Paring: Hermione ja Draco

Rating: NC-17

Juoni: Hermione ja Draco jäävät loukkuun varastohuoneeseen ja siellä sitten tapahtuu jotain, mitä kumpikaan ei olisi koskaan uskonut (aika kulunut idea, mutta hällä väliä!

A/N: Draco ja Herm ficin aika! Piti kirjoittaa erästä haastetta, mutta sitten halusinkin tehdä taas tällaisen NC-17 painotteisen jutun.

****

Tasainen vesisateen ropina piti Hermione Grangeria hereillä vielä keskellä yötä. Hän tuijotteli kattoon, saamatta unta, vaikka silmiä painoi väsymys pitkän viikon jälkeen. Nyt oli jo perjantai, kohta alkaisi viikonloppu. Hermionesta oli hauskaa olla Tylypahkassa, joskus se opiskeleminen tahtoi vain olla liian rankkaa hänen makuunsa.

Hermione huokaisi ja käänsi kylkeä, pöyhi tyynyä ja painoi päänsä sille. Hän yritti laskea lampaita, mutta kyllästyi viidessäkymmenessä. Hän olisi tahtonut sulkea korvansa inhottavalta sateelta ja ajoittaiselta ukkosen jyrähtelyltä, mutta ei pystynyt siihen. Kaiken lisäksi ajatukset pyörivät numerologian saloissa, sillä professori Vektor oli uhannut pitää pienet harjoituskokeet, jotta he muistaisivat aikaisemmin oppimiaan asioitakin.

Numerologia oli hauskaa, mutta joskus se raastoi hermoja. Etenkin silloin, kun laskut eivät tahtoneet jäädä päähän, ei sitten millään. Hermione oli jo kuudennella luokalla. Vähän päälle vuosi jäljellä eikä Hermione ollut täysin varma, mitä tahtoi tulevaisuudelta.

”Nuku”, Hermione komensi itseään ja sulki taas silmänsä. Huomisista kokeista ei tulisi mitään, jos Hermione ei saisi nukutuksi. Vihdoin Hermione oli niin uupunut, että nukahti levottomaan uneen, nähden unta vihaisesta professori Vektorista, joka sanoi, ettei hän osannut yhtään mitään …

***

Hermione hätkähti hereille. Hän kömpi istumaan ruskeat hiukset sekaisina. Mitä kello oli? Voi ei! Hän oli nukkunut liian myöhään. Mitä professori McGarmiwa nyt sanoisi? Hermione älähti ja haroi hiuksiaan. Miksei kukaan ollut herättänyt häntä.

Hermione heitti peiton sivuun ja alkoi ennätysvauhdilla pukea vaatteita yllensä. Hän ei jaksanut kamalan kauaa harjata takkuisia hiuksiaan vaan veti ne kiireesti poninhännälle selän taakse. Sitten hän tarkisti, että kaikki kirjat olivat laukussa mukana ja lähti juoksujalkaa alakertaan. Oleskeluhuoneessa ei ollut ketään. Siellä oli pimeää ja hiljaista.

Hermione kompastui maton reunaan ja lensi lattialle, iskien leukansa lattiaan. Kyyneleet kihosivat silmiin ja hän kirosi typeryyttään. Hiukan varovaisemmin hän nousi seisomaan ja asteli muotokuva-aukon luokse. Lihava Leidi katsoi häntä päätään puistellen, mutta Hermione ei jäänyt kuuntelemaan hänen moitteitaan.

Hän miltei lensi käytäviä pitkin eteenpäin, kohti muodonmuutokset luokkaa. Tunti päättyi samaan aikaan, kun hän koputti oveen. Oppilaita alkoi vyöryä ulos luokasta ja Hermione oli jäädä jalkoihin.

Hän oli törmätä Draco Malfoyhin, joka asteli luokasta kovalla kiireellä.

”Katsoisit eteesi”, Draco murahti. Hermione punastui harmista ja mutisi anteeksipyynnön. McGarmiwa kohotti katseensa kirjasta, jota oli lukemassa ja katsoi häntä kummissaan.

”Hiukan myöhäinen aika tulla tunnille. Se loppui juuri”, McGarmiwa sanoi. Hermione yritti tasata hengitystään. Hän laski laukkunsa jalkojensa juureen.

”Olen todella pahoillani. Nukuin pommiin eikä kukaan herättänyt minua”, Hermione sanoi harmissaan. McGarmiwa huokaisi ja sulki kirjansa.

”Sait silti poissaolon tunnilta. Läksyt ovat taululla. Muista tehdä ne”, McGarmiwa sanoi ja Hermione painoi ne muistiinsa. Hän toivotti McGarmiwalle hyvät päivänjatkot ja kiirehti kohti Kasvihuonetta, missä heillä oli Professori Verson pitämä yrttitiedon tunti.

