Haasteen sain LittleMeanDragolta Finfanfunista.

Mainitse nämä:

sanat: (saa taivuttaa)
-sade
-tähtitorni
-kirkas
-vanilja

lauseet:

"En jaksa enää"
"Ei sinun tarvitse minulle esittää!"
"Nyt en ymmärrä"
"Olen niin hyvällä tuulella, että tekisi mieli laulaa"

henkilöt:

Hermione
Ron
Draco
(muita saa toki käyttää, mutta nämä täytyy olla)

Älä mainitse

sanat:
hämähäkki
lumi
pimeä
suklaa

lauseet:

"Pää kiinni Malfoy!"

henkilöt:

Voldemort

Paring: Hermione/Draco/Ron (haa, kolmiodraamaa!)

Genre: Romance

Summary: Hermione, Ron ja Draco ovat voittaneet eräässä kilpailussa matkan Australiaan. Matkalla kone joutuu kuitenkin tekemään pakkolaskun Uuden-Seelannin reheviin sademetsiin, mistä on hyvin vaikea löytää tietään pois. Matkan aikana heidän tunteensa kuumenevat äärimmilleen eikä mikään ole palatessaan kuten ennen …Vai onko?

Aika: Hermione ja pojat ovat jo 23-vuotiaita!

Tylypahkassa 

Hermione Granger istui työpöytänsä takana Tylypahkassa, Muodonmuutokset- luokassa ja katseli hymyillen luokassa istuvia, 13-vuotiaita noitia ja velhoja, jotka ahersivat muistiinpanojen kimpussa kieli hampaiden välissä. Hermione nautti siitä, että sai työskennellä Tylypahkassa muodonmuutosten opettajana. Hänestä oli ollut surullista kuulla, että McGarmiwa oli jättänyt opinnot, koska hänen siskonsa (jollaista Hermione ei ollut edes tiennyt olevan olemassa), oli joutunut vakavaan onnettomuuteen ja tarvinnut McGarmiwan apua kotonaan Walesissa.

Hermione oli vastikään valmistunut professoriksi, pitkien ja raskaiden opiskelujen jälkeen. Hän oli nyt 23-vuotias nainen, mutta ei muuta tehnytkään kuin työtä. Se oli hänen pahin vikansa. Miehet, joita hän tapaili kesäisin, eivät ymmärtäneet, että hän tulisi olemaan kaikki lukuvuodet Tylypahkassa eikä melkein lainkaan kotona. Hermione ei kuitenkaan ollut kertonut jästimiehille olevansa noita, sillä eiväthän he olisi ymmärtäneet. Hän ei ollut ollut kertaakaan naimisissa eikä koskaan rakastunut – paitsi yhteen poikaan.

Hermionen kasvoille ilmestyi unelmoiva ilme. Ronald Weasley. Mitähän miehelle nykyään kuului? Hän oli rakastanut tätä sydämessään jo vuosia, muttei ollut nähnyt eikä kuullut miehestä yhtikäs mitään kokonaiseen kolmeen vuoteen. Ron tuntui kadonneen kuin tuhka tuuleen. Harrykaan ei ollut nähnyt häntä. Mies oli erään kuuluisan huispausjoukkueen etsijä ja hyvin kiireinen mies. Hermione näki häntä hyvin harvoin, sillä Harry matkusti paljon ympäri Eurooppaa.

Hermionesta oli ollut sääli, etteivät hänen kaksi parasta ystäväänsä olleet pitäneet häneen sen enempää yhteyttä kuin lähettäneet pöllön tai pari silloin tällöin. Se kivisti hänen sydäntään, mutta toisaalta, eihän elämässä voinut kaikkea saada – ei edes yksi maailman parhaista noidista. Hermione hymyili. Albus Dumbledoren jälkeen, Hermionesta oli tullut yksi fiksuimmista noidista. Albusta ei tietenkään voittanut kukaan. Hermionesta oli merkillistä, miten paljon hän oli saavuttanut pienessä ajassa.

***

Tunnin loputtua Hermione jäi siivoamaan luokkaa. Hänen viimeinen tuntinsa oli tältä päivältä päättynyt, kohta hän pääsisi syömään. Hermione meni omaan pieneen huoneeseensa, joka sijaitsi lähellä Rohkelikkotornia. Hän oli istuutumassa sängylleen, kun hänen pöllönsä Qwen lennähti sisään avoimesta ikkunasta. Hermione ilahtui, kun se pudotti nokastaan hänen syliinsä kirjeen. Jospa se olisi Harrylta tai Ronilta?

Hermione repäisi kirjeen auki, taittoi paperin levälleen syliinsä ja alkoi lukea.

Hyvä, neiti Hermione.

Olette voittaneet Maailman paras matka – kilpailumme. Onneksi olkoon. Kirjeen mukana ovat lentolippu Australiaan, Sydneyyn. Lennät yksityisellä helikopterillamme, mukaan lähtevät kaksi muuta kilpailun voittanutta. Turvallista matkaa.

Hermionen suu oli loksahtanut auki lukiessa. Nyt hän sulki sen tyrmistyneenä ja nielaisi. Hän veti varovaisesti lentoliput kirjekuoresta. Siellä tosiaan oli varattuna hänelle paikka helikopterista! Hermione vilkaisi päivämäärää. 16. kesäkuuta. Loistavaa! Mikä onnenpotku! Lomaan oli jäljellä kaksi viikkoa. Hän saattoi tuskin uskoa tätä. Toiset opettajat tulisivat vihreiksi kateudesta. Voi, miten ihanaa! Hermione tanssahteli pari askelmaa, tunki kirjekuoren kaapunsa taskuun, suukotti Qweniä päälaelle ja meni syömään Suureen saliin.

***

Illalla myöhään Hermione istuskeli Tähtitornissa katselemassa tuhansia tuikkivia tähtiä yläpuolellaan. Hän söi vaniljajäätelöä, jota oltiin tarjoiltu jälkiruuaksi. Hermione hymyili ylös pimeään. Hän rakasti tätä tornia enemmän kuin mitään muuta paikkaa Tylypahkassa. Jos hän olisi saanut jakaa tornin jonkun kanssa, hetki olisi ollut täydellinen. Hän istui monena iltana yksin täällä, tuijottamassa välkkyviä tähtiä ja miettimässä asioita.

Matka Australiaan tuntui upealta. Hän malttoi tuskin odottaa sitä. Hän oli aina haaveillut pääsevänsä Sydneyyn katselemaan nähtävyyksiä ja tutustumaan sikäläiseen noituuteen. Muut opettajat olivat tosiaan kadehtineet häntä, Hermione oli kerrankin säteillyt huomion keskipisteenä.

