Pari: Hannah/Seamus

Genre: Romance

Rating: PG-13

Summary: Hannah ja Seamus eivät ole aikaisemmin vaihtaneet edes sanaa keskenään. Nyt he yhtäkkiä alkavat viihtyä toistensa seurassa enemmän kuin kukaan olisi uskonutkaan …

A/N: Hihii! Päätinpä kokeilla vaihteeksi jotain uutta paritusta. Tästä ei tule kovin pitkää ficciä. Alotan nimittäin yhtä toistakin tarinaa tässä piakkoin, josta tulee myös yksiosainen … Mutta siitä ei sen enempää. Ai, niin! Minä en sitten tiedä noista henkilöistä suoraan sanottuna mitään. Siksi kaipailin apua Sulkakynä osastolla. Mutta minä sävellän sitten jotain omaa, joten älkää ihmetelkö, jos kaikki ei menekään kirjojen mukaan J

****

Hannah Abbott antoi päänsä vaipua käsiensä varaan. Häntä nukutti kovasti, sillä viime yön uni oli jäänyt vähiin. Hän oli kuunnellut sateen ärsyttävää ropinaa ikkunaruutuja vasten ja vierustoverinsa tuhinaa eikä ollut saanut nukutuksi. Kaiken lisäksi Riesu oli pitänyt mekkalaa heidän huoneensa yläpuolella.

Hannah haukotteli käsiensä varassa ja ummisti silmänsä. Hänen vaaleat hiuksensa, jotka hän oli sitonut palmikoille, valahtivat kasvoille, muttei hän jaksanut siirtää niitä sivuunkaan. Kalkaros ei pitäisi siitä, että hän nukkui miehen tunnilla, mutta ehkä hän saattoi torkahtaa edes minuutiksi – ei Kalkaros sitä huomaisi.

”Abbott!” kuului äkäinen ääni aivan Hannahin korvan juuresta. Hannah heräsi säpsähtäen ja kohotti päätään. Kaikki Rohkelikot ja Puuskupuhit tuijottivat häntä. Joku hihitti. Hän kohtasi yllättäen ruskeat nauravat silmät, ja räpytteli hetken aikaa omia silmiään.

Kalkaroksen murahdus keskeytti hänen tuijotuksensa ja hän käänsi vastahakoisesti katseensa miehen raivostuneisiin silmiin.

”Kuunteliko neiti Abbott mitään, mitä minä sanoin?” Kalkaros kysyi pehmeästi. Hannah nielaisi ja ryhdistäytyi.

”Totta kai”, hän vilautti suustaan. Hienoa, Hannah. Nyt sinut hukka perii!

”Hyvä on. Kerropa sitten minulle mista saan –”, Kalkaros alkoi tentata häntä ja Hannah tuijotti hetken aikaa miestä typeränä. Sitten hän muisti lukeneensa muutamista aineksista jossakin ja osasi vastata. Kalkaros näytti pettyneeltä ja kysäisi pari kysymystä lisää. Niitä Hannah ei tiennyt, ja menetti Puuskupuheilta kaksi pistettä.

”Ei se mitään”, hänen vieressä istuva Justin Finch-Fletcley sanoi hymyillen rohkaisevasti. Hannah huokaisi ja vilkaisi poikaa, joka tuijotti häntä. Kuka tuo poika oli? Hannah yritti muistaa pojan nimeä, mutta se tuntui olevan hämärän peitossa.

Vihdoin tunti loppui ja Kalkaros antoi kasapäin läksyjä. He olivat muka olleet liian laiskoja. Hannah huokaisi, keräsi tavaransa ja teki lähtöä.

”Mitä meillä on seuraavaksi?” Justin lyöttäytyi hänen seuraansa. Hannah rypisti kulmiaan.

”Muodonmuutosta! Teitkö sinä sen esseen?” Hannah kysyi, pyyhkäisten vaaleita hiuksiaan kasvoiltaan. Justin nyökkäsi.

”Siihen meni puolitoista pergamenttirullaa. Se oli todella hyvä saavutus minulta”, Justin virnisti. Hannah hymähti ja vaipui mietteihinsä. He olivat jo viidennellä luokalla. Läksymäärät kasvoivat kaiken aikaa. Hannah tunsi joskus olevansa ihan hukassa kaikkien niiden läksyjen kanssa, mutta tähän asti hän oli selviytynyt hyvin. Olivathan Puuskupuhit ahkeria ja luotettavia oppilaita.

