivää lomaa jäljellä ja sitten meidän on jälleen palattava Tylypahkaan. Minä en tahtoisi. En ole lainkaan selvillä Dracon tunteista minua kohtaan. Poika on suudellut minua kerran, kantanut minua kerran ja koskettanut tuhat kertaa, mutta ei se vielä merkitse mitään. Tunnen olevani ristitulessa. Pidän Dracosta valtavasti, mutta miten voin koskaan rakastaa häntä sillä tavalla, kun olemme vihamiehiä. Dracon isä vihaa minun perhettäni ja minun perheeni vihaa Dracon perhettä.

Miksi elämä on niin kummallista? Miksei se voisi olla pelkkää ruusuilla tanssimista? Jos tietäisin jonkin loitsun, millä saisin Dracon itselleni, niin tekisin sen – mutta sellaista loitsua ei ole keksitty. Mitkään poppakonstit eivät saa Dracoa rakastumaan minuun – vain Dracon tunteet vaikuttavat asiaan. Mitä minun pitäisi tehdä?

No, nyt Kalkaros karjuu tuolla jotain. Minun pitää mennä katsomaan, mistä Amanda ja Kalkaros kinastelevat. Olemme menossa tänään katsomaan sitä koulua, minkä sen nimi nyt olikaan? Ai niin, Pigglenea. Aika omituinen nimi.

Ginny pudisteli päätään, laittoi päiväkirjansa visusti piiloon sänkynsä uumeniin ja asteli olohuoneeseen. Kalkaros ja Amanda rähisivät toisilleen ja syykin selvisi pian. Kalkaros oli jälleen lähdössä Pamela –kultansa luokse, vaikka oli luvannut kuljettaa Ginnya ja Dracoa Pigglenea –koulun luokse.

”Ei minun tarvitse kaiken aikaa vahtia isoja ihmisiä! He osaavat mennä sinne kahdestaankin”, Kalkaros ärisi. Amandan kasvot alkoivat punoittaa.

”McGarmiwa ei pitäisi tästä. Sinun huostaasi laskettiin lasten turvallisuus. Sinun kuuluu lähteä heidän kanssaan Piggleneaan eikä hurvitella pitkin katuja kurvikkaan brunetin kanssa! Mitä rehtori Dumbledorekin tästä sanoo, kun kuulee?” Amanda kivahti. Kalkaros katsoi synkästi Amandaa.

”Minua ei kiinnosta tietää, mitä Dumbledore ajattelee, koska minun asiani eivät kuulu hänelle. Minä menen nyt. Pamela odottaa autossa”, Kalkaros kumarsi häijysti virnistäen ja lähti taakseen katsomatta. Amandan hartiat lysähtivät ja hän katsoi Ginnya avuttomana.

”Minä en tiedä, mikä Kalkarosta vaivaa. Olen pahoillani, ettette pääsekään katsomaan koulua. Minun päätäni särkee. Taidan mennä nukkumaan”, Amanda hieroi ohimoitaan ja pakeni huoneeseensa. Ginny kohtasi Dracon katseen huoneen toiselta puolelta. Draco näytti huvittuneelta esityksestä.

”Amanda on ihastunut Kalkarokseen, joka puolestaan huomaa vain Pamelan. Kyllä rakkaus on monimutkaista. Haluatko lähteä Piggleneaan kahdestaan?” Draco kysäisi huolettomana. Ginnyn sydän lähti laukkaamaan innoissaan. Hän lähtisi kahdestaan Dracon kanssa saaren toiseen päähän.

”Miten me pääsemme sinne?” Ginny kysyi kiinnnostuneena.

”Minun täytyy tutkia asiaa hiukan. Etsin sen koulun osoitteen ja sitten otamme selvää, missä se sijaitsee. Luulen, ettei sinne ole kovin pitkä matka”, Draco hymyili. Ginny tuijotti poikaa hetken lumoutuneena. Dracon pitäisi hymyillä useammin. Hänen koleanharmaat silmänsä tuikkivat ja kasvot tuntuivat hehkuvan lämpöä.

Draco sai hyvin pian selville, missä päin Pigglenea sijaitsi. Hän teki muutaman tiedustelun puhelimitse ja katsoi sitten Ginnya tyytyväisenä.

