Tapahtumat sijoittuvat 10 vuoden. Muukalaiset ovat lähteneet kukin omalle planeetalleen ja muut ovat jatkaneet elämäänsä Roswellissa. Kunnes he palaavat kaikki takaisin...

Päähenkilöt:Liz, Max, Maria, Michael, Isabel, Kyle, Lizin mies Nathaniel, Kylen vaimo Sharon, Lizin lapset:Lindsay (3v), Rodney (3v) ja Nicole 10v,Kylen lapset Ashton 4v ja Robin 5v

Ei liity mihinkään jaksoon!!

Ette uskokaan mikä virheiden vyyhti tässä tarinassa oli :( Meni pitkä aika ennen kun sain korjattua tän, huoh ... Tää tarina on sitten toinen Roswell- tarinani ikininä. Yritän saada vielä sen ensimmäisenkin tarinani tänne, mutta nyt olen saanut virheistä kyllikseni :P

Liz Cavanaugh kaunis 27-vuotias nainen hyräili radiosta kantautuvan musiikin tahdissa ja pesi samalla keittiön lattiaa. Oli kaunis kesäinen iltapäivä ja hän oli kerrankin yksin kotona. Lapset olivat mummilla ja papalla hoidossa ja Nathaniel, hänen aviomiehensä, oli töissä. Nathan oli ammatiltaan lääkäri ja oli töissä Roswellin paikallisessa sairaalassa. Liz oli asunut koko ikänsä Roswellissa eikä halunnut lähteä sieltä koskaan pois. Hän oli tavannut Nathanielin muutamaa vuotta myöhemmin kun hänen nuoruuden ihastuksensa Max Evans, muukalainen toiselta planeetalta oli palannut omalle planeetalleen. Se oli ollut kamala shokki hänelle, varsinkin kun Liz oli hiukan myöhemmin tajunnut olevansa Maxille raskaana. Aluksi vanhemmat olivat kauhistuneet ajatusta, että Liz saisi lapsen niin nuorena ja he olivat ehdottaneet aborttia, mutta Liz oli pitänyt päänsä. Lapsi oli ainoa mitä Lizillä oli Maxista jäljellä. Nyt Nicole oli jo 10 -vuotias ja muistutti erittäin paljon isäänsä. Liz hymyili. Hän ei koskaan tulisi unohtamaan Maxin tummia silmiä tai ihanaa hymyä. Hän ei koskaan unohtaisi Maxia ja heidän seikkailujaan eikä mitään mitä he olivat yhdessä tehneet. Jotenkin Liz oli selvinnyt Maxin menetyksestä ja kun Nathaniel ja hän olivat menneet naimisiin, mikään ei olisi voinut olla ihanampaa. Mutta vieläkin Liz mietti millaista olisi jos Max ja hän olisivat saaneet elää yhdessä. Hän ei voinut lakata unelmoimasta vaikka se olikin ehkä väärin, kun hänellä oli kolme ihanaa lasta ja upea aviomies. Liz huokaisi hiljaa. Maria, hänen paras ystävänsä, ei ollut ihan kokonaan toipunut Michaelin menetyksestä. Hän ei ollut koskaan mennyt naimisiin vaan oli vaihdellut poikaystäviä silloin kun huvitti. Mutta Liz ja hän olivat edelleen hyviä ystäviä ja monesti he miettivät yhdessä millaista oli silloin kun he olivat teini-ikäisiä. Liz muisti kaikki ne salaiset tapaamiset joita he olivat Maxin kanssa tehneet sen jälkeen kun hänen isänsä oli kieltänyt heitä tapaamasta toisiaan. Isä varmaankin saisi halvauksen, jos saisi tietää että Nicole oli Maxin. Nathaniel oli ainoa joka tiesi kuka oli Nicolen oikea isä.Lizin ajatukset keskeytyivät kun puhelin pirahti soimaan. Hän riensi vastaamaan.

-Liz Cavanaugh puhelimessa.

-Äiti täällä hei. Huomasin juuri, että Lindsaylla on hiukan kuumetta. Tyttö valittaa korvaansa ja kun katsoin kurkkua huomasin että se oli ihan punainen. Ehkä olisi parempi, että ajaisin hänet lääkärille ja toisin muut sitten kotiin>>, Nancyn ääni kuulosti huolestuneelta.
-Tottakai. Minä odotan täällä. Nathan saa tutkia tytön. Tuotko hänetkin sitten kotiin? Liz kysyi. - Tuon. Nähdään kohta, Nancy sulki puhelimen ja Liz soitti heti miehelleen ja kertoi Lindsaysta. Nathan lupasi tutkia hänet. Ei kulunut kuin 15 min. kun Nancy toi Rodneyn ja Nicolen kotiin ja vei sitten Lindsayn sairaalaan

-Paraneeko Linda? Rodney kysyi huolissaan siniset silmät pyöreinä. Liz nappasi pikkupojan syliin ja pörrötti tämän vaaleaa tukkaa, jonka hän oli perinyt isältään.

Tottakai. Hänellä on vain flunssa, Liz sanoi.
<<Me saatiin mummilla jäätelöä eikä Linda edes jaksanut syödä sitä>>, Nicole sanoi ja katsoi äitiä tummilla silmillä.
<<Kyllä isä hoitaa hänet kuntoon. Mennäänkö katsomaan televisiota? Liz kysyi ja lapsille se sopi.Liz katseli Nicolea joka muistutti niin tavattoman paljon Maxia. Hänellä oli tummat suorat hiukset selkään asti ja suuret tummat silmät, joita reunustivat pitkät tummat ripset. Hänellä oli hoikka olemus ja suloinen hymy.

-Katsellaan muumia, Rodney pyysi. Nicole voihkaisi.
-Eipäs kun pokemonia. Muumit on tylsiä>>, Nicole vaati ja he alkoivat kinastella.
-Älkääpäs nyt. Katsellaan ensin joku muumi- jakso ja sitten pokemonia, Liz ehdotti ja sehän sopi.