Keitähän ne kaksi tyyppiä olivat? Joitain jästejä varmaan, sillä tämähän oli jästien järjestämä kilpailu. Hermione ei kuitenkaan välittänyt siitä. Eihän hänen tarvitsisi kestää heitä kuin lentomatkan ajan. Varmasti he olisivat kivoja ihmisiä. Istuttuaan vielä jonkin aikaa vilpoisessa tuulessa, Hermione päätti mennä takaisin huoneeseensa.

***

Vihdoin loma alkoi. Hermione järjesteli asiansa kotona ennen matkalle lähtöä, kunnes vihdoin 16. päivä saapui ja Hermione oli matkalla lentokentälle, mistä helikopteri noutaisi hänet ja kaksi muuta matkustajaa. Hermione oli hiukan hermostunut, vatsanpohjassa lenteli perhosia. Hän ei ollut kovin usein käyttänyt lentäviä vekottimia, sillä hän matkusti mielellään hormipulverilla. Se oli halpaa ja nopeaa. Tämä oli tietenkin uusi ja kiehtova tapa nähdä maailmaa.

Taksi kääntyi lentokentälle johtavalle tielle ja pian Hermione jäi kyydistä. Maksettuaan kuljettajalle, Hermione asteli eteenpäin, yrittäen katseellaan nähdä helikopteria. Pian hän erottikin sen seisomassa hiukan syrjemmällä. Hän suunnisti sinne ja samassa jostain pöllähti kuljettaja hänen luokseen, iloisesti hymyillen.

-Oletteko te, neiti, Granger? kuljettaja kysyi. Hermionen nyökättyä, mies tarttui häntä kädestä ja puristi sitä lämpimästi.

-Minä olen kuljettajanne Greg Williams. Toiset matkustajat eivät ole vielä tulleet. Antakaahan, kun minä laitan laukkunne sisälle. Voitte jaloitella vielä jonkun aikaa, Greg hymyili. Hermione päätti käydä vessassa ennen pitkää lentoa.

***

Tullessaan takaisin helikopterin vieressä seisoskeli pitkänhuiskea, platinanvaaleahiuksinen mies, jolla oli lihaksikkaat käsivarret ja kapea lantio. Hermionen sydän alkoi hakata kiivaasti. Näkivätkö hänen silmänsä oikein? Ei kai tuossa vain seissyt …?

-Malfoy! Hermione henkäisi, kun mies kääntyi ympäri, aistiten kai, että häntä tuijotettiin. Miehen ilme oli yhtä hämmästynyt kuin hänen omansakin. Hermione veti syvään henkeä. Joutuisiko hän matkustamaan Dracon kanssa?

-Kas, Granger, Malfoyn pilkallinen ääni hyväili Hermionen korvia. Hermione nielaisi ja tuijotti miehen koleanharmaita silmiä. Draco oli muuttunut aivan hirveästi. Sitä samaa, hintelää poikaa ei enää ollut, vaan hänestä tosiaan oli kasvanut mies. Ja millainen mies! Komea, upea, ruskettunut mies. Hermionen kädet hikosivat.

-Oletko ilahtunut nähdessäsi minut? Draco kysäisi, tarkastellen Hermionen hoikkaa olemusta päästä varpaisiin. Hermione ei saanut sanaa suustaan, hän vain kohautti olkiaan. Hänellä oli yllään kukallinen hellemekko, joka ylettyi hänen reisiinsä asti ja paljasti hoikat, pitkät sääret. Hermione tunsi punastuvansa Dracon intensiivisen katseen alla. Miksi mies tuijotti häntä tuolla tavalla?

-Veikö kissa kielesi? Draco kysyi huvittuneena, kulmiaan kohotellen. Hermione punastui heleästi ja Draco nauroi. Hermione olisi halunnut motata itseään. Miksi ihmeessä hänen piti punastella kuin pikkutyttö?

-Ei tietenkään. Mitä sinä täällä teet? Hermione kysyi sitten. Draco hymyili valjusti.

-Ajattelin lähteä lomailemaan. Voitin Maailman paras matka -kilpailun. Hassua. Ensimmäistä kertaa elämässäni osallistuin jästien järjestämään kilpailuun ja heti tärppäsi, Draco virnisti valloittavasti. Se hymy oli viedä Hermionelta jalat alta. Voi, Ron, mikset ole täällä! Mitä hänelle oli tapahtumassa?

-Hermione? Malfoy? kuului samassa hölmistynyt ääni Hermionen takaa. Hermionen silmät levisivät, kun hän tunnisti äänen. Hän kääntyi hitaasti ympäri ja kohtasi Ronin tuikkivat silmät. Sitten hän olikin jo miehen lämpimässä syleilyssä. Ron puristi hänet vartaloaan vasten ja Hermione painoi päänsä miehen olkapäälle.

-Minä ajattelin juuri sinua, Hermione henkäisi iloisesti hymyillen. Ron virnisti ja vilkaisi sitten Dracoa, joka katseli heitä hymyttömänä. Ron käänsi katseensa Hermioneen.

-Sepä mukavaa! Mutta mitä sinä täällä teet? Ron kysyi sitten, päästäen Hermionen otteestaan. Hermione kertoi kilpailusta, jonka oli voittanut. Ronin suu loksahti auki.

-Minäkin voitin sen kilpailun! Ron henkäisi ja vilkaisi Dracoon.

-Et kai sinäkin … ? Ron katsoi miestä kauhuissaan. Draco nyökkäsi pilkallisesti hymyillen. Samassa Greg ilmestyi heidän luokseen ja kertoi, että heidän pitäisi lähteä.

***

Hermione nautti matkasta täysin rinnoin. Draco ja Ron eivät paljolti toisilleen puhuneet, mutta Hermione höpötti varsinkin Ronille sitäkin enemmän.

-McGarmiwa joutui sitten muuttamaan Walesiin ja minä pääsin hänen tilalleen Tylypahkaan. Se oli minulle todellakin onnenpotku. Dumbledore luottaa minuun täysin. Asun yksin eräässä talossa Lontoossa, mutta minä pidän siitä, Hermione kertoi hymyillen. Ron katsoi häneen tarkkaavaisena.

-Asut siis yksin? Ei aviomiestä? Ron tokaisi huolettomasti. Hermione pudisti päätään.

-Ei. Onhan minulla ollut poikaystäviä. En ole kaiken aikaa elänyt mitään sinkkuelämää, Hermione hymyili ja Ron virnisti.

-Tiesinhän minä sen. Olet kaunis nainen, Hermione, Ron katsoi häntä silmiin. Hermione tunsi leijailevansa taivaissa. Draco rykäisi.

-Olisi hienoa, jos huomaisitte minutkin. On aika tylsää istuskella täällä ja kuunnella lipeviä huomautuksianne toisistanne, Draco murahti. Hermione kääntyi miehen puoleen.

-Haluatko sinä sitten kertoa omasta elämästäsi? Missä sinä opiskelet? Hermione kysäisi.

-Etkö sinä lue lehtiä, Granger? Perin isäni kuoleman jälkeen valtaisan omaisuuden, kartanon ja kaikki. Asun siellä edelleen sekopäisen äitini kanssa, Draco irvisti. Hermione oli hetken hiljaa.

