Haasteen antoi MoonShineShadow, kiitokset hänelle :D

lauseet:
'miksi minä, mikset sinä?'
'just niin, ja lehmät lentää'
'äläs nyt, niin kuin vanha sananlaskukin sanoo...'
'ajetaan me tandemillaa, melutaan ja syljeskellään'

sanat: (saa taivutella)
S.Y.L.K.Y
Dobby
tällipaju
luuta

sanat joita ei saa sanoa:
McGarmiva
oleskelu-huone
lentävä-auto (ford anglia?)
Winky
Kirjasto

Genre: Romance

Rating: PG-13

Summary: Rohkelikot ja Luihuiset joutuvat viikon leirille Islantiin, kauniisen pikkukaupunkiin Duvhökiin (joka on ruotsia ja tarkoittaa kanahaukkaa). Siellä sitten tapahtuukin kaikenlaista …

Aika: Harry ja kumppanit ovat viimeisellä luokalla Tylypahkassa

Paikka: Duvhök, Islanti (paikan olen keksinyt itse, sellaista ei Islannista löydy, joten kuvaukset siitä ovat ihan omiani. Niin on helpompaa kuin jos alkaisin kertomaan vaikka Reykjavikista jotain mikä ei edes pidä paikkaansa) 

Islannissa

Hermione Granger seisoskeli reppu selässään Islannin lentokentällä muiden Rohkelikkojen ja Luihuisten kanssa. Oli hyvin rauhallinen kesäpäivä. Koulut olivat oikeastaan loppuneet, tämä leiri oli vapaaehtoinen ja siksi monet Rohkelikot ja Luihuiset olivat jääneet kotiin.

Taivas oli kirkkaansininen ja aurinko lämmitti heitä. Reykjavikistä heidän oli määrä mennä linja-autolla pieneen maalaistyyliseen kaupunkiin, jonka nimi oli Duvhök. Hermione oli pyytänyt äitiä ja isäänsä lähettämään ruotsinkielisiä kirjoja hänelle, jotta hän oppisi hiukan kieltä. Islannissa puhuttiin nimittäin myös ruotsia. He olivat ensin menneet kotiin tavallisesti niin kuin muutkin oppilaat, mutta tavanneet sitten uudelleen Lontoon lentokentällä. Matkalle oli lähtenyt mukaan neljä Luihuista ja kolme Rohkelikkoa. Ikävä kyllä Luihuisten joukossa olivat myös kauhukolmikko Draco Malfoy, Crabbe ja Goyle. Hermione oli niin toivonut, että pojat eivät mistään hinnasta lähtisi tälle matkalle.

Hermione oli hyvin kiinnostunut islantilaisesta kulttuurista ja siitä, millaista elämä täällä oli noitana tai velhona. Hän aikoi jonakin päivänä mennä etsimään tietoja Islannin historiasta. Kaikki tietysti pitäisivät häntä ihan pöhkönä, mutta hän ei siitä välittänyt.

Hermionen paras ystävä Zoe D’Mon istuskeli hänen vieressään suuren reppunsa päällä ja leikki upouuden kännykkänsä kanssa. Zoen setä oli jästi ja oli töissä jossakin kännykkäliikkeessä, joten Zoe sai sieltä halvalla tuollaisia kapistuksia. He olivat tutustuneet toisiinsa ollessaan viidennellä luokalla. Zoe oli Luihuinen. Rohkelikot olivat aluksi olleet kauhuissaan siitä, että Hermione hengaili Luihuistytön kanssa, mutta sitten he olivat vähitellen tottuneet häneen. Ron ja Harry, jotka olivat myös Hermionen hyviä ystäviä, olivat ottaneet tytön ”siipiensä suojaan”. Hermionesta tuntui hiukan, että Harry oli ihastunut tyttöön, vaikka ei uskaltanut sitä myöntääkään.

Dracosta oli kammottavaa, että heidän tuvan jäsen oli ystävä Rohkelikkolaisen kanssa ja etenkin sellaisen, joka ei ollut kunnon velho/noita- perheestä. Zoe ei arvosteluista piitannut. Hän oli ystävällinen, hiukan myrskyisä toisinaan ja osasi hyvin pitää omia puoliaan eivätkä Luihuiset paljolti uskaltaneet sanoa hänelle vastaan. Zoella oli luja itsetunto eikä se ollut mikään ihme; tyttö oli kaunis ja tuli toimeen ihmisten kanssa.

Hermione tunsi itsekin itsensä erilaiseksi. Hän oli mielestään paljon paremman näköinen kuin nuorempana. Ruskeat tuuheat hiukset olivat kasvaneet ja ylsivät melkein peppuun asti. Ruskeat silmät olivat samat kuin ennenkin. Hän oli yhä hoikka, mutta kasvanut. Ja mikä parasta, enää hänellä ei ollut niitä samoja töröttäviä etuhampaita kuin ennen.

