Kanadan vuoristossa osa 1 (PG-13), www.vuotis.net

Okei, tämä tarina aloittaa uuden vuotisficcini, jälleen J Valitettavasti saatte nauttia (tai kärsiä) tästä vain tämän osan verran ennen kuin saan päätökseen Aavesaari-tarinani. Siihen tulee enää pari osaa, joten tämä jatkuu sitten melko pian sen jälkeen. Toivoisin mahdollisimman paljon kommentteja, koska sitten (ainakin minusta) on paljon mukavampaa jatkaa tarinaa J

Henkilöt, jotka ovat mukana, mutta kaikki eivät välttämättä lähde Woodstodiin, Potter- hahmoista siis.

1.Shannon Drew ~ Shannon 16v

2.Cirena ~ Caneth Féouch 17v

3.Tanya  ~ Tanya 16v

4.Aamu Aurinkoinen ~ Aamu Sunny 15v

5.Mizar ~ Mizar Draeniksfly 16v

6.Vegetable ~ Veaqra Moonside 15 ½v (sori, en saanut tuohon a:n päälle sitä ihme merkkiä)

7.Nani ~ Nani Chipponder 13½v

8.Naurava Kulkutauti ~ Wianoh Sudros 15v

9.Éowyn Spencer ~ Eowyn 19v (valvoja)

10.Minea ~ Minea 13v  

11.Zemina ~ Kenny Downy 15v

+ seuraavat Potter- hahmot:

1.Draco Malfoy

2.Ronald Weasley

3.Harry Potter

4.Ginny Weasley

5.Oliver Wood (valvoja)

6.Roger Davies

7.Hermione Granger

8.Kalkaros

9.McGarmiwa

10.Mandy Brocklehurst

11.Terry Boot

12.Hannah Abbott

13.Millicent Joku

Kuten huomaatte, henkilöitä on paljon. Ihan liikaa. Mutten vaan voinut sanoa kenellekään ei. Mä en ole vielä päättänyt ketkä nousevat tarinan päähahmoiksi, en ole kamalasti ehtinyt tutustua hakemuksiin, nyt sitten samalla kun tätä teen, niin siinä pikkuhiljaa. Eka osa on aina sekava, outo, tapahtumaton … Älkää mollatko sitä silti, okei? Sehän on vaan eka osa ja tavallaan hahmojen esittely. Ettehän te muuten tietäisi mistään mitään. Sitten juonikin olisi mukava kertoa:

Tylypahkassa järjestetään vaelluskurssi, minkä tarkoituksena on siis tutustua jästien maailmaan, ja päästä johonkin hyvin kauaksi. Tässä tapauksessa Kanadaan, Woodstodiin (oma keksimäni!). Retkellä sitten sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, suhteet menevät solmuun, jotkut eksyvät, joutuvat kivivyörymän alle … Onko mikään enää ennallaan, kun olisi aika palata takaisin Tylypahkaan?

Koskaan ei tiedä miten tämä tarina kehittyy. Juonta on aina helppo kirjoittaa, mutta onko sitä sitten helppo pistää paperille? Kuka tietää. Yritän silti jatkaa tätä aina säännöllisin väliajoin. Jokohan tämä jaaritus saa riittää ja tarina alkaa?

Aika: Harry on kuudennella, joten siihen malliin

Paikka: No, se Woodstod (ei löydy kartalta ;D)

Genre: Romance, adventure, saattaa sisältää ripauksen slashia, angstia… no, siis kaikkea

*********************

Osa 1 ~ Vaellusretkikurssi

Taivaanranta oli purppuranpunainen, kun aurinko alkoi hiljalleen nousta. Tylypahkassa oltiin valmiita aloittamaan uusi aamu taikuuksin, metkuin ja oppitunnein. Harry Potter, kuuluisa velho, oli yksi näistä oppilaista. Hän makasi hetken aikaa sängyssään, painaen päätään tyynyynsä, jotta olisi saanut vielä hetken antaa unen pitää häntä vallassaan.

Mutta hän oli jo hereillä, ja uni oli haihtunut. Harry huokaisi ja nousi istumaan sängyllään, tummat hiukset pörrössä. Hän haparoi yöpöydältään pyöreäsankaisia silmälasejaan ja asetti ne silmilleen. Hänen paras ystävänsä Ronald Weasley kömpi juuri ylös sängystä ja katsoi häntä hiukset sekaisina, silmät unisina ja pitkään haukotellen.

-Huomenta, Harry! Lähdetkö aamiaiselle? Ron kysyi ja alkoi pukea Tylypahkan kaapua ylleen. Harry nyökkäsi ja pukeutui hänkin. Sitten pojat lähtivät poikien makuusalista ja menivät Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen, missä ei ollut ketään.

***

Suuri Sali oli täynnä oppilaita, jotka ahmivat sisäänsä erilaisia aamupaloja, mitä pöytään oli katettu. Harry ja Ron löysivät Hermionen, joka oli syventynyt juttelemaan tulevista kursseista Ginnyn, Ronin siskon kanssa.

-Hei, pojat! Aiotteko tekin osallistua sille vaelluskurssille, josta kuulin tänä aamuna McGarmiwalta? Kalkaros ja hän järjestävät sen kurssin. Sen kurssin tarkoituksena on lähteä jonakin päivänä jonnekin vaellukselle, kunhan ollaan ensin opiskeltu hiukan, Hermione selosti ruskeat silmät säihkyen. Ron puhahti.

-Ketä kiinnostaa joku vaelluskurssi? Ja sanoitko sinä, että Kalkaros vetää kurssia? En kai minä idioottina menisi sellaiselle kurssille, Ron tuhahti. Hermione pyöräytti silmiään.

-Ilmoittautuminen tapahtuu suuren salin ovella. Aikaa on tämä päivä, Hermione tokaisi leppoisasti. Ron pyöräytti silmiään Harryn suuntaan, joka näytti varsin kiinnostuneelta kurssista.

-Ehkä meidän pitäisi ilmoittautua, Harry tokaisi. Ron katsoi häntä kuin vähä-älyistä.

-Oletko sinä ihan kaheli? Kuulitko, mitä Hermione sanoi? Sitä kurssia vetää Kalkaros. Ja luultavasti Malfoykin on siellä, Ron kivahti. Harry kohautti olkiaan eikä viitsinyt enää kinata asiasta. Ronin mieli muuttuisi. Hän oli varma siitä.

***

Samaan aikaan Korpinkynnen pöydässä Veaqra Moonside yritti pysytellä hereillä. Hänen edessään oli kuumaa juotavaa ja herkullisen näköisiä leipiä, mutta silti hänen ei ollut nälkä. Oppitunnit alkaisivat aivan pian eikä hänellä ollut enää kauaa aikaa syödä. Hänen ystävänsä Mandy Brocklehurst nakerteli leipäänsä ja selitti kiihkeästi jotain huomenna alkavasta vaelluskurssista.

-Ihan, totta, Veg, meidän on pakko mennä sille kurssille, Mandy hehkutti. Veg työnsi lautastaan kauemmaksi ja huokaisi, haroen punaisia pitkiä hiuksiaan, joiden kanssa hän ei ollut jaksanut taistella aamuisin.

-Minä ymmärrän kyllä. Sinä tietenkin kuulit, että Korpinkynnen Terry Boot on menossa myös sille kurssille, joten halusit mukaan, Veg tokaisi, pyöritellen merensinisiä silmiään. Mandy punastui helakasti ja naurahti.

-Tuo on totta, mutta minua kiinnostaa se itsekin. Sinun täytyy tulla, en uskalla mennä sinne yksin, Mandy rukoili ja Vege lupasi poissaolevana osallistua sille pöhkölle kurssille. Mandy rutisti häntä, ja he päättivät lähteä takaisin Korpinkynsien torniin, hakemaan oppikirjoja ja muita tavaroitaan.

***

Draco Malfoy iski matka-arkkunsa kiinni ja kanniskeli sylissään kolmea eri oppikirjaa. Hän nappasi käteensä mustepullon ja sulkakynän, etsi laukkunsa sänkynsä alta ja tunki kaikki siihen. Syvään huokaisten Draco lähti alas Luihuisten oleskeluhuoneeseen, missä ei ollut paljon ketään. Draco vilkaisi sohvan suuntaan, missä kaksi tyttöä, Wianoh Sudros ja hänen ystävänsä Mizar juttelivat hiljaa keskenään.

-Ettekö te aio tulla oppitunneille? Draco kysäisi. Wianoh ponkaisi seisomaan ja nappasi laukkunsa lattialta.

-Tottakai me tulemme, tyttö tokaisi. Draco katsoi tyttöä, jolla oli mustat pitkät hiukset ja merkilliset punaiset silmät. Dracon mielestä tytössä oli jotain salaperäistä, hän oli kiinnostunut tästä, vaikka Wianoh olikin häntä vuoden nuorempi.

-Mitä teillä on ensin? Draco halusi tietää, kun he lähtivät kolmistaan tyrmien kautta oppitunneille.

-Taikuuden historiaa, Wianoh irvisti ja Draco tuhahti. He eivät puhuneet enempää, vaan erosivat tyrmien ulkopuolella. Wianoh ja Mizar olivat parhaita ystäviä keskenään, vaikkakaan he eivät olleet saman ikäisiä. Mizar seurasi Dracoa Muodonmuutosten tunnille. Hän ei pitänyt siitä, että joutui jakamaan tunnit Rohkelikkojen kanssa.

Mizar huokaisi ja lysähti istumaan. Hän oli sitonut pitkät, ruskeat hiuksensa poninhännälle ja alkoi vetää muodonmuutokset oppikirjaa esille laukustaan. Oli ensimmäinen koulupäivä kesäloman jälkeen, ja jokainen puhui siitä, mitä oli lomalla puuhannut.

-Me olimme kaksi viikkoa Espanjassa, Tanya, Mizarin hyvä ystävä tokaisi. Mizar katsoi tyttöä kiinnostuneena ja Tanya alkoi selostaa kaikkea kokemaansa. Tanya oli 16-vuotias. Hänellä oli paksut, ruskeat, melkein vyötäisille asti ulottuvat hiukset, joita hän piti auki. Hän oli erittäin ylpeä hiuksistaan, mutta niin olisi Mizarkin ollut, jos olisi omistanut yhtä upeat hiukset.

-… Sitten siellä oli semmoinen todella söpö poika, ja me - Tanyan lause keskeytyi, kun McGarmiwa asteli luokkaan

-Hyvää huomenta, McGarmiwa tokaisi ja kaikki vastasivat hänen tervehdykseensä.

***

Sun Lee yritti kuunnella opettajan selostusta, mitä tänä vuonna opiskeltaisiin. Hänen ajatuksensa vaelsivat kuitenkin edessä istuvaan Ronald Weasleyyn, joka supatti parhaan ystävänsä Harry Potterin kanssa. Sunista oli hauskaa yrittää arvailla, mistä pojat puhuivat. Hänen punaiset, pitkät hiuksensa putoilivat pieninä kiharoina selkään asti, aivan kuin hän olisi pitänyt niitä koko yön pienillä leteillä. Hermione istuskeli hänen vieressään ja koetti kirjoittaa muistiin McGarmiwan sanoja sitä mukaan, kun professori niitä selosti. Sunista se oli turhaa. Kyllä ne muisti muutenkin.

***

Hyvin pian kellot soivat ja kaikki alkoivat keräillä tavaroitaan.

-Muistakaa osallistua vaelluskurssillekin! McGarmiwa huusi hälyn yli. Harry ja Ron ilmestyivät Sunin ja Hermionen luokse, jotka juuri astelivat ulos luokasta.

-Meinaatteko te osallistua sille kurssille? Harry halusi tietää. Sun nyökkäsi syvänsiniset silmät säteillen. Hänestä vaelluskurssi kuulosti todella upealta idealta. Hän halusi palavasti päästä vaellukselle jonnekin kauas.

-Laitoitteko te jo nimenne listaan? Hermione kysyi pojilta. Nämä myönsivät laittaneensa ja Hermione oli mielissään.

-Kuinka monta osallistujaa kurssille pääsee? Ron kysäisi. Sun hymyili.

-Kaksikymmentäkaksi ensimmäistä. Lista alkaa olla jo täynnä, Sun tokaisi. Se oli melko paljon, mutta olihan Tylypahkassa monta 13-17 -vuotiasta. Onneksi he olivat jo tarpeeksi vanhoja osallistumaan sille kurssille. Sun sääli eka ja tokaluokkalaisia, joilla sitä mahdollisuutta ei ollut.

***

Seuraavana päivänä vaelluskurssi alkoi. Taivaalle oli kerääntymässä kasa tummia pilviä, jotka enteilivät sadetta. Aamu Sunny odotteli muiden oppilaiden tavoin McGarmiwaa ja Kalkarosta, joita ei vielä näkynyt. Kaikki pölisivät innoissaan vaelluksesta.

-Minusta olisi ihanaa päästä Kanadaan. Olen kuullut siitä niin paljon ja olen aina halunnut käydä siellä, Shannon Drew hehkutti parhaalle ystävälleen Ginnylle, joka nyökytteli mukana. Shannon oli sitonut ruskeat, selkään asti ulottuvat hiuksensa letille ja hänen ruskeat silmänsä säteilivät hänen puhuessaan.

-Minustakin olisi hienoa päästä jonnekin kauas. Tiedätkö sinä millä me menisimme sinne? Ginny kysyi. Shannon kohautti olkiaan.

-En ole varma. Hormipulverilla kai. Minä en ainakaan halua matkustaa lentokoneessa, minusta ne ovat pelottavia, Shannonia värisytti. Ginny ei sanonut mitään. Hän ei ollut koskaan matkustanut koneella, joten ei voinut tietää.

***

Nani Chippendor katseli edessä istuvan Hermionen selkää ja tytön käsiä, jotka selittivät kiivaaseen tahtiin jotakin Sunille. Minea oli keskittynyt tuijottamaan Dracon suuntaan, joka nauroi kovaäänisesti Wianohin sutkautukselle. Minea tunsi raastavaa mustasukkaisuutta katsellessaan kuinka Draco kumartui Wianohin puoleen ja kuiskasi jotain tämän korvaan. Miksei hän voinut olla tuossa Wianohin paikalla? Minea huokaisi ja sipaisi ruskeaa tukkaansa. Hän nojasi päätään kämmeneensä ja tuijotti harmailla silmillään eteensä. Ei Draco häntä koskaan huomaisi. Omasta mielestään Minea oli läski. Hän oli kaiken lisäksi vasta 13 -vuotias ja Draco oli sentään kolme vuotta vanhempi, mutta mitä sillä oli väliä? Mineasta iällä ei ollut mitään merkitystä.

***

Nanin ajatukset kulkivat melkein samoilla raiteilla kuin Minean. Hän oli kiinnostunut Hermionesta, mutta tiesi, ettei tyttö tulisi koskaan kiinnostumaan hänestä. Hermione tuntui pitävän Ronista, joka tosin vilkuili vähän väliä Sunin hoikkaa, pientä hahmoa. Miksei Hermione voinut olla kiinnostunut hänestä? Ehkä tämä matkalla huomaisi kuinka ihana ihminen hän oli. Valitut Palat - lehti lojui avonaisena hänen edessään ja hän laski katseensa siihen. Ei kannattanut murehtia turhia. Hän pitäisi huolen siitä, että Hermione huomaisi hänet varmasti.

-Nani, mitä sinä teet, Minea pukkasi häntä kylkeen. Nani vilkaisi parasta ystäväänsä ja haukotteli.

-Yritän lukea, mutten voi keskittyä, jos tuupit minua kaiken aikaa, Nani tuhahti. Minea pyöräytti silmiään ja yritti virittää keskustelua Dracosta. Nani ei viitsinyt kuunnella. Hänen ajatuksensa vaelsivat Valitut Palat- lehdestä Hermioneen ja takaisin.

***

Aamu Sunny istuskeli luokan takaosassa parhaan ystävänsä Hannah Abbottin kanssa. Tyttö kertoi hänelle Irlannin matkastaan ja Aamu kuunteli kiinnostuneena. Hän pyöritteli vasemmanpuoleista, punaista lettiä sormissaan. Hiukset olivat selvästi harjaa vailla, mutta hän ei jaksanut kiinnittää niihin liikaa huomiota. Hän säpsähti, kun luokan ovi aukeni ja Kalkaros ja McGarmiwa astelivat sisään peräkanaa. He asettuivat luokan eteen seisomaan ja porukka hiljeni kuin napista painamalla.

-Tervetuloa Vaellusretki kurssille. Tämän tarkoituksena on oppia jotakin siitä maasta, mihin aiomme lähteä. Tällä ensimmäisellä tunnilla kerromme teille kaiken tarpeellisen ja valitsemme tietenkin matkakohteen. Kohteen pitää sijoittua Amerikkaan, Kalkaros selosti tuskin kuuluvalla äänellä.

-Maa valitaan tältä kartalta. Valinnan teette te. Eniten ääniä saanut valtio voittaa. Jaan teille nyt paperia, johon kirjoitatte sulkakynällänne sen valtion, mihin haluatte matkustaa. Mutta muistakaa, vain Amerikkaan, McGarmiwa alkoi jakaa heille lappusia. Sitten kaikki kumartuivat oman lappusensa ylle, miettivät pää höyryten ja alkoivat kirjoittaa.

***

-… Ja eniten ääniä sai, Kanada, McGarmiwa julisti, laskettuaan äänet yhteen. Kaikki alkoivat innoissaan taputtaa ja Shannon oli enemmän kuin mielissään. Vihdoinkin hän pääsisi toteuttamaan unelmiaan.

Siinä eka osa. Lisää tulee, kun olen Aavesaari-ficin saanut päätökseen. KOMMENTTEJA?!

osa 2 ~ Woodstodissa

Kouluvuoden loppupuolella, Kanadassa …

Cirena Féouch, 17-vuotias tyttö istuskeli kassinsa päällä bussipysäkillä, Kanadassa, eräässä pienessä kylässä, jonka nimeä hän ei muistanut. He olivat kaikki 23 henkeä levittäytyneet jalkakäytävälle, odottamaan bussin saapumista, joka veisi heidät Woodstodin laitamille. Aurinko porotti kuumasti ja hiki kiilteli Cirenan kasvoilla. Hän pyyhkäisi kärsimättömänä tummia, hieman punaisen sävyisiä hiuksiaan ja huokaisi. He olivat matkanneet hormipulverilla, Tylypahkasta tänne Kanadaan ja pelmahtaneet kukin vuorollaan McGarmiwan tutun luokse, joka oli tarjonnut heille pullaa ja mehua. Sen jälkeen he olivat lähteneet kävelemään kuuden kilometrin päässä sijaitsevalle bussipysäkille. Busseja kulki kerran päivässä ja tämän bussin pitäisi saapua viimeistään tunnin kuluttua.

-Koska se bussi tulee? Cirenan vieressä istuva Eowyn Spencer mutisi, haroen punaisia, luonnonkiharia hiuksiaan, jotka putoilivat ristiselkään asti. Hän oli sitonut ne poninhännälle selkään ja tuijotti tielle päin, mistä bussin pitäisi tulla – tunnin päästä.

