Paikka: Tylypahka

Aika: Vuosi 1976, kuudes vuosi Tylypahkassa

Rating: PG-13, jossain kohtaa tarinaa ficci saattaa mennä yli R:n tason, muttei vielä alkuosissa

Paring: Lily/James

Juoni: Viikonlopun kunniaksi McGarmiwa ja Luihuisten tuvan johtaja Capputt (joka muuten on oma keksimäni, koska en tiedä, kuka heidän aikaan oli Luihuisten tuvan johtajana) päättävät viedä nuoret Kiellettyyn Metsään telttailemaan. Ajatus kuulostaa aivan uskomattoman jännittävältä ja Lily odottaa retkeä innoissaan. Jospa retkellä ollessaan James vihdoin tajuaisi, että he kuuluvat automaattisesti toisilleen …

A/N: Hahaa! Innostuin kirjoittamaan tästä parista lisää juttua. Moni asioista on sitten oma keksimääni, kuten suurin osa oppilaista. Yritin Siepin aikajanan mukaan vähän miettiä, millä luokalla kukin on ja sitä rataa. Toivottavasti laskutaitoni ei pettänyt, vaikka olenkin kehno matikassa. 

*****

Lily Evans istuskeli Rohkelikkojen tuvan oleskeluhuoneessa ja lueskeli kirjaa, jonka oli lainannut kirjastosta aikaisemmin sinä päivänä. Takassa hehkui lämmin tuli, joka tuntui hyväilevän hänen paljaita käsivarsiaan.

Lily huokaisi ja sipaisi tummanpunaisen hiussuortuvan korvansa taakse. Hän katseli hetken aikaa tulta kirkkaanvihreillä silmillään ja ajatteli tulevaa viikonloppua. Mitä hän voisi tehdä? James viettäisi suuremman osan ajastaan ystäviensä Sirius Mustan, Remus Lupinin ja Peter Piskuilanin kanssa, joten he eivät varmaankaan tahtoneet häntä riesakseen.

Lily pudisteli päätään. James oli vilkuillut häntä koko muodonmuutokset tunnin. McGarmiwa oli lopultakin tiuskahtanut pojalle, että tämä pitäisi katseensa kirjassa. Lilysta oli ollut hauskaa nähdä, kuinka James oli karahtanut punaiseksi kasvoiltaan. Sirius, joka oli istunut ystävänsä vieressä, oli hekotellut hiljaa itsekseen kirjojensa uumenissa.

Lily hymyili hiukan. Pojat olivat poikia. Mitä he ymmärtäisivät rakkauden päälle? Eivät mitään. Jamesin vilkuilut tuskin merkitsivät mitään. Vaikkakin poika oli pojista se järkevin ja rauhallisin osapuoli, hän tuntui olevan kiinnostuneempi huispauksesta enemmän kuin tytöistä.

He olivat jo kuudennella luokalla. Eivätkös kuusitoistavuotiaat alkaneet jo siinä iässä pohtia toista sukupuolta? Mikä Jamesia ja muita poikia sitten vaivasi? Olivatko velhot jotenkin erilaisia kuin jästipojat?

Lily huokaisi syvään ja sulki kirjan. Hän katseli muita oppilaita, jotka istuskelivat joko lattialla tai pehmeillä sohvilla. Perjantai-ilta ei yleensä ollut näin rauhallinen, mutta kaikki tuntuivat olevan väsyksissä raskaan viikon jälkeen.

Samassa ovi heilahti auki ja Sirius ja Remus pelmahtivat sisään keskenään kiivaasti jutellen. Lily kuuli heidän kinastelunsa tänne asti.

”Ei se ollut minun vikani! Mitäs kompastui jalkaani”, Remus älähti.

”Sinä teit sen tahallasi. Nyt Severus kantelee professori Capputille ja me menetämme tupapisteitä sen tähden, että Severus mursi nenänsä”, Sirius kivahti. Remus pyöräytti silmiään.

”Mistä asti sinä olet ollut siitä huolissasi? Viime viikolla Severuksen nenästä alkoi kasvaa purjoa sinun takiasi ja menetimme 20 pistettä”, Remus virnisteli. Sirius punastui hiukan.

”Älä muistuta minua siitä. Se ei ollut hauskaa ja minua kaduttaa”, Sirius mutisi. Remus rämähti nauruun ja jotkut katselivat heitä kummissaan. Pojat tulivat Lilyn luokse ja Sirius istahti tytön viereen, kädet puuskassa. Remus kietaisi käsivartensa Lilyn hartioiden ympärille.

”Mitä, kultaseni tietää?” Remus kuiskutti. Lily pukkasi poikaa.

”En ole kultasesi! Mikä Siriusta vaivaa? Suututitko sinä hänet?” Lily vilkaisi mököttävää poikaa. Remus haroi hiuksiaan ja virnisti poikamaisesti.

”Menetämme varmaankin lisää tupapisteitä, mutta tällä kertaa minun takiani. Sirius on äkäinen, koska me tulemme pian häviämään luihuisille, jos jatkamme tätä menoa”, Remus selvensi. Lily huoahti.

”Niin tulemme. Koettakaa olla kiltisti, jooko? Missä James on?” Lily kysyi huolettomasti. Remus vilkaisi häneen kiusoitellen.

”Sinä olet pihkassa häneen”, Remus sanoa paukautti. Sirius näytti havahtuvan äkisti.

”Kuka on pihkassa kehen?” Sirius kysyi ja katsoi heitä kiinnostuneena. Lily punastui.

”Ei kukaan kehenkään. Remus on saanut aivotärähdyksen”, Lily mumisi. Remus pyöritteli silmiään.

”Enkä ole! Näin miten James katsoi sinua viimeisellä tunnilla ja huomasin, että sinä tuijotit häntä. Oikein somaa, Lilyseni”, Remus taputteli häntä polvelle. Tyttö huitaisi käden pois ja nousi tulipunaisena, pidellen kirjaa kainalossaan. Hän katseli kumpaakin poikaa.

”Minä en ole kiinnostunut Jamesista”, Lily vannoi ja asteli tyttöjen puolelle, yrittäen olla kuulematta Siriuksen ja Remuksen hekottelua.

****

Seuraava aamu valkeni aurinkoisena. Lily nukkui myöhään ja tallusteli sitten unenpöpperöisenä oleskeluhuoneen puolelle, missä oli varsin hiljaista kymmenen jälkeen aamulla. Hän ei hetkeen tiennyt, minne mennä. Missä ihmeessä kaikki olivat?

Samassa ovi aukeni ja James tuli sisään. Hän vihelteli hiljaa mennessään. Lily ilahtui nähdessään pojan.

”Hei! Missä kaikki ovat?” Lily ihmetteli. James hymyili lämpimästi, mikä sai hänen silmänsä hohtamaan.

”Suuressa salissa aamiaisella. Remus ja Sirius kilpailevat siitä, kumpi pystyy syömään enemmän pieniä piirakoita, joita oli tarjolla. He olivat kahdessakymmenessä, kun minä poistuin”, James naurahti. Lily puisteli päätään.