-Koska se bussi tulee? Zoe huokaisi, tunkien kännykkänsä reppuun. Hän heilautti tummanruskeita, suoria hiuksiaan taaksepäin. Ne ylsivät hiukan yli olkapäiden. Hänen säihkyvänsiniset silmänsä kimmelsivät kilpaa auringon kanssa. Hänellä oli soikiot kasvot, suuret silmät, hoikka vartalo ja hän oli 160 cm pitkä. Zoe oli eräänä päivänä Tylypahkassa ”pelastanut” Hermionen Dracon kynsistä, kun tämä oli jälleen ollut haukkumassa Hermionea. Siitä lähtien he olivat olleet ystäviä.

-Onkohan se tuo bussi? Harry Potter, joka seisoskeli vähän matkan päässä heistä parhaan ystävänsä Ronald Weasleyn kanssa, osoitti erästä valkoista bussia. Zoe pomppasi seisomaan hyvin helpottuneen näköisenä.

-Se se on! Hän tokaisi.

Tietenkään he eivät olleet saaneet lähteä matkalle yksin. He olivat saaneet oppaakseen professori Kalkaroksen, mikä oli kauhistuttanut heitä kaikkia. Kalkaros vihasi Rohkelikkoja. Zoe oli yksi Kalkaroksen lempioppilaista ja hän suosi tätä jopa enemmän kuin Dracoa, mistä poika oli erittäin hapan. Zoesta se oli vain huvittavaa.

-Älkääkä sitten riehuko. Kyllä kaikki saadaan aikanaan valmiiksi. Tavarat tuonne alas säiliöön, Kalkaros tokaisi ja he heittivät reppunsa bussin alaosaan, missä reppuja ja muita tavaroita säilytettiin. Sitten he kapusivat bussiin, mitä ajoi lihava, partasuinen mies.

Zoe ja Hermione menivät Harryn ja Ronin kanssa takaosaan. Matka alkoi leppoisissa tunnelmissa. Heidän tulisi ajaa 50 km, joten sinne ei ajettu ihan hetkessä.

-Ajetaan me tandemillaa, melutaan ja syljeskellään … Draco alkoi äkkiä laulaa ihan nuotin vierestä ja Crabbe ja Goyle yhtyivät lauluun.

-Mitä he tekevät? Ron oli järkyttynyt. Hermione nauroi.

-Laulavat erästä laulua, joka on tunnettu jästimaailmassa, Hermione hihitti. Ron painoi kasvot käsiinsä ja yritti sulkea korvansakin poikien laulannalta.

-Eivät he ainakaan mihinkään lauluparadoihin pääsisi. Toivottavasti heillä ei ole sensuuntaisia haaveita, Harry hekotti. Zoe virnisti pojan vierestä ja vilkaisi tummahiuksista poikaa, joka oli kasvanut viimeisen kahden vuoden aikana huimat 15 cm. Zoe oli pannut merkille Harryn käsivarsissa olevat lihakset. Miltähän Harry näyttäisi ilman paitaa? Zoe pohti ja tunsi punastuvansa mokomasta ajatuksesta. Harry ilman paitaa? Kaikkea hänen päässään liikkuikin.

Zoe oli varmaankin nuokahtanut, sillä kun hän heräsi, hänen päänsä oli painuneena Harryn olkaa vasten. Hän ponkaisi nopeasti istumaan, silmät ristissä ja pöllämystyneenä. Harry katsahti häneen tyynesti, vaikka hänen sisällään kuohuikin. Zoe oli näyttänyt niin suloiselta nukkuessaan hänen olkaansa vasten.

-Nu-nukahdinko minä? Zoe takelteli. Häntä alkoi kiukuttaa. Miksi hän takelteli? Hän ei melkein koskaan jäänyt sanattomaksi tai änkyttänyt poikien seurassa. Miksi sitten nyt?

-Taisit torkahtaa. Onneksi heräsit. Olemme perillä viiden minuutin kuluttua, Harry tokaisi ja Zoe veti syvään henkeä. Hän pystyi vain nyökkäämään. Harryn lähellä oli ollut niin turvallista ja ihanaa. Sen tähden hän oli nukahtanut. Ei hänellä mitään tunteita Harrya kohtaan ollut. Eihän?

-Oletko kunnossa? Hermione kuiskasi hänelle ja Zoe nyökkäsi napakasti.

-Tottakai, elämäni kunnossa, Zoe virnisti. Hermione näytti epäilevältä, mutta antoi asian olla.

Viimein he kapusivat ulos kuumasta bussista. Leppeä tuuli heilutti heidän hiuksiaan ja hyväili kasvoja. Zoe sulki hetkeksi aikaa silmänsä ja veti syvään henkeä. Raikas meri-ilmasto olisi hyväksi heille Lontoon pölyjen jälkeen, Zoe ajatteli. Hän haki muiden tavoin tavaransa bussin alaosasta ja sitten Kalkaroksen juteltua ensin bussikuskille, bussi kaasutti tiehensä.