-Kyllä minä olen lukenut isäsi kuolemasta ja siitä perinnöstäsi, mutta siinäkö kaikki? Etkö sinä tee mitään? Istutko sinä päivät pitkät yksin kotonasi? Hermione kummasteli. Draco tuhahti.

-Tietenkin minä teen jotain. Olen töissä Taikaministeriössä ja vihaan sitä, Draco puhahti. Hermione ei osannut sanoa siihen mitään. Dracolla oli vihamielinen asenne elämään. Lucius oli kuollut kammottavimmalla tavalla kuin kukaan toivoisi, tiedät kai kuka oli tappanut hänet kirousloitsulla. 

Päivän Profeetassa oli ollut pitkät luvut Malfoyden elämästä siihen aikaan ja Hermione oli lukenut niitä kauhuissaan. Hänestä oli ollut kamalaa, että pimeyden lordi oli vienyt taas yhdeltä ihmiseltä perheen.

***

He olivat pitkän aikaa vaiti ja omissa mietteissään. Dracon ilme oli katkera eikä mies halunnut enää puhua mitään. Hermionen mieliala oli masentunut. Ei Dracon olisi tarvinnut pilata heidän kaikkien muidenkin matkaansa.

-Lennämme Uuden-Seelannin yläpuolella. Katsokaa La Behranin upeita sademetsiä alapuolellanne, Greg kehotti koneen etuosasta ja Hermione kurotti päätään Ronin olan yli.

-Oi, miten kaunista! Hermione henkäisi iloisena. Ron ei oikein pystynyt keskittymään. Hän tunsi vain Hermionen kuuman hengityksen poskellaan ja hänen ajatuksensa menivät hiukan sekaisin.

-Olen samaa mieltä, Ron huoahti. Yhtäkkiä alkoi tapahtua jotain kummallista. Kone alkoi yskiä oudosti. Se nytkähteli kuin aikoisi pudota.

-Mitä tapahtuu? Hermione huudahti pelästyneenä.

-Joudumme tekemään pienen laskun. Mutta ei hätää. Minä osaan tämän homman kyllä, Greg vakuutti. Hermione nielaisi. Eihän alapuolella ollut kuin sademetsää.

-Mihin ajattelit laskeutua? Ron kysyi vimmoissaan, mutta ei saanut Gregiltä vastausta. Mies yritti soittaa jonnekin hätäkeskuskeen, mutta radio näytti olevan rikki. Mies kirosi voimakkaasti ja sitten he lähtivät laskeutumaan maahan hurjaa vauhtia. Hermione kirkui.

-Pistä pääsi polviesi väliin! Ron karjui ja työnsi Hermionen päätä alemmas. Hänen ei auttanut siis muuta kun tehdä niin. Samassa kone tärähti maahan ja pimeys nielaisi hänet.

***

Hermione heräsi jyskyttävään päänsärkyyn. Hän yritti liikahtaa, muttei kyennyt, sillä hän tunsi olevansa jumissa. Hän ei hetkeen tiennyt lainkaan missä oli, kaikki oli sumun peitossa. Sitten hän hämärästi muisti pakkolaskun. Hermionen pää nytkähti ylöspäin ja hän huomasi olevansa yksin koneessa.

-Ron? Draco? Hermione kuiskasi peloissaan. Samassa platinanvaalea pää ilmestyi näkyviin ja koleanharmaat silmät katsoivat häntä melkein huolissaan. Sitten niiden ilme muuttui jälleen kylmäksi ja Draco puhui hiljaa.

-Pääsetkö yksin ulos? Kone voi kohta räjähtää, Draco tokaisi tyynen rauhallisesti aivan kuin olisi puhunut säästä. Hermione vinkaisi.

-Minä olen jumissa! Se sai Dracon toimimaan. Hän kömpi sisään koneeseen, vaikka tiesi vaarantavansa omansakin hengen. Hermionen sydän takoi niin, ettei hän kuullut mitään muuta. Draco koetti irrottaa hänen jalkojaan lentäjän penkin takaa, joka oli ilkeästi kaatunut häntä vasten. Hermione haistoi vasta nyt savun hajun nenässään. Hän ei halunnut räjähtää. Eikä varsinkaan Draco Malfoyn syliin, sillä hän käytännöllisesti katsoen oli miehen sylissä. Tämän hengitys kulki kiihkeästi, kun hän yritti kiskoa Hermionen jalkoja ulos.

Sitten he onnistuivat. Hermione oli vapaa ja he ryntäsivät ulos koneesta niin nopeasti kuin taisivat. Ron oli heräämässä, mies katseli hiukan pöllämystyneenä ympärilleen. Hermione ei tiedostanut tiheää viidakkoa ympärillään, hänen ainoa ajatuksensa vain oli päästä täältä pois ennen kuin kone pamahtaisi ilmaan.

***

-Nyt lähdetään, Draco kiskaisi Ronin maasta. Ron vilkaisi Hermionen kalpeita kasvoja huolissaan.

-Oletko kunnossa? Ron kysyi ja puristi Hermionen kättä. Nainen nyökkäsi, tuntien lievää pahoinvointia. Hän oli tainnut iskeä päänsä johonkin. He olivat aikeissa mennä, mutta sitten Hermione äkkiä pysähtyi.

-Entä se kuljettaja? Emme me häntä voi jättää, Hermione aikoi palata, mutta sekä Ron, että Draco tarttuivat hänkö käsivarresta.

-Ala nyt tulla! Williams on kuollut. Et voi pelastaa häntä enää, Draco kivahti ja yhdessä Ronin kanssa he kiskoivat kauhistuneen Hermionen perässään. Siinä samassa kuului kammottava pamahdus, joka iski heidät pitkälle, rähmälleen maahan. Draco Hermionen päälle.

***

Hermione uskalsi tuskin hengittää. Draco painoi hänen päällään eikä hän pystynyt liikkumaan. Kone oli tainnut räjähtää palasiksi. Hermione ei uskaltanut vilkaista taakseen.

-Draco? Voit jo nousta, Hermione kuiskasi tuskin kuuluvalla äänellä. Draco mumisi jotain ja kömpi pystyyn. Hermione kierähti selälleen ja katseli hetken aikaa Dracon kookasta hahmoa edessään. Mies hymyili vinosti ja ojensi sitten Hermionen yllätykseksi kätensä. Hermione veti syvään henkeä ja antoi Dracon auttaa hänet seisomaan.

Hermione seisoi hetken rinta Dracon rintaa vasten painautuneena. Hän tärisi päästä jalkoihin eikä tiennyt johtuiko se siitä, mitä äsken oli tapahtunut vai siitä, että hän nojasi Dracon vahvaa rintaa vasten. Jälkimmäinen vaihtoehto tuntui paremmalta ajatukselta.