”Uskomatonta. He ovat mahdoton pari. Minne sinä nyt menet?” Lily kysyi sitten.

”Ulos kävelylle. Haluatko tulla mukaan?” James kysyi, katsoen häntä lämpimästi. Lily nyökkäsi, yrittämättä olla liian innokas. Muuten James saattaisi alkaa kuvitella, että hän piti tästä ihan liian paljon …

***

 

Ulkona oli lämmintä. Oli toukokuun puoliväli, kesäloma lähestyi nopeaa tahtia. Taivaalle oli kerääntynyt muutamia pilvenhattaroita, jotka lipuivat auringon ohitse. Säteet leikkivät Lilyn pehmeällä iholla eikä James saanut katsettaan irti kauniista tytöstä, joka käveli hänen vierellään, selittäen innokkaasti kesäloman suunnitelmia hänelle.

James kuunteli vain puolella korvin. Hänestä oli uskomatonta, että niinkin kaunis nainen kuin Lily, tahtoi kulkea hänen kanssaan. James oli ollut varma, että Lily ihastuisi Siriukseen tai Remukseen, jotka olivat toivottoman riehakkaita ja hyvännäköisiä nuorukaisia. James oli joskus kateellinen ystävilleen, mutta tukahdutti sen aina hyvin nopeasti.

Nyt hän oli onnensa kukkuloilla. Lilyn tummanpunaiset hiukset hohtivat auringon helakassa valossa ja saivat hänet hohtamaan. Kirkkaanvihreät silmät hehkuivat innosta ja tuo täyteläinen, pieni suu selitti kiivaasti. James huokaisi. Miltähän tuntuisi painaa huulensa Lilyn pehmeille huulille ja suudella tämän pyörryksiin …?

”James? Kuunteletko sinä lainkaan?” Lily pukkasi ystäväänsä kummissaan. James hätkähti. Hän punastui tajutessaan, miten oli tuijottanut Lilya. Tytönkin posket hehkuivat.

”Anteeksi. Olin ajatuksissani. Mitä sanoitkaan?” James kysäisi hymyillen. Lily haroi hiuksiaan.

”Kysyin, että mitä sinä teet kesälomalla”, Lily tivasi. James kohautti olkiaan ja laski katseensa lattiaan. Hän tunsi itsensä ihmeellisen ujoksi, vaikka tavallisesti hölöttikin kovasti poikien kanssa.

”En oikein tiedä. Kaipa Remus, Sirius ja minä teemme jotain mukavaa yhdessä”, James vastasi ja Lily nyökkäsi. He jatkoivat kävelemistä ja päätyivät huispauskentän laitaan istumaan. Nurmikko oli pehmeä ja he istahtivat sille. Lily kääntyi Jamesin puoleen.

”Minusta olisi mukavaa tavata kesälomalla. Voisimme mennä kaikki nelistään johonkin viettämään kesälomaa, mitäs sanot?” Lily kysyi innoissaan keksinnöstään. Jamesin sydän alkoi hakata nopeammin ja hän työnsi lasejaan paremmin silmilleen, sillä ne tuppasivat aina välillä valahtamaan nenälle.

”Se kuulostaisi hienolta. Minun täytyy jutella Remuksen ja Siriuksen kanssa. Kas, tuolta he tulevatkin!” James huomasi pojat ja viittoili heille. Pojat juoksivat heidän luokseen ja rojahtivat nurmikolle.

”Ette uskokaan, miten täynnä minä olen. Söin 26 piirakanpalaa”, Sirius ähki vatsaansa pidellen. Lily tuijotti poikaa ja kohtasi tämän tummien silmien pohjattoman katseen.

”Hävisitkö vai voititko?” Lily kysyi huvittuneena. Sirius murahti ja sulki silmänsä. Remus hekotteli ja suoristi viittansa kaapua.

”Sirius hävisi minulle yhdellä! Hän ei jaksanut enempää. Kuvittele, olisi voittanut kasan kaljuunoita, mutta poikapa ei jaksanutkaan enää”, Remus ravisteli pientä pussia, missä kilisivät kaljuunat. James virnisti.

”Harmi juttu”, James hymähti. Sirius asettui makaamaan nurmikolle ja kohotti kasvonsa aurinkoon.

”En minä tarvitse noita rahoja. Olen rikas muutenkin”, Sirius mumisi. James pyöräytti silmiään ja katsoi silmät nauraen Lilyyn. He hymyilivät toisilleen.

”Mitä te täällä muuten istuskelitte? Olitteko te viettämässä romanttista hetkeä?” Remus havahtui äkkiä. Lily punastui.

”Emme! Miksi sinä koko ajan kuvittelet, että meillä olisi jotain romanttisia hetkiä?” Lily kivahti ärsyyntyneenä. Remus naurahti.

”Eikö teillä sitten ole? Jamesin kasvoista päätellen olen oikeassa Hän hohtaa kuin tomaatti”, Remus nauroi ja James syöksähti pojan niskaan. Sirius halusi mukaan tappeluun ja pojat nuijivat toisiaan. Lily siirtyi sovinnolla sivummalle ja jätti pojat temmeltämään aurinkoisella kesänurmikolla.

Hänestä tuntui joskus kuin olisi viettänyt aikaansa viisivuotiaiden eikä viisitoistakesäisten kanssa. Mutta silti hän piti jokaisesta pojasta tavattomasti.

Maanantaiaamu valkeni synkkänä ja sateisena. Lily makoili sängyssään kuunnellen, kuinka pisarat rummuttivat ikkunalaseja vasten. Hän ei olisi jaksanut nousta, sillä se tuntui vaativan suuria ponnistuksia. Kello oli vasta niin vähän. Ensimmäiset oppitunnit alkaisivat kahdeksalta. Entä jos hän jättäisi aamupalan väliin ja nukkuisi sen ajan? Ajatus tuntui hyvältä ja hyvin pian Lily torkahti.

”Missä Lily on?” James ihmetteli rohkelikkojen oleskeluhuoneessa hiukan ennen kahdeksaan. Sirius kohautti harteitaan ja haroi sotkuista tummaa tukkaansa.

”Ei tietoa. Kaipaatko sinä häntä?” Sirius kysyi virnuillen. James mulkaisi poikaa happamana ja vilkuili tyttöjen puoleista ovea. Ehkä Lily vielä nukkui?

”Mennään katsomaan tyttöjen puolelta”, James ehdotti. Sirius esitti kauhistunutta.

”Miten me voimme mennä sinne? Ajattele, jos meidät yllätetään kiinni itse teossa”, Sirius ilmeili Remukselle, joka pyöritti silmiään. James risti käsivartensa rintansa päälle.

”Jos teitä pelottaa, voitte jäädä vahtimaan, ettei McGarmiwa eksy tänne”, James päätti ja lähti menemään portaita tyttöjen ovea kohti. Hän koputti hiljaa ovelle ja aukaisi sen, kun kukaan ei vastannut.

