Päähenkilöt:

Liz Parker

Max Evans

Michael Guerin

Maria De Luca

Kyle Valenti

Jonna Halmela

Juoni: Max ja kumppanit lähtevät Suomeen, Lappiin hiihtämään ja pitämään hauskaa. Kaikkea sattuu ja tapahtuu, kun kumppanukset ovat liikkeellä. Kyle myöskin rakastuu Jonna Halmelaan, erääseen suomalaistyttöön …

Juu, tämä on taas Max&Liz painotteinen, dreamer kun olen ;) Yritän kirjoittaa muistakin melko paljon ^^ Ai niin, Hurjapää-laskettelukeskus on oma keksimäni, heh ^^ Ei liity mihinkään jaksoon.

Liz Parker pyyhki CrashDownin avaruusaluksen muotoisia pöytiä, hyräillen erästä rakkauslaulua, jonka oli kuullut päivällä radiosta. Hänen ajatuksensa pyörivät Max Evansissa, pojassa, johon hän oli rakastunut. He olivat seurustelleet jo pitkään. Samassa ovi kävi ja Max astui sisään Michael kannoillaan. Maria oli vielä kahvilassa ja kohottikin päätään huomatessaan ovien käyvän.

-Hei! Maria huudahti innoissaan ja loikki Michaelin kaulaan. Michael ähkäisi, kun Maria hyppäsi hänen syliinsä.

-Minulla oli ikävä sinua, Maria mutisi ja painoi huulensa pojan huulille. Michael virnisti ja piteli lujasti kiinni tytöstä, ettei tämä putoaisi.

-Mehän näimme tänä aamuna, Michael kummasteli. Maria kallisti päätään.

-Saan kai minä ikävöidä omaa kultaani? Maria ihmetteli ja Michael virnisti valloittavasti.

-No, saat, hän lupasi ja laski Marian maahan. Max oli mennyt suoraa päätä Lizin luokse, kumartanut ja suudellut tätä tulisesti. Liz hymyili ilahtuneesti.

-Ajattelin juuri sinua, Liz kuiskutti. Max kietaisi käsivarret tytön ympärille.

-En voinut olla sinusta erossa koko päivää. Mutta en tullut tänne pelkästään huvin vuoksi. Minun tätini soitti minulle tänään, Max sanoi sitten ja irottautui vastahakoisesti. Maria ja Michael tulivat heidän luokseen.

-Kuka niistä? Liz kysyi.

-Se, joka asuu Suomessa. Hän ehdotti, että tulisin Isabelin kanssa käymään heillä, mutta kun kerroin, että Isabel olisi Bostonissa aviomiehensä Jessen kanssa, hän ehdotti, että ottaisin kavereita mukaani, Max kertoi.

-Voi, miten ihanaa! Pääsemmekö me Suomeen? Liz henkäisi tummat silmät tuikkien. Max hymyili ja nyökkäsi.

-Pääsette. Lähtö on ensi viikon maanantaina. Menemme laskettelukeskus Hurjapäähän. Vuokraamme sieltä mökin. Tätini ja serkkuni Jonna asuvat Hurjapää- nimisessä hotellissa, mikä on vain 100 metrin päässä siitä mökistä. He nimittäin omistavat sen mökin. Olisimme voineet mennä hotelliinkin, mutta minusta mökissä on paljon romanttisempaa, Max naurahti. Maria heilautti vaaleita, pitkiä hiuksiaan taaksepäin. Hän oli antanut niiden kasvaa lähiaikoina, ja ne ylettyivät kainaloihin asti.

-Menemmekö sinne nelistään? Maria halusi tietää.

-Ette varmasti mene! kuului samassa närkästynyt vastaus ovelta. Kyle Valenti seisoskeli siellä, vahvat käsivarret rinnallaan ja silmät sirrillään.

-Kyle! Kuulitko sinä, että me lähdemme Suomeen? Maria kysyi. Kyle virnisti ja nyökkäsi.

-Tietenkin kuulin, siksi minä vaadinkin päästä mukaan. Lasketteleminen on alani, Kyle ilmoitti. Liz katsoi häntä kummaksuen.

-Mutta ethän sinä koskaan ole lasketellut, Liz sanoi.

-Olenpas! Unissani, Kyle nikkasi silmää ja Maria tirskahti.

-Tästä tulee jännittävä reissu, Maria huokaisi haltioissaan. Hän ei voinutkaan aavistaa, miten oikeassa oli …

***

Maanantaiaamu koitti pian. Maria, Michael, Kyle, Max ja Liz olivat lentokentällä hyvissä ajoin, odottamassa koneen saapumista. Oli hiukan viileää ja taivas oli harmaa. Joululoma oli alkanut viime perjantaina ja kaikki olivat tosi innoissaan päästessään tuulettumaan.

-Isä ei ollut oikein innoissaan tästä matkasta, Liz huokaisi, kohentaen reppunsa painoa. Max vilkaisi häneen kulmiensa alta.

-Miksi? Koska minä olen mukana vai? Max kysyi. Liz kohautti hentoja harteitaan.

-Itse asiassa en tiedä. Hän antoi kuitenkin luvan, kun kerjäsin pikkuisen ja lupasin tuoda hänelle tuliaisia, Liz naurahti ja sipaisi tumman hiussuortuvan korvansa taakse. Max kietaisi käsivartensa hänen harteidensa ympärille.

-Koko loma olisi mennyt pieleen, jos sinä et olisi ollut mukana, Max kuiskutteli.

-Ääh, lopettakaa tuo kuhertelu, Kyle katsoi heitä nyrpeänä. Max kohotti katseensa häneen.

-Miksi pitäisi? Oletko mustasukkainen, kun sinulla ei ole omaa tyttöä? Max pelleili. Kyle laittoi aurinkolasit silmilleen.

-En varmasti ole! Minä olen päättänyt löytää upean blondin Suomesta. Minkälainen se sinun serkkusi on, Max? Kyle kysäisi sitten. Max tukahdutti hymynsä.

-Ei ainakaan upea blondi. Hän on semmoinen ruskeatukkainen, pieni tyttö, joka on sinua vuoden nuorempi, Max kertoi. Kyle huokaisi.

-Niinhän ne aina, Kyle mutisi, risti käsivarret rinnalleen ja käänsi katseensa muualle. Kyle – parka, Liz ajatteli. Hän toivoi, että poika löytäisi Suomesta jonkun, johon rakastuisi eikä pelkästään ulkonäön vuoksi …

-Lentokone laskeutuu! Maria huudahti samassa eikä kulunut kauaakaan aikaa, kun he pääsivät matkaan kohti Suomea.

He kahlasivat lumihangessa eteenpäin. Hanget olivat korkeat, ylettyivät melkein nilkkoihin asti. Lunta tuprutti kaiken aikaa lisää pieninä hiutaleina. Lizin tummat hiukset olivat tulvillaan pieniä hiutaleita, joita hän ravisteli pos silloin tällöin. Heidän kaikkien posket punoittivat kylmäst tuulesta. Tällaista siis oli Lapissa, Suomessa.

Liz värisi ohuen takkinsa alla. Hän ei ollut osannut kuvitella, että pakkasta olisi lähemmäs 20 astetta. Kylmyys tunkeutui luihin ja ytimiin asti.

-Kauanko meidän vielä tarvitsee kävellä? Maria kompasteli pienillä koroillaan lumihangessa.

-Minähän käskin sinua ottaa kunnon kengät päällesi, Michael tuhahti. Maria irvisti Michaelin leveälle selälle. Hän kompastui jälleen ja lensi rähmälleen lumihankeen. Kasvot painautuivat viileään lumeen ja hän pärski lunta suustaan. Michael huokaisi, kääntyi ympäri ja nosti Marian vahvoille käsivarsilleen. Maria katseli häntä.

-Oletko nyt tyytyväinen? Michael kysäisi. Maria virnisti.

-Olen, uljas avaruuspoikani, Maria kumartui ja antoi pusun Michaelin huulille. Michael virnisti ja he ottivat muut kiinni.

***

-Tuolla se mökki on! Max osoitti erästä pientä mökkiä kuusien katveessa.

-Oi, se vaikuttaa todella ihanalta paikalta, Liz henkäisi silmät sädehtien.

-Onkohan siellä saunaa? Minä luin internetistä, että suomalaiset ovat kovia saunomaan, Kyle kertoi.

-Saunaa minä tarvitsenkin, Michael ähkäisi. Maria läpsäytti poikaa käsivarteen.

-Painanko minä?

-Et uskokaan miten paljon …

-Michael! Maria parahti loukkaantuneena. Kyle hekotteli heidän edessään. Jos Maria olisi seisonut omilla jaloillaan, hän olisi viskannut lunta pojan niskaan.

***

He saapuivat pian mökin kuistille. Max kumartui ja poimi erään lankun välistä avaimen.

-Tätini kertoi, mistä löytäisin sen, Max sanoi, kun Liz ihmetteli, miten Max tiesi, missä avain oli.

-Emme me avainta olisi tarvinneet, Michael huomautti ja laski Marian alas. Maria huokaisi.

-Ainakin pääsemme nyt lämpimään, Maria sanoi. He menivät sisään melko pieneen, mutta lämpöiseen eteiseen. He riisuivat märät vaatteensa. Huoneita oli kolme.

-Minä saan oman huoneen, jotta minun ei tarvitse katsella, kuinka te kuhertelette, Kyle virnisti. Maria läimäytti poikaa sohvalla lojuvalla tyynyllä päähän.

-Auts! Sitähän te kuitenkin teette! Turha kieltää, Kyle virnisti ja pakeni Marian toista hyökkäystä omaan huoneeseensa.

***

Illalla he saunoivat. He eivät olleet ehtineet mennä hotellissa käymään. Max oli soittanut huoneessa olevasta pienestä puhelimesta tädilleen, että he olivat saapuneet, jottei tämä huolehtisi heistä liikaa. Täti oli yrittänyt saada heitä hotellissa käymään, mutta he olivat olleet aika väsyneitä, joten olivat vain syöneet, saunoneet ja menneet nukkumaan.

Aamulla paistoi aurinko harmaiden pilvien lomasta. Hanget kimaltelivat kuin niihin olisi ripoteltu tuhansia pieniä timantteja.

-Mennään hotellille syömään aamiaista, Max ehdotti, kun he kaikki olivat jalkeilla. Kyle oli innostunut katselemaan jääkiekkoa, jota tuli tv:sta.