-Tuollako me nukumme? Ron kysyi ihmeissään. Heidän edessään oli kolme pientä mökkeröä. Ne olivat niin söpöjä, kuin suoraan lastensaduista.

-No, emme kyllä taivasallakaan, Draco murahti. Ron irvisti.

-Hahhaa, hyvä vitsi, Malfoy, hän tuhahti.

He astelivat hiekkaista polkua pitkin rantamökeille. Kalkaros pysäytti heidät mökkien luona.

-Rohkelikot tuonne perimmäiseen mökkiin ja Luihuiset toiseen päätyyn, Kalkaros tokaisi.

-Kuka sitten saa keskimmäisen? Minusta tuo jako on huono. Eikös tämän leirin tarkoitus olekin parannella Luihuisten ja Rohkelikkojen välisiä suhteita? Zoe tokaisi silmät hehkuen. Kalkaros aukaisi suunsa, mutta hänen tarvitsi vain katsoa Zoen syvänsinisten silmien anovaa katsetta, niin hän huokaisi ja myöntyi lopulta.

-Olet oikeassa. Joka tapauksessa jokaiseen mökkiin mahtuu vähintään viisi nukkujaa. Minä saan yhden mökin, Kalkaros tokaisi ja se sai oppilaat mulkoilemaan häntä. Olisihan se pitänyt arvata! Toisaalta, kukaan ei kyllä halunnut nukkua samassa kämpässä Kalkaroksen kanssa.

Harry, Ron, Hermione ja Zoe menivät perimmäiseen mökkeröön ja Draco, Crabbe, Goyle ja eräs neljäs poika Luihuisista (Marco) menivät keskimmäiseen mökkiin. Kalkaros sai jäljelle jääneen.

Sisältä päin mökki näytti ihastuttavalta. Siellä oli yksi iso olohuone ja kaksi pienempää huonetta, sauna, suihkutila ja wc.

-Aivan ihana paikka, Hermione ihasteli, kurkkiessaan joka huoneeseen.

-Täällä on saunakin! Ron huusi jostain.

-Illalla voidaan lämmittää, Harry tokaisi.

-Osaako joku? Ron kysyi. Kaikki katsoivat toisiaan.

-No, mehän ollaan noitia. Meillä on taikavoimiakin, Hermione muistutti ja pojat huojentuivat.

He tuskin olivat saaneet laukkuja puretuksi, kun ulko-ovi riuhtaistiin auki ja Draco, Crabbe ja Goyle marssivat sisään.

-Tämähän on ihan samanlainen kuin meidänkin läävä, Draco tokaisi tyytyväisen’.

-Menkää pois. Kuka kutsui teidät tänne? Ron tiukkasi. Draco virnisti.

-Ei kukaan. Tämän leirin kuuluu olla tutustumisleiri. niinhän neiti D’Mon muistuttikin, Draco naljaili ja lysähti istumaan mukavasti pehmeälle sohvalle. Ron ja Harry mulkoilivat poikaa.

-Ala laputtaa, Malfoy. Jos et osaa kuin ilkeillä niin et ole tervetullut tänne, Harry kivahti, ristien käsivarret rinnalleen. Draco tuhahti.

-Ilkeilenkö minä? Oi, anteeksi, ei ole tarkoitus. Ollaanko ystäviä, Potter? Draco virnuili ja Crabbe ja Goyle hähättivät. Ronin kasvot alkoivat uhkaavasti punoittaa ja Hermione muutti nopeasti puheenaihetta.

-Meidän kannattaisi lähteä tutkimaan paikkoja, hän sanoi.

-Kannatetaan, Zoe ilmestyi toisesta huoneesta, hiukset hiukan sekaisin. Hän sitoi ne poninhännälle ja yhdessä Hermionen kanssa he lähtivät ulos.

-Mihinkäs te olette menossa? Kalkaros kysäisi, kun he aikoivat lähteä kävelemään rantaa kohti. Tytöt pyörähtivät ympäri.

-Kunhan kävellään, Zoe tokaisi, olkiaan kohauttaen. Kalkaros nyökkäsi, mulkoillen Hermionea.

-Älkää sitten menkö kauas, hän murahti ja harppoi takaisin mökkiinsä.

-Kalkaros tosiaan pitää sinusta, Hermione naurahti. Zoe virnisti.

-Ihan naurettavaa. Draco on minulle aina hapan, kun Kalkaros suosii minua enemmän. Vaikka minun mielestäni kenenkään opettajan ei pitäisi suosia jotain tiettyä oppilasta, Zoe huokaisi ja Hermione oli asiasta aivan samaa mieltä.

-Toivottavasti pojat eivät revi hiuksia toistensa päästä, kun jätimme heidät keskenään, Hermione sanoi hetken kuluttua huolissaan.

-En usko. Eivät he nyt niin lapsellisia ole, Zoe hymähti.

-Malfoysta en kyllä ole niinkään varma, Hermione mutisi. Zoe naurahti.