”Lily?” James kuiskasi. Ei mitään. James rypisti kulmiaan ja haparoi pimeässä. Hän oli kompastua matkalaukkuun, mutta sai säilytettyä tasapainonsa. Hiiren hiljaa poika hiipi kohti Lilyn vuodetta, missä tyttö nukkui suloisesti kuin kissanpentu.

James seisahtui hetkeksi aikaa ihailemaan Lilyn kauniita kasvoja. Hän ei saanut silmiään irti tytön pehmeistä piirteistä ja hymystä. Ihan kuin Lily näkisi jotain ihanaa unta. Ja James miltei toivoi esiintyvänsä unessa ja olevansa tuon hymyn kohde …

”Lily”, Jame laski kätensä Lilyn harteille ja ravisteli tyttöä hiukan. Lily mutisi, muttei herännyt. James ravisteli vähän kovempaa. Tuloksetta. Samassa tapahtui jotain outoa. Lily tuntui tarttuvan Jamesia käsivarresta ja kiskaisevan päälleen. Jamesin silmät levisivät teevadin kokoisiksi, kun poika tajusi tuijottavansa Lilyn kasvoja, jotka olivat vain muutaman senttimetrin päässä hänen omistaan.

”Lily?” James parahti ja yritti tempoa itseään irti Lilyn syleilystä. Lily ei herännyt. Oliko joku noitunut Lilyn? James rimpuili aikansa, kunnes rentoutui. Tässähän oli oikeastaan aika mukavaa …

Samassa Lily tuntui käsittävän, että tämä ei ollutkaan unta. Hänen silmänsä aukenivat ja hetken he tuijottivat toisiaan kuin aavetta. Lily henkäisi kauhusta ja alkoi työntää Jamesia pois päältään.

”James?! Mitä sinä teet? Mene pois”, Lily vinkaisi. James totteli salamannopeasti ja katseli Lilya hengästyneesti. Jos hän olisi maannut Lilyn päällä vielä hetkenkin, hän olisi suudellut tyttöä.

”Mitä sinä teit päälläni?” Lily kuiskasi kauhuissaan. James yskäisi vaivautuneena.

”Minä – tuota – minä – öö”, James takelteli ja rykäisi taas. ”Sinä tempaisit minut päällesi”, James sai nolostukseltaan sanotuksi. Lilyn kirkkaanvihreät silmät levisivät.

”MINÄ?” Lily kauhistui pelkkää ajatustakin. Hänkö muka oli tempaissut Jamesin päälleen?

”Kuule –”, James aloitti.

”Tuletteko te jo? Mitä te oikein teette siellä?” Sirius huusi alhaalta.

”Niin juuri! Tunnit alkoivat jo aikapäiviä sitten. Me olemme olleet hyvin kärsivällisiä”, Remus karjui. James naurahti ja katsoi Lilya nolona.

”Olen pahoillani. Yritin vain herättää sinua ja sitten sinä tempaisit minut päällesi”, James kohautti harteitaan. Lily veti syvään henkeä ja haroi hiuksiaan.

”Hyvä on. Unohdetaan koko juttu, sopiiko?” Lily kysyi ja James yritti hymyillä nyökätessään. Miten hän olisi voinut unohtaa, kun hänen rintansa oli painautunut Lilyn pehmeitä rintoja vasten, hän oli tuntenut tytön kuuman hengityksen poskellaan ja kädet ympärillään? Miten sellaisen voisi unohtaa?

James antoi Lilyn pukeutua rauhassa ja palasi alakertaan pää hiukan sekaisin. Remus ja Sirius söivät suklaasammakkoja ja katselivat häntä säälien.

”Olet ihan idiootti, James”, Sirius tuumasi. James mulkaisi poikaa.

”Noin sanoo tosi-ystävä”, James irvaili. Sirius huitaisi kättään.

”Ei kestä kiittää. Etkö sinä tajua? Lily on aivan lääpällään sinuun”, Sirius huomautti.

”Ehkä lääpällään on huono sana –”, Remus aloitti, mutta keskeytti nähdessään Jamesin mulkaisun.

”Ehkä teidän kannattaisi pitää teorianne ominanne”, James puhahti. Sirius huoahti ja tuli pojan luokse, kietoen käsivartensa hänen ympärilleen.

”Me vain haluamme auttaa sinua, poikaseni”, Sirius vakuutti.

”Autatte parhaiten olemalla hiljaa. Ettekä sitten kiusaa Lilya”, James pyysi. Sirius haroi hiuksiaan.

”Voi voi, mitä minä tekisinkään kanssasi?” Sirius mutisi. Remus hörähti.

”Kuulostat ihan siltä tädiltäni, joka asuu savupiipussa”, Remus virnisti.

”Ei tätisi asu savupiipussa”, Sirius vastusteli.

”Voisi asua”, Remus kohautti olkiaan. James naurahti.

”Olette ihan sekopäitä kumpikin”, James mutisi.

Pojat hiljenivät, kun Lily tuli alakertaan koulukaapu yllä ja hiukset kammattuna. Tyttö oli ottanut kirjat kainaloonsa ja näytti hyvin väsyneeltä.

”McGarmiwa ei pidä siitä, kun myöhästymme”, Lily jupisi, kun he lähtivät astelemaan ulos rohkelikkotornista ja kohti muodonmuutokset luokkaa.

”Ei se mitään. Emme ole paljon myöhästelleet”, Sirius sanoi. Lily huokaisi. Eivät he olleetkaan.

***

”Siinähän te olette”, McGarmiwa katsoi heitä silmälasiensa takaa tiukasti. Kaikki tuijottivat heitä.

”Minä juuri kerroin eräästä retkestä, jonka järjestämme Kiellettyyn metsään”, McGarmiwa jatkoi, kehottaen heitä istumaan. Lily lysähti omalle paikalleen ja pian James tuli hänen viereensä. Lily piti katseensa tiukasti McGarmiwassa, muistaen liiankin hyvin, miltä pojan vartalo oli tuntunut häntä itseään vasten.

”Mistä retkestä?” Sirius havahtui ja katsoi professoria uteliaasti. McGarmiwa hymyili hiukan.

”Malttakaa nyt hetki. Me teemme pienen kevätretken Kiellettyyn metsään –”

Ilmoitus sai aikaan melkoisen hälinän

”Mitä? Kiellettyyn metsään?”

”Emmehän me voi, siellä on vaarallistakin!”

”Mahtavaa! Olen aina halunnut mennä sinne.”

”Mutta se ei tunnu jännittävältä, kun opettajia on mukana”, Sirius supisi Remukselle. Poika oli samaa mieltä.

McGarmiwa odotti, että yleinen hälinä olisi hellinnyt ja kertoi sitten retkestä hiukan lisää.