Tuntemattoman pojan ruskeat silmät leijailivat hänen silmiensä edessä. Häntä häiritsi kamalasti, kun hän ei muistanut, kuka poika oli. Sen hän tiesi, että poika kuului Rohkelikkoon.

Samassa Susan Bones pelmahti hänen luokseen punaiset hiukset heilahdellen. Hän huohotti hiukan ja katsoi ystäväänsä moittivasti.

”Missä pilvissä sinä leijailet? Olen huutanut nimeäsi jo kohta viisi minuuttia”, Susan puuskutti. Hannah hätkähti hereille ajatuksistaan ja naurahti hämillään.

”Minä vain ajattelin”, Hannah kohautti harteitaan. Susan tuhahti ja vilkaisi Justiniin, joka puolestaan tuijotti Hannahia. Susan pudisteli päätään.

”Minä tästä lähden tuonne”, Justin sanoi, osoittaen epämääräisesti muita puuskupuhilaisia poikia. Pian poika olikin jo heidän luonaan.

”Tiedätkö – Justin on ihastunut sinuun”, Susan sanoi ja hihitti. Hannah katsahti häneen kummissaan.

”Kuinka niin? Mistä sinä sellaista olet saanut päähäsi?”

”Hänen katseistaan. Olisit nähnyt miten hän tuijotti sinua äsken”, Susan nauroi. Hannah pukkasi parasta ystäväänsä kylkeen.

”Sinulla on liian vilkas mielikuvitus”, Hannah totesi silmiään pyöritellen. Susan kohautti olkiaan ja he menivät muodonmuutokset luokkaan. Sen tunnin he työskentelivät Korpinkynsiläisten kanssa.

***

Susanin sanat vaivasivat Hannahia koko päivän. Justinko muka ihastunut häneen? Hän katseli poikaa vaivihkaa, yrittäen päättää oliko Susan lyönyt päänsä ja keksinyt koko jutun itse vai pitikö se todellakin paikkaansa?

Justin ei käyttäytynyt mitenkään oudosti sinä päivänä. Hän jutteli hänelle ihan normaalisti ja hymyili tuota ihastuttavaa hymyään kaikille. Hannahin sydän jyskytti oudolla tavalla pojan läheisyydessä.

Lopulta Hannah kyllästyi Justinin tuijotteluun ja päätti mennä kirjastoon tekemään hiukan läksyjä. Eihän Puuskupuhien oleskeluhuoneessa voinut keskittyä, kun siellä oli aina kamala mekkala. Hän hyppeli portaita ylös ja hyräili joitain lempisävelmiään.

Äkkiä joku tuli alaspäin ja oli törmätä häneen. Hannah henkäisi ja horjahti. Joku tarttui häntä olkapäistä ja esti häntä syöksemästä kohti kuolemaa – alas portaita.

”Varohan vähän”, ääni sanoi hiukan ärtyneesti. Hannah rykäisi.

”A – anteeksi. En nähnyt sinua. Täällä on pimeää”, Hannah mutisi.

”Kuka sinä olet? En tunne sinua tässä valossa”, ääni sanoi taas.

”Hannah – entä sinä?”

”Seamus. Olen pahoillani, että tiuskin sinulle. Mihin olet menossa?” Seamusiksi kutsuttu poika kysyi. Hannah ei tainnut tuntea poikaa. Ei ainakaan muistanut tätä.

”Kirjastoon tekemään läksyjä”, Hannah kohotti laukkuaan. Seamus naurahti.

”Sepä oivaa ajankulua. Voisin tulla mukaan. Minunkin pitäisi nimittäin tehdä läksyt, mutta kirjat ovat Rohkelikkojen puolella”, Seamus sanoi. Hannah nyökkäsi.

”Oletko sinä Rohkelikko?” Hannah kummasteli. Seamus naurahti.

”Olenpa hyvinkin. Istumme samalla liemitunnilla”, Seamusin äänestä kuulsi nauru. Hannah rypisti kulmiaan. Ettei vain tämä poika ollut se, joka omisti ruskeat silmät …?

