Rating: PG-13

Paring: Ginny/Harry

Aika: Molemmat ovat jo aikuisia

Juoni: Harry on lähtenyt ja Ginny suree häntä

A/N: Aika yksitoikkoinen ficci – mutta tein tämän tekemisen puutteessa ja koska rakastan tätä laulua. 

Laulajana on siis Celine Dion ja kappale on My heart will go on.

Every night in my dreams

I see you, I feel you

That is how I know you 

go on

Kävelin puiston liukasta katua, tietämättä oikein minne minun pitäisi mennä. 

Sade ropisi maata vasten voimakkaasti, pieninä pisaroina, kastellen minut litimäräksi. En edes huomannut sitä. 

Ajatukseni olivat tuhansien mailien päässä täältä. Harryn luona. 

Harry oli nyt poissa – poissa silmistä, poissa sydämestä. Niinhän sanotaan. Tällä kertaa sananlasku piti paikkansa. 

Harry oli tyystin unohtanut minut, oltuaan kuukauden Irlannissa, huispauspeliensä takia. Hän oli päässyt erääseen maanlaajuiseen joukkueeseen 

pelaamaan eikä mikään – edes minun rakkauteni – ollut estänyt häntä lähtemään pois Lontoosta.

Far across the distance

And spaces Between us

You have come to show you 

go on

Harry ei ollut toisella puolella maapalloa, hän oli vain toisessa valtiossa. Irlanti ei ollut kaukana Isosta-Britanniasta,

 mutta silti minusta tuntui kuin välillämme olisi ollut tuhansia ja taas tuhansia kilometrejä. 

Ihan kuin kokonainen avaruus olisi tullut väliimme. Niin lähellä, mutta silti niin kaukana.

Huokaisin ja potkaisin pikku kiveä jalallani, joka pomppasi muutaman jalan verran eteenpäin. 

Kyyneleeni sekoittuivat sateeseen, joka pyyhki ne mennessään. Ihmisiä ei ollut lainkaan tähän aikaan illasta. 

Kaikki olivat katselemassa televisiota, lämpimien seinien suojassa. 

Sisällänikin oli pelkkää kylmyyttä, joten istuminen kotona telkkarin ääressä ei tullut kysymykseenkään. 

Palelin yhä, reipas kävely ei auttanut. Värinä kumpusi sydämestäni eikä ehkä lakkaisi milloinkaan. 

Near, far, wherever you are

I believe that the heart does go on

Once more you open the door

And you're here in my heart and

My heart will go on and on

Istahdin märälle penkille ja kiedoin käteni ympärilleni. Kohotin katseeni synkälle taivaalle, 

missä tähdetkään eivät hohtaneet, paksut tummat pilvet olivat peittäneet taivaankannen. 

Uskoin, etten koskaan unohtaisi Harrya. Harryn kirkkaanvihreät silmät hehkuivat  mielessäni öin ja päivin. 

Salamanmuotoinen arpi kummitteli unissanikin ja Voldemortin kimakka nauru piti minua hereillä.

Olin kokenut monet seikkailut yhdessä Harryn kanssa Tylypahkan linnan sisällä – ja vielä sen jälkeenkin. 

Voldemort oli voitettu ja velhojen ja noitien keskuuteen oli palannut rauha, mutta en oikein tiennyt, kuinka pitkään se tulisi kestämään. 

Uskoin, että missä tahansa Harry olisikin, hän olisi aina ajatuksissani, aina sydämessäni.

Love can touch us one time

And last for a lifetime

And never let go 'til 

we're gone

Love was when I loved you

One true time I hold to

In my life we'll always 

go on

Suljin silmäni ja kuvittelin itseni Harryn viereen, vuoteeseen, jonka olimme jakaneet kaksi pitkää vuotta. 

Olin ollut onnellinen Harryn käsivarsilla. Monet olivat sanoneet, että rakastuminen teki minulle hyvää. 

Minä ihan kuin hehkuin, leijailin. Heidän kehunsa piristivät minua ja antoivat minulle voimaa jaksaa eteenpäin tässä kurjuuden maailmassa. 