”Järjestämme sen ensi viikonloppuna. Nukumme teltoissa, jos sää on huono. Jos on lämmintä eikä sada, nukumme pelkissä makuupusseissa tähtitaivaan alla. Emme mene kovin syvälle Kiellettyyn metsään, vain siihen ihan metsän reunan tuntumaan. Ja metsän eläimet eivät tee teille mitään pahaa, kun joukossa on opettajiakin. No, niin. Halukkaat voivat sitten laittaa listaan nimensä, jotta tiedämme varata telttoja”, McGarmiwa laittoi pergamenttirullan kiertämään.

”Mitähän me teemme siellä?” Lily pohti tunnin loputtua.

”Leikimme piiripienipyöriitä, laulamme nuotiolauluja tai leikimme hippaa”, Sirius ehdotteli.

”Minne lastentarhaleirille sinä kuvittelet meneväsi?” Remus puhahti.

”Kunhan ehdotin”, Sirius virnisteli.

”Toivottavasti Kalkaros ei tule sinne”, Lily sanoi. James nyökkäsi.

”Toivotaan niin. Ehkä hän pelkää teltoissa nukkumista”, James virnisti.

”Olisi upeaa, jos hän tulisi sinne. Voisimme pistää sammakoita hänen telttaansa tai työntää muurahaisia housuihin”, Sirius hekotteli. Pojat jatkoivat suunnittelua, mitä tekisivät Kalkarokselle, jos poika tulisi mukaan, mutta Lily ei kuunnellut. Hän haaveili vain yhteisestä viikonlopusta nuotion äärellä. Ehkä James vihdoin tajuaisi, että heidän oli niin paljon parempi yhdessä …

Seuraava viikonloppu tuntui tulevan hyvin hitaasti. Lily ei pitänyt odottamisesta. Aika tuntui aina matelevan silloin. Hän hoiti läksyt huolella ja yritti saada illat kulumaan nopeammin kuuntelemalla Siriuksen ja Remuksen vitsejä opettajista. Kaikki kerääntyivät heidän ympärilleen kuuntelemaan ja nauramaan makeasti.

Vihdoin perjantai koitti. Oppilaita oli lähdössä kuudesluokkalaisista parisenkymmentä, mikä oli ollut maksimiluku. McGarmiwa sanoi, että pari opettajaa ei pystyisi pitämään huolta kaikista koulun kuudesluokkalaisista samaan aikaan. Senpä tähden järjestettäisiin pari leiriä. Toinen sinä viikonloppuna ja seuraavana viikonloppuna toinen.

Lily, James, Sirius ja Remus olivat päässeet ensimmäiselle viikonloppuleirille. Heidän harmikseen (tai poikien iloksi) myös Kalkaros oli ehtinyt ilmoittautua mukaan. Poika tuli perjantai-iltapäivänä oppituntien jälkeen pihalle, missä he muutkin odottelivat opettajia pienet kassit käsissään.

”Ai, tekin olette tulossa. Kas, kun uskallatte”, Kalkaros irvaili, pyyhkäisten tummia hiuksiaan taaksepäin. Lily vilkaisi häneen, toivoen, ettei poika haastaisi joka välissä riitaa, sillä Remus ja Sirius menettivät herkästi malttinsa.

”Totta kai me uskallamme! Olemmehan me rohkelikkoja”, Sirius puhahti, kädet ristissä rintakehänsä päällä. Hän mulkoili Kalkarosta happamasti. Kalkaros vilkaisi Lilyyn.

”En tajua, miten voit viettää aikaasi noiden kauhukakaroiden kanssa. Vaikka taidat olla sellainen itsekin”, Kalkaros mutisi. Lily punastui. Oliko hän?

”Nyt riitti. Voisit etsiä itsellesi toisenlaista seuraa, ettet saa meistä kauhukakaroista huonoja vaikutteita”, Remus ärähti. Kalkaros huitaisi kädellään, virnisti ja lähti käppäilemään kohti muita luihuisia.

Pian McGarmiwa ja professori Capputt, joka oli hyvin laiha, pitkä mies tummine suorine hiuksineen ja vihreine silmineen, astelivat heitä kohti telttoja kanniskellen. Taivaalle oli kertynyt harmaita pilviä ja opettajat epäilivät, että pian se heittäisi vettä heidän niskaansa.

”Tulkaa jokainen hakemaan telttansa täältä”, McGarmiwa käski ja he tekivät työtä käskettyä. Lily kanniskeli telttaa innoissaan. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin nukkunut teltassa. Se olisi varmasti hyvin jännittävää.

”Jos haluatte nukkua parin kanssa teltassa, ottakaa vain yksi teltta”, McGarmiwa selitti. Remus ja Sirius tahtoivat nukkua yhdessä. James ei voinut ehdottaa nukkumista Lilyn kanssa, koska opettajat eivät hyväksyisi, jos poika ja tyttö nukkuisivat samassa teltassa.

Hyvin pian he lähtivät kävelemään kohti Kiellettyä metsää kantamuksineen. Oli hiukan vilpoisaa, mutta joka puolella tuoksui keväälle. Maassa ei ollut enää luntakaan. McGarmiwa pysäytti poppoon Kielletyn metsän reunamille. Sieltä ei kuitenkaan nähnyt Tylypahkan linnaa.

”No, niin! Pystytetäänpä sitten teltat”, McGarmiwa huusi hymyillen. Kaikki alkoivat häärätä telttojensa kanssa. Jotkut onnistuivat paremmin kuin toiset. Sirius sai teltan pystyyn Remuksen avustuksella, mutta James selvisi yksin, samoin Lily.

Telttojen pystyttämisen jälkeen oli vuorossa nuotion sytyttäminen.

”Kuka haluaa kokeilla?” McGarmiwa kysyi hymyillen. Pimeys alkoi hiipiä metsään ja varjot pitenivät. Lily astahti kiinni Jamesiin, joka tunsi ylpeyttä saadessaan suojella tyttöä. Lily tuntui luottavan häneen täysin.

”Minä”, Sirius astui eteenpäin ja meni McGarmiwan luokse. McGarmiwa neuvoi, mitä piti tehdä ja Sirius onnistui nuotion sytyttämisessä ensimmäisellä kerralla. Kaikki taputtivat hänelle – paitsi Kalkaros ja hänen luihuisystävänsä.

Illalla istuttiin nuotion ympärillä ja laulettiin erilaisia lauluja. Professori Capputt osasi soittaa kitaraa, mikä oli muiden mielestä hiukan omituista, mutta kukaan ei valittanut kerta he saivat laulaa ja pitää hauskaa.

Metsän eläimetkin hiipivät esiin koloistaan. Lily huomasi parin keltaisia silmiä, jotka tuijottivat heitä. Häntä värisytti. James huomasi sen ja kietoi varovaisesti käsivartensa Lilyn hentojen hartioiden ympärille. Lily vilkaisi poikaa kiitollisena ja nojautui tätä vasten. Sirius ja Remus vilkuilivat toisiaan tietäväisen näköisinä. James olisi tahtonut pyyhkiä virneen heidän naamaltaan, mutta ei halunnut liikahtaa, sillä kaikki tuntui liian hyvältä ollakseen totta.