-Tunnin kuluttua. Tai oikeastaan 55 minuutin, 48 sekunnin ja – Hermione, joka istuskeli Eowynin toisella puolella aloitti. Eowyn mulkaisi tyttöön, joka kohautti olkiaan.

-Sinähän itse halusit tietää, Hermione puolusteli. Cirena huokaisi ja tarkasteli aikansa kuluksi pitkiä, hyvinhoidettuja kynsiään. Eowyn liikahti levottomana. Kuumuus oli miltei sietämätöntä. Oliko heidän ollut pakko lähteä toukokuun kuumimpaan aikaan Kanadaan? Hänestä oli hassua, että vuosi oli  mennyt tavattoman nopeasti. Hän oli saanut syksyllä pöllön McGarmiwalta, missä professori oli pyytänyt häntä lähtemään valvojaksi Kanadan vaellukselle. Eowyn oli ollut enemmän kuin mielissään päästessään lomailemaan, sillä viime vuosina Taikaministeriössä oli ollut jotenkin todella kiireistä ja raskasta. Toffee oli antanut hänelle ilomielin vapaata, sillä Eowyn oli raatanut pitkiä päiviä viimeisten kahden vuoden aikana.

Eowynista oli ollut hauskaa kuulla, että myös Oliver Wood, poika johon hän oli ollut tavattoman ihastunut Tylypahkassa ollessaan, oli ollut lähdössä myös vaellukselle. Hän oli ottanut tähän yhteyttä ja he olivat jutelleet pitkään eräässä pubissa Viistokujalla. Eowyn katseli Oliveria, jonka ruskeat hiukset olivat hiukan sekaisin. Poika jutteli kiihkeästi jotakin Harryn, Ronin, Sunin ja Shannonin kanssa, varmaankin huispauksesta. Oliver oli nimittäin erään huispausjoukkueen kapteeni ja heidän oli määrä kisailla kesällä maailmanmestaruudesta. Eowyn aikoi mennä kannustamaan poikaa peliin.

***

-Bussi tulee, Aamu hihkaisi iloisesti, mutta hänen ei olisi tarvinnut sanoa sitä, sillä se todella kuului. Kaikki tuijottivat hölmistyneinä, kuinka ainakin sata vuotta vanha bussi rymisteli heitä kohti. Se piti kummallista ääntä, aivan kuin kasa erilaisia tölkkejä olisi laahannut jäljessä maata vasten. Se oli kammottavan värinen, kirkkaankeltainen ja palmuja oli piirretty sen kylkiin. Maali hilseili sieltä täältä ja ikkunat olivat pesua vailla. Cirenan suu oli loksahtanut kauhusta ammolleen. Tuollaisen rämän kyytiinkö heidän pitäisi mennä?

Bussi pysähtyi heidän kohdalleen renkaat ulvoen. Kuului pamahdus ja kaikki säpsähtivät. Sitten ovi heilahti auki ja ulos loikki pikkarainen, pesua kaipaava, partasuinen mies, joka katsoi heitä pää kallellaan.

-Jaa, jaa. Vai tämmöistä sakkia. Hypätkää kyytiin vaan, Galeb-setä vie teidät minne ikinä haluatte!

-Pesulaankin? Cirena mutisi ja Galeb vilkaisi häntä kummastuneena. Mies alkoi auttaa heitä laukkujen kanssa eikä kulunut aikaakaan, kun kaikkien laukut oli sullottu pieneen, ahtaaseen tilaan, missä matkatavaroita säilytettiin.

Sitten rasittava matka alkoi. Bussissa ei toiminut ilmastointi, mutta se ei hämmästyttänyt ketään. Penkit olivat hiukan rikkinäisiä ja tupakan haju leijaili sisätilassa. Sun yritti pidättää hengitystään, jottei olisi oksentanut, mutta kun hänen naamansa alkoi uhkaavasti punoittaa, hän päästi ilmat keuhkoistaan.

-Mikä läävä, Sun supatti vieressä istuvalle Ronille, joka tuijotti kauhuissaan katosta roikkuvaa hämähäkkiä. Hän yritti tuuppia Sunia sivummalle.

-Mitä sinä riehut? Sun ihmetteli, vilkaisi ylöspäin ja ymmärsi yskän.

-Haluatko vaihtaa paikkaa? Sun kysyi suloisesti. Ron nyökkäsi ja he siirtyivät edessä oleville tyhjille penkeille. Ulos ei juurikaan nähnyt, joten he eivät voineet ihailla maisemia.

Harry ja Shannon olivat alkaneet pelata korttia, jotka Shannon oli saanut lainaksi tädiltään, joka oli jästi. Shannonin ei tarvinnut opettaa Harrylle korttipelejä, sillä poika tiesi niitä muutaman. Se oli hyvää ajankulua. Eowyn istui Oliverin vieressä ja he juttelivat huispauksesta. Eowyn kuunteli kiinnostuneena Oliverin kertomuksia viimeisimmästä huispausvuodesta. Aamu ja Hannah olivat syventyneet pelaamaan ristinollaa, Draco ja Wianoh hekottivat etuosassa kovaäänisesti, yrittivät kaiketi saada huomiota osakseen. Mizar kuunteli Dracon vitsejä haltioissaan, Nani lueskeli Valitut Palat - lehteä, joita hän oli ottanut kasan mukaansa, Minea haaveili Dracosta,  Veqe oli päässyt Roger Daviesin, erään Korpinkynsiläisen huispauskapteenin viereen istumaan ja loisti ilosta. Kenny Downy yritti tutkia Kanadan karttaa ja selvittää missä päin he olivat ja minne heidän kuuluisi seuraavaksi mennä. Tanya ja Cirena yrittivät molemmat lueskella jotain mielenkiintoista lehteä aikaa tappakseen.

***

Aika tuntuikin kuluvan nopeasti. Bussi liikkui hitaasti, mutta varmasti autiolla tiellä. Yhtäkkiä kuului kummallinen pamahdus. Bussi alkoi vieriä eteenpäin ja matkustajat ihmettelivät mihin suuntaan nyt mentiin.

-IIK! Matalaksi, joku ampuu meitä! Sun kiljaisi ja painui omansa ja edessä istuvan penkin väliin. Ron kiskaisi hänet naureskellen ylös.

-Ei meitä ammuta. Olet lukenut liikaa jännityskirjoja, Ron tokaisi. Sun kömpi posket heloittaen pystyyn ja mutisi jotakin, mistä ei saanut selvää.

-Mitä tapahtuu? Draco ihmetteli. Galeb kirosi kovaäänisesti ja McGarmiwa yritti hyssytellä häntä.

-Ei lasten kuullen, hän sihahti. Wianoh pyöräytti vihreitä silmiään. Ihan kuin he olisivat jotain lapsia.

-Rengas tai pari taisi puhjeta, Galeb tokaisi synkästi ja ohjasi bussin tien sivuun. Hän loikkasi seisomaan ja Kalkaros päätti mennä tarkistamaan tilanteen. Draco vilkaisi Wianohiin mielenkiinnolla ja meni seuraamaan tilannetta Wianoh ja Mizar kannoillaan. He pyörivät miesten ympärillä, kun nämä keskustelivat puhjenneista renkaista.

-Eikö sinulla ole vararenkaita? Kalkaros kysyi epäilevänä. Ukko kohautti harteitaan pahoittelevasti.

-Ei. Jouduin käyttämään ostamani kaksi vararengasta eilen, kun bussista hajosi jo silloin rengas. Olen pahoillani, mutta joudutte luultavasti kävelemään, Galeb tokaisi. Kalkaros huokaisi harmissaan, mutta nousi sitten bussiin. Kaikki kurkottelivat kaulaansa nähdäkseen mitä tapahtui.

-Tulkaapas sitten ulos sieltä. Joudumme kävelemään, Kalkaros tiuskaisi. Epäuskoista mutinaa kuului sieltä täältä, mutta kaikki kömpivät kuitenkin pihalle. He ottivat kassinsa tavarasäiliöstä ja kuuntelivat hetken aikaa Galebin pahoitteluita.

-Tästä ei ole kuin kahdeksan kilometriä jäljellä. Seuraatte vain tätä tietä niin teidän pitäisi hyvin pian saapua Woodstodin metsän liepeille, Galeb ohjasi heitä.

-KAHDEKSAN KILOMETRIÄ! Joku parkaisi. Oppilaat eivät pitäneet ajatuksesta, että joutuisivat tarpomaan tässä kuumuudessa kahdeksan kilometriä. Mutta heillä ei ollut muita vaihtoehtoja.

***

Tunnin kuluttua he olivat kaikki näännyksissä. Sun katui, että oli lähtenyt tälle vaellukselle. Olisihan hänen pitänyt tietää, että hänen heikko kuntonsa ei tulisi kestämään. Mutta hänen äitinsä oli ollut sitä mieltä, että vaellus tekisi hänelle hyvää. Hän kun ei paljon muutenkaan ulkona viihtynyt.

-Jaksatko sinä? Ron kysäisi hänen viereltään. Sun kohotti kuumottavat, hikiset kasvonsa ja hymyili urheasti.

-Tottakai! hän vakuutti. Ron hymyili ja kääntyi sitten juttelemaan Harryn kanssa.

***

Tanya ja Cirena eivät kuumuudesta tai tarpomisesta piitanneet. Cirena oli kaivanut repustaan salmiakkiaskin ja mutusteli niitä ja Tanya halusi tallentaa kokemaansa kameralle. Hän kuvasi kaikkea erikoista, mitä silmiin osui.

-Oho, filmi loppui, Tanya huokaisi pettyneenä, kun kamera alkoi rullata. Hän oli saanut sen syntymäpäivälahjaksi jästiäidiltään, joka oli töissä valokuvaliikkeessä. Hän oli kuvannut vähän turhan paljon maisemia, vaikka ne varmasti olivat samanlaisia kuin muuallakin.

Vihdoin he saapuivat Woodstod metsän laitamille. Aurinko oli jo laskemassa ja ilma alkoi hiukan viiletä. Kalkaros ja McGarmiwa pysäyttivät hiukan väsyneen porukan ja kääntyivät katsomaan heitä kaikkia.

-Me joudumme kävelemään vielä ainakin pari kilometriä. Sitten leiriydymme johonkin, pystytämme teltat, sytytämme nuotion ja paistamme makkaraa. Miltä kuulostaisi? McGarmiwa kysyi hymyillen. Se sai valtavan suosion ja kaikki alkoivat tarpoa paljon innokkaampina eteenpäin kuin aikaisemmin.

Osa 2 ~ Sähläystä 

Kaikki piristyivät kuin taikaiskusta kuullessaan McGarmiwan ilmoituksen. Eowyn, joka asteli etupäässä Oliverin rinnalla lauleskeli hiljaa Frank Sinatran kappaletta Something stupid. Hän oli hyvällä tuulella.

The time is right

your perfume fills my head

the stars get red

and oh, the night's so blue

Oliver kätki hymynsä kuunnellessaan Eowynin hiljaista lauleskelua. Hänestä oli ollut todella mukava yllätys tavata Eowynia pitkästä aikaa. Siitä oli jo pari vuotta, kun hän oli nähnyt tämän viimeksi. Jo koulussa Oliver oli ollut tavattoman ihastunut Eowyn Spenceriin, jolla oli upeat, pitkät, punaiset hiukset ja siniharmaat silmät. Oliver olisi halunnut vetää tytön kainaloonsa, muttei kehdannut tehdä sitä kaikkien muiden oppilaiden edessä. Hän ei tahtonut nolata Eowynia.

-Tuolla näkyy jo aukio, mihin voimme pysähtyä! McGarmiwa huusi ja se sai kaikki hihkumaan riemusta. He ryntäsivät aukiolle painavat reput selässä pomppien. Sitten teltan pystytys alkoi. Se oli melko vaikeaa, monet eivät olleet koskaan nukkuneet teltoissa tai pystyttäneet niitä ilman taikasauvaa.

Sunin teltta valahti kasaan monta kertaa, kunnes hänen teki mielensä pomppia kiukkuisena sen päällä ja talloa se jalkoihinsa. Draco oli kaikkien tietämättä salakuljettanut mukanaan taikasauvansa ja heilautti sitä, kun Kalkaros ja McGarmiwa eivät olleet katsomassa. Dracon teltta oli hetkessä pystyssä. Sun mulkaisi pojan suuntaan, joka virnisti hänelle. Hän yritti viittoilla poikaa auttamaan häntä, mutta Draco ei ollut huomaavinaan hänen ahdinkoaan.

-Idiootti, Sun kihahti. Cirenalla oli samoja vaikeuksia kuin Sunilla. Tyttö oli juuri sitomassa teltan naruja kasaan, kun se jälleen romahti. Hän manasi turhautuneena itsekseen ja heitti puukapulan, mihin oli narua sitomassa, kauas kiukkuisena. Olkoon. Hän nukkuisi vaikka taivasalla!

Aamu sen sijaan loisti kuin kesäinen aurinko oman, pystytetyn telttansa vieressä. Hän katseli päätään puistellen, kuinka Wianoh taisteli oman telttansa kanssa – turhin tuloksin.

-Tarvitsetko apua? Aamu kysyi suloisesti. Wianoh mulkaisi tytön suuntaan, joka katseli häntä vihreät silmät nauraen.

-En kaipaa apua Rohkelikolta, Wianoh äyskähti. Aamu kohautti harteitaan ja asteli Sunin luokse, joka istuskeli maassa, tuijottaen telttaansa kuin yrittäen saada sitä tahdon voimalla nousemaan.

-Ei se noin pystyyn tule, Aamu tokaisi. Sun huokaisi ja kohotti vihreiden silmien katseen häneen.

-Tiedän, mutta olen toivoton tapaus. Se ei vaan nouse, Sun huokaisi.

-Minä autan sinua, Aamu lupasi ja yhdessä he alkoivat pystyttää sitä uudelleen.

***

-Wianoh, kaipaatko apua? Draco ilmestyi tytön viereen jostakin. Wianohin teltta lysähti kasaan ja hän vilkaisi kulmainsa alta Dracoa, joka virnisteli hänelle salaperäisesti.

-Jos sinulla on jokin niksi, millä saisit teltan pysymään kasassa, olisin todella kiitollinen, Wianoh vannoi käsi sydämellä. Draco nauroi ja otti taikasauvansa paitansa alta. Wianoh virnisti pirullisesti.

-Olet nero, Malfoy, Wianoh hengähti. Draco nyökkäsi ja heilautti sauvaansa, mutisten jotakin. Teltta nousi heti pystyyn eikä se valahtanut enää kasaan.

-Draco Malfoy! McGarmiwa seisoi heidän lähellään ja Wianoh ja Draco kohottivat katseensa. Draco huokaisi. Siinä se lohikäärme taas seisoi.

-Mitä, professori Loh – tarkoitan tietysti McGarmiwa, Draco kumarsi ja Wianoh yritti estää nauruaan karkaamasta. McGarmiwa siristi silmiään.

-Ei taikoja. Anna minulle sauvasi. Kielsin teitä ottamasta niitä mukaanne, McGarmiwa ojensi kätensä ja Draco vilkaisi harmistuneena ympärilleen. Kaikki tuijottivat heitä. Ja Potterkin virnisteli kuin mikäkin pelle!

-Siinä, Draco tyrkkäsi sauvansa McGarmiwan käteen, joka nyökkäsi.

-Menköön nyt tämän kerran. Mutta te kaksi saattekin sitten pystyttää nuotion. Ilman taikoja, McGarmiwa tokaisi, hymyillen. Draco ja Wianoh aukaisivat kumpikin suunsa, mutta McGarmiwa ei kuunnellut heitä, vaan lähti oman telttansa luokse.

***

Mizar katseli oman telttansa luota kuinka Tanya ahersi oman telttansa luona. Hän ei saanut silmiään irti tytön paksuista, ruskeista hiuksista. Hän olisi halunnut upottaa sormensa niihin ja painautua hänen syliinsä. Tanya oli kiehtonut häntä jo melkein koko vuoden. Hän ei ollut kertonut kenellekään, että piti naisista enemmän kuin miehistä.

-Tarvitsetko apua? Mizar kysäisi, keräten vihdoin rohkeutensa. Hän seisoi Tanyan lähellä. Tyttö kohotti katseensa ja hymyili hiukan.

-Se olisi hienoa, Tanya tokaisi ja yhdessä he alkoivat pystyttää telttaa, jutellen samalla kaikenlaista, pääasiassa tästä retkestä.

***

-Mitenköhän Malfoyn ja sen Wianoh Mikälien nuotion sytyttäminen sujuu? Nani kysäisi parhaalta ystävältään Minealta, joka istuskeli kiven päällä lepäämässä ja aurinkoa ottaen. Minea raotti toista silmäänsä.

-Miksi sinä olet kiinnostunut? Luulin, ettet välitä Dracosta, Minea tokaisi ja suoristi sinistä paitaansa. Hän yritti etsiä Dracoa ja Wianohia katseellaan, mutta he tuntuivat kadonneen.

-Öh, mietin vain. Ei se tietenkään minua kiinnosta. Mutta ajattele nyt, miten tyhmää Malfoylta oli ottaa taikasauva mukaan, vaikka se kiellettiinkin, Nani tokaisi. Minea pyöräytti silmiään.

-No, kyllähän sinä tiedät, millainen Draco on, Minea virnisti ja hänen kasvoilleen syttyi unelmoiva ilme. Voi, jospa hän olisi saanut olla Wianohin tilalla, etsimässä puita nuotioon, yhdessä Dracon kanssa, tuolla jossain metsikössä … Miten romanttista!

***

Eowyn ja Oliver istuivat telttojensa edustalla, jutellen keskenään. Aurinko alkoi jo laskeutua puiden taakse ja viileys hiipi luihin ja ytimiin asti. Eowynin iho oli kananlihalla. Hän olisi toivonut, että Oliver lämmittäisi häntä, vetäisi hänet lähelleen ja kuiskaisi jotain hänen korvaansa.

Eowyn huokaisi ja vilkaisi Oliverin ruskeita silmiä. Niin ei koskaan tapahtuisi. Oliver ei ollut kiinnostunut hänestä vai oliko? Poika vaikutti aina niin tyyneltä ja rauhalliselta eikä koskaan katsellut häntä sillä tavoin kuin hän toivoi tämän katselevan.

-Mitä sinä mietit? Oliver kysäisi, kun Eowyn oli ollut pitkään hiljaa. Eowyn loihti hymyn huulilleen.

-Äh, tätä kaikkea, Eowyn huitaisi kädellään ympärilleen. Oliver hymyili ja sai Eowynin sydämen sykkimään lujemmin. Onneksi hän istui, muuten häneltä olisi mennyt jalat alta!

-Minusta on mukavaa, että olemme täällä, Oliver tokaisi ja Eowyn oli samaa mieltä.

***

Veqe kuljeskeli yksinään puiden lomassa, miettien kaikkea, mitä he olivat tänään kokeneet. Hänestä oli ollut hienoa lähteä tälle retkelle mukaan. Se toi hiukan vaihtelua opinnoista. Samassa joku ilmestyi hänen luokseen ja Veqe vilkaisi sivulle. Hänen sydämensä alkoi hakata vimmatusti, kun hän tunnisti tulijan. Roger Davies. Pitkänhuiskea, ruskeahiuksinen poika tarkasteli häntä hymyillen, kädet farmareidensa taskuissa.