-Ei vielä, Kyle pyysi.

-Sinä voit jäädä tuijottamaan sitä jääkiekkoa, mutta me muut menemme nyt, Max sanoi, kietoen käsivartensa Lizin ympärille. Liz painautui tiukemmin Maxin kainaloon. Siinä oli niin turvallista ja ihanaa.

-Okei okei, minä tulen, Kyle nurisi ja he lähtivät hotellille syömään.

Hotellille ei ollut pitkä matka. He menivät aulaan ja näkivät vastaanottotiskin takana hiukan lyhyen tytön, jolla oli ruskeat, pitkät hiukset ja ruskeat silmät. Tyttö näytti aika kyllästyneeltä seisoessaan siellä. Kyle ei saanut silmiään irti tytöstä. Tämä oli kaunis. Soikiot kasvot olivat meikittömät. Tyttö ei ollut mitenkään tyylikäs, mutta hänessä oli sitä jotain, mikä sai Kylen sydämen sykähtämään.

Kuullessaan oven aukeavan, tyttö kohotti katseensa. Hän näytti riemastuvan nähdessään heidät.

-Max! tyttö kiljahti ja ryntäsi tukka hulmuten Maxin kaulaan. Max nosti tytön ilmaan ja syleili tätä lujasti, Lizin katsoessa heitä vierestä.

-Hei, Jonna! Miten voit? Max kysyi.

-Hienosti. Entä te? Oliko matka pitkä? Jonna kyseli, silmät tuikkien. Kyle tuijotti häntä ihaillen.

-Olihan se hiukan, mutta saimme hyvin levättyä, Max virnisti. Sitten hän esitteli Lizin, Marian, Michaelin ja Kylen. Jonna ei tiennyt lainkaan, että he olivat avaruusolioita. Max ei ollut kertonut hänelle ja hänen vanhemmilleen siitä. Miksi olisi, kun hänen omatkaan vanhempansa eivät tienneet asiasta?

 

-Tulkaa, vanhempani ovat odottaneet kovasti teidän tapaamistanne. Äiti on näyttämässä juuri nyt eräälle vanhalle pariskunnalle heidän huonettaan ja isä päivystää kahvilassa. Voimme mennä sinne. Onko teillä nälkä? Jonna pälpätti. Max naurahti.

-Hirvittävä nälkä, Kyle henkäisi. Jonna vilkaisi hänen suuntaansa ja hymyili yhtäkkiä ujosti. Kyle ei pystynyt kuin tuijottamaan. Jonnan äiti oli Maxin isän sisko, joka oli miehensä tavattuaan muuttanut Suomeen, mistä tämä oli kotoisin.

-Sitten tulitte oikeaan paikkaan. Isä tekee maailman parasta ruokaa, Jonna kehuskeli. Max hymähti.

-Olen kyllä samaa mieltä, Max sanoi. Max kietaisi käsivartensa Lizin hartioiden ympärille ja kohtasi Lizin nauravat silmät. He menivät istumaan erääseen ikkunapöytään ja pian Jonnan isä ryntäsi heidän luokseen tervehtimään kaikkia. Jälleen Max suoritti esittelyt. Jonna ja hänen isänsä puhuivat moitteetonta englantia ja he ymmärsivät toinen toisiaan erinomaisesti.

***

Oltuaan hotellissa miltei kaksi tuntia, he päättivät kaikki lähteä hiihtämään. Aurinko oli ehtinyt painua pilvien taakse eikä se enää lämmittänyt heitä, kun he asettivat suksia jalkaan hotellin pihassa. Jonna neuvoi heitä parhaansa mukaan, miten sukset tuli asettaa jalkaan. Liz oli joskus pienenä tyttönä kokeillut suksilla hiihtämistä, mutta ei ollut sitten liiemmälti innostunut siitä. Kyle, Michael tai Maxkaan eivät olleet hiihtäneet, mutta Maria oli kerran. He olivat silloin hiihtäneet yhdessä Marian kanssa, mutta siitä ei oikein ollut tullut mitään.

-Jospa ensin kokeilisimme tässä ihan lähimaastossa, ettette taita niskojanne, Jonna ehdotti. Kyle painoi pipon tiukemmin päähänsä ja nojasi sauvoihinsa.

-Loistava idea! hän hengähti. Jonna virnisti. Max ja Liz vilkaisivat huvittuneina toisiaan. Kyle taisi olla aika lailla rakastunut, kun suostui tuosta noin vain Jonnan pyyntöihin.

-No, niin, seuratkaa sitten minua, Jonna pyysi ja lähti kevyesti hiihtämään eteenpäin.

Helpommin sanottu kuin tehty. Aluksi kaikki sujui hyvin, mutta sitten Kyle lensi kasvoilleen lumihankeen. Sukset sojottivat joka suuntaan hangen keskeltä.

-Kyle, oletko kunnossa? Jonna huudahti pelästyneenä.

-Olen! Kylen tukahtunut ääni kuului lumihangesta. Maria nauroi katketakseen, tukien itseensä sauvoihinsa.

-Olisi pitänyt olla kamera! Kyle, näytit niin hassunkuriselta, Maria hihitteli.

-Kiitos vain! Kyle murisi, kömpien pystyyn.

-Jatketaanko matkaa? Jonna kysyi ja Kyle nyökkäsi.

Liz hiihteli Maxin takana ja katseli ihaillen ympärilleen. Joka puolella näkyi vain metsää. Kuusten päälle oli satanut paksut kerrokset lunta. Jokunen orava pomppi oksalta toiselle ja vilisti sitten nopeasti karkuun huomatessaan heidät. Jostain kuului kojoottien ulvontaa. Lapissa oli hyvin kaunista. Liz päätti tulla kameroineen metsään, jotta saisi kuvata mahdollisimman paljon kaikkea.

-Nyt tulee mäki! Jonna huuteli edestä. Max vilkaisi Liziin.

-Selviätkö sinä? Max kysyi hymyillen. Liz nyökkäsi.

-Totta kai! Liz vakuutti, vastaten hymyyn. He laskivat vuorotellen mäen alas. Michael kaatui keskellä mäkeä, toinen suksi lensi jonnekin ja upposi lumihankeen.

-Voi samperi! Michael kirosi.

-Oletko kunnossa, Maria kysyi ylhäältä huolissaan.

-Joo joo! Michael huusi vähättelevästi, irrottaen toisen suksen jalastaan. Hän lähti etsimään kadonnutta suksea ja löysikin sen hyvin pian.

Hän asetti sukset paikoilleen ja laski loput mäestä Jonnan ja Kylen luokse, jotka juttelivat keskenään. Hyvin pian he olivat kaikki alhaalla ja matka jatkui.

***

Tunnin kuluttua he saapuivat takaisin hotellille, minne he jättivät suket ja sauvat. Jonna pyysi, että he tulisivat illalla vielä käymään hotellilla.

-Aivan varmasti, Kyle sanoi innoissaan ja Jonna hymyili.

-Mennään vaihtamaan vaatteita, Max ehdotti ja muille se sopi.

Illalla Max ja Liz kävelivät yhdessä mökkiin. He olivat juuri olleet hotellilla syömässä ja muut olivat vielä jääneet sinne. Yhtäkään tähteä ei pilkottanut taivaalla, oli miltei sysipimeää, mutta joistain vuokramökeistä tuli valoa ja hotellin valot paloivat kirkkaasti.

Max kietoi kätensä Lizin olkapäiden ympärille ja veti tytön kainaloonsa. He hidastivat hiukan kulkuaan, vaikka olikin aika kylmää. Tuuli heilutti Lizin hiuksia ja yhtäkkiä pienet lumihiutaleet alkoivat putoilla heidän päälleen.

-Täällä on todella kaunista, Liz hymyili.

-Kaunis olet sinäkin, Max kuiskasi ja veti Lizin itseään vasten. Lizin silmät tuikkivat. Sitten Max kumartui ja painoi hiukan kylmät huulensa Lizin huulille. He suutelivat pitkään ennen kuin menivät sisälle lämpimään.

Aamu valkeni harmaana ja lumisena, kuten tavallista. Liz makoili pitkään sängyssä, jaksamatta nousta Maxin viereltä mihinkään. Maxin lämmin vartalo tuntui niin ihanalta hänen omaansa vasten. Liz painautui tiukemmin Maxia kainaloon.

Max kuitenkin heräsi hänen liikahdukseensa ja raotti silmiään. Liz kohtasi pojan tummien silmien pohjattoman katseen.

-Huomenta, Liz kuiskasi. Max hymyili ja painoi hellän suudelman tytön huulille.

-Huomenta itsellesi, Max sanoi lempeästi, silitellen hitaasti Lizin tummia hiuksia, jotka putoilivat tyynyn päälle.

-Nukkuvatkohan muut vielä? Liz pohti hetken kuluttua. Kellon viisarit osoittivat jo melkein yhtätoista. Huoneessa oli ihanan lämmintä.

-En tiedä. Talossa on kyllä hiljaista. Mennään alakertaan katsomaan, Max nousi istumaan sängyn laidalle ja haroi tummia hiuksia sormillaan. Lizistä poika näytti ihanan seksikkäältä yläosattomissa, hiukset hiukan sekaisin ja posket kuumuudessa hohtaen. Liz saattoi katsella Maxia vaikka tuntikausia.

Max pukeutui lämpimään, siniseen villapaitaan ja sinisiin farkkuihin, jotka myötäilivät hänen jalkojaan ja lanteitaan. Liz päätti myös alkaa pukeutua ja kiskoi puolestaan ylleen mustat farkut ja mustan villapaidan. Siinä oli korkea, lämmin kaulus.

Käsi kädessä he astelivat alakertaan. Ketään ei näkynyt, joten ilmeisesti muut olivat lähteneet jo jonnekin. Liz keitti heille kahvia ja Max teki pari voileipää, joita he sitten söivät puusta tehdyn pöydän ääressä.

***

Samaan aikaan Kyle istuskeli hotellin ravintolassa, katsellen miten Jonna tarjoili isänsä apuna asiakkaille erilaisia ruokia. Kylella oli kiljuva nälkä, mutta hän jaksoi odottaa, kun oli noin kaunista katseltavaa lähistöllä. Jonnan pitkät, hoikat sääret vilahtelivat työhameen heiluessa hänen juostessaan isänsä luo ja taas jonkun asiakkaan luo. Vihdoin Jonna osui Kylen kohdalle.

