Genre: Romance

Rating: PG-13

Aika: Harry, Ron ja Hermione on 17 ja Ginny 16

Paikka: Ghost Island – Kummitussaari ^^

Paring: Ron/Hermione, Harry/Ginny

Juoni: Hermione ja Harry matkustavat Ronin ja Ginnyn perheen luokse Kotikoloon, missä he saavat kerrankin olla nelistään, sillä muu perhe on lomamatkalla Saksassa. Eräänä päivänä he päättävät lähteä veneretkelle saareen, missä Ronin ja Ginnyn mukaan kummittelee. Sitten puhkeaa myrsky, joka vie heidän veneensä mennessään. He ovat loukussa. Miten he pääsevät takaisin Kotikoloon?

***

 

 -Pärjäättekö te nyt varmasti nelistään täällä? Rouva Weasley, tuttavallisemmin Molly, touhotti. Ronald Weasley, perheen toisiksi nuorin lapsi, huokaisi kärsivästi.

-Äiti, lakkaa hössöttämästä. Tottakai me pärjätään. Hermione ja Harry tulevat aivan pian. Pyysin heitä tulemaan ennen kello kuutta, Ron risti käsivarret rinnalleen. Molly kahmaisi pojan syleilyynsä.

-Äiti, älä viitsi, Ron ähki. Ginny Weasley, perheen kuopus ja ainoa tytär, kikatti Ronin ahdingolle. Perheen isä, Arthur kurkkasi ovesta kärsimättömänä.

-Molly, tulehan nyt. Me myöhästymme junasta, Arthur sanoi. Molly huokaisi.

-Olisitte vain käyttäneet hormipulveria, Ron sanoi, paeten Mollyn suukotteluja.

-Tämä on paljon jännittävämpää näin, Arthur hymyili ja sai vihdoin Mollyn ovelle asti. Percy, Fred ja George istuskelivat jo autossa, innoissaan tulevasta Saksan matkasta. Ron ja Ginny olisivat muuten lähteneet mukaan, mutta he olivat sitten päättäneet viettää kaksi viikkoa mieluummin Harryn ja Hermionen kanssa, jotka olivat heidän hyviä ystäviään.

-Älkää sitten hajottako koko taloa, Arthur huomautti. Ginny virnisti ja sipaisi punaisia hiuksiaan. Hänen ruskeat silmänsä tuikkivat.

-Me yritämme olla hajottamatta, isä, Ginny hihkaisi. He seurasivat vanhempiaan kuistille ja jäivät vilkuttamaan, kun perheen hiukan rähjäinen auto lähti rullaamaan tietä pitkin.

***

-Sinne menivät, Ginny lysähti istumaan sohvalle, takan edustalle, tuijottaen tulta, mistä kipinävät lentelivät lattialle.

-Olen iloinen siitä. Nyt voimme pitää hauskaa. Kunhan Harry ja Hermione vain tulevat, Ron sanoi ja istahti siskonsa viereen, odottamaan ystäviensä saapumista.

Harry, Ron ja Hermione olivat menossa seitsemännelle luokalle kesän jälkeen. Ginny puolestaan aloittaisi kuudennen luokan. He olivat kasvaneet ja kehittyneet viimeisten vuosien aikana. Ginnysta oli tullut hyvin naisellinen. Hän piti hyvää huolta ulkonäöstään ja hoiti pitkiä kynsiään huolella. Punaiset hiukset ylsivät melkein ristiselkään asti ja ripset oli meikattu ripsivärillä, Harryn takia, Ron tiesi sen. Hänestä se oli huvittavaa. Ginny oli pikkutytöstä lähtien unelmoinut Harrysta ja Ron oli varma, että tyttö yrittäisi tänä kesänä iskeä poikaa. He eivät olleet nähneet Harrya ja Hermionea koko kesänä ja nyt oli loppukesä häämöttämässä.

Harrylla oli yleensä vaikeuksia päästä heidän luokseen Kotikoloon. Hän asui kamalimmassa jästiperheessä mitä maa päällään kantoi, nimittäin Dursleyden luona. Tällä kertaa Harry kuitenkin oli ensin mennyt Hermionen luokse ja yhdessä he aikoivat matkustaa hormipulverilla heidän luokseen.

Ron malttoi tuskin odottaa, että näkisi ystävänsä jälleen. Siitä tuntui olevan ikuisuus, kun he viimeksi olivat nähneet. Ron sipaisi punaista tukkaansa, joka sojotti joka suuntaan, sillä hän ei liiemmin ollut käyttänyt tänä aamuna harjaa. Pisamat helottivat kasvoilla ja hän oli jälleen kasvanut pituutta hurjasti.

***

Puolen tunnin kuluttua sekä Hermione että Harry pelmahtivat peräjälkeen ulos takasta, yltä päältä noessa. Ron ja Ginny nousivat ja auttoivat heidät pystyyn, iloisesti hymyillen.

-Ihanaa, että pääsitte tulemaan, Ron rutisti Hermionea, joka hiukan häkeltyi Ronin halauksesta. Ron taisi huomata itsekin, mitä oli tekemässä, sillä hän perääntyi posket punaisina. Hermione hymyili säteilevästi ja hänen ruskeat silmänsä loistivat. Hiukset ylsivät melkein selkään asti ja olivat edelleen pörrössä ja ruskeat. Hän oli vain antanut niiden kasvaa.

Ronista Hermione oli itse puolestaan kasvanut vain parempaan suuntaan. Hän oli hoikka, muttei kovin pitkä, ylsi Ronia harteille saakka. Hän oli ruskettunut, oltuaan alkukesästä Espanjassa rantalomalla vanhempiensa kanssa, jotka olivat jästejä.

-Voi, miten olen kaivannut teitä, Hermione hengähti, kun hän oli halannut Ginnya. Harryn ja Ronin läimättyään toisiaan selkään moneen kertaan, kumpikin virnisteli vain idioottimaisesti toisilleen.

Hetkeen he eivät keksineet mitään sanottavaa, tuijottivat vain toisiaan.

-Onko teillä nälkä? Ron laukaisi sitten hiljaisuuden, joka alkoi käydä hiukan liian vaivautuneeksi. Harry ja muut nyökkäsivät ja he menivät keittiöön, joka oli känyt sekä Harrylle ja Hermionelle jo tutuksi.

-Milloin vanhempanne lähtivät? Harry halusi tietää.

-Puolisen tuntia sitten, Ginny kertoi, vilkaisten ripsiensä lomasta Harryn suuntaan, joka katseli häntä kirkkaanvihreillä silmillään. Ginny punastui ja käänsi katseensa syrjään. Harryn hiukset olivat sekaisin, etuhiukset peittivät salamanmuotoisen arven, jonka hän oli saanut kaikkein aikojen mahtavimman velhon Lordi Voldemortin taikasauvasta.

-Kuka haluaa munakasta? Ron kysäisi ja kaikki tietenkin halusivat.

***

 

-Hermione, voit nukkua minun huoneessani, Ginny sanoi ruuan jälkeen. Hermione nyökkäsi ja tytöt lähtivät yläkertaan Ginnyn huoneeseen, purkamaan Hermionen tavaroita.

-Ron on kasvanut taas aivan kamalasti, Hermione huokaisi, istuutuen sängylle, joka natisi hiukan hänen painostaan. Ginny virnisti.

-Totta. Hän on kohta isän pituinen. Voit laittaa vaatteitasi kaappiini. Tein sinne tilaa sinua varten, Ginny selitti ja he alkoivat yhdessä purkaa Hermionen kamppeita.

***

Ron ja Harry jäivät vielä pöytään istumaan. He katsoivat hetken toisiaan, sitten Ron sanoi:

-Hermione on aika kaunis, vai mitä? Hän kysyi viattomana ja Harry virnisti.

-Tiedän sen. Kas, kun sinäkin huomasit, Harry naurahti. Ron hymähti.

-Tottakai, minä huomasin. Kuule, ajattelin, että voisimme lähteä huomenna eräälle saarelle, sitä saarta sanotaan Kummitussaareksi, Ron sanoi. Harry kohotti kulmiaan.

-Aika pelottava nimi. Luuletko, että saat tytöt mukaamme? Harry kysyi. Ron heilautti kättään.

-Tietysti, kysyin Ginnylta jo, ja hän lupasi lähteä ainakin mukaan, Ron sanoi ja Harry nyökkäsi. Sitten he nousivat pöydästä, korjasivat astiat ja menivät Ronin huoneeseen.

***

-Kummitussaareen? Hermione katsoi kysyvänä Roniin, joka oli äsken ehdottanut, että he tekisivät sinne muutaman päivän retken.

-Niin. En tosin usko, että siellä kummittelee, huhupuhetta. Miksi ihmeessä kummitukset menisivät sellaiselle saarelle? Ron ihmetteli. Harry virnisti.

-Jaa, sitä kun en tiedä. Mutta minä olen ainakin valmis lähtemään. Entä sinä, Hermione? Harry kysyi. Hermione nyökkäsi.

-En minä kummituksia pelkää, törmäämmehän me niihin aina Tylypahkassakin, Hermione naureskeli.