-Hei, poika tokaisi ja Veqe menetti tyystin puhekykynsä. Hän yritti änkyttää jotain sekavaa. Roger naurahti ja haroi hiuksiaan.

-Mitä sinä täällä yksin kuljeskelet? Roger tokaisi sitten. Veqe kohautti olkiaan.

-Ajattelin katsella hiukan ympärilleni, Veqe sanoi ja Roger hymyili.

-Kelpaako minun seurani vai haluatko olla yksin? Roger kysyi. Veqe pudisti kiihkeästi päätään, mutta koetti sitten hiukan rauhoittua. Ei saanut näyttää liian innokkaalta.

-Sinun seurasi kelpaa hyvin, Veqe sanoi silmät innostuksesta sädehtien. Roger katsoi häntä pitkään ja niinpä he lähtivät kahdestaan kävelylle metsikköön, missä lintujen laulu kantautui heidän korviinsa. Kaikkialla oli uskomattoman kaunista ja rauhallista. He kävelivät rinnakkain, jutellen niitä näitä. Veqen sydän hakkasi kuin viimeistä päivää eikä hän pitänyt siitä.

***

Sillä välin Wianoh ja Draco olivat keräämässä oksia. Wianoh mumisi itsekseen ja elätteli mielessään murhanhimoisia ajatuksia McGarmiwan varalle. Hän olisi halunnut nähdä kuinka McGarmiwa kitui jossakin tuskissaan ja aneli häntä lopettamaan. Kuvitelma sai Wianohin hymyilemään ja hän keskeytti hetkeksi aikaa oksien keruun ja vain nautti  ajatuksesta, joka kuitenkin haihtui, kun Draco tuuppasi häntä.

-Älä laiskottele, poika murahti. Wianoh mulkaisi häneen vimmoissaan ja lähti kävelemään leiriin päin. Olivathan he jo tarpeeksi keränneet oksia ja kepukkoja, joten sen pitäisi riittää ja saada McGarmiwa unohtamaan Dracon taikasauvan!

-Minun on saatava sauvani siltä Lohikäärmeeltä takaisin, Draco tokaisi, kun he kävelivät takaisin leiriin päin. Wianohin kulmakarvat lennähtivät hiusrajaan saakka.

-Ja kuinka sinä sen ajattelit tehdä? Wianoh kysäisi. Draco katsahti häneen kuin vähä-älyiseen.

-Hiivin yöllä Lohikäärmeen telttaan, tietenkin ja nappaan sauvani takaisin! Se oli kallis sauva, Draco tuhahti. Wianoh virnisti. Draco oli kyllä ihana, mutta päästään vialla. No, eihänhän olisi ihastunutkaan mihinkään luuseriin.

***

Nuotion sytyttäminen ilman taikavoimia tai tulitikkuja ei todellakaan ollut helppoa, edes Luihuiselle. Wianoh hikoili yrittäessään saada nuotiota syttymään. Kaiken kukkuraksi kaikki muut tulivat katselemaan Dracon ja hänen työskentelyä.

-Eivät he sitä saa syttymään, joku supatti ja hihitti perään. Wianoh mulkaisi sen sanojaa, muttei saanut selville kuka sen oli sanonut. Draco oli puristanut huulensa tiukasti yhteen ja vältti muiden katseita. Tämä oli noloa. Malfoy sytyttämässä nuotiota. Odottakoon vain, kun hänen isänsä kuulisi, millaista orjatyövoimaa täällä käytettiin, Draco ajatteli happamana. Samassa hän sai kuin ihmeen kaupalla nuotion syttymään. Hänen teki mielensä hihkaista riemusta, jos ei olisi joutunut siten naurunalaiseksi. Niinpä hän tyytyi nousemaan pää ylväästi pystyssä seisomaan.

-Vai emme saa nuotiota syttymään? Dracon silmät välähtivät vaarallisesti. Kaikki seisoivat hetken aikaa hiljaa paikoillaan, mutta sitten Kalkaros tuli hoputtamaan heitä syömään. He hakivat repuistaan makkaransa ja asettivat ne keppiensä päähän, jotka he olivat keränneet hetki sitten metsästä.

Shannon istuskeli Harryn vieressä ja hieraisi kutiavaa nenäänsä sormellaan. Siihen jäi musta tahra, mutta eihän hänellä ollut peiliä, jotta hän olisi voinut huomata sen. Harry vilkaisi häneen ja tukahdutti hymynsä, nähdäkseen tahran Shannonin kasvoilla.

-Sinulla on, tuota, tahra, Harry kohotti kättään ja sipaisi Shannonin nenänpäätä. Shannon punastui, hymyili nopeasti ja käänsi katseensa hehkuvaan tuleen. Kipinöitä lenteli heidän päälleen, mutta kukaan ei välittänyt siitä. Kalkaros oli ottanut kitaransa mukaan ja kaikki saivat huomata, että mies osasi soittaa kitaraa upeasti.

-Miksi et ole aiemmin kertonut osaavasi soittaa kitaraa? McGarmiwa katsoi miestä, jonka tummat silmät välähtivät.

-Et ole kysynyt, Kalkaros kohautti olkiaan. Ron ja Sun vilkaisivat toisiaan kulmat koholla. McGarmiwahan näytti suorastaan siltä kuin olisi rakastunut Kalkarokseen. Miten se oli mahdollista? Sunia ajatus huvitti. Että taikajuomien ja muodonmuutosten opettajat olisivat pihkassa toisiinsa. Hmm … Miksei?

Osa 4 ~ Yölliset hiipparit

Yö saapui hyvin pian ja pimeys ympäröi heidät. Wianoh ei kuitenkaan saanut unta, vaan kuunteli korvat höröllä mahdollista merkkiä Dracon suunnalta. Hänen sydämensä hakkasi jännityksestä. Mitä jos McGarmiwa heräisi, kun he olivat ryöväämässä Dracon taikasauvaa? Ja entä kun tämä aamulla tajuaisi sauvan kadonneen?

Sitten Wianoh kuuli vaimean vihellyksen. Hän kömpi kiireesti ulos teltasta ja kohtasi Dracon silmät pimeässä. Poika vei sormen huulilleen ja Wianoh nyökkäsi. He lähtivät hiipimään McGarmiwan telttaa kohden, joka oli hiukan syrjemmällä muista. Kalkaroksen teltta oli hänen telttansa vieressä.

Draco vilkaisi Wianohiin.

-Odota tässä, poika suhahti ja Wianoh nyökkäsi. Hän jäi seisomaan puiden varjoon, kun Draco hiipi teltan suuaukolle. Wianoh uskalsi tuskin hengittää. Hänellä oli yllään ohut yöpaita ja tuuli puhalsi sen läpi, saaden hänen ihonsa kananlihalle kylmästä. Silti hän halusi katsella mielenkiinnolla, kuinka Draco pujahtaisi telttaan, missä McGarmiwa nukkui.

***

Nani kuunteli, miten joku liikkui ulkona. Hän ei aluksi ollut uskonut, että joku voisi liikkua siellä tähän aikaan, mutta sitten hän oli kuullut kuiskutusta ja sipsutusta. Joku siellä tosiaan oli. Nani nukkui yhdessä Minean kanssa samassa teltassa. Minea oli kääntänyt kylkeään ja nukahtanut melkein heti saatuaan päänsä tyynyyn.

Nani päätti kurkata, kuka ulkona hiiviskeli. Jos se olisi murtovaras, hän palaisi takaisin telttaansa ja teeskentelisi, ettei ollut kuullut eikä nähnyt yhtään mitään.

Niinpä Nani avasi varovaisesti vetoketjun ja kurkkasi ulos. Kaikkialla oli hiljaista, melkein aavemaisen hiljaista, ja Nania värisytti. Hän antoi katseensa kiertää leiriläisten teltoissa, kunnes hänen katseensa pysähtyi kahteen hahmoon. Toinen nojasi puunrunkoon McGarmiwan teltan lähistöllä ja toinen hiipi aivan McGarmiwan telttaa kohti.

Nanin sydän hyppäsi kurkkuun. Aikoiko joku murhata McGarmiwan? Kuka tuolla oli? Pitäisikö hänen ilmiantaa nuo kaksi, päästämällä vertahyytävän kiljaisun, vai pitäisikö hänen vain teeskennellä, ettei ollut nähnyt mitään. Teeskennellä tuntui paremmalta idealta. Niinpä Nani veti nopeasti vetoketjun alas ja meni takaisin makuupussiinsa nukkumaan. Mutta uni ei tullut heti, vaan vasta pitkän ajan kuluttua.

***

Draco aukaisi McGarmiwan teltan vetoketjun. Nainen nukkui sikeästi makuupussissaan, korvatulpat korvissaan. Mainiota. Draco kumartui ja tarttui professorin reppuun, jonka hän kiskoi ulos teltasta hyvin hiljaa. Sitten hän nousi ja asteli repun kanssa puun luona odottavan Wianohin luokse. He kyykistyivät yhdessä repun luokse ja alkoivat penkoa sitä.

-Se ei ole täällä, Draco manasi. Wianoh kohtasi pojan koleanharmaiden silmien pettyneen katseen.

-Ehkä professori pitää sitä kainalossaan, Wianoh tokaisi silmät tuikkien. Draco suipisti suutaan ja katsahti teltan luokse. Wianoh penkoi hetken reppua, varmistaakseen itse, ettei sauva tosiaan ollut siellä. Hänen sormensa kohtasivat rintaliivit ja Wianoh kiskaisi ne ulos. Draco tuijotti pitsisiä, mustia, hyvin seksikkäitä rintaliivejä silmät selällään.

-Ohhoh! Enpä olisi uskonut Lohikäärmeestä, että hän käyttäisi tällaisia, Wianoh kikatti. Draco virnisti ja mietti, miltä rintaliivit näyttäisivät naisen yllä. Ajatus ei kiehtonut häntä.

-McGarmiwa ei olekaan mikä tahansa tiukkapipo. Minkäköhän takia hän on ottanut nämä mukaansa? Wianoh pohti. Draco katsoi häntä.

-Ehkäpä Kalkaroksen takia. Lohikäärmeemme on rakastunut, etkö sinä huomaa? Draco tokaisi huvittuneena. Ajatus sai Wianohin hekottamaan, kunnes Draco painoi kätensä hänen huulilleen.

-Shh, hän sihahti. He kuuntelivat hetken. Aivan kuin joku olisi liikahtanut teltassaan.

-Meidän on parasta antaa sauvani olla Lohikäärmeellä. Emme saa sitä ainakaan tänä yönä, Draco murahti. Hän palautti repun oikealle paikalleen ja katsoi sitten tarkkaan nukkuvaa McGarmiwaa. Hän ei kuitenkaan nähnyt sauvaansa missään. Hitsi, mihin lohikäärme oli sen piilottanut? Draco sulki teltan vetoketjun ja palasi Wianohin luokse, joka huokaisi.

-Kyllä sinä saat sen takaisin. Viimeistään leirin päätyttyä, Wianoh tokaisi hilpeästi. Draco murahti jotain epäselvää ja palasi sitten omaan telttaansa sanaakaan sanomatta. Wianoh oli pettynyt. Tähänkö heidän seikkailunsa päättyi? Eikö mitään romanttisia hetkiä yhdessä Dracon kanssa?

Wianoh huokaisi syvään ja palasi omaan telttaansa. Ei aina saanut kaikkea mitä halusi.

***

Aamu valkeni kirkkaana ja aurinkoisena. Veqe kömpi ulos ensimmäisten joukossa ja suunnisti kulkunsa joen rantaan, minkä he olivat eilen Rogerin kanssa havainneet. Mandy seurasi häntä ja yhdessä he lähtivät peseytymään. Vesi oli kirkasta ja viileää. He uivat hetken aikaa ja saippuoivat vartalonsa, kunnes jäivät aurinkoon, rannalle istumaan.

-Terry ei ole sanonut minulle mitään koko matkan aikana, Mandy valitti, puristaen vettä vaaleista hiuksistaan. Veqe vilkaisi ystäväänsä.

-Et sinäkään ole pahemmin jutellut hänen kanssaan. Jospa Terry ei tiedä, että sinä olet kiinnostunut hänestä, Veqe ehdotti. Mandy huokaisi turhautuneena.

-Pitäisi hänen tietää. Enhän minä muuta teekään kuin tuijotan häntä, Mandy valitti ja painoi päänsä käsiensä väliin. Veqe puristi häntä olkapäästä.

-Pojat eivät ymmärrä sellaisesta mitään. Eivät ainakaan meidän koulun pojat. Sinun on itse tehtävä aloitteesi, Veqe sanoi viisaasti. Mandy huokaisi. Ehkä hänen tosiaan pitäisi.

He eivät saaneet olla kauaa kahdestaan, kun Sun ja Ron ilmestyivät joen rantaan, pyyhkeet olallaan ja uimapuvut päällään. Sun ilahtui nähdessään heidät täällä ja hän istahti Veqen ja Mandyn seuraan.

-Huomenta! Ihana aamu tänään, Sun huokaisi, sipaisten liekehtivänpunaisen hiussuortuvan korvansa taakse. Veqe nyökkäsi, hymyillen.

-Onneksi. Sateessa olisi inhottavaa tarpoa, Veqe sanoi.

-Koska me jatkamme matkaa? Sun kysäisi. Veqe kohautti olkiaan.

-En minä tiedä. Ehkäpä parin tunnin kuluttua, kun kaikki ovat heränneet ja syöneet, Veqe tokaisi.

Ron oli päättänyt mennä uimaan ja uiskenteli nyt muutamien metrien päässä rannasta.

-Sun, tule sinäkin! Tämä on todella lämmintä! Ron huuteli ja Sun pomppasi seisomaan. Hän jätti pyyhkeen rantahietikolle ja kahlasi hiukan viileään veteen. Ei se kovin lämmintä ollut, mutta melkein.

***

Eowyn kömpi unisena ulos teltasta. Kello oli jo melko paljon, mutta heillä ei ollut kiire mihinkään. Hän haistoi makkaran tuoksun nenäänsä ja huokaisi. Makkaraa heti aamusta. Loistavaa. Eowyn päätti mennä peseytymään joelle, joten hän otti pyyhkeensä ja saippuansa mukaan.

-Minne sinä menet? Aamu ilmestyi hänen luokseen. Aamulla oli yllään violetti-vaaleanpunaiset löysät housut ja vaaleanpunainen t-paita, joka jätti olkapäät paljaiksi. Hän oli sitonut punaiset hiuksensa kahdelle, sotkuiselle saparolle eikä ollut liiemmälti vaivautunut harjaamaan niitä. Eowyn katsahti Aamuun ja hymyili.

-Menen peseytymään ennen kuin jatkamme matkaa, Eowyn tokaisi ja lähti tallustelemaan joen rantaa kohti. Melkein kaikki olivat siellä aurinkoa ottamassa tai uimassa, joten he kaksi liittyivät rannalla olijoiden joukkoon. Aamu löysi parhaan ystävänsä Hannahin, joka viittoili häntä luokseen, erään suojaisen puun alle.

***

Minea haukotteli, kelluen veden varassa, tuijotellen kirkkaansinistä taivasta, missä ei näkynyt kuin muutama pilvenhattara. Onneksi ne eivät kuitenkaan tulleet auringon tielle. Minea nautti hetken hiljaisuudesta, sillä hän ei kuullut mitään, koska korvat olivat veden alapuolella. Hän ei katunut, että oli lähtenyt tälle matkalle mukaan, sillä täällä oli Draco. Olkoonkin, että Draco ei huomannut muuta kuin Wianohin, mutta ainakin hän sai katsella poikaa mielensä mukaan.

Hän unelmoi juuri, kuinka Draco painaisi huulensa hänen huulilleen, kun joku tuuppasi häntä ja hän meni hetkeksi aikaa uppeluksiin, kunnes nousi äkäisenä ylös vedestä. Nani seisoskeli virnistellen hänen vierellään.

-Meidän pitää mennä leiriin. Olen huutanut sinua jotain kymmenen kertaa. Missä sinun ajatuksesi oikein ovat? Nani kallisti päätään ja hänen pitkät, ruskeat hiuksensa valuivat hänen olkapäätään pitkin. Minea huokaisi ja lähti ystävänsä jäljessä rantaan, missä ei enää ollut ketään muita. He palasivat leiriin ja menivät telttaan vaihtamaan vaatteet ylleen. Nani kiskoi ylleen pinkin topin ja pinkit shortsit, kunnes tuli ulos teltasta. He menivät Minean kanssa syömään makkaraa nuotion ympärille, missä muut istuskelivat.

-Aikaa on viisi minuuttia, sitten puramme teltat ja lähdemme matkaan, McGarmiwa ilmoitti. Kaikki huokailivat. Tämä paikka oli ollut niin ihana, että he olisivat voineet viipyä vähän pidempään, mutta eihän McGarmiwa kuunnellut. Ei tietenkään.

***

Niin he sitten joutuivat purkamaan kovalla vaivalla pystytetyt telttansa. He pakkasivat laukkunsa uudestaan ja 45 minuutin kuluttua kaikki seisoivat vähemmän siistissä jonossa McGarmiwan ja Kalkaroksen takana.

-Lähdetään sitten. Komppania eteenpäin! Kalkaros huudahti. Sun ja Hermione vilkaisivat kulmat koholla toisiaan. Komppania? Missä ihmeen armeijassa Kalkaros kuvitteli olevansa?

***

Shannon ja Harry kulkivat etupäässä ja juttelivat vuorikiipeilystä. Heidän pitäisi nimittäin jossain vaiheessa kiivetä vuorenrinnettäkin ylös, sillä se oli kuulemma heidän reitillään. McGarmiwa ja Kalkaros olivat jakaneet jokaiselle valjaat, jotka he olivat sulloneet reppuunsa sitä varten. Shannonia pelotti kiipeäminen, sillä hän ei ollut koskaan aikaisemmin kiivennyt vuorenrinnettä ylös. Harry vakuutti, ettei hänkään.

-En ainakaan pelkää korkeita paikkoja, sillä enhän voisi huispata, jos pelkäisin. Mutta kiipeäminen voi olla toinen juttu, Harry huoahti. Shannon värähti.

-Minua kammoksuttaa jo ajatellakin, että joudun kiipeämään sellaista jyrkkää, korkeaa rinnettä pitkin, pelkät valjaat apunani. Entä jos putoan ja valjaat pettävät? Shannon huolestui. Harry puristi häntä lempeästi kädestä.

-Älä huoli, ei niin tule käymään. Olen varma, että McGarmiwalla on taikasauva jossakin ja hän auttaa niitä, jotka eivät onnistu kiipeämisessä tai putoavat, Harry tokaisi ja Shnannon toivoi, että hän oli oikeassa. Ei hän pelännyt korkeita paikkoja, mutta kiipeämisestä hän ei pitänyt. Eihänhän ollut kiivennyt edes puuhun!