Yö läheni hyvin pian. Lily toivotti pojille hyvää yötä ja meni telttaansa, kuten muutkin oppilaat. Sirius, Remus ja James halusivat jäädä vielä ulos, mutta McGarmiwa ei sallinut sitä.

”Telttaanne siitä!” McGarmiwa sanoi ankarasti ja pojat huokaisivat. Heidän ei auttanut muu kuin totella ja hitaasti he astelivat telttojaan kohden. Jamesin teltta oli Siriuksen ja Remuksen oikealla puolella ja Lilyn vasemmalla puolella. Sirius katsahti taakseen ja huomasi, että McGarmiwa ja Capputt olivat syventyneet juttelemaan keskenään.

”Nähdään tämän teltan ulkopuolella yhden aikaan”, Sirius mutisi. James ällistyi.

”Miksi? Mitä te aiotte?” James kysyi. Sirius vilkaisi häneen huokaisten-

”Pitääkö kaikkeen olla jokin syy. Pidetään hauskaa. Herätetään Lilykin”, Sirius virnisti. James punastui.

”Annetaan hänen nukkua”, James mutisi. Pojat lupasivat näkevänsä parin tunnin kuluttua, kun kaikki olisivat jo nukahtaneet. Sitten he kömpivät telttoihinsa.

***

Lily ei saanut unta. Teltassa oli pimeää ja ulkoa kuuluva pöllöjen huhuilu sai hänen niskakarvansa nousemaan pystyyn. Tällä kertaa James ei ollut suojelemassa häntä. Hänellä ei ollut edes taikasauvaa, jos jokin peto päättäisi hyökätä hänen telttaansa.

Huokaisten Lily käänsi kylkeään ja tuijotti teltan kangasta. Ulkona kuului ukkosen vaimea jyrähdys ja hetkistä myöhemmin taivas heitti vettä heidän niskaansa. Ilma oli ollut painostavaa koko illan, mutta onneksi he olivat saaneet istua nuotion äärellä ja pitää hauskaa.

Tasaisen vesisateen ropina häiritsi hänen untaan. Hän kieriskeli makuupussissaan ja mutisi itsekseen. Hän kaipasi Tylypahkan lämmintä sänkyä, mutta itsehän hän oli halunnutkin mukaan.

”Mutta vain koska Jameskin”, Lily kuiskasi pimeyteen. Vain tuuli vastasi. Lily värisi ja kietoi makuupussia tiukemmin yllensä. Kello oli varmasti jo paljon. Aamulla he joutuisivat heräämään aikaisin. Toivottavasti silloin ei sataisi.

Yhtäkkiä hän jähmettyi pelosta. Ulkona kuului hiljaista puhetta. Hänen sydämensä jätti yhden lyönnin väliin. Kuka siellä oli? Mitä he tekivät hänen telttansa ulkopuolella? Lilyn sydän ei koskaan aikaisemmin ollut jyskyttänyt yhtä nopeaan tahtiin kuin silloin. Hänen suutaan kuivasi. Kohta joku ryntäisi telttaan ja murhaisi hänet …

Lily nielaisi. Hän katsoi teltan ulkopuolelle niin, että silmiä alkoi kirvellä. Varjot liikkuivat ulkopuolella. Ihmisten varjot. Askeleet tuntuivat lähestyvän hänen telttaansa. Lily ei saanut ääntäkään kurkustaan.

Hän kömpi kauhuissaan pystyyn. Mitä hän tekisi, jos joku hyökkäisi hänen telttaansa? Alkaisiko hän huutaa? Se ehkä säikäyttäisi viholliset …

Ei. Hän ei ollut pelkuri. Hän oli rohkelikko! Hänen täytyi puolustaa sekä itseään että koulutovereitaan. Lily hengitti syvään, meni vetoketjulle ja kiskoi sen varovaisesti auki. Hän raotti teltan oviaukkoa ja kurkisti ulos. Satoi enää hiukan.

Hän näki kolme hahmoa lähellä hänen telttaansa. He supisivat hiljaa. Lily rypisti kulmiaan ja hengähti, kun yksi heistä katsoi suoraan häneen. Lily perääntyi paniikissa, kompastui yöpaitansa helmaan ja mätkähti pyllylleen.

Varjot lähestyivät. Sitten pää kurkisti sisään teltasta ja Lily valmistautui kirkumaan …

”Älä huuda! Se olen minä, James”, pojan ääni sanoi hätäisesti. Lily sulki suunsa ja tunsi vapisevansa päästä varpaisiin.

”Mikset varoittanut?” Lily kihahti. Pelko sekoittui vihaan. Pitikö poikien hiippailla tuolla tavalla?

”Olen pahoillani. Ajattelimme, että sinä nukut”, James kuiskasi. Lily veti syvään henkeä.

”No, enpä nukkunut! Säikäytitte minut puolikuoliaaksi”, Lily murahti. James näytti pahoittelevalta ja Lily huokaisi. Oli väärin olla Jamesille vihainen. Tämä oli kuitenkin Siriuksen ja Remuksen keksintö

”Mitä te teette ulkona?” Lily kysyi.

”Ajattelimme lähteä kiertelemään metsää”, James sanoi innoissaan. Poika huomasi, miten Lilyn silmät pyöristyivät pimeässä.

”Oletteko te seonneita? Ette te voi! Siellä on vaarallista”, Lily sanoi hätääntyneenä. James kohautti olkiaan.

”Ei kukaan huomaa. Palaamme ennen aamua”, James virnisti valloittavasti.

Lily mietti hetken. Pitäisikö James häntä lapsellisena pelkurina, jos hän ei lähtisi mukaan?

”Minä tulen myös”, Lily sanoi ja alkoi kiskoa takkia päälleen. James yllättyi.

”Todellako?” James kummastui eikä ehtinyt kysellä enempää, kun Lily jo lähti konttaamaan häntä kohti ulkovaatteet yllään. James siirtyi sivuun ja auttoi hänet pystyyn. He seisoivat aivan lähellä toisiaan ja Lily kuuli korvansa juurella Jamesin kiihtyneen sydämen sykkeen. Hän hymyili.

”Minä olen yhtä rohkea kuin tekin”, Lily vakuutti pää pystyssä. Sirius ja Remus tulivat heidän luokseen ja Sirius pukkasi häntä kylkeen.

”Niin sitä pitää Lily”, Sirius virnisti.

”Mennään jo”, Remus hoputteli ja muut nyökkäsivät. He lähtivät kulkemaan kauemmas teltoista. Ukkonen ei enää jyrähdellyt, mutta satoi hiukkasen. Maa oli märkää ja kasteli hänen kenkänsä. Sirius ja Remus lauleskelivat innoissaan ja pomppivat kivien ylitse. Heistä oli hauskaa olla seikkailemassa Kielletyssä metsässä.

Lily katseli ympärilleen nähden vain varjoja. James tarttui häntä kädestä ja katsoi häntä hymyillen. Lily vastasi hymyyn sydän jyskyttäen – ei kuitenkaan pelosta. Hän puristi pojan kättä ja tunsi olevansa iloinen siitä, että oli lähtenyt poikien mukaan.