 

Liz jäi seuraavana päivänä kotiin hoitamaan Lindsaya, jonka kuume nousi aika korkealle. Hän kylvetti lasta ja yritti epätoivoisesti saada kuumeen laskemaan, mutta se tuntui vain olevan nousussa. Liz haroi tummia hiuksiaan ja katsoi nukkuvaa tytärtään huolen kytiessä vatsassa.Hän oli niin kalpea ja kuuma. Liz oli yölläkin istunut tyttärensä vieressä ja joutunut pariin kertaan kylvettämään häntä. Häntä väsytti mielettömästi, mutta periksi ei saanut antaa. Voi, kunpa Max olisi täällä. Hän voisi parantaa tytön voimillaan. Niin kuin Max oli parantanut hänet silloin kun luoti oli osunut hänen vatsaansa ja Max oli sitten poistanut sen. Oikeastaan kaikki olikin alkanut tuosta tapahtumasta. Liz pudisti päätään ja painoi kasvot käsiinsä. Yhtäkkiä hän säpsähti, kun joku kosketti häntä olkapäästä.Liz kohotti päätään ja sulki saman tien silmänsä uudelleen. Se mitä hän näki äsken oli vain pelkkää harhaa... Se ei voinut olla totta! Liz avasi silmänsä mutta mies ei väistynyt. Itkien Liz ponnahti seisomaan ja halasi miestä. Max oli tullut takaisin! Hän oli kuullut Lizin avunpyynnöt ja tullut pelastamaan hänen tyttärensä. Max puristi naista syliinsä ja kosketti tämän pehmeitä hiuksia ja sileää ihoa. Luoja, kuinka kauan siitä olikaan. Hän oli kaivannut Lizia tuhottomasti ja varsinkin viime aikoina Lizin kuva oli yhä uudelleen ja uudelleen noussut hänen mieleensä. Max suukotti Lizin hiuksia ja antoi naisen itkeä väsymystään ja huoliaan. Max katsoi pientä tyttöä, joka makasi sängyllä posket tulipunaisina, silmät ummessa, niin haavoittuvaisen näköisenä. Varovasti Max irrottautui Lizin syleilystä ja otti naisen kasvot käsiinsä. Liz oli muuttunut ja kuitenkin hän oli täysin samanlainen kuin 10 vuotta sitten. Max pyyhkäisi kyyneleet Lizin kasvoilta ja sai Lizin hiukan hymyilemään. Liz veti vapisten henkeä ja kosketti Maxin poskea, kuin ei vieläkään olisi uskonut että Max oli todellinen. Että mies tosiaan oli siinä. Tämä näytti vanhentuneen. Kasvoissa oli huolten aiheuttamia ryppyjä, mutta silmät olivat samanlaiset kuin ennen. Niin tummat ja salaperäiset. Liz olisi voinut hukkua Maxin katseeseen. Niin intohimoisesti tämä katseli häntä.

-Max, mitä sinä täällä teet? Liz kysyi silmiään räpytellen.
-Olen ajatellut sinua viime aikoina En pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin sinun hymyäsi, kasvojasi tuoksuasi, Max painoi huulensa Lizin huulille ja Liz takertui mieheen kuin hukkuva oljenkorteen. Hän ei ollut varma kumman suolaiset kyyneleet maistoi. Lopulta hän vetäytyi irti, vaikka se olisi tuntunut kuinka hyvältä.

-Tämä ei käy, Max. Emme ole enää teinejä. Minä... Minä olen naimisissa ja...,Liz ei kyennyt jatkamaan. Hän aisti Maxin tuskan.
-Minä tiedän. Olen tarkkaillut jonkin aikaa sinua ja näin aviomiehesi, Max veti syvään henkeä ja katsoi Lindasaya, joka juuri avasi silmänsä.

-Äiti, tyttö parahti ja Liz kääntyi nopeasti ja meni tytön viereen. Hän kosketti tämän otsaa ja totesi sen olevan vieläkin hirvittävän kuuma.Hän katsoi avuttomana Maxia, joka tuijotti Lindasaya.
-Auta minua.En tiedä mitä tehdä. Lindsay on ollut jo kohta kaksi viikkoa kamalassa kuumeessa ja se ei tunnu laskevan ollenkaan. Minä pydän Max... Kuume vie tytön voimat ja hän on vasta kolme -vuotias, Liz pyysi. Max polvistui vuoteen vierelle. Tyttö oli taas sulkenut silmänsä.Hän laittoi kätensä tytön otsalle ja piti sitä siinä. Kohta Max otti kätensä pois.
-Kuume on nyt poissa, Max sanoi hiljaa ja Lizin poskille vierähtivät kyyneleet.
-Kiitos, Max, hän kuiskasi.
 

Liz ja Max muistelivat menneitä aikoja.Välillä he nauroivat ja itkivät, kun tuska sai taas vallan. Ainoa asia mistä Liz ei puhunut oli Nicole.hän ei ollut lainkaan varma kuinka Max suhtautuisi asiaan kuultuaan, että hänellä oli 10-v. tytär. Liz pelkäsi sen asian paljastamista ja kuitenkin hän halusi kiivaasti kertoa tytöstä Maxille.Hän tiesi, ettei Max jäisi tänne vaan palaisi takaisin omalle planeetalleen ja olisi parempi kun Max ei tietäisi Nicolesta.Silloin menetys ei ehkä olisi niin suuri. Aika tuntui vierähtävän nopeasti. Liz ihan hämmästyi kun ovi kävi eteisessä.

-Äiti! Arvaa mitä! Mä sain kympin biologian kokeesta, Nicole hihkui ja ryntäsi keittiöön letit olalla pomppien. Hän pysähtyi kuitenkin nähdessään Maxin, joka tuijotti häntä. Ilmeet vaihtuivat järkytyksestä, epäuskosta, ilosta hämmennykseen. Liz ei ollut lainkaan varma, mitä Max ajatteli Nicolesta.

-Kuka sinä olet? Nicole kysyi tummat silmät uteliaana. Max rykäisi ja ojensi kätensä.
-Max Evans, Lizin vanha ystävä, Max sanoi. Tytön käsi hukkui hänen käteensä. Se oli niin pieni ja hento. Max ei voinut kuin tuijottaa. Nicole näytti niin paljon häneltä. Oli kuin tuijottaisi omaa pienempää kopiotaan. Max tunsi kuinka kurkkua kuristi. Hän oli jäänyt niin paljosta paitsi.

-Kuulitko mitä sanoin bilsan kokeesta? Nicole kysyi ja irrotti otteensa Maxin kädestä. Liz hymyili ja nyökkäsi.
-Kuulin. Olet loistava. Otapa jäätelö pakkasesta ja mene tekemään läksyjä. Max ja minä juttelemme vielä, Liz sanoi.
Nicole totteli ja lähti pian keittiöstä. Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään. Max vain tuijotti eteensä.
-Hän on niin kaunis... Kuinka? Max oli pyörällä päästään.

-Muistatko sen viimeisen iltamme? Nicole syntyi yhdeksän kuukautta myöhemmin, Liz sanoi. Max pudisti päätään.
-Uskomatonta.Olen jäänyt paljosta paitsi...

-Olisin halunnut kertoa sinulle. Enemmän kuin mitään muuta olisin halunnut jakaa sen ilon sinun kanssasi kun kuulin olevani raskaana. Ja kun Nicole syntyi. Sellaista riemua en unohda koskaan. Tunne oli aivan fantastinen. Sai pitää toista pientä ihmistä sylissään ja tuntea hänen hengittävän. Elävän.Sen ilon olisin halunnut jakaa kanssasi mutta ainoastaan saatoin kuvitella miltä sinusta olisi tuntunut, Liz katsoi Maxia kyyneleet silmissä. Max veti naisen tiukkaan syliinsä ja painoi huulensa hänen huulilleen.