***

Eowyn ei edes muistanut koko kiipeämistä, hän oli niin kiihdyksissään Oliverin takia. Oliver ja hän olivat salaa istuskelleet koko eilisen illan hänen teltassaan ja jutelleet kaikesta maan ja taivaan välillä. Oliver haaveili siitä, että jonain päivänä hänestä tulisi kuuluisa huispaaja ja kaikki tuntisivat hänen nimensä minne ikinä hän menikin. Eowynille Oliver oli aina kuuluisa. Hänen sydämessään pojan nimi ei koskaan haalistuisi. Oliver oli niin kultainen ja ihana ihminen, ettei toista Eowyn tiennyt. Koskaan, seurustellessaan muiden poikien kanssa, Eowyn ei ollut unohtanut Oliverin suklaasilmiä ja valloittavaa hymyä, joka sai sydämen jyskyttämään nopeammin.

Eowyn oli Oliveria vuoden vanhempi, mutta eihän sillä ollut väliä. Oliver tuntui tosissaan kiinnostuneen hänestä, sillä viime yönä poika oli katsonut häntä välillä tarpeettoman pitkään ja näyttänyt jotenkin elävän haavemaailmassaan. Mutta hän ei ollut suudellut häntä, vaikka Eowyn oli niin toivonutkin. Oliverin oli ollut pakko palata puolilta öin omaan telttaansa, etteivät muut alkaisi epäillä mitään.

Nytkin Oliver vilkuili kaiken aikaa Eowynia. Eowyn koetti olla kuin ei huomaisikaan, mutta se oli tavattoman vaikeaa. Oliver käveli hänen rinnallaan ja kertoili seikkailuistaan muualla Euroopassa. Eowyn naureskeli pojan selkkaukselle eikä kenellekään jäänyt epäselväksi, että he viihtyivät yhdessä. Liikaakin.

***

Mizar ja Cirena kuljeksivat joukon viimeisinä. He juttelivat kesästä. Cirenan tarkoitus oli kesäloman alettua tarkoitus lähteä Ranskaan, mistä hänen vanhempansa olivat kotoisin. He omistivat oikean kartanon. Cirena tuli varakkaasta, mutta ei kovin arvostetusta velhosuvusta. Hänen äitinsä oli kuollut tytön ollessa 9-vuotias ja hän oli elänyt isänsä kanssa kahdestaan. Cirena ei koskaan puhunut perheestään paljoakaan ei edes parhaalle ystävälleen, sillä hänen isänsä oli väkivaltainen mies ja saattoi suutuspäissään lyödä häntä.

Cirena ei kuitenkaan tiennyt, että melko moni tiesi hänen perheestään ja siitä, että isä oli hyvin väkivaltainen mies. Joskus joku saattoi puhua vihjailevasti hänen perheestään, mutta silloin Cirena vain juoksi pois ja istui pitkään jossakin yksin. Cirena oli iloinen, että Mizar ei kovin usein ottanut puheekseen hänen perhettään, sillä hän tiesi, miten arka paikka se hänelle oli.

-Minusta on todella upeaa lähteä ensi kesänä Amerikkaan. Minulla on siellä sukulaisia, joiden luokse menen. Se on todella jännittävää, Mizar tokaisi silmät tuikkien. Cirena vilkaisi häneen.

-Minne päin Amerikkaa te menette? Cirena tahtoi tietää. Mizar hymyili.

-New Orleansiin. Olen kuullut, että se on todella kaunis kaupunki. Tahdon hirveästi nähdä sen. Me olemme siellä pari viikkoa ja tulemme sitten takaisin Lontooseen, Mizar kertoi innoissaan. Cirena hymyili vaisusti. Olisi ollut upeaa matkustaa jonnekin kauas, mutta hänen pitäisi taas mennä Ranskaan. Ehkä hän tapaisi jonkun söpön ranskalaispojan, joka uskoisi hänelle rakkautensa ja veisi hänet maailman ääriin. Äh, mitä hempeilyä, Cirena manasi ja päätti lopettaa sellaiset unelmat.

***

Veqe jutteli Rogerin kanssa. Hänestä oli hauskaa, että poika oli vihdoin tajunnut, miten kaunis hän oli ja kuinka mukavaa heillä oli yhdessä. Veqe oli vetänyt jalkaansa mustat caprihousut ja musta t-paita. Ulkona oli todella lämmintä, astelukema oli auringossa varmaan lähellä 30 astetta. Hän oli jättänyt punaiset pitkät hiuksensa auki, vaikka ne tuppasivat aina tulemaan hänen kasvojensa tielle.

-Mitä sinä aiot tehdä kesällä? Roger kysäisi. Veqe vilkaisi poikaa.

-En tiedä. Kai me matkustetaan porukalla jonnekin ja Mandy tulee mukaan. Mutta suurimman osan ajasta vietän Englannissa. Entä sinä, mitä sinä meinaat tehdä? Veqe halusi tietää. Roger hymyili ruskeat silmät tuikkien.

-Menen aluksi Irlantiin, missä isovanhempani omistavat maatilan. Ajattelin, että jos sinä haluaisit tulla mukaan. Se on semmoinen tosi suuri paikka ja siellä on monta vapaata huonetta nyt, kun isovanhemmat asuvat siellä kahdestaan tallinhoitajansa kanssa, Roger selitti. Veqen silmät alkoivat hehkua innostuksesta. Uskomatonta, pyysikö Roger häntä isovanhempiensa luokse?

-Oi, tottakai minä tulen! Se olisi ihanaa, Veqe hengähti ja Roger punastui mielihyvästä. Veqen teki mieli tanssahdella, jos kaikki eivät olisi ajatelleet, että oliko hän aivan pölvästi.

***

Osa 5 ~ Vuorikiipeilyn huumaa

He saapuivat vuorille puolenpäivän aikaan. McGarmiwa ja Kalkaros pysäyttivät poppoon, kun he seisoskelivat korkean, jyrkän kallioseinämän edessä.

-Ottakaahan sitten valjaanne esiin, Kalkaros sanoi hilpeästi. Aamu siristi silmiään auringossa ja tuijotti ylöspäin. Pitäisikö heidän tosiaan kiivetä noin korkealle? Ei hänellä tietenkään mitään sitä vastaan ollut, vuorikiipeily saattoi olla hauskaakin, mutta joukossa oli ihmisiä, jotka eivät olleet kokeneet vuorikiipeilyn ihanuuksia. Tosin ei ollut hänkään, mutta ei sillä ollut liiemmälti väliä. Tästä tulisi varmasti hauskaa.

Kaikki alkoivat kaivaa repustaan valjaita ja sitoivat ne sitten itseensä kiinni.

-Entä sitten? Miten saamme valjaiden toisen pään tuonne ylös asti? Oletteko ajatelleet sitä? Shannon kysäisi. Kalkaros kaivoi taikasauvan esiin. Tanya, joka pelkäsi korkeita paikkoja, riemastui nähdessään sauvan Kalkaroksen käsissä.

-Voisit heilauttaa sitä ja lennättää minut tuonne ylös, Tanya tokaisi viattomasti. Mizar muksautti häntä olkapäähän.

-Pelkäätkö sinä? Mizar kysäisi kulmiaan kohotellen. Tanya punastui.

-En, hän kiisti kiivaasti. Mizar pyöräytti silmiään, mutta ei jäänyt kinastelemaan asiasta sen enempää. Kalkaros katsoi heitä.

-Heilautan taikasauvallani jokaisen valjaan toisen pään tuonne korkeuksiin. Sitten teidän on turvallista lähteä kiipeämään ylöspäin kaksi kerrallaan. Pitäkää huolta toisistanne. Ketkä haluavat olla ensimmäisiä? Kalkaros tiedusteli.

-Me, Mizar kiskaisi Tanyan eteenpäin ja Tanya päästi kummallisen vingahduksen suustaan. Hänen kätensä vapisivat, kun hän katseli, miten valjaiden köyden toinen pää liisi korkeuksiin ja katosi jonnekin kallion jyrkänteelle. Mizarin köydelle kävi samoin. He katsahtivat toisiinsa ja Mizar huomasi, miten kalpeaksi Tanya oli käynyt. Tyttö tosiaan taisi pelätä korkeita paikkoja.

-Hyvin se menee, Mizar pudisti Tanyan kättä ja otettuaan viimeisiä ohjeita McGarmiwalta, he lähtivät kiipeämään.

***

Ylöspäin meno oli hankalaa. Tanya vapisi kauttaaltaan eikä uskaltanut vilkaista alaspäin. Hänen teki mielensä ummistaa silmänsä, mutta sitten hän pelkäsi putoavansa. Mizar oli ihan hänen kohdallaan ja katsoi hänen hikisiä kasvojaan. Aurinko porotti kuumasti pilvettömältä taivaalta.

-Oletko kunnossa? Mizar kysyi. Tanya nyökkäsi ja nuolaisi kuiviksi valahtaneita huuliaan. Hän jatkoi urhoollisesti kiipeämistä, etsien tukevia jalan – ja kädensijoja. Mizar alkoi pian saavuttaa jyrkänteen reunaa, mutta Tanyalla oli vielä melkoinen matka. Miten ihmeessä Mizar pääsi noin helposti perille? Aivan kuin tämä olisi ollut jonkinlainen orava … Tanya irvisti ja punnersi itsensä taas ylöspäin. Sitten hän yllättäin huomasikin olevansa ihan kielekkeen reunalla. Mizar oli jo kavunnut turvalliselle maaperälle ja tarttui häntä käsistä, auttaen hänetkin pehmeälle nurmikolle. Tanya rojahti istumaan, huohottaen ja kasvot punoittaen, mutta suu leveässä hymyssä. Hän oli tehnyt sen! Putoamatta!

-Minä tein sen, Mizar! Tanya hihkaisi ja he halasivat toisiaan lujasti. Hetkeksi he jäivät tuijottamaan toisiaan silmiin ja sitten, ennen kuin kumpikaan tajusi mitään, Mizar oli painanut huulensa Tanyan lämpimille huulille. Tanyasta tuntui kuin hän olisi leijaillut pilvissä. Vatsassa kupli kummallisesti. Tanya ei ollut tiennytkään, että Mizarilla oli jonkinlaisia tunteita häneen. Mutta sitä parempi. Tanya oli haaveillut Mizarista jo pitkään.

He erkanivat toisistaan yllättäin. Mizar työnsi Tanyan huohottaen luotaan ja katsoi tyttöön miltei pelästyneenä. Hänen poskiaan kuumotti häpeästä.

-O-olen pahoillani! En tiedä mikä minuun meni, Mizar mumisi harmissaan. Tanya tarttui Mizaria kädestä ja kohotti tytön leukaa ja katsoi tätä silmiin.

-Ei sinun tarvitse olla pahoillasi, Tanya hymyili. Mizar katsoi tyttöä hämmentyneenä.

-Eikö? Olisi luullut, että sinä pidät pojista. Tai siis, minä luulin, että, Mizar takelteli. Tanya pudisti päätään ja Mizar huokaisi helpottuneena. Sitten he suutelivat uudestaan, välittämättä vähääkään alhaalla olevista, jotka tuijottivat heitä tyrmistyneinä

***

-Okei, siellä pussaillaan, joten he ovat selvinneet kunnialla perille. Kuka on seuraava? Kalkaros yritti unohtaa näyn. Mizar ja Tanya suukottelemassa. No, ei kai se merkillistä ollutkaan.

-Me voimme olla seuraavia, Hannah kiskaisi Aamun Kalkaroksen rinnalle. Mies katsoi heitä ja nyökkäsi. Hän heilautti sauvaansa ja heidän köyden toinen pää lensi jyrkänteelle. Aamu veti syvään henkeä ja katsahti Hannahiin, joka virnisti iloisesti. He lähtivät yhdessä kapuamaan ylös kallion seinämää. Hiki virtasi pitkin Aamun selkää ja paita liimautui inhottavasti ihoon kiinni, mutta hän koetti olla piittaamasta siitä. Hannah oli päässyt hänen yläpuolelleen ja pieniä kiviä putoili aivan hänen viereltään maahan. Aamu huokaisi ja otti otteen eräästä kivestä.

Se ei kuitenkaan ollut tukevasti seimässä kiinni. Hänen otteensa herpaantui ja hän tunsi putoavansa. Kiljaisu karkasi hänen huuliltaan, ja joku huudahti varoittavasti. Aamu jäi roikkumaan ikävästi ilmaan ja valjaat kiristivät hänen kainaloitaan. Sydän jyskytti haljetakseen. Jos hänellä ei olisi ollut valjaita, hän olisi tipahtanut alas … Kylmät väreet kulkivat pitkin hänen selkäänsä, kun hän yritti saada jälleen otteen seimästä.

Hannah oli pysäyttänyt kiipeämisensä ja katseli kalpeana, kuinka Aamu lähti uudelleen kapuamaan ylöspäin, kasvot hiessä ja suu tiukkana viivana. Sitten Aamu sai Hannahin kiinni ja Hannah huokaisi helpottuneena.

-Säikäytit minut pahan kerran, Hannah huoahti. Aamu virnisti ja kohautti olkiaan.

-Se oli aika hauskaa, Aamu hihitti. Hannah tuhahti ja punnersi itsensä tasaiselle maankamaralle. Mizar ja Tanya auttoivat heidät nurmikolle, minne he jäivät huohottaen makaamaan.

***

-Kaikki näyttää olevan kunnossa, joten ketkä haluavat olla seuraavia? Kalkaros kysäisi. Wianoh ja Draco ilmoittautuivat ja jonkin ajan kuluttua he lähtivät kiipeämään seinämää pitkin ylöspäin. Wianoh nautti kiipeämisestä yli kaiken ja katseli silmät loistaen vieressä olevaa Dracoa, joka virnisti iloisesti ja pyyhkäisi platinanvaalean hiussuortuvan otsaltaan.

-Eikö ole mahtavaa? Draco tokaisi ja Wianoh nyökäytti päätään. He kapusivat ylöspäin, pieniä irtokiviä lenteli maahan ja alhaalla olijat siirtyivät kauemmaksi reunalta. Wianoh heilautti mustia, pitkiä hiuksiaan selkään ja saavutti hyvin pian kielekkeen reunan, Draco vierellään. He eivät tarvinneet apua, kun he kiskoivat itsensä ylös.

***

Cirena pääsi kiipeämään Kenny Downyn kanssa, joka oli 15-vuotias poika Rohkelikosta. He lähtivät samaan aikaan kapuamaan ylöspäin. Cirenaa ei liiemmälti pelottanut, hänestä oli mahtavaa kokea vuorikiipeilyn huumaa. Aurinko häikäisi silmiä ja Cirena joutui siristelemään niitä, mutta sillä ei ollut liiemmälti väliä. Kenny kapusi ketterästi kuin kissa ylöspäin ja oli pian vuoren huipulla. Hänet autettiin ylös eikä kestänyt kauaakaan, kunnes Cirena oli turvallisesti maankamaralla.

-Me menemme siten, Roger tarttui Veqea kädestä ja johdatti tytön ihan vuorenrinteen lähelle. Kalkaros heilautti taas sauvaansa ja he lähtivät kiipeämään. Puolessa välissä matkaa tapahtui jotain kummallista. Maa alkoi järistä. Veqe tunsi tärinän luissa ja ytimissä asti. Se voimistui voimistamistaan, kunnes kiviä alkoi putoilla alas heidän päälleen. Veqe kiljahti, tuntiessaan kiven iskevän päätään. Hänen otteensa herpaantui ja hän putosi, jääden valjaiden varaan roikkumaan, tajuttomana.

-Veqe! Roger huudahti kauhuissaan. Hän yritti pysytellä kiinni seinämässä, mutta tuntui kuin vuori olisi tärissyt kaiken aikaa kovemmin.

-Pysykää loitolla seinämästä! Kalkaros paimensi kauhistuneita oppilaita taaemmas. Sun kompastui kiveen ja lensi pehvalleen, mutta Ron kiskoi hänet pystyyn. He kellahtivat kuitenkin pian kumoon ja Sun törmäsi takana tulevaan Eowyniin, joka myös kaatui. Oliver kiirehti auttamaan tyttöä.

Seinämällä Roger joutui irrottamaan otteensa, kun kiviä alkoi sinkoilla alas sellaisella vauhdilla, että hän oli jäädä niiden alle. Hän jäi roikkumaan valjaiden varaan ja sai otteen veltosta Veqestä, jonka päähän oli ilmestymässä iso kuhmu.

-Veqe, herää, Roger ravisteli tyttöä. Hän ei kuitenkaan herännyt. Kolaus oli ollut melko voimakas eikä siitä heti virottaisi.

***

Ylhäällä olijat tunsivat tärähtelyn myös. Mizar katsoi kummissaan muita.

-Maanjäristys? hän hämmentyi. He siirtyivät kauemmaksi reunasta, sillä pelkäsivät putoavansa. Pöly, jota lähti vierivistä kivistä, sai heidät yskimään. Sitten tapahtui kauheita. Vuori alkoi haljeta kahtia. Mizar, Tanya ja Aamu ja Cirena juuttuivat toiselle puolelle, Draco, Wianoh, Hannah ja Kenny toiselle. Heidän välissään oli ammottava kuilu, jonne pienet kivet sinkoilivat. Aamu tunsi kuinka hänen sydämensä hakkasi haljetakseen. Onneksi se kivi, jonka ympärillä Rogerin ja Veqen valjaat oli kiinnitetty, seisoi vielä paikallaan, mutta oli vain ajan kysymys, milloin maa sen alla halkeaisi ja kivi putoaisi sinne. Toivottavasti niin ei tapahtuisi.

***

-Roger ja Veqe on saatava alas! McGarmiwa huusi järinän yli. Kalkaros puristi huulensa tiukaksi viivaksi, heilautti sauvaansa ja valjaat irtosivat kivestä. Roger ja Veqe lähtivät putoamaan, mutta Kalkaroksen tarvitsi vain heilauttaa sauvaansa heitä kohden, niin he vain muksahtivat maahan.

Roger kompuroi Veqen luokse, joka alkoi heräillä. Tyttö voihkaisi ja piteli päätään, katsoen merensinisillä silmillään Rogeria.

-Mitä tapahtuu? Veqe hämmentyi, tuntiessaan maan tärinän allaan. Roger auttoi hänet seisomaan ja piteli hänestä kiinni.

-Se on vain maanjäristys, Roger tokaisi ja Veqe irvisti. Vain? Vuorikin oli haljennut kahtia!

-Tulkaa nyt kauemmaksi! Kalkaros ärähti heille ja Roger auttoi Veqen sivuun. Eowyn ja Oliver pitelivät kiinni toisistaan, samoin Ron ja Sun. Shannon oli takertunut pelästyneenä Harryyn

Minea koetti pysytellä pystyssä, mutta horjahti ja kaatui pehvalleen. Nani kiirehti auttamaan ystäväänsä ja silloin tärähtely loppui. He seisoivat melkein jähmettyneinä paikoillaan, uskaltamatta liikahtaakaan. Miten he nyt pääsisivät ylös vuoren rinnettä, kun tuollainen halkeama oli vuoressa?

Osa 6 ~ Tapahtumarikas päivä

-Me emme voi kiivetä tuosta ylös, Kalkaros tokaisi, katsellen ylöspäin, mistä muut oppilaat kurkottivat alas, jotta näkisivät heidät paremmin.