”Hienoa, kaikki on selvää! Me lähdemme nyt Piggleneaan!”

***

Rakas päiväkirjani, istun nyt Dracon kanssa bussissa, matkalla Piggleneaan. Kun katson ulos ikkunasta, näen pelkkää metsää, kummallakin puolen bussia. Myrsky on tehnyt tuhojaan tännekin. Lukuisia puita on kaatunut sinne tänne, mutta onneksi ne eivät ole tukkineet autotietä – tai sitten ne on siirretty sivuun.

Draco ei pidä siitä, että kirjoitan tätä. Hän yrittää vaivihkaa silmäillä kirjoittamaani tekstiä, mutta yritän pitää huolen, ettei hän näe mitä kirjoitan. Tunnen hänen läheisyytensä niin voimakkaasti. Olisi ihanaa, jos hän ottaisi minua kädestä ja katsoisi syvälle silmiini, sanoen, että rakastaa minua ikuisesti …

Huvittava ajatus. Draco ei ole sellaista tyyppiä, joka rakastuisi minun kaltaiseeni noitaan. Ei. Draco haluaa varmaankin jotain parempaa. Hänelle ei kelpaa kuka tahansa. Ja minä olen vielä Weasley. Mutta onneksi me nyt olemme täällä kahdestaan. Voimme unohtaa vihanpitomme ainakin joksikin aikaa. Mutta mitä pieni sydämeni pitää siitä, että Draco hylkää minut heti, kun palaamme Tylypahkaan?

Ginny lakkasi kirjoittamasta ja kohotti katseensa, katsoakseen ulos hiukan likaisesta ikkunalasista. Sitä ei oltu pesty vähään aikaan. Bussissa toimi ilmastointi melko hyvin,, mikä oli erinomaisen hyvä, sillä oli tavattoman kuumaa.

”Onko sinun pakko kirjoittaa koko ajan?” Draco äyskäisi. Ginny vilkaisi häneen. Dracoa selvästi tympi, kun hän ei pystynyt katsomaan, mitä Ginny kirjoitti.

”On”, Ginny vastasi lyhyesti, mutta sulki kuitenkin päiväkirjansa ja tunki sen pieneen reppuunsa sulkakynineen päivineen. Draco huoahti ja haroi hiuksiaan, jotka jäivät sekaisina sojottamaan pystyyn. Ginnystä se näytti seksikkäältä.

”Olemmeko pian perillä?” Ginny kysyi uteliaana. Hänestä oli hauskaa seurata ihmisten touhuja ja katsella ulos ikkunasta, sillä maisemat olivat hyvin kauniita ja eksoottisia. Draco pudisti päätään.

”Ei, ehkä jotain viitisentoista minuuttia”, Draco arveli. Ginny malttoi tuskin odottaa, että näkisi Pigglenean. Se oli varmasti yhtä vaikuttava näky kuin Tylypahkakin. Vihdoin Draco nousi ja Ginny nappasi nopeasti reppunsa, sillä nyt oli heidän vuoro jäädä pois.

He hyppäsivät bussista erään kirkon kohdalla. Kuski katsoi heitä hiukan pelokkaasti, vilkaisi ympärilleen, sulki bussin ovet nopeasti ja kaasutti tiehensä sanomatta sanaakaan. Ginny tuijotti hölmistyneenä bussin perään.

”Mikä kuskille tuli?” Ginny ihmetteli. Draco kohautti harteitaan ja silmäili ympärilleen. Outo sumu leijaili heidän ympärillään. Kirkko peittyi aika ajoin näkyvistä. Ei täällä äsken ollut ollut näin aavemaista. Aurinkokin oli mennyt piiloon paksun pilvenlohkareen taakse.

”Minua pelottaa”, Ginny kuiskasi, kun hiljaisuus heidän välillään vain venyi ja venyi. Draco huokaisi ja pudisteli päätään.

”Mitäs pelättävää täällä on? Tule nyt, mennään katsomaan Piggleneaa vai haluatko sinä jäädä tähän odottamaan?” Draco kysyi ja lähti kävelemään hiekkaista polkua pitkin etäämmäs kirkosta. Ginny vilkaisi taakseen, missä kirkko nökötti autiona ja aavemaisena hänen takanaan. Kylmät väreet kulkivat pitkin hänen selkäänsä ja hän pinkaisi Dracon perään kuin pelästynyt jänöjussi.