-Lähdet siis mukaan? Ron kysyi innoissaan. Hermione nyökkäsi.

-Mitä minä täälläkään tekisin? hän ihmetteli. Ron virnisti.

-Et muuta kuin kuolisit ikävään. Hienoa! Meidän pitää katsoa kaikki eväät valmiiksi, Ron sanoi. Ginny ja Hermione nousivat.

-Me voimme tehdä sen. Pakatkaa te tarvittavat vaatteet yms. mukaan, Hermione sanoi.

-Te hoidatte omat vaatteenne, Ron huusi heidän peräänsä, kun tytöt hävisivät keittiöön.

Seuraavana päivänä he sitten päättivät lähteä Kummitussaarelle. Päivä oli todella upea, pilvenhattaraakaan ei leijaillut taivaalla, aurinko porotti kuumasti ja liimasi paidat heidän selkäänsä. He laittoivat eväät reppuihin, Ginny ja Hermione olivat tehneet heille kasan leipiä ja pojat olivat laittaneet mehut tyhjiin juomapulloihin. Ginny oli löytänyt kaapista keksejä ja päättänyt sitten ottaa nekin mukaan, nälkä heille kumminkin siellä tulisi.

-Eihän tuo riitä, Ron oli protestoinut, kun Ginny oli näyttänyt kuinka paljon he olivat ottaneet evästä mukaan. Ginny tuijotti Ronia.

-Ei riitä? Aiotko sinä syödä kuin hevonen? Ginny kysyi ihmeissään. Ron risti käsivarret rinnalleen.

-Kasvavan miehen pitää syödä, Ron julisti. Ginny pyöräytti ruskeita silmiään ja huokaisi.

-Mene sitten itse tekemään leipäsi. Minä en ole mikään palvelija, Ginny kiukustui. Ron kohautti olkiaan ja marssi keittiöön.

***

Vihdoin he olivat venesatamassa, missä vuokrattiin veneitä. Laiturilla istuskeli päivää paistattamassa vanha mies, jolla oli harmaa, tuuhea parta ja harmaa tukka. Hänen vihreät silmänsä katselivat nelikkoa uteliaana.

-Huomentapäivää, ukko sanoi ja nousi kankeasti seisomaan.

-Huomenta! Tulimme vuokraamaan veneen, Ron kertoi. Ukko hymyili leveästi.

-Se tekee sitten 4.20 dollaria, vanhus sanoi ja ojensi kätensä. Ron tiputti kolikot hänen käteensä ja vanhus päästi heidät veneelle. He kapusivat yhteen aika pieneen veneeseen, joka keikkui vedessä, kun he asettuivat istumaan.

Harry istahti soutajan paikalle ja tarttui airoihinsa. Hän oli joutunut joskus järvellä ollessaan soutamaan, kun Vernon ja Dudley olivat halunneet kalastaa. Hermione ja Ginny vilkuttivat vanhukselle, joka huiskutti takaisin ja toivotti turvallista matkaa.

-Mukava heppu, Hermione huomautti. Ginny nyökkäsi, virnistäen.

-Ajattele, hänellä on 12 lasta ja ainakin ties kuinka monta lastenlasta, Ginny kertoi. Hermione naurahti.

-Taisi olla varsinainen sydäntenmurskaaja nuorena, Hermione tuumi. He kikattivat Ginnyn kanssa ja Ron ja Harry pudistelivat toisilleen päätään.

***

-Tuo se saari on! Ron huudahti, kun se tuli näkyviin. Hermione kääntyi penkillään. Saari vaikutti aika isolta ja rehevältä. Puita oli paljon ja rantakallio häämötti rannan tuntumassa.

-Älä souda tuonne kallion lähelle, siellä on kiviä vedessä, Ron neuvoi Harrya, joka nyökkäsi. Hän käänsi veneen suuntaa ja pian he olivatkin matalassa rantavedessä. Ron pomppasi alas veneestä ja veti sen rantahiekalle.

-Nyt sen ei pitäisi karata, Ron sanoi ja Harry nyökkäsi. Muutkin nousivat veneestä. Hermione riisui kenkänsä ja upotti paljaat varpaansa pehmeään rantahiekkaan.

-Täällä on kaunista. Miten te oikein kutsutte tätä Kummitussaareksi? Hermione ihmetteli. Ron virnisti ja veti tytön kainaloonsa.

-Yöllä kummitukset vasta heräävät ja paikka näyttää pelottavalta, Ron pelotteli.

-Hölmö, Hermione pukkasi poikaa kylkeen ja Ron siirtyi nauraen pois hänen luotaan. He ottivat reput veneestä ja lähtivät kävelemään metsään päin.

***

Lintujen sirkutus kantautui heidän korviinsa ja oravat hyppelivät puissa. Joka puolella tuoksui kesältä ja kukkasilta. Polku oli aika kapea ja heidän piti kulkea siinä jonossa kuin partiolaiset.

-Minne me majoitumme? Hermione kysyi.

-Emme ainakaan kauaksi rannasta, että pääsemme uimaankin. Minä tiedän yhden hyvän luolan, Ron kertoi. Harry kiinnostui.

-Mennään sinne, hän sanoi heti ja niin he tekivät.

***

Luolassa oli pimeää. Hermione oli viisaana tyttönä ottanut mukaansa taskulampun ja sytytti valon. Hän valaisi luolaa lampullaan, mutta mitään vaarallista ei näkynyt.

-Huhuu! Ginny huhuili varovaisesti. Luolan seinämissä kaikui aavemaisesti ja Ginny piiloutui Harryn selän taakse.

-Entä jos siellä asuu joku paha haamu? Ginny kuiskutti.

-Minä luulin, ettet sinä pelkää haamuja, Harry tarttui tyttöä kädestä. Ginny nielaisi.

-En Tylypahkan haamuja, mutta muista haamuista en pidä, Ginny vastasi. Harry hymyili ja puristi lempeästi tytön kättä.

-Minä suojelen sinua kaikilta haamuilta, Harry vannoi. Ginny huokaisi.

-Tiesin sen. Sinä olet minun sankarini, Ginnyn silmät välkehtivät naurusta. Harry virnisti leppoisasti.

***

-Aika vaaratonta täällä on, Ron sanoi, kun he olivat tutkineet luolan miltei täysin. Hermione oli samaa mieltä. Luolassa oli synkkää, mutta mitään siellä ei kuitenkaan näkynyt, joten he päättivät leiriytyä sinne, mieluummin melkein luolan suulle.

He jättivät reput nojailemaan luolan seinämää vasten, sillä he eivät jaksaneet kanniskella niitä kaiken aikaa.

-Mennään tutkimaan saarta, Hermione ehdotti innoissaan. Hän oli sitonut pitkät hiuksensa poninhännälle. Muutama hiuskiehkura karkaili hänen kasvoilleen.

-Mennään vain, muutkin suostuivat ja niin he lähtivät tutkimaan, löytyisikö saarelta mitään mielenkiintoista.

***

-Täällä on mustikoita! Hermione huudahti puolen tunnin kuluttua. Ron ryntäsi ensimmäisenä hänen luokseen. Koko polun reuna oli täynnä mustikoita.

-Aah, ihanaa! Ron huokaisi. He alkoivat kyykkiä ja poimia mustikoita suuhunsa. Harry ja Ginny kulkeksivat jonkin matkan päässä, jutellen keskenään.

***

-Päästivätkö Dursleyt sinut helpolla tänne? Ginny kysyi, katsoen syrjäsilmällä Harrya, joka naurahti ja pudisti sitten päätään.

-Eivät tietenkään. Vernon rähjäsi tapansa mukaan ties kuinka kauan, kunnes laantui ja antoi minun lähteä. Hän vain nauttii siitä, että saa rähjätä jollekin, Harry kohautti harteitaan.

-Harmi, kun sinä jouduit tuollaisten sukulaistesi luokse, Ginny sanoi. Harry nyökkäsi.

-Olen jo tottunut heihin, Harry virnisti ja Ginny pudisteli päätään. Hän ei ainakaan tottuisi ikinä.

***

Ilta saapui hyvin pian ja sitä mukaa tuuli yltyi. Pilviä oli päivän mittaan kertynyt enemmänkin ja laineet löivät rantahiekkaa vasten.

-Kohta voi alkaa sataa, Hermione katsahti mustanpuhuvalle taivaalle huolissaan.

-Mennään luolaan suojaan, Ron sanoi, tarttui häntä kädestä ja he pinkaisivat juoksuun.

Ensimmäiset raskaat sadepisarat putoilivat heidän niskaansa, kun he olivat puolessa matkassa luolaa. Ginny kiljahti ja juoksi nopeammin ja muut ottivat hänestä mallia. Kun he ehtivät luolaan, he olivat litimärkiä.

-Loistavaa, Ginny puhisi happamana ja väänsi vettä hiuksistaan.

-Parempi vaihtaa vaatteet ennen kuin vilustumme, Harry ehdotti. Pojat siirtyivät kauemmaksi heistä, käänsivät selkänsä ja niin he alkoivat vaihtaa vaatteita.

***

Saatuaan kuivaa ylleen, he laittoivat makuupussit kuntoon ja asettuivat sitten istumaan taskulampun valossa.