-Draco on joskus hiukan ärsyttävä, mutta toisinaan ihan mukava, jos osaa käsitellä häntä oikein, Zoe nauroi. Hermione irvisti.

-Ehkä hän on mukava sinua kohtaan, mutta minua hän vihaa. Olen jästi ja kaikkea, Hermione huokaisi. Zoe kohautti olkiaan.   

-No, älä välitä hänestä. Kun pääset Tylypahkasta, sinun ei tarvitse olla hänen kanssaan missään tekemisissä, Zoe lohdutti ja Hermione virnisti.

-Odotan innolla sitä päivää, Hermione tokaisi hymyillen.

-Täällä on hyvin kaunista, Zoe sanoi huokaisten, kun he seisoskelivat rannalla. Lämmin hiekka kutitti heidän paljaita varpaitaan. He olivat riisuneet kengät jalastaan, jotta olisi mukavampaa kävellä. Meri lainehti heikosti, heittäen pieniä aaltoja rantahietikolle. Hermione löysi pari simpukkaa, ja päätti pitää ne matkamuistona. Hyvin pian he palasivat mökille, sillä pimeä alkoi jo laskeutua.

-Minä hoidan saunan lämmittämisen, Zoe lupautui illalla. Hän nappasi pöydältä sauvansa ja meni saunaan, Harry perässä.

-Oletko sinä koskaan ollut saunassa? Harry kysyi kiinnostuneena.

-Aika monta kertaa. Vanhemmillani on kesämökki Walessa ja siellä on sauna. Se on aivan ihanaa. Uida ensin ja saunoa sitten. Mehän voisimme mennä ensiksi uimaan, Zoe innostui ja kääntyi Harrya kohden, joka hymyili, tuijottaen häntä.

-Mikäs siinä. Se olisi hauskaa, Harry sanoi. Zoe heilautti sauvaansa ja lausui.

-Sytyjo. Samassa uuniin ilmestyi lämmin liekki.

-Loistavaa, Zoe hihkaisi ja nousi seisomaan.

-Pian pääsemme jo saunaan. Hermione ja minä menemme ensin, Zoe tokaisi ja Harry nyökkäsi. He menivät Ronin ja Hermionen luokse, jotka istuskelivat vieretysten sohvalla, katsomassa jotain komedialeffaa pienestä televisiosta, jossa ei ollut edes värejä.

-Kuka haluaa uimaan? Zoe kysyi. Hermione ja Ron vilkaisivat heitä.

-Uimaan? Tähän aikaan illasta? Tiedätkö mitä kello on? Hermione ihmetteli. Zoe vilkaisi kellon viisareita. Se osoitti puolta kahdeksaa.

-Niin, eihän se haittaisi, Zoe tokaisi virnistäen. Ron nousi.

-Minä ainakin lähden, hän sanoi. Hermione ei uskaltanut, mutta hän lupasi tulla ”vahtimaan” heitä.

Niinpä Harry, Zoe ja Ron astelivat rannalle uimapukusilla ja pyyhe olalla. Vesi oli todella kylmää. Zoe hytisi ja hänen ihonsa nousi kananlihalle. Hermione oli tehnyt viisaasti, kun ei ollut suostunut uintiretkelle. Nyt tyttö katseli heitä huvittunut ilme naamallaan.

-Saatte pian keuhkotaudin, jos ette tule pois, Hermione huuteli.

-Tämähän on lä-lämmintä, Ron hytisi. Hermione nauroi.

-Miksi sitten sinun äänesi tärisee? hän kysäisi. Ron tuhahti.

-Kuulet omiasi, Ron tokaisi.

He uiskentelivat hetken ja ryntäsivät sitten mökkiin. Zoe päästi pojat ensin, sillä he palelivat pahasti. Hermione ja hän istahtivat sohvalle. Zoe piti pyyhettä tiukasti ympärillään ja yritti estää hampaitaan kalisemasta.

-Toivottavasti et saa flunssaa tämän jälkeen, Hermion sanoi ja Zoe huokaisi.

-En saa. Olen immuuni kaikille taudeille, Zoe virnisti.

Saunan jälkeen he valvoivat vielä myöhään ja menivät sitten nukkumaan. Hermione ja Zoe nukkuivat samassa huoneessa. Se oli mukavan pieni. Siellä oli kaksi sänkyä, joiden välissä oli matala pöytä, mille he laittoivat sauvansa, Zoen kännykän, herätyskellon ja Hermionen pari kirjaa. Vaatteet he olivat laittaneet kaappeihin. Heidän oli määrä olla tällä leirillä viikon verran ja palata sitten kukin kotiinsa Lontoon lentokentän kautta. Mökeissä ei ollut takkaa, joten he eivät olleet voineet matkustaa hormipulverilla, mikä olisikin ollut halvempaa ja helpompaa. Draco oli valittanut siitä pitkän aikaa, mutta oli silti lähtenyt mukaan – olihan tämä aika hauska kokemus kaiken kaikkiaan.