-Entä jos te heilauttaisitte sauvaanne ja lennättäisitte meidät ylös? Shannon ehdotti. Kalkaros puhahti.

-Ei se onnistu. En uskalla ottaa sitä riskiä, että maa järisee uudestaan ja koko vuori hajoaa. Mutta minun on huudettava ylhäällä olijoille, että tulevat jotain toista reittiä takaisin alas. Sitten etsimme toisenlaisen reitin, mitä kautta voisimme päästä Raveniin, Kalkaros tokaisi. Niinpä hän huusi lujalla äänellä ylhäällä olijoille, että näiden tulisi kiertää vuori ja tulla tänne alas.

***

-Kuulitteko te, mitä Kalkaros sanoi? Aamu rypisti kulmiaan. Wianoh huoahti, haroen mustia hiuksiaan ärtyneenä.

-Meidän pitäisi muka kiertää vuori ja mennä takaisin noiden luokse. Mutta ei se ole niin helppoa. Me joudumme kävelemään turhan pitkän lenkin, Wianoh murisi harmissaan. Aamu kohautti harteitaan ja vilkaisi alas.

-Ehkä me voisimme kiertää. Tuo kuilu meidän välissämme tuskin jatkuu loputtomiin. Ja parempi lähteä täältä ennen kuin uusi maanjäristys tulee, Aamu tokaisi. Muut olivat samaa mieltä. Niinpä he ilmoittivat Kalkarokselle kiertävänsä vuoren ja tulevansa toista reittiä heidän luokseen. Heidän tarvitsi vain kävellä suoraan ja kääntyä jossakin ja tulla jonnekin – ja. Itse asiassa kukaan heistä ei tiennyt, mistä heidän pitäisi kääntyä ja minne.

-Tämä on naurettavaa. Olisimme voineet valjaiden varassa laskeutua alas, Wianoh puhisi. Kukaan ei kuitenkaan kuunnellut häntä. He astelivat eteenpäin, kunnes tulivat metsikköön jälleen. Se ei kuitenkaan vaikuttanut tutulta metsältä, sillä he olivat nyt jossain oudossa paikassa.

-Älä marise, Kenny murahti. Wianoh mulkaisi hänen suuntaansa.

-Kukaan ei kysynyt sinulta mitään, Rohkelikkopoika, Wianoh jupisi. Draco kietaisi käsivartensa Wianohin hartioiden ympärille.

-Olisit tipauttanut tuon ääliön alas kuilusta, Draco supisi. Wianoh virnisti. Miksei hän ollut tullut ajatelleeksi sitä? Ehkä siksi, koska hänen ajatuksensa olivat vaeltaneet maanjäristyksessä. No, oli myöhäistä katua.

Kukaan heistä ei puhunut mitään pitkään aikaan. Cirena, Tanya ja Mizar kulkivat etupäässä ja hoitivat suunnistamisen, tosin Tanya jätti kaiken Cirenan ja Mizarin varaan. Hän ei ollut hyvä suunnistamisessa.

-Te menette väärään suuntaan, Kenny oli äkkiä pysähtynyt. Tytöt pyörähtivät vimmastuneina ympäri ja katsoivat Kennya, Aamua ja Hannahia, jotka seisoskelivat hiukan kauempana.

-Emme varmasti mene! Meidän kuuluu mennä tuonne, Mizar osoitti metsikköä edessäpäin.

-Eipäs! Tästä menee polku, joka kiertää vuoret. Katsokaa nyt, vuoret jäävät tuonne ja polku kiertää ne sinne, missä Kalkaros ja muut ovat, Kenny järkeili. Aamu katseli ihaillen Kennya, joka loisti huomion keskipisteenä. Mizar kihisi kiukusta.

-Se on sitten sinun vikasi, jos me eksymme tuonne jonnekin, Mizar suhahti. Kenny kohotti kulmiaan.

-Me emme eksy. Minä tiedän, että tuosta pääsemme Kalkaroksen ja muiden luokse, Kenny huomautti. Mizar kohautti tympääntyneenä harteitaan ja vilkaisi Tanyaa, joka kohautti olkiaan.

-Minä en tiedä tästä mitään, joten älä minua katso, Tanya tokaisi. Mizar huokaisi.

-Hyvä on, seurataan Kenny-johtajaa, Mizar irvaili. Kenny punastui, kääntyi ja lähti marssimaan eteenpäin. Aamu ja Hannah saavuttivat hänet nopeasti ja kolmikko kulki edellä muita.

***

Nani istuskeli Hermionen kanssa eräällä suurella kivellä ja katseli, kuinka McGarmiwa ja Kalkaros juttelivat hiljaa hiukan sivussa. McGarmiwan katse viipyi aivan liian pitkään Kalkaroksen huulilla ja Nanista oli hupaisaa seurata, miten levottomaksi Kalkaros alkoi käydä.

-Huomaatko, opettajat ovat rakastuneita toisiinsa, Nani tokaisi leppoisasti. Hermione vilkaisi häneen ja sitten opettajiin ja hihitti hiljaa.

-Menevätköhän he sitten naimisiin? Hermione pohti. Nanin kulmat lennähtivät hiusrajaan saakka.

-Naimisiin? Miksi heidän heti pitäisi mennä naimisiin? En usko, että he menevät, Nani tokaisi. Hermione kohautti olkiaan ja sipaisi ruskeaa tukkaansa.

-Mikään ei ole koskaan varmaa. Pääsisimmeköhän me sitten heidän häihinsä, Hermione unelmoi. Nani pukkasi Hermionea kylkeen ja oli pudottaa tytön alas kiveltä.

-Tuskin he meitä kutsuisivat, Nani naureskeli ajatukselle. Miltäköhän McGarmiwa näyttäisi hääpuku yllään? Entä Kalkaros smokissa ja juhlavaatteissa? Omistiko mies edes sellaisia? Tuskin.

***

 

Minea harmitteli, että Draco ei ollut täällä. Nyt hän sai olla ihan rauhassa Wianohin kanssa. Ajatus sai Minean kiristelemään hampaitaan. Miksi ihmeessä Dracon piti kiinnostua Wianohista eikä hänestä? Eikö Draco voinut huomata, että hän oli tämän unelmien nainen. Ei. Tämä haaveili vain Wianohista. Minea irvisti inhosta.

-Mitä sinä irvistelet? Ohi kulkeva Shannon kysäisi kummissaan. Minea irvisti uudelleen eikä vaivautunut vastaamaan. Shannon kohautti harteitaan ja asteli Sunin, Ronin ja Harryn luokse, jotka olivat keskittyneet pelaamaan shakkia. Ron oli raahannut shakkilaudan mukaansa. Oikeastaan vain Harry ja Ron pelasivat, mutta Sun oli mukana kannustamassa.

-Shakki ja matti, Harry, Ron virnisti iloisesti. Harry huokaisi ja katsahti harmissaan Roniin.

-Sinun pitäisi antaa minunkin voittaa välillä, Harry huokaisi ja nousi seisomaan.

-Mihin sinä menet? Ron ihmetteli. Harry huoahti.

-Jonnekin rähjäämään häviöstäni, Harry marisi ja jätti Ronin ja Sunin naureskelemaan hänen peräänsä. Shannon seurasi Harrya ja he hävisivät puiden sekaan.

***

-Voisimme lähteä kävelylle, Hermione ehdotti ja katsahti Naniin, joka nyökkäsi. He laskeutuivat alas kiveltä ja lähtivät astelemaan epämääräisesti jonnekin, kaummas leiristä. Kalkaros ja McGarmiwa ei toisiltaan huomanneet, että leiriläiset alkoivat kadota heidän ympäriltään, kuka mihinkin kuluttamaan aikaansa.

-Täällä on todella kaunista, Hermione huokaisi, katsellen ympärilleen luonnon keskellä. Lintujen laulu hyväili korvia ja sinistä taivasta pilkotti puiden seasta. Oli hyvin tyyntä, ei tuullut juuri lainkaan ja heidän oli todella lämmin.

-Maanjäristykset ovat melko pelottavia. En tiennytkään, että Kanadassa saattaisi olla niitäkin, Nani huomautti. Hermione nyökkäsi.

-Minä luin siitä jostain. En vain osannut ajatella, että se sattuisi meidän kohdalle. Kamalaa, jos Veqella ja Rogerilla ei olisi ollut valjaita. He olisivat varmaankin kuolleet, Hermione värisi. Nanistakin ajatus oli melko pelottava.

He kulkivat hetken aikaa vaitonaisina, kunnes saapuivat joen rantaan. Hermione ilahtui.

-Onkohan tämä se sama joki, jonka me näimme silloin siellä edellisellä leiripaikalla? Hermione kysäisi kiinnostuneena. Nani kohautti olkiaan ja riisui kenkänsä jalastaan.

-En tiedä. Mutta ei sillä ole väliä. Minä tahdon ainakin vain uittaa varpaitani, Nani istahti hiekalle ja upotti jalkansa vilpoiseen veteen. Hermione seurasi hänen esimerkkiään.

***

-Väitätkö sinä muka, että Kalkaros ja muut ovat täällä jossain? Mizar kysäisi Kennylta, joka alkoi hiukan huolestua. Oliko hän ollut liian varma itsestään. Mutta reitti oli tuntunut oikealta …

-Tietysti, Kenny tokaisi. Ei kannattanut huolestuttaa muita. Mizar näytti epäilevältä, mutta jätti asian sikseen. Olisi Kennyn syy, jos he eksyisivät tänne metsään, ilman mitään ruokaa, juomaa tai telttavarusteita. Ne olivat Kalkaroksen ja muiden luona.

Kuljettuaan vielä puolisentuntia, Kenny alkoi vahvasti epäillä olleensa väärässä. Polku johti jonnekin alaspäin, mutta hän ei tiennyt minne.

-Katsokaa! Tanya pysäytti heidät ja osoitti oikealle. Kaikki käänsivät päätään ja näkivät hiukan luuhistumispisteessä olevan talon. Ikkunat oli rikottu eikä sisällä näyttänyt olevan ketään.

-Mennään kurkkaamaan sisään, Wianoh kiinnostui ja he lähtivät astelemaan taloa kohti. Hannah vilkuili hermostuneena ympärilleen.

-Onkohan tämä ihan viisasta? Hannah halusi tietää. Kukaan ei kuitenkaan vastannut, vaan he lähtivät tutkimaan taloa. Wianoh kokeili ovea ja se aukeni narahtaen. Hän vilkaisi vieressä seisovaan Dracoon, joka kurkki ikkunoista sisälle.

-Mennään sisään, Draco komensi ja he ahtautuivat ovesta pieneen eteiseen. Maali hilseili ja vaikutti siltä kuin joku olisi ollut repimässä tapetteja, mutta jättänyt sitten homman kesken. He astelivat peremmälle, Hannah piteli kiinni Aamun käsivarresta peloissaan.

-Entä jos täällä kummittelee? Hannah kuiskasi. Aamu nauroi.

-Uskotko sinä kummituksiin? hän kysäisi huvittuneena. Hannah kohautti olkiaan.

-En tiedä, hän mutisi, tuntien itsensä noloksi.

Tanya ja Mizar kurkistivat erääseen huoneeseen. Siellä lojui vanha sänky ja pieni pöytä sängyn vieressä. Kuihtuneet kukkaset seistä nököttivät maljakossa, mutta muuten huoneessa ei ollut mitään, risaista mattoa lukuunottamatta.

-Kummallinen paikka, Tanya mutisi. Sitten, yhtäkkiä, hänen jalkansa putosi johonkin laudan läpi. Hän parahti kivusta, kun terävät lankun reunat viilsivät hänen paljasta reittään. Mizar kiirehti hänen luokseen.

-Mihin sinä oikein itsesi tungit? Mizar ihmetteli ja koetti saada Tanyan ylös. Hän tuntui kuitenkin juuttuneen aukkoon kiinni.

-Mitä te teette? Wianoh ilmestyi heidän luokseen, tuijottaen heitä ällistyneenä. Mizar mulkaisi häntä kiukkuisena.

-Painimme lattialla, etkö näe? Mizar irvaili. Wianoh irvisti ja huomasi sitten, että Tanyan jalka oli jututtunut kiinni. Hän kyykistyi ja alkoi kiskoa Mizarin kanssa tyttöä ylös. Tanya puri huultaan ja huudahti kivusta, kun jalka viimein irtosi. Siihen oli tullut ilkeännäköiset haavat, jotka vuotivat verta.

Tanya voihkaisi, kun hän koetti kävellä. Jalkaan sattui ja Tanya loikki yhdellä jalalla sängylle. Sänky ei kuitenkaan tuntunut kestävän Tanyan painoa, vaan rojahti kasaan. Tanyan parkaisu hukkui lautojen putoavaan meteliin. Wianoh nauroi hulvattomasti, vatsaansa pidellen. Mizar mulkaisi tyttöön ja kiskoi pölyisen ja vimmastuneen Tanyan lautakasasta. Draco, Kenny, Aamu, Cirena ja Hannah ryntäsivät heidän luokseen, katsomaan mikä oikein oli hätänä.

-Mitä sinä siellä teit? Aamu kummasteli. Tanya mulkaisi häntä.

-Leikin laudoilla, Tanya murisi hampaiden välistä. Wianohin nauru vain yltyi ja hän hoippui nauraen pois, Draco virnistelevänä perässään.

-Kummallinen pari, Aamu mutisi, katsoen heidän peräänsä.

***

Nani ja Hermione istuskelivat kaikessa rauhassa joen rannassa, kun kuulivat murinaa läheltään. He pomppasivat seisomaan ja näkivät suuren karhun, jonka katseli heitä valtavan kokoisen kiven luota. Nani vilkaisi kauhuissaan Hermioneen, joka puraisi huultaan. He alkoivat hiljaa perääntyä. Karhu katseli heitä pää kallellaan ja siten Hermione ja Nani erottivat sen läheisyydessä pari karhunpoikasta. He nielaisivat. Karhuemo tietenkin suojeli poikasiaan. Kuinkas muuten?

-Mene pois, kiltti karhu, Nani kuiski hiljaa. He olivat jo polviaan myöten vedessä ja viileys sai heidät värisemään kylmästä. Aurinkokin meni pilveen ja Nani puraisi huultaan. Entä jos karhu raatelisi heidät? Hänen sydämensä hakkasi haljetakseen, mutta Nani ei uskaltanut huutaa tai metelöidä, sillä se olisi ainakin säikäyttänyt karhun. Se nuuhki ilmaa ja katseli heitä. Sitten se käänsi päätään karhunpentujensa suuntaan ja karjaisi. Pennut lähtivät juoksemaan poispäin ja karhu löntysti perässä, vilkaisemattakaan enää heidän suuntaansa.

Nanin jalat pettivät ja hän lysähti huokaisten helpotuksesta jokeen. Vaatteet kastuivat, mutta sillä ei ollut väliä.

-Oletko kunnossa? Hermione kysäisi ja Nani nyökkäsi, haroen hiuksiaan.

-Pelästyin vain. En ole koskaan nähnyt elävää karhua, Nani mutisi ja nousi seisomaan. Vettä tippui hänen vaatteistaan, mutta ne kuivuisivat. He päättivät palata muiden luokse.

***

Eowyn asteli hiljalleen erästä polkua pitkin eteenpäin, kunnes kuuli askelia takaansa. Hän vilkaisi olkansa yli ja näki Oliverin tulevan häntä kohti. Pojan ruskeat hiukset olivat hiukan sekaisin ja osa hiuksista oli valahtanut seksikkäästi otsalle.

-Hei, sinun ei kannattaisi liikkua täällä yksin, Oliver tokaisi. Eowyn kohotti kulmiaan.

-Miksei? Pelkäätkö, että avaruusolio tulee ja vie minut? Eowyn kiusasi. Oliver naurahti ja veti tytön kainaloonsa. Eowyn hengähti syvään ja nautti olostaan. Tähän hän voisi jäädä vaikka koko päiväksi.

-En nyt ihan sitä, mutta ei sitä tiedä kuka hullu täällä voisi liikkua, Oliver tokaisi ja painoi päänsä Eowynin hiuksiin. Eowyn kierähti ympäri ja seisoi pian vastakkain Oliverin kanssa. He katsoivat toisiaan silmiin ja sitten Oliverin pää laskeutui alemmas ja huulet painautuivat Eowynin huulille, ensin hyvin varovaisesti. Sitten, kun Eowyn vastasi suudelmaan, Oliverin suudelma syveni ja Eowyn tunsi sydämensä hakkaavan nopeasti. Hän kiersi kätensä Oliverin kaulan ympärille ja nautti olostaan ja suudelmasta. Tästä hän oli haaveillut kaiken aikaa …

-Eowyn ja Oliver! Shannonin huudahdus keskeytti heidät ja he kavahtivat erilleen kuin pahaiset lapset. Eowyn tunsi punastuvansa, kun Shannon ja Harry ilmestyivät heidän luokseen, virnuillen.

-Älkää virnistelkö siinä, Oliver sanoi iloisesti. Harry naurahti.

-Ei tietenkään. Tulimme vain etsimään teitä. Kalkaros on hermona. Kaikki tuntuvat kadonneen johonkin eikä heitä, jotka olivat vuoren huipulla ole kuulunut vieläkään takaisin, Harry sanoi hiukan huolestuneena. Oliver rypisti kulmiaan.

-Onkohan heille sattunut jotain?

-Toivottavasti ei. Mutta mennään me nyt takaisin ennen kuin Kalkaros repii hiukset päästään, Harry naurahti ja he palasivat yhdessä muiden luokse.

Osa 7 ~   Haukkajumala Opus

Wianoh ja Draco astelivat muiden edellä polkua pitkin, joka kiersi korkean vuoren. Iltaan mennessä he saapuivat joen rantaan.

-Täällä ei näy ketään Kalkaroksen näköistä tyyppiä odottamassa meitä, Aamu risti käsivarret kyljelleen. Kenny raapi päätään ja huokaisi.

-Ehkä minä erehdyin –

-Tosiaan! Kas, kun huomasit. Minä ihan kuvittelin tuota pensasta Kalkarokseksi, Wianoh naljaili. Kenny mulkaisi häneen happamasti.

-Ole hiljaa. Ei se ollut minun syyni, Kenny kivahti. Wianohin silmissä välähti pilkallisesti.

-Ei vai? Miksi me sitten olemme täällä – ties missä? Wianoh kivahti. Kenny aikoi murjaista jotain takaisin, mutta Aamu pudisti varoittavasti päätään. Wianohin kanssa ei kannattanut kinastella.

-Minä luulen, että me voisimme palata samaa reittiä takaisin ja – Kennyn lause keskeytyi, kun pensaikkojen suojista ilmestyi joukko mustia miehiä, jotka piirittivät heidät hyvin pian. Aamu takertui kauhuissaan Kennyyn kiinni ja Hannah seurasi esimerkkiä. Draco kiskaisi Wianohin selkänsä taakse, vaikka Wianoh vannoi, ettei olisi suojelua tarvinnut. Cirena, Mizar ja Tanya hakeutuivat toistensa suojiin. Keitä nuo olivat? Oliko Kanadan Woodstodissa muka alkuasukkaita?