Sirius ja Remus olivat ehtineet jo kauas edelle. Lily ja James viivyttelivät, sillä tahtoivat olla kahden. Kielletty metsä ei ollut mikään romanttinen paikka, mutta Lily olisi ollut missä tahansa kahdestaan Jamesin kanssa.

Yhtäkkiä edestäpäin kuului kiljaisu. He hätkähtivät kumpikin. Mitä oli tapahtunut?

”Se oli Sirius”, James henkäisi ja he lähtivät juoksemaan eteenpäin – tietämättä mitä tulisivat kohtaamaan.

”Mitä tapahtui?” James puuskutti, seisahtuen kauhistuneen Remuksen viereen. Remus osoitti suurta aukkoa edessään. Oli hyvin pimeää eikä aukon sisälle nähnyt.

”Sirius putosi tuonne”, Remus nielaisi. Lily henkäisi syvään ja kyykistyi aukon kohdalle.

”Sirius! Kuuletko sinä meitä?” Lily huusi. Ei vastausta. Remus voihkaisi.

”Mitä jos Sirius on kuollut?” Remus kuiskasi. Lily kalpeni ja katsoi poikaa ankarasti.

”Älä puhu tuollaisia”, hän henkäisi. Remus väänteli avuttomana käsiään. James seisoi mietteliäänä ja katsahti kumpaankin.

”Jonkun on mentävä auttamaan Siriusta”, James päätti vihdoin. Lily katsahti poikaan tuimasti.

 

”Ja sinäkö haluat leikkiä sankaria? Se olisi silkka itsemurha! Ajattele nyt vähäsen. Meillä ei ole edes taikasauvoja. Pitäisikö mennä kertomaan McGarmiwalle?” Lily kysyi.

”Ei ikinä! Hän saa hermoromahduksen, kun kuulee, että olimme luvatta täällä. Me saamme Siriuksen omin voimin pois tuolta”, James sanoi kiivaasti. Remus hieraisi kasvojaan.

”Parempi keksiä jokin keino niin pian kuin mahdollista”, Remus mutisi, kurkotellen pimeään aukkoon. James tarrasi poikaa paidasta, jottei tämäkin putoaisi. Lily tunnusteli käsillään aukon seinämiä.

”Mitä sinä teet?” James ihmetteli. Samassa Lilyn kasvot kirkastuivat.

”Täällä on tikapuut!” Lily huudahti innoissaan.

”Mitä!?” James ja Remus parahtivat yhteen ääneen. Pojat kyykistyivät hänen viereensä ja totesivat, että näin oli näpykät.

”Mennäänkö alas?” Remus kysyi innoissaan.

”Ei kai tässä muukaan auta, jos aiomme pelastaa Siriuksen. Tulkaa”, James heilautti jalkansa tikapuille. Lily tarttui häntä käsivarresta ja katsoi poikaa silmiin. Hänen katseessaan oli pelkoa.

”Ole varovainen”, Lily kuiskasi. James nyökkäsi  ja lähti laskeutumaan hitaasti alaspäin. Lily tunsi, miten hänen sydämensä hakkasi pelosta. Kämmenet hikosivat ja hän nuolaisi rutikuivia huuliaan. Remus puristi häntä kädestä.

”Kyllä James selviytyy”, poika yritti lohduttaa häntä, vaikka pelkäsi itsekin. He pidättivät molemmat hengitystään, kunnes Jamesin ääni kantautui syvältä maan uumenista.

”Pääsin alas! Remus, anna Lilyn tulla ensin!” Jamesin ääni kaikui onkalossa. Multaa ja kiviä putoili alas. Lily hengähti ja katsahti Remukseen.

”Mene nyt”, Remus mottasi häntä toverillisesti kylkeen. He katsoivat toisiaan ja Lily nyökkäsi. Hän veti syvään henkeä ja asetti jalkansa tikapuille. Ne tärisivät inhottavasti, kun Lily lähti laskeutumaan alaspäin. Hän pelkäsi joka askeleella putoavansa.

Vihdoin hän oli alhaalla. James otti hänet vastaan ja puristi syliinsä. Lily takertui kiinni poikaan ja tunsi miten tämän sydän hakkasi.

”Olet turvassa”, James mutisi hänen hiuksiinsa. Lily hymyili ja irrottautui hänestä. Remus oli alkanut kavuta alaspäin, sillä pieniä kiviä irtosi seinämästä.

Pian Remus hyppäsi heidän luokseen ja vilkaisi maassa makaavaa Siriusta. Poika ei ollut herännyt. Lily kumartui hänen puoleensa ja tunnusteli hänen päätään. Siellä oli kammottava mustelma. Siriuksen poskella oli ruhjeita ja hän oli yltäpäältä pölyssä.

”Olisi pitänyt pyytää McGarmiwa paikalle. Hän ihmettelee kuitenkin, mistä Sirius on nuo saanut”, Lily mutisi harmissaan. Toivottavasti heitä ei erotettaisi koulusta tämän takia.

”Sepitetään hänelle jotain”, James sanoi ja kyykistyi Lilyn viereen. Hän ravisteli Siriusta hiukan – tuloksetta. Poika ei liikahtanutkaan.

”Miten saamme hänet pois täältä?” Remus ihmetteli, vilkaisten ylöspäin. Hän ei nähnyt aukkoa, sillä se oli liian korkealla ja oli liian pimeää.

”Taikasauvat olisivat tarpeen”, James huokaisi, haroen hiuksiaan.

”Sinäpä sen sanoit. Mutta nyt on ajateltava niin kuin jästit”, Remus virnisti.

”Miten jästit ajattelevat?” James kummasteli. Remus kohautti harteitaan.

He olivat hetken aikaa vaiti ja katselivat maassa makaavaa ystäväänsä.

”Odotammeko niin kauan kunnes Sirius herää ja pystyy itse kiipeämään?” James kysyi.

”Hmm … Vai kannammeko me hänet?” Remus virnisti.

”Jos sinulla on tarpeeksi voimia”, James huitaisi kättään.

”Hmm – no ei. Kannatan sinun ehdotustasi”, Remus sanoi ja istahti Siriuksen viereen. James huokaisi. Tästä tulisi hemmetin pitkä yö.

***

 

Lily katseli ajankulukseen ympärilleen. Hän tuijotti pimeään, ja pohti pääsisivätkö he pois täältä jotenkin muuten kuin kapuamalla tikapuita. Siriuksen kantaminen olisi kyllä työlästä …

”Onko tuolla mitään?” Lily nyökäytti pimeään. James ja Remus vilkaisivat sinne päin.

”En tiedä. Mennäänkö katsomaan?” Remus kysyi innoissaan.

”Emme voi jättää Siriusta tähän”, James vastusteli.