Zoe nukahti melkein heti sänkyyn päästyään, sillä takana oli pitkä päivä ja uupumus vaati veronsa. Hermione tuijotti kuitenkin puista kattoa ja mietti kaikkea mitä oli tänään nähnyt. Päivä oli ollut upea. Islanti vaikutti mielenkiintoiselta ja hän malttoi tuskin nukkua yötään, kun tiesi, että pian hän pääsisi tutustumaan islantilaiseen elämäntyyliin.

Hermione hymyili. Oli ollut hyvä juttu lähteä tälle matkalle mukaan. Ehkäpä hänen suhteensa Roniin syvenisi. Hermione piti pojasta todella paljon, ehkä hiukan liikaakin. Ron ja hän olivat kokeneet niin paljon kaikenlaista yhdessä, että olisi jo kumma, jos heidän välilleen ei kehkeytyisi mitään … Ron oli kasvanut, komistunut ja riiteli harvemmin hänen kanssaan. Nykyään hän piti jopa hänen puoltaan, jos he kinastelivat jostain Harryn kanssa. Eikö se jo merkinnytkin jotain? Siihen ajatukseen Hermione nukahti, hymy huulillaan.

Aamu valkeni tuulisena. Zoe tuijotti ulos ikkunasta myrskyävää maisemaa. Puut heiluivat ja lehdet lentelivät. Satoi rankasti ja vaahtopäät merellä olivat kasvaneet. Miten ihmeessä sää saattoi vaihtua näin yhtäkkiä? Vielä eilen oli ollut aurinkoista ja lämmintä. Zoe huokaisi ja vilkaisi nukkuvaa Hermionea. Kello ei ollut vielä edes kahdeksaa, mutta hän oli tunnetusti aamuvirkku. Pojatkin varmasti nukkuivat, mutta ainahan hän voisi käydä tarkistamassa.

Zoe hipsi huoneesta ja hämmästyi nähdessään Harryn olohuoneessa, tuijottamassa televisiota.

-Huomenta! Sinäkin olet näköjään jo hereillä, Zoe istahti sohvalle.

-Eihän tuossa myrskyssä saa edes nukuttua. Nukkuuko Hermione? Harry kysyi ja Zoe nyökkäsi.

-Jep, hyvin sikeästi. Meille tulee pitkä aamu. Osaatko pelata korttia? Zoe halusi tietää. Harry innostui ja nyökkäsi.

-Otitko kortit mukaasi? hän kysyi.

-Otin. Voin hakea ne, Zoe sanoi ja meni hakemaan korttejaan huoneestaan. He pelasivat pari tuntia korttia, kunnes Ron ja Hermione viimein heräsivät.

Kalkaros, Draco, Crabbe, Goyle ja Marco ilmestyivät puolilta päivin heidän mökkiinsä.

-Lähdetään kylälle, Kalkaros sanoi.

-Tällä säällä? Siellä sataa kaatamalla! Ron hämmästyi. Kalkaros tuhahti.

-Pelkääkö Weasley pientä sadekuuroa? Draco naljaili ja sai Ronilta ja Harrylta vihaiset mulkaisut.

-En tietenkään, ajattelin lähinnä tyttöjen kannalta, Ron murahti.

-Älkää nyt aina tapelko, Zoe kivahti ärsyyntyneenä ja Draco sulki happamana suunsa.

-Kyllä me lähdemme mukaan, vaikka sieltä tulisi sammakoita taivaalta, Harry tokaisi. Kalkaros tuhahti ja muljautti silmiään.

-Siinä vaiheessa edes minä en menisi pihalle. Lähdetään sitten, Kalkaros sanoi.

Idea oli älytön. Ulkona tuuli niin voimakkaasti, että he pääsivät tuskin bussipysäkille, kun he jo luovuttivat. Eteenpäin ei meinannut edes päästä kävelemään. Niinpä he palasivat takaisin, tällä kertaa Kalkaroksen mökkiin. Kalkaros keitti heille kaakaota, mikä oli erittäin mukavaa – kun kyseessä nyt oli yhtä hapan tyyppi kuin Kalkaros. Tunnelma oli kireä ja pahantuulinen, ainakin Luihuisten puolelta, sillä he härnäsivät Ronia, Harrya ja Hermionea kaikin keinoin.

-Nyt Malfoy, pidät sen pääsi kiinni, Harry räjähti lopulta, kun Draco oli naljaissut Hermionelle tämän jästivanhemmista erittäin ilkeitä asioita. Draco virnisti.

-Onko Potterilla pinna kireällä? Draco hähätti. Kalkaros näytti saaneen tarpeekseen.

-Vaiti, jokainen! Täällähän tulee kohta hulluksi, hän ärähti ja Draco katsoi hiukan ällistyneenä miestä, mutta vaikeni sitten. He olivat pitkän aikaa hiljaa, kunnes Harry, Ron, Hermione ja Zoe päättivät lähteä omalle puolelleen.