-Ron, Hermione henkäisi, irrottautui Dracon puristuksesta ja polvistui maassa makaavan Ronin viereen. Miehellä oli otsassaan ilkeän näköinen haava, joka kaipasi puhdistusta.

Hermione kokeili miehen pulssia ja hengähti hiljaa tuntiessaan sen heikon, mutta varman sykkeen. Ainakin Ron oli elossa. Hermione vilkaisi Dracon kivettyneitä kasvoja. Mies katsoi häntä ilmeettömänä eikä Hermione ymmärtänyt, miksi Draco oli taas muuttunut kylmäksi, tunteettomaksi mieheksi. Vaikka sellainenhan tämä oli aina ollut.

-Ron, herää, Hermione ravisteli miestä. Hän kaipasi Ronin iloista seuraa ja miehen kosketuksia. Samassa Ron aukaisi silmänsä ja tuijotti häntä. Hänen suunsa vetäytyi hiukan hymyyn.

-Hermione. Mitä ihmettä oikein tapahtui? Ron kysyi sitten, nousten seisomaan. Hermione huokaisi ja kertoi lyhyesti, että kone oli syttynyt palamaan. Ron käänsi katseensa liekehtivään koneeseen ja nielaisi. He olisivat voineet räjähtää mukana. Ajatus kammotti häntä.

-Meidän on lähdettävä kävelemään. Jossain vaiheessa tulemme alueelle, missä on ihmisiäkin. Emmekös me juuri nyt ole La Berianissa? Draco kysyi viileästi. Ron tuhahti ja kömpi pystyyn, punaisia hiuksiaan haroen

-Miten meidän matkatavoroidemme on käynyt? Ron kysyi. Draco vilkaisi taakseen ja Hermione seurasi hänen katsettaan. Siellä lojui kaksi reppua. Hänen omansakin. Loistavaa! Hermione ponkaisi seisomaan ja ryntäsi kassinsa luokse. Hän oli helpottunut. Kallis kamerakin oli siellä tallessa, samoin aurinkovoiteet, uimapuku … Mutta mitä hyötyä niillä oli täällä?

***

Puoltatuntia myöhemmin he jo kävelivät syvemmälle viidakkoon, missä oli hämärää. Auringon kirkas valo ei yltänyt sinne asti, sillä puut olivat liian tiheässä. Hermione kulki Ronin vierellä ja Draco heidän edellään. Ron kertoi, että oli ollut Saksassa opiskelemassa auroriksi.

-Minusta aurorin työ oli aina kiehtonut minua. Halusin myös kokea jotain jännittävää ja erilaista. Muutto Saksaan vaikutti mielenkiintoiselta, Ron hymyili.

-Mutta ethän sinä osaa alkuunkaan saksaa, Hermione kummasteli. Ron virnisti.

-En aluksi. Mutta minä opin nopeasti. Otin tunteja saksaksi, mutta melko moni siellä osasi myös englantia, joten pärjäsin hyvin. Ja sikäläinen aurorikoulu oli monikulttuurinen. Siellä kaikki puhuivat sekä ranskaa, englantia, saksaa että monia muita kieliä, Ron selitti. Hermione hymyili.

-Kuulostaa mielenkiintoiselta. Mutta olisit sinä voinut silti pitää minuun enemmän yhteyttä, Hermione tokaisi hiljaa. Ron vilkaisi häneen pahoitellen.

-Opiskelu oli melko rankka ja minun oli keskityttävä siihen, Ron sanoi vain. Hermionella oli omat epäilyksensä. Oliko Ron tavannut aurorikoulussa jonkun toisen naisen? Miksi ajatus pelotti häntä?

-Entä sinä, Hermione? Miten sinä viihdyt Tylypahkassa? Ron halusi tietää. Hermione hymyili taas.

-Oi, minä rakastan työtäni! En koskaan vaihtaisi sitä muuhun, Hermione vakuutti kiihkeästi.

-Oletko kuullut Harrysta mitään viime aikoina? Ron kysyi sitten. Hermione nyökkäsi silmät välkehtien.

-Hän lähtee pian Irlantiin maailmanmestaruuskisoihin Bulgariaa vastaan, Hermione kertoi. Ron ilahtui. Ehkä he pääsisivät siihen mennessä täältä pois, jotta he voisivat mennä katsomaan ystävänsä huispausottelua. Draco ei sanonut kenellekään mitään, vaan kulki omisa ajatuksissaan.

Hermione katseli miehen selkää sekavin tuntein. Hänestä Dracossa oli jotain salaperäistä, jotain kiehtovaa ja jännittävää, millaista Hermione ei kokenut Ronin seurassa. Vaikka Hermione olikin aina rakastanut Ronia, hän ei silti voinut kuvitella tätä aviomiehenään, sillä he olivat aina olleet pelkkiä erittäin läheisiä ystäviä. Ron taisi ymmärtää sen myös.

***

-En jaksa enää. Koska me pysähdymme? Hermione valitti kolmen tunnin tarpomisen jälkeen. Hänellä ei ollut yleensä tapana valittaa, mutta nyt hän oli liian väsynyt ja pahoinvoiva. Päässä jyskytti vimmatusti, mikä pahensi hänen oloaan. Olikohan hän saanut aivotärähdyksen?

-Etsitään jokin aukea, missä voimme yöpyä. Meillä ei ole telttoja eikä muitakaan leirintävarusteita, mutta yritetään selviytyä jotenkin, Draco sanoi lyhyesti. Hermione nyökkäsi helpottuneena.

Ei kulunut aikaakaan, kun he päätyivät eräälle aukiolle paikalle. Hermione lysähti istumaan puun juurelle ja riisui kengät jalastaan, sillä ne hiersivät kantapohjista ikävästi. Draco ja Ron päättivät sytyttää nuotion.

-Osaatteko te ilman taikasauvaa tai tulitikkuja? Hermione ihmetteli. Draco katsoi häntä ja virnisti.

-Kuka sanoi, ettei meillä ole taikasauvaa? Draco kysäisi, kaivoi hetken aikaa reppuaan ja veti sieltä oman taikasauvansa. Hermione ilahtui suuresti ja Draco naurahti. Ilman taikasauvaa hän ei uskaltanut lähteä mihinkään.

Miehet etsivät puita ja kasasivat niistä nuotion. Sitten Draco osoitti kasaa taikasauvallaan.

-Sytyjo! hän lausui ja kekoon syttyi lämmin liekki, joka alkoi hehkua kuumasti. Hermione, Ron ja Draco istuutuivat nuotion ympärille lämmittelemään, sillä illat alkoivat olla viileitä. Kukaan ei keksinyt mitään puhuttavaa. Ronilla oli mukanaan kolme vaaleaa leipää, joista hän luovutti kaksi heille.

-Otin myös evääksi pullollisen juotavaa, Ron tokaisi ja Hermione huokaisi helpotuksesta. Ainakaan heidän ei tarvinnut nähdä nälkää tänä iltana.