***

Ginny ei uskaltanut irrottaa otettaan Dracon käsivarresta eikä poikakaan huitaissut häntä kauemmaksi, ehkä poika nautti hänen kosketuksestaan? Ginny puristi hänen käsivarttaan lujemmin, katsellen koko ajan varuillaan ympärilleen. Tässä paikassa oli jotain mystistä. Oliko Pigglenea edes täällä?

”Ehkä olemme väärässä paikassa?” Ginny kuiskasi.

”Emmekä ole. Älä ole noin säikky. Sinun pitäisi olla Rohkelikossa, muistatko?” Draco puristi hänen kättään lujasti. Ginny huokaisi. Niin pitäisi. Mutta tällä hetkellä hän ei tuntenut oloaan lainkaan rohkeaksi.

Sumu tiheni heidän ympärillään, mitä kauemmaksi kirkosta he kävelivät. Ja sitä lujemmin Ginnyn sydän hakkasi. Hän koetti rauhoittaa hermojaan, mutta edes Dracon läheisyys ei saanut Ginnya tuntemaan oloaan turvalliseksi.

Yhtäkkiä he saapuivat joen rantaan. Joki kiemurteli solisevana vasemmalla puolella heistä. Sitten he huomasivat valtavan linnan rauniot edessään. He pysähtyivät tyrmistyneinä. Missä linna oli? Oliko se tuhottu maan tasalle? Aivan kuin sota olisi juuri riehunut täällä.

”Eikö Dumbledore tiennyt tästä?” Ginny ihmetteli, kun sai vihdoin äänensä takaisin.

”Luultavasti ei”, Draco sanoi hitaasi, täysin tyrmistyneenä. He seisoivat käsi kädessä linnan edessä – tai sen, mitä siitä oli jäljellä.

”Mennään pois täältä, täällä on jotenkin karmivaa”, Ginny pyysi rukoilevalla äänellä. Draco katsahti häneen mietteliäänä, mutta nyökkäsi sitten. He kääntyivät ja seisoivat vastakkain kumaraisen, vanhan naisen kanssa, jonka harmaat hiukset olivat tiukalla nutturalla. Naisen hampaat olivat mustat ja vinot, iho luonnottoman ryppyinen ja harmahtava. Nainen oli lyhyt ja kumara. Hänen vaatteensa olivat ruskehtavat ja roikkuivat laihan hahmon päällä.

”Kuka sinä olet?” Draco kysyi pelästyneenä, perääntyen askeleen, pitäen Ginnya selkänsä takana.

”Te ette saisi olla täällä”, naisen ääni tuntui tulevan jostain kaukaa.

”Miksei?” Ginny vinkaisi.

”Tämä paikka on kirottu. Häipykää heti paikalla tai paha velho kiroaa teidät. Sen jälkeen onnettomuudet vainoavat teitä lopullisesti – ja teidän perheitänne”, nainen sanoi kiivaasti.

”Minusta tuo kuulostaa vähän hölmöltä”, Draco sanoi varovaisesti.

”Hölmöltäkö? Kerropa sitten, poikaseni, miksi tuo linna on tuhoutunut. Se oli yksi maailman suurempia ja vaikutusvaltaisempia linnoja, mutta sitten, eräänä yönä, se vain katosi, jättäen jälkeensä rauniot. Harvat tietävät, että Piggleneaa ei enää ole, sillä siitä ei puhuta. Ihmiset pelkäävät”, nainen selitti. Draco ei ymmärtänyt mitään.

Draco ja Ginny eivät oikein osanneet sanoa mitään. Vanhus katseli heitä vinoilla silmillään ankarasti. Sitten hän huokaisi syvään.

”Minä tiedän, keitä te olette. Te olette hyviä ihmisiä, minun ei kuuluisi pelotella teitä, mutta lähtekää, Luojan tähden, ellette halua kirousta niskaanne”, nainen sanoi kiivaasti. Sitten vanhus kääntyi ja lähti astelemaan polkua eteenpäin, kunnes – haihtui.