-Kiitos kaakaosta, Zoe hymyili ja Kalkaros nyökkäsi. He menivät ulos sateeseen ja juoksivat sisälle mökkiin.

Illalla myrsky tuntui vain yltyneen. Rohkelikkojen mökin takana oli pystyssä sellainen vanha, hiukan iso puu, jonka oksat kurkottivat maata kohden. Se huojui hyvin vaarallisesti ja Hermione pelkäsi sen kaatuvan heidän niskaansa.

-Mitä me sitten teemme, jos tuo puu kaatuu niskaamme? Hermione kysyi, tuijottaen ulos olohuoneen ikkunasta.

-Juoksemme ja lujaa, Ron virnisti ja veti äkkiä tytön kainaloonsa.

-Rauhoitu, ystävä-hyvä. Ei se sieltä kaadu. Se on kuin Tylypahkan tällipaju, vahva ja kestää monet myrskyt, Ron tokaisi kuin paraskin asiantuntija. Hermione nauroi ja nautti saavansa kerrankin istua lähempänä Ronia kuin koskaan ennen.

-Toivottavasti olet oikeassa, Hermione huokaisi ja painautui vaivihkaa vieläkin lähemmäs Ronia.

Zoe ja Harry puolestaan eivät kiinnittäneet heihin paljon huomiota, he pelasivat jälleen korttia, tällä kertaa oikeasta rahasta. Rahasta, jota he käyttivät noitamaailmassa.

-Minä voitin, Zoe hihkaisi ja Harry tuhahti.

-Sinä huijasit. Näit korttini, Harry valitti ja Zoe nauroi.

-Mitähän sinä olet jo minulle auki? Odotas kun lasken, Zoe mietti hetken ja ilmoitti sitten summan, joka sai Harryn voihkaisemaan.

-En varmasti pelaa enää yhtään. Saatat minut pian perikatoon. Ron, otetaanko erä? Harry kääntyi ympäri tuolissaan ja hämmästyi nähdessään Hermionen Ronin kainalossa.

-Mitä sanoitkaan? Ron hätkähti hereille ajatuksistaan. Harry virnisti.

-Taisit vaellella jossakin hyvin kaukana … Tahdotko pelata korttia? Harry kysyi ja Ron nyökkäsi. Hän nousi ja tuli heidän luokseen.

-Tällä kertaa emme pelaa rahasta. Hermione, tule sinäkin, Ron pyysi eikä Hermionea tarvinnut kahta kertaa käskeä.

Seuraavana päivänä oli taas aurinkoista. Hermione ja Ron lähtivät aamulla kahdestaan kävelylle. Tällä kertaa Harry ja Zoe nukkuivat pois väsymystään, eilen illalla oli valvottu ehkä liiankin kauan. Yöllisestä myrskystä ei ollut tietoakaan. Meri lainehti rauhallisena, aurinko paistoi ja kaukaa kuului lintujen viserrystä. Aamuisin oli hiukan kylmää. Yhtäkkiä he kuulivat lapsen itkua.

-Se tulee tuolta, Ron osoitti metsikköä. He menivät sinne ja näkivät pienen tytön, jonka kasvot olivat itkun tahrimat ja tämä silmäili epätoivoisesti ylöspäin.

-Mikä hätänä? Hermione kysyi lempeästi.

-Mi-minun ki-kissani on tu- tuolla puussa enkä saa si-sitä alas, tyttö nikotteli. Hermione hymyili.

-Ei hätää. Me saamme sen kyllä. Ron, mene hakemaan se, Hermione kääntyi pojan puoleen.

-Miksi minä, mikset sinä? Hän tivasi kiukkuisesti. Hermionen mulkaisu sai hänet kuitenkin vaikenemaan ja itsekseen mutisten poika lähti kiipeämään puuhun.

-Jos taitan niskani, se on sitten sinun vikasi! Ron huusi, kun hänen otteensa meinasi lipsahtaa.

-Tottakai! Hermione huusi takaisin.

-Kaikkeen minä tyttöjen takia joudunkin, Ron mutisi ja jatkoi kiipeämistä, kunnes tuli vahvan puunoksan kohdalle. Siellä istuskeli pieni kissanpentu, joka oli kokonaan musta. Se katseli häntä uteliaana.

-Kiskiskis, ethän raavi minua? Ron kysyi ja yritti tarttua pikkuiseen. Se ei kuitenkaan antanut ottaa itseään kiinni, vaan halusi kiusata hiukan Ronia. Se hypähti kauemmas oksalla, niin että Ronin täytyi tulla kokonaan oksalle.

-Senkin typerä pikku-kisu, tule nyt, Ron mutisi hampaidensa välistä. Puussa kiipeäminen ei ollut hänen alaansa. Kissanpentu maukui ja Ronista näytti siltä kuin se olisi nauranut hänelle. Pahus! Hän nolaisi itsensä Hermionen silmissä, jos hän ei saisi yhtä pientä kissanpoikaa alas. Kuinka hän sitten joskus voisi suojella Hermionea kosijilta? Ron kauhistui ajatuksiaan niin, että oli kellahtaa oksalta.