-Minulla on lisää pattereita, Hermione kertoi, kun Ron kysyi, eikö lamppua pitäisi sammuttaa.

-Sinä se ajattelet kaikkea, Ron katsoi ihailevasti Hermionea, joka punastui. Hän oli iloinen siitä, että oli hämärää.

-Pelataanko räjähtävää näpäystä? Ron kysyi.

-Pelataan mieluummin korttia. Nappasin kortit Dudleyn huoneesta, Harry kertoi ja jakoi kaikille seitsemän korttia. He pelasivat aikansa, kunnes kyllästyivät.

-Mitä me sitten teemme? Ginny kysäisi, katsoen muita.

-Kerrotaan kummitustarinoita, Ron ehdotti innoissaan. Hermione värähti, muttei väittänyt vastaankaan.

-Kuka aloittaa? Ron kysyi silmät tuikkien.

-Aloita sinä, Harry kehotti. Ron rykäisi.

-Olipa kerran synkkä yö … Ron jatkoi kertomista, kunnes kaikkien ihot olivat kananlihalla ja tytöt vilkuilivat peloissaan luolan pimeyteen.

-… sitten kellarista kuului taas tumps tumps ja nainen päätti lähteä katsomaan, Ron jatkoi aavemaisella äänellä.

-Oi ei, Hermione älähti, painaen käden suulleen. Ginnyn silmät olivat selkoselällään, hän oli siirtynyt vaivihkaa ihan Harryyn kiinni ja poika oli kietonut käsivartensa suojelevasti tytön hentojen harteiden ympärille.

-…Talossa oli aavemaisen hiljaista. Nainen otti lyhdyn käteensä ja asteli narisevat portaat ylöspäin. Hänen katseensa oli kiinnittynyt kellarin oveen. Lyhty tärisi hiljaa hänen kädessään, Ron kertoi.

-Hän avasi kellarin oven ja katsoi sisään. Siellä ei näkynyt ketään, kunnes yllättäen hänet kiskaistiin huoneeseen, Ron kertoi.

-Huoneen ovi paukahti voimasta kiinni ja naiselta leikattiin kurkku auki. Verta valui lattialle ja nainen kannettiin arkkuun, Ron jatkoi kertomustaan.

***
 

Yhtäkkiä tapahtui jotain kummallista. Taskulamppu alkoi kummallisesti nousta, sitten se rojahti takaisin maahan ja rikkoontui palasiksi. Hermione ja Ginny alkoivat kirkua ja takertuivat Roniin ja Harryyn, jotka tuijottivat kummastuneina rikki mennyttä taskulamppua …

-Mikä se oli? Ginny hengähti kauhuissaan. Harry rykäisi ja puristi tytön vartaloa hiukan enemmän itseään vasten. Hän silmäili luolan pimentoon, muttei nähnyt ketään.

-Tuuli se vain oli, Harry vakuutti. Hermione kohtasi Ronin katseen pimeässä. Ei se ollut ollut tuuli. Kummitusko sitten? Ehkäpä kummitukset halusivat pelotella heidät tiehensä heidän luolastaan?

-Emmekö voisi yöpyä jossain muualla? Minua pelottaa, Ginny mumisi. Harry naurahti hiukan.

-Ei ole mitään pelättävää. Minä suojelen sinua, Harry vakuutti. Ginny katsoi Harrya hymyillen, mutta sitten yhtäkkinen ujous valtasi hänet eikä hän kyennyt sanomaan enää mitään.

Ulkona satoi edelleen rankasti ja tuuli ulvoi luolan nurkissa. He palelivat hiukan ohuissa vaatteissaan, vaikka tytöt olivatkin kiskoneet takit päällensä.

-Ei enää kummitusjuttuja, jooko? Hermione kysyi. Ron naurahti ja lupasi, ettei enää kertoisi yhtäkään pelottavaa juttua. Hermione huokaisi helpotuksesta. Hän ei yleensä säikkynyt vähästä, mutta hetki sitten sydän oli suorastaan pompannut hänen kurkkuunsa …

-Nyt meillä ei ole taskulamppua, Harry sanoi apeana.

-Täytyy siten pärjätä ilman sitä, Ron päätti. Harry kohautti olkiaan. Ei kai tässä muukaan auttanut.

-Eiköhän mennä sitten nukkumaan, Ron päätti jonkin ajan kuluttua. Aurinko oli aikoja sitten laskenut jo mailleen ja pimeys oli nielaissut heidät totaalisesti. Kaukainen ukkosen jyrinä kantautui heidän korviinsa ja sateen ropina kalliota vasten häiritsi hiukan heidän untaan, mutta loppujen lopuksi he nukkuivat oikein hyvän yön.

***

Seuraavana aamuna sää oli seljennyt. Aurinko porotti kirkkaansiniseltä taivaalta eikä myrskystä ollut tietoakaan ellei otettu lukuun lukuisia vesilammikoita, joita oli ilmestynyt yön aikana sinne tänne. He hyppivät niiden yli, kun he menivät tarkistamaan oliko vene vielä tallessa.

Rannalla ei näkynyt ketään tai mitään. Se oli autio. Aallot löivät rantakalliota vasten ja hiekka oli lämmintä, mutta hiukan kosteaa.

-Missä vene on? Ron pysähtyi äkisti. Harry tähyili ympärilleen. Hermione roikotti kenkiä jalassaan ja upotti varpaansa syvälle hiekkaan.

-En minä näe sitä missään, Hermione sanoi huolissaan. He seisoivat rivissä keskellä rantaa, katsellen aaltoja. Yhtäkään venettä tai laivaa ei ollut näkyvissä. Ainoastaan he neljä seisoivat rannassa. Goinny nielaisi.

-Tiedättekö mitä? Minulla on sellainen tunne, että myrsky vei veneen mennessään, Ginny kuiskasi tuskin kuuluvalla äänellä. Ron paiskasi reppunsa maahan äkäisenä.

-Hitsi! Olisi pitänyt sitoa se paremmin kiinni tai kiskoa se edes kauemmaksi aalloista. En arvannut, että aallot yltäisivät niin pitkälle, kun kiskoimme veneen maihin, Ron kivahti.

-Ei se sinun vikasi ole, Hermione painoi kätensä Ronin olkapäälle ja Ron katsahti häneen, hiukan hymyillen.

-Kiitos, Ron mutisi. Hän kantoi kuitenkin vastuuta, koska oli tuonut Ginnyn, Harryn ja Hermionen saarelle. Ilman häntä heillä ei olisi mitään hätää. Miksei hän ollut ollut tarkkaavaisempi veneen kanssa? Ron lysähti hiekalle istumaan ja haroi hiuksiaan.

-Ryhdistäydy, Ron! Emme syytä sinua mistään, Harry ravisteli tätä olkapäästä. Ron kohotti epätoivoisena katseensa ystäväänsä.

-Minä toin teidät tänne. Minun olisi pitänyt sitoa vene johonkin kiinni, Ron manasi.

-Emme voineet tietää, että myrsky yllättää meidät. Älä siis syytä itseäsi, Harry sanoi lujasti ja Ron huokaisi.

-En kai sitten, Ron mutisi.

-Eikö meidän pitäisi ottaa kaikki ilo irti tästä lomasta? Mennään uimaan, Hermione ehdotti innoissaan. Ron kömpi seisomaan ja nyökkäsi.

-Olet aivan oikeassa. Vaihdetaan uimapuvut yllemme ja sitten pidetään hauskaa, Ron päätti ja niin he tekivät.

***

Vesi oli uskomattoman lämmintä, vaikka viime yön olikin myrsky ulvonut. He leikkivät kuin pienet lapset, olivat vesisotasilla ja pitivät hauskaa. Hermione ja Ginny halusivat kunnon rusketuken, joten he asettuivat hiekalle makaamaan ja ottivat aurinkoa.

-Minun on nälkä, Ron huoahti.

-Mistä me muuten saamme ruokaa, kun se loppuu? Harry kysyi huolissaan. Ron katsoi häntä.

-Tuota en tullut ajatelleeksi. Voimme joutua olemaan täällä todella kauan. Kukaan ei kaipaa meitä kahteen viikkoon. Me näännymme nälkään, Ron parahti.

-Todella piristävää, Ron, Ginny mulkaisi häneen. Ron kohautti olkiaan.

-Minä vain kerroin totuuden, poika puolusteli. Hermione rypisti kulmiaan.

-Onhan täällä marjoja. Emme me heti nälkään kuole, Hermione lohdutteli. Ron huokaisi. Koko heidän lomansa oli pilalla.

***

Iltapäivällä Ron ja Hermione kävelivät saaren pohjoispuolelle. Harry ja Ginny jäivät rantaan kahdestaan. Linnut lauloivat ja pikkueläimet hyppivät karkuun, kun he astelivat polkua pitkin eteenpäin. Oli hyvin rauhallista ja kaunista.

-Tämä on kaunis saari, Hermione sanoi ja pujotti sormensa Ronin sormien lomaan. He katsoivat hetken toisiaan ja sitten Ron hymyili.