Heidän eteensä ilmestyi suurikokoinen, lihava mies, joka oli kalju. Miehellä oli kotkatatuoinnit selässä ja hänellä oli oikea pottunenä. Silmät olivat pienet ja mustat ja tihrustivat heitä tuuheiden kulmakarvojensa takaa.

-Keitä te olette? Mitä te teette meidän metsässämme? mies puhui kumealla äänellä ja katsoi heitä hurjistuneena, keihäs painautuneena melkein Dracon kurkkuun kiinni. Dracon koleanharmaat silmät välähtivät uhkaavasti.

-Ettekö te tunne minua, hyvä herra. Minä olen Draco Malfoy ja isäni – Draco aloitti. Mies remahti nauruun ja samassa koko joukko muita mustia nauroi mukana.

-Mitä isästäsi, Malfoy? Sinulla on kummallinen sukunimi, mies kallisti päätään ja Dracon kasvot alkoivat kiukkuisena punoittaa. Wianoh puristi pojan kättä varoittavasti ja Draco sai vaivoin hillittyä itsensä.

-Onko itselläsi sitten parempi? Et sinä ainakaan näytä sellaiselta kunnon mieheltä, Draco naljaili. Suuren miehen kasvot alkoivat punoittaa uhkaavasti.

-Vangitkaa heidät! mies kivahti, pyörähti ympäri ja kaikki muut mustat miehet ryntäsivät sitomaan heidän kätensä ja jalkansa. He eivät päässeet karkuun, vaikka olisivat halunneetkin.

Wianoh hakkasi erään lihavan mustan miehen selkää ja yritti päästä alas, mutta se ei tehonnut. Hän oli satimessa.

-Ole aloillasi, pikkulikka, mies kivahti, kun Wianohin jalka potkaisi häntä leukaan. Wianoh kiristeli hampaitaan ja hänen teki mielensä pamauttaa miestä oikein kunnolla päähän.

-Vai, pikkulikka? Kuvitteletko sinä olevasi niin suuri, että – Wianohin lause keskeytyi, kun lihava mies käski häntä vaikenemaan. Helpommin sanottu kuin tehty.

***

Heidät vietiin alkuasukasleiriin. Tanya ei olisi koskaan uskonut, että Kanadan metsistä saattoi löytyä alkuasukkaita. Hänen jalkaansa särki kivuliaasti, mutta nyt oli suurempiakin huolenaiheita. Hän katseli uteliaana ympärilleen. Naiset pysyttelivät teltoissa ja kurkkivat oviaukoista ulos. Lapsia ei kirmannut pihamaalla. Heidät vietiin erääseen telttaan ja paiskattiin samaan kasaan kuin he olisivat olleet roskasäkkejä.

-Uhraamme nuo haukkajumala Opukselle illansuussa. Pistäkää kaikki kuntoon, leirin johtaja määräsi. Niinpä he kaikki poistuivat teltasta.

-Uhrataanko meidät? Jollekin haukkajumalalle? Cirena kauhisteli. Wianoh murahti ja yritti saada siteitä auki.

-Minua ei ainakaan uhrata millekään typerälle haukalle. En suostu siihen, Wianoh kivahti.

-Miten ajattelit estää sen? Kirkumalla? Mizar kysäisi sarkastisesti. Wianoh mulkaisi hänen suuntaansa ja aikoi sanoa jotain pistävää, kun joku mies ilmestyi heidän telttaansa.

-Teidät pitää laittaa valmiiksi uhrausta varten, mies tokaisi ja napsautti sormiaan. Siinä samassa kymmenen naista pelmahti paikalle, kanniskellen valtavaa ammetta. Wianohin silmät pyöristyivät.

-Minä olen jo peseytynyt, kiitos vain, Wianoh älähti. Hän ei tuohon ammeeseen astuisi jalallaankaan. Häntä ei kuitenkaan kuunneltu. Naiset aukoivat ensiksi Mizarin siteitä ja nostivat tämän sitten pystyyn. He aikoivat alkaa riisua tytön vaatteita, kun Mizar nosti kätensä pystyyn, tulipunaisena kasvoiltaan.

-Hei, hetkinen! Minä en ryhdy tähän poikien läsnäollessa, Mizar kiivastui. Naiset vilkaisivat toisiaan ja nyökkäsivät.

-Miksi? Minusta olisi ollut hauskaa katsella sinua, Draco naureskeli, mutta vaikeni, kun sai osakseen murhaavan katseen Mizarin suunnalta. Niinpä Draco ja Kenny siirrettiin toiseen telttaan.

***

Samaan aikaan Kalkaros ja McGarmiwa sekä muut leiriläiset olivat jo huolesta suunniltaan, kun eksyneitä ei kuulunut takaisin. He olivat päättäneet yöpyä taivasalla makuupusseissa eivätkä aikoneet pystyttää telttoja yhtä yötä varten. Monesta se oli hyvä idea.

Veqe istuskeli makuupussinsa päällä ja jutteli hiljakseen Rogerin kanssa. Päänsärky alkoi hellittää, mutta silti hänellä oli jotenkin heikko olo. Roger näytti yhä melko huolestuneelta, sillä hän oli pelästynyt todella paljon, kun Veqe oli sillä tavalla miltei pudonnut.

-Onko pääsi nyt varmasti kunnossa? Roger halusi tietää. Veqe nyökkäsi huokaisten.

-Älä huolehdi, kaikki on hyvin. Onneksi meidän ei tarvitse jatkaa matkaa tänään, muuten en olisi ehkä jaksanut, Veqe hymyili ja Roger nyökkäsi. He jäivät hetkeksi tuijottamaan toisiaan, kunnes Minea ja Nani istahtivat heidän seuraansa. He alkoivat pelata Räjähtävää näpäystä.

***

Eowyn kirjoitti erästä tarinaa vihkoonsa, jonka oli ottanut mukaansa. Hän oli sytyttänyt taskulampun, sillä aurinko oli jo laskemassa eikä näkyvyys ollut kovin selkeä. Oliver istuskeli muutaman metrin päässä, jutellen Harryn kanssa. Shannon, Hermione ja Sun olivat syventyneet tutkimaan jotakin, mutta Eowyn ei erottanut, mitä he tutkivat. Eowyn huokaisi ja pureskeli sulkakynänsä päätä. Hän oli hiukan huolissaan muista oppilaista, jotka harhailivat jossakin metsässä. Ties mitä heille oli tapahtunut. Eowyn saattoi vain toivoa, että kaikki oli hyvin.

-Aika mennä nukkumaan, McGarmiwa ilmoitti kymmeneltä, kun pimeys oli jo laskeutunut leiriin. Vastalauseista välittämättä McGarmiwa ei antanut periksi, joten kaikki sanoivat hyvää yötä toisilleen ja kömpivät nukkumaan.

***

Minea ei kuitenkaan saanut heti unta. Hän katseli taivaalla tuikkivia tähtiä ja ajatteli, missä Draco mahtoi olla. Poika oli jossain metsän keskellä, eksyksissä, ilman häntä. Kuinka tämä selviäisi siitä? Minea huokaisi ja risti kädet niskansa taakse. Oli ehkä turhaa haaveilla Dracosta, joka oli tavoittamattomissa, mutta minkäs hän sille mahtoi? Dracon koleanharmaat silmät ja pilkallinen hymy saivat hänen sydämensä jyskyttämään.

Minea sulki silmänsä. Uneksisiko hän vielä vanhana mummonakin Dracosta? Ajatus ei tuntunut hyvältä. Hänen oli aika ottaa itseään niskasta kiinni ja unohtaa koko ääliö, joka näki vain Wianohin. Ehkä Draco tajuaisi jonakin päivänä, että hän oli tämän unelmien nainen …

***

Kymmeneen mennessä kaikki kidnapatut oli jo kylvetetty. Heidän oli nyt määrä levätä, sillä kahdeltatoista heidät uhrattaisiin haukkajumalalle. Leiriläiset olivat melko levottomia, he suunnittelivat jonkinlaista pakokeinoa.

-Miten ihmeessä me pääsemme täältä pois? En haluaisi tulla uhratuksi millekään haukkajumalalle, Wianoh sihahti pimeässä.

-En minäkään. Meidän pitää keksiä jotain ja pian. Kohta on keskiyö, Mizar suhahti takaisin. He vaikenivat hetkeksi, kun kaikki jäivät miettimään, miten he voisivat päästä karkuun.

Samassa he kuulivat, kuinka ukkonen jyrähti jossain kaukana ja sitten ilmeisesti alkoi sataa kaatamalla, sillä telttaan vasten alkoi kuulua kummallista ääntä, aivan kuin vesipisarat olisivat pudonneet katosta vasten.

-Onneksi olemme täällä sisällä, Aamu mutisi. Samassa pari miestä ilmestyi vimmoissaan telttaan.

-Emme voi uhrata heitä, koska alkoi sataa, toinen selitti kiivaasti. Pidempi mies puhahti.

-Kai minä sen tiedän. Meidän on siis odotettava yön yli ja uhrattava heidät vasta seuraavana yönä. Haukkajumalamme tulee levottomaksi, jos sille ei pian uhrata jotain. Me voimme menettää ihmishenkiä, pidempi mies murahteli. He kääntyivät katsomaan vankeja, jotka salakuuntelivat häpeilemättömästi.

-Saitte vielä lisäaikaa. Ensi yönä teidät sitten uhrataan. Nukkukaa hyvin, pitkä mies heilautti heille kättään ja sitten miehet katosivat pihalle.

-Tästä lähtien minä rakastan sadetta, Aamu vannoi ja muut olivat hänen kanssaan samaa mieltä. Nyt heillä oli yö ja seuraava päivä aikaa miettiä pakosuunnitelmaa.

***

-Nukutteko te? Tanya kuiskasi muutaman minuutin hiljaisuuden jälkeen.

-Miten me voisimme nukkua? Wianohin kiukkuinen ääni kuului kärsimättömänä. Tanya huaohti.

-Ei sitä koskaan tiedä, Tanya mumisi.

-Missähän Draco ja Kenny ovat? He eivät ole palanneet, Mizar pohti hetken kuluttua. Wianoh huokaisi ja tempoi siteitään. Hänen ranteissaan oli jo ilkeännäköiset ruhjeet, koska hän oli hangannut siteitä ihoaan vasten, yrittäessään päästä irti niistä.

-En tiedä, mutta toivon, että Draco on kunnossa, Wianoh mutisi. Kennystä hän ei piitannut.

Siinä samassa teltan ovi aukeni jälleen ja sisään astui kaksi hahmoa. Toinen potkaisi vahingossa teltan edessä olevaa kulhoa ja se kaatui kolisten.

-Ole hiljaa, Dracon kiukkuinen ääni suhahti.

-Anteeksi, Kenny mumisi nolostuneena. He kuuntelivat hetken, mutta onneksi kukaan ei tullut. Niinpä he hiipivät tyttöjen luokse.

-Miten te pääsitte irti siteistänne? Aamu hämmästeli, ihaillen. Draco pöyhisti rintaansa ja alkoi sitten availla Wianohin köysiä.

-Minun ansiostani. Taistelin köysien kanssa kaiken aikaa ja lopulta ne antoivat periksi. Sitten tarvitsi vain irrottaa tuon ääliön köydet ja niinpä me karkasimme, Draco selosti. Wianoh pääsi vapaaksi ja rutisti poikaa oikein olan takaa. Draco virnisti.

-Tiedän, minä olen paras, poika nauroi. Wianoh naurahti iloisesti ja jätti köysien avaamisen Dracon ja Kennyn huoleksi. Hän nousi hiukan vapiseville jaloilleen ja koetti saada veren taas kiertämään.

-Meidän täytyy olla todella varovaisia, ettemme herätä koko leiriä, Draco muistutti. Hän päätti ottaa ohjat käsiinsä ja muut kuuntelivat hänen pakosuunnitelmaansa.

-Ensin me hiivimme ulos. Minä löysin hyvän reitin, mistä pääsemme nopeasti pakoon. Jos meidät huomataan, voimme helposti eksyttää heidät tiheässä metsikössä. Yritämme kuitenkin pysytellä yhdessä, Draco selosti ja muut nyökkäilivät. Tanyaa hiukan jännitti. Hänen jalkansa oli arka eikä hän tiennyt, kuinka kovaa pystyisi juoksemaan sillä. Mutta hänen oli yritettävä. Hän ei halunnut tulla uhratuksi haukkajumala Opukselle.

-Oletteko valmiita pakenemaan? Draco halusi tietää. Kaikki nyökkäsivät ja niin he hiipivät ulos teltasta, sateeseen ja pimeään yöhön.

Osa 8 ~ Loukussa

Draco ja kumppanit astelivat ripeästi, mutta äänettömästi teltan taakse, mistä he pujahtivat pilkkopimeään, miltei pelottavan näköiseen viidakkoon. Silmät alkoivat pian tottua pimeään. Sade peitti heidän äänensä, mutta silti pari vartijaa oli huomannut heidät.

-Hei! Vangit ovat päässeet karkuun! joku karjaisi.

-Nyt mennään ja lujaa, Draco kivahti, tarttui Wianohia kädestä ja lähti kiskomaan pensaikkoon. Kaikki saivat jalat alleen ja niin märkä pakomatka alkoi.

Tanya unohti nilkkakipunsa juostessaan eteenpäin Mizarin kintereillä. Cirena ja Aamu olivat aivan heidän kannoillaan. Kennya ei näkynyt, hän taisi mennä jossain edellä. Sade piiskasi vasten kasvoja ja oksat iskivät mustelmat heidän poskille, mutta ainoana ajatuksena oli poispääseminen.

-He ovat aivan meidän perässämme, Cirena henkäisi. Tanya vilkaisi taakseen ja kuuli, kuinka pensaat rymisivät ja askeleet kaikuivat heidän korviinsa.

-Mihin Wianoh ja Draco menivät? Mizar kysyi, kun hän ei nähnyt kaksikkoa missään.

-Tuonne! Tanya osoitti oikealle, minne he juuri katosivat. Tytöt seurasivat perässä, Aamu aivan heidän takanaan. Sitten Aamu kompastui ja iski päänsä mutaiseen maahan. Hän voihkaisi ja näki hetken aikaa tähtiä. Joku tuli auttamaan häntä pystyyn.

-Ala tulla, Cirena sihahti ja Aamu kompuroi hänen jäljessään, päätään pidellen. Oli tämäkin hauska loma!

***

Samaan aikaan Eowyn heräsi säpsähtäen. Hän ei tiennyt, mikä hänet oli herättänyt, mutta aivan kuin joku olisi hiipinyt ulkopuolella. Eowyn kömpi ulos makuupussista, avasi teltan vetoketjun ja katsoi varuillaan ympärilleen. Sitten hän huomasi kahden hahmon livahtavan puiden sekaan. Kumpikin piti toisiaan kädestä.

Eowyn rypisti kulmiaan. Ilmiselvästi Veqe ja Roger, mutta minne ihmeeseen he olivat menossa? Eowyn päätti antaa asian olla, oli parempi olla puuttumatta muiden asioihin, siitä koituisi vain harmia. Olkoonkin, että hän oli hyvin utelias selvittämään, minne kaksikko oli menossa.

Kalkaros oli sateen alettua päättänyt, että heidän kannatti sittenkin pystyttää teltat. Niinpä hän oli tällä kertaa antanut periksi ja heilauttanut taikasauvaansa. Kaikkien teltat oli hetkessä pystetty. Eipähän heidän tarvinnut nukkua taivasalla, kun vettä satoi heidän niskaansa. Nyt vesisade näytti hiukan taukoavan. Eowyn oli siitä kiitollinen.

***

Veqe ja Roger astelivat hiljaa joen rantaan. Kun he olivat kuuloetäisyydellä, he pinkaisivat juoksuun. Veqe kikatti iloisesti. Hänestä oli ihanaa olla Rogerin lähellä ja pidellä tätä kädestä ja ehkä jopa päästä suutelemaan häntä. Roger oli hurmaava nuorukainen.

He saapuivat pian joen rantaan, missä tuoksui kukkasilta. Sade ropisi hiljalleen heidän päälleen, kun he astelivat eteenpäin ja istahtivat rantahietikolle. He eivät pienestä vesisateesta piitanneet, saivatpahan he olla hetken aikaa ihan kahdestaan …

-Kalkaros nylkii meidät, jos huomaa meidän kadonneen, Veqe kuiskasi. Roger käänsi lempeästi hänen kasvonsa omiaan kohti. Veqe katsoi häntä merensinisillä silmillään, hymyillen.

-Ei huomaa. Hän nukkuu kuin tukki, Roger vastasi ja painoi sitten huulensa Veqen huulille. Veqe tunsi leijailevansa taivaissa. Hänen sydämensä lähti hurjaan laukkaan kuin vapaana kiitävä hevonen. Hän ei saanut sitä tasaantumaan, ei siten, että olisi halunnutkaan. Oli ihanaa olla rakastunut. Rogerin suudelma olivat pehmeä, kutsuva ja täynnä tunnetta. Veqen ripsillä oli pieniä sadepisaroita, kun he erosivat toisistaan ja katsoivat toisiaan silmiin.

-Minä pidän sinusta todella paljon, Veaqra, Roger kuiskutti hiljaa hänen korvaansa. Hän silitti hiljaa Veqen poskea ja veti tytön sitten kainaloonsa. Veqe painautui luottavaisin mielin häntä vasten ja ummisti silmänsä. Roger katseli joelle, hymyillen hellästi ja silittäen tytön punaisia hiuksia.

***

Sillä välin pakomatkalla olijat olivat saaneet eksytettyä heidän takaa-ajajansa. He  eivät kuitenkaan uskaltaneet pysähtyä hetkeksikään, vaan heidän täytyi jatkaa matkaa, jotta pääsisivät turvallisen matkan päähän.

-Mennään tuonne! Cirena osoitti luolaa, joka oli yllättäin ilmestynyt heidän eteensä. Kaikki ryntäsivät pää kolmantena jalkana luolan pimentoon. Luolan suuaukko ei ollut kovin suuri. Se näytti melko vaaralliselta, kun heillä ei ollut minkäänlaisia taskulamppujakaan. Tanya oli valkea kasvoiltaan, sillä nilkkaa särki nyt enemmän kuin koskaan, mutta hän koetti unohtaa sen.

He pääsivät suojaan sateelta, joka tosin alkoi jo laantua. He olivat likomärkiä, uupuneita, mutta he eivät uskaltaneet jäädä siihen makaamaan. Draco johdatti heitä peremmälle luolaan.

Sitten tapahtui jotain kummallista. Maa alkoi jälleen jyristä ja he seisahtuivat kauhuissaan.

-Maanjäristys! Aamu vinkaisi. Hän tarrautui lähimpänä olevaan Kennyyn, joka veti tytön suojelevasti itseään vasten.

-Luola voi sortua meidän päällemme! Mizar huusi, pidellen Tanyaa pystyssä. He eivät kuitenkaan päässeet enää pakoon, sillä maa tärähteli jo vinhasti. Kiviä tipahteli maahan ja he yrittivät väistellä niitä parhaansa mukaan.