-En pystynyt unohtamaan sinua, vaikka kuinka yritin. Joka ilta ajattelin sinua. Olisin halunnut kosketella sinua, tuntea sinusta huokuva lämpösi...Mutta minulla oli velvollisuuteni. Olen kuningas. En voi muuttaa sitä, Max sanoi. Liz otti miehen kasvot käsiensä väliin.
-En pyydäkään. Tulen aina rakastamaan sinua, vaikka se olisikin väärin. En koskaan unohda sinua, Liz vakuutti ja taas he suutelivat.
-Mitä helvettiä täällä tapahtuu?!

Liz ja Max kavahtivat erilleen kuin kaksi teiniä, jotka olivat jääneet kiinni pahanteosta.Tai olivathan hekin.Liz katsahti mieheensä, joka seisoi ovensuulla katsellen Maxia murhanhimoinen ilme kasvoillaan.Nathaniel puristeli käsiään nyrkkiin ja hänen suupielensä nyki aivan kuin tämä olisi yrittänyt sanoa jotakin. Liz tunsi punan leviävän kasvoilleen vaikka hän oli viimeksi punastunut kun oli tavannut Nathanielin.

-Nathan...Tämä ei ole sitä miltä näyttää, Liz kiiruhti selittämään. Nathan ei kyennyt sanomaan mitään.
-Me puhumme tästä myöhemmin, Nathanin ääni värisi vihasta ja mies harppoi huoneesta ovet paukkuen. Liz lysähti läheiselle tuolille ja voihkaisi.

-Miksi? Miksi tämä tapahtuu juuri minulle? Nyt Nathan on vihainen ja... ja...,Liz ei osannut sanoa enempää. Max tuijotti keittiön sulkeutunutta ovea ja käänsi hitaasti katseensa Liziin.
-Lyökö Nathan sinua koskaan? Max kysyi. Hän muisti ajan jolloin Michaelin, Maxin parhaan ystävän, kasvatusisä oli lyönyt poikaa. Se ei tuntunut varmaankaan mitenkään hieno olo. Siinä luuli epäonnistuneensa ihmisenä ja alkoi halveksia kaikkia... ja etenkin pelätä. Michael oli tosin päässyt ystävien avulla siitä yli ha Hankhan oli kuollut.

-Ei. Nathan ei ole koskaan käyttäytynyt väkivaltaisesti. Tosin kerran hän suuttui hirveästi kun yksi mies hipelöi minua julkisesti ja mottasi sitä ukkoa naamaan, mutta minuun ja lapsiin hän ei ole koskaan kajonnut, Liz kertoi. Tosin nyt hän muisti erään tapahtuman. Nathan oli tullut hieman juovuksissa kotiin, vaikkei mies paljoakaan juonut. Tämä oli nähnyt Kylen ja Lizin juttelemassa ja Kyle oli halannut Lizia. Nathan oli suuttunut ihan hirveästi ja lyönyt häntä poskelle. Kukaan muu kuin Kyle ja he tiesivät siitä. Nathan oli silloin saanut jonkun ihme kohtauksen. Mies oli ollut mustasukkainen ja juovuksissa. Liz ei ollut ajatellut asiaa sen paremmin koska milloinkaan sen jälkeen niin ei ollut tapahtunut. Max huomasi, että Liz muisti jotain ja aikoi jo kysyä, kun Rodney käveli keittiöön ja katsoi uteliaasti Maxia. Liz otti pojan syliinsä, mutta tämä pyristeli irti.

-Äiti. Mä en oo mikään pikkupoika, Rodney yritti välttää Lizin suukkoja, mutta ei onnistunut. Liz nauroi ja pörrötti pojan päätä. Hän ei tiennyt mitä tekisi, jos lapsille tapahtuisi jotain tai jos Nathan vaikka löisi heitä. Ajatus oli pelottava ja Liz karkotti heti sen mielestään.
-Minun on mentävä. Tulen taas huomenna käymään täällä. Menen Kylen luokse yöksi, Max sanoi.

-Ei... Ei älä mene. Haluan, että jäät meille. Ei Nathan siitä pahastu kun kerron miten asiat ovat. Nathan ymmärtää kyllä. Olen varma, Liz vakuutti nopeasti. Max hymyili ja katosi Rodneya, joka ujosteli Maxia ja käänsi aina päätään kun Max yritti saada katsekontaktia.
-Poikasi on todella suloinen. Voisin... tuota... Käydä katsomassa Nicolea, Max sanoi ja Liz nyökkäsi. Hän neuvoi mistä Nicolen löytäisi. Max suunnisti siihen suuntaan ja löysi pian tytön huoneen. Huoneen oven edessä oli juliste jostain tyttöbändistä. Max koputti siihen ja kohta Nicole huusi:-Sisään! Max avasi oven ja astui sisään tytön huoneeseen katsellen ympärilleen. Nicole kohotti hämmästyneenä päätään ja punastui samassa. Hän oli lukemassa yhtä nuorten lehteä, vaikka piti tehdä läksyjä.

-Mä luen ihan kohta. Ethän kerro äidille? Nicole kysyi arasti ja Max hymyili pudistaen päätään. Hän ei saanut silmiään irti tytöstä. Nicole oli hänen tyttärensä! Hän oli pannut alulle jotain noin hienoa ja kaunista. Maxin katse vilahti vaaleanpunaisiin tapetteihin ja sitä peittäviin julisteisiin.

-Onko tuo lempibändisi? Max kysyi. Nicolen silmät alkoivat loistaa.
-On. Spice Girls on tosi hyvä, Nicole hehkutti ja Max hymyili tytön innostuneelle ilmeelle.
-Miten koulu sujuu? Max kysyi.
-Hyvin.Matikka on aika vaikeeta. Mä en ymmärrä kaikkea, mutta onneksi yks meidän luokan poika on alkanut opettaa mua, Nicole paljasti.
-Sehän on kiinnosta

vaa. Mitäs pitäisit siitä, jos minä auttaisin sinua läksyissä? Max kysyi ja Nicole suostui.

Liz kuuli puhetta Nicolen ja Maxin huoneesta ja päätti nyt mennä puhumaan Nathanin kanssa. Mies oli Lindsayn huoneessa. Tyttö istui hiukset pörrössä sängyllä ja katseli isäänsä viattomin lapsen silmin. Nathan kohotti katseensa tytöstä, kun Liz tuli huoneeseen. Mies nousi.

-Nathan... Jutellaanko?Liz kysyi ja katsahti Lindsayyn.
-Onko jo parempi olo? Liz kysyi tytöltä ja sai myöntävän vastauksen.
-Koska mä voin nousta? Lindsay kysyi. Liz hymyili.
-Rodney on alhaalla katsomassa TV:tä. Sinäkin voit mennä jos vain jaksat, Liz sanoi ja Lindsay kömpi ylös ja meni alakertaan. Liz ja Nathan tuijottivat toisiaan.

-Ala sitten selittään, Nathan tuhahti ja risti käsivartensa rintansa eteen.Liz veti syvään henkeä.
-Muistatko kun kerroin sinulle Nicolen isästä?Että mies joutui lähtemään....?No, nyt Max on täällä,mutta hän ei aio jäädä kovin pitkäksi aikaa.Sinun ei tarvitse huolehtia, Liz sanoi.Nathan rypisti kulmiaan.