***

Draco veti syvään henkeä ja lähti astelemaan nopeasti polkua pitkin kirkkoa kohti. Ginny juoksi hänen jäljessään. Hän ei tahtonut kadottaa Dracoa näkyvistä. Hän pelkäsi aivan liikaa.

Vihdoin he saapuivat kirkolle. He eivät oikein tienneet, minne mennä, mutta sitten Draco lähti kulkemaan siihen suuntaan, mihin bussikin oli kadonnut. Pian he olivat niin syvällä metsän siimeksessä, että eivät sumulta ja pimeydeltä nähneet juuri mitään.

”Draco? Olemmeko eksyksissä?” Ginny kuiskasi.

”En ole varma”, Draco vastasi epäröiden. Ginny huokaisi. Sekin vielä. Olikohan paha velho ehtinyt jo kirota heidät? Kun Ginny kysyi asiasta Dracolta, poika murahti:

”Uskotko sinä sitä vanhaa höperöä? Nainen oli ilmiselvästi sekaisin päästään.”

Ginny huokaisi ja katseli ympärilleen. Jossain kaukana huhuili pöllö. Pilvet liikkuivat eteenpäin tummina ja uhkaavina. Tuuli yltyi ja heilutteli heidän hiuksiaan. Polku oli kiemurainen ja täynnä lehtiä ja pieniä oksia, joita myrsky oli polulle heitellyt. Pari kaatunutta puuta lojui vähän matkan päässä toisistaan ja he kiersivät ne, palaten kuitenkin heti takaisin polulle, jotta eivät kadottaisi sitä.

”Bussi tuskin on mennyt tästä”, Ginny huomautti hiljaa jonkin ajan päästä. Hiljaisuus pelotti häntä.

”Ei varmaan olekaan. Mutta tämä polku vie meidät varmasti johonkin”, Draco vakuutti. Ginny nielaisi. Hän todella toivoi niin.

***

Kun he olivat kulkeneet parisen tuntia, tilanne näytti yhtä toivottomalta. Metsä oli nielaissut heidät tyystin eivätkä he tienneet, miten päästä pois.

”Joudummeko jäämään tänne yöksi?” Ginny kysyi hädissään.

”Rauhoitu nyt, äläkä koko ajan kysele”, Draco ärähti. Ginny sulki suunsa, mutta pälyili koko ajan ympärilleen, peloissaan. Hän ei pystynyt rauhoittumaan, vaikka Draco oli hänen kanssaan.

He kulkivat jälleen hiljaisuuden vallitessa, kunnes huomasivat valoa edessään.

”Me olemme tulleet Piggle Islandin keskustaan”, Draco näytti huojentuneelta. Ginny ilahtui ja halasi Dracoa lujasti. Draco katsoi häntä kummissaan ja hetken Ginny jo pelkäsi, että poika alkaisi haukkua häntä, mutta sitten tapahtui jotain yllättävää. Draco veti Ginnyn rajusti itseään vasten ja painoi huulensa hänen huulilleen. Ginny äännähti hämmentyneenä, mutta painautui sitten tiukasti Dracon vartaloon kiinni. Heidän vartalonsa tuntuivat sopivan hyvin yhteen. Draco siveli hänen selkäänsä ja hiuksiaan, suudellen häntä samalla intohimoisesti. Kukaan muu ei koskaan ennen ollut suudellut Ginnya samalla tavalla. Ginnyn vartalo tuntui olevan kuin tulessa, posket liekehtivät ja koko muu maailma unohtui hänen ympäriltään.

Sitten Draco irrottautui varovaisesti, mutta hengästyneenä. He katsoivat toisiaan intohimon sumentamin silmin ja hetken Dracolla oli sellainen tunne, että hän olisi tahtonut kaapata tytön syliinsä, kantaa hänet nurmikolle ja rakastella hänen kanssaan. Mutta sitten hän tuli järkiinsä. He olivat keskustassa eivätkä voisi mitenkään jäädä tänne rakastelemaan puiden varjoihin. Kuka tahansa voisi löytää heidät.

”Etsitään joku paikka, mistä voimme soittaa Amandalle”, Draco sanoi käheästi. Ginny nielaisi ja nyökkäsi. Hän oli aivan pökerryksissä, mutta seurasi vetelillä jaloillaan Draco kohti ostoskeskusta, missä valot vielä paloivat. Ginnylla ei ollut aavistustakaan mitä kello jo oli.