-Juoskaa ulos! Draco karjaisi ja työnsi Wianohia edellään. He eivät kuitenkaan ehtineet mihinkään. Koko luolan suuaukko peittyi ylhäältä tippuvien kivien takia ja he tajusivat kauhukseen olevansa täysin ansassa.

***

 Minea heräsi säpsähtäen, tuntiessaan maan tärähtelevän allaan. Loistavaa, taas uusi järistys. Onneksi he olivat kaukana tuosta typerästä vuoresta. Hän aukaisi telttansa ja herätti samalla Naninkin, joka katsoi unenpöpperössä ystäväänsä.

-Mitä tapahtuu? Nani oli hetkessä täysin hereillä, tuntiessaan tärinän. He kömpivät ulos teltasta samaan aikaan muiden kanssa. Eowyn kiskoi takkia yllensä ja katseli huolestuneena leiriläisiä, jotka näyttivät pelästyneiltä. Hän mietti, missä Roger ja Veqe mahtoivat olla. Toivottavasti he olisivat kunnossa.

-Älkää menkö mihinkään, Eowyn käski. Hermione asteli Nanin ja Minean luokse, jotka myöskin kiskoivat enemmän vaatetta ylleen. Harry, Ron, Sun ja Shannon kömpivät ulos teltoistaan ja katselivat hiukan unisina ympärilleen.

-Taas näitä järistyksiä, Sun valitti. Kalkaroskin oli herännyt ja laskeskeli, että he kaikki olivat tallessa.

-Missä Veqe ja Roger ovat? Kalkaros tivasi, kun hän oli laskenut, että kaksi puuttui. Eowyn huokaisi ja haroi punaisia hiuksiaan.

-Näin heidän lähtevän suunnilleen puolisentuntia sitten joen suuntaan. He ovat varmaan siellä, Eowyn kertoi. Kalkaros huokaisi.

-Toivottavasti he ovat kunnossa. Kukaan ei kuitenkaan lähde etsimään heitä ennen kuin tärinä loppuu, Kalkaros käski.

***

Heidän ei onneksi tarvinnut odottaa kauaa. Maanjäristys loppui pian. Se oli tainnut olla vain semmoinen pieni jälkijäristys, joita esiintyi aina ison järistyksen jälkeen.

-Me voimme mennä etsimään Rogeria ja Veqea, Oliver ehdotti ja Kalkaros antoi Eowynin ja hänen mennä. He lähtivät kulkemaan joelle päin.

***

Roger ja Veqe eivät olleet uskaltaneet liikahtaakaan paikoiltaan, sillä he olivat pelänneet satuttavansa itsensä, jos olisivat lähteneet liikkeelle. Sieltä Eowyn ja Oliver siis heidät löysivät. Veqellä oli ollut tuoreessa muistissa vuorelta putoaminen, joten hän ei ollut uskaltanut ottaa minkäänlaista riskiä.

-Hyvä, että olette kunnossa, Eowyn huokaisi. Roger ja Veqe nousivat.

-Onko se nyt ohi? Veqe kysyi huolissaan ja Oliver nyökkäsi.

-Luulen niin, hän vastasi. He päättivät palata takaisin muiden luokse, ettei heidän tarvitsisi huolestua lisää.

***

Sillä välin muut leiriläiset olivat loukussa luolassa. Heillä ei ollut minkäänlaista aavistusta, kuinka he pääsisivät ulos. Tanya ei jaksanut enää liikahtaakaan, joten hän nojasi luolan kylmää seinämää vasten ja nukahti melkein heti. He eivät tienneet kellosta mitään, mutta sillä ei ollut oikeastaan väliäkään. Wianoh käpertyi Dracon lähelle ja poika kietoi kätensä tytön harteiden ympärille. Aamu ja Kenny etsivät itselleen hyvät paikat ja nukahtivat pian toisiinsa nojaten. Cirena ei saanut unta, joten hän jutteli Mizarin kanssa, joka istuskeli Tanyan läheisyydessä, jos tytön jalkaa särkisi paljon. Mitä muutakaan he olisivat voineet tehdä kuin nukkua?

***

Aamu valkeni aurinkoisena. Öisestä sateesta ei ollut tietoakaan. Valoa pilkotti hiukan kivien raosta ja siitä leiriläiset tiesivät, että oli vihdoin aamu.

-Me emme voi luovuttaa ja jäädä tänne lopuksi ikäämme. Meidän on kaivettava tiemme ulos, Draco päätti lopulta, kun istuminen alkoi kyllästyttää. Niinpä hän nousi ja asteli kiviröykkiön luokse. Kaikki muut katsoivat häntä kuin hullua.

-Älä nyt viitsi, Wianoh puuskahti ja risti käsivartensa rinnoilleen. Draco ei kuunnellut, vaan alkoi siirrellä kiviä yksi kerrallaan. Kenny liittyi pian hänen seurakseen. He siirtelivät hetken aikaa kahdestaan kiviä, kunnes Cirena ja Mizar kyllästyivät katselemiseen ja liittyivät heidän seuraansa. Työ sujui paljon nopeammin, kun niin moni oli siirtelemässä kiviä.

15 minuutin kuluttua heidän kätensä olivat verinaarmuilla. Kynnet olivat katkenneet ja he olivat erittäin pölyisiä. Kiviä täytyi olla monta kerrosta päällekäin, sillä he eivät nähneet vieläkään valoa kunnolla.

Pojat, Cirena ja Mizar päättivät pitää pienen levähdystauon. Aamu päätti tulla myös auttamaan heitä, mutta Wianoh kamppaili omantuntonsa kanssa ja nousi lopulta muristen itsekseen. Tanya sai levätä, sillä hänen jalkansa ei kestänyt seisomista.

-Tekisin mitä tahansa, jos saisin lasin vettä, Kenny ähkäisi, hieraisten kivistävää selkäänsä. Aamu nyökkäsi, pyyhkäisten kädellään otsaansa. Siihen jäi musta tahra, mutta Aamu ei välittänyt.

-Olen samaa mieltä. Harmi, kun meillä ei ole mitään juotavaa mukana. Toivottavasti emme joudu olemaan täällä kauaa, muuten me tukehdumme tai kuolemme täällä janoon ja nälkään, Aamu sanoi.

 

Ajatus tuntui pelottavalta, joten hän karisti sen pian mielestään. He jatkoivat pian aherrusta, toiveena päästä nopeasti pois luolasta.

Osa 9 ~ Yhdessä jälleen

Loukussa olijat alkoivat pikkuhiljaa väsyä. He jättivät kaivamisen hetkeksi sikseen ja huolivat. Hannah istahti Aamun viereen ja huokaisi syvään.

-Me emme taida päästä täältä koskaan pois, Hannah mutisi väsyneenä, hieraisten likaisia kasvojaan.

-Tottakai me pääsemme, Aamu väitti vastaan. Hannah kohautti olkiaan ja ummisti silmänsä.

-Toivoa saa, tyttö mutisi.

Cirena ja Mizar päättivät lähteä tutkimaan luolaa.

-Ei se mitään hyödytä, että me makaamme tässsä suremassa, Mizar tokaisi ja niin tytöt lähtivät.

-Odottakaa minua, Draco ryntäsi heidän peräänsä. Mizar ja Cirena vilkaisivat toisiinsa kummissaan. Miten Draco uskalsi jättää Wianohin yksin?

-Malfoy! Mihin sinä menet? Wianoh kysyi närkästyneenä. Draco vilkaisi häneen.

-Tutkimaan luolaa tyttöjen kanssa, Draco virnisti ja seurasi sen enempiä selittämättä Mizaria ja Cirenaa syvemmälle luolan pimennokseen.

Luolassa haisi hiukan tunkkaiselta. Maa oli liukasta ja tytöt liukastelivat silloin tällöin, mutta he eivät piitanneet siitä. Draco asteli tuttuun tapaansa edellä kuin paraskin johtaja.

-Eksytetään hänet, Mizar suhahti Cirenalle, joka kohotti kulmiaan.

-Miksi me niin tekisimme? Cirena supatti.

-Hän tuli selvästi vahtimaan, ettemme tee typeryyksiä. Näytetään hänelle, Mizar kuiski ja niin tytöt lähtivät peruuttamaan. He vilkaisivat huvittuneina toisiinsa ja katosivat erääseen käytävään, jonka he löysivät. Käytävä oli kapea ja täynnä hämähäkinverkkoja.

-Yök, mennään pois, Cirena henkäisi. Mizar pudisti päätään, mutta he eivät kuitenkaan lähteneet tutkimaan sitä käytävää. Muutama rotta vilahti heidän jalkojensa välistä ja Cirena tukahdutti kirkaisunsa. Draco oli kadonnut jo näkyvistä, joten tytöt ryntäsivät pois käytävästä mitä pikemmin.

-Nyt me voimme tutkia luolan rauhassa, Mizar näytti tyytyväiseltä.

-Minulla ei olisi ollut mitään sitä vastaan, että Draco olisi suojellut meitä, Cirena henkäisi. Mizar tuhahti ja pyöräytti silmiään.

-Suojellut meitä? Ei Draco siihen pysty. Hän pelkää itsekin kaikenmaailman ötököitä, joten ajattele, jos vähän isompikin hirviö olisi tullut meitä vastaan, Mizar naurahti.

-Kiitos kohteliaisuudesta, Dracon laiska ääni kuului heidän takaansa. Cirena ulvahti pelästyksestä ja he pyörähtivät ympäri.

-Malfoy! Pelästytit minut puolikuoliaaksi! Cirena painoi käden sydämelleen. Draco irvisti.

- Se oli tarkoituskin. Palataan muiden luo, ei täällä ole mitään nähtävää, Draco sanoi. Mizar huokaisi, ja niin tytöt seurasivat Dracoa takaisin.

***

Nani heräsi lintujen iloiseen sirkutukseen. Hän venytteli raukeasti ja kömpi sitten ulos teltastaan. Maanjäristykset olivat toivon mukaan ohi eikä niitä enää tulisi sillä aikaa, kun he olisivat täällä. Nani ei pelännyt niitä, muttei liiemmin pitänytkään niistä – No, kukapa täysjärkinen olisikaan pitänyt?

-Nani? Lähdetkö hakemaan vettä kanssani? Hermione heilutteli juomapulloaan hänen edessään ja hymyili kutsuvasti. Nani nyökkäsi iloisesti. Hänellä oli yllään pinkki toppi, pinkit varvassukat ja pinkit shortsit. Ruskeat pitkät hiukset liehuivat leppeässä kesätuulessa, kun he lähtivät rinnakkain astelemaan joenrantaa kohti.

Taivaalle oli kertynyt muutamia pilvenhattaroita, mutta aurinko jaksoi silti paistaa. He astelivat joen rantaan, missä pehmeä hiekka ja hitaasti virtaava joki toivottivat heidät tervetulleiksi. Hermione otti pulloonsa puhdasta, raikasta jokivettä ja he jäivät hetkeksi aikaa uittamaan varpaitaan ja kuuntelemaan lintujen laulua.

-Minusta oli hienoa lähteä tälle reissulle mukaan, vaikka koimme maanjäristyksenkin, Hermione pyyhkäisi kurittomia hiuksiaan sivuun. Nani oli samaa mieltä hänen kanssaan.

-En kadu tätä hetkeäkään. Harmi, että on enää muutama päivä aikaa. Kohta me olemme jo Ravenissa, mistä meidät haetaan bussilla ja viedään McGarmiwan ystävän luokse, mitä kautta me pääsemme Tylypahkaan, Nani huokaisi.

-Niin … sitten tämä seikkailu on ohi, Hermione huokaisi myös. He jäivät tuijottelemaan joelle haikeina, kunnes päättivät miettiä iloisempia asioita ja päättivät mennä uimaan.

***

 

Kauaa he eivät saaneet uida kahdestaan, kun Minea, Veqe, Shannon, Sun, Eowyn ja Mandy ilmestyivät heidän luokseen uimapukusillaan ja pyyhkeet olalla keikkuen. He uivat ja temmelsivät kuin pahaiset kakarat eikä kulunut kauaakaan aikaa, kun Terry, Ron, Harry, Roger ja Oliver liittyivät temmeltävien iloiseen joukkoon.

-Syömään! Kalkaroksen ääni kantautui heidän korviinsa. He vaihtoivat kiireesti kuivat vaatteet ylleen ja ryntäsivät lämpimän nuotion ääreen.

-Minä alan olla jo todella huolissani eksyksissä olevista, Kalkaros sanoi.

-Eikö jonkun pitäisi lähteä etsimään heitä? Eowyn kysäisi, haukaten palaa makkarasta.

-Ei, muuten hekin eksyisivät. En tiedä mitä tehdä. Meidän on odotettava vielä muutama päivä ja lähdettävä sitten Raveniin, missä voimme ottaa yhteyden pelastusoperaatioon. Ehkä he sitten löytävät kadonneet, Kalkaros huokaisi. Mies näytti todella huolestuneelta eikä se ollut mikään ihme. Kalkaroksen olisi kuulunut huolehtia kaikista leiriläisistä, mutta nyt moni heistä oli kateissa. Mitä vanhemmatkin siihen sanoisivat?

***

Kaivaminen edistyi hitaasti, mutta varmasti. Dracosta tuntui, että aina kun hän näki valon välähdyksen, se katosikin saman tien, aivan kuin hän olisi kuvitellut kaiken. Hän olisi mieluusti alkanut viskellä kiviä, niin kiukkuiseksi ja turhautuneeksi hän tunsi itsensä. Jos hänellä vain olisi ollut se taikasauva, he olisivat päässeet ulos puolet nopeammin.

-Katsokaa! Aamu hihkaisi äkkiä ja säikäytti vieressä työskentelevän Hannahin. Kaikki ryntäsivät hänen luokseen ja Tanyakin kömpi pystyyn kasvot kalpeana tuskasta. He näkivät kaikki valoa, jota pilkotti melko suuresta aukosta.

-Ihanaa! Draco kapsahti Aamun kaulaan ja tyttö punastui mielihyvästä. Poika vetäytyi kuitenkin nopeasti kauemmas. He alkoivat siirtää kiviä samasta kohdasta ja aukko vain leveni. Pian se oli niin suuri, että he mahtuisivat siitä jokainen.

-Menkää te tytöt ensin yksi kerrallaan, Draco päätti. Tanya autettiin ulos ensimmäisenä. Kun hän oli ulkopuolella, kirkkaassa auringonpaisteessa, hän otti vastaan Aamun. Sitten tulivat Cirena, Mizar ja Wianoh, siinä järjestyksessä. Hannah kömpi tytöistä viimeisenä ja Kenny heti hänen jälkeensä. Draco vilkaisi vielä taakseen ennen kuin hänkin pääsi ulos tunkkaisesta luolasta.

-Ooh, miten ihanaa! Olemme jälleen ulkopuolella! Aamu hihkui. Hannah ja hän rutistivat toisiaan.

-Sinä näytät kamalalta, Hannah tokaisi hihitellen. Aamu irvisti.

-Et sinäkään kaunokaiselta näytä. Sinulla on tahra tuossa ja tuossa … Tytöt alkoivat leikkisästi kinastella kumpi näyttäisi kauniimmalta, kunnes Draco keskeytti heidät.

-Lähdetään sitten. Vaikuttaako tämä paikka kenestäkään tutulta? Draco kysäisi. Kenny katseli ympärilleen mietteliäänä.

-Minusta tuntuu, että –

-Hiljaa! Sinua emme kuuntele! Näithän, miten viimeksikin kävi, Draco huomautti ja Kenny näytti loukkaantuneelta. Hän ei sanonut enää mitään.

-Kävellään alaspäin tätä polkua, Wianoh ehdotti ja niin he tekivät.

***

Polku vaikutti melko pitkältä, se ei tuntunut loppuvan millään. Se kiemurteli alaspäin ja oli sateen jäljiltä liukas. Kukkasia kasvoi sen reunamilla ja pienet kivet vierivät alaspäin, kun he astelivat eteenpäin.

Sitten yhtäkkiä he ilmestyivät metsän reunaan. Wianoh ja Draco, jotka kulkivat ensimmäisinä, pysähtyivät nopeasti ja muut miltei törmäsivät heihih. He huomasivat telttoja, jotka oli pystytettypuiden sekaan, kauemmas vuoresta. Hiukan kauempana paloi nuotiotuli ja sen ympärillä istui joitakin.

-Me olemme löytäneet takaisin! Aamu huudahti riemuissaan ja he lähtivät innolla laskeutumaan alas.

***

Nuotion ääressä olijat kuulivat tulokkaiden äänet ja he nousivat pystyyn, hämmentyneinä. Kaikki eksyneet ryntäsivät leiriin ja halailuilla ei tuntunut olevan loppua.

-Missä te olette olleet? Näytätte kamalilta! Eowyn huudahti, halatessaan Aamua.

-Me juutumme luolaaan –

- …Ja kivet rojahtivat suuaukolle - , Cirena jatkoi innoissaan.

-… Sitten me aloimme kaivamaan tietämme ulos, Hannah kertoi.

-Minä loukkasin nilkkani, Tanya pisti väliin ja McGarmiwa kiirehti hänen luokseen. Taikavoimin nilkka saatiin taas kuntoon ja pian kipu oli poissa.

-Johan teillä oli aikamoinen seikkailu, Sun huokaisi, nojaten Roniin, joka nyökkäsi.

-Harmi, etten ollut mukana, Ron huokaisi. Sun virnisti.

-Niinpä! Me vain kökötimme täällä ja huolehdimme teistä, Sun naurahti.

-Olkaa onnellisia! Se oli kyllä aika kammottavaa, Hannah värisi.

-Minusta se oli jännittävää. Voisin koska tahansa tehdä sen uudestaan, Wianoh sanoi ja Draco virnisti.

-Varmasti voisit. Ethän sinä muuta tehnyt kuin ruikuttanut, Draco naurahti ja pakeni sitten paikalta, kun Wianoh melkein hyökkäsi hänen kimppuunsa.

-Olen kuitenkin iloinen, että olette kunnossa. Kunnon pesu nyt varmasti auttaisi. Vesi on melko lämmintä, menkää jokeen uimaan. Jatkamme huomenna matkaamme, levätkää siihen asti hyvin, Kalkaros sanoi ja niin he tekivätkin.

Osa 10 ~ Takaisin Tylypahkaan

Matkaa jatkettiin heti seuraavana aamuna. Leiriläiset olivat hyvin väsyneitä, varsinkin ne, jotka olivat viettäneet yönsä luolassa. Eowyn ja Oliver kuljeksivat etunenässä, toisiaan kädestä pitäen. He halusivat tehdä selväksi kaikille, että olivat alkaneet seurustella. Eowyn loisti kuin Naantalin Aurinko. He olivat Oliverin kanssa jutelleet koko yön hänen teltassaan ja päätyneet sitten lopputulokseen, että alkaisivat seurustella.

Eowyn tunsi Oliverin puristavan kättään ja vilkaisi poikaa hymyillen. Ruskeat hiukset putoilivat otsalle seksikkäästi ja tämä hymyili valloittavasti. Eowynin sydän hakkasi hurjasti. Mielestään hän oli tehnyt hyvän valinnan. Oliverin kanssa seurustelu olisi varmasti upeaa eikä hän katuisi hetkeäkään.