-Eikö muka? Näinhän minä miten se mies suuteli sinua. Siinä oli kyse intohimosta. Enkö minä muka tiedä mistä siitä on kysymys? Kuinka voin unohtaa sen, että suutelit Nicolen isää? Nathan raivostui ja tarttui Liziä käsivarresta.
Liz tunsi kuinka miehen sormet puristautuivat lujasti hänen ranteidensa ympärille ja Nathanin silmät kapenivat pieniksi viiruiksi.
-Enkö minä enää riitä? Pitääkö sinun kajota ex-mieheesi? etkö voi vain antaa Maxin mennä? Nathan ravisteli Liziä kovakouraisesti. Liz puri huultaan.

-Nathan.Lopeta heti. Satutat minua, Liz henkäisi, mutta Nathan ei tuntunut kuulevan.
-Olemme olleet naimisissa jo kohta 10 vuotta.Luulin sinun rakastavan minua, Nathan ärähti ja painoi huulensa rajusti Lizin huulia vasten.Liz yritti pyristellä irti, vaikkei ollut tehnyt niin koskaan ennen kun Nathan oli suudellut häntä. Mutta nyt suudelma oli raaka, julma, kylmä.Siinä ei ollut mitään intohimoa, vain pelkkää julmaa voimaa, jollaista Liz ei ollut uskonut kohtaavansa. Yhtäkkiä Nathan paiskasi Lizin pois ja Liz kaatui lattialle. Hän katsoi tummat silmät kauhistuneina Nathania, jonka ilmeestä ei voinut sanoa mitä mies ajatteli.

-Anna minun olla rauhassa. Hommaa se mies vain pois silmistäni ennen kuin menetän malttini lopullisesti ja joku saa kärsiä siitä. En halua nähdä Maxia kun tulen alas! Liz lähti huoneesta vähin äänin ja yritti saada vapinansa loppumaan. Max ilmestyi nurkan takaa hänen luokseen ja tuijotti häntä huolestuneena. Hän sulki jo Lizin syliinsä, mutta Liz työnsi Maxin nopeasti pois.
-Ei nyt, Max. Sinun on lähdettävä. Mene vaikka Marian luokse. En voi pitää sinua täällä... Voisit muuten mennä vanhempieni luokse, mutta isäni ei pitäisi siitä. Nathan on nyt hieman vihainen, mutta se menee ohi. Nähdäänkö illalla Crahsdownissa? Liz kysyi.Hän tunsi äänensä kuinka hänen äänensä värisi, mutta yritti olla piittaamatta siitä.
-Tekikö Nathan jotain sinulle? Jos niin...?Max mulkaisi suljettua ovea, mutta Liz tarttui Maxia käsivarresta ja johdatti miehen eteiseen.
-Sinun on mentävä. Tulethan Crashdowniin?Liz rukoili ja Max katsoi hetken Lizin kalpeita kasvoja ja nyökkäsi sitten myöntymiseksi. Liz katsoi kuinka Max lähti kävelemään poispäin hänen talostaan.
-Tapaamme vielä, Liz kuiskasi kyynelten valuessa silmiin.
Hän sulki oven.

Liz lähti illalla Crashdowniin. Heti kun hän astui sisään, hän näki muiden istuvan yhden pyöreän pöydän ääressä. He olivat olleet täällä lukemattomia kertoja.Liz hymyili. Oikeastaan kaikki oli lähtöisin tästä paikasta ja siksi se teki tästä ainutlaatuisen. Muutenhan tämä oli vain kahvila muiden joukossa. Mutta ei Lizille ja Marialle. Nainen istuikin Michaelin vieressä ja nojasi miehen olkapäätä vasten. Liz heilautti heille kättään ja meni Maxin viereen. Isabelkin oli siellä, samoin Kyle. Alex puuttui. Muuten kaikki olisi ollut täydellistä, mutta Alexia ei enää ollut. Liz karkotti huonon muiston mielestään ja katsoi jokaista. Vuodet olivat vierineet ja he olivat vanhentuneet, mutta silti Lizistä tuntui kuin kaikki olisi niin kuin ennenkin. Liz ja Isabel halasivat pöydän yli ja Michaelkin rutisti hänet syliinsä. Liz tunsi typerien kyynelten taas alkavan valua silmistään.

-Miksi sinä itket? Michael ihmetteli.Liz naurahti ja pyyhki kyyneleet poskiltaan.
-Olen vain onnellinen. En uskonut tapaavani teitä enää koskaan. Muistan ikäni sen päivän, kun te lähditte, Liz sanoi ja Maria nyökkäsi.
-Se oli yhtä tuskaa. En uskonut selviäväni siitä, Maria kuiskasi ja Michael puristi naista lujasti.
-Onko kaikki ollut hyvin täällä? Isabel kysyi.Liz nyökkäsi.
-On.Emme ole törmänneet vihollisiin.Ehkä he kyllästyivät valtaamaan maata ja lähtivät teidän perään, Liz tokaisi ja katsahti Maxiin, joka tuijotti häntä rakastuneesti.Liz tunsi punastuvansa ja käänsi katseensa pois.
-Voipi olla.Taistelimme pitkään iholaisia vastaan, Max sanoi. Hetken he olivat hiljaa ja muistelivat kaikki mielessään heidän seikkailujaan.

-Muistatteko kun tapasimme teidän kaksoisolentonne? Liz muisti äkkiä. Muut virnistivät.
-Ai että muistetaanko? Tottakai. Se toinen Michael suuteli sua, Maria sanoi ja Liz nauroi.
-Olin aivan varma, että Michael on päästään vialla. En osannut oikein tehdä mitään. Onneksi se ei ollut oikea Michael, Liz virnisti.
-New Yorkissa oli kyllä upeaa, Max huokaisi unelmoivasti.

-Olit siellä Tessin kanssa, Liz tokaisi ja he synkistyivät hetkeksi kun muistivat tytön, joka oli osoittautunut petturiksi ja tappanut Alexin, Lizin ja Marian parhaan ystävän. Isabel oli ollut rakastunut poikaan.
-Max, miten poikasi kävi? Löysitkö häntä koskaan? Maria kysyi. Max nyökkäsi hymyillen.
-Löysinpä vain. Hän on nyt kotona vanhempieni luona ja on terve ja oikea ilopilleri. Hän olisi halunnut lähteä mukaan, mutta kielsin sen.Se olisi ollut liian vaarallista, Max sanoi. Kyle rypisti kulmiaan.
-Entä Tess? Mitä hänelle tapahtui? Kyle kysyi.

-Välitätkö sinä siitä? Liz tuhahti. Max puristi naista olkapäästä ja katsoi Kylea.- Tess on vankilassa ja pysyy siellä ainakin seuraavat 10 vuotta, Max vastasi.