***

Ostoskeskus oli vielä auki, mutta sisällä ei ollut juuri ketään. Heidän luokseen asteli vartija.

”Olen pahoillani, mutta ostoskeskus suljetaan juuri”, vartija sanoi.

”Ai. Voisimmeko silti soittaa. Olemme turisteja emmekä oikein tiedä, miten pääsemme takaisin ystävämme luokse”, Draco selitti. Vartija nyökkäsi ja ohjasi heidät puhelimen luokse, jääden heidän lähelleen vahtimaan, etteivät he tekisi mitään pahaa.

Draco soitti Amandalle ja kertoi tilanteen. Amanda lupasi lähettää Kalkaroksen hakemaan heitä. He olivat olleet tavattoman huolissaan heistä, mutta eivät olleet onneksi vielä lähettäneet etsintäpartiota matkaan.

”Odottakaa ostoskeskuksen pihassa, niin Kalkaros noutaa teidät sieltä”, Amanda sanoi ja Draco lupasi tehdä niin. Hän sulki puhelimen, kiitti vartijaa ja viittasi Ginnyn mukaansa. He lähtivät ulos ja jäivät pihaan odottamaan Kalkarosta. Tuntui kuluvan ikuisuus ennen kuin mies vasta tuli. Hän oli todella vihainen.

”Miksi hemmetissä teidän piti lähteä sinne kahdestaan?” Kalkaros rähisi.

”Miksi te ette lähteneet mukaan?” Draco heitti takaisin. Kalkaros murahti.

”Olisitte vain jääneet taloon. Aina teidän pitää tehdä jotain kiellettyä. Tulkaa sitten autoon siitä”, Kalkaros kivahti ja Draco ja Ginny kömpivät takapenkille.

Autossa vallitsi vaivautunut hiljaisuus. Ginny tuijotteli ulos ikkunasta, yrittäen taistella väsymystä vastaan. Väsymys kuitenkin voitti ja hän nukahti.

***

 

”Ginny”, Draco ravisteli häntä hereille, mutta pommikaan ei olisi saanut tyttöä avaamaan silmiään. Draco hieraisi päälakeaan ja nousi sitten autosta. Hän kiersi auton, avasi Ginnyn puoleisen oven ja nosti tytön vaivatta syliinsä. Kalkaros katsoi häntä oudosti, mutta ei sanonut mitään. Draco kantoi Ginnyn taloon. Amanda kiirehti eteiseen helpottuneena, kun he olivat tulleet takaisin, mutta säikähti huomatessaan Ginnyn Dracon sylissä.

”Onko jotain sattunut?” Amanda kysyi.

”Ei. Ginny nukkuu. Hän väsähti”, Draco sanoi. Amanda huokaisi.

”Luojan kiitos. Viehän hänet nukkumaan ja kerro sitten kaikki, mitä siellä oikein tapahtui”, Amanda kehotti ja Draco nyökkäsi.

Draco kantoi Ginnyn heidän vuoteeseensa. Hän laski tytön sänkyyn ja katseli Ginnyn levollisia kasvoja ja pehmeitä huulia. Hänen teki kovasti mielensä suudella tyttöä, mutta hän ei viitsinyt herättää häntä.

Draco kiskoi kengät Ginnyn jalasta ja epäröi sitten muiden vaatteiden suhteen. Hän ei kuitenkaan aikonut antaa Ginnyn nukkua ulkovaatteet päällä, vaan riisui tältä housut ja paidan. Ginnyn vartalo näytti hyvältä – liian hyvältä ollakseen totta. Draco nieleksi, mutta sai pidettyä näppinsä erossa Ginnysta.

Hän sai jollain ihmeen keinolla Ginnyn peiton allekin eikä tyttö herännyt kertaakaan. Sitten hän poistui huoneesta, sammutti valot ja meni keittiöön kertomaan Amandalle ja Kalkarokselle, mitä Piggleneassa oli tapahtunut.

 ***

Rakas päiväkirjani, viimeinen päivämme Piggle Islandissa on meneillään. Me lähdemme illalla hormipulverin avulla Tylypahkaan. Amanda näyttää murheen murtamalta, koska uskoo, ettei näe enää koskaan Kalkarosta. Kalkaros puolestaan suree Pamelaansa. Heillä meni poikki, kun Pamela kuuli, ettei Kalkaros asukaan täällä, vaan kaukana kaukana Englannissa.