***

Aamulla sade piiskasi vasten maata ja kasteli heidät likomäriksi. He joutuivat silti kävelemään eteenpäin. Hermione manasi, kun ei ollut ottanut sateenvarjoa mukaansa.

Sade loppui yhtä pian, kun oli alkanutkin. Puiden välistä pilkotti jälleen kirkkaansinistä taivasta. He kävelivät pitkän matkaa. Hermionen jalkoja särki, mutta nyt hän ei aikonut valittaa.

-Joko sinua alkaa väsyttää? Ron kysäisi, vilkaisten Hermionen punottavia kasvoja. Hermione pudisti päätään nopeasti. Jos miehet jaksaisivat, niin hänkin jaksaisi.

-Ei sinun minulle tarvitse esittää! Ron tokaisi. Hermione huoahti.

-En minä esitä. Minua ei vain väsytä, Hermione tokaisi viattomasti. Ron pyöräytti silmiään. He kinastelivat jälleen, kuten niin monta kertaa heidän ollessaan Tylypahkassa. Draco pysähtyi ja katsoi heitä pilkallisesti.

-Voisitteko olla hiljaa? Käyttäydytte kuin pahaiset kakarat, Draco murahti. Ron kohotti kulmiaan.

-Tunnetko sinä sitten itsesi meitä vanhemmaksi, Malfoy? Vain koska olet kokenut enemmän pahuutta elämässäsi, tekeekö se sinusta vanhemman ja fiksumman? Ron kysyi ivallisesti. Draco pyörähti ympäri vimmoissaan.

-Kuules nyt, Weasley, Draco aloitti painottaen Weasleyta Hermionelle tuttuun tapaan. – Minun elämäni ei kuulu kenellekään muulle, eikä varsinkaan sinulle Rotta-Ron, Draco ilveili. Ron huokaisi muka kärsivästi.

-Älä mainitse minun lempinimeäni enää, Malfoy. Minulla ei ole enää rottaa, Ron tuhahti. Dracon silmissä pilkahti ja Hermione kätki hymynsä. Draco ei ollut muuttunut. Ei tippaakaan.

***

Kulkiessaan viitisentoista minuuttia, Hermione oli kuulevinaan puron solinaa. Hänen ilmeensä kirkastui kuin taikaiskussa.

-Me pääsemme uimaan! En ottanut uimapukuani turhaan, Hermione hihkaisi. Miehet katsoivat häntä kuin vähä-älyistä.

-Nyt en ymmärrä, Draco ihmetteli. Hermione huokaisi ja katsoi Dracoa kuin pientä lasta.

-Onko sinun kuulossasi vikaa vai etkö ymmärrä englantia? Minä aion mennä uimaan, sanoitte te mitä halusitte, Hermione puuskahti.

Niin he sitten saapuivat puron tai oikeastaan joen rantaan. Se oli hiukan liian iso pelkäksi puroksi, niin Draco taas viisaasti väitti. Hermione laski reppunsa maahan ja käski miehiä menemään muualle siksi aikaa, kun hän vaihtoi uimapuvun ylleen. Ron kohautti harteitaan ja niin miehet siirtyivät sivummalle, selkä häneen päin.

***

Hermione vaihtoi nopeasti mustat bikinit ylleen. Ne olivat seksikkäät, hän oli päättänyt käyttää niitä Australian rannoilla, mutta miksei täälläkin? Hermionen sydän sykki kiivaasti. Mitähän Draco ja Ron sanoisivat nähdessään hänen pienenpienet bikininsä? Toivottavasti he eivät saisi sydänkohtausta samantien …

-Voitte kääntyä jo! Hermione sanoi pirteästi ja lähti samantien kävelemään vettä kohti.

-Hermione? Ron henkäisi. Hermione kääntyi kuullessaan Ronin ihailevan äänen takanaan. Miehet toljottivat häntä silmät suurina, Dracokin. Hermionen katse kiinnittyi miehen koleanharmaisiin silmiin, ja tämä hymyili vinosti.

-Kappas, Grangeristahan on tullut nainen, Draco tokaisi laiskasti. Hermione punastui varpaitaan myöten ja kuuli kuinka Draco nauroi hersyvästi. Hermione käänsi vimmoissaan selkänsä ja marssi veteen.

-Tuo oli melko ilkeästi sanottu, Ron mulkaisi Dracoa. Mies kohautti leveitä harteitaan.

-Enkö minä sitten aina ole ollut ilkeä? Draco kysäisi, istahtaen puun alle varjoon, katsellen samalla kuinka Hermione kahlasi hiukan syvemmälle veteen. Draco ei saanut silmiään irti naisesta. Hermionen täydelliset muodot saivat hänen hengityksensä kiihtymään, mikä oli tavattoman typerää, sillä Draco oli aina vihannut kuraverisiä. Mutta tässä yksilössä oli jotain merkillist, jotain mikä veti häntä automaattisesti puoleensa … Mistä Draco ei pitänyt lainkaan. 

Hermione ui rauhallisin vedoin kierroksen vedessä. Sitten hän nousi. Pisarat helmeilivät hänen vartalollaan ja hän aisti kuinka joku tuijotti häntä. Kääntäessään päätään rannan suuntaan, hän huomasi Dracon, joka oli kahlaamassa veteen. Ron oli nukahtanut puun varjoon, kädet tyynynä päänsä alla. Hermionen sydän alkoi hakata vimmatusti, mitä lähemmäs Draco tuli.

-Ajattelin, että tarvitsisit suojelusta, Draco tokaisi. Hermionen kulmat lennähtivät ylöspäin.

-Suojelusta? Sinultako? Hermione kiusasi. Dracon ilme oli tutkimaton. Sitten, ennen kuin Hermione ehti estää, mies oli vetänyt hänet vahvaa rintaansa vasten ja painanut huulensa Hermionen huulille.

Nainen henkäisi mielihyvästä, kietoi täysin ajattelematta käsivartensa Dracon kaulan ympärille ja painautui hänen kosteaa vartaloaan vasten. Dracon ote hänestä tiukentui ja suudelma syveni. Sitten joku kiskaisi Dracon pois Hermionen kimpusta. Hermionen sydän hakkasi haljetakseen ja hänen rintansa kohoili. Hän tuijotti ällistyneenä, kuinka Ron yritti motata Dracoa nenään, mutta hänen huitaisunsa meni ohi. Ronin kasvoilla oli raivoisa ilme.

-Sinä senkin hirviö! Suutelit Hermionea! Pidä näppisi erossa hänestä, Ron huusi raivoisa hehku silmissään. Dracon silmät siristyivät.

-Oletko sinä hänen aviomiehensä vai? Draco kysyi pisteliäästi. Ron hengitti kiivaasti.

-En! Olen hänen ystävänsä, mutta sinä et ole kuin Idiootti-Malfoy! Muista pysytellä kaukana hänestä tai minä – Ron keskeytti.