-Ai, Kyle ei osannut sanoa muuta. Hän oli ollut siellä töissä. Liz pudisti päätään.
-Brody ja Sidney, hänen lapsensa, muuttivat aika pian teidän lähtönne jälkeen Floridaan. Heillä oli sukulaisia siellä, Liz sanoi.
-Kuka nyt omistaa ufo- keskuksen? Michael kysyi.

-Joku Steven Oldfield. En tunne häntä ollenkaan, Liz sanoi ja huomasi sitten isänsä katselevan heitä. Tällä ei ollut enää oikeutta kieltää häntä tapaamasta Maxia. He olivat nyt aikuisia ja osasivat pitää huolta itsestään.
-Haluatteko muuten syödä jotain? Liz kysyi.

-Joo. Se oliskin hyvä juttu, Michael tokaisi ja he tilasivat kaikki jotkut pienet hampurilaisateriat. Ilta sujui rattoisasti ja pian alkoi olla jo liian myöhä. Kahvila oli ajat sitten suljettu ja he olivat ainoat asiakkaat. Lizin isä oli mennyt nukkumaan.
-Nähdäänkö joskus muulloinkin. Minun on mentävä, Liz nousi ja muut seurasivat esimerkkiä. Max oli sopinut menevänsä Kylen luokse yöksi ja he lupasivat tavata seuraavana päivänä töiden jälkeen.

Liz käveli autolleen. Hän oli ollut ostoksilla Nicolen kanssa. Tyttö söi jäätelöään onnellisena ja asteli äitinsä vierellä. Oli kaunis iltapäivä.Aurinko paistoi kirkkaansiniseltä taivaalta ja Lizillä oli tukahduttavan kuuma. Hänellä oli yllään farkut ja ohut sininen t-paita.Nicole oli pukeutunut keltaiseen hellemekkoon. Oli uskomatonta, että oli vasta huhtikuu. Kesäloma tuntui olevan todella kaukana ja Liz olisi ikionnellinen, kun se vihdoin tulisi. Hän kaivoi auton avaimiaan kassistaan, kun varjo ilmestyi hänen ylleen. Liz kohotti katseensa ja katsoi suoraan tuntemattomia kasvoja, joita hän ei muistanut nähneensä koskaan ennen elämässään. Tällä oli mustat hiukset, aurinkolasit peittivät silmät, iho oli tumma, tämä oli lihaksikas ja pitkä.
-Olen Jack Hollings poliisista, mies väläytti virkamerkkiään. Lizin sydän alkoi lyödä tavallista nopeammin. Mitä oli tapahtunut? Hän nielaisi.

-Onko jokin hätänä? hän kysyi yrittäen säilyttää kasvonsa peruslukemilla. Hän tarttui Nicolea kädestä. Tyttö katseli uteliaana miestä. Jack vilkaisi tyttöä.

-Miehennne on joutunut pidätettäväksi. Tulisitteko mukaani? Vien teidät poliisilaitokselle, Jack sanoi.
-Mutta... Entä sheriffi? Miksi hän...? Liz ihmetteli.
-Kylella on muuta hommia. Hän lähetti minut hakemaan sinua, Jack sanoi kärsimättömänä.
-Sä et näytä poliisilta, Nicole paukautti. Liz nykäisi tyttöä kädestä ja katsahti häneen.
-Shh, hän suhahti ja Nicole vaikeni.

-Me voimme tulla omalla autolla, Liz sanoi, mutta Jack pudisti päätään.
-Kaikki käy nopeammin, jos menemme minun autollani. Se on tuolla, Jack viittoili mustan auton suuntaan. Liz ei pitänyt tästä. Jotenkin mies oli epäilyttävän näköinen.

-Ei.Me seuraamme sinua omalla autollamme, Liz intti. Miehen kasvot muuttuivat punaisiksi kiukusta.
-Miks sä oot noin punainen? Nicole kysyi. Jack veti äkkiä aseen taskustaan ja osoitti sillä Liziä ja Nicolea.Liz kalpeni kauhusta ja puristi tytön itseään vasten. Mitä mies oikein halusi? Kuka tämä oli? Ei ainakaan poliisi...

-Seuratkaa minua niin ette joudu hankaluuksiin, Jack murisi ja nieleskellen Liz johdatti Nicolen autoon. Tyttö oli ihan hiljaa. Ilmeisesti tämmä ymmärsi, että nyt ei kaikki ollut kohdallaan. Liz vilkuili ympärilleen ja huomasi samassa Maxin ja Michaelin, jotka kävelivät kauempana. Liz katsoi avuttomana miesten menoa. Nämä eivät nähneet häntä. Jack sysäsi Nicolen sisään autoon ja tarttui häntä käsivarresta.

-Ala tulla, Jack ärähti puristaen kovaa hänen kättään.
-MAX!Liz huusi äkkiä niin lujaa kuin pystyi ja sai Maxin huomion itseensä. Tämän kasvoilla oli järkyttynyt ilme. Jack kirosi ja iski aseen perällä Liziä lujaa takaraivoon. Liz menetti tajuntansa ja putosi jalkakäytävälle. Nicole kirkui ja yritti saada auton ovea auki. Se oli lukossa. Jack työnsi Lizin sisään ja hyppäsi kuljettajan paikalle. Hän näki kahden miehen juoksevan heitä kohti ja Jack ampaisi autonsa nopeaan vauhtiin ja kaasutti nauraen paikalta.
Max yritti saada autoa kiinni, mutta luovutti. Avuttomana hän tuijotti auton perään ja katsoi sitten Michaelia.
-Mistä hitossa tuossa oli kyse? Miksi se mies vei Lizin? Kuka se oli? Max kyseli ihan kuin Michael olisi voinut antaa kaikki vastaukset. Max haroi hiuksiaan.
-Soitetaan Kylelle ja kysytään häneltä siitä miehestä, Max sanoi ja he menivät sheriffin toimistoon. Kyle oli ottanut isänsä paikan kun tämä oli jäänyt eläkkeelle.
-Mikä teidät tänne tuo? Kyle hymyili, kun he työntyivät toimistoon. Kyle vakavoitui nähdessään miesten kasvot. Max oli järkyttyneen näköinen.

-Onko jokin vinossa? Kyle kysyi.
-Joku mies kidnappasi Lizin, Max täräytti. Kylen suu loksahti auki ja tämä tuijotti Michaelia ja Maxia.
-Miten? Koska? Missä? Kyle kyseli.
Max lysähti tuolille istumaan.

-Joku tummaihoinen mies, jolla oli aurinkolasit oli työntämässä Liziä autoon. En nähnyt oliko siellä muita ja oliko Liz edes yksin, Max muisti samassa jotain. Ihan kuin joku lapsi olisi kirkunut autossa. Kaikki väri pakeni Maxin kasvoilta.
-Nicole.He kaappasivat myös Nicolen!