”Hyvä on. Minä menen kirjastoon – tule sinne sitten”, Hannah sanoi ja Seamus nyökkäsi. Hannah jatkoi kapuamista ja saapui lopulta kirjastoon, missä oli hiljaista ja autiota. Matami Prilli istui työpöytänsä takana lukemassa paksua kirjaa ja nyökkäsi hänelle tervehdykseksi. Hannah etsi itselleen hyvän paikan, jätti tavaransa siihen ja päätti mennä hakemaan kirjoja, joita tarvitsisi.

Melko pian Seamus saapui paikalle kirjojaan raahaten. Hän pamautti kirjat pöydälle ja säikäytti Prillinkin. Nainen katsoi heitä äkäisenä ja Seamus hymyili pahoittelevasti, saaden kaiken anteeksi pelkällä upealla hymyllään.

Hannah kohotti katseensa poikaan ja tajusi tuijottavansa niitä ruskeita, pehmeitä silmiä. Hän henkäisi ja nielaisi sitten. Ryhdistäydy, tyttö hyvä!

”Mitä läksyjä sinulla on?” Seamus kysäisi.

”Muodonmuutoksesta pari sivua tehtäviä, liemitunnilta samat kuin sinulla – ”, Hannah alkoi luetella. He ryhtyivät heti töihin, jotta saisivat ne pian tehdyksi.

***

Aika kului kuin siivillä. Hannahilla ei ollut ollut koskaan yhtä hauskaa läksyjä tehdessä kuin silloin. Seamus oli hauskaa seuraa. Vaikka matami Prilli käskikin heitä olemaan välillä hiljaa, naista tuntui naurattavan Seamusin hassut jutut.

Vasta kirjaston sulkemisaikaan he päättivät lähteä. Seamus saattoi hänet Puuskupuhien muotokuva-aukon eteen. Hannah kääntyi Seamusin puoleen ja hymyili.

”Halusin saattaa sinut Riesun  varalta”, Seamus sanoi. Hannah naurahti.

”Olet hassu. Mutta kiitos seurasta. Minulla ei ole koskaan ollut yhtä hauskaa läksyjä tehdessä”, Hannah sanoi rehellisesti. Seamus virnisti.

”Sepä hauska kuulla. Tehdäänkö joskus muulloinkin yhdessä läksyjä?” Seamus kysyi ja Hannah nyökkäsi, tuntien yhtäkkiä itsensä ujoksi. Onneksi Justin pelasti tilanteen tulemalla juuri paikalle. Poika katsoi heitä kulmiaan rypistäen. He olivat aivan liian lähekkäin hänen mielestään.

Hannah otti askeleen taaemmas posket helottaen.

”Kiitos vielä, Seamus. Minun pitää nyt mennä nukkumaan”, Hannah hymyili ja Seamus nyökkäsi. Hän toivotti hyvät yöt ja lähti. Justin tuli hänen luokseen.

”Missäs te kaksi olitte?” Justin kysyi esittäen huoletonta, mutta Hannah aisti, miten mustasukkainen poika oli. Outoa. Kukaan ei ollut koskaan aikaisemmin hänestä mustasukkainen. Se tuntui oikeastaan aika hyvältä.

”Tekemässä läksyjä”, Hannah hymyili. Justin puhahti.

”Ihan varmasti”, Justin mutisi. Hannah pyöräytti silmiään. Ei hänen tarvinnut mitään Justinille selittää. Eihän?

***

Seuraavan yön Hannah nukkui hyvin, nähden unta Seamusin ruskeista silmistä. Hän heräsi aamulla hyväntuulisena, hyppelehti alakertaan täysissä pukeissa jo ennen muita ja istuskeli sitten takan ääressä odottelemassa Susania, joka oli yleensä viimeisten joukossa ylhäällä. Niin kuin nytkin.

”Huomenta”, Susan haukotteli käsi suun edessä. Hannah hymyili aurinkoisesti.

”Huomenta itsellesi! Olen ollut jo kauan ylhäällä”, Hannah sanoi. Susan katsahti häntä uteliaasti.

”Mitä sinä olet tehnyt viime yön? Olet todella hyvällä tuulella”, Susan hymyili.