-Tai sinä mitä? Teet minusta hakkelusta? Draco nauroi katketakseen ja piteli vatsaansa. Hermione kätki hymynsä. Olipas Ron mustasukkainen.

-Ron, rauhoitu, Hermione astui Dracon rinnalle. Ron silmäili häntä vihaisesti.

-Haluatko sinä tuota – tuota – Malfoyta?! Ron parkaisi. Dracon nauru vaimeni ja hän katsoi Hermionea sivusilmällä. Hermione oli päästään sekaisin. Hän ei tiennyt mitä tehdä tai sanoa. Halusiko hän Dracoa? Suudelma, jonka he olivat vaihtaneet oli ollut lupaus jostain paremmasta, jostain mitä he voisivat yhdessä kokea.

-En, Ron. En minä halua, Hermione sanoi hiljaa. Ron nyökkäsi tyytyväisenä, mulkaisi Dracon suuntaan uudestaan ja lähti kahlaamaan takaisin rantaan. Draco tarttui Hermionea käsivarresta. Hänen kasvonsa olivat raivon vääristämät.

-Et halua minua? Mitä se suudelma sitten merkitsi? Sinä halusit minua. Minä tiedän sen, Draco sanoi kiihkeästi. Hermione tempaisi käsivartensa vapaaksi, pudistaen kiihkeästi päätään.

-Ei. En halua. Älä viitsi, Malfoy. Meistä ei koskaan voi tulla mitään, Hermione sanoi vaisusti. Draco huokaisi ja päästi hänet menemään. Hermione oli oikeassa. Hän oli Malfoy ja Hermione oli – no, Hermione.

***

Loppupäivä sujui vaisuissa merkeissä. Hermione ei halunnut puhua kummankaan kanssa, sillä hän halusi miettiä asioita rauhassa. Ron koetti virittää keskustelua hänen kanssaan, mutta Hermione ei suostunut puhumaan. Häntä harmitti, että Ron oli pilannut Dracon ja hänen suudelman. Oliko hän sitten halunnut lisää? Ajatus sai punan kohoamaan hänen poskilleen ja hän vilkaisi nopeasti Dracoon, joka tuijotti puiden lehtiä ja katseli kaikkialle muualle paitsi häneen. Hermione huokaisi ja laski taas katseensa.

Ilta saapui hyvin pian ja hämärä nousi viidakkoon. He etsivät itselleen yöpymispaikan ja Hermione teki lehdistä sängyn ja asettui sille makaamaan, katselemaan parin puun välistä sinistä yötaivasta, missä tuhannet pienet tähdet hohtivat kirkkaasti. Oli ollut virhe lähteä matkalle. Nyt he olivat jossakin päin La Beriania, Uutta-Seelantia. Hermione ei halunnut viettää aikaansa Dracon kanssa enempää, sillä hän pelkäsi sydämensä halkeavan.

***

Hermione istui ikkunan ääressä ja tuijotti alas, missä viidakko levittäytyi hänen alapuolellaan.

-Katsokaa! Miten kaunista! Hermione kääntyi Dracon puoleen, mutta mies ei ollutkaan siinä. Eikä ollut Ronkaan. Hermione hätääntyi ja yritti puhua kuljettajalle, mutta samassa hän huomasi kuinka kuljettajakin tuntui kadonneen. Hän alkoi kirkua, kun kone lähti syöksymään alaspäin. Hermione oli yksin eikä kukaan kuulisi, miten kone pamahtaisi vieden hänet mukanaan ja –

-Hermione, herää! joku ravisteli häntä. Hermione huusi ja heittelehti vuoteellaan, kunnes ponkaisi istumaan kasvot hien peitossa ja silmät kauhusta suurina. Sitten hän kohtasi Dracon koleanharmaiden silmien huolestuneen katseen ja hän heittäytyi täristen miehen syliin. Nyyhkytykset ravistelivat hänen hoikkaa vartaloaan ja Draco kietoi lujasti käsivartensa hänen ympärilleen, silitellen toisella kädellä hänen pitkiä, ruskeita hiuksiaan.

-Shh … Kaikki on hyvin, se oli vain pahaa unta, Draco kuiskutti. Hän kohtasi Hermionen olan yli Ronin huolestuneet silmät. Mies näytti huokaavan ja katsovan heitä melkein surullisena. Dracon ote Hermionesta tiukentui. Hän oli riemuissaan siitä, että nainen oli heittäytynyt hänen syliinsä eikä Ronin. Se tuntui uskomattoman upealta.

Vihdoin Hermione tuntui rauhoittuvan. Hermione oli shokissa tästä kaikesta eikä Draco yhtään ihmetellyt. Hän olikin ihaillut Hermionen rohkeutta ja sinnikkyyttä ja miettinyt, koska jännitys ja pelko purkautuisi. Nyt se oli tapahtunut. Nyt Hermione tarvitsi jotakuta lähelleen ja hän halusi olla se joku.

Draco ei piitannut Ronin myrkyllisistä katseista, vaan auttoi Hermionen nukkumaan ja meni itse hänen viereensä. Hermione painautui luottavaisena hänen kainaloonsa ja laittoi päänsä hänen olkapäätään vasten. Draco katsoi Ronia.

-Mene nukkumaan. Et voi tehdä mitään, Draco tokaisi. Ron kihisi kiukusta, mutta ei pistänyt vastaankaan, vaan meni nukkumaan, selkä heihin päin. Draco aikoi olla Hermionen luona, kun tämä heräisi. Mutta mitä Hermione siihen sanoisi?

***

Aamulla, kun Hermione heräsi, hän tunsi jotain pehmeää päänsä alla. Hermione rypisti kulmiaan. Se ei ollut kova maa niin kuin illalla hänen mennessä nukkumaan. Mikä se oli? Hermione käänsi päätään ja kauhistui kohdatessaan Dracon tuikkivat silmät.

-Huomenta, unikeko, Draco tokaisi. Hermione aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla ja parkaisi:

 

-Mitä sinä teet? Minä me teemme? Mitä me teimme? Hermione oli sekaisin ja yritti nousta istumaan, mutta Draco esti sen, naureskellen.

-Me emme tehneet mitään, rauhoitu, muruseni. Sinä näit painajaisia ja heittäydyit syliini, Draco tokaisi. Hermione tunsi kuinka kirkas puna nousi hänen kasvoihinsa.

-En ole murusi! Enkä varmasti heittäytynyt syliisi! Enhän? Ron! Hermione parahti ja Ron ilmestyi heidän luokseen, kädet ristissä rintakehällään, ilmeettömänä kasvoiltaan.

-Kyllä sinä teit niin, Hermione, Ron tokaisi mustasti. Hermione painoi käden suunsa eteen ja kääntyi katsomaan Dracoa.

-Olin sekaisin. Painajainen oli tehnyt minut hulluksi. Luulin varmaan sinua Roniksi, Hermione vakuutti. Draco purskahti nauruun.