Minä en tahtoisi palta Tylypahkaan. Englannissakin sataa kuitenkin. Täällä sentään paistaa aurinko, lintujen sirkutus kantautuu avoimesta ikkunasta sisään. Istun Dracon ja minun sängyllä ja kirjoitan tätä. Dracoa ei näy. Olemme puhuneet yhdessä ennätysmäisesti tämän loman aikana, enkä usko, että tulemme enää koskaan puhumaan toisillemme yhtä paljon. Mutta toivon, että Dracon käsitys minusta on muuttunut, vaikka käyttäydyinkin lapsellisesti silloin Piggleneassa. En lainkaan rohkelikkomaisesti. Harmi, ettei Draco voi kuitenkaan kiusata minua, sillä tämä on hänen viimeinen vuotensa Tylypahkassa. Minun tulee suorastaan ikävä häntä.

”Ginny! Tuletko rannalle?” Draco huusi jostakin. Ginny innostui.

”Tulen! Odota yksi punainen minuutti”, Ginny huusi takaisin. Hän laittoi päiväkirjansa matkalaukkuunsa sulkakynineen päivineen ja vaihtoi sitten nopeasti mustat, pienet bikinit yllensä, joita hän ei ollutkaan ehtinyt käyttää täällä ollessaan.

Tyytyväisenä bikineihinsä, Ginny nappasi pyyhkeen, kiskoi shortsit jalkaansa ja tassutteli takaovelle, mistä Dracon ääni oli kuulunut. Poika nojaili seinään. Hänen silmänsä pyöristyivät, kun hän huomasi Ginnyn rohkean asun. Bikinit peittivät tuskin mitään.

”Yritätkö tappaa minut?” Draco älähti. Ginny katsahti kummissaan poikaan ja kiskoi rantakengät jalkaansa.

”Miten niin? En tietenkään”, Ginny sanoi. Draco äännähti jotain epämääräistä, aukaisi hänelle oven ja yhdessä he astelivat lämmintä rantahiekkaa pitkin vedenrajaan. He jättivät kenkänsä ja pyyhkeensä rantaan ja Ginny riisui shortinsakin. Sitten he ryntäsivät veteen.

Vesi oli ihanan viileää, mutta Ginny nautti sen tuomasta viileydestä, sillä ulkona oli paahtavan kuumaa. Aurinko porotti korkealta yläpuolelta. Ginny makasi selällään aallokossa ja antoi katseensa levätä kirkkaansinisellä taivaankannella. Samassa Draco ui hänen luokseen, hiukset liimautuneena otsalle. Ginnyn olisi tehnyt mieli siirtää niitä sivuun, mutta hän ei uskaltanut koskea Dracoon.

”Sääli, että joudumme tänään palaamaan Tylypahkaan”, Draco huokaisi. Ginny nyökkäsi ja nousi seisomaan vedessä, vastakkain Dracon kanssa. Dracon silmien katse pysähtyi hänen huuliinsa, kunnes poika äkkiä laski päätään ja painoi märät, mutta ihanan lämpöiset huulensa Ginnyn huulille.

Ginny maistoi suolaisen veden pojan huulilta. Hän kietoi kätensä Dracon kaulan ympärille ja painautui tätä vasten kiihkeästi. Hän oli kaivannut jo kauan Dracon suudelmaa ja kosketuksia. Yllättäen Draco nosti hänet vahvoille käsivarsilleen ja kantoi rantaa kohti.

Ginnyn sydän hakkasi kuin hullu ja korvissa humisi. Draco laski hänet hiekalle, suudellen koko ajan hänen huuliaan. Pojan kädet vaelsivat hänen vartaloaan pitkin edestakaisin, hellinä ja hyväilevinä. Ginny värisi hiljaa. Hän sulki silmänsä ja vain nautti pojan antamasta mielihyvästä.

Sitten Draco varovaisesti aukaisi bikinien yläosan hakasen. Ginny hiukan hätkähti ja aukaisi silmänsä. Draco painoi hellän suudelman hänen huulilleen.