-Hei, Kyle! Jonna tervehti iloisesti ja pyyhkäisi ruskean hiuskiehkuran korvansa taakse.

-Hei! Kyle hymyili.

-Mitä saisi olla? Talo tarjoaa, Jonna madalsi ääntään. Kyle virnisti ja tutkaili hetken ruokalistaa, tilaten sitten ranskalaiset ja lihapullia.

-Tulee heti! Jonna kiirehti matkoihinsa.

Kyle huokaisi itsekseen, käsi poskella, katsellen hetken jonnekin kaukaisuuteen. Jonna oli söötin näköinen punastellessaan hänelle. Kylesta se oli imartelevaa.

***

Maria ja Michael olivat eksyneet talliin. Maria oli joskus pienenä ratsastanut, mutta lopettanut sitten ratsastamisen pudottuaan melko vakavasti hevosen selästä. Sen jälkeen hän oli joutunut pitämään jalassa kipsiä kaksi viikkoa ja kädessä saman verran. Se oli ollut yhtä tuskaa!

-Aiotko sinä ratsastaa? Michael ihmetteli, kun he astelivat hiukan lumisella käytävällä hevosen luota toisen luo.

-En tiedä, Maria huokaisi. Michael kiskaisi tytön lähelleen ja kuiskutti tämän korvaan:

-Mitä jos mentäisiinkin tuonne heinälatoon peuhaamaan?

Maria kikatti ja tönäisi poikaa.

-Sinä olet hassu! Emme me sinne voi mennä, Maria naurahti.

-Ja miksei? Ei kukaan ole sanonut, etteikö sinne saisi mennä. Eikä missään lue mitään kylttiä asiasta, Michael huomautti, vilkaistuaan ensin ympärilleen. Maria katseli häntä ilkikurisesti.

-Taidat olla tosissasi. Haluatko sinä ihan varmasti heinälatoon … tuota … peuhaamaan? Maria virnisti ja Michael nyökkäsi. Hän tarttui Mariaa kädestä ja lähti johdattamaan tikapuille, jotka johtivat heinälatoon.

Heiniä oli melkoinen kasa, kun he pääsivät perille. Michael ja Maria konttasivat jonnekin keskelle, kaikkein suurempaan heinäkasaan, jonka löysivät.

Michael kaatoi nopeasti Marian ja painautui tätä vasten, silmät iloisesti tuikkien. Maria kikatti, heinät kutittivat hänen kasvojaan ja Michaelin suudelmat saivat hänet niin onnelliseksi.

He kieriskelivät kasassa kuin pahaiset lapset, heinänkorsia takertui heidän hiuksiinsa ja vaatteisiinsa, mutta he eivät edes huomanneet sitä. Alhaalta kantautui hevosten hirnahtelua ja kavioiden kopsetta.

-Hevoset ovat rauhattomia, Maria mutisi, huulet Michaelin huulilla.

-Ei se mitään, antaa olla, Michael mumisi. He jatkoivat suutelemista.

-Ehkä meidän pitäisi mennä. Max ja Liz alkavat kaivata … Maria aloitti.

-Eivätkä kaipaa. Mihin he meitä tarvitsevat, kun heillä on toisensa? Michael virnisti. Maria kohautti olkiaan ja otti vastaan lisää suudelmia Michaelin huulilta.

***

 

Liz ja Max suunnistivat kulkunsa kohti hotellin ravintolaa. Nälkä kurni jo vatsassa, kun aamupalakin oli jäänyt syömättä. He huomasivat Kylen, joka istui erään ikkunapöydän ääressä ja katseli Jonnan ravaamista edestakaisin. Liz vilkaisi hymyillen Maxiin.

-Kyle on ihastunut, Liz kuiskutti.

-Huomasin, Max kuiskutti takaisin. He virnistivät toisilleen ja istahtivat Kylen seuraan. Poika oli tosin jo syönyt oman ateriansa.

-Hei! Liz huikkasi. Kyle ei kuitenkaan huomannut tai kuullut heitä. Liz vilkaisi Maxiin ja heilautti sitten kättään Kylen silmien edessä.

-Maa kutsuu Valentia, Liz huhuili ja Kyle hätkähti hereille ajatuksistaan.

-Hei, koska te siihen tupsahditte? Kyle ihmetteli.

-Äsken. Mitä ruokaa täällä saa? Max otti ruokalistan ja alkoi selailla Lizin kanssa niitä.

Maria ja Michael päättivät lähteä hiihtämään jonnekin. He menivät takaisin mökkiinsä ja vaihtoivat lämmintä vaatetta yllensä, jotta kylmyys ei pallelluttaisi heitä. Suomen oloissa oli aivan toisenlaista kuin Uuden- Meksikon.

-Mihin te olette lähdössä? Liz halusi tietää, kun hän ja Max tulivat käsikkäin olohuoneen lämpöön. Takassa räiskyi lämmin tuli. Kylea ei näkynyt, hän oli luultavasti jäänyt piirittämään Jonnaa.

-Hiihtämään. Tuletteko tekin? Maria kysyi silmät loistaen. Hän sitoi vaaleat, pitkät hiuksensa poninhännälle ja katseli Liziä ja Maxia, jotka näyttivät vallan rakastuneilta.

-Ei me taideta, Liz sanoi. Maria virnisti.

-Ei sitten. Jos meitä ei ala kahteen tuntiin mennessä kuulua, olemme eksyneet jonnekin Lapin tuntureille, Maria vitsaili.

-Älä edes puhu tuollaisia, Liz sätti pelästyneenä.

-Ei me mihinkään eksytä, Michael vakuutti. Liz huoahti.

-Toivottavasti ette. Me kyllä lähetämme pelatuspartion matkaan, jos teille vaikka käy niin, Liz sanoi. Max katseli heitä vakavana.

-Älkää menkö kamalan kauaksi. Hiihtäkää aivan tässä lähimaastossa, Max käski.

-Kyllä, pomo, Michael teki Maxille kunniaa. Max irvisti ja asettui sohvalle, vetäen Lizin kainaloonsa. Max kokeili avasi television, mutta sieltä kuului pelkkää rätinää. Jollakin kanavalla joku nainen selitti asioita suomen kielellä eivätkä he ymmärtäneet mitään.

-Hei sitten! Maria huuteli eteisestä.

-Moi! Liz huusi takaisin. Ovi kolahti, kun Maria ja Michael lähtivät hiihtämään.

***

-Vihdoinkin kahden, Max mutisi Lizin hiuksiin. Liz värisi ja katsoi tummilla silmillään Maxia. Pojan huulet lähestyivät hänen huuliaan ja he suutelivat intohimoisesti. Takkatulen ääressä oli hyvin romanttista. Ulkona alkoi sataa pehmeitä, hyvin pieniä lumihiutaleita. Iltaan oli vielä muutamia tunteja. Lapissa pimeys ei laskeutunut niin nopeasti kuin esim. Uudessa - Meksikossa. Mutta talvisaikaan oli silti pimeämpää kuin tavallisesti kesäisin. Jonna oli kertonut sen heille.

Kyle saapasteli olohuoneeseen tuoden tuulahduksen viileää ilmaa. Hän oli onnessaan.

-Arvatkaa mitä? Kyle hehkutteli. Max ja Liz erkanivat toisistaan ja mulkoilivat Kylea, joka ei näyttänyt huomaavan.

-Jonna pyysi minua illalla järjestettävään discoon. Tekin olette tervetulleita. Se alkaa yhdeksältä ja kestää yli puolenyöhön, Kyle kertoi innoissaan. Max ja Liz vilkaisivat toisiaan.

-Toki me voimme tulla, Max sanoi. Kyle virnisti.

-Keskeytinkö minä muuten jotain? Hän kysyi viattomana. Max mulkaisi häneen.

-Siinä sinulle hiukan pohtimista, Max jupisi.

-Missä Maria ja Michael ovat? Kyle katseli ympärilleen.

-Lähtivät hiihtämään, Liz vastasi. Kyle huokaisi ja haroi hiuksiaan.

-Pitäisiköhän minunkin …?

-Ei kannata. Siellä sataa lunta. Toivottavasti Maria ja Michael älyävät tulla takaisin ennen kuin lumimyrsky puhkeaa, Liz sanoi hiukan huolissaan.

***

Maria ja Michael hiihtivät metsikössä, tasaista latua pitkin eteenpäin. Kummallakin puolella levittäytyi synkkä metsä. Maria vilkuili ympärilleen, odottaen jonkun petoeläimen hyökkäävän heidän kimppuunsa. Michael hiihti edellä. Maria oli hyvillään, ettei ollut täällä yksin.

Luntakin alkoi sataa. Pienet lumihiutaleet kastelivat heidät hetkessä märiksi.

-Michael! Pitäisiköhän kääntyä takaisin? Maria huuteli.

-Taidat olla oikeassa, Michael katsahti häneen. Niin he kääntyivät. Lumisade pyyhki heidän jälkensä pois eivätkä he olleet aivan varmoja mistä olivat tulleet.

-Voi ei, risteys, Maria pysähtyi ähkäisten. Miksi he eivät olleet katsoneet tarkkaan, kummasta he olivat tulleet.

-Minä veikkaan, että tulimme oikealta, Michael sanoi. Hän painoi piponsa syvemmälle päähänsä. Tuuli alkoi voimistua.

-Ei tässä paljon sinun veikkailusi auta, Maria älähti. Michael nojasi sauvoihinsa mietteliäänä ja hetken he vain pohtivat kummasta suunnasta olivat tulleet.

-Heitetään kruunaa ja klaavaa, Michael ehdotti. Maria katsoi häntä kuin vähä-älyistä.

-Silloin olemme Siperiassa asti! Maria äyskähti.

-No, mitä sinä itse sitten ehdotat, Michael tiuskaisi takaisin. Maria mietti hetken.

-Hmm … Mielestäni me tulimme tuolta, Maria osoitti vasempaa puolta.

-Emmekä tulleet. Muistan selvästi kuinka tulimme oikealta, Michael intti.

-Hyvä on sitten! Mutta on sinun vikasi, jos eksymme. Lumipyry alkaa käydä rajummaksi. Joudumme pian myrskyn kouriin, Maria huokaisi ja lähti sitten seuraamaan Michaelia oikean puoleista tietä kohti.