”Sinua vain pelottaa. Ei Sirius mihinkään haihdu. Lily voi jäädä vahtiin”, Remus nousi ja pyyhki pölyt housuistaan. James vilkaisi kysyvänä Lilyyn, joka nyökkäsi rohkaisevasti. Hän ei halunnut sanoa pojille, miten paljon häntä oikeastaan pelottikaan …

Remus ja James lähtivät ja katosivat pian pimeyteen. He kulkivat eteenpäin pimeää luolaa pitkin. Luola oli leveä ja korkea. Siellä haisi ummehtuneelle ja maa oli hitusen kosteaa. Jostain tipahteli vettä aika-ajoin. Pojat näkivät tuskin nenäänsä pitemmälle.

”Toivottavasti emme tapaa metsän asukkeja”, Remus mutisi.

”Kävellään vielä jonkin matkaa ja palataan sitten takaisin. Minulla on outo tunne vatsassa”, James vilkaisi taakseen. Remus veti syvään henkeä.

”Sinä vain kuvittelet”, Remus tuhahti.

***

Samaan aikaan Lily istuskeli Siriuksen vierellä ja koetti välillä saada poikaa hereille. Sirius oli kuitenkin saanut päähänsä melkoisen tällin eikä varmaan heräisi ihan pian.

Lily huokaisi ja painoi pään käsiinsä. Kohta olisi jo aamu ja muut alkaisivat heräillä. Sitten heitä alettaisiin etsiä ja heidät erotettaisiin. Heidän oli pakko päästä täältä pois ennen aamua.

Yhtäkkiä hän kuuli rapinaa takaansa. Lily jähmettyi ja käänsi sitten hitaasti päätään. Hän kohtasi silmät pimeässä ja henkäisi kauhusta.

Lily loikkasi seisomaan ja vilkaisi maassa makaavaa Siriusta. Mikä peto tuo oli? Samassa otus tuli aivan lähelle ja Lily tajusi sen olevan yksi metsän hämähäkeistä – Hämäkäkin poikanen.

”Kiltti Hämppy, ethän syö minua?” Lilyn ääni oli tuskin kuiskausta kuuluvampi. Hämähäkki pysähtyi ja katseli häntä pää kallellaan. Lily toivoi, että Sirius heräisi tai pojat palaisivat.

Lily otti pari askelta taaksepäin ja peto tuli häntä kohti. Yhtäkkiä se valmistautui loikkaamaan ja Lily parkaisi, kääntyi ympäri ja aikoi paeta. Sitten hän kuuli takaansa äänen:

”Tainnutu!” Hämähäkki rojahti makaamaan velttona ja tajuttomana. Lily pyörähti taas ympäri ja katsoi Siriusta, joka oli noussut istumaan. Pojalla oli ollut taikasauva koko ajan mukana. Lily ei tiennyt olisiko itkenyt vai nauranut.

Hän syöksähti poikaa kohti ja halasi tätä lujasti. Sirius ähkäisi, mutta kietoi käsivartensa tytön ympärille ja hymyili leveästi.

”Heräsinpä sopivaan aikaan”, Sirius virnisti. Lily mottasi lempeästi poikaa.

”Luulin, että et heräisi koskaan! Sinulla oli taikasauva koko ajan, etkä kertonut meille mitään! Olisimme jo ylhäällä”, Lily katsoi poikaa muka vihaisesti, mutta miten Siriukselle saattoi olla vihainen, kun tämä katsoi häntä tuolla koiranpentu – katseellaan.

”Kaiken varalle. Ajattelin, että ehkä tarvitsisimme sitä. Missä Remus ja James ovat?” Sirius kysyi, nousten seisomaan. Hän huojui hetken paikoillaan. Lily tarttui poikaan, tukien tätä.

”En tiedä. He menivät tutkimaan tuota luolaa. Toivottavasti siellä ei ole lisää hämähäkkejä”, Lily huokaisi. Sirius rypisti kulmiaan ja vilkaisi ylöspäin.

”Mitä kautta te tulitte? Putoamallako?”

”Ei. Tässä on tikapuut. En tosin tiedä miksi”, Lily virnisti.

”Outoa. Ehkä tätä luolaa on joskus käytetty pakoreittinä tai jotain. Ken tietää. Emme ainakaan voi udella asiasta opettajilta”, Sirius virnisti. Lily hymähti. Eivät varmasti voisikaan!

***

James ja Remus palasivat pian ja ilahtuivat nähdessään Siriuksen jalkeilla. James säikähti pahan kerran huomatessaan tajuttoman hämähäkin vähän matkan päässä.

”Se melkein tappoi minut”, Lily värähti. James valahti kalpeaksi ja veti Lilyn syliinsä. Remus ja Sirius vilkuilivat tietäväisinä toisiaan.

”Lakatkaa virnuilemasta”, James murahti, muttei voinut olla hymyilemättä. Lily tuntui aivan liian hyvältä hänen sylissään. Juuri sopivalta.

”Eiköhän lähdetä hemmettiin täältä?” Remus kysyi, pyyhkäisten kädellä kasvojaan. Muut nyökkäsivät ja he kapusivat yksitellen ylös tikapuita pitkin. Ja juuri silloin aamu alkoi sarastaa.

”Aurinko nousee jo”, Lily henkäisi kauhuissaan. McGarmiwa ja Kalkaroskin nousisivat pian. He vilkaisivat toisiinsa ja pinkaisivat juoksuun. Remus kompastui oksaan, joka törrötti maasta, manasi itsekeen ja kömpi pystyyn. Hän sai muut nopeasti kiinni.

Leiriin päästyään he pujahtivat omiin telttoihinsa ennätysajassa – juuri kun McGarmiwa nousi venytellen omasta teltastaan. Lily painoi päänsä tyynyyn, yrittäen estää itseään purskahtamasta nauruun. James oli nimittäin vahingossa rynninyt hänen telttaansa.

”Shh”, James sihahti. Lily tukahdutti kikatuksen. Jamesiakin alkoi naurattaa, mutta heidän oli oltava hiljaa. Luoja, McGarmiwa saisi sydänhalvauksen, kun näkisi heidän kahden mönkivän ulos teltasta.

”Mitä me teemme?” Lily kuiskasi. James rypisti kulmiaan ja kurkisti ulos teltasta. McGarmiwa hääräsi nuotion ympärillä, selin heihin.

”Pitäisikö minun hiipiä telttaani?” James supisi.

”McGarmiwalla on teräskuulo”, Lily hihitti hiljaa. He henkäisivät, kun McGarmiwa käännähti heitä kohti. James veti vetoketjun nopeasti kiinni.

”Voihan rähmä! Nyt meidät hukka perii”, James haroi hiuksiaan.

”Potter ja Evans – ulos sieltä teltasta nyt heti!” McGarmiwa karjaisi. James huokaisi ja vilkaisi Lilyyn. He avasivat vetoketjun ja kömpivät ulos. Lilylla oli yhä takki yöpaitansa päällä, mutta James oli täysissä pukeissa. Onneksi niin päin.

”Mitä tämä tarkoittaa?” McGarmiwa jyrähti, katsellen heitä silmät sirrillään. James ja Lily vilkaisivat toisiinsa.