-Kaunis olet sinäkin, Ron kuiskasi ja veti Hermionen itseään vasten. Hän katsoi hetken tyttöä silmiin, kunnes suuteli hänen huuliaan. Hermione vastasi pojan suudelmaan ja nautti sen jokaisesta hetkestä. Hän oli ihan kiinni Ronin turvallisessa vartalossa. Koskaan hän ei pelkäisi mitään, kun Ron oli lähellä.

-Jatketaan matkaa, Ron lopetti suudelman yhtä nopeasti kuin oli aloittanutkin sen. Hermione yritti tasata laukkaavaa sydäntään. Hän nyökkäsi nopeasti ja he alkoivat astella eteenpäin tuulen kutittaessa kasvoja, käsi kädessä.

***

Samaan aikaan Harry ja Ginny istuskelivat hiekalla, juttelemassa kesästä.

-Dudley oli taas laihdutuskuurilla ennen kuin lähdin. Onneksi pääsin sieltä pois tai olisin joutunut syömään pelkkiä greipin puolikkaita, koska minun kuuluu aina syödä vähemmän kuin Dudley, jottei hänelle tule paha mieli, Harry huoahti. Ginny kikatti.

-Voi sinua raukkaa. Olikin sitten hyvä, että tulit meille, vaikka me jäimmekin tänne saarelle ansaan. Taidat saada täällä vielä vähemmän ruokaa kuin Dursleylla, Ginny huomautti. Harry irvisti.

-Tuota en tullutkaan ajatelleeksi. Mutta on tässä matkassa yksi hyvä puoli, Harry katsoi Ginnya. Tyttö nielaisi.

-Mikä se on? Ginny kysyi. Harry kumartui häntä kohti.

-Sinä tietenkin. Olenko koskaan sanonut, miten paljon pidän sinusta, Harry hymyili. Ginnyn silmät levisivät.

-Et, Ginny hengähti.

-Sitten siihen on tultava muutos. Ginny, minä pidän sinusta, Harry sanoi ja painoi huulensa hänen huulilleen. Ginnyn sydän heitti volttia ja ampaisi sitten hurjaan laukkaan kuin pillastunut hevonen. Hän kietoi käsivartensa Harryn hartioiden ympärille ja painautui kiinni poikaan. He kellahtivat hiekalle ja jatkoivat suutelemista.

-Täällä meitä ei kukaan häiritse, Harry mumisi. Samassa nuoli viuhahti heidän ohitseen ja iskeytyi hiekkaan, jääden pystyyn töröttämään. Ginny ponkaisi salamana pois Harryn päältä ja tuijotti kauhuissan, miten kourallinen mustia miehiä ryntäsi heitä kohti jouset kohotettuina heitä päin. Harry nousi istumaan ja samalla Ginny jäi hänen selkänsä taakse piiloon.

-Keitä te olette? Harry kysyi rohkeasti. Kukaan ei vastannut, miehet vain jatkoivat lähestymistään.

-Vastatkaa! Harry huudahti. Heihin tartuttiin ja kiskottiin pystyyn eikä kukaan kuunnellut Harrya.

Heidän kätensä sidottiin selän taakse. Ginny katsoi Harrya peloissaan.

-Mitä me nyt teemme?

Harry ja Ginny tuupittiin syvälle metsään, missä oli hiukan viileää, sillä aurinko ei yltänyt aivan sinne asti. Puut olivat liian tiheässä. Harrysta tuntui kuin linnutkin olisivat lakanneet sirkuttamasta. Aavemainen sumu leijaili heidän ympärillään, mitä syvemmälle heitä kuljetettiin. Ginny käveli hänen vierellään, hiukset kasvojen peittona, kädet sidottuina selän taakse. Harry yritti kovasti miettiä, miten he pääsisivät karkuun. Missä ihmeessä Ron ja Hermione olivat?

Harry huokaisi itsekseen. Ei hän aivan tällaista lomaa ollut odottanut. Eikö hän koskaan saisi olla missään rauhassa, joutumatta pulaan? Ilmeisesti ei. Ehkä hänen yllään lepäsi jokin kirous, jonka takia hän kerta toisensa jälkeen saattoi sekä itsensä että ystävänsä vaaraan.

Hänen piti kuitenkin miettiä nyt pakokeinoja eikä sääliä itseään. Harry puristi huulensa tiukasti kiinni ja pohti pohtimistaan, mutta ei keksinyt yhtään mitään. Aivot tuntuivat haihtuneen sateen ja ukkosmyrskyn mukana jonnekin kauas .. Harry ei pitänyt tunteesta, että oli toisen armoilla eikä keksinyt mitään kunnon pakokeinoa. Hän olisi halunnut tehdä vaikutuksen Ginnyyn ja näyttää mihin pystyi. Vaikka Ginny pitäisi hänestä varmasti muutenkin.

***

Hermione ja Ron palasivat juosten rannalle. Ronilla oli kummallinen tunne. Ihan kuin jokin olisi vinossa, mutta hän ei vain tiennyt, mikä se jokin oli. He saapuivat rantaan, pehmeälle hiekalle ja odottivat näkevänsä Harryn ja Ginnyn, mutta ranta olikin typötyhjä. He pysähtyivät kuin seinään ja tuijottivat hölmistyneinä autiota rantahiekkaa.

-Missä Harry ja Ginny ovat? Eikö heidän pitänyt odottaa täällä? Hermione kysyi huolissaan. Ron rypisti kulmiaan ja katseli ympärilleen.

-Ehkä he palasivat jo luolaan? Ron ehdotti. Hermione kohautti olkiaan.

-Eivät he tuosta noin vain voisi lähteä. Heidän piti odottaa meitä, Hermione intti.

-Mutta he eivät ole täällä, Ron kivahti. Hermione sulki suunsa loukkaantuneena.

-Anteeksi, en tarkoittanut äksyillä sinulle. Olen vain huolissani. Mennään joka tapauksessa luolaan etsimään heitä, Ron aikoi lähteä, mutta Hermione tarrasi häntä käsivarresta.

-Eikös tuossa ole Ginnyn pyyhe? Hermione kyykistyi hiekalle, vetäen Ronin mukanaan. Ron vilkaisi huolestuneena ympärilleen.

-Entä jos heidät kidnapattiin? Hermione kysyi sitten, katsoen Ronia pelästyneenä. Ron puraisi huultaan ja haroi punaisia hiuksiaan.

-Kuka heidät kidnappaisi? Ron kummasteli.

-Saaren kummitukset, ehkä? Hermione ehdotti. Ron naurahti.

-Tuskinpa vain. Kummitukset eivät voi koskettaa ihmisiä, Ron järkeili. Hermione ei ollut lainkaan varma asiasta. Jos se ei ollut kummitus, niin kuka sitten?

-Meidän kannattaisi varmaan lähteä etsimään heitä, Hermione ehdotti. Ron vilkaisi taivaalle.

-Aurinko on jo laskemassa. Kohta on pimeää, Ron sanoi. Hermione nielaisi.

-Mutta et kai sinä pimeää pelkää, Hermione ihmetteli. Ron virnisti ja kietaisi käsivartensa hänen hartioidensa ympärille.

-En tietenkään, Ron vakuutti. – Pelkään vain sinun puolestasi, Ron sanoi. Hermione pyöräytti silmiään ja nappasi sitten Ginnyn pyyhkeen hiekalta. Hän ravisteli sitä hiukan ja heilautti sen sitten olkapäälleen.

-Lähdetään. Mennään ensin luolalla käymään ja sitten aletaan etsiä heitä, Hermione päätti kummankin puolesta ja niin he tekivät.

***

Harry ja Ginny vietiin eräänlaiseen kylään, missä oli teltan muotoisia taloja. Ne eivät oikeastaan olleet taloja, vaan jonkinlaisia majoja. Ginny katseli uteliaana ympärilleen. Lapset juoksivat isiään vastaan, mutta heidät häädettiin pois. Äidit tulivat noutamaan lapsiaan ja pakenivat telttoihin, vilkuillen heitä yhtä uteliaasti takaisin. Salaperäinen, miltei aavemainen sumu häälyi kaiken aikaa majojen ympärillä. Ginny olisi halunnut tarttua Harrya kädestä, muttei voinut, koska kädet oli sidottu.

Hänen ranteissaan olivat ilkeät ruhjeet, sillä köydet olivat tiukalla ja hiersivät ihoa. Hiukset olivat sekaisin ja kasvoissa oli kyyneleistä tulleita juovia. Hän oli kulkenut kasvot alaspäin, jotta kukaan ei olisi nähnyt hänen itkevän. Eikä hän ollut halunnut näyttää Harrylle olevansa heikko.

Ginny toivoi, ettei heitä vietäisi eri majoihin. Ginny halusi olla Harryn lähellä, sillä pelkkä Harryn läheisyys antoi hänelle voimaa. Hänen sydämensä hakkasi pelosta kylkiluita vasten ja huulet olivat kuivat jännityksestä. Hän oli kaiken lisäksi paljain jaloin, joten jalkapohjissa oli miljoona naarmua oksista, kävyistä ja kivistä.