”Shh .. kaikki menee hyvin”, Draco vakuutti ja Ginny rentoutui. Hän antautui tunteidensa vietäväksi. Dracon silmistä loisti aito intohimo, joten Ginny ei voinut sanoa pojalle ei. Ei neitsyyden menettäminen tällä tavoin olisi niin kamalaa. Ainakin hän kokisi sen rakastamansa pojan kanssa.

Draco suuteli ja hyväili hänen rintojaan. Kädet vaelsivat koko ajan hänen vartalollaan. Ginny voihki hiljaa. Onneksi Amanda tai Kalkaros eivät olleet kotona, muuten he olisivat voineet yllättää heidät.

Ennen kuin Ginny tajusikaan, Draco oli riisunut bikinien alaosankin Ginnyn yltä. Ginny ujosteli hiukan Dracon polttavaa katsetta, mutta kun Dracolla ei tuntunut olevan mitään pahaa sanottavaa hänen vartalostaan, Ginny kietoi kätensä Dracon kaulan ympärille ja suuteli poikaa estottomasti.

Heidän rakastelunsa oli kiihkeää ja intohimoista. Kumpikin nautti siitä täysin rinnoin. Ginny ei olisi voinut kuvitella parempaa paikkaa tälle hetkelle.

***

 

Pitkän ajan kuluttua he lepäsivät vierekkäin auringon alla. Meri kohisi kutsuvana ja lokit kirkuivat aaltojen yllä. Ginny painoi päänsä Dracon olkapäätä vasten ja sulki hymyillen silmänsä. Miten elämä saattoikin olla näin ihanaa?

***

”Ginny? Draco? Missä olette?” Amandan ääni kuului talosta. Ginny säikähti, ponkaisi istumaan ja yritti etsiä bikiniään. Draco nappasi pyyhkeen ja kietoi sen Ginnyn ympärille, pukien itse nopeasti uimahousut jalkaansa, juuri, kun Amanda pelmahti rannalle.

”Tulkaa syömään mansikoita ja jäätelöä. Ostin niitä teitä varten. Sääli, että lähdette jo tänään. Olisin niin mieluusti pitänyt teitä täällä vielä monta päivää”, Amanda huokaisi.

”Me tulemme kohta, kiitos”, Ginny hymyili. Amanda nyökkäsi ja palasi takaisin sisälle. Ginny kiskoi bikinit yllensä ja yhdessä, käsi kädessä, Draco ja Ginny astelivat sisälle, piittaamatta vähääkään Kalkaroksen kummastuneista katseista, joita mies loi heidän suuntaansa.

***

Kalkaros istuskeli synkkänä keittiön pöydän ääressä, hiukset kampaamattomina ja yhtä rasvaisina kuin aina ennenkin. Pamela oli todella tainnut särkeä Kalkaroksen sydämen. Ja juuri, kun Kalkaros oli rakastunut johonkuhun. Draco ja Ginny vilkaisivat toisiinsa, mutta eivät sanoneet mitään. Heidän tilanteensa oli vähän samanlainen, mutta kuitenkin niin erilainen. Miten he voisivat näyttäytyä yhdessä koko koululle?

Ginny pelkäsi, että Draco sanoisi hänelle, ettei tahtoisi enää olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Että kaikki, mitä heidän välillään oli tapahtunut, oli ollutta ja mennyttä, eikä hän saisi muistella niitä enää ikinä. Miten Ginnyn sydän kestäisi sellaista?

Ginny huokaisi sisäisesti ja lusikoi jäätelöä suuhunsa. Oli aikaista murehtia, päivää oli jäljellä vielä muutamia tunteja ja mitä tahansa saattoi tapahtua.

Amanda touhotti koko ajan heidän lähdöstään, kyseli Tylypahkasta, käski viedä terveisiä opettajille, ja varsinkin McGarmiwalle.

”Minusta on niin ikävää, että joudutte lähtemään”, Amanda niiskutti.

”Mutta siihenhän on vielä monta tuntia”, Ginny ihmetteli.

”Silti”, Amanda huokaisi, vilkaisten syrjäkarein Kalkarokseen, jonka ilme ei värähtänytkään. Mies vain lusikoi haluttomana jäätelöään.