”Nukkunut. Mutta eilen illalla oli niin hauskaa”, Hannah teki pienen piruetin. Susan nauroi.

”Olitko sinä Justinin kanssa?” Susan kysäisi. Hannah pudisteli päätään.

”En. Olin Seamusin kanssa. Tiedätkö sinä hänet? Sen hiekkatukkaisen pojan Rohkelikosta? Me istuimme eilisen illan kirjastossa tehden läksyjä. Meillä oli tosi hauskaa”, Hannah kertoi innoissaan.

”Läksyjä tehdessä? Omituista. Ihmettelinkin, että missä olit koko illan”, Susan pudisteli päätään.

”Ja sitten Justin oli selvästi mustasukkainen”, Hannah madalsi ääntään. Susan katsoi häntä.

”Ihanko totta? Olisipa joku minustakin mustasukkainen”, Susan huokaisi. Hannah taputti ystäväänsä olalle ja hymyili.

”Varmasti on vielä joskus”, Hannah virnisti.

***

 

He menivät Suureen saliin aamiaiselle. Hannah kyräili koko ajan rohkelikkojen pöytää, missä Seamus istui Ronin vieressä ja nauratti tätä vitsillään. Seamus kohotti juuri silloin katseensa ja kohtasi hänen silmänsä. Poika hymyili ja Hannah punastui, kun oli jäänyt kiinni tuijotuksesta.

”Voi, miten söpöä”, Susan supisi hänelle. Hannah tuuppasi häntä ja Susan nauroi.

”Tuletteko te huomenna Tylyahoon?” Justin kysäisi Hannahin toiselta puolelta. Susan nyökkäsi.

”Totta kai tulemme”, Susan sanoi, vastaten Hannahinkin puolesta, joka ei tuntunut kuulevan mitään.

”Hienoa. Mennäänkö yhdessä? Siis me ja Eric”, Justin halusi tietää, tarkoittaen ystäväänsä Eric Miltonia, joka oli myös Puuskupuheista. Hannah havahtui vasta nyt kysymyksen kuullessaan.

”Menemmekö minne?” hän käänsi katseensa Justiniin, joka huokaisi.

”Tylyahoon. Yhdessä?” Justin toisti. Hannah rypisti kulmiaan ja vilkaisi Seamusta, joka pudisti päätään aivan kuin olisi kuullut heidän keskustelunsa. Hannah pudisti itsekin automaattisesti päätään.

”Ei – olen pahoillani, mutta menen Seamusin kanssa”, Hannah hymyili Seamusille, joka virnisti takaisin. Justin näytti loukkaantuneelta.

”Senkus menet sitten”, poika murahti ja kääntyi Ericin puoleen. Susan katsoi häntä toruen.

”Olit ilkeä Justinille”, Susan sanoi. Hannah kummastui.

”Olisiko minun sitten pitänyt sanoa, että tulen, vaikka en olisi tullutkaan?” Hannah tuhahti.

”Entäs minä sitten? Kenen kanssa minä menen?” Susan kysyi.

”Tule meidän kanssa. Varmaan Seamusille käy. Emme me mikään pari ole”, Hannah naurahti ja Susan hymähti.

”En tahtoisi olla kolmas pyörä”, Susan mutisi.

”Et sinä olekaan! Älä edes ajattele tuollaista”, Hannah katsoi Susania tiukasti ja Susan nyökkäsi huokaisten. Hän katseli pöydän pintaa, nojaten päätään kämmeneensä. Olisipa hänelläkin joku …

***

 

Aamupala oli pian ohitse ja oppitunnit alkoivat. Heillä oli ensimmäisenä yrittitiedon tunnit, jotka pidettiin kasvihuone nelosessa Rohkelikkojen kanssa. Hannah tapasi siellä Seamusin, ja he vaihtoivat katseita keskenään. Hannah tunsi itsensä pikkutytöksi. Hän olisi halunnut hypellä ja halailla kaikkia pelkästään siitä, että Seamus katseli häntä. Miltähän tuntuisi suudella poikaa? Olisiko se sama kuin maistaisi jäätelöä?

”Tänään aloitamme projektityöt, joista viime kerralla jo puhuinkin teille”, matami Verso hymyili innostuneesti.

”Jaan teidät pareihin. Parit saattavat mennä ihan sekaisin. Voitte saada parin jopa toisesta tuvasta”, Verso kertoi.