-Me olemmekin Ronin kanssa kuin kaksosia! Draco ei meinannut saada nauruaan loppumaan. Hermione ponkaisi seisomaan, kädet lanteillaan ja silmät salamoiden.

-Naura sinä vaan! Minulla ei ole lainkaan hauskaa, Hermione murisi ja lähti sitten marssimaan poispäin heidän luotaan. Miehet jäivät hymyillen katsomaan hänen jälkeensä, mutta vakavoituivat pian, kun tajusivat jääneensä kaksin.

-Mitä sinä tunnet Hermionea kohtaan? Ron kysyi varovaisesti. Hän ei halunnut, että Malfoy rikkoisi hänen parhaan ystävänsä sydämen. Draco nousi seisomaan ja puhdisti lehtiä housuistaan.

-Minä en tiedä. Tunteeni ovat minun yksityinen asiani, herra Weasley, Draco tokaisi kylmästi. Ron rykäisi ja haroi punaisia hiuksiaan, jotka jo ennestään olivat sekaisin.

-Minä en halua, että särjet Hermionen sydämen. Hermione on nuori ja kokematon. Minä tiedän sen, Ron tokaisi. Draco katsoi miestä tiiviisti.

-Eikö sinulla sitten ole mitään tunteita Hermionea kohtaan? Draco kysäisi. Ron oli hetken hiljaa ja katseli jonnekin kauas.

-Minulla on Saksassa tyttöystävä. Palaan tämän matkan jälkeen hänen luokseen. Olemme olleet yhdessä kohta neljä kuukautta, Ron tokaisi. Draco hämmentyi.

-Mikset kerro Hermionelle? Hän pettyy. Hermione pitää sinusta, Draco tokaisi. Ron katsahti mieheen nopeasti ja kohautti sitten harteitaan.

-Minä kerron kyllä. Aikanaan. Me olemme Hermun kanssa vain ystäviä, Ron tokaisi.

***

Heidän jutustelunsa keskeytyi, kun jostakin kuului korvia vihlova kirkaisu.

-HERMIONE! molemmat parahtivat ja pinkaisivat ääntä kohti. He rymistivät pensaikon halki ja näkivät, kuinka musta pantteri seisoi muutaman metrin päästä Hermionesta, joka oli painautunut suurta kiveä vasten, kasvot kalpeina ja huultaan purren.

-Hus, mene pois! Minä maistun pahalta! Ihan oikeasti, Hermione maanitteli. Pantteri luimisteli korviaan ja kaikkien hämmästykseksi, se kääntyi ja lähti pois. Hermione tunsi kuinka hänen jalkansa pettivät ja hän valui kiveä myöten alas. Hän vapisi kauttaaltaan. Se oli ollut tipalla.

Samassa vahvat käsivarret auttoivat hänet seisomaan ja vetivät itseään vasten. Hermione hautasi kasvonsa Dracon rintaa vasten – jälleen kerran. Tästähän tuli ihan tapa. Hermionesta tuntui hyvältä nojata Dracoon, vaikka hän miten yritti kieltää sen itseltään.

-Oletko kunnossa? Draco kohotti hänen leukaansa ja Hermione yritti hymyillä.

-Tietenkin. Voit päästää irti, Hermione kuiskasi ja Draco irrotti vastahakoisesti otteensa Hermionesta. Miksi hän yhtäkkiä olisikin halunnut vetää naisen uudestaan itseään vasten ja painaa huulensa hänen huulilleen. Ryhdistäydy, Malfoy! Draco komensi itseään. Sinä et voi koskaan rakastua kuraveriseen, et vaikka isääsi ei enää olekaan!

-Meidän on aika jatkaa matkaa, jos kerran olet kunnossa, Draco sanoi kireästi ja niin he tekivät. Ron ei laskenut Hermionea enää silmistään, vaan vahti tätä kuin haukka, jotta yksikään pantteri tai muu villieläin ei hyökkäisi naisen kimppuun.

***

He kulkivat tuntikausia. Oli hiostavan kuuma ja hiki helmeili otsalla. Paita liimautui ikävästi ihoon kiinni, mutta Hermione koetti olla välittämättä siitä. He eivät nähneet ihmisiä missään, vain sankkaa viidakkoa ympärillään. Eläimet ääntelivät kimeästi, koskaan ei ollut hiljaista. Hermionea alkoi nälättää puolelta päivin, mutta heillä ei ollut enempää ruokaa elleivät he sitten aikoneet hankkia sitä jostakin.

-Eikö meidän pitäisi syödäkin? Hermione kysyi. Draco vilkaisi taakseen ja kohautti olkiaan.

-Olisihan se hienoa, jos joku tekisi meille ruokaa, Draco tokaisi. Hermione rypisti kulmiaan,

-Mutta emmekö voisi metsästää jotain? Hermione ehdotti. Ron tuijotti häntä.

-Miten ajattelit tehdä sen? Käsillä? Ron kummasteli. Hermione huokaisi. Niinpä niin, miten? Siihen Hermione ei löytänyt vastausta.

He kulkivat jonkin matkaa, kunnes Draco yllättäen pysähtyi ja Ron ja Hermione törmäsivät häneen.

-Mitä nyt? Nälkä teki Hermionen äkäiseksi. Draco osoitti ylöspäin ja he kohottivat katseensa.

-Banaaneja! Hermione hihkaisi. Ne olivat kuitenkin melko korkealla puussa. He katselivat niitä nälkäisinä, vatsa kurnien.

-Jonkun on haettava ne sieltä, Ron tokaisi. Draco katsoi miestä.

-Herra on hyvä ja tekee sen, Draco siirtyi sivuun. Ron rypisti kulmiaan, mutta päätti yrittää.

-Älä, Ron. Taitat niskasi, Hermione kuiskasi, mutta Ron ei kuunnellut. Hän lähti kiipeämään aivan kuin jokin apina. Hermione painoi käden suulleen ja toivoi parasta. Sitten mies oli ensimmäisten banaanien kohdalla. Hän vilkaisi heihin päin, huultaan purren ja siirtyi oksalle, joka Hermionen mielestä oli aivan liian ohut kestääkseen Ronin painon. Ron ei kuitenkaan siirtynyt sille oksalle kokonaan. Hän alkoi ravistella oksaa ja banaaneja irtosi puusta, melkein Hermionen ja Dracon päähän. He siirtyivät sivuun, mutta alkoivat sitten kerätä banaaneja, kun ravistelu loppui ja Ron lähti kapuamaan alaspäin.

Viittä minuuttia myöhemmin he istuivat kivillä syömässä banaaneja. Hermione jaksoi syödä kolme banaania ennen kuin hän oli kylläinen.

-Meidän kannattaa ottaa banaaneja mukaammekin, Draco tokaisi ja sulloi reppuunsa kasan banaaneja. Hermione ja Ron tekivät samoin ja sitten he päättivät jatkaa matkaa.