***

-Missä Michael ja Maria ovat? Liz seisoi ikkunan ääressä, katsellen huolestuneena ulos, missä myrsky oli noussut jo rajuksi. Tuuli ulisi mökin nurkissa ja lumihiutaleet tanssivat ilmassa kilpaa. Näkyvyys oli heikko. Liz pelkäsi tosissaan Marian ja Michaelin puolesta. Entä jos he eksyisivät? Mitä jos he kuolisivat kylmyteen?

-Rauhoitu, Liz. Kyllä he tulevat, Max kietoi kätensä tytön hartioiden ympärille.

-Mutta entä jos eivät? Nyt on kulunut jo kaksi tuntia, Liz parahti.

-He ovat vain unohtaneet ajankulun, Max päätti. Liz pudisti päätäään.

-Ei, he ovat eksyneet. Minulla on sellainen tunne. Pimeyskin laskee, Liz katseli, miten kaiken aikaa hämärtyi.

-Tuletteko te discoon vai ette? Kyle kysyi heidän takaansa. Hän oli kiskonut jalkaansa uudet, vartaloa myötäilevät farkut ja tumman villapaidan.

-Ei. Minä odotan ainakin Mariaa ja Michaelia, Liz vastasi.

-Eivät he sieltä tule, vaikka kuinka kyttäisit siellä ikkunan edessä. Tulkaa nyt, Kyle maanitteli.

-Mennään, Liz. Kyllä he tulevat, Max sanoi. Vihdoin he saivat Lizin vakuuttuneeksi, että Michael ja Maria palaisivat. Mutta palaisivatko he?

 Discossa oli yllättävän paljon porukkaa. Monet olivat yli täysi-ikäisiä, Kyle, Liz, Max ja Jonna olivat nuorimmasta päästä. Musiikin raskas jyske kantautui Lizin korviin, kun he astuivat ovista sisään, discon puolelle. He saivat leimat käsiinsä ja liittyivät tanssivien joukkoon.

Max ja Liz kadottivat Kylen ja Jonnan heti alussa. Ihmiset liikkuivat lattialla keinuen ja hytkyen kummallisesti kuin sätkynuket. Liz ei ollut koskaan viihtynyt discoissa. Niissä oli liian meluisaa ja rauhatonta. Siellä ei kuullut edes omia ajatuksiaan.

Hidas kappale alkoi aika pian, kun Max ja Liz olivat päässeet tanssimaan. Sehän sopi heille. Max veti Lizin itseään vasten, kuten monet muutkin parit. Lizistä oli ihanaa nojata Maxin turvallista, vahvaa vartaloa vasten. Maxin karhea paita kutitti Lizin poskea, mutta hän ei piitannut siitä.

Max nautti Lizin läheisyydestä. Hän painoi poskensa tytön tummiin hiuksiin ja sulki silmänsä, liikkuen hitaasti ympyrää, pitäen käsiään Lizin vartalon ympärillä. Liz sopi täydellisesti hänen vartaloaan vasten, kuin heidät olisi luotu toisilleen.

***

Maria ja Michael olivat uuvuksissa. Lumipyry sakeni hetki hetkeltä ja eteen ei kunnolla enää nähnyt. Voimatkin alkoivat hiipua. He olivat hiihtäneet jo miltei kaksi ja puoli tuntia. Se oli pitkä aika, varsinkin, kun ei ollut tottunut hiihtäjä.

Maria hikoili kaikesta huolimatta paksujen vaatteidensa alla. Posket ja nenänpää olivat kuitenkin kylmät ja kämmenet tuntuivat viileiltä. Michaelia tuskin erotti sakeassa pyryssä ja kerran Maria miltei luuli kadottaneensa pojan.

-Michael! Michael! Missä sinä olet? Maria kirkui hysteerisenä. Samassa Michael ilmestyi taas näkyviin ja katsoi häntä piponsa alta kummissaan.

-En minä mihinkään katoa. Pysyttele lähettyvillä, Michael käski. Maria puhahti.

-Miten voin, kun eräs painaa tuhatta ja sataa, Maria huoahti. Michael kääntyi uudelleen ympäri ja lähti määrätietoisesti eteenpäin. Marian ei auttanut muu kuin seurata perässä – niin tuskastuttavaa kuin se olikin.

***

Liz ja Max väsyivät tanssimiseen. He hakivat keittiön puolelta juotavaa, cocista, joka auttoi mainiosti janoon. Eräs pari suuteli toisiaan intohimoisesti jääkaapin seutuvilla ja Liz ja Max vilkaisivat noloina toisiaan. He lähtivät keittiöstä, jättäen parin omiin puuhiinsa.

-Minä olen huolissani Mariasta ja Michaelista, Liz huusi melun yli.

-He ovat kunnossa, Max karjui takaisin.

-Et voi tietää! Liz huusi.

-Rauhoitu, Max käski. Liz huokaisi ja haroi epätoivoisena hiuksiaan. Hän ei voinut mitään sille, että outo tunne kalvoi hänen mieltään, ihan kuin Marialla ja Michaelilla olisi jokin hätä.

-Haluatko lähteä? Max kuiskasi hänen korvaansa. Liz huoahti.

-Ollaan vielä vähän aikaa, sitten mennään katsomaan, ovatko Maria ja Michael jo tulleet, Liz sanoi.

-Haluatko juotavaa? Max kysyi tunnin tanssimisen jälkeen. Liz nyökkäsi ja meni siksi aikaa istumaan sohvalle, tarkkailemaan muita tanssijoita. Samassa joku erkani tanssivien joukosta ja lähti tulemaan häntä kohti. Liz ei huomannut häntä, vaan katseli sillä aikaa muualle. Sitten käsi laskeutui hänen olkapäilleen ja Liz kohotti pelästyneenä katseensa vieraaseen muukalaiseen.

Muukalainen oli humalassa. Tämä huojui pahasti ja hengistys haisi kaljalle. Liz katsoi tätä inhoten. Mies veti häntä kuitenkin pystyyn.

-Haluan tanssia, mies jokelsi ja veti Lizin itseään vasten. Hänen inhottavat kätensä vaelsivat Lizin paidan sisään. Liz kiemurteli itseään vapaaksi, mutta luja ote piti. Mies yritti suudella häntä, mutta hän käänsi päätään ja märkä pusu osui poskelle.

-Päästä minut, Liz kivahti enemmän vihoissaan kuin peloissaan. Mies virnisti häijysti eikä aikonutkaan totella.

Yhtäkkiä mies kiskaistiin Lizistä irti.

-Kuka samperi? Mies älähti ja yritti lyödä Maxia, joka oli sattunut paikalle. Max väisti ja iski puolestaan oman nyrkkinsä miehen naamaan. Tämä lysähti lattialle tajuttomana.

Ihmiset tuijottivat heitä hetken ällistyneinä, mutta alkoivat sitten taas tanssia kuin mitään ei olisi tapahtunut. Lizin sydän hakkasi, kun hän kohtasi Maxin huolestuneet silmät. Poika ojensi hänelle kätensä ja Liz hypähti lattialla makaavan miehen ylitse. He päättivät saman tien lähteä takaisin mökkiin.

***

Maria päätti, että nyt sai riittää. Hän lysähti istumaan lumihankeen, riisuen suksia pois jalasta. Kasvot punoittivat kylmästä ja rasituksesta.

-Mitä sinä oikein teet? Michael karjaisi hurjistuneena, tullen hänen luokseen.

-Etkö näe? Riisun. En hiihdä enää metriäkään, Maria julisti. Michael pudisti päätään.

-Et voi jäädä siihen tai kuolet kylmyyteen. Ala tulla. Näetkö tuonne? Michael osoitti metsikköä kohti.

Maria siristeli silmiään ja huomasi valon pilkahduksen.

-Siellä on maja. Yritä hiihtää sinne niin pääsemme suojaan, Michael sanoi. Maria huoahti ja alkoi taas laittaa toista suksea jalkaansa. Ei kai tässä muukaan auttanut?

***

Max ja Liz tarpoivat lumituiskussa mökkiä kohti. Pian he pääsivät sisälle lämpimään. Talo oli pimeänä, joten Liz arvasi heti, että Maria ja Michael eivät olleet tulleet. Missä he olivat? Olivatkohan he edes hengissä enää? Huoli kuvastui Lizin kauniista tummista silmistä.

-Heille on varmasti tapahtunut jotain, Liz sanoi.

-Niin. Ehkä minun pitäisi lähteä etsimään heitä, Max ehdotti.

-Et löytäisi heitä tässä lumipyryssä, Liz järkeili. He katselivat ulos ikkunasta, mitään näkemättä.

-Täytyy vain odotella myrskyn laantumista, Max huokaisi.

-Siihen voi mennä koko yö, Liz tuskasteli. Max veti hänet kainaloonsa ja suuteli hänen huuliaan.

-Emme voi tehdä muutakaan juuri nyt. Mennään nukkumaan ja katsotaan asiaa aamulla, Max sanoi ja talutti Lizin heidän huoneeseensa, tämän vastalauseista piittaamatta.

 Sillä välin, kun Liz ja Max valmistautuivat nukkumaan, Michael ja Maria hiihtivät uupuneina mökkiä kohti. Valot hohtivat sisältä ja Maria oli erottavinaan television välähdyksiä ikkunan kautta.

-Siellä on joku, Maria kuiskutti. Michael haroi hiukan kosteita hiuksiaan. Hän oli matkalla kadottanut piponsakin jonnekin.

-Sitä parempi. Voimme ehkä soittaa hotelliin. Riisutaan sukset ja mennään koputtamaan oveen, Michael ehdotti. Niin he tekivät. He jättivät sukset ja sauvat lumeen lojumaan ja astelivat kuistille. Lumi narskui kenkien alla.

Michael koputti oveen. Maria erotti, että televisio sammutettiin, sillä välähdykset loppuivat. Talossa oli miltei aavemaisen hiljaista. Jossain kaukana huhuili pöllö. Kylmät väristykset kiirivät Marian selkää pitkin ja hän tarttui peloissaan Michaelia kädestä. Michael katsoi häntä kulmiensa alta.

-Pelottaako? poika kiusoitteli.

-Ei tietenkään, Maria sihahti. Samassa ovi lennähti auki ja pyssyn piippu osoitti suoraan Michaelia nenään. Michael perääntyi horjahtaen.

-Keitä te olette ja mitä te haluatte minusta? möreä miesääni kysyi.