***

Draco ja Ginny istuivat kuistilla rinnakkain. Aurinko porotti suoraan heidän yläpuoleltaan ja lämmitti heidän paljasta ihoaan. Lintujen lakkaamaton sirkutus kantautui läheisistä puista. Kaikkialla tuoksui kesältä ja auringolta. Ginny ei halunnut lähteä takaisin.

”Kysytään McGarmilta, josko voisimme palata heti takaisin tänne”, Ginny huokaisi, nojaten päätään Dracon olkaa vasten.

”Tuskin hän suostuu. Me olemme muutenkin jäljessä opetuksesta”, Draco sanoi.

”Viisi pistettä pois rohkelikolta hellyydenosoitusten takia”, Kalkaroksen ivallinen ääni kantautui oviaukosta ja Draco ja Ginny katsahtivat kummissaan taakseen.

”Et voi ottaa pisteitä pois! Tuohan on ihan typerä syykin!” Ginny älähti.

”Toiset viisi pistettä pois opettajan vastustamisesta”, Kalkaros murahti ja marssi sisälle. Ginny tuijotti hölmistyneenä Dracoa, joka pidätteli nauruaan.

”Onko tämä sinusta huvittavaa? Menetin juuri 10 pistettä rohkelikolta. Ai, niin. Eihän tämä sinua hetkauta, sinähän olet LUIHUINEN!” Ginny parahti. Draco puristi hänet syliinsä.

”Älä nyt hermostu. Ei Kalkaros tuota muista palatessaan Tylypahkaan. Hänen sydämensä on nyt särkenyt eikä hän halua nähdä, kun me halailellemme toisiamme”, Draco naurahti. Ginny puristi pojan kättä. Häntä pelotti kysyä erästä asiaa, mutta pakko kai se oli tai hän ei saisi mielenrauraa.

”Kuule, Draco. Mitä sitten tapahtuu, kun pääsemme Tylypahkaan? Onko kaikki taas niin kuin ennenkin?” Ginny kysyi varovaisesti. Draco ei pitkään aikaan vastannut, tuijotti vain hiekkaista polkua. Ginny jo pelkäsi, että poika vastaisi myöntävästi.

”Ei. En usko niin. Emmehän voi vain teeskennellä, ettei mitään ole tapahtunut. He huomaavat kyllä jotain”, Draco sanoi hitaasti. Ginny nielaisi ja kohotti katseensa Dracon koleanharmaisiin silmiin, jotka olivat täynnä lämpöä. Ginnyn sydän miltei pysähtyi onnesta.

”Sinua ei siis haittaa se, että he huomaavat?” Ginny kuiskasi: Draco sipaisi hänen poskeaan höyhenenkevyesti, mutta kosketus tuntui varpaissa asti.

”Ei. Ei minua haittaa. Isääni kyllä haittaa ja Luihuiset repeävät liitoksistaan. Mutta meitä on kaksi. Me selviämme siitä shokista, jonka aiheutamme”, Draco päätti. Ginny puristi häntä lujasti, uskaltamatta päästää irti, sillä hän pelkäsi, ettei Draco olisikaan todellinen.

***

Nyt me joudumme lähtemään. Amanda nyyhkii vasten Kalkaroksen paitaa, joka ei oikein tiedä mitä tehdä. Hän mulkoilee minua pahasti, yrittää kai miettiä, milloin seuraavaksi vähentäisi pisteitä rohkelikolta. Mutta en aio tehdä mitään väärää.

No, nyt Draco ottaa hormipulveria ja katsoo minua. Sydämeni hakkaa tuhatta ja sataa. Olen niin onnellinen. Draco on ihaninta, mitä olen koskaan kokenut. Ron saa hermoromahduksen, Harry ei varmaan enää koskaan puhu minulle, mutta luulen, että Hermione ymmärtää. Tai sitten ei. Draco on haukkunut häntä niin pahasti, että voi olla, että menetän parhaan ystävänikin.

Se on sen ajan murhe. Kaikki kauhistuvat kuitenkin, kun huomaavat meidän olevan yhdessä. Mutta minä en välitä. Minulla on Draco. Minä olen rakastunut eikä millään muulla ole mitään väliä.

Ja niin he astuivat hormipulverin kautta Tylypahkaan, missä McGarmiwa seisoi heitä jo odottamassa.

Loppu