Miehet raahasivat heidät pienimpään majaan, jonka löysivät. Heidät tuupattiin likaiselle lattialle, mistä löytyi lehtiä ja kaiken maailman pikkuötököitä. Ginny värisi, kömpien niin nopeasti pystyyn kuin suinkin. Miehet sulkivat majan oven ja lähtivät pois, keskenään jutellen.

Harry ei ymmärtänyt, mitä miehet olivat puhuneet, sillä se oli jotain vierasta kieltä. Hän ei muistanut koskaan edes kuulleensa siitä kielestä. Ihan kuin he olisivat äkkiä joutuneet toiselle planeetalle.

-Me selviämme kyllä. Hermione ja Ron pelastavat meidät, Harry lohdutti Ginnya, jonka ilme oli surkea. Ginny kohautti olkiaan ja nielaisi. Hän todella toivoi, että Hermione ja Ron älyäisivät, että heidät oli kaapattu.

***

Hermione ja Ron juoksivat luolaan. Ennen kuin he pääsivät sinne, aurinko tipahti kokonaan taivaanrannan taa ja sysimusta pimeys ympäröi heidät. Heillä ei ollut taskulamppua, vaan heidän täytyi kulkea pimeässä.

-Missä Harry ja Ginny ovat? He eivät ole luolassa, eivät rannalla, eivät missään, Hermion raastoi hiuksiaan epätoivoisena. Ron hieraisi kuumottavia kasvojaan. Vaikka oli ilta, oli todella lämmintä, melkein hiostavan kuumaa.

-Joku on tainnut todellakin kidnapata heidät, Ron sanoi synkästi.

-Aivan oikein, kuului matala ääni aivan heidän takaansa.

Hermione kiljahti ja melkein pomppasi Ronin syliin. Ron tarttui häntä lujasti käsivarresta ja kääntyi hitaasti ympäri. Heidän takanaan seisoi musta, pitkä mies, joka katseli heitä uteliaasti, mutta hyvin vakavana.

-Mitä sinä oikein puhut? Kuka sinä olet? Ron tivasi, astuen Hermionen eteen niin, että tyttö peittyi näkyvistä. Mies katsoi heitä.

-Se ei ole tärkeää. Minä näin kuinka kaverinne raahattiin saaren pohjoispuolelle, Zolan laaksoon, musta mies kertoi. Ron rypisti kulmiaan. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan sen nimisestä paikasta.

-Oletko sinä nyt tosissasi? Näitkö sinä keitä kidnappaajat olivat? Ron kysyi. Mies nyökkäsi.

-Näin. He olivat Zolan heimon jäseniä, jotka uhraavat ihmishenkiä Samurille, haukkajumalalle. Pahoin pelkään, että ensi yönä, jolloin on täysikuu, on uhrausyö. Ystävänne uhrataan silloin, ellette tee asialle jotain, mies sanoi. Sitten hän yllättäen kääntyi ja aivan kuin haihtui pois.

-Ei! Älä mene! Odota! Ron huusi vihaisena. Hermione nielaisi.

-Näitkö sinä sen? Aivan kuin hän olisi vain … kadonnut, Hermione kuiskasi. Ron ei ollut kuulevinaan.

-Meidän on mentävä Zolan laaksoon, nyt heti. En aio antaa heimon uhrata Harrya ja siskoani, Ron sanoi päättäväisenä ja niin he pakkasivat tavaransa ja lähtivät matkaan.

Ron ja Hermione liukastelivat polulla, juostessaan eteenpäin. Polku oli vielä sateesta hiukan märkä, mutta aurinko kuivattaisi sen pian. Hermionea pelotti ystäviensä puolesta. Onneksi Ron antoi hänelle voimaa. Ron piteli häntä kädestä ja kiskoi eteenpäin.

-En jaksa enää. Huilitaan hiukan, Hermionea hengästytti. Hän ei liikkunut paljoakaan, vaan istui mieluummin kotona kirjojensa parissa. Ron taas oli elämänsä kunnosa.

-Emme me voi pysähtyä. Zolan laakso on toisella puolen saarta, Ron sanoi tiukasti. Hermione irvisti.

-Sinä tapatat minut, Hermione valitti. Ron veti tytön itseään vasten ja painoi huulensa hänen huulilleen. Hermione sulki silmänsä ja nautti Ronin kosketuksesta. Heti suudelman päätyttyä hän janosi lisää.

-Hermione … sinun täytyy jaksaa, Ron kuiskasi. Hermione veti syvään henkeä.

-Nyt minä jaksankin. Sinun täytyy suudella minua aina välillä, Hermione sanoi ilkikurisesti. Ron naurahti ja suuteli häntä lisää. Hermionen sydän paisui onnesta.

-Teen sen mielelläni, Ron vakuutti ja päästi sitten irti Hermionesta. Tytöstä tuntui kuin hän olisi jäänyt yksin. Ron ei kuitenkaan antanut hänen tuntea niin kauaa, vaan tarttui häntä kädestä ja lähti taas johdattamaan häntä polkua pitkin eteenpäin. He eivät tienneet mitä kohtaisivat, mutta sen he tiesivät, että Harryn ja Ginnyn henki riippui heistä.

***

Ginny kömpi Harryn luokse turvaan. Häntä pelotti ympärillä tummuneva pimeys, ötökät, jotka yrittivät kömpiä hänen sääriään pitkin ja ulkona seisovat miehet. Harry puristi tytön itseään vasten ja kietoi kätensä hänen hartioidensa ympärille.

-Me selviämme kyllä. Ron ja Hermione pelastavat meidät, Harry vakuutti ja suuteli tyttöä huulille. Ginny hymyili ja painoi päänsä pojan olkapäätä vasten. Hän tunsi olevansa jokseenkin turvassa Harryn vahvojen käsivarsien luona.

Samassa majan ovi aukeni ja sisään astui suurikokoinen mies.

-On aika, hän sanoi huonolla englannilla. Harry vilkaisi kummissaan Ginnyyn.

-On aika, mihin? Harry kysyi. He nousivat nopeasti, kun mies katsoi heitä vaarallisesti. Heidät työnnettiin ulos. Taivas oli kirkkaiden tähtien peitossa ja täysikuu valaisi heidän kulkuaan.

Heidät vietiin erään kukkulan laelle. Siellä oli jonkinlainen uhrauspaikka. Alttari. Suuri haukkapatsas seisoi heidän edessään vaarallisen näköisenä, tummana ja uhkaavana. Ginny vinkaisi ja piiloutui Harryn selän taakse.

Miehet mumisivat jotakin yhteen ääneen. Sitten risukasaan, joka oli kootti haukan eteen, heitettiin tulta. Se syttyi liekkeihin. Harry kavahti kauemmaksi, vieden Ginnya samalla mukanaan.

Sitten, aivan yhtäkkiä alkoi sataa vettä. Ihan kaatamalla. Tähtikirkas yö ja kuutamo. Kukaan ei ollut odottanut, että rankka vesisade yllättäisi heidät. Vesisade sammutti liekit ja tuli pilkkopimeää. Harry oli helpottunut. Läheltä piti, ettei heitä uhrattu jollekin haukalle …

Ginny vapisi hänen takanaan. Harry puristi tyttöä rauhoittavasti kädestä. Vesipisarat kastelivat heidät likomäriksi, mutta tällä kertaa Harry oli siitä iloinen.

-Tulkaa sitten. Emme voi uhrata teitä, kun sataa vettä, joukon isoin mies, ilmeisesti pomo, kivahti ärtyneenä, tarttui kumpaakin käsivarresta ja lähti raahaamaan kohti majaa, missä he olivat aiemminkin olleet.

Ginny ei olisi voinut olla helpottuneempi. Hän haparoi pimeässä ja löysi Harryn käden, josta oli vahingossa hetki sitten päästänyt irti. Pisarat tarttuivat hänen ripsiinsä, liimasivat vaatteet kiinni ihoon ja saivat hiukset hassuiksi kiehkuroiksi.

Ginny toivoi olevansa missä tahansa muualla, kahdestaan Harryn kanssa, eikä täällä … Jumalan hylkäämässä paikassa, rankassa vesisateessa, hullujen alkuasukkaiden kanssa, jotka aikoivat uhrata heidät! Tästä voisi kirjoittaa hyvän kirjan, Ginny ajatteli happamana.

Heidät tyrkättiin jälleen siihen samaan pieneen majaan ja ovi lukittiin heidän jälkeensä.

***

Ron ja Hermione olivat saapuneet Zolan laaksoon, pieneen kylään. He olivat juuri nähneet kuinka Harrya ja Ginnya raahattiin erääseen majaan. Kaksi isoa korstoa jäi seisomaan oven ulkopuolelle sateeseen, jonkinlaiset seipäät olalla.

-Tule, Ron sihahti Hermionelle.

-Mitä? Mihin? Aiotko taistella noita korstoja vastaan? Hermione tarttui Ronia paidan helmasta. Ron pysähtyi ja mietti.

-Onko sinulla parempia ideoita? Ron katsoi Hermionea odottavaisesti. Hermione veti syvään henkeä ja nyökkäsi.