-Me tahtoisimme vain soittaa, Michael sanoi, pitäen käsiä ylhäällä. Maria oli painautunut kauhusta kankeana Michaelin kylkeen kiinni ja tuijotti suu auki pientä miestä oviaukossa.

-Soittaa vai? Ei minulla ole puhelinta. Häipykää, mies rähjäsi.

-Odottakaa! Me olemme kylmissämme ja eksyksissä. Emmekö voisi jäädä yöksi tai edes siksi aikaa, kun lumipyry laantuu, Michael miltei rukoili.

-Hmm … mies silmäili heitä pitkään.

-Marian takia. Hän on kovin kylmissään, Michael pisti kaiken Marian syyksi. Maria yritti hymyillä vaisusti. Hän todella oli kylmissään. Mutta niin oli Michaelkin! Pitikö pojan esittää jotain maailmanmatkaajaa?

-No, tulkaa sitten sisään, mies ärähti ja Michael huoahti helpottuneena. He astuivat sisään lämpöiseen eteiseen, missä haisi hiukan tupakalle. Ukkeli tuijotti heitä pistävän mustilla silmillään, ase koko ajan käsipuolessaan. Mies ylettyi Michaelia tuskin rintakehällekään. Tämä oli todellinen pikkumies.

-Olisimme todella kiitollisia, jos saisimme jotain syötävää, Michael yritti vihjailla.

-Onko likka mykkä, kun se ei puhua pukahda? ukkeli silmäili Mariaa päästä varpaisiin.

-On, Michael vastasi kiireesti. Maria potkaisi kiukkuisena Michaelia, joka älähti.

-Mutta pirun äkäinen, koska hän on nälissään, Michael hymyili hurmaavasti - Hyvä on sitten. Tulkaa keittiöön, ukko murisi kuin vihainen koira ja johdatti heidät keittiöön, kannatellen kaiken aikaa asettaan.

***

Liz heräsi yöllä, kun joku kolisteli eteisessä. Hän tuijotti pelästyneenä kattoa. Taas sama kolahdus. Joku todella oli eteisessä. Liz alkoi ravistella Maxia hereille ja poika ponkaisikin salamana pystyyn.

-Mitä? Maxin hiukset olivat sekaisin ja sojottivat joka suuntaan. Hän katsoi Liziä kummissaan.

-Joku on eteisessä, Liz kuiskasi hiljaa, pitäen kiinni Maxin käsivarresta. He kuuntelivat hetken. Kuului vaimeaa kiroilua, sitten jokin kolahti jälleen.

-Varas, Liz kuiskasi.

-Aika metelöivä varas, Max katsoi häntä, mutta nousi kuitenkin. Hän kiskoi farkut jalkaansa.

-Mihin sinä menet? Liz kysyi hädissään.

-Nappaamaan sen roiston, Max sanoi. Liz veti syvään henkeä ja sipaisi hiussuortuvansa korvansa taakse. Hän ei olisi halunnut päästää Maxia roiston kynsiin. Entä jos tämä vaikka ampuisi poikaa?

Max ei kuitenkaan kuunnellut Lizin vastalauseita, vaan asteli hiljaa ovelle. Hänen vartalonsa ääriviivat piirtyivät hyvin pimeässä. Lumisade oli hellittämässä, tuuli vain ulisi vielä nurkissa aavemaisesti. Liz värisi, iho meni kananlihalle kylmästä. Ikkuna poksahti auki rajun tuulen voimasta ja Liz nousi nopeasti sulkemaan sen. Hän seisoi hetken alastomana keskellä huonetta, epävarmana siitä, pitäisikö hänen seurata Maxia ja mennä auttamaan tätä. Rohkeus voitti.

Liz kiskoi yöpuvun yllensä ja hiipi Maxin perään.

Max seisoi eteiseen johtavan oven nurkalla ja kurkki eteiseen. Siellä varas kyykki. Mitä ihmettä tämä oikein haki kenkäritilältä? Varastiko tämä kenkiä?

-Max, Liz kuiskasi. Max hätkähti ja katsoi tyttöä, kiskaisten tämän pois näkyvistä.

-Mitä sinä teet? Max suhahti.

-Tulin auttamaan –

-Autat tarpeeksi, kun pysyttelet huoneessa. En tahdo, että sinulle käy kuinkaan, Max mutisi.

-Mutta –

-Ei muttia. Mene takaisin. Heti, Max katsoi häntä tiukasti ja Liz huokaisi hiljaa. Hän päätti kuitenkin totella, sillä Maxin kanssa ei kannattanut väitellä.

***

Max hiipi eteiseen niin hiljaa, että varas ei huomannut häntä. Varas mutisi itsekseen, penkoi kenkiä ja viskeli niitä armotta ympäri eteistä. Yksi miltei lensi päin Maxia, hipoi jopa hänen ohimoaan, mutta onneksi Max ehti juuri ajoissa väistää, ettei pahempaa tapahtunut.

Hullu varas, Max ajatteli. Hän nappasi sateenvarjon takkinaulakosta ja kohotti sen päänsä yläpuolelle. Sitten hän iski sillä varasta selkään. Kuului rusahdus ja kiroilua. Tuttua kiroilua.

Max sytytti nopeasti valot ja huomasi huohottavan Kylen makaavan lattialla. Kenkiä lojui hujan hajan pojan ympärillä. Kyle näytti kamalalta. Hiukset roikkuivat märkinä punoittavien kasvojen ympärillä. Silmät katsoivat pelästyneinä Maxia. Vaatteet olivat märät ja lumiset.

-Kyle! Mitä hemmettiä sinä oikein teet? Max älähti, auttaen pojan seisomaan. Kyle parahti kivusta, pidellen selkäänsä.

-Mitä sinä oikein teet? Yrität tappaa minut tuolla sateenvarjolla vai? Kyle murisi. Liz kiiruhti heidän luokseen, kuullessaan, että heidän juttelua. Hän tuijotti suu auki Kylea.

-Luulin sinua varkaaksi, Liz näytti nololta. Kyle veti syvään henkeä ja horjahteli hiukan seistessään. Hän oli selvästi juonut enemmän kuin tarpeeksi.

-Varsinainen varas. Penkoo kenkiä, Max katsoi päätään pudistellen Kylea.

-Minun sormukseni putosi tuonne jonnekin, Kyle huoahti.

-Sormuksesi? Liz ihmetteli.

-Niin! Sellainen pieni hopeasormus. Se luokkasormuksemme, Kyle valisti ja Liz huokaisi. He alkoivat kaikki etsiä Kylen sormusta, kunnes se löytyi eräästä saappaasta.

-Hienoa, Kyle laittoi sormuksen takaisin sormeensa.

-Max, sinun olisi parempi parantaa minut. Selkäni on varmasti poikki, Kyle sanoi. Max pudisti päätään toivottomana, mutta laski kuitenkin kätensä pojan ristiselälle. Hänen kätensä alkoi hiukan hohtaa ja pian selkä oli taas kunnossa.

-Kiitos. Jos sallitte, menen nyt nukkumaan, Kyle asteli arvokkaana omaan huoneeseensa.

Michael ja Maria nukkuivat sikeästi vierashuoneessa aamuun asti. Tai Maria nukkui. Michael valvoi ja kuunteli talosta kantautuvia ääniä. Hän halusi suojella Mariaa, jos jokin hyökkäisi heidän kimppuunsa – esim. se kammottava ukkeli.

Michael huoahti ja veti Marian kainaloonsa. Hän halusi tuntea Marian vartalon lämmön omaansa vasten ja Mariasta lähtevän talvisen tuoksun. Michael ummisti silmänsä, mutta oli kaiken aikaa valppaana.

-Etkö sinä nuku? Maria kuiskasi äkkiä ja Michael räväytti silmänsä auki. Hän kohtasi Marian silmien katseen, joista hehkui lämpö ja rakkaus häntä kohtaan. Se sai Michaelin sydämen tykyttämään kiivaammin.

-En. Sinä pyörit koko ajan, Maria naurahti ja painautui tiukemmin Michaelin vartaloa vasten. Michaelin ote hänen vartalostaan tiukkeni. He lepäsivät hetken aikaa puhumatta mitään. Lumipyry tuntui laantuneen. Tuulikaan ei enää ulissut ikkunoissa.

-Voimme varmaankin huomenna jatkaa matkaa, Michael totesi.

-Jos tietäisimme minne mennä, Maria sanoi huokaisten. Michael rypisti kulmiaan.

-Ehkä meidän pitäisi palata samaa reittiä kuin tulimme ja kääntyä sitten sinne, mitä sinä ehdotit, Michael huokaisi. Maria virnisti.

-Minähän sanoin olevani oikeassa, Maria naureskeli.

-Hyvä on, myönnetään. Olit oikeassa, Michael virnisti ja suuteli tytön pehmeitä huulia. Maria kietoi kätensä pojan kaulan ympäri eivätkä he lakanneet suutelemasta vielä pitkään aikaan.

***

Aamu valkeni kirkkaana. Aurinkokin pilkotti hiukan pilvien lomasta. Hanget hohtivat kuin timantit. Pakkasta oli silti paljon, yli 25 astetta. Liz ja Max raahautuivat aamuyhdeksältä hotellille. He kertoivat Jonnan isälle, että Maria ja Michael olivat kateissa. Kyle jäi mökkiin potemaan pahoinvointia eilisen juomisensa jälkeen.

-He eivät siis ole tulleet koko yönä mökkiin? Jonnan isä varmisti huolissaan. Liz pudisti päätään.

-Eivät. Olen varma, että he ovat eksyneet tuonne metsään. On niin kylmäkin. Entä jos he jäätyvät kuoliaiksi? Liz kysyi kauhuissaan. Jonnan isä naurahti hiukan.

-En oikein usko. Heillä on kumminkin lämmintä vaatetta päällä. Jos he joutuvat olemaan enemmän kuin kaksi päivää tuolla kylmässä, sitten vaara on todennäköisempi. Minua huolettavat vain karhut ja sudet. Niitä, kun käyskentelee tuolla metsiköissä, Jonnan isä sanoi ja Liz valahti vitivalkoiseksi kasvoiltaan. Hän ei ollut tullut ajatelleeksi petoeläimiä. Jonnan isä huomasi, että Liz pelästyi hänen sanojaan.