”Missä sinä olit viime tunnin?” Ron ihmetteli, kun hän ehti puuskuttaen kasvihuone numero kolmen kohdalle. Hermione veti syvään henkeä ja heilutteli vihkoa kuumottavien kasvojensa edessä, huomaamatta lainkaan, että Draco Malfoy tuijotti häntä.

”Myöhästyin. Kukaan ei herättänyt minua”, Hermione murahti.

”Näytät kamalalta”, Ron katsoi häntä. Hermione mulkaisi häntä.

”Tuopa piristi kummasti”, hän mutisi. Ron virnisti.

”Kuka sanoi, että yritin piristää sinua? Hei, Verso tuli!” Ron huomasi äkkiä ja he menivät tunnille.

***

 

Hermione ei osannut keskittyä mihinkään tuntiin. Häntä väsytti, ajatukset harhailivat ja silmät painuivat väkisinkin kiinni. Kaiken kukkuraksi hänestä alkoi tuntua, että Draco Malfoy tuijotteli häntä. Miksi? Mikä Dracoa vaivasi? Oliko hän tärähtäneen näköinen?

Hermione ei uskaltanut katsoa Dracoa takaisin tai poika murjaisisi jotain ikävää kaikkien kuullen. Niinpä hän tyytyi tekemään Verson antamia tehtäviä, pitäen katseensa tiukasti kirjassaan. Hän ei saanut Dracon koleanharmaita silmiä mielestään, vaan ne kummittelivat jopa kasvien terälehdillä.

”Saamarin Malfoy”, Hermione mutisi. Ron vilkaisi häneen.

”Mitä sinä sanoit?” poika kysyi. Hermione havahtui ja punastui rajusti.

”En mitään”, hän kiirehti sanomaan. Ron rypisti kulmiaan.

”Miksi sinä piirrät sydämiä siihen?” Ron kysyi, napaten kirjan häneltä. Hermione parahti ja yritti ottaa sen takaisin.

”En piirtänyt! Olin ajatuksissani. Anna se takaisin”, Hermione pyysi epätoivoisena.

”Ketä sinä ajattelit? Minuako?” Ron virnisti. Hermione veti syvään henkeä.

”Totta kai. Anna se nyt minulle, Ron”, Hermione kuiskasi. Ron katsoi häntä ja ojensi kirjan hänelle.

”Ajattelitko tosissaan?” Ron tivasi. Hermione nielaisi.

”En tiedä”, hän henkäisi. Miten hän voisi sanoa Ronille ajatelleensa Dracoa? Ron raivostuisi. Eikä hän halunnut raivostuttaa Ronia, koska ei tiennyt, miksi hänen ajatuksensa vaelsivat Dracossa.

***

Hermione oli helpottunut, kun päivä oli ohitse. Hän lysähti uupuneena istumaan kirjaston penkille ja selasi erästä mielenkiintoista kirjaa loitsuista. Hänen pitäisi kirjottaa essee siitä, milloin loitsut keksittiin, kuka ne keksi ja miksi. Hermionesta oli hauskaa kirjoittaa kaikenlaisia esseitä, varsinkin jos sai istua kaikessa rauhassa kirjastossa eikä kukaan olisi häiritsemässä häntä.

Aika tuntui kuluvan kuin siivillä. Hyvin pian Hermione huomasi, että kirjaston suljettaisiin. Matami Prilli tuli häätämään häntä ulos ja Hermione palautti kirjat paikoilleen. Hän kiiruhti ulos kirjastosta ja lähti nousemaan portaita pitkin kohti Rohkelikkotornia.

Kävellessään erästä käytävää, hän kuuli puhetta edestäpäin. Samassa hän huomasikin Dracon ja tämän ystävän Crabben, jotka kuiskuttelivat hiljaa keskenään. He havahtuivat huomatessaan hänet. Hermione epäröi ja aikoi kääntyä takaisin, mutta Draco ja Crabbe tulivat jo häntä kohti.

”Mihinkäs se Granger on menossa tähän aikaan illasta?” Draco irvaili.

”Ei kuulu sinulle”, Hermione urahti. Draco puisteli päätään.

”Eipäs olla kiukkusia. Mitä sinulla oli mielessäsi?” Draco kysyi.

”Ei mitään! Jätä minut rauhaan”, Hermione ärähti. Hän ei todellakaan kaivannut Dracon naljailuja. Draco vilkaisi Crabbeen.

”Voit mennä. Minulla on hiukan puhuttavaa Grangerin kanssa”, Draco sanoi kuin paraskin professori Malfoy. Hermione veti syvään henkeä ja katseli, miten Crabbe katosi kulman taakse. Draco tarttui Hermionea käsivarresta ja kiskaisi ihan lähelleen. Niin lähelle, että Hermione tunsi pojan sydämen lyönnit.