-On. Minä voin olla houkutuslintu. Voin tulla esiin pusikosta ja huudella heille jotakin, silloin he lähtevät perääni. Sinä voit sitten pelastaa Harryn ja Ginnyn, Hermione ehdotti. Ron laittoi kädet puuskaan ja tuhahti:

-Ei ikinä! En suostu siihen, Ron sanoi kiivaasti. Hermione huokaisi.

-Älä nyt viitsi: Et ikinä pärjää noille korstoille, he murskaavat tai keihästävät sinut ja pistävät iltapalakseen. Anna minun tehdä tämä, Hermione pyysi. Ron näytti kamppailevan tunteidensa kanssa.

-Jos sinulle tapahtuu jotakin …

-Ei tapahdu, Hermione vakuutti. Ron veti tytön itseään vasten ja puristi niin lujaa, että Hermionelta oli henki loppua.

-Ron, sinä litistät minut, Hermione vinkaisi. Ron höllensi otettaan.

-Anteeksi. Minä pidän sinusta todella paljon, Hermione Granger. Älä anna ottaa itseäsi kiinni, Ron katsoi häntä tiukasti. Hermione pudisti päätään ja sitten he suutelivat palavasti toisiaan, vesisateessa. Hermione ei olisi halunnut lopettaa, mutta heidän oli pelastettava Harry ja Ginny.

***

Hermione astui pusikosta ja asteli kohti miehiä, lanteitaan keinutellen. Miesten katseet kiinnittyivät häneen, kun he kuulivat oksan rasahtavan Hermionen jalan alla. Heidän seipäänsä osoittivat suoraan Hermionen sydämeen, mutta miehet laskivat hiukan aseitaan, kun huomasivat, että hän olikin tyttö.

-Tulkaa hakemaan minut pojat, Hermione nikkasi silmää veitikkamaisesti. Miehet vilkaisivat toisiaan, laskivat seipäänsä ja lähtivät astelemaan häntä kohti, virne kasvoillaan. Hermione pinkaisi juoksuun, saaden miehet peräänsä. Ron katsoi heidän menoaan, peläten ensimmäistä kertaa enemmän kuin koskaan ennen.

Hän ei kuitenkaan saanut jäädä pelkäämään. Niinpä hän juoksi majan luokse, otti molemmat seipäät toiseen käteensä ja alkoi avata majan lukkoa.

***

-Kuuletko sinä, joku on tulossa, Ginny kuiskasi Harrylle, joka ponkaisi seisomaan.

-Jokohan sade on loppunut, Ginny kuiskutti. Harry pudisti hitaasti päätään.

-Ei se ropisee yhä, Harry mutisi. Ginnykin nousi.

-Kuka se sitten voi olla? Ginny ihmetteli.

Samassa ovi tempaistiin auki. Harry ei heti erottanut hahmoa ovensuussa, mutta sitten Ginny kiljahti ja syöksähti Ronin kaulaan.

-Ron! Sinä pelastit meidät! Ginny rutisti veljeään.

-Shh … Älä huuda. Tulkaa, meidän pitää mennä, Ron sanoi. Harry ja Ginny seurasivat häntä. Ron ojensi toisen seipäistä Harrylle.

-Missä Herm on? Harry kysyi, katsellen ympärilleen.

-Hän harhauttaa miehiä, Ron sanoi. – Sovimme, että tapaamme luolalla, Ron kertoi.

-Toivottavasti hän osaa sinne, Harry sanoi huolissaan. Ron rypisti kulmiaan. Hän ei ollut ajatellut sitä, kun he olivat sopineet tapaamisesta …

Hermione liukasteli kuraisella polulla juostessaan metsän halki. Hän muisteli reittiä, mistä he olivat Ronin kanssa tulleet ja yritti seurata sitä. Jossakin pamahti ukkonen ja salama valaisi koko tienoon. Hermione vilkaisi taakseen ja näki niiden miesten seuraavan, inhottava virne kasvoillaan. He huutelivat rivoja hänen jälkeensä, mutta Hermione ei ollut kuulevinaankaan.

Hän kompastui äkkiä ja satutti nilkkansa. Kipu sai kyyneleet kohoamaan hänen silmiinsä, mutta Hermione kömpi pystyyn ja jatkoi sinnikkäästi matkaansa. Sitten tapahtui jotain kummallista. Hermione kuuli kaksi karjaisua ja sitten tuli hiljaista. Hän pysähtyi hengästyneenä ja katsoi taakseen. Polku oli tyhjä.

Väristykset kiirivät selkää pitkin. Minne miehet olivat kadonneet? Oliko joku villieläin napannut heidät? Hermione kääntyi ja päätti jatkaa matkaansa, tällä kertaa hiukan rauhallisemmin, sillä jalkaan koski.

Ukkonen jyrähti taas ja heti sen perään salama välähti. Hermione vapisi kylmästä. Märät vaatteet liimautuivat ihoon ja kylmyys tunkeutui luihin ja ytimiin asti. Hermione ei kuitenkaan pysähtynyt säälimään itseään. Kunhan hän pääsisi luolalle, Harry, Ron ja Ginny olisivat siellä ja Ron lämmittäisi häntä.

Ajatus toi hiukan lohtua. Hermione ontui polulla eteenpäin, kunnes näki äkkiä luolan edessään. Oliko tuo se heidän luolansa? Ehkä.

-Harry? Ron? Ginny? Hermione huuteli sateen ropistessa maahan. Hän ei kuitenkaan saanut vastausta. Ehkä hän oli väärällä luolalla. Hermione huokaisi, mutta päätti kuitenkin mennä suojaan luolaan, ettei vilustuisi pahasti.

***

 

Ron, Ginny ja Harry astelivat metsikön poikki. Kukaan ei ajanut heitä takaa tai ainakaan he eivät kuulleet askelia. Harry piteli Ginnya kädestä ja auttoi häntä vaikeiden esteiden yli.

-Toivottavasti Hermione on kunnossa, Ron pelkäsi tytön puolesta. Hermione oli yksin tällä saarella, kylmissään ja peloissaan. Ron toivoi sydämestään, että Hermione olisi löytänyt tiensä luolalle.

-Eikö meidän kohta pitäisi olla perillä? Harry kysyi, kun hän oli liukastunut jo toiseen kertaan. Ginny auttoi pojan pystyyn ja Harry hymyili, siirtäen märkiä, tummia hiuksiaan otsaltaan.

-Kyllä – luulen niin, Ron vilkaisi ympärilleen.

-Luulet niin? Nyt sinun pitäisi tietää eikä luulla, Harry huokaisi. Ron kohautti olkiaan.

-Ainakin tämä paikka näyttää tutulta, Ron sanoi. Harry pudisteli päätään. He olivat varmaankin eksyksissä. Loistavaa.

***

Hermione käpertyi luolan seinustan viereen ja katseli sateen ropinaa ja salamoiden välähtelyä. Hän veti polvet rintaansa vasten ja painoi leukansa niiden päälle. Häntä väsytti ja silmät lupsahtelivat kiinni. Hyvin pian hän oli sikeässä unessa.

-Hermione!! Ääne kuuluivat aluksi kaukaa, mutta lähestyivät sitten. Hermione säpsähti hereille. Hän ei tiennyt kuinka kauan oli nukkunut. Hän räpytteli silmiään ja katseli ulos pimeyteen. Sade oli lakannut ja mustat pilvet siirtyneet kauemmaksi. Niiden välistä näkyi kaistale tummansinistä tähtitaivasta.

-HERMIONEE!! äänet tulivat lähempää, huolestuneina.

-OLEN TÄÄLLÄ! Hermione karjui takaisin. Samassa Ginny, Ron ja Harry juoksivat luolan suuaukolle ja sitten he jo olivat hänen luonaan.

-Hermione! Oletko kunnossa? Ron veti tytön syliinsä ja painoi päänsä Hermionen päätä vasten. Hermione kietoi käsivartensa pojan ympärille ja nautti tämän tuoksusta, kosketuksesta ja vartalon tuomasta lämmöstä. Ron oli yhtä märkä kuin hänkin, mutta silti Hermionen valtasi suloinen lämpö.

-Olen, Hermione vastasi, kohottaen kasvonsa Roniin. Ron sipaisi hänen punaista poskeaan ja hymyili.

-Hienoa. Minä pelkäsin, että eksyisit, Ron sanoi. Hermione liikahti. Jalkoja pisteli, kun hän oli istunut samassa asennossa niin pitkään.

-Minä luulinkin, että eksyin, mutta ilmeisesti olen oikeassa luolassa, Hermione yritti nousta seisomaan, mutta voihkaisi, kun hänen jalkansa kosketti maata.

-Mitä nyt? Ron kysyi hädissään. Hermione puraisi huultaan ja siirsi hiuksia kasvoiltaan.

-Taisin satuttaa nilkkani, kun juoksin miehiä karkuun, Hermione tunnusti.

-Voi ei … Mitä me teemme? Ei täällä ole lääkäriä, Ron hätäili.

-Rauhoitu, Ron, Harry sanoi ja katsoi Hermionea.

-Miltä se tuntuu? Onko se poikki? Harry kyseli. Hermione pudisti päätään.