-Ron, varo! Hermione huudahti alhaalta.

-Kaiken aikaa, Ron murahti ja nappasi sitten nopeasti kissaa kainaloista. Se yritti raapia häntä, mutta Ron ei sallinut sen.

-Uskallapas tai putoamme alas. Sinulla ehkä onkin yhdeksän henkeä, mutta minulla niitä on vain yksi, Ron tuhahti ja lähti laskeutumaan puusta.

Kun hän pääsi alas, hän ojensi pennun onnelliselle tytölle.

-Kiitos, pelastitte Josen, tyttö hymyili iloisena. Hermione, joka ymmärsi ruotsia paremmin kuin Ron, hymyili takaisin.

-Ole hyvä. Pidä siitä hyvää huolta, Hermione sanoi ja tyttö nyökkäsi, lähtien juoksemaan kotia kohti.

-Olit todella urhea, Ron, Hermione hymyili ja Ron punastui.

-Öh, tiedän sen. Tai siis, kiitos, Ron henkäisi. Hermione ja hän tuijottivat pitkään toisiaan.

-Eiköhän lähdetä takaisin, Ron kysyi levottomana. Hermione nyökkäsi ja he palasivat mökillensä.

-Nyt mennään sitten kylällä käymään, Kalkaros sanoi, ilmestyen Rohkelikkojen mökkiin.

-Hienoa, Zoe ponkaisi seisomaan Harryn kainalosta, minne oli tahtomattaan ajautunut. Niinpä he ottivat laukkunsa ja lähtivät taas bussipysäkille.

Ihmisiä ei ollut kamalasti liikkeellä kymmeneltä aamulla. Se ei kuitenkaan haitannut heitä. Kaupat olivat jo auenneet ja he tutkivat putiikit läpikotaisin. Eipä niitä paljon ollutkaan. Kylä oli aika pieni, joten heidän ei tarvinnut kierrellä miljoonassa kaupassa, mikä sopi pojille erittäin hyvin.

-Kyllä minä vielä jaksan kierrellä vaikka kuinka pitkään, Ron väitti, vaikka oli hetki sitten valittanut väsymystä. He olivat olleet nyt kaksi tuntia liikkeellä. Kalkaros halusi näyttää heille jopa kaikki museot mitä kylästä löytyi. Onneksi niitä oli vain yksi. Heidän piti käydä vielä yhdessä kuuluisassa kirkossakin ja siellä he olivat nyt.

-Just niin, ja lehmät lentää, Hermione tuhahti hänen viereltään. Ron tuijotti häntä.

-Missä? En minä näe – Ron aloitti. Hermone voihkaisi.

-Senkin höpsö, se vain on semmoinen sanonta, jos joku ei usko toista, Hermione tokaisi ja Ron tuijotti häntä. - Etkö sinä sitten usko minua? Hän kysyi. Hermione huokaisi ja antoi Ronin jäädä ihmettelemään. Hän meni Zoen ja Harryn luokse, jotka päät yhdessä tutkivat lasikaapissa olevia veistoksia.

-Kalkaros alkaa kohta saada tarpeekseen. Me varmaankin lähdemme pian, Hermione sanoi.

-Toivottavasti menemme syömään. Minulla on nälkä, Harry tokaisi ja Zoe virnisti.

-Ei mikään ihme, olemme kierrelleet täällä kohta monta tuntia, Zoe sanoi.

-Miksemme vain ottaneet luutia mukaan ja lennelleet niillä, Draco marisi.

-Ja silloinhan ihmisillä olisi ollut hauskaa, Zoe naurahti.

Harryn toive toteutui. He äänestivät ruokapaikasta ja Hesburger voitti. Niinpä Kalkaros joutui ostamaan heille kaikille hampurilaisateriat.

-Nam, yhtä hyvää ruokaa en ole saanut aikoihin. Miksei koulussa ole tällaista? Ron ihmetteli, suu täynnä ranskalaisia.

-Dumbledore ei pidä hampurilaisista, Harry tokaisi ja hörppi limsaansa.

-Mistä sinä sen tiedät, kun et ole kysynyt. Voisimme ehdottaa Tylypahkaan omaa Hesburgeria. Tai edes Tylyahoon, Ron suunnitteli.

-Sitten, kun sinusta tulee Tylypahkan rehtori, niin voit tehdä sille koululle mitä haluat, Zoe sanoi ja Ron rypisti kulmiaan.

-Minusta ei tule rehtoria. Ei ikinä, Ron värähti.

Illalla Harry ja Zoe istuskelivat Zoen sängyllä, jälleen pelaamassa korttia. Yhtäkkiä kuului poksahdus ja heidän edessään seisoskeli Dobby – kotitonttu. Hermionen perustaman S.Y.L.K.Y:n ansiosta kotitontuilla vain oli enemmän vapauksia kuin ennen.