”Miten me sitten saamme pisteitä?” Hermione ihmetteli.

”Ette te saakaan. Tämä on vain hauskaa. Ei tässä aina tarvitse kilpailla”, Verso virnisti iloisesti ja alkoi jakaa heitä pareihin.

”Granger – Potter, Finnigan – Abbott, Bones – Weasley .. Fletchley - Longbottom ”, Verso jatkoi luettelointia. Justin vilkaisi masentuneesti Hannahin suuntaan, joka puolestaan näytti säteilevältä kuin ulkona paistava aurinko. Oli perjantaiaamu, mutta silti oli kaunista, vaikka olikin helmikuun puoliväli. Lunta oli maassa paksut kerrokset ja kaikki olivat pukeutuneet hyvin. Kasvihuoneessa alkoi olla jo kuumaakin, kun oppilaita oli paljon.

Hyvin pian nimet oli sanottu ja kaikki hakeutuivat parinsa luokse. Seamus hymyili hänelle.

”Hienoa, että Verso pisti sinut parikseni. Toivottavasti emme saa hankalaa aihetta”, Seamus sanoi.

”Kyllä me siitäkin selviäisimme”, Hannah vakuutti ja Seamus nyökkäsi.

Seuraavaksi Verso jakoi kullekin parille jonkun aiheen, jota heidän täytyi tutkia. Seamus ja Hannah saivat tehtäväkseen tutkailla Ryystäjän historiaa ja nimetä sen kasvinosat

”Voitte hakea tietoa kirjaston kirjoista tai täällä olevista kasveista. Työn pitää olla valmiina viimeistään  ensi viikon perjantaina”, Verso sanoi. Kaikki nyökkäilivät ja aloittivat työt mitä pikemmin.

***

Tunnit päättyivät nopeasti – samoin koulupäivä. Iltapäivällä oli aika lähteä Tylyahoon. Hannah oli innoissaan reissusta. Hän saisi olla Seamusin kanssa. Susan odotteli häntä oleskeluhuoneessa valmiina ja niin he lähtivät ulos, missä Seamus seisoskelikin jo ystävänsä Dean Thomasin kanssa.

”Hei! Toivottavasti ette pahastu, vaikka pyysinkin Deanin mukaan”, Seamus sanoi. Hannah pudisti päätään. Dean katsahti uteliaasti Susaniin, joka hymyili ujosti.

”Mennäänkö sitten?” Seamus kysyi ja niin he lähtivät matkaan, kuten muutkin oppilaat.

***

 

Tylyahossa oli paljon porukkaa. Taivas oli harmaiden pilvien peitossa ja lunta tuprutti kaiken aikaa lisää. Lumihiutaleet takertuivat hiuksiin ja vaatteisiin. Jotkut heittelivät toisiaan lumipalloilla. Joka puolelta kuului iloisia huudahduksia ja naurua. Kaikilla oli hauskaa.

Seamus, Hannah, Dean ja Susan menivät pilapuotiin. He ostivat taskut täyteen kaikenlaista roinaa ja poikkesivat sitten makeiskaupassa. Tylyahon uusi kahvila – Pieni Suklaasammakko – oli myös pakko käydä kokeilemassa. He ostivat itselleen kuumaa kaakaota ja suuret rusinapullat.

”Aah, ihanaa”, Dean huokaisi, pidellen kylmiä sormiaan mukin ympärillä. He olivat ahtautuneet pieneen nurkkapöytään, sillä joka paikassa oli jo täyttä. Oppilaita tulvi koko ajan lisää kahvilaan ja tarjoilijoilla oli kova kiire kantaa juomia ja syötävää pöytään.

”Kyllä tämä oppitunnit voittaa”, Seamus virnisti. Hannah naurahti.

”Kevyesti. Voisin viettää täällä vaikka koko päivän”, Hannah vakuutti ja otti taskustaan suklaasammakon. He istuivat, söivät ja juttelivat, kunnes päättivät lähteä pois, jotta toisetkin pääsisivät istumaan. Mennessään ulos he törmäsivät Harryyn, Roniin ja Hermioneen, moikkasivat näitä ja pääsivät ulos pieneen lumipyryyn.