”Mi – mitä sinä haluat?” Hermione änkytti peloissaan. Draco katseli häntä koleanharmailla silmillään ja Hermione nielaisi. Hänestä tuntui kuin hän olisi uponnut Dracon silmien katseeseen. Yksi pieni platinanvaalea hiuskiehkura tipahti otsalle, jonka poika saman tien pyyhkäisi sivuun.

”Opettaa sinua, miltä tuntuu, kun yllätetään salakuuntelusta”, Draco virnisti.

”En minä salakuunnellut. Minä vasta tulin”, Hermione vastusteli. Draco naurahti.

”Varmasti. Minä en usko sinua”, Draco sanoi ja astahti lähemmäs häntä. Heidän välillään oli tuskin mitään. Hermione tunsi, miten hänen rintansa painautuivat Dracon rintakehää vasten. Hän nielaisi miltei kauhuissaan. Hänen oli päästävä pois!

”Anna minun mennä”, Hermione miltei rukoili. Draco pudisteli päätään ja virnisti ilkikurisesti.

”Nythän se hauskuus vasta alkaa. On rangaistuksen vuoro”, Draco sanoi ja painoi aivan yllättäen huulensa Hermionen huulille.

Hermione äännähti yllättyneenä Dracon kiihkeydestä. Pojan huulet olivat lämpimät ja maistuivat jollekin piirakalle, jota hän oli ruuan jälkeen syönyt. Hermione painautui tiukemmin Dracon vahvaa vartaloa vasten ja poika kietoi kätensä hänen lantionsa ympärille.

Yhtäkkiä he hätkähtivät rajusti, kun jostain kuului kolahduksia. Sitten joku nauroi ja samassa he kuulivat Voron äkäisen äänen.

”RIESU! Odotahan kun saan sinut kiinni!” Voro karjui. Draco ja Hermione katsahtivat toisiinsa pelästyneinä. Jos Voro saisi heidät kiinni toisiinsa kietouteina, keskellä autiota käytävää, tämä voisi ajatella jotain epämääräistä ja antaa heille jälki-istuntoa. Sitähän kumpikaan ei halunnut.

”Tänne!” Draco henkäisi, tarttui häntä kädestä, avasi lähimmän komeron oven ja kiskaisi hänet pilkkopimeään tilaan. Hän sulki oven, joka loksahti kummallisesti.

He kuulivat, kuinka Voro tallusteli käytävillä, puhisi itsekseen tai kissalleen Norriskalle.

”Vielä minä sille näytän”, Voro uhkasi. Sitten askeleet ja äänet kaikkosivat eivätkä he kuulleet kuin omat sydäntensä lyönnit.

”Joko Voro meni?” Draco kysyi. Hermione nyökkäsi.

”Luultavasti”, Hermione mutisi ja yritti avata ovea. Se ei kuitenkaan suostunut liikahtamaankaan. Hermione rypisti kulmiaan ja vilkaisi nopeasti Dracoon.

”Saatko sinä ovea auki? Minusta tuntuu, että se on jumissa”, Hermione henkäisi. Draco huokaisi ja kokeili ovea. Se ei auennut. Draco potkaisi sitä harmissaan.

”Voi samperi soikoon!” Draco älähit. Hän ei kestäisi tätä. Joutua nyt ahtaaseen tilaan Grangerin kanssa. Mitä hän tekisi?

”Mistä täältä saa valot?” Hermione hapuili pimeässä ja osui johonkin.

”Ei sieltä!” Draco henkäisi ja Hermione vetäisi kätensä kauhistuneena pois. Hän perääntyi pari askelta seinää kohti, kasvot tulipunaisena. Onneksi Draco ei nähnyt häntä.

”Anteeksi”, Hermione kuiskasi niin hiljaa, että Draco tuskin kuuli. Draco naurahti.

”Se tuntui oikeastaan aika hyvältä”, Draco sanoi mietteliäänä. Hermione punastui rajummin.

”I – ihanko totta?” Hermione änkytti. Draco otti pari askelta eteenpäin ja oli taas ihan kiinni Hermionessa. Hermione ei tiennyt miten päin olisi ollut. Hän tunsi Dracon kosketuksetn ihollaan, kun poika siveli sormeaan hänen käsivarttaan pitkin. Kosketus sai hänet värisemään.

”Pidätkö tästä?” Draco kysyi ja Hermione nyökkäsi. Draco erotti pään liikkeen ja painoi sitten huulensa hänen huulilleen. Hermione kietoi kätensä Dracon kaulan ympärille ja vastasi suudelmaan innokkaammin kuin käytävässä. Tästähän hän oli haaveillut.

”Olen varmaan tulossa hulluksi. Oikeastaan en saisi edes suudella sinua, mutta en voi itselleni mitään”, Draco huoahti Hermionen huulia vasten. Hermione tiukensi otettaan hänestä ja pojan kädet etsiytyivät Hermionen vaatteiden alle.