-Dobby! Harry huudahti hämmästyneenä. Dobby virnisti.

-Minäpä hyvin. Olin lähistöllä, joten päätin tulla tervehtimään kuuluisaa Harry Potteria, Dobby kumarsi hänelle. Zoe hihitti ja Harry punastui vaivautuneena.

-Sepäs, tutoa, höm, hienoa, Harry mutisi. Dobby kertoi kaikenlaista, mitä viime aikoina oli tapahtunut ja muisti sitten, että hänenhän pitäisi olla jossain muualla.

-Hups, nyt saan kyllä satikutia. Heippa, Dobby henkäisi ja katosi poksahtaen. Zoe naurahti ja katsoi Harrya.

-Missä sinä tuollaiseen tonttuun olet tutustunut? Zoe kysyi. Harry hymähti.

-Se ilmestyi huoneeseeni toisena lukuvuonna ja varoitti, etten saa mennä Tylypahkaan, Harry huoahti. Zoe hymyili.

-Menit silti, vai? Zoe kysyi ja Harry nyökkäsi virnistäen.

-Tottakai, Tylypahka oli ainoa paikka, missä minut hyväksyttiin, Harry huokaisi. Zoe hymyili.

-Dursleyden luona asuminen taisi olla aika rankkaa, Zoe sanoi myötätuntoisesti. Harry värähti.

-Kammottavaa se on edelleen. Dudley on kolme kertaa isompi kuin nuorena eikä auta yhtään, että olen kasvanut ja saanut lihaksia. Jään aina toiseksi, Harry mutisi. Zoe hymähti.

-Eräs serkkuni on todella iso. Hän voisi tulla antamaan pienen opetuksen Dudleylle, jos haluat? Zoe kysyi silmät tuikkien. Harry naurahti.

-Sen jälkeen kuulisin Vernonilta kunniani. Enkä pelkää ketään yhtä paljon kuin häntä, Harry naureskeli.

Hermione ja Ron istuskelivat kuistilla ja tuijottivat öistä tähtitaivasta.

-On se hyvä, että koulu loppuu pian. Enää vuosi jäljellä, Ron huokaisi ja nojasi päätään käteensä. Hermione pudisti päätään.

-Minä en pidä ajatuksesta. Voi olla, ettemme sitten enää koskaan edes tapaa. Kaikki kaverit jäävät, Hermione vaikutti surulliselta. Ron tarttui häntä kädestä.

-Minä en ainakaan unohda sinua, Ron katsoi häntä.

-Äläs nyt, niin kuin vanha sananlaskukin sanoo – Hermione aloitti. Ron pudisti päätään.

-Tiedän mitä aiot sanoa, eikä se pidä paikkaansa. Eikä meidän tarvitse unohtaa toisiamme. Pidämme yhteyttä, Ron sanoi. Hermione puristi hänen kättään.

-Onneksi meillä on kuitenkin vielä yksi vuosi jäljellä ja silloin voi tapahtua kaikenlaista, Hermione tokaisi ja Ron huoahti.

-Olet oikeassa, mitä me tässä vielä murehdimm, Ron naurahti ja he jäivät istuskelemaan kuistille ja tuijottamaan yöllistä tähtitaivasta.

Harry ja Zoe lepäsivät Zoen vuoteella, vieritysten. Kortit olivat unohtuneet jalkopäähän. Zoe viihtyi Harryn kainalossa enemmän kuin osasi uneksiakaan. Harry silitti hänen hiuksiaan.

-On kurjaa palata takaisin kotiin, Zoe marisi.

-Tässä on vielä muutama päivä aikaa. Silloin ehtii tapahtua vaikka mitä, Harry huomautti.

-Luojan kiitos. Olisi tosi kiva, jos voisimme nähdä vielä kesän aikana, Zoe kääntyi Harryn puoleen. He tuijottivat toisiaan.

-Se olisi mukavaa. Vernon ei kuitenkaan päästä sinua meille. Kerroinhan sinulle millainen hän on. Voisinko kuitenkin tulla teille? Harry kysyi. Zoe nyökkäsi innoissaan.

-Olemme loppukesän Walesissa, mutta annan sinulle mökkimme osoitteen ja tulet sinne hormipulverilla. Pyydetään vaikka Hermione ja Ronkin mukaan, Zoe suunnitteli ja niin he päättivät tehdä. Enempää he eivät suunnitelleetkaan, kun he jo uppoutuivat suutelemaan toisiaan.

Leiristä oli jotain hyötyäkin, Zoe ajatteli unisesti Harryn kainalossa. Harry ja hän löysivät toisensa ja Hermionella ja Ronilla näytti menevän hyvin. Entä kun he palaisivat takaisin tavalliseen arkeen? Unohtaisivatko he kaiken kokemansa? Tuskinpa vain. Jos se oli Zoesta kiinni.

-The end-