***

Tanya ja Mizar astelivat joukon hännillä. He eivät olleet päässeet oikein mihinkään suuntaan suhteessaan. Kumpikin tiesi, että piti toisesta, mutta mitä sitten? Tanya vilkuili vähän väliä Mizaria, jonka mustat hiukset liehuivat vapaana. Hänellä oli yllään tummat housut ja tumma t-paita. Tanya olisi halunnut jotain enemmän, mutta ei tiennyt mitä se jotain olisi. Kukaan ei ollut sanonut mitään heidän suudelmastaan silloin eräänä päivänä vuorella, mutta sen jälkeen olikin tapahtunut melkoisesti. Tanya toivoi, ettei näkisi painajaisia Haukkajumala Opuksesta.

Mizarin ajatukset liikkuivat samoilla poluilla kuin Tanyankin. Hänen katseensa viipyi hetken aikaa tytön hoikassa olemuksessa. Hänen ruskeat, paksut hiuksensa laskeutuivat selkään ja leppeä kesätuuli heilutteli niitä. Hän oli kiskonut ylleen mustan, melko pitkän takin, sillä ulkona oli aika viileää. Aurinko ei paistanut, kuten aikaisempina päivinä, vaan haalea sumu häälyi heidän ympärillään ja näkyvyys oli huono.

Tanya aikoi juuri kysyä Mizarilta, mitä mieltä tämä oli heidän suhteestaan, kun Cirena pöllähti paikalle.

-Kamala sumu! hän huokaisi ja pyyhkäisi kärsimättömänä tummia, hiukan punertavan sävyisiä hiuksiaan. Tanya huokaisi sisäisesti, mutta loihti hymyn kasvoilleen.

-Olen samaa mieltä. Toivottavasti emme eksy, hän sanoi. Hän oli saanut eksymisestä tarpeekseen.

-Niinpä, Mizar nyökkäsi. Cirena katsahti kumpaakin kysyvänä. Tytöt olivat vaitonaisia ja heidän välillään kipunoi selvästi. Mikä heitä vaivasi?

***

Sun ja Ron astelivat Harryn ja Shannonin takana. Sunista oli ihanaa, että hänen ja Ronin suhde oli lujittunut enemmän matkan aikana. Olivathan he olleet erittäin hyviä ystäviä jo Tylypahkassa, mutta nyt he olivat enemmän kuin ystäviä. Ron silmäili häntä aina ihailevasti ja se sai Sunin sydämen hakkaamaan nopeammin.

-Onko sinulla mitään suunnitelmia nyt kesäksi? Ron kysäisi leppoisasti. Sun veti syvään henkeä.

-Ei. Onko sinulla? Sun kysäisi. Ron pudisti hitaasti päätään.

-Harry tulee taas jossain vaiheessaa Kotikoloon, mutta me emme ole suunnitelleet mitään. Ajattelin vain, että jos sinä ja Shannon tulisitte myös. Hermionekin varmaan piipahtaa jossain vaiheessa. Voisimme tehdä jotain hauskaa yhdessä, Ron ehdotti. Sunin suu levisi iloiseen virneeseen.

-Voi, se olisi todella ihanaa! hän huudahti ja Ron punastui.

***

-Shannon, mitä sinä aiot tehdä kesällä? Harry kysäisi huolettomasti. Shannon sipaisi ruskeaa tukkaansa ja kohautti harteitaan.

-Menemme perheeni kanssa jossain välissä Ruotsiin. Äidillä on sukulaisia siellä ja olemme siellä ehkä kaksi viikkoa. Ajattelin myös tehdä jonkinlaisen esseetapaisen Ruotsin noituudesta, Shannon virnisti. Harry voihkaisi.

-Meinaatko sinä opiskella kesällä? Harry pudisteli päätään. Shannon naurahti.

-Se ei ole opiskelua. Minä vain olen kiinnostunut. En mitään muuta. En aio palauttaa sitä kenellekään opettajalle. Ehkä. Mitä sinä sitten aiot tehdä? Shannon halusi tietää. Harry virnisti.

-Pakoilen Dudleyn jengiä tai taion heidät rupisammakoiksi, Harry murisi. Shannon nauroi.

-Et voi tehdä niin, Harry. Taikominen on kiellettyä alle täysi-ikäisiltä, Shannon huomautti.

-Ikävä kyllä. Menen loppukesästä Ronin luokse Kotikoloon. Ajattelin, että jos sinä voisit tulla mukaan. Kysyin asiaa jo Ronilta ja hänelle se sopi hyvin, Harry kertoi. Shannonin siniharmaat silmät alkoivat loistaa.

-Voi, minä tulisin mielelläni! Olen aina halunnut nähdä Kotikolon! Minusta olisi myös kivaa nähdä Dursleyt, Shannon sanoi. Harry katsoi häntä kauhuissaan.

-Miksi ihmeessä?

-No, olen kiinnostunut jästeistä, Shannon virnisti. Harrya värisytti.

-Heissä ei ole mitään kiinnostavaa, usko minua, Harry vakuutti käsi sydämellä ja Shannon hymyili.

***

Nani ja Hermione astelivat rinnakkain jonon häntäpäässä. Reput painoivat heidän selkäänsä ja asteleminen oli hitaampaa, mutta seikkailumielellähän täällä oltiin eikä valittelemassa. Nani hörppäsi pullostaan vettä ja nuolaisi huuliaan.

-Kurjaa, että pian me olemme Ravenissa, Nani valitti jälleen. Hän ei tahtonut täältä pois. Koulua oli jäljellä kaksi viikkoa ja kokeetkin pitäisi saada ennen kesäloman alkua. He olivat ennen matkalle lähtöä suorittaneet melkein kaikki kokeensa, muutama pitäisi vielä tehdä ennen kokeiden palautusta. Nani hermoili hiukan niiden saamista, mutta Hermione oli melko varma itsestään.

-Minä olen oikeastaan iloinen, että pääsemme täältä pois. Minusta on hauskaa palata Tylypahkaan opiskelemaan, Hermione tokaisi. Nani irvisti. Hän ei ollut samaa mieltä asiasta Hermionen kanssa.

-Minä en, Nani huokaisi ja haroi ruskeita hiuksiaan. Samassa jokin osui hänen päähänsä.

-Auts, Nani vingahti ja pyörähti ympäri. Hän kohtasi Wianohin viattoman katseen.

-Mitä sinä viskelet? Nani tulistui. Wianoh katsahti kummissaan Dracoon, joka katseli taivaalle.

-Minäkö? Se taisi olla orava, Wianoh kohautti harteitaan. Nani tuhahti ja katsahti silmiään pyöritellen Hermioneen, joka pidätteli nauruaan.

***

-Älä viskele käpyjä enää, Draco sanoi. Wianoh kohotti kulmiaan.

-Miksen? Mikä ihmeen ilonpilaaja sinusta on tullut? Wianoh tuhahti. Draco virnisti.

-Ajattelin vain, että jos osut vaikka Kalkarokseen niin hän ottaa ainakin viisikymmentä pistettä pois Luihuiselta, Draco kohautti olkiaan. Wianoh huokaisi ja laski kävyn kädestään.

-Se vaan oli hauskaa, Wianoh mutisi ja Draco kietaisi leppoisasti käsivartensa hänen harteidensa ympärille.

-Minä uskon sen, Draco virnisti. Wianoh katseli hetken aikaa Dracon koleanharmaita silmiä, jotka katselivat häntä. He aikoivat juuri suudella, kun joku kiljaisi.

-Käärme! Minea kiljahti kauhuissaan, kun suuri käärme luikerteli aivan hänen lähellään. Tytöt vauhkoontuivat ja osa pinkaisi karkuun. Harry astui esiin ja puhui käärmeelle jotain käärmeskielellä. Kaikki tuijottivat poikaa, osa inhoten.

Sitten käärme kohotti päätään ja katsoi suoraan Harryyn. Se sihisi, sen pää heilahteli puolelta toiselle kuin se olisi yrittänyt lumota Harryn. Sen jälkeen käärme kuitenkin kiepahti ympäri ja katosi sumuun.

-Siitä ei ole enää vaaraa, Harry julisti. Shannon ripustautui Harryn kylkeen.

-Sinä olet sankari! Shannon huokaisi. Wianoh tuhahti.

-Sankari! Pyh. Kuka tahansa olisi pystynyt käännyttämään tai tappamaan tuon käärmeen, Wianoh kivahti. Harry katsoi häntä.

-Mikset sinä sitten tehnyt niin? Harry kysäisi. Wianoh katsoi häntä vihaisesti.

-Koska ajattelin, että kyllä Meidän Ikioma Pikku Potter hoitaa sen, Wianoh kivahti. Harry aikoi murjaista jotain takaisin, kun McGarmiwa keskeytti heidät.

-Nyt riittää. Jatketaan matkaa. Pääasia, ettei se käärme vahingoittanut ketään, McGarmiwa sanoi lujasti. Wianoh huoahti ja palasi Dracon luokse, joka hekotteli itsekseen.

***

Aamu asteli Hannahin vierellä, kun he jatkoivat matkaa ja saapuivat leveän joen rantaan. Joen yli päästäkseen heidän oli kuljettava lahon sillan yli, joka ei näyttänyt kestävän kenenkään heidän painoaan.

-Minä en kulje tuosta. Me putoamme jokeen, Sun katsoi siltaa kauhuissaan. Ei hän vettä pelännyt, mutta joki saattoi olla syvä ja virta oli voimakas. Entä jos he hukkuisivat?

-Emmekä putoa, Kalkaros sanoi ja lähti sillalle. Kaikki katselivat henkeään pidätellen, kuinka Kalkaros asettui sillalle. Se nitisi ja heilahteli, mutta kesti Kalkaroksen painon, kun mies asteli hitaasti, mutta varmasti siltaa pitkin. Pian hän oli toisella puolella. Kaikki hurrasivat.

-Mitä minä sanoin, Kalkaros näytti tyytyväiseltä itseensä. Veqe halusi ylittää sillan ensin, joten hän lähti astelemaan sillalle. Se näytti huteralta hänen mielestään, mutta jos se kerta oli kestänyt Kalkaroksen, se tulisi kestämään myös hänen painonsa.

Veqe vetäisi syvään henkeä ja vilkaisi vähän matkan päässä seisovaa Rogeria. Poika nosti peukun pystyyn ja hymyili kannustavasti. Hän vastasi hymyyn ja astui sillalle. Silta horjui hiukan ja Veqe puristi sen kaidetta rystyset valkeina. Hänen kulkunsa eteni hitaasti, mutta pian hänkin oli toisella puolella, missä Kalkaros otti hänet vastaan.

Roger meni seuraavana eikä hänellekään käynyt kuinkaan. Sunin vuoro oli sitten. Hän vilkaisi jokea, joka virtasi melko nopeasti, sillä tuuli oli yltynyt. Hänen liekehtivänpunaiset hiuksensa liehuivat tuulessa, kun hän asteli sillalle, kasvot kalpeina.

Minä selviän kyllä, Sun ajatteli ja puristi silmänsä umpeen. Hän ei pelännyt korkeita paikkoja, mutta hataraa siltaa ja kuolemaa kylläkin.

-Hyvin se menee! Ron huusi hänen takaansa. Sunin teki mieli juosta, mutta pelkäsi, että se olisi aiheuttanut sillan romahtamisen. Niinpä hän käveli hitaasti ja pääsi kuin pääsikin turvallisesti joen toiselle puolen.

***

Minea lähit astelemaan seuraavaksi siltaa pitkin. Kun hän oli sillan keskellä, silta heilahti uhkaavasti ja hän oli horjahtaa.

-Silta sortuu, Nani kuiskasi kauhuissaan. Niin ei kuitenkaan käynyt. Minea seisoi hetken paikoilleen jähmettyneenä, mutta jatkoi sitten matkaansa. Silta vaikutti niin huteralta ja alkukantaiselta, että tuntui kuin he olisivat olleet jossain Afrikan erämaassa eikä suinkaan Kanadan Woodstodissa.

Vihdoin Mineakin oli päässyt turvallisesti joen toiselle puolen. Harry ylitti sillan seuraavaksi ja sitten oli Ronin vuoro. Pojat pääsivät vaivatta toiselle puolen. Shannon tuli heti Ronin jälkeen ja Kenny seurasi häntä.

-Aamu, sinun vuorosi, McGarmiwa sanoi. Tyttö nyökkäsi ja asteli sillalle. Toiset oppilaat katselivat sillan toiselta puolelta, kuinka hän asteli siltaa pitkin. Se kävi helposti ja vaivattomasti. Wianoh huokaisi. Oli hänen vuoronsa.

-Se on menoa sitten, Wianoh virnisti ja lähti astelemaan sillalle. Hän oli sillan puolessa välissä, kun silta notkahti uhkaavasti. Hän puristi kaidetta pelästyneenä, vaikka hänestä olikin inhottavaa näyttää pelkoaan muille. Sitten silta petti. Se romahti kasaan niin arvaamatta, että Wianoh ei ehtinyt kunnolla reagoida. Hän huudahti yllättyneenä, kun hän putosi jokeen.

Vesi nielaisi hänet kokonaan. Hänen suuhunsa, nenäänsä ja korviinsa meni vettä ja hetkeksi hän meni ihan uppeluksiin. Wianohin uimataidossa ei ollut mitään vikaa. Hän räpiköi pintaan ja kuuli, kuinka hänen nimeään huudettiin.

-Draco, ei! Oliver karjaisi. Sitten Wianoh kuuli loiskahduksen. Draco oli hypännyt hänen peräänsä. Virta vei häntä kauemmaksi muista. Hän iski säärensä johonkin ja kipu vihlaisi hänen jalkaansa. Vesi värjäytyi punaiseksi, mutta Wianoh tuskin huomasi sitä.

Sitten vahvat käsivarret kietoutuivat hänen ympärilleen ja häntä kiskottiin rantaa kohti. Wianoh tajusi hämärästi hahmon olevan Draco, joka kiskoi hänet eräälle rantakivelle. Sitten heihin tartuttiin ja kiskottiin ylös.

Wianoh yski vettä suustaan ja katsoi läpimärkänä Dracoon, joka hengitti kiivaasti. Heidän katseensa kohtasivat ja he hymyilivät.

-Kiitos, Wianoh ei olisi halunnut sanoa sitä, mutta mitä muutakaan hän olisi sanonut. Draco kohautti harteitaan ja katsahti sitten Kalkarokseen, joka pudisteli päätään.

***

 

-Miten muut nyt pääsevät tälle puolen? Sun ihmetteli

-Katsokaa, näettekö nuo isot kivet! Ron osoitti kiviä, jotka menivät siksakissa joen poikki.

-Emme me rupea loikkimaan sinne, Nani puuskahti toiselta puolen jokea, kuullessaan heidän keskustelunsa.

-Ei ole muuta vaihtoehtoa, Eowyn sanoi. Oliverkin nyökkäsi ja vilkaisi sitten McGarmiwaan, jonka mielestä se oli ainoa keino päästä muiden luokse. Terry, Mandy, Hannah, Eowyn, Oliver, Nani, Kenny ja Hermione valmistautuivat siis ylittämään joen hyppimällä kiveltä toiselle.

-Kivet voivat sitten olla liukkaita. Varokaa, ettei teille käy samoin kuin Wianohille, McGarmiwa varoitti ja muut nyökkäsivät. Hermione päätti olla ensimmäinen. Hän veti syvään henkeä ja lähti sitten loikkimaan kiveltä toiselle reppu selässään. Hänen oli aina pysähdyttävä joka kivellä ja ponnistettava. Onneksi kivet olivat melko lähellä toisiaan. Kerran hän oli liukastua, mutta sai takaisin tasapainonsa. Sitten hän oli toisella puolen jokea, missä Harry auttoi hänet kuivalle maalle.

-Eowyn, mene sinä nyt, Oliver sanoi. Eowyn nyökkäsi ja lähti loikkimaan kiveltä toiselle. Hän menetti tasapainonsa kolmannella kivellä ja hänen toinen jalkansa upposi veteen, joka oli erittäin viileää. Eowyn henkäisi ja kiskaisi jalkansa takaisin. Kenkä oli litimärkä ja lässähteli inhottavasti, kun hän hyppeli joen toiselle puolelle.

***

Vihdoin he kaikki olivat toisella puolella jokea ja matka saattoi jatkua. Draco ja Wianoh olivat vaihtaneet nopeasti kuivat vaatteet ylleen, etteivät vilustuisi.

He saapuivat ihan liian pian Raveniin, missä kyläläiset ottivat heidät riemumielin vastaan. He saivat juotavaa ja syötävää eikä heitä päästetty matkaan ennen kuin he jäisivät kylään yhdeksi yöksi.

***

Seuraavana päivänä he sitten saivat bussikyydin, sillä se sama bussi, joka oli heitä kuskannut Woodstodin laitamille, mutta hajonnut yllättäin, palasi hakemaan heitä. Tylypahkalaiset pudistelivat päätänsä, kun he joutuivat jälleen tuohon samaan bussiin, jonka oli määrä kuljettaa heidät McGarmiwan ystävän luokse.

Tietenkin kävi niin, että bussi hajosi matkalla ja jälleen he joutuivat kävelemään miltei kahdeksan kilometriä. Kaikki vakuuttivat yhteen ääneen, etteivät enää koskaan astuisi tuohon bussiin jalallaankaan.

McGarmiwan ystävä otti heidät avosylin vastaan eikä päästänyt heitä Tylypahkaan ennen kuin he olivat juoneet hänen tekemää marjamehua ja pullaa. Vihdoin he kaikki seisoivat takan edessä ja valmistautuivat palaamaan takaisin Tylypahkaan.

Jokainen otti hormipulveria ja astui tuleen, lausuen Tylypahkan. Yksi tellen he pelmahtivat Tylypahkan kiviselle, vilpoiselle lattialle, McGarmiwan luokkahuoneeseen.

-En voi kuvitella, että olemme täällä, Minea huokaisi, katsoen pettyneenä ympärilleen.

-En minäkään. Mitä jos palataan takaisin? Nani virnisti. He naurahtivat ja nousivat seisomaan, puhdistaen pölyn vaatteistaan.

-Sitten nukkumaan. Kello on jo taas paljon, McGarmiwa määräsi.

-Ei me nyt ihan vielä voida mennä! Pitää purkaa laukutkin, Sun protestoi.

-Ne voi tehdä aamulla. Huomenna on lauantai ja teillä ei ole muuta kuin aikaa. Hyvää yötä sitten, McGarmiwa nyökkäsi ja he katosivat Kalkaroksen kanssa ulos luokasta.

-Eiköhän lähdetä nukkumaan, Eowyn kehotti. Hän ja Oliver jatkaisivat aamulla matkaansa hormipulverin kautta omiin koteihinsa, mutta sitä ennen heidän olisi nukuttava hyvät yöunet Rohkelikkojen makuusalissa, minne he asettuisivat makuupusseineen. Yöstä tulisi varmasti ikimuistoinen.

Niin kaikki lähtivät omiin tupiinsa, muistaen varmasti pitkään heidän upean seikkailunsa.

The end.