Paljasta pintaa oli vaikeampi löytää monen vaatekerroksen alta, mutta vihdoin Draco kosketti sileää, lämmintä ihoa. Hermione värähti kylmien käsien kosketuksesta, mutta ei työntänyt pojan käsiä poiskaan.

Draco innostui hyväilemään häntä vähän rohkeammin. Hänen kätensä etsiytyivät rinnoille, joita rintaliivit peittivät. Hermione hengitti syvään ja koetti saada sydämensä sykettä rauhoittumaan.

Draco alkoi riisua häntä hitain liikkein. Kuin hidastetussa elokuvassa. Hermione auttoi häntä parhaansa mukaan, kunnes seisoi yläosattomissa Dracon edessä. Onneksi oli pimeää. Draco ei voinut nähdä hänen pieniä rintojaan, mutta saattoi tunnustella häntä rauhallisin, melkeinpä lempein ottein.

Hermionen nänninpäät olivat kovettuneet intohimosta. Hän sulki silmänsä ja antoi Dracon hyväillä itseään, vaikka ääni hänen päässään käski Dracoa lopettamaan. Hermione ei suostunut kuuntelemaan ääntä.

Hänen päänsä taipui alaspäin ja hiukset valuivat pitkin hänen selkäänsä, kun Draco kumartui suutelemaan hänen rintojaan. Draco piteli kättään hänen ristiselässään, jotta hän ei valahtaisi kasaan lattialle.

Draco ei kauaa jahkaillut, vaan riisui hänen hameensakin. Heti perään lensivät jalasta housut. Hermione tunsi olevansa alasti Dracon edessä eikä se edes hävettänyt häntä. Draco siveli häntä varovaisesti. Käsi oli viileä hänen sisällään, mikä sai Hermionen värähtämään.

Draco tuntui kuin vanhalta tekijältä. Ehkä hän oli harrastanut kaappileikkejä joskus aikaisemminkin. Se sai Hermionen hiukan epäröimään omaa typeryyttään, mutta enää ei voinut raukkamaisesti perääntyä.

Hän riisui Dracolta housut ja siveli poikaa joka puolelta. Dracon kalu sojotti jo pystyssä kiihottuneena. Hermione siveli sitä varovaisesti, tietämättä oikein mitä hänen olisi pitänyt tehdä.

”Katsos näin”, Draco ohjasi hänen kättään. Hermione nielaisi ja tunnusteli lisää. Hänen otteensa muuttuivat rohkeimmiksi. Pian Draco polvistui ja alkoi nuolla häntä. Hermione voihkaisi ja horjahti hiukan. Jalkoja palelsi, sillä lattia oli viileä, mutta hän ei halunnut valittaa, sillä Dracon lähellä oli liian ihanaa.

Sitten Draco laskeutui maahan makaamaan ja veti Hermionen päällensä. He rakastelivat varastohuoneen pimennossa, kosketellen, hyväillen ja suudellen toisiaan. Hermione ei ollut koskaan aikaisemmin kokenut mitään vastaavaa. Eikä hän koskaan unohtaisi tätä.

Yhtäkkiä kaikki oli ohitse. Draco nousi ja auttoi hänet seisomaan. He pukivat hiljaisuuden vallitessa eivätkä osanneet sanoa mitään. Ulkopuolelta kuului ääniä ja Draco alkoi jyskyttää ovea.

”Auttakaa meidät ulos täältä!” Draco huusi ja Hermione yhtyi huutoon. Ovea kokeiltiin. Se aukesi ensi yrittämällä.

Hermione siristi silmiään lyhtyjen valossa. Ron ja Harry seisoivat ulkopuolella ja katsoivat heitä kauhuissaan.

”Mitä te teitte kahdestaan komerossa? Herm, oletko kunnossa?” Ron kyseli ja kiskaisi Hermionen ulos komerosta. Hermione nyökkäsi, posket punoittaen. Draco katsahti häneen ja ohi kulkiessaan mutisi: ”Älä kerro tästä sanakaan kenellekään.”

Ihan kuin Hermione olisi aikonutkaan. Se siitä sitten. Kaikki oli ollut ohitse aivan liian pian ja nyt kaikki oli kuten ennenkin.

”Tuletko sinä?” Ron kysyi ja Hermione nyökkäsi, lähtien huokaisten seuraamaan Harrya ja Ronia.

”Mitä te teitta Dracon kanssa komerossa?” Ron tivasi. Hermione selitti hänelle jotain Vorosta ja Riesusta. Hän halusi nyt vain ajatella kaikkea kokemaansa rauhassa. Onneksi hänellä oli siihen tilaisuus tyttöjen puolella. Sinne hän suunnistikin heti rohkleikkojen torniin päästyään.

Loppu