Liz heräsi jyskyttävään päänsärkyyn. Ensin hän ihmetteli missä oikein oli, ja samassa hän muisti. Liz yritti nousta, mutta kädet ja jalat olivat tiukasti sidottuina. Nicole... Missä Nicole oli? Luoja... Tuntui kuin joku olisi hakannut vasaralla häntä päähän. Lizin suun edessä oli rätti eikä hän voinut huutaakaan. Suu oli rutikuiva. Häntä huimasi, kun hän yritti nousta. Ketään ei näkynyt. Voi, mitä se mies oli tehnyt Nicolelle? Jos se ronkale oli satuttanut hänen tyttöään se saisi katua sitä ja karvaasti. Liz tempoili käsiään vapaaksi, mutta köydet oli sidottu tiukasti.

-Turha edes yrittää mitään, viileä miehen ääni kuului läheltä ja Liz säpsähti rajusti. Joku kyykistyi hänen viereensä sikari suustaan. Liz sulki silmänsä, kun savu kirvelsi häntä.

-Vai tämmöiseen pakkaukseen se meidän Kuninkaamme on silmänsä aikoinaan iskenyt. Aika hyvin valittu. Olet sievä, mies siveli hänen hiuksiaan.Liz kavahti kauemmas. Hän äännähti. Mies naurahti.
-Mitä sinä yrität sanoa? mies otti rätin suun edestä pois ja Liz saattoi taas hengittää vapaasti.
-Missä Nicole on? Mitä te olette tehneet lapselleni? Jos te olette satuttaneet häntä, minä vannon, että tapan teidät omin käsin, Liz uhkaili ja mies heitti päätään taaksepäin ja... nauroi. Liz tuijotti häntä. Hänen mielestään hän ei ollut sanonut mitään hauskaa.
-Olette kaiken lisäksi rohkeakin. Vaikuttavaa. En yhtään ihmettele, että Zan rakastui teihin, mies virnisti häijysti.
-Lakatkaa jo hokemasta sitä, Liz kivahti. Mies pudisteli päätään hitaasti.
-Älkää olko noin epäkohtelias. Minähän vain sanon niin kuin asiat ovat. Tyttäresi on turvassa. Toistaiseksi. Ja niin olet sinäkin ainakin niin kauan kunnes annat meille joitain tietoja ja jos Max tulee luoksemme ja saamme hänet vangiksi. Sinun avullasihan se onnistuu, mies myhäili silmäillen häntä savun läpi. Liz yski.

-Ette ikinä saa Maxia, Liz vannoi. Mies irvisti.
-Sinä et muuten taida tietääkään kuka minä olen? Olen Kivar. Minulla on sinulle yllätys, mies sanoi ja nousi. Liz ei uskaltanut sanoa mitään.

-Kultaseni! Kivar huusi ja kohta Lizin painajainen ilmestyi näkyviin.
-Tess, Liz kuiskasi. Tess nauroi kimakasti.

-Minäpä hyvinkin. Hauskaa, että muistit minut, Tess virnisti ja potkaisi Liziä, joka ähkäisi kivusta.
-Lopeta, kultaseni.Ethän halua satuttaa häntä, Kivar tarttui naista käsivarresta.
-Voi, rakas.En ole halunnut mitään muuta koko tämä 10 vuoden ajan kuin kostaa Lizille ja Maxille heidän aiheuttaman tuskan. Ensin jouduin vankilaan, sitten menetin poikani MAXILLE. Tajuatko miltä se tuntuu? Ei, etpä taida tietää. Sinullahan on omat lapsesi. Ja voi, Nicole on herttainen lapsi. Olisi sääli menettää hänet,Tess irvisti julmasti. Liz nieleksi.
-Et voi tehdä hänelle mitään, Liz kuiskasi. Tess rypisti kulmiaan.
-Jaa, miksen voisi. Menetinhän minäkin oman poikani. Mikset sinä saisi kokea samaa kohtaloa?T ess ärähti ja potkaisi uudestaan Liziä. Liz haukkoi henkeään ja piteli kylkeensä.

-Nicole on niin söpö. Niin Maxin kaltainen. Oliko Max hyvä sängyssä? Yhtä hyvä kuin minun kanssani? Tiedätkö edes, että me makasimme yhdessä? Onko Max kertonut sinulle sitä? Tess kyseli ja Liz nyökkäsi kasvot kalpeina.
-Katsos, suuri soturimme on kertonut meistä totuuden. Mitä Max aikoo tehdä nyt? Jättääkö hän sinut taas? Vai jääkö hän luoksesi? Mitä? Tess kivahti.

-Minä... En tiedä, Liz henkäisi. Tess pudisti päätään.

-Voi voi. Max ei taidakaan rakastaa sinua yhtä paljon kuin minua, Tess virnisti omahyväisesti .Liz katsoi Tessiä.
-Olen varma, että hän rakastaa minua enemmän, Liz sanoi ja Tess iski häntä lujaa kylkeen. Liz menetti taas tajuntansa.
-Narttu. Max ei voisi ikinä rakastaa ketään kuten hän rakasti minua. Eikö niin Kivar?T ess kääntyi rakastajansa puoleen, joka ihaillen katseli naisen kurvikasta vartaloa, vaaleita hiuksia ja sinisiä silmiä.
-Niin. Kukaan ei voisi rakastaa sinua enemmän paitsi minä, Kivar tokaisi. Tess nauroi ja Kivar sulki Tessin intohimoiseen suudelmaan.

Max alkoi olla epätoivoinen. Nicolesta ja Lizistä ei näkynyt jälkeäkään. Ihan kuin he olisivat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Max ja Michael menivät Marialle ja kertoivat koko jutun.
-Voi taivas! Maria henkäisi ja painoi käden suunsa eteen.
-Mitä me nyt teemme? Maria kysyi.

-Ensin on kerrottava Lizin miehelle tästä. Hän on varmaan jo huolissaan, Max arveli. Maria huoahti ja aikoi mennä puhelimeen, mutta Max tarttui häntä käsivarresta.

-Mennään mieluummin käymään heillä, Max sanoi ja he lähtivät Lizin miehen luokse. Tämä oli kotona ja näytti uupuneelta. Lindsay, joka oli parantunut jo kokonaan, tuli avaamaan oven. Hän katsoi tulijoita peukalo suussaan.
-Hei, onko iskä kotona? Maria kyykistyi lapsen tasolle.

-Joo.Isi!Lindsay huusi irrottamatta katsettaan tulijoista.
Kohta Nathan tuli paikalle hymyillen, mutta hän ei enää hymyillyt, kun hän huomasi tulijat.
-Sinä? Mitä sinä taas haluat? Liz ei ole kotona, Nathan sanoi kireästi. Tämä otti Lindsayn syliinsä.
-Ei olekaan. Tiedän sen, koska näin yhden miehen vievän Lizin autoonsa ja...
-MITÄ? Kuka hänet vei? Missä? Miksi? Nathan kyseli.

-Rauhoitu. En tunne häntä. Mutta joku mies se oli. Luulen, että hän kidnappasi Lizin, Max sanoi synkästi.
-Isi? Lindsay katsoi Nathania kysyvästi suurilla sinisillä silmillään. Nathan silitti tytön hiuksia.
-Ei mitään hätää, kultaseni. Jospa soitamme mummillesi ja hän saa tulla hoitamaan sinua sillä aikaa, kun me etsimme Liziä, Nathan ehdotti.