-En usko. Se on kai vaan nyrjähtänyt, Hermione sanoi. Harry huoahti ja haroi hiuksiaan.

-Särkeekö sitä? Miten sinä nyt pystyt liikkumaan? Harry huolehti.

-Ei siihen paljon satu. Pystyn kyllä liikkumaan, kunhan vähän autatte. Eikö meitä aleta jo kohta kaivata? Hermione kysyi sitten. Ron rypisti kulmiaan.

-Vanhemmat eivät ole vielä tulleet. Meidän pitää olla täällä vielä ainakin viikko, Ron murahti.

-Ei kai! Ginny älähti.

-Ikävä kyllä. Harmi, kun meillä ei ole täällä pöllöä, Ron huokaisi.

-Hedwig oli jossain, kun me lähdimme, Harry sanoi. Ron nyökkäsi.

-Löytäisiköhän se meidät, Ron pohti. Nyt oli Harryn vuoro huokaista.

-En oikein tiedä, Harry mutisi.

-Meidän pitäisi nukkua, Ron ehdotti. Ajatus sai kannatusta ja niin he kaikki käpertyivät lähelle toisiaan. Hermione painautui Ronin kainaloon ja poika kietoi takin heidän päälleen. Ginny ja Harry puolestaan käpertyivät toisiaan vasten. Toistensa ruumiinlämmön ansiosta he pysyivät lämpininä.

***

Aamu valkeni aurinkoisena eikä öisestä myrskystä ollut tietoakaan. Taivas oli hehkuvan sininen ja luola oli valoisa. Ginny heräsi ensimmäisenä, muttei halunnut siirtyä mihinkään Harryn syleilystä. Hän nautti pojan läheisyydestä. Silmät lupsahtelivat välillä kiinni, mutta hän yritti pysytellä. Harry tuntui turvalliselta eikä Ginnyn tarvinnut pelätä mitään, kun Harry suojelisi häntä. Viime yönäkin Harry oli pitänyt hänestä huolta. Se oli tuntunut Ginnysta ihanalta.

Ginny käpertyi tiukemmin Harrya vasten. Liikahduksellaan hän herätti Harryn. Heidän katseensa kohtasivat. Harry hymyili, kohotti kätensä ja siirsi Ginnyn punaisen hiussuortuvan tytön korvan taakse.

-Huomenta, Ginny kuiskasi, silmät hehkuen kilpaa auringon kanssa.

-Huomenta itsellesi. Oletko ollut kauankin hereillä? Harry kysyi. Ginny pudisti päätään.

-Heräsin äskettäin, Ginny tunnusti. Harry kumartui hiukan ja painoi huulensa lempeinä Ginnyn huulille. Ginny kietoi kätensä Harryn kaulan ympärille ja painautui tiukemmin vasten Harryn vahvaa vartaloa.

-Mm … Ginny mumisi suudelman päätyttyä.

-Mistä hyvästä tuo oli? tyttö kysyi sitten. Harry naurahti.

-Olet niin kaunis. Minun teki mieleni suudella sinua, Harry hymyili ja Ginny punastui.

-Hermione ja Ron taitavat vielä nukkua, Ginny kuiskutti, vilkaisten lähekkäin nukkuvan parin suuntaan. Harry kohotti hiukan päätään ja katsoi heitä.

-Luultavasti, Harry kuiskutti takaisin. He suutelivat uudestaan.

***

-Me voisimme lähteä kävelylle, Harry ehdotti, kun Ron ja Hermione vain nukkuivat. Harry ei liiemmälti tiennyt kellosta mitään, mutta luultavasti se läheni kahtatoista päivällä.

-Niin voisimme. Ron huolehtii kyllä Hermionesta, Ginny nousi. He lähtivät ulos luolasta, auringonpaisteeseen ja lintujen iloiseen sirkutukseen. He poimivat marjoja matkan varrelta ja lysähtivät sitten mustikoiden keskellä istumaan.

-Tämä on kaunis saari päivisin, mutta pelottava saari öisin, Ginny sanoi, popsien mustikoita suuhunsa. Harry nyökkäsi.

-Olen tismalleen samaa mieltä, Harry vakuutti. Ginny virnisti ja katsoi sitten ilkikurisesti Harrya. Hän ojensi mustikan kohti Harryn suuta. Harry virnisti ja avasi suunsa. Ginny alkoi syöttää Harrya, he kikattelivat kuin pikkutytöt. Sitten Harry kellisti Ginnyn mustikkavarpujen sekaan. Hänen huulensa löysivät Ginnyn huulet ja he suutelivat intohimoisesti toisiaan.

Ginny mietti miltä tuntuisi rakastella Harryn kanssa metsässä, auringon lämmittäessä ihoaan. Mutta hän ei uskaltanut tehdä aloitetta siihen suuntaan. Eikä heillä olisi mitään ehkäisyäkään.

***

Ron heräsi vihdoin ja katseli Hermionen nukkuvaa hahmoa. Hermione näytti niin suloiselta ja pehmeältä. Hän tarvitsi unta viime yön jälkeen. Ron nautti vain siitä, että sai katsella tyttöä. Sitten Hermione kuitenkin avasi silmänsä, kuin aistien, että häntä tuijotettiin.

-Huomenta. Mitä kello on? Hermione nousi istumaan, unisena ja hiukset hieman sekaisin. Ronista hän näytti seksikkäältä. Ron rykäisi.

-Huomenta … En tiedä kellosta mitään. Harry ja Ginny ovat lähteneet jonnekin, Ron sanoi sitten. Hermione rypisti kulmiaan.

-Minne? hän uteli. Ron kohautti olkiaan ja nousi seisomaan.

-Onko sinulla nälkä? Voisimme hakea marjoja vai pystytkö sinä liikkumaan? Ron halusi tietää. Hermione kohottautui varovaisesti seisomaan. Nilkkaa särki hiukan, mutta hän uskoi pärjäävänsä.

-Jos löydämme jonkin kepukan, voit tukea itseäsi sillä, Ron ehdotti. Hermione nyökkäsi ja he lähtivät ruuanhakuun.

Paria päivää myöhemmin he olivat kaikki nälkäisiä ja janoisia. Vettä oli joka puolella, mutta se ei ollut juomakelpoista, sillä se oli suolaista. Ruuan ja juoman puute alkoi heikentää heidän voimiaan eivätkä he jaksaneet paljonkaan liikahtaa luolasta. Marjat hupenivat heidän suihinsa, mutta Hermione alkoi voida marjoista pahoin ja oksensi kaiken syömänsä.

-Me oikeasti kohta kuolemme tänne, Hermione valitti huonovointisena.

-Emmekä kuole. Joku tulee pelastamaan meidät, Ron lohdutti ja puristi tyttöä kädestä. Harry ja Ginny olivat menneet etsimään jotakin muuta syötävää kuin marjat. He olivat säilyttäneet seipäät, jotka olivat vieneet alkuasukasleiriltä. He olivat aiemminkin yrittäneet, mutta eivät olleet saaneet mitään.

***

Harry liikusteli puiden seassa, yrittäen hiljaa saalistaa jänistä, joka söi ruohoa vähän matkan päässä. Hän ei mielellään olisi halunnut tappaa sitä, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut tai he kuolisivat nälkään.

Harry kohotti seipään ja iski sen jänikseen. Se kuoli välittömästi. Harry hengähti syvään. Nyt heillä olisi ruokaa ainakin joksikin aikaa.

-Ginny, minä sain jäniksen kiinni, Harry huusi. Ginny ryntäsi hänen luokseen, kasvot punoittaen ja punaiset hiukset sekaisina.

-Oi, jänisparka, Ginny katsoi sen kuollutta ruumista. Harry vilkaisi häneen.

-Älä ala sääliä sitä. Meidän on pakko syödä jotain. Palataan nyt takaisin luolaan, Harry sanoi ja kantoi jänistä luolaa kohti. Ginny asteli hänen jäljessään.

***

Ron kohottautui seisomaan, kun Harry ja Ginny saapuivat jänistä kantaen.

-Loistavaa! Saamme ruokaa, Ron hehkutti. Hän oli sytyttänyt nuotion.

-Miten Hermione voi? Harry vilkaisi nukkuvaa Hermionea.

-Nukahti juuri. Ei herätetä häntä. Jätetään jänispaistia hänellekin illaksi, Ron sanoi ja Harry nyökkäsi.

Syötyään he asettuivat lepäämään luolan suuaukolle. Taivas oli pilvetön ja aurinko paistaisi vielä muutamien tuntien ajan. He olisivat voineet syödä kokonaisen jäniksen, mutta he halusivat säästää myöhemmäksikin.

-Vanhemmat tulevat jo muutaman päivän kuluttua kotiin, Ron sanoi hiljaa.

-Sitten menee vielä päivä ennen kuin he alkavat kaivata meitä. Jätitkö sinä lappua, missä me olemme? Ginny kysäisi.

-Jätin. Kirjoitin, että olemme lähteneet veneellä Kummitussarelle, Ron sanoi.

-Eikö se mieskään, jolta vuokrasimme veneen, ihmettele, mihin hänen veneensä katosi? Harry kysyi.