”Mennäänkö pöllölään?” Susan kysyi ja muut suostuivat.

***

Ilta saapui ihan liian pian ja oli aika palata Tylypahkaan. Lumisade oli muuttunut sakeaksi lumipyryksi ja oli vaikea nähdä eteensä. Tuuli oli pureva ja oli hyvin kylmää. Hannah värisi ja kietoi kaulaliinaa tiukemmin ympärilleen. He juoksivat sisään lämpimään ja huokaisivat helpotuksesta, kun ovi heidän takanaan sulkeutui.

”Kammottava ilma”, Seamus värähti ja ravisteli lunta takistaan. Hannah oli samaa mieltä.

”Menettekö te jo tupiinne?” Seamus kysäisi sitten, kun he lähtivät astelemaan portaita ylös.

”Kai se olisi parasta mennä vaihtamaan märät vaatteet ja viedä kannettavat matka-arkkuun”, Hannah vastasi.

”Hyvä on. Nähdäänkö sitten Suuren salin luona? Kai te menette syömään?” Seamus varmisti ja Susan ja Hannah nyökkäsivät. He sopivat tapaavansa ovien edessä vartin kuluttua.

***

”Dean on tosi hauska”, Susan sanoi illalla, kun he valmistautuivat nukkumaan.  Hannah istahti sängylleen ja aukaisi palmikot. Hän alkoi harjata vaaleita hiuksiaan ja nyökkäsi.

”Niin minustakin. Ihmettelenpä vain, miksen ole aikaisemmin huomannut sitä”, Hannah hymyili.

”Dean on minun! Pidä sinä Seamus”, Susan heristi sormeaan. Hannah nauroi.

”Saat Deanin itsellesi. Seamus on paljon söpömpi ja hauskempi”, Hannah virnuili. Susan hyökkäsi kutittamaan häntä ja vaati häntä sanomaan, että Dean oli paljon ihanampi ja mukavampi. Hannah kiemurteli naurusta ja vannoi, ettei luovuttaisi.

”Olkaa hiljaa! Me yritämme nukkua”, joku tiuskahti. Hannah vaikeni ja Susan lopetti hänen kutittamisensa.

”Anteeksi”, Susan kuiskasi. Joku puhahti. Hannah pyöräytti silmiään ja kömpi peiton alle. Susan meni omalle puolelleen ja sänkyynsä.

”Hyvää yötä”, Susan sanoi.

”Öitä”, Hannah mutisi ja nukahti melko pian.

***

Seamus ja Hannah tekivät seuraavana päivänä hiukan Verson antamaa parityötä. He asettuivat taas kirjastoon ja juttelivat kaikesta muusta paitsi Ryystäjästä. Seamus innostui kertomaan hauskoja vitsejä heidän koulukavereistaan, joita he olivat Ronin ja parin muun Rohkelikkopojan kanssa kehitelleet. Hannah nauroi vedet silmissä, kunnes Prilli tuli häätämään heidät pois.

”Epäreilua. Miksei kirjastossa saisi pitää hauskaa?” Seamus murahti, mulkaisten sulkeutunutta ovea. Hannah hihitti ja oli kompastua kaapuunsa. Seamus sai hänestä viime hetkellä kiinni ja veti itseään vasten.

”Minun täytyy vahtia sinua, jottet kompastele”, Seamus kuiskasi hänen korvaansa. Hannah värähti.

”Ehkä se olisi parasta. Onnettomuuksia sattuisi vähemmän”, Hannah supatti. Seamus naurahti ja katsoi häntä silmiin. Sitten pojan huulet liikkuivat lähemmäksi ja painautuivat vasten Hannahin pehmeitä huulia.

Hannah tunsi, miten lämpö levisi hänen joka jäseneensä. Hänen polvensa notkahtivat ja hän takertui Seamusiin. Poikahan suuteli erinomaisesti …

Liian pian suudelma päättyi ja Seamus katseli häntä silmät hohtaen lyhdyn heleässä valossa. Hannah veti syvään henkeä, tuntien miten puna kohosi poskiin. Oliko häntä tosiaankin suudeltu?

”Mitä tekisimme?” Hannah kysyi, kun he lähtivät kulkemaan alas portaita. Seamus otti häntä kädestä kiinni ja vahti, ettei hän kompastunut kaapunsa helmaan. Hannah hymyili hiukan ja puristi poikaa.

