Aarteen etsintää osa 1 H/R (PG-13)

Henkilöt: Harry, Randi, Ron, Ginny, Draco + muita

Genre: Fluff, Mary Sue (joka tarkoittaa, että mukana on yksi oma hahmokin :)

Rating: PG-13

Aika: kuudes vuosi Tylypahkassa

Paring: H/Randi, R/Herm, G/D

Summary: Tylypahkassa  järjestetään retkikurssi, missä tehdään retki jollekin kaukaiselle saarelle, vastapainoksi rankalle opiskelulle. Matkalla lentokone kuitenkin putoaa ja pian ystävykset huomaavatkin olevansa tuntemattomalla saarella. Sitten Ginny löytää kummallisen kartan, joka johtaa heidät oikean seikkailun jäljille. Päällimmäisenä heillä on kuitenkin kysymys: Kuinka päästä takaisin kotiin?

Tylypahkassa

Ulkona oli tyypillinen englantilainen sää; satoi rankasti vettä ja taivas oli synkän harmaa. Tasainen ropina ikkunaruutuja vasten ja ajoittainen ukkosen jyrähdys sai monen oppilaan mielen matalaksi. Opettajat yrittivät piristää heitä opiskelemaan, mutta Tylypahkassa ei paljonkaan kuulunut iloisia huudahduksia käytäviltä tai kikatuksia nurkista. Jopa aaveet tuntuivat masentuneen kurjasta alkukevään säästä, ne leijailivat laiskoina ympäri koulua, tosin jotkut jopa yrittivät saada oppilaita piritymään pelottelemalla näitä, varsinkin ekaluokkalaisia, mistä professori McGarmiwa  suuttui tavattomasti.

Harry Potter, eräs kuuluisa kuudesluokkalainen velho, istuskeli kirjastossa, lueskellen Huispaus kautta aikojen – nimistä paksua kirjaa. Hän oli majoittunut ikkunan syvennykseen ja keskittynyt kertaamaan huispauksen sääntöjä ja tapoja, millä luudan saisi liikkumaan nopeammin, sillä huomenna heillä olisi edessä kauden toiseksi viimeinen huispausmatsi, jonka he aikoivat voittaa. Harry oli yksi Tylypahkan parhaimmista huispaajista ja rakastikin huispausta yli kaiken. Hän ei tiennyt mitään niin ihanampaa kuin kapuaminen luudalleen Tulisalamalle ja lentäminen korkeuksissa, tuulen tuivertaessa hiuksissa ja korvien humistessa. Hän tunsi elävänsä luudan selässä, paljon paremmin kuin alhaalla maan kamaralla.

Harry laski kirjan hetkeksi aikaa syliinsä ja käänsi päätään niin, että näki ulos. Musta metsä levittäytyi hänen edessään synkkänä ja uhkaavana. Pihamaa oli märkä, sinne alkoi kertyä mutaisia vesilammikoita. Hän todella toivoi, että huomenna ei sataisi vettä. Oli inhottavaa lennellä luudalla sateella, vaikka hän rakastikin sitä. Hermione, yksi Harryn hyvistä ystävistä, joutuisi taas tekemään loitsun hänen pyöreäsankaisille silmälasilleen, jotta Harry näkisi etsiä sieppiä, mikä oli hänen tehtävänsä Rohkelikko- joukkueessa. Siepin nappaaminen ei ollut lainkaan vaikeaa, piti vain pitää silmällä pientä kultaista palloa ja ottaa se kiinni ennen toista pelaajaa. Viimeisessä ottelussa he pelaisivat Luihuisia vastaan ja Harry halusi kiihkeästi voittaa Draco Malfoyn, erään rehvakkaan, hyvin ärsyttävän kuudesluokkalaisen, joka oli kaiken päälle Harryn vihollinen. Ei kuitenkaan samalla lailla vihollinen niin kuin Lordi Voldemort oli – mutta se taas oli ihan toinen juttu.

Harry haroi tummia hiuksiaan, jotka koskaan eivät pysyneet ojennuksessa, vaikka niitä olisi harjannutkin. Jos joku olisi kulkenut silloin hänen ohitseen, hän olisi nähnyt salamanmuotoisen arven hänen otsassaan, minkä Voldemort oli hänelle tehnyt. Harry ei kuitenkaan halunnut ajatelle suurta, pahaa velhoa eikä kuolleita vanhempiaan, sillä ne asiat toivat aina ikävät muistot pintaan ja nyt Harry halusi keskittyä paljon paljon iloisempiin asioihin. Huispaukseen.