-Rauhoitu. Sekin on niin pieni todennäköisyys. Olen varma, että he ovat kunnossa, Jonnan isä rauhoitteli. Liz veti syvään henkeä.

-Toivon tosiaan niin, Liz mumisi, hiuksiaan haroen.

Max ja hän jäivät istumaan kahvilaan, kun Jonnan isä kokosi etsintäpartiota. Jonna saapui pian heidän luokseen, kun kiireiltään ehti. Hän oli ollut näyttämässä eräille saksalaisille turisteille hotellia ja näytti aika väsyneeltä juhlittuaan Kylen kanssa puoliyötä.

-Missä Kyle on? Jonna kysyi, katsoen heitä kulmat koholla.

-Oksentelee mökissä, Liz virnisti. Jonna huokaisi.

-Sepä harmillista. Pitäisiköhän minun mennä piristämään häntä. Minulla on kaksi tuntia vapaata aikaa, Jonna pohti.

-Mene vain, Max hymyili. Jonna hymyili takaisin iloisesti.

-Toivottavasti Maria ja Michael löytyvät, Jonna sanoi sitten vakavana.

-Sitä minäkin toivon, Max nyökkäsi. He katsoivat, kuinka Jonna meni ensin puhumaan isänsä kanssa ja sitten lähti mökkiin katsomaan, oliko Kyle kuinka pahassa kunnossa.

***

Jonna asteli nopeaa tahtia mökkiä kohti, katsellen, miten lumeen jäi jalanjälkiä, kun hän loikki ristiin rastiin, hiukset hulmuten leppeässä tuulessa. Hän saapui pian kuistille ja koputti oveen. Kukaan ei huikannut vastausta tai tullut avaamaan, joten Jonna kokeili ovea. Se aukesi.

Hän meni sisään, riisui takkinsa ja kenkänsä ja asteli olohuoneeseen. Kyle löhösi sohvalla kalpean näköisenä ja tuijotti tympääntyneenä urheilua, jonka selostuksesta ei tajunnut sanaakaan.

-Kyle! Jonna ilahtui ja Kyle ponkaisi seisomaan hiukset sekaisin. Hän oli ylävartalo paljaana ja pelkissä farkuissa, joten Jonna saattoi ihailla hänen lihaksikkaita käsivarsia ja kroppaa.

-Hei, tulitko piristämään minua? Kyle kysyi silmät tuikkien ja veti tytön kainaloonsa, painaen huulensa tämän huulille. Jonna nyökkäsi ja painoi päänsä pojan olkapäätä vasten.

-Ajattelin tulla katsomaan, miten voit. Minulla on kaksi tuntia vapaata, Jonna hymyili, sipaisten Kylen poskea. Kyle huokaisi ja painoi päänsä tytön pehmeisiin hiuksiin.

-Ihanaa, että joku ajattelee minuakin. Etkö sinä voinut lainkaan pahoin aamulla? Kyle ihmetteli.

-En, join tuskin kahta pulloakaan, Jonna virnisti. Kyle ähkäisi.

-Miksi minua aina rankaistaan? Kyle mumisi. Jonna kikatti ja Kylenkin oli pakko virnistää.

-Nyt, kun olemme kahden, minulla olisi oivaa ajankulua, Kyle mutisi huulet vasten Jonnan huulia. Jonnan silmät tuikkivat ja hän painautui ihan kiinni Kylen vartaloon.

***

Maria heräsi hätkähtäen. Hän oli nähnyt kamalaa unta, että se ukko oli ampunut Michaelin.

-Michael, hän parahti hiljaa. Michaelia ei näkynyt. Hän painoi päänsä takaisin tyynyyn, yrittäen hillitä jyskyttävää sydäntään. Michael oli kunnossa. Se oli ollut vain pahaa unta.

Maria kömpi ylös vuoteesta ja kiskoi vaatteita päälleen, kunnes meni keittiöön, missä Michael ja se ukkeli istuivat aamiaisella. Kumpikin käänsi katseensa häneen. Maria oli juuri toivottamassa hyvät huomenet, kun muisti, että hänen piti jostain kumman syystä esittää mykkää.

-Onko nälkä? Michael kysyi silmät tuikkien. Maria nyökkäsi ja istuutui Michaelin viereen. Ukkeli vilkuili häntä häpeilemättömästi. He söivät hiljaisuuden vallitessa.

-Kuule, onko sinulla aavistustakaan, missä päin Hurjapäät –hotelli mahtaa olla? Michael kysyi vihdoin. Ukko katsoi heitä silmiään siristäen.

-Kyllä vain, hän mörisi. Michael ilahtui ja kohensi ryhtiään.

-Jos voisit selittää meille reitin. Me olemme eksyksissä, Michael sanoi. Ukko alkoi piirtää paperille karttaa ja Michael kuunteli ja seurasi tarkkaavaisena.

-Kiitos todella paljon, Michael otti paperin ja taittoi sen taskuunsa. He rupattelivat vielä hetken kuin parhaat ystävykset ja sitten Maria ja Michael lähtivät matkaan.

Sukset löytyivät pihalta. Ne olivat hautautuneet lumeen, mutta eivät kuitenkaan kadonneet kokonaan. Michael lähti hiihtämään edellä ja Maria seurasi perässä. Vihdoin he olivat jo niin kaukana, että mökin valojakaan ei enää erottanut.

***

Liz oli levoton. Hänen teki mielensä ravata edestakaisin, mutta ei kehdannut sillä muitakin oli kahvilassa. Max vetäisi tytön istumaan syliinsä.

-Rauhoitu, Liz. Maria ja Michael palaavat varmasti ehjinä takaisin. Minulla on semmoinen tunne, Max vakuutti. Liz laski päänsä Maxin olkapäätä vasten ja ummisti väsyneenä silmänsä. Hän oli nukkunut hyvin huonosti, sillä pelko Marian ja Michaelin puolesta oli pitänyt häntä hereillä.

-Toivon tosissani, että olet oikeassa, Liz huokaisi.

-Nuku vain. Sinä olet selvästi väsynyt, Max kuiskutti hänen korvaansa. Liz hymyili hiukan ja antoi väsymyksen voittaa. Hän nukahti saman tien.

Maria oli uupunut hiihdettyään kolme kilometriä. Aurinko paistoi, joten se lämmitti heitä mukavasti. Silti oli todella kylmää. Kuusen oksilla oli paksut kerrokset lunta ja hanget olivat kasvaneet yön aikana huomattavasti.

-Onneksi emme ole jalkaisin, Maria huokaisi. Michael nyökkäsi.

-Muuten kulku olisikin huomattavasti vaikeampaa, Michael sanoi. He hiihtivät taas hiljaisuuden vallitessa. Kumpikaan ei keksinyt mitään sanottavaa.

-Katsoitko sinä ohjeet tarkkaan? Maria tiedusteli. Michael nyökkäsi ja vilkaisi taakseen, kohdaten hänen vihreiden silmiensä katseen.

-Luulen niin, Michael sanoi. Maria huokaisi. Hän todella halusi jo palata takaisin mökkiin. Tämän jälkeen hän ei enää koskaan lähtisi hiihtämään. Ei ikinä.

***

Jonna vei Lizin ja Maxin tallille, jotta he saisivat muuta ajateltavaa. Hänen isänsä oli koonnut etsintäpartion, jotka olivat hetki aikaa sitten lähteneet liikkeelle. Liz ei ymmärtänyt, mitä ihmettä he tekivät tallissa.

-Aiommeko me ratsastaa? Liz kysyi häkeltyneenä, sitoen tummia hiuksiaan poninhännälle. Paksu toppatakki rahisi hänen nostaessa käsiään.

-Niin ajattelin. Oletteko te ikinä ratsastaneet? Jonna kysyi, vilkaisten heitä. Max pudisti päätään.

-En koskaan, Max sanoi. Jonna tuhahti.

-Kyllä sinä olet. Etkö muista? Olit kerran viisivuotiaana täällä vanhempiesi ja Isabelin kanssa, kun innostuin ratsastamisesta. Et tietenkään halunnut olla tyttöä huonompi, joten päätit kokeilla taitojasi, Jonnan silmät tuikkivat. Max tuntui muistavan tapauksen, sillä poika punastui. Liz katsoi kiinnostuneena Jonnaa.

-Mitä tapahtui? hän uteli.

-Max putosi hevosen selästä ja loukkasi kätensä. Hän taisi samalla loukata miehistä ylpeyttään, Jonna kikatti. Max näytti nololta.

-Olin silloin viisi! hän parahti.

-Olit kyllä hellyttävä näky, kun makasit maassa. Sinulla on muuten ihanat silmät, tiesitkös sitä? Jonna nikkasi silmiään. Max huokaisi ja haroi hiuksiaan.

-Sepäs hauska tietää, poika mutisi. Liz naurahti ja painautui Maxin kainaloon.

-Enkö minä ole kertonut sinulle siitä aikaisemmin? Liz kuiskutti. Max pudisti virnistäen päätään.

-Et ole tainnut, Max supisi takaisin. Jonna katseli heitä hymyillen.

-Missä Kyle on? tyttö kysyi äkkiä.

-En tiedä. Jäi kai mökkiin nukkumaan, Liz kohautti harteitaan.

-Hmm … Osaatteko te satuloida hevoset? Jonna kysyi. Liz ja Max pudistivat päätään ja Jonna alkoi opastaa heitä. Samassa Kyle pelmahti talliin.

-Mitä te oikein teette? Leikitte jotain ratsutallilaisia vai? Kyle jupisi, kaappasi Jonnan kainaloonsa ja suuteli tyttöä. Liz ja Max vilkaisivat huvittuneina toisiaan.

-Aiomme kokeilla ratsastuksen ihanuuksia, Liz virnisti. Kyle oli tukehtua purkkaansa, jota oli pureskelemassa.

-Yritättekö te tapattaa minut? Kyle kähisi. Max tuhahti.

-Sinua ei mikään pikku purkka tapa, Max huomautti. Kyle hekotti.

-Totta. Pärjäättekö te kahdestaan vai vieläkö tarvitsette Jonnan apua? Kyle kysyi.

-Aiotko sinä kaapata hänet itsellesi? Liz ihmetteli. Kyle virnisti iloisesti.

-Niin ajattelin, Kyle myönsi. Jonna pukkasi häntä kylkeen.

-Olet hassu, tyttö hihitti.