Ja nyt Harrykin tuntui hylänneen minut.

Olin tapellut äitini kanssa paria viikkoa aikaisemmin, jonka seurauksena hän oli heittänyt minut pihalle. Olin ilmoittanut,

 että muuttaisin pois Lontoosta, jotta pystyisin jälleen elämään sitä elämää, jota en ollut saanut elää. Äiti ei ollut ymmärtänyt. 

Hänen mielestään minä kuuluin Lontooseen, Kotikoloon. Kotikolo ei sijainnut aivan Lontoossa, vaan hiukan syrjemmällä. 

Lontoossa minä olin kuitenkin kasvanut.

Ron ei ymmärtänyt minua eikä Harrya. Hän ei ymmärtänyt rakkaudesta mitään. Hermione oli kuollut vuotta aikaisemmin 

ja se oli musertanut Ronin miltei hulluuden partaalle. Ron oli viettänyt pitkään aikaansa Kotikolossa, äidin hoivattavana, 

eikä aikonut palata enää tähän julmaan maailmaan. Hän oli päättänyt jäädä kotiin – lopullisesti.

Miten rakkaus satuttikin? Miksi se jätti jälkensä sydämeen? Ron menetti Hermionen. Minä menetin Harryn, 

ehkäpä jollekin toiselle. Harrysta ei ollut kuulunut mitään, joten oletin hänen jo unohtaneen minut.

Near, far, wherever you are

I believe that the heart does go on

Once more you open the door

And you're here in my heart and

My heart will go on and on

Nousin taas seisomaan ja jatkoin matkaani. Pari humalaista miestä asteli ohitseni, keinahdellen ja möristen ääneen. 

He eivät kiinnittäneet minuun mitään huomiota. Talvi oli tulossa. Lehdet puista olivat pudonneet jo ruohikolle, joka päivä oli koleaa ja 

harmaata. Ennen olin pitänyt joulusta. Nyt joulu ilman Harrya tuntui tuskaiselta. 

Tiesin, että ajattelisin Harrya joka päivä, jos jäisin tänne. Minun oli muutettava. Mutta ei Irlantiin. Lähtisin jonnekin pohjoiseen. 

Unohtaisin menneisyyteni. Unohtaisin kaiken. 

You're here, there's nothing I fear

And I know that my heart will go on

We'll stay forever this way

You are safe in my heart and

My heart will go on and on

Astuin sisälle kahvilaan, joka vielä oli auki. Muistin, miten olin istunut samaisessa kahvilassa Harryn kanssa lukemattomia kertoja. 

Muistin, miten Harry oli nauranut, katsonut minua pehmeästi ja suukottanut poskeani. Hän oli hyväillyt käteni sileää pintaa ja 

katsonut minau syvälle silmiini, vannoen, ettei koskaan jättäisi minua.

Tuhahdin katkerana. Toivoin, että unohtaisin Harryn ajan myötä, mutta rakkaiden ihmisten unohtaminen oli vaikeampaa 

kuin osasin kuvitella. Ron tiesi sen. Hänkin ajatteli joka päivä Hermionea, puhui hänestä minulle ja minä kuuntelin. 

Tunsin miehestä huokuvan tuskan ja kärsimyksen, jonka rakkaan ihmisen menettäminen hänelle aiheutti. 

Minua pelotti nähdä Ron niin murtuneena. Niin yksinäisenä. Kuin koko muu maailma olisi pyyhkäisty hänen ympäriltään 

Hermionen kuoleman jälkeen.

Harry ei ollut kuollut. Hän asui vain muualla, eli toista elämää. Harry säilyisi aina sydämessäni, halusinpa minä muuta tai en. 

Vaikka kuinka yrittäisin unohtaa – en unohtaisi. Harryn muiston avulla en pelkäisi mitään. Harrysta huokuva lämpö ja 

rakkaus pitäisivät minut elossa. En kuihtuisi olemattomiin kuten Ron. En unohtaisi.

Loppu