Käytävällä Justin ja Eric tulivat heitä vastaan. Justin mulkaisi heidän yhteen liitettyjä käsiään eikä sanonut hänelle mitään. Hannah huokaisi.

”Onko Justin mustasukkainen?” Seamus kysäisi, kun pari oli kääntynyt kulmasta.  Hannah kohautti olkiaan.

”En todellakaan tiedä, mikä häntä vaivaa. Hän on ollut ihan kummallinen”, Hannah mutisi.

”Se on mustasukkaisuutta, Abbott- hyvä”, Seamus viisasteli. Hannah pukkasi häntä kylkeen ja Seamus virnisti.

”Vieläkö ulkona pyryttää?” Seamus pohti.

”En tiedä. Mennään katsomaan”, Hannah ehdotti.

***

 

Niinpä he lähtivät ulos. Siellä ei enää satanut. Maa oli valkeanaan lunta. Ketään ei näkynyt, sillä monikaan ei viihtynyt ulkona kovan pakkasen takia.

Hannahin jalka upposi miltei puoliksi lumeen. Hän kaatui naamalleen ja Seamus kiskoi hänet huvittuneena ylös.

”Onneksi maa oli pehmeä”, Seamus puhdisti lunta hänen vaatteistaan. Hannah oli samaa mieltä. He lähtivät kävelemään varovaisesti eteenpäin. Lumessa oli hankalaa liikkuakin. Hannah innostui tekemään lumienkeleitä ja heittäytyi maahan. Seamus katsoi tyttöä kummissaan, kun tämä alkoi liikutella jäseniään.

”Tämä on hauskaa. Tule sinäkin”, Hannahin silmät tuikkivat. Seamus tuijotti häntä ja asettui makaamaan hänen viereensä. He taiteilivat paljon lumihiutaleita. Äkkiä Seamus viskasi Hannahia lumipallolla ja Hannah parahti. Hän nousi seisomaan ja kauhoi lunta kasvoiltaan.

”Sinä senkin! Nyt minä näytän sinulle”, Hannah vannoi ja syöksähti lumipallo kädessään Seamusia kohti. Seamus kieri nauraen kauemmaksi ja yritti karkuun, mutta ei ehtinyt. Hannah syöksähti hänen luokseen ja antoi hänelle lumipesun.

He kikattivat kuin pienet lapset. Heidän katseensa kohtasivat taas ja he unohtuivat tuijottamaan toisiaan. Hannahin rinta kohoili kiihtymyksestä, posket heloittivat ja silmät hehkuivat. Seamusin mielestä hän oli kauniimpi kuin kukaan muu.

Seamus oli Hannahin päällä ja painoi huulensa tiukasti tytön huulille – jälleen kerran. Hannah kietoi käsivartensa pojan ympärille eikä välittänyt vähääkään siitä, että vaatteet kastuivat märiksi ja lunta alkoi taas sataa lisää.

”Tähän voisi vaikka tottua”, Hannah mutisi suudelman päätyttyä. Seamus katsoi häntä lämpimästi.

”Mihin?” hän kysyi.

”Suudelmiin”, Hannah kuiskasi. Seamus naurahti ja sipaisi hänen poskeaan.

”Todellako? Sittenhän minun pitäisi jaella niitä useammin, jotta tottuisit niihin nopeammin”, Seamus vihjasi ja suuteli häntä monta kertaa huulille, poskille, kaulalle … Hannah nauroi pojan suudelmien virratessa hänen kasvoilleen.

”Me kastumme läpimäriksi ja saamme keuhkotaudin. Mennään sisälle”, Hannah alkoi kiemurrella itseään vapaaksi ja Seamus nousi hänen päältään, auttaen hänet pystyyn. Niin he menivät sisälle – käsi kädessä. Monet oppilaat huomasivat heidät, kun he olivat menossa Suureen saliin. Heihin luotiin merkitseviä silmäyksiä, mutta he eivät välittäneet. Tärkeintä oli saada olla yhdessä. Eikä Hannah katunut, että oli tutustunut Seamusiin. Tästä voisi kehkeytyä jotain vakavampaakin – hän oli varma siitä.

Loppu