-Emme me kai tarvitse häntä enää. Hevoset ovat valmiina ratsastusta varten, Max sanoi ja niin Kyle ja Jonna lähtivät tallista, kädet toistensa ympärillä. He olivat selvästi umpirakastuneita. Mutta mitä sitten tapahtuisi, kun Kyle palaisi Yhdysvaltoihin?

***

Maria ja Michael laskivat jyrkän mäen alas ja jatkoivat sitten hiihtämistä. He olivat melko kaukana Hurjapäät hotellista, sillä sitä ei vieläkään näkynyt missään, vaikka he olivat jo monta tuntia hiihtäneet.

Yhtäkkiä he kuulivat karjaisun. Maria jähmettyi ja painoi sauvansa lumeen, tukien itseään niihin.

-Mikä se oli? hän kuiskasi. Michaelkin pysähtyi. Hänen katseensa kiersi metsää heidän ympärillään. Aivan kuin ääni olisi kuulunut karhulle. Mitä he tekisivät, jos sellainen peto tulisi vastaan?

Sitten karhu tallustelikin esiin metsän kätköistä. Se oli valtavan kokoinen. Maria katseli sitä silmät kauhusta ammollaan. Hänen suunsa oli loksahtanut järkytyksestä auki ja kädet vapisivat. Karhun kohtaaminen ei ollut hauskaa. Karhuja katseli vain elokuvissa, mutta ei ollut mukavaa nähdä se aivan edessään.

-Mitä me nyt teemme? Maria kuiskasi peloissaan.

-Minä mietin, Michael murahti.

-Käytä voimiasi, Maria muisti äkkiä, ettei Michael ollut mikään turha pulliainen, vaan ihka oikea avaruusolio. Michael vilkaisi häneen ja kohotti kätensä. Jokin osui karhuun ja se vingahti, pyörähtäen ympäri ja kadoten metsään. Marian polvet miltei pettivät.

-Huh, se oli täpärällä, Maria värisi. Michael nyökkäsi vakavana. Hän ei olisi kestänyt, jos jotakin olisi tapahtunut Marialle.

-Jatketaan matkaa ennen kuin pimeys laskeutuu. Sitten emme taas näe eteemme, Michael sanoi ja niin he tekivät. Jälleen.

***

Liz ja Max taluttivat hevoset ulos tallista kiristyvään pakkaseen. Aurinko katosi harmaan pilven taakse. Ehkä he voisivat ratsastaa ihan pikkuisen ja lähteä sitten takaisin mökkiin siltä varalta, jos Maria ja Michael palaisivat.

Liz kapusi ratsun selkään kuin tottunut ratsastaja. Hevonen kuopi levottomana lunta. Se pärskähteli ja nosteli päätään. Miksi se oli noin levoton? Liz painoi jalkansa sen kylkiin ja se lähti matkaan. Yllättäen parvi lintuja nousi lentoon läheisestä pusikosta ja hevonen pelästyi. Se kohosi takajailoilleen ja Liz putosi sen satulasta. Hän ei ollut ehtinyt tarttua vielä sen ohjaksiin.

-Liz? Max pelästyi ja riensi hänen luokseen. Blacksie, jolla Liz oli yrittänyt ratsastaa, temmelsi muutamien metrien päässä.

-Oletko kunnossa? Max auttoi Lizin istumaan. Liz nyökkäsi, huultaan purren.

-Olen. Onneksi maa oli niin pehmeä. Ehkä pitäisi viedä hevoset takaisin talliin. Minua ei huvita ratsastaa, Liz sanoi ja Max oli samaa mieltä. Niinpä he veivät ratsut takaisin talliin.

Liz kulki levottomana olohuoneen ikkunan edessä edestakaisin. Max istuskeli sohvalla ja katseli Lizin astelemista. Tytön hiukset pompahtelivat mukavasti tämän olkapäillä, kun tyttö asteli edestakaisin. Max huokaisi ja painoi poskensa kämmentään vasten. Liziä katseli mielellään. Hän ei koskaan kyllästyisi Lizin katseluun.

-Rauhoitu nyt. Koko lomasi menee pilalle, jos huolehdit kaiken aikaa jostakin, Max sanoi. Liz pyyhkäisi kärsimättömänä hiuksiaan.

-Se on jo piloilla! Michael ja Maria ovat tuolla jossain! Etkö sinä ole lainkaan huolissasi? Liz kysyi äkäisenä. Max haroi tummia hiuksiaan.

-En. Jos Michaelille olisi tapahtunut jotain vakavaa, olisin tuntenut sen, Max sanoi vakavana. Liz huokaisi ja lysähti neuvottomana istumaan sohvalle. Max veti tytön kainaloonsa ja painoi huulensa hänen huulilleen.

-He tulevat kyllä takaisin. Sano minun sanoneen, Max kuiskutti. Liz kietoi kätensä pojan kaulan ympärille.

-Toivon tosissani, että olet oikeassa, Liz huoahti. Samassa Max nousi ja tempaisi hänet syliinsä. Liz kiljahti ja nauroi.

-Mitä sinä teet? Laske minut alas! Liz hihitteli. Max virnisti.

-Ei tule kysymykseenkään. Nyt kaappaan sinut itselleni omaan valtakuntaani, Max sanoi ja kantoi Lizin heidän huoneeseensa. Hetkeksi aikaa Liz unohdi kaiken paitsi Maxin …

***

 

-Kuinka pitkälti vielä? Maria ulisi Michaelin takaa. Hän ei olisi halunnut valittaa, mutta hänen oli kuuma, kylmä ja kamala jano. Voi, kunpa he olisivat ottaneet jotain juotavaa mukaan.

-Sinun pitäisi osata taikoa, kuten Sabrina, Maria sanoi. Michael katsoi taakseen kulmat koholla.

-Kuka?!?

-Sabrina. Se teininoita, Maria virnisti. Michael huoahti.

-Seuraat liikaa televisiota, Michael totesi huvittuneena. Maria kohautti olkiaan. He hiihtivät taas hiljaisuuden vallitessa, kunnes he äkkiä näkivät edessään valoa. Maria siristi silmiään. Oli jo melko hämärää, joten hän ei nähnyt mitä edessä oli.

-Näetkö sinä, Michael, mitä siellä on? Jotain valoja, Maria pomppi suksillaan, jotta näkisi Michaelin olan yli paremmin. Sitten kuului huutoja. Ihan kuin heitä etsittäisiin.

-ME OLEMME TÄÄLLÄ! Maria alkoi kiljua.

-Hulluko olet?! Halkaiset tärykalvoni, Michael älähti.

-Miten he muuten kuulevat minua? Maria ihmetteli ja alkoi taas kiljua. Vihdoin heidät huomattiin.

Mukana oli viisi miestä kolmen koiran kanssa. Koirat syöksähtivät heitä kohden ja Maria taputteli niitä iloisena.

-Ihanaa, että löysitte meidät, Maria henkäili ja halasi lähintä miestä, joka hämmentyi hänen lämpimästä vastaanotostaan. Michael selosti kaiken, mitä oli tapahtunut, paitsi jätti mainitsematta, että oli käyttänyt voimiaan karhuun.

Heidät kiedottiin lämpimiin viltteihin, vaikka Maria vakuutti, ettei hänellä ollut kylmä. Marian jalat olivat kuitenkin jokseenkin tunnottomat pitkän hiihdon jälkeen. Ehkä myös kylmyys oli kangistanut ne. Miehet opastivat heidät Hurjapäät –hotellille.

-Teistä ollaan oltu huolissaan. Ehkä olisi parasta, että menisitte mökkiinne, vaihtaisitte lämmintä yllenne ja söisitte ihan ensimmäiseksi, Jonnan isä ehdotti. Hän oli ollut mukana johtamassa etsintäpartiota. Maria ja Michael noudattivat pyyntöä mielihyvin.

***

Liz kuuli eteisestä mekkalaa, kun hän oli pukemassa yöpaitaa yllensä.

-Taasko se on Kyle? Liz ihmetteli ja meni eteiseen. Hänen hämmästyksensä oli suuri, kun hän huomasikin Marian ja Michaelin.

-Maria! Liz kiljaisi ja syöksyi halaamaan ystäväänsä, jonka posket punoittivat pakkasesta.

-Liz, miten ihana nähdä sinua! Maria huokaisi ja rutisti ystäväänsä.

Maxkin saapui eteiseen ja halasi kumpaakin. Michael ja Maria riisuivat märät vaatteensa ja Max lämmitti nopeasti voimillaan saunan. Maria ja Liz menivät saunaan ensin ja Maria kertoi kaikesta mitä he olivat Michaelin kanssa kokeneet.

-… Ja sitten minun piti esittää mykkää! Kuvittele nyt. Se ukko oli kyllä karsea, Maria värähti.

Liz naurahti ja heitti kiukaaseen vettä. Hän kyyristyi, kun kuumuus oli korventaa hänet.

-Teillä oli aikamoinen seikkailu. Olen kyllä iloinen, etten ollut mukana, Liz värisi.

-Kohtaaminen karhun kanssa oli kamalaa, Maria muisteli ja kertoi, miten he olivat kohdanneet karhun.

-Onneksi Mikellä on voimia. Meidän ei tarvinnut tapella karhun kanssa paljain käsin, Maria huokaisi ja alkoi sitten pestä hiuksiaan. Ihana lämpö oli levinnyt joka puolelle jäseniin.

Pian pojatkin pääsivät saunomaan ja Liz ja Maria laittoivat kaakaota ja voileipiä.

-Missä Kyle on? Maria ihmetteli.

-Hän lähti Jonnan kanssa jonnekin. He ovat niin rakastuneita, Liz huokaisi.

-Niin … Harmi vain, että Kyle lähtee kohta Yhdysvaltoihin, Maria sanoi. Liz nyökkäsi.

-Sellaista se rakkaus on, Liz mutisi. Onneksi Maxilla ja hänellä ei ollut tuota ongelmaa.

***

Päivä vaihtui yöksi ja he kaikki menivät nukkumaan pitkän päivän uuvuttamina. Kyle palasi myöhään illalla mökkiin yksikseen ja asettui olohuoneen sohvalle nukkumaan, jaksamatta riisua edes päällysvaatteita. Hän nukahti saman tien.