***

He ehtivät kulkea vaivaiset pari tuntia, kun yö alkoi tulla jo heitä vastaan. Niinpä heidän oli jälleen leiriydyttävä johonkin suojaisaan paikkaan, jonne villipedot eivät tulisi. He etsivät puiden alta suojaa ja pian he jo nukkuivat, rinnatusten.

Hermione ei kuitenkaan saanut heti unta. Hän kuunteli Dracon tasaista hengitystä ja Ronin muminaa toisella puolellaan. Hän katseli puiden oksia ja mietti löytäisivätkö he täältä koskaan pois. Entä jos he jäisivät tänne ikuisiki ajoiksi? Kolmistaan? Ajatus ei saanut Hermionelta kannatusta. Hermione ei koskaan sopeutuisi viidakkoon. Ei vaikka Draco ja Ron olisivat kumpikin hänen turvanaan. Siihen ajatukseen hän nukahti.

Aamu valkeni hiukan sumuisena. He etenivät hitaasti, sillä sumu tiheni mitä pidemmälle päivä kävi. Hermione ei halunnut eksyä Ronista tai Dracosta, joten hän kulki tiiviisti miesten kintereillä. Draco oli ollut etäinen sen pantterijutun jälkeen eikä ollut enää koskettanut tai suudellut häntä. Hermionesta tuntui kuin hän olisi jäänyt yksin kylmään pieneen maailmaansa. Ajatus värisytti häntä eikä hän tahtonut miettiä sitä enempää. Dracolla oli syynsä olla niin viileä häntä kohtaan. Ehkä mies vihdoin oli tullut järkiinsä ja päättänyt vihoitella hänelle sen sijaan, että olisi rakastunut häneen …

-Kuinkakohan pitkä matka vielä on? Hermione huokaisi parin tunnin jälkeen. Ron kohautti väsyneenä harteitaan.

-Sen minäkin tahtoisin tietää. Toivottavasti ei enää pitkää, Ron mutisi. Ja hän oli oikeassa

***

Kolmen tunnin kuluttua he saapuivat ensimmäiseen pieneen kaupunkiin, joka oikeastaan vaikutti jonkinlaiselta kyläpahaselta. Hermionen silmät syttyivät ilosta.

-Voi, katsokaa! Siellä on varmasti puhelin, jolla saamme itsellemme kyydin Wellingtoniin, Hermione hihkaisi ja rutisti Dracoa, joka sattui olemaan hänen lähellään. Draco hymyili hiukan.

-Toivotaan, että olemme oikeassa, Draco sanoi.

-Olen niin hyvällä tuulella, että tekisi mieli laulaa! Hermione pomppi miesten edellä. Ron virnisti iloisesti ja otti naisen kiinni. Dracokin päätti unohtaa vihamieliset ajatuksena ja liittyi Ronin ja Hermionen seuraan. Yhdessä he etsivät tiensä sheriffin toimistoon.

***

Matka oli ohi. Hermione istui makuuhuoneensa sängyllä ja tuijotti ulos hämärtyvään iltaan. Hän oli tunti sitten saapunut Lontooseen ja ajanut suoraa taxilla kotiin. Turvalliseen kotiinsa, missä villipedot eivät tulisi ahdistelemaan häntä. Siellä ei myöskään näkynyt Dracoa.

Hermione tunsi kuinka pala kohosi hänen kurkkuunsa. Draco. Mies oli palannut takaisin omaan kotiinsa, missä ikinä se olikin. Hyvästejä jättämättä. Hermionesta se tuntui tuskalliselta. Ronkin oli palannut Saksaan ja kertonut hänelle seurustelevansa. Se oli järkyttänyt Hermionea vähemmän kuin hän halusi myöntääkään. Draco oli tärkeämpi. Mutta nyt Draco ei ollut täällä.

Hermione huokaisi syvään ja alkoi purkaa tavaroitaan siistiin järjestykseen kaappiinsa. Hän halusi käsilleen jotain tekemistä. Kun se oli tehty, Hermione siirtyi keittiön puolelle ja keitti kahvin. Sekään ei kuitenkaan piristänyt häntä, joten Hermione päätti alkaa lukea jotakin. Hänen ajatuksensa kuitenkin harhailivat ikävästi, joten tietenkään siitäkään ei tullut mitään. Joka toisella rivillä Dracon nimi hyppi hänen silmilleen.

Hermione paiskasi kirjan turhautuneena sivuun ja nousi seisomaan. Hän käveli edestakaisin olohuoneessa ja mietti kiivaasti. Miten Dracoon saisi yhteyden? Hermione halusi kertoa miten paljon rakasti ja halusi tätä. Miten paljon hän välitti miehestä. Draco merkitsi hänelle kaikkea. Toivottavasti Dracokin tajuaisi sen.

***

Kului viikko. Kului toinen. Hermione ei kuullut Dracosta mitään. Hän oli jo miltei luopunut toivosta, kun kuuli kammottavan rysähdyksen keittiöönsä asti. Hänen sydämensä hyppäsi kurkkuun. Murtovarkaita?! Hermione tarttui keittiöveitseen ja lähti hiipimään olohuonetta kohti. Hänen kämmenensä hikosi. Mitä hän tekisi veitsellä? Tappaisi? Ei. Ehkä hän vain uhkailisi. Näyttäisikö hän hurjalta hiukset kampaamattomina, kasvot kalpeina ja laihtuneina? Toivottavasti varas säikähtäisi häntä ja –

-Tuollaisellako sinä ajattelit toivottaa minut tervetulleeksi? Dracon ääni kantautui hänen läheltään. Hermionen sydän heitti volttia. Sydän-parka, Hermione ajatteli, pudotti veitsen ja pyörähti ympäri. Draco nojaili tuttuun rauhalliseen tapaansa keittiön ja olohuoneen välissä olevaa ovea vasten.

Hermione ei kestänyt enempää. Viikkojen kaipuu sai hänet heittäytymään jälleen kerran Dracon käsivarsille ja painautumaan miehen vahvaan syleilyyn. Draco painoi huulensa Hermionen huulille ja suuteli kiihkeästi. Sitten Hermione työnsi Dracon kauemmas ja he katsoivat toisiaan hengästyneinä kiihkostaan.

-Miksi sinä tulit takaisin? Hermione kuiskasi. Draco silitti hänen poskeaan, hymyillen.

-Koska rakastan sinua. Tajusin sen valvottuani monet yöt. Ajattelin meidän yhdessäoloa viidakossa. Se sai minun käsitykseni muuttumaan sinusta. En välitä siitä oletko kuraverinen vai et, Draco tokaisi. Hermione naurahti itkunsekaisella äänellä.

-Voi, Draco, minäkin rakastan sinua! Hermione henkäisi ja he suutelivat. Eivätkä lopettaneet pitkään aikaan.

The end -

*******************