-Ei. Jää sinä kotiin. Me lähdemme etsimään häntä. Niin on parempi, Max sanoi. Nathan aikoi inttää vastaan, mutta luovutti tajutessaan Maxin olevan tosissaan.

-Kunhan tuotte hänet takaisin. Minä rakastan Liziä, hän tokaisi ja sulki oven Maxin ja Michaelin nenän edestä.
Miehet katsoivat toisiaan.

-Mikä on suunnitelma, Teidän Korkeutenne? Michael kysyi ja Max vilkaisi häntä.
-Älä kutsu minua sillä nimellä täällä. Ihmiset voivat kuulla, Max varoitti ja Michael virnisti. He kapusivat autoon, jonka he olivat vuokranneet.

-Mihin ajetaan? Michael kysyi ratin takaa. Max mietti hetken ja katsoi sitten Maxia.
-Taidan tietää mihin Liz vietiin, Max sanoi innostuneesti. Michael kohotti kulmiaan.
-Anna tulla sitten, Michael sanoi.

-Sinne missä graniliittia säilytettiin, Max sanoi suoraan. Michael vihelsi ja starttasi auton käyntiin.
-Olet nero, Max, Michael virnisti ja he alkoivat ajaa nopeaa vauhtia eteenpäin.
-Tuolla se paikka on? Meidän luolamme, Max sanoi ja he istuivat vaiti autossa, katsellen luolan suuaukkoa.
-Mennään!
 

Liz oli menettänyt jo ajantajun. Kivaria ja Tessia ei näkynyt ja Liz toivoi tosissaan, että Nicolella olisi kaikki hyvin. Hän pelkäsi hirveästi tytön puolesta. Oli kamalaa kun ei saanut tietää mitään. Piti vain maata ja antaa tapahtumien kulkea omaa rataa? Liz tempoili vähän yrittäen saada köydet irti, mutta se oli mahdotonta. Ne oli varmaan taiottu kiinni.Ties mihin Kivar pystyi? Liziä kammotti jo pelkkä nimikin. Maxin puheista päätellen mies oli hirviö. Roisto... Liz rypisti kulmiaan. Outoa, Max oli väittänyt Tessin olevan vankilassa? Kuinka nainen oli päässyt sieltä pakoon? Ehkä Kivar oli auttanut häntä ja he olivat päättäneet järjestää pikkuyllätyksen heille. Liz värähti. Liz oli ollut varma, ettei enää koskaan tulisi näkemäänkään Tessia ja tässä sitä sitten oltiin. Sen naisen vankina. Ja tämän rakastajattaren. Jos nuo kaksi liittivät voimansa yhteen, heitä oli varmaankin mahdoton vastustaa. Liz huokaisi hiljaa mielessään. Mitähän Max teki juuri nyt? Etsiköhän hän häntä? Oliko Nathan huolissaan? Olikohan Lindsaylla ja Rodneylla kaikki hyvin? Liz räpytteli kyyneleitä silmistään. Mitä jos hän ei enää koskaan näkisi lapsiaan? Tai Maxia? Jotenkin Nathanin ajatteleminen ei tuntunut niin pahalta. Liz henkäisi. Tarkoittiko se sitä, että hän ei rakastanut Nathania? Vaan Maxia? Olihan sekin totta. Hän oli rakastanut Maxia 16-vuotiaasta asti. Kun oli nähnyt Maxin ensimmäisen kerran. Silloin hän oli jo tiennyt että he kuuluisivat yhteen. Liz pudisteli päätään. Mikään kohtalo ei muuttaisi sitä. Vai muuttaisiko? Jos Tess saisi päättää niin hänen mielestään Max ja hän kuuluivat yhteen mutta Max ei suostuisi siihen ikinä. Tess oli petturi ja murhaaja ja vihollisen ystävä. Liz huokaisi taas. Elämä oli kummallista. Välistä sitä rakasti toista ja sitten taas toista. Max lähtisi kuitenkin. Hänen olisi turha haikailla miehen perään. Hänellä oli velvollisuutensa. Kokonainen kansa toisella planeetalla. Voi, miten Liz toivoi, että jonakin päivänä Max ottaisi hänet mukaansa ja he lentäisivät kauas pois. Tähtiin saakka. Liz hymyili. Ei. Hän ei voisi jättää lapsiaan ja Nathania. Sydämessään hän rakasti Maxia, mutta nyt hän oli toisen miehen vaimo. Hän ei voisi olla niin julma ja jättää Nathania ihan yksin. Eikä hän voisi luopua lapsista. Ei koskaan. Voi, Max. Mikset sinä jo tule? Liz painoi pään taas kovalle maahan. Hän tiesi missä he olivat. Siellä missä graniliittiä oli säilytetty. He olivat luolassa autiomaassa. Lizin kylkiin koski. Hän olisi halunnut päästä jo pois täältä.Pölyä tunkeutui suuhun ja silmiin. Nicole- kulta... Miten hänen lapsensa voi? Samassa Liz kuuli ääniä. Askelia. Joku oli taas tulossa. Liz yritti käpertyä ihan pieneksi. Hän toivoi, etä maa olisi nielaissut hänet.Että Tess ja Kivar katoaisivat. Sitten kaksi tuttua hahmoa ilmestyi sisään luolan suuaukosta.
-MAX! MICHAEL! Liz huudahti ja purskahti helpottuneeseen itkuun. Max ryntäsi hänen luokseen ja avasi käden heilautuksella siteet. Liz kietoi itkien käsivartensa Maxin kaulan ympärille ja Max puristi naisen tiukasti syliinsä. Luoja, kuinka hän oli pelännyt menettävänsä naisen.

-Oletko kunnossa? Missä Nicole on? Max kyseli ja pyyhki kyyneleet Lizin kasvoilta. Liz niiskaisi.
-Minä... E-en tiedä. En ole nähnyt Nicolea. Minua pelottaa. Mitä jos hän on kuollut? Entä jos en näe häntä enää koskaan?L iz kysyi pienellä äänellä. Kasvot olivat kalpeat.
Max puraisi huultaan ja silitti Lizin takkuisia hiuksia.
-Näet kyllä. Vannon sen. Kuka sinut kidnappasi?
-Tess ja Kivar.

-Mitä?Tess ja Kivar? Mutta kuinka? Max ällisteli ja auttoi Lizin pystyyn. Liz puhdisti housujaan.
-En tiedä.Sitä minun piti kysyä sinulta, Liz tokaisi.

Max kääntyi Michaelin puoleen, joka katseli heitä vaitonaisena.
-Tiedätkö sinä tästä Tessin jutusta jotain? Max kysyi ja Michael pudisti päätään.
-Luulin Tessin olevan vankilassa, Michael rypisti kulmiaan.

-Yllätys!Tess hihkaisi ja ilmestyi Kivar vanavedessään luolaan. Kivar oli kuin pieni koiranpentu (vaikkei kyllä kooltaan) joka seurasi emäntäänsä joka paikkaan. Max astui vaistomaisesti Lizin eteen peittäen tämän kokonaan taakseen ja Michael astahti suojatakseen Maxia.