-Harry! Täällähän sinä olet! joku huudahti. Harry kohotti hiukan ärsyyntyneenä päätään ja hymyili sitten leveästi huomatessaan parhaan ystävänsä Ronald Weasleyn tulevan häntä kohti. Kirjaston käytävät olivat pitkät ja autiot ja matami Prilli piti siellä ankaraa kuria, ääntäkään ei saanut päästää. Harryn täytyi kuitenkin myöntää, että Prilli oli toisinaan ihan mukava ja jousti paljon – oli joustanut ainakin viime aikoina. Harry ja Ron epäilivät, että hänelle oli tapahtunut lähipäivinä jotain hauskaa.

-Hei! Onko jokin hätänä? Harry kysyi, kohottautuen paremmin istumaan.

Hän oli viime aikoina venähtänyt uskomattoman paljon pituutta, hän ihmetteli sitä jopa itsekin, ja nyt hän oli jo 180 cm pitkä. Hänen Vernon- setänsä kuvitteli, että hän oli käyttänyt taikuutta pituutensa kasvuun. Se oli ollut hänestä varsin huvittavaa, sillä jos hän olisi tiennyt sellaisen taian, hän ei olisi kärsinyt pienuudestaan 11-vuotiaana, vaan olisi heti Tylypahkaan mentyään kysynyt neuvoa Dumbledorelta tai McGarmiwalta. Harry oli kylläkin melko varma, että kumpikaan ei olisi antanut hänen käyttää sellaista taikaa. Mutta onneksi hän oli venynyt paljon pituutta ja oli jopa saman pituinen kuin Ronkin tällä hetkellä.

-Ei mikään ole hätänä. Professori Lonely haluaa pitää pikapalaverin sitä matkaa varten. Emme ole vielä lainkaan päättäneet mihin haluamme matkustaa, joten se pitää tehdä tänään, jotta liput lentokoneeseen ehditään tilata, Ron kertoi ja Harry punnersi itsensä ylös ja lähti Ronin mukaan, Huispaus-kirja turvallisesti kainalossaan.

Professori Lonely oli eräs Dumbledoren ystävä ja lupautunut pitämään heidän retkikurssinsa, sillä mies oli todella innnokas maailmanmatkaaja. Lonely oli käynyt uskomattomissa paikoissa, ja joistakin kukaan heistä ei ollut edes kuullut. Mies oli 50-vuotias ja huhujen mukaan hän oli Dumbledoren sukulainen. Molemmissa oli joitakin samankaltaisuuksia ulkonäössä, vaikka kumpikaan heistä ei sanonut sitä ääneen.

Randi Calbot nosti katseensa, kun luokan ovi kävi ja kaksi poikaa ilmestyivät sisään. Hänen taivaansiniset silmänsä alkoivat tuikkia, kun hän huomasi, että toinen tulijoista oli Harry Potter. Hän oli mahdottoman ihastunut Harryyn, ja toivoi niin kovasti, että poikakin pitäisi hänestä. Randin paras ystävä Virginia Weasley, jota kaikki kutsuivat Ginnyksi, tunsi Harryn, ja eräänä päivänä tyttö oli esitellyt hänet pojalle. Harry ei kuitenkaan ollut liiemmälti kiinnostunut tytöistä. Randin mielestä poika oli uskomattoman komea ja lihaksikas. Kun Randi oli tullut ensimmäiselle luokalle Tylypahkaan, hän oli heti huomannut Harryn ja alkanut elätellä typeriä pikkutytön haaveita. Mutta pojat olivat poikia, eikä Harry ollut edes huomannut häntä!

Randi oli kuitenkin melko varma, että Harry oli edes pikkuriikkisen kiinnostunut hänestä. Poika katsoi aina häntä kirkkaanvihreillä silmillään, kun he kohtasivat ja hymyili hänelle niin ihanasti, että Randilta oli jalat mennä alta. Niin kuin oli kerran käynytkin! Se oli ollut typerää ja noloa. Onneksi Harry oli käyttäytynyt herrasmiehen tavoin ja auttanut hänet seisomaan. Randi oli vain selitellyt omaa kömpelyyttään ja juossut karkuun, kirkuvanpunaisena kasvoiltaan.

-Hienoa, pääsitte pojat vielä mukaan, professori Lonelyn ääni keskeytti Randin mietteet. Hän kohotti katseensa ja kullanvaaleat hiukset putosivat hänen soikionmuotoisille kasvoilleen. Hiukset olivat suorat ja ylettyivät kainaloihin asti. Hän oli hoikka, hento ja lyhyt – liian lyhyt omasta mielestään. Sen takia hän olikin tuntenut sympatiaa Harrya kohtaan, joka pienenä oli myös kärsinyt pienestä koostaan. Pieniä