-En tiedä. Ehkä hän vain ajattelee, että olemme kauemmin täällä kuin aioimmekaan, Ron kohautti olkiaan. Kukaan ei puhunut mitään hetkeen aikaan.

-Toivon totisesti, että meidät löydetään täältä pian, Harry huoahti, kierähti oikealle kyljelleen ja nukahti.

-Niin minäkin, Ron mutisi itsekseen ja ummisti silmänsä. Tämä seikkailu alkoi jo riittää.

***

Seuraavana aamuna satoi taas rankasti. Taivas oli pilvien peitossa ja sumu leijaili heidän ympärillään. Hermione alkoi toipua mahataudistaan ja jaksoi jo olla jalkeilla. Hän söi hiukan jänispaistia, joka alkoi jo olla loppumaisillaan.

-Inhoan tätä vesisadetta, Hermione puuskahti, istuen Ronin kainalossa. Ron silitteli hänen hiuksiaan ja hymyili.

-Niin minäkin. Voisimme lähteä loppukesästä jonnekin, missä ei sada, Ron ehdotti.

-Ei meillä ole varaa matkustaa, Hermione huokaisi. Ron nyökkäsi. Hermione oli täysin oikeassa.

-Mennään rantaan sitten, kun tämä rankkasade tyyntyy ja sumu hälvenee, Harry sanoi.

-Hyvä ajatus. Ehkä meitä jo etsitään. Kukaan ei voi tietää, missä olemme, jos piileksimme luolassa, Ron puhahti.

-Entä ne alkuasukkaat? Jos he taas kidnappaavat meidät? Ginny kysyi huolissaan. Hän makasi pää Harryn sylissä ja katseli huolissaan Harryn kasvoja.

-Tuskin he enää tulevat sille rannalle, Harry sanoi. Ginny toivoi, että poika olisi oikeassa. Hän ei halunnut kohdata alkuasukkaita enää.

***

Satoi koko päivän. Ilta saapui liian pian eivätkä he enää viitsineet mennä rantaan. He sytyttivät nuotion keräämistään kepukoista ja lämmittelivät sen ääressä.

-Ruokaa ei ole. Ehkä Ronin ja minun pitäisi mennä metsästämään sitä, Harry ehdotti.

-Ette te voi jättää meitä tänne yksin, Ginny pelästyi.

-Ei täällä mitään tapahdu. Tulemme aivan pian, Harry ja Ron nousivat, ottivat seipäät mukaansa ja lähtivät metsälle kuin villimiehet.

-He ovat niin rohkeita, Ginny huokaisi, asettuen makaamaan luolan kylmälle lattialle. Hermione katsoi tuleen, jonka liekit kohosivat korkealle. Hän kietoi takkia tiukasti ympärilleen.

-Olen samaa mieltä. Emme mekään mitään arkajalkoja ole. Olemmehan kaikki Rohkelikkoja, Hermione huomautti. Ginny virnisti.

-Joskus minusta tuntuu, että hattu pisti minut väärään tupaan, Ginny naurahti. Hermione hymähti.

-Sama täällä, Hermione vakuutti.

***

Pojat saapuivat mukanaan pari jänistä.

-Taas jänispaistia, Hermione virnisti.

-Se oli aika hyvää, Ron puolusteli ja laski kuolleen jäniksen maahan. Hermione kohautti olkiaan ja katseli Ronia, kun tämä alkoi työskennellä jäniksen kimpussa. Ron oli aivan ihana poikaystävä. Parempaa ei voinut saadakaan. Heillä meni niin hyvin. Ron oli herttainen, lempeä, rohkea, luotettava ja erittäin komea. Mitä muuta tyttö saattoi toivoa?

Ginnyn ajatukset kiertelivät hiukan samoilla poluilla. Harry ja hän olivat seurustelleet jo puoli vuotta. Hän ei olisi koskaan voinut kuvitellakaan, että alkaisi joskus seurustelemaan Harryn kanssa. Harry oli kuuluisa, hyvännäköinen, rohkea, utelias ja hauska. Ginny ei koskaan kyllästynyt hänen seuraansa. Hänestä oli joskus ihanaa vain katsella Harrya.

Vihdoin he saivat syödäkseen, jonka jälkeen he asettuivat lähelle toisiaan ja nukahtivat. Nuotio hiipui hiljalleen ja sammui lopulta kokonaan. Hermione oli aivan kiinni Ronissa ja Ginny puolestaan oli hakeutunut Harryn lähelle. Pimeys nielaisi ystävykset totaalisesti, mutta toisensa lähellä he tunsivat olevansa turvassa.

Aamulla he lähtivät rantaan tavaroineen. Hiekka ei ollut kovin lämmintä sateen ja myrskyjen jäljiltä. He menivät uimaan hiukan viileään veteen. Aallot löivät rantaa vasten ja taivaalla ei kerrankaan ollut pilvenhattaraakaan. Hermione makoili rannalla, ottaen aurinkoa. Ginny liittyi pian hänen seuraansa, mutta pojat eivät jaksaneet makoilla. He temmelsivät vedessä kuin pienet pojat.

***

-Katsokaa! Mikä tuo on? Ginny huudahti äkkiä. Pojat olivat juuri astelemassa heidän luokseen, mutta kääntyivät salamana, kuullessaan Ginnyn huudahduksen. Hermionekin nousi istumaan ja varjosti silmiä kädellään, jotta näkisi saman, mitä Ginnykin.

Sitten he erottivat sen. Se oli vene. Se souti kohti rantaa.

-Hei, me olemme täällä! Ginny alkoi kiljua. Niin he muutkin tekivät. He huitoivat ja kiljuivat minkä jaksoivat ja heidät huomattiin. Harry rutisti Ginnya ja Ron painoi Hermionen itseään vasten. Vihdoin heidät oli huomattu ja kohta he pääsisivät lämpimään taloon.

Veneestä kiipesi joku mies, jolla oli mustat hiukset. Harryn suu loksahti auki, kun hän tunnisti miehen.

-Sirius! hän hengähti suu auki. Sirius virnisti iloisesti ja pyyhkäisi kurittomia hiuksiaan taakseen.

-Minäpä hyvinkin. Molly oli tavattoman huolissaan teistä ja otti minuun yhteyttä pöllöpostilla. Hän pyysi minua käymään Kotikolossa ja niin päätin tehdä. Huomasin teidän jättämän lapun keittiön pöydällä ja siinä olleen päiväyksen ja huolestuin. Kyselin ihmisiltä, missä Kummitussaari sijaitsi ja he kertoivat sen minulle auliisti. Ja tässä minä olen, Sirius virnisti taas. Harry halasi häntä lujasti.

-Pelastit meidät! Me olemme olleet täällä jo ikuisuuden, Harry sanoi.

-Ja meillä on nälkä! Ron julisti. Sirius naurahti.

-Mitä veneellenne tapahtui? Sirius katsoi ympärilleen.

-Se karkasi, kun täällä oli myrsky, Ginny kertoi.

-Hmm … Onneksi saavuin hätiin, Sirius hymyili. Harryn silmät loistivat. Todellakin!

-Lähdetäänkö sitten? Sirius kysyi. Heitä ei tarvinnut kahdesti käskeä. He keräsivät tavaransa ja lastasivat ne veneeseen, kömpien sitten itse perässä.

Pian he olivat rannassa, mistä olivat lähteneetkin. Nuorten vuokraama vene oli jossakin, mutta selitettyään miehelle, jolta olivat sen vuokranneet kaiken, mitä oli tapahtunut, mies antoi heille anteeksi.

-Ehkä se putkahtaa jostakin, mies pohti. Sirius maksoi miehelle oman veneensä vuokrauksesta ja lähti sitten nuorten kanssa kohti Kotikoloa.

Ron, Harry, Hermione ja Ginny kertoivat kilvan mitä saarella oli tapahtunut ja Sirius kuunteli ihmeissään.

-Ihme, että olette hengissä, Sirius katsoi Harrya ja Ginnya.

-No, se oli pikkujuttu Voldemortin rinnalla, Harry virnisti. Ginny katsoi häntä paheksuvasti, kun Harry mainitsi tiedät  kai  kenen nimen.

-Niinpä kai, Sirius naurahti.

-Minä kirjoitan äidille, että olemme kunnossa, Ron päätti ja meni hetkeksi aikaa yläkertaan.

-Minä voin laittaa teille jotain syötävää. Taidan viipyä siihen asti, kunnes Molly tulee, Sirius sanoi.

-Hyvä ajatus, Harry nyökkäsi. Hänestä oli hienoa jutella Siriuksen kanssa. Siitä olikin ollut aikaa, kun he viimeksi olivat nähneet.

-Seikkailu taitaa olla ohi, Hermione huokaisi, katsoen alas tulevaa Ronia. Ron virnisti.

-Minä luulin, että sinä et pitänyt siitä, Ron sanoi, vetäen Hermionen kainaloonsa.

-No, kyllä minä hiukan, Hermione virnisti.

-Niin minäkin, Ron suuteli Hermionea lujasti. Hermionea vastasi suudelmaan. Mitä muuta hän saattoi tehdä?