Liz, Max, Michael, Kyle ja Maria astelivat lumista polkua pitkin hotellia kohti. He olivat nukkuneet aamulla pitkään, sillä eilen illalla oli mennyt melko myöhään ennen kuin he olivat saaneet unen päästä kiinni. Maria ja Michael olivat tosin nukahtaneet melkein heti, mutta olivat olleet niin uuvuksissa, että uni oli maittanut pitkälle aamuun.

Aurinko oli jo noussut korkealle ja lämmitti mukavasti. Pakkanen oli yön aikana hiukan laantunut, joten ulkona oli mukava kävellä. Max tarttui Liziä kädestä ja auttoi tämän sisälle hotelliin, missä eräs turistiryhmä oli juuri hyvästelemässä Jonnaa ja tämän vanhempia.

Jonna ilahtui suuresti nähdessään heidät ja etenkin Kylen. Kyle virnisti hänelle, mutta pysytteli etäällä, ettei häiritsisi Jonnan perheen ja turistien vilkkaa sananvaihtoa. He puhuivat selvästi saksaa, josta Max ja kumppanit eivät ymmärtäneet sanaakaan.

Vihdoin turistiryhmä lähti iloisesti hymyillen ja Jonna kiirehti heidän luokseen.

-Hienoa, että olette kunnossa, Jonna katsoi Mariaa ja Michaelia, jotka nyökkäsivät hymyillen. Michael veti Marian kainaloonsa ja Maria hehkui onnesta. Kukapa ei olisi?

Jonnan isä pyysi heidät ravintolaan.

-Minä tarjoan. Tehän nimittäin lähdette jo tänään, niin olkoon tämä pienenä lahjana teille, Jonnan isä hymyili. Max pudisti päätään.

-Ei teidän olisi tarvinnut, mutta kiitos nyt kuitenkin, Max sanoi ja Jonnan isä nyökkäsi. He menivät ravintolan puolelle ja tilasivat itselleen tuhdit annokset, jotta jaksaisivat niillä pitkän päivän. Jonnakin liittyi heidän seuraansa.

-Mitä te haluatte tehdä viimeisenä päivänänne? Jonna kysyi, hörpäten limsaansa.

-Miten olisi pieni laskettelureissu? Kyle ehdotti. Maria alkoi uhkaavasti punoittaa.

-Minä en enää koskaan laskettele tai hiihdä. En ikinä, Maria julisti käsi sydämellä. Muut purskahtivat nauruun. Jonna pyyhki ilonkyyneleitä silmistään.

-Se on kyllä ymmärrettävää. En minäkään hiihtäisi enää ikinä tuollaisen seikkailun jälkeen, Jonna sanoi. Hän oli juuri kuullut, mitä kaikkea Maria ja Michael olivat yhdessä kokeneet Lapin tuntureilla. He söivät hetken aikaa hiljaa, kunnes Jonna muisti kertoa heille jotain.

-Me äidin kanssa mietimme eilen, että voisimme pitää teille pienet juhlat. Tehän lähdette kerran jo tänään, niin eikö se olisi hyvä idea? Jonna kysyi. Heidän oli määrä lähteä kello 23.00 lähtevään lentokoneeseen Rovaniemen lentokentältä. Sinne oli ajomatkaakin jotain tunnin verran. Matkasta tulisi pitkä, mutta he eivät valittaneet.

-Minä haluaisin käydä ostoksilla tänään. Voisimme ostella tuliaisia kotona oleville, Liz sanoi, muistaen lupauksensa, jonka oli tehnyt isälleen. Jonna nyökkäsi mietteliäänä.

-Lähimpään kylään on puolentunnin ajomatka. Voisimme mennä sinne. Joku vie meidät sinne varmasti tai sitten pääsemme sillä turistibussilla joka lähtee täältä puoli kaksi, Jonna vilkaisi kelloaan. Siihen oli kaksi tuntia aikaa.

-Bussilla lähtö voisi olla hauskaa ajankulua, Liz innostui ja muut olivat samaa mieltä. He söivät ateriansa loppuun, kiittivät ja lähtivät mökkiin valmistautumaan ostosmatkaa varten.

***

 

Pian bussi rullasi hotellin pihaan. Liz, Max, Michael, Kyle, Maria ja Jonna seisoskelivat jo valmiina odottamassa eräiden ranskalaisten ja englantilaisten turistien kanssa. He juttelivat turistien kanssa niitä näitä, sillä kaikki osasivat puhua englantia, joten ongelmaa ei ollut.

Pian he jo istua köröttivät bussissa. Siellä oli viileää, mutta pian lämmin ilmavirta puhalsi heitä kohti tuulettimista. He joutuivat istumaan bussissa vaivaiset puolituntia. Kuski jäi yhä bussiin istumaan, kun he muut lähtivät isoon tavarataloon ostoksille.

Taivas oli hehkuvan sininen ja aurinko paistoi. Michael laittoi aurinkolasit silmilleen. Uudessa - Meksikossa ei olisi lunta lainkaan, mutta tämän jälkeen he kaipasivatkin kunnon lämmintä ilmaa ja auringon paistetta. He olivat saaneet pakkasesta tarpeekseen.

Liz osti äidilleen joutsen –koristeen ja isälleen uudet kalvosinnapit. Hän löysi itselleenkin uuden puseron ja paksun päiväkirjan. Vanha olikin jo kohta loppumassa.

He menivät parin tunnin kierroksen jälkeen syömään jäätelöjä paikalliseen jäätelöbaariin. He ostivat isot annokset erilaisia jäätelöjä ja nauttivat niitä sitten rupatellen kokemuksistaan. Jonna kuunteli kiinnostuneena kaikkea, millaista Roswellissa oli.

***

He saapuivat neljän jälkeen takaisin Hurjapäät –hotellille. Taivas oli jo silloin tummunut ja pienet lumihiutaleet tanssahtelivat maahan. Jonna pyysi heitä tulemaan kuudelta hotellille, missä heille järjestettäisiin pienimuotoiset juhlat.

Liz ja Maria peseytyivät ja vaihtoivat paremmat vaatteet yllensä. Sitten viisikko asteli jälleen hotellille, sillä kello läheni jo hurjaa vauhtia kuutta. Ihmisiä oli aulassa melko paljon. Heidät otettiin lämpimästi vastaan. Jonna esitteli heitä vakioasiakkaille ja joillekin hiukan tuntemattomillekin.

He söivät kakkua, jonka Jonnan äiti oli valmistanut eilen illalla. Sen jälkeen he tanssivat, juttelivat ja pitivät hauskaa. Kahdeksan aikaan Max päätti, että heidän oli viisainta mennä pakkaamaan, muuten he eivät ehtisi mihinkään.

-Ei sillä väliä, Kyle sanoi, pidellen tiukasti Jonnaa kainalossaan. Hän ei olisi millään tahtonut palata Yhdysvaltoihin. Hänen teki mielensä jäädä Suomeen Jonnan luokse, mutta syvällä sisimmässään hän tiesi, ettei se olisi mahdollista. Hänen kotinsa oli Roswellissa ja Jonnan täällä.

Max ja Liz vilkaisivat toisiaan apeina. Kyle –paran sydän murtuisi, mutta aika parantaisi haavat. Pian Jonna olisi jo menneen talven lumia. Kyle löytäisi Roswellista jonkun toisen. Niin oli aina käynyt.

Kyle halusi jäädä vielä hotellille, joten Max, Liz, Michael ja Maria astelivat nelistään mökkiin hiukan apeilla mielin. Ei ollut mukavaa lähteä Suomesta, sillä he olivat viihtyneet täällä kaikesta huolimatta.

-Olisi ollut ihanaa käydä Helsingissä, Liz huomautti.

-Totta, mutta emme ehdi enää. Meidän on pakko palata Roswelliin, Max sanoi ja Liz nyökkäsi. Niinhän se oli. Ehkä he voisivat palata Suomeen joku toinen kerta?

He pakkasivat tavaransa ja olivat valmiina hyvissä ajoin. Kyle vielä puuttui. Jonkin ajan kuluttua poika tulikin. Hän ei puhunut heille mitään, laahusti vain huoneeseensa ja lukitsi itsensä sinne. Maria ja Liz vilkaisivat huolissaan toisiinsa. Kyle oli näyttänyt siltä kuin joku olisi kuollut.

Kello löi yksitoista liian nopeasti. Kyle ei ollut vieläkään sanonut sanaakaan, oli vain omissa ajatuksissaan, joten kukaan heistä ei viitsinyt häiritä häntä. Jonnan isä lähti saattamaan heitä autolla lentokentälle ja Jonna änkesi itsensä mukaan. Kyle piristyi heti tytön nähdessään.

Lentokentällä oli hiljaista. Lunta satoi jo nyt melkein rankasti ja näkyvyys oli kehno. Lentokone erottui heidän edessään tummana ja suurena. Kyle katseli sitä, puristaen Jonnaa sylissään. He siirtyivät hiukan syrjemmälle muista.

-Minun tulee ikävä sinua, Kyle kuiskutti Jonnan korvaan. Jonna painautui häntä vasten ja hautasi kasvonsa Kylen lämpöisen talvitakin uumeeniin.

-Niin minunkin sinua, Jonna nyyhkäisi. Kyle puristi häntä lujasti itseään vasten.

-Meidän pitää kirjoitella toisillemme niin usein kuin mahdollista, Kyle sanoi. Jonna kohotti päätään. Kyyneleet kimalsivat hänen silmissään ja sekoittuivat lumeen, jota sateli taivaalta.

-Niin pitää. Minä kirjoitan sinulle ensin. Osoitteesikin on minulla tallessa, Jonna sanoi. Kyle kuivasi tytön kyyneleet ja painoi sitten hellästi suudelman hänen huulilleen. Häntä itketti melkein yhtä paljon kuin Jonnaakin.

-Pidä huoli itsestäsi, Kyle kuiskasi. Jonna nyökkäsi.

-Pidän, kunhan sinäkin pidät huolen itsestäsi, Jonna sanoi ja Kyle nyökkäsi. Kurkkua kuristi kummasti. Hän nieleksi palaa kurkustaan, mutta möhkäle tuntui juuttuneen sinne.

-Minun pitää nyt mennä, Kyle sanoi, kun heidän lentonsa kuulutettiin viimeisen kerran. He suutelivat kiivaasti toisiaan ja halasivat vielä viimeisen kerran. Sitten Kyle kiiruhti Marian, Michaelin ja Maxin perään, jotka odottivat häntä lentokoneen luona. Matka Suomessa oli päättynyt.

Loppu