”Ei se ole sitä mitä luulet”, Lily sanoi kiireesti. McGarmiwa katsoi häntä tiukasti.

”Eikö?”

”Ei! James tuli vain herättämään minua”, Lily sanoi. Hän oli surkea valehtelemaan, mutta yritti pitää kasvonsa peruslukemilla. McGarmiwa katseli heitä lasiensa takaa.

”Vai muka herättämään. Missä Remus ja Sirius ovat?” McGarmiwa katsahti poikien telttaan. Pian Siriuksen musta pää kurkisti teltan oviaukosta. Poika hymyili muka unisennäköisenä.

”Huomenta, professori. Kaunis aamu tänään”, Sirius haukotteli. McGarmiwa katseli häntä epäilevästi.

”Miksi sinun poskessasi on naarmuja?”

”No, kun Remus – auh!” Sirius älähti. McGarmiwa ei tiennyt enää mitä oikein oli tekeillä.

”Oletteko te olleet pahanteossa?”

”Ei tietenkään, professori. Me olemme kaikki nukkuneet oikein hyvän yön”, Sirius vakuutteli.

”Hmm … Vai niin. Jokin tässä nyt kuitenkin mättää. Mutta olkoon. En voi ottaa pisteitä pois rohkelikolta, koska en tiedä syytä. Tulkaahan sitten kaikki aamiaiselle”, McGarmiwa kehotti lujaan ääneen.

***

Kalkaros virnisteli heille nuotion äärellä. Sirius oli vähällä mennä mottaamaan poikaa. Lily ei ymmärtänyt lainkaan, mitä Kalkaros hautoi. Tai ehkä tämä vain virnuili heille.

Lily vilkaisi Jamesiin nuotion hempeässä valossa. James katseli häntä hymyillen ja ojensi hänelle vaivihkaa kätensä. Lily upotti sormensa pojan sormien lomaan ja hymyili jopa Kalkarokselle, joka sai mehua väärään kurkkuunsa.

”Mitä me tehdään?” joku luihuisista kysäisi tympääntyneenä. Pelkkä nuotion äärellä istuminen alkoi väsyttää porukkaa. Oli jo keskipäivä. Aurinko oli korkealla puiden yläpuolella. Nuotiokin oli aika turha tähän aikaan päivästä, joten McGarmiwa sammutti sen.

”Mitä te haluaisitte tehdä?” McGarmiwa kysyi hymyillen.

”Mennään tutkimaan metsää”, Sirius innostui. McGarmiwa pudisti tiukasti päätään.

”Ei missään tapauksessa. Siellä on liian vaarallista”, McGarmiwa sanoi painokkaasti. Sirius huokaisi. Aina opettajat vastasivat niin.

McGarmiwa ja Capputt yrittivät saada kaikkia joihinkin sanaleikkeihin mukaan. Jotkut halusivat pelata räjähtävää näpäystä.

***

Aika kului nopeasti. James olisi halunnut pelata huispausta metsässä, sillä se olisi ollut huikean hauskaa, mutta McGarmiwa pelkäsi, että he taittaisivat niskansa jos alkaisivat lennellä puiden seassa. Remus ja Sirius päättivät alkaa kiusata Kalkarosta, joka piirteli taikasauvansa kärjellä hiekkaan erilaisia kuvioita. Kalkaros näytti siltä kuin kuolisi tylsyyteen.

”Piristetään poikaa vähän”, Sirius virnisteli Remukselle. Sirius löysi pensaikon läheltä sammakon, jonka laittoi taskuunsa. Pojat menivät Kalkaroksen luo ja istahtivat pojan molemmin puolin.

”Hei!” Remus hymyili herttaisesti. Kalkaros murahti jotain, muttei kohottanut katsettaan.

”Eikö voitaisi tehdä aselepo? Nyt, kun olemme retkellä ja kaikkea”, Sirius heilautti kättään ilmassa. Kalkaros katsahti häneen kuin hän olisi menettänyt järkensä.

Poika ei vieläkään vastannut, vaan laski katseensa takaisin kuvioihin, joita oli tehnyt. Sirius vilkaisi Remukseen, joka vaivihkaa nyökkäsi. Sirius hivutti kätensä taskuunsa ja pujotti sammakon nopeasti Kalkaroksen viitan taskuun. Pojat nousivat.

”Meidän pitää nyt etsiä Jams ja Lily”, Sirius sanoi yhä hymyillen.

***

James ja Lily astelivat eteenpäin kapealla polulla. He pitelivät toisiaan kädestä. Lily tunsi leijailevansa pilvissä. James oli vihdoinkin tajunnut, että he kuuluivat automaattisesti toisillensa. Siitä ei ollut enää epäilystäkään.

Polulle oli kerääntynyt kasapäin puista pudonneita lehtiä ja oksia. Aurinko lämmitti heitä juuri sen verran kuin oli tarkoituskin. Lilyn teki mieli tanssahdella.

”Harmi, että tämä ihanuus loppuu huomenna”, Lily huokaisi ja katsahti ympärilleen. James nyökkäsi ja puristi hänen kättään. He pysähtyivät hetkeksi ihailemaan maisemia ja James kääntyi Lilyn puoleen. Heidän katseensa lukkiutuivat toisiinsa.

James laski päätään alemmas, kunnes kohtasi Lilyn pehmeiden huulten kosketuksen. Lily hengähti hiljaa tuntiessaan Jamesin huulet omiaan vasten. Hän nautti pojasta huokuvasta lämmöstä. James kiersi käsivartensa Lilyn vartalon ympärille ja veti hänet tiukasti itseään vasten.

”James – sano, ettei tämä ole unta”, Lily mutisi Jamesin paitaa vasten heidän lopetettuaan suudelmansa. James naurahti ja silitteli hänen hiuksiaan.

”Ei – ei tämä ole unta. Olemmeko me nyt yhdessä?” James kohotti Lilyn leukaa ja he katsoivat toisiaan. Lily hymyili ilahtuneesti.

”Minä niin toivoin sinun kysyvän tuota”, Lily henkäisi. James virnisti.

”Oliko tuo myöntävä vastaus?” James tiedusteli. Lily nyökkäsi ja he suutelivat taas.

Samassa he kuulivat vihellyksiä ja kättentaputuksia läheltä. He irtaantuivat toisistaan ja näkivät Siriuksen ja Remuksen virnistelevän heille kuin mielipuoliset.

”Me tiedettiin tämä koko ajan”, Remus sanoi. Sirius nyökkäsi.

”Olimme täysin varmoja, että teistä tulisi pari”, Sirius vakuutti. James ja Lily vilkaisivat naurahtaen toisiaan. Lily saattoi vain olla onnellinen, kun hänellä oli tuollaisia ihania ystäviä.

”Mennäänkö takaisin muiden luokse tai McGarmiwa saa hermoromahduksen”, James ehdotti. Niin he lähtivät kävelemään leiriä kohti. Lehdet tanssivat ympyrää heidän takanaan ja tuuli humisi. Lily oli onnellinen ja oli varma, että onnea kestäisi vielä kauan.

Loppu