-Voi kuinka herttaista! Siitä onkin pitkä aika, vai mitä Max vai pitäisikö sanoa Zan?Tess virnisti ilkeästi ja silmäili Maxin jäykkää olemusta kylmästi.

-Mitä olet tehnyt Nicolelle? Max kysyi ilmeettömänä. Tess kallisti päätään.
-Eipäs mennä asioiden edelle. Et ole vielä kysynyt miten minä olen tässä, Tess hymyili suloisesti. Max pudisteli käsiään nyrkkiin ja auki.
-Missä on Nicole? Max kysyi hitaasti, tavuttaen kuin pikkulapselle. Tess irvisti rumasti.
-Se pikkurääpälekö on sinun muksusi? Väitätkö että hän on parempi kuin meidän poikamme? Tessin silmät kipunoivat.
-Kuules nyt...Liz aloitti astuen esiin ja Tess lennätti hänet päin seinää.  Liz menetti jälleen tajuntansa.
-LIZ!Max ulvaisi ja aikoi jo rynnätä Liziä kohti mutta hän huomasi, että ei voinutkaan liikkua.Kivar oli kohottanut kätensä ja esti miehiä liikkumasta.

-Anna sen ämmän olla. Hän ei ole minkään arvoinen. Miten saatoit hylätä minut ja rakastaa HÄNTÄ? Tuota narttua? Tess kivahti ja katseli huvittuneena kuinka Max yritti tempoa itseään vapaksi. Hänen kasvonsa punoittivat raivosta ja tummat silmät iskivät tulta. Edes Michael ei ollut nähnyt Maxia yhtä vihaisena.

-Pidä suusi kiinni, Tess. Liz on sata... Ei tuhat kertaa kauniimpi, älykkäämpi, ihanampi kuin sinä, Max tokaisi ja Tess lähestyi häntä kasvot kalpeina, silmät tummina raivosta. He tuijottivat toisiaan yhtä vihaisina.
-Liz ja Liz ja Liz.Et sinä koskaan muusta puhukaan. Mitä jos Liziä ei olisikaan? Suostuisitko minun miehekseni? Tess siveli Maxin poskea kädellään.Max värähti.

-En. Ikinä, Max vannoi tuijottaen Tessia silmiin. Tess karjaisi epäinhimillisellä äänellä ja läimäytti Maxia kasvoihin niin että Maxin pää retkahti sivulle.

-Kuinka voit puhua minulle noin? MInä olen kuningatar. Meillä on yhteinen poika. Sinä kuulut minulle! essin ääni muuttui kimakaksi.
-Enpä usko.Me emme ole naimisissa. Muistatko? Emme tässä elämässä Emme nyt emmekä tulevaisuudessa, Max vannoi ja Tess veti syvään henkeä.

-Et ikinä saa nähdä Nicolea. Kivar, hae tyttö ja tapa hänet Maxin silmien edessä. Jos hän suostuu miehekseni niin sitten säästän tytön hengen, Tess tokaisi.

-EI!MAx yritti rimpuilla. Kivar nyökkäsi innokkaasti ja lähti hakemaan Nicolea. Hän ei viipynyt kauaa ja kohta mies raahasi uupunutta, tuhkanharmaata tyttöä käsipuolessa ja tyrkkäsi tytön lattialle. Nicole lensi mahalleen ja pyyhki kyyneleitään likaisilta poskiltaan.
-Oletko kunnossa? Max hätäili. Nicole nyökkäsi ja huomasi sitten äitinsä.
-ÄIiti!Nicole parkaisi ja aikoi juosta äitinsä luokse, mutta Tess tarttui tyttöä hiuksista. Nicole inahti kivusta ja kyyneleet sokaisivat hänet.

-Lopeta.Lopeta heti.Et voi tehdä mitään Nicolelle. Hän on viaton lapsi.Anna hänen mennä. Teen mitä tahansa, Max henkäisi ja Tess nauroi ja Kivar yhtyi hänen nauruunsa.

-Sepäs olikin liian helppoa, Tess virnisti ja taikoi köydet Nicolelle takaisin. Tyttö rojahti uupuneena lattialle eikä Max voinut kuin tuijottaa avuttomana tytärtään. Tess lähestyi viekoittelevasti hymyillen Maxia ja hänen suunsa vääntyi julmaan hymyyn. Hän aikoi sanoa jotain, kunnes joku heiti Tessin seinää päin.
-Hei, rakas veliseni!Kivat hipat teilläIsabel myhäili ja
ilmestyi Kylen kanssa luolaan.

-En voisi olla iloisempi sinut nähdessäni! Max huudahti ja Isabel nauroi.Hän huomasi samassa Kivarin, joka lähestyi heitä ja kohotti kätensä ja heitti miehen seinää päin ja tämä valahti velttona lattialle. Kyle meni maassa makaavan Nicolen luokse ja vapautti tämän.Tyttö valahti Kylea vasten silmät ummessa, kalpeana.

-Vien tytön autoon. Missä Liz on?Kyle kysyi ja huomasi samassa Lizin joka alkoi virota. Isabel vapautti Maxin ja Michaelin ja Max ryntäsi Lizin luokse ja sulki naisen syliinsä ja suuteli Liziä niin intohimoisesti, että kukaan ei osannut kuin tuijottaa. Liz vastasi suudelmaan ja kietoi käsivartensa Maxin ympärille.

-Minä rakastan sinua. Rakastan hirveästi.Mutta tiedän, ettemme me voi elää yhdessä. Minun on palattava Antar - planeetalle niin pian kuin mahdollista ja vietävä Kivar ja Tess vankilaan. Sitten, jonakin päivänä palaan taas takaisin ja varmistan että te voitte hyvin. Siihen ei mene pitkääkään aikaa, Max lupasi ja suuteli nyt hellästi Lizin huulia. Liz tuijotti silmät kyynelissä muukalaisia, jotka tarttuivat velttoihin vihollisiin ja veivät heidät ulos. Liz näki, että jostain ilmestyi avaruusalus heidän eteensä ja he kapusivat sisään. Liz oli typertynyt. Hän ei ollut ehtinyt sanoa mitään.
-MAX!Liz parkaisi epätoivoisena. Max kääntyi.
-Minä rakastan sinua! Liz huusi ja nyt kyyneleet virtasivat pitkin hänen likaisia poskiaan. Max juoksi hänen luokseen, kaappasi naisen syliinsä ja suuteli pitkään.

-Niin minäkin rakastan sinua. Me näemme vielä. Lupaan sen. Sitten muukalaiset kapusivat alukseen ja se lensi korkeuksiin, kunnes sitä ei enää näkynyt.

-Mennään kotiin, Kyle auttoi nyyhkyttävän Lizin autoon.
Liz unelmoi Maxista ja tähdistä ja maailmankaikkeudesta ja oli aivan varma, että pian Max palaisi takaisin.

~ Loppu ~