Paring

Juoni: Joulu Tylypahkassa. Draco ei halua myöntää sitä, että joutuisi jäämään jouluksi Tylypahkaan, kun kaikki muut, paitsi Potter, viettävät aikaansa kotona vanhempiensa seurassa. Yllättäen hän tapaakin ujon puuskupuhin, joka on jäänyt veljiensä kanssa kouluun. Draco huomaa, että tuntee jotain outoa tuota sööttiä tyttöä kohtaan. Mistelin alla on hyvä vaihtaa pari suudelmaa …

A/N: Jouluinen ficci J Oli pakko tehdä, kun jouluun ei ole kuin kuukausi aikaa. Ja Draco/Mary Sue ficciä toivottiin sivuillani. Laditeko se oli? Tuolla on sitten yhdessä vaiheessa semmoinen outo viiva, mutta en saa sitä pois. No, joka tapauksessa. Tässä se tulee.

Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta
Eikä sinne matka miehen kovin kauan kestä
Joulumaa kun jokaiselta löytyy sydämestä.

Draco Malfoy istuskeli Luihuisten oleskeluhuoneessa ja katseli, miten kaikki innokkaina pakkasivat viimeisiä tavaroita, jotta ehtisivät junaan, joka veisi heidät kotiin jouluksi. Draco risti käsivartensa rintansa päälle ja tuijotti eteensä synkkänä.

Hän tulisi viettämään joulunsa Tylypahkassa. Se oli ensimmäinen joulu pitkään aikaan, kun hän ei lähtenyt muiden oppilaiden tavoin viettämään joulua kotiin. Jouluisin oltiin perheiden luona, pidettiin hauskaa, syötiin joulupipareita ja saatiin kasapäin upeita lahjoja.

Draco huokaisi raskaasti. Koska hänen joulunsa sitten oli ollut sellainen? Äiti ei leiponut pipareita. Hän sai lahjoja, upeita sellaisia, siitä isä kyllä piti huolen. Mutta lahjat eivät korvanneet aikaa, jonka sai viettää perheensä parissa.

”Hei, Draco. Miksi sinä murjotat? Ei kai se nyt ole niin kamalaa, jos jää jouluksi kouluun?” Pancy pelmahti hänen luokseen silmät tuikkien. Draco vilkaisi tyttöön murhaavasti ja Pancy otti askeleen taaksepäin.

”Jäisitkö sinä sitten?” Draco murahti. Pancy kohautti harteitaan ja heilautti hiuksiaan.

”Jos olisi pakko. Mutta älä huolehdi. Tänne jää varmastikin Harry Potter. Voisit viettää aikaasi hänen kanssaan”, Pancy hihitteli ja perääntyi, kun Draco aikoi hyökätä tytön kimppuun koleanharmaat silmät välähtäen.

Draco ei kestänyt iloisia huudahduksia, leveitä hymyjä eikä hyvän joulun toivotuksia, joten hän lähti tuvasta kuljeskelemaan jonnekin, missä olisi hiljaista. Käytävät olivat autioita. Kouluun jäisi muutamia opettajia Dumbledoren lisäksi ja joitain oppilaita. Draco aikoi vältellä Harrya niin hyvin kuin se olisi mahdollista

Danielle McKenzie, joka parhaiten tunnettiin nimellä Dani, istuskeli upotetussa sohvassa ja katseli takkatulen iloisia liekkejä. Pian kaikki lähtisivät viettämään joulua kotiin, mutta hänen täytyisi jäädä kouluun. Ajatus sai hänen sydämensä puristumaan kokoon. Hän ei kestäisi jäädä joululomaksi kouluun. Pitäisikö hänen karata?

Ajatus toi hymyn hänen huulilleen. Tämä oli ensimmäinen joulu, kun hän, hänen veljensä Benjamin ja Cameron eivät viettäisi aikaansa kotona vanhempien, serkkujen, mummojen ja pappojen kanssa. Ajatus yksinäisestä joulusta oli musertavaa.

Hänen isänsä lähtisi äidin kanssa jouluksi Japaniin. Isällä oli jokin työmatka sinne. Hän tapaisi japanilaisia velhoja, jotka aikoivat ostaa hänen tekemiään taikasauvoja. Vanhemmat olivat päättäneet, että tästä joulusta tulisi hiukan erilainen.

Miksi heidän pitäisi ymmärtää? Hän olisi halunnut lähteä vanhempien mukaan, mutta isä ei ollut antanut. Matkasta tulisi pitkä ja rasittava, eivätkä vanhemmat ehtisi kaitsia kolmosia tai viihdyttää heitä. Se oli puhdas työmatka. Ei mitään huvia. Niin äiti oli väittänyt, vaikka Dani oli nähnyt hänen silmistään, että he tulisivat pitämään hauskaakin.

Dani huokaisi masentuneena ja antoi sormiensa valua pitkien, suorien, vaaleiden hiustensa läpi. Onneksi sentään veljet olivat hänen seuranaan. Ehkä he keksisivät jotain hauskaa.

”Vieläkö sinua harmittaa?” Hannah Abbott, Danin paras ystävä istahti hänen viereensä silmät myötätuntoisina. Dani huokaisi.

”Enemmän kuin uskotkaan. Olisi ollut edes ihanaa, jos sinä olisit jäänyt tänne”, Dani huoahti. Hannah veti ystävänsä kainaloonsa ja puristi tätä lempeästi.

”Olen pahoillani, mutta en voi. Isoisäni on sairaana, ja tämä saattaa olla hänen viimeinen joulunsa. Muuten olisin voinutkin jäädä kouluun. Kuulin muuten, että Harrykin jää tänne. Ehkä sinä voisit tutustua häneen hiukan lähemmin”, Hannah pukkasi häntä olkapäähän ja nousi hymyillen. Hän oli sitonut punaiset hiuksensa poninhännälle ja vetänyt paksun talvitakin päälleen. Matka-arkut olivat valmiina ovensuussa.

”Ehkä. Mutta nähdään sitten ensi vuonna. Hauskaa joulua”, Dani nousi ja he halasivat. Hannahkin toivotti hänelle hyvät joulut ja muisti sitten äkkiä jotain.

”Minulla on sinulle pieni lahja”, Hannah virnisti ja ryntäsi matka-arkulleen. Dani seisoi hölmistyneenä paikoillaan ja katseli, miten Hannah palasi pienen paketin kanssa.

”Mutta – Emme me puhuneet mitään lahjojen vaihdosta. Minulla ei ole sinulle mitään”, Dani kauhisteli. Hannah huitaisi kättään.

”Älä sitä sure. Saan paljon lahjoja, kun menen kotiin”, Hannah naurahti. He halasivat uudelleen ja Dani kiitti lahjasta. Sitten Hannah ja muut olivat jo poissa. Ja Dani jäi yksin.

Draco vaelsi pitkin linnan käytäviä ja saapui pian Suureen saliin. Siellä ei ollut ketään. Hän katseli hetken aikaa joulukoristeita ja valtaavaa joulukuusta, jonka pikkuinen professori Lipetit oli yksinään koristellut. Hän ei tuntenut oloaan jouluiseksi. Ei vaikka olisi seissyt kynttilä kädessä ja laulanut Hoosiannaa.

Draco karisti synkät ajatukset harteiltaan ja lähti astelemaan taas eteenpäin. Hänen isänsä oli lähtenyt ulkomaille, muka työmatkalle. Draco kuitenkin tiesi, että Lucius oli tavannut uuden naisen ja halusi nyt viettää aikaa hänen kanssaan. Dracon äiti Narcissa oli kuollut vuosi sitten erääseen vakavaan sairauteen, jota ei oltu pystytty parantamaan edes noitamaailmassa.

Draco kaipasi äitiään, vaikkei halunnutkaan myöntää sitä. Hän ei ollut tullut koskaan hyvin toimeen äitinsä kanssa, mutta olihan tämä sentään ollut äiti.

Draco huokaisi ja yllättäen hänen vatsansa murisi äänekkäästi. Draco huokaisi, kääntyi ja palasi Suureen saliin hakemaan jotain syötävää.

Dani päätti vihdoin jättää murehtimisen ja etsiä veljensä käsiinsä. Hän lähti oleskeluhuoneesta ja asteli käytävää pitkin, kunnes saapui portaiden kohdalle. Hän lähti astelemaan niitä alaspäin pari askelmaa kerrallaan, hyräillen mukavaa joululaulua, jotta saisi mielensä kohentumaan.

Oli outoa, kun kaikki olivat poissa. Oli niin hiljaista, että Dani saattoi kuulla sydämensä nopeat lyönnit. Hän hiljensi askeliaan, kun portaat kiersivät jyrkästi alaspäin ja kapenivat. Vihdoin hän tuli taas tasanteelle ja lähti kävelemään käytävää pitkin eteenpäin.

Hän miltei juoksi loppukäytävän, kääntyi kulmasta ja törmäsi johonkuhun. Hän kuuli, miten jotain putosi kolahtaen maahan ennen kuin kaatui itse. Joku kirosi.

Dani kohotti pelästyneenä katseensa ja kohtasi parin koleanharmaita silmiä, jotka säkenöivät kiukusta. Piirakka lojui lattialla liiskaantuneena lautasen alla.

”Katsoisit eteesi”, Draco sihahti hampaidensa lomasta. Dani hengähti. Hän ei saanut sanaa suustaan moisen vihan edessä.

”A-anteeksi. En tarkoittanut – minä vain – anteeksi”, Dani toisteli kuin papukaija. Draco mulkaisi häntä ja poimi lautasen ja piirakan maasta. Hän katsoi piirakkaa synkästi.

”Mitä me nyt teemme? Miten voin korvata sen sinulle?” Dani kysyi. Draco kohotti katseensa kuullessaan nyyhkäisyn, mutta kohtasikin iloisesti tuikkivat, suuret, merensiniset silmät. Hän jäi hetkeksi aikaa silmien vangiksi. Saattoiko kenelläkään olla yhtä merensiniset silmät? Noin uskomattoman kauniit silmät, jotka tuikkivat lyhtyjen hempeässä valossa kuin sädetikut …

Lopeta! Draco komensi itseään hiljaa mielessään. Ajattele piirakkaa! Kuka tyttö edes oli? Hän ei ollut koskaan ennen tavannut häntä. Mutta ei tyttö voinut ensimmäisellä luokallakaan olla tuolla upealla vartalollaan, suurilla silmillään … Seis, hyvä mies! Katso nyt, mitä tyttö teki piirakallesi!

Vaikka Draco yritti saada ajatuksensa irti tytöstä, se ei onnistunut. Hän katseli hetken aikaa tyttöä ja huomasi samassa kysyvänsä:

Tyttö punastui. Voi ei, Draco ei pitänyt punastelevista tytöistä, jotka hihittelivät ja punatelivat kaikesta mitä hän päästi suustaan. Pelkkä huokaus sai useat hihittämään. Kammottavaa.

”Dani – elle. Ja minä olen ollut täällä kohta viisi vuotta. Olen puuskupuhista”, Dani kertoi arasti. Draco huoahti. Hän olisi kyllä muistanut, jos olisi tavannut tytön aikaisemmin!

”15 vuotta. Sinua vuoden nuorempi”, Dani punastui taas. Draco katseli häntä hetken aikaa ja hymyili sitten hiukan.

”Hienoa. Minä olen Draco. Mutta totta kai sinä sen tiedät. Jäitkö sinäkin jouluksi kouluun? Äh, tyhmä kysymys. Miksi muuten olisit täällä?” Draco naurahti. Dani hymähti.

”Jäin. Veljenikin ovat täällä. Ja kuulin, että Harrykin jäi kouluun”, Dani kertoi. Draco irvisti.

”Ikävä kyllä”, Draco mutisi. Sitten hän tajusi, että Dani istui vieläkin lattialla ja ojensi kätensä. Dani epäröi, mutta tarttui ojennettuun käteen ja antoi vetää itsensä ylös.

He seisoivat toisiaan vastakkain. Dani tuijotti Dracon rintakehää ja kohotti hitaasti katseensa ylemmäksi. Hänen sydämensä hakkasi villisti. Ehkä Dracokin kuuli sen?

”Tuota – minun pitää varmaankin mennä”, Dani mutisi ja aikoi ohittaa Dracon, mutta poika tarttui häntä käsivarresta.

”Minne sinulla on kiire? Mehän olemme kahdestaan täällä, oppitunteja ei ole eikä minulla ole mitään tekemistä. Voisimme siis aivan hyvin keksiä jotain kivaa tekemistä”, Draco ehdotti. Dani rypisti kulmiaan. Miksi Draco olisi halunnut tehdä hänen kanssaan jotain?

”Minusta se on huono ajatus. Minun täytyy ihan totta nyt mennä”, Dani veti kätensä irti. Draco haroi platinanvaaleita hiuksiaan ja ne jäivät seksikkäästi sojottamaan pystyyn. Dani tuijotti häntä.

”Potterin luokseko?” Draco kysyi halveksivasti. Dani karahti punaiseksi.

”Ei luojan tähden! Minun on vain etsittävä veljeni. Nyt heti”, Dani lisäsi ja ryntäsi juoksuun.

Dani huohotti päästessään seuraavaan kerrokseen. Hän jäi hetkeksi aikaa nojaamaan seinää vasten ja sulki silmänsä. Voi hyvä luoja! Hän oli törmännyt Dracoon, punastellut, änkyttänyt ja rynnännyt karkuun. Mikä häntä oikein vaivasi? Draco piti häntä vähä-älyisenä idioottina … eikä Dani tahtonut olla sellainen.

”Hei, onko jokin hätänä?” Dani kuuli huolestuneen äänen edestään. Hän räväytti silmänsä auki ja kohtasi kirkkaanvihreät silmät. Harry.

”E-ei. Kaikki on kunnossa. Olen vain hengästynyt”, Dani hymyili pahoittelevasti. Harry hymyili.

”Sinäkin jäit sitten kouluun. Tiedätkö ketä muita tänne jäi?” Harry kysyi. Dani yritti saada ajatuksiaan kasaan.

”Malfoy?” Harryn naama venähti. Dani huoahti ja siirsi hiuksia kasvoiltaan.

”Hänpä juuri. Törmäsin häneen käytävällä – kirjaimellisesti”, Dani mutisi. Harry nauroi.

”Mahtoi Malfoy saada kolauksen. Toivottavasti hän makaa nyt sairaalasiivessä”, Harry jupisi. Dani kauhistui.

”Kuinka voit ajatella noin? Draco oli todella kiltti minulle”, Dani henkäisi. Harry huoahti.

”Anteeksi, minä vain en siedä Malfoyta – ketään heistä. Pysyttele siitä sakista kaukana”, Harry kehotti, nyökkäsi ja lähti astelemaan poispäin. Dani tuijotti pojan perään silmät suurina. Oliko Harry Potter juuri varoittanut häntä Draco Malfoysta? Eriskummallista … Eihän Harry edes tuntenut häntä … Pojat olivat omituisia.

Seuraavana päivänä Dani yritti keksiä itselleen tekemistä, sen lisäksi, että nukkui myöhään – reilusti yli lounasajan. Hän harmitteli sitä, mutta Dumbledore antoi hänen mennä syömään erikseen.

Niinpä Dani sitten istui syömässä jotain lihaa ja perunaa, kun Draco lampsi Suureen saliin vihellellen jotain joulusävelmää nuotin vierestä. Dani pysähtyi tuijottamaan poikaa lumoutuneena. Draco oli todella komea tummissa housuissaan ja tummassa t- paidassaan. Lihakset erottuivat hyvin …

”Hei”, Draco sanoi, istahti hänen viereensä ja katseli häntä noilla ihanilla koleanharmailla silmillään. Dani nielaisi perunan väärään kurkkuunsa ja alkoi yskiä. Draco säikähti ja alkoi lyödä häntä selkään.

”Älä – lyö – sinä – hakkaat – minut muusaksi”, Dani kähisi. Draco naurahti ja lopetti lyömisen.

”Anteeksi. Yritin vain auttaa”, Draco huokaisi. Dani yritti hymyillä. Silmistä vuoti vettä. Loistavaa.

”Autoit. Kiitos”, hän mutisi ja Dracon ilme pehmeni. Hän näytti hymyillessään aivan tajuttoman upealta. Hän saisi hymyillä useimmin.

Dani ei oikein käsittänyt, miten Draco viihtyi hänen seurassaan. Hän oli aina pitänyt itseään aika mitättömänä. Hänen vaaleat hiuksensa olivat pitkät, ja suorat eivät mitenkään erikoiset. Silmistään hän piti. Ne olivat merensiniset ja suuret. Hänen kasvonsa olivat hiukan kalpeat, sillä Dani viihtyi enemmän sisällä kuin ulkona.

Iho oli kuitenkin pehmeä ja virheetön. Kasvot olivat soikeat ja nenä pikkuinen. Hän oli siro ja pikkuinen kooltaan. Pojat yleensä ihastuivat tyttöihin, joiden vartaloiden muodot olivat kuin malleilla. Dani ei ollut sellainen.

Kaiken päälle hän oli ujo, punasteleva ja arka. Hän ei todellakaan ollut rohkean sorttista tyyppiä eikä aikonut missään välissä ryhtyä pelastamaan maailmaa. Miksi siis Dracon kaltainen poika iski silmänsä häneen?

”Mitä mietit?” Draco kysyi, mutustellen piirasta, jonka Dani oli saanut keittiöstä. Dani huokaisi ja vilkaisi häneen, kohauttaen olkiaan.

”Mennäänkö ulos?” Draco kysyi, kun he olivat syöneet. Dani hämmentyi, mutta suostui. Miksei olisi suostunut?

Ulkona oli raikas talvinen sää. Lunta tuprutti hiljalleen jo ennestään korkeisiin kinoksiin.Taivas oli harmaiden pilvien peitossa, mutta aurinko pilkotti hiukan jonkun pilven raosta ja sai hanget hohtamaan tuhansien timanttien tavoin.

Dani veti takin vetoketjun ylös asti kiinni ja työnsi kädet taskuihin. Hän vilkaisi Dracoon, joka asteli hänen vierellään kohti huispauskenttää. Oli hyvin hiljaista ja autiota.

”Täällä on kaunista”, Dani huokaisi, katsellen ympärilleen. Draco vilkaisi häneen ja hymyili hiukan.

”Niin on”, Draco katseli häntä yhä ja Dani tunsi punastuvansa. Miksi poika tuijotti häntä tuolla tavalla?

”Onko minulla likaa nenässä?” Dani hieraisi nenänpäätään. Draco nauroi, kauhaisi maasta lunta ja viskasi sillä häntä vartalon keskiosaan. Dani hengähti, mulkaisi Dracoon, kauhoi lunta käteensä ja iski takaisin.

He alkoivat viskellä toisiaan lumipalloilla hengästymiseen asti. Sitten Draco tempaisi hänet lumihankeen ja kaatui hänen päälleen. He upposivat kylmään, märkään hankeen, mutta Dani tuskin huomasi sitä. Hän näki vain Dracon koleanharmaat silmät ja suun, joka lähestyi vääjäämättä …

”Mitä te teette?” Harryn ääni kuului läheltä. Draco kirosi ja ponkaisi seisomaan. Dani tunsi olevansa pettynyt. Hän ei ollutkaan saanut prinssin suudelmaa …

”Potter?! Tulitko kerjäämään hankaluuksia?” Draco ärähti, kädet ristissä rintansa päällä. Hänen silmänsä säkenöivät kiukusta. Harry kohotti kulmiaan, vilkaisi Danista Dracoon ja takaisin.

”Eikö sinulla ole muuta tekemistä?” Draco kiukutteli. Harry kohotteli kulmiaan.

”Hei hei, Potter”, Draco vilkutti typerästi, tuntien itsensä idiootiksi Danin silmien edessä. Sille ei nyt voinut mitään. Potter sai hänen verensä kuumenemaan – vihasta.

Harry näytti loukkaantuneelta ja mulkoili kirkkaanvihreillä silmillään Dracoa.

”Hyvä on. Viesti meni perille. Minä menen”, Harry ärähti, kääntyi kannoillaan ja harppoi takaisin linnaan. Draco lysähti istumaan lumihankeen. Dani kohottautui puolestaan varovaisesti polvilleen ja katseli Dracoa.

”Miksi sinä vihaat Harrya noin paljon?” Dani ihmetteli. Draco vilkaisi häneen.

”Potter raivostuttaa minua. Hän on niin täydellinen typerine arpineen ja tummine hiuksineen”, Draco kivahti. Dani hymyili hiukan.

”Sinä olet kateellinen”, Dani sanoi pikkuvanhasti. Draco muljautti silmiään.

”Minäkö? Potterille? Äh, älä viitsi viisastella. En minä ole kateellinen. Minullahan on jo kaikkea. Vanhemmat. Rahaa. Eikä typerää arpea otsassa, inhottavia jästisukulaisia tai mitään muutakaan”, Draco murisi. Dani nauroi ja valahti lumihankeen vatsaansa pidellen. Draco nousi kiivastuneena seisomaan.

”Miksi minä sinulle mitään selitän? Et sinä ymmärrä. Olet vain mitätön Puuskupuh, joka ei koskaan saavuta mitään. Olet itsekin olevasi niin täydellinen. Mutta et sinä ole. Sinä olet pieni ja mitätön. Sinusta ei koskaan tule mitään”, Draco purki vihansa Daniin.

Danin nauru oli tyrehtynyt. Hän tuijotti Dracoa loukkaantunein silmin. Draco ei voinut aavistakaan, miten paljon pojan sanat satuttivat hänen sisintään. Ne tuntuivat repivän rikki hänen sydämensä.

”En kaipaa sinun mielipiteitäsi siitä, millainen minä olen”, Dani sanoi hiljaa ja Draco vaikeni hetkeksi. Danin merensinisissä silmissä leiskahti, vaikka hän tunsi olevansa rikki revitty.

”Minä olen pärjännyt tähän asti. Olen hyvä koulussa. Minulla on ihanat vanhemmat, kaksi ihanaa veljeä enkä ole noin pirun itserakas”, Dani murahti, kääntyi kannoillaan ja lähti harppomaan linnaa kohti.

Minä en itke, Dani hoki mielessään ja pidätteli itkua. Draco ei saa nähdä minun itkevän. Ennemmin vaikka kuolen. Dani saavutti linnan ja meni sisään kolistellen. Hän tunsi Dracon katseen selässään, mutta poika ei seurannut häntä. Hyvä. Hän ei halunnut nähdä Dracoa enää koskaan.

Vasta päästessään Puuskupuhien oleskeluhuoneeseen, hän antoi kyynelten valua. Onneksi siellä ei ollut ketään. Dani nousi portaat tyttöjen puolelle ja lukitsi oven mennessään. Hän heittäytyi sängylle ja antoi itkun tulla. Ainakin se helpottaisi oloa hiukan.

Dani ei jaksanut nousta koko iltana vuoteestaan. Cameron kävi koputtelemassa oveen muutamia kertoja, mutta Dani ei vastannut. Hän nukkui pois suruaan ja mietti Dracon sanoja. Hän oli mitätön. Tällainen pieni, typerä tyttö, joka ei uskaltanut kertoa edes pojalle tunteitaan. Onneksi hän ei ollut kertonut. Draco inhosi häntä yhtä paljon kuin Harryakin, koska he olivat poikaa parempia ja fiksumpia.

Dani nukkui huonon yön. Aamulla hän viivytteli kauan ennen kuin nousi vuoteesta. Hän katseli ikkunan takaa putoilevia hiutaleita, ja muisti, että oli jouluaatto.

Dani tuhahti irvistäen ja nousi seisomaan. Hänen joulumielensä oli piloilla. Hän ei tuntenut oloaan jouluisaksi. Ei millään. Ei vaikka oleskeluhuone oli koristeltu ihastuttavin joulukoristein ja kyntteliköt valaisivat tilaa. Ei vaikka Suureen saliin mennessään hän haistoi ihanien piparkakkujen ja joulupuuron tuoksun.

Joulumieli ei kohentunut, vaikka hän näki valtavan joulukuusen, jonka äärelle oli laitettu lahjoja. Hän seisoi Suuren salin oviaukossa ja huomasi Dracon parin luihuisystävänsä seurassa. He olivat joitain toisluokkalaisia. Dracolla näytti olevan tylsää. Hyvä. Mädäntyköön tylsyyteensä.

Dani kauhisteli omia ajatuksiaankin ja pakeni Harryn luokse, joka istuskeli yksinäisen näköisenä rohkelikkojen pöydässä. Draco mulkoili häntä, mutta Dani ei piitannut. Harry näytti ilahtuvan hänen tulostaan ja vilkaisi häneen.

”Hei!” hän hymyili, mutta huolestui nähdessään Danin itkettyneet kasvot. Posket olivat kyynelten raidottamat ja silmät punareunaiset.

”Onko kaikki hyvin? Miksi sinä olet itkenyt?” Harry kysyi. Dani kohautti harteitaan ja nojasi päätään kämmeneensä.

”On sillä. Kenenkään ei pitäisi itkeä jouluna. Hyvää joulua, Dani”, Harry toivotti sitten ja halasi häntä. Dani vastasi halaukseen. Dracon kiusaksi.

”Hyvää joulua, Harry”, Dani yritti hymyillä, mutta sai lähinnä irvistyksen aikaiseksi. Harry huokaisi ja katsoi häntä tarkkaan.

”Miksi se sinua kiinnostaa? Olemme tavanneet vain kerran aikaisemmin –”

”Niin kai. Vaikka olemme me kai tavanneet aiemminkin, mutta et muista. Kuka minua nyt muistaisi, kun olen melkein näkymätön – ”, Danin sanat hiipuivat hiljaa ja hän tuijotti käsiään.

”Ei kukaan. Ei kenenkään tarvitsisi. Kaikkihan sen tietävät. Minusta ei ole mihinkään. Olen mitätön tyyppi, enkä ole edes kaunis”, Dani kuiskasi. Harryn silmät tummenivat vihasta.

”Miksi hän sanoi sinulle niin?” Harry tivasi. Dani huokaisi ja haroi hiuksiaan.

”Anna olla, Harry. En minä välitä. Pidetään nyt hauskaa. Mistä sait pipareita? Minäkin haluan”, Dani yritti hymyillä taas. Harry oli hetken hiljaa, mutta sitten he alkoivat yhdessä jutella, kun Harry kertoi ensin, mistä pipareita ja joulupuuroa sai.

Päivä kului kuin siivillä. Iltapäivällä oli ruokailun vuoro ja kaikki koulussa olijat söivät ison pöydän ääressä. Dumbledorella oli valtava tonttulakki päässään ja hän jakeli kaikille poksahtelevia karkkeja. Dani oli mennyt kauaksi Dracosta istumaan. Cameron istui hänen toisella puolellaan ja Harry toisella.

He olivat jutelleet Harryn kanssa kirjastossa kauan. Siellä oli ollut hiljaista eikä matami Prilli ollut käskenyt heitä vaikenemaan tai ajanut heitä poiskaan. Dani sai kuulla kaiken, mitä Harryn elämässä oli tapahtunut, ja hän sekä sääli että ihaili Harrya.

Vaikka Harry olikin mukavaa seuraa, Dani kaipasi jonkun toista seuraa. Dracon. Poika oli vieläkin kiukkuinen hänelle, sen huomasi siitä, miten tämä katseli häntä pöydän toisesta päästä. Jos katse olisi voinut tappaa, Harry olisi lysähtänyt kuolleena maahan.

Dani ei nauttinut jouluateriasta, vaikka kuinka yritti. Hän söi silti mukisematta, kiitti Dumbledorea ja nousi mennäkseen huoneeseensa. Kukaan ei estellyt. Hyvä.

Dani lähti Suuresta salista ja kapusi portaita kohti puuskupuhien tupaa. Entä jos hän olisi ollut rohkelikko? Olisiko Draco sanonut häntä silloin mitättömäksi?

Dani päätti yllättäen mennä Tähtitorniin, missä hän saisi olla rauhassa. Hän kapusi ylös asti ja avasi Tähtitornin oven. Siellä oli viileää ja tuuli tunkeutui luihin ja ytimiin asti. Dani nojasi kaiteeseen ja katseli harmaata taivasta.

Dani huokaisi. Miksi elämän piti olla niin monimutkaista? Miksi Dracon täytyi loukata häntä niin pahoin? Olihan hänkin nauranut pojalle, mutta hän oli yrittänyt saada Dracoa paremmalle tuulelle. Dani katui, että oli koskaan tavannutkaan Dracoa.

Samassa ovi hänen takanaan aukeni ja joku tuli sisään. Dani ei katsonut taakseen. Hänen teki mielensä hypätä alas. Hautoiko hän itsemurhaa? Ei hän ollut koskaan tehnyt niin …

”Dani?” epäröivä ääni kysyi hänen takaansa. Dani käännähti ympäri ja seisoi vastakkain Dracon kanssa. Poika näytti kalpealta ja huonosti nukkuneelta. Hyvä. Ehkä tämäkin oli valvonut koko yön, miettien sanojaan …

”O – olen pahoillani”, Draco kuiskasi. Sen sanominen vaati häneltä paljon. Hän ei koskaan ollut pyytänyt keneltäkään anteeksi. Nyt se oli tehty.

”Pelkkä anteeksianto ei riitä, Draco. Sinä loukkasit minua paljon –”, Dani aloitti. Draco tempaisi hänet itseään vasten ja puristi syliinsä.

”Käykö sanoista tekoihin?” Draco kuiskutti hänen korvaansa ja painoi huulensa hänen huulilleen. Danin silmät pyöristyivät. Hän ei hetkeen osannut tehdä mitään. Kukaan ei ollut koskaan suudellut häntä.

Draco lopetti, kun Dani ei uskaltanut edes vastata suudelmaan. Draco katsoi häntä.

”Oletko sinä kamalan vihainen? Minä olen hirvittävän pahoillani, ihan oikeasti. Minun ei olisi kuulunut sanoa niin. Olen tyhmä, itserakas hyypiö. Annathan anteeksi? Ole kiltti. Minä en tahtoisi alkaa kerjäämään”, Draco pyyteli. Dani yritti olla nauramatta.

”Sen haluaisin nähdä. Suuri Malfoy kerjäämässä”, Dani hihitti. Draco punastui, veti Danin taas itseään vasten ja katsoi häntä silmiin.

”Tuota – kyllä minä annan”, Dani kuiskasi hiljaa. Olisi typerää olla antamatta. Eikö totta?

Draco ilahtui suuresti ja suuteli häntä taas. Tällä kertaa Dani kietoi käsivartensa hänen ympärilleen ja painautui pojan vartaloa vasten. He suutelivat toisiaan lujasti. Dracon kädet vaelsivat hänen vartalollaan.

Dani tunsi kihelmöintiä varpaissa asti. Hänen sydämensä hakkasi kylkiluita vasten ja kädet vapisivat. Draco maistui hyvältä – joulupuurolta.

He kaatuivat lattialle yhdeksi mytyksi. Draco suuteli häntä kaiken aikaa. Kädet vaelsivat villapaidan, aluspaidan alle.

”Kuinka paljon sinulla on vaatetta?” Draco mutisi. Dani hihitti taas. Mikö ihmeen hihittelevä pikkutyttö hänestä oli tullut? Draco ei tuntunut välittävän. Poika virnisti kujeellisesti ja alkoi riisua häntä. Hetken Dani halusi sanoa ei. Mutta toinen ääni kehotti häntä jatkamaan.

Miltä tuntuisi rakastella Draco Malfoyn kanssa? Varmasti henkeä salpaavalta. Draco olisi hellä, ihastuttava, rakastettava … Ehkä hän saisi kohta sen tietää …

Ennen kuin hän tajusikaan, hän oli yläosattomissa. Draco suuteli häntä palavasti joka paikkaan ja sai Danin haluamaan lisää. Dani oli ehkä kokematon, mutta oliko Dracollakaan ollut monia naisia?

”Oletko varma tästä?” Draco kysyi hiukan hengästyneenä. Hän katsoi Dania tiukasti silmiin, käsi hänen housujensa vetoketjulla. Dani nyökkäsi, punastui ja painoi päänsä Dracon olkapäätä vasten.

He rakastelivat koko loppupäivän. Dani makasi Dracon käsivarsilla, omien vaatteidensa päällä ja tuijotti kattoa unelmoiva katse merensinisissä silmissään. Ei tämä joulu ollutkaan niin paha kuin hän oli kuvitellut. Lahjat oli vielä avaamatta, mutta ne ehtisi tehdä myöhemminkin. Hän ei lähtisi Dracon sylistä pois, vaikka Tähtitorni romahtaisi. Siinä oli turvallista ja ihanaa.

”Mitäs sanot? Jouluyö Tähtitornissa?” Draco kuiskasi, kun päivä vaihtui yöksi. Dani hymyili uneliaasti.

”Mikä olisikaan ihanampi tapa viettää joulua?” Dani kuiskasi. Draco nauroi ja oli samaa mieltä. Mutta eivät he nukkuneet. Heillä oli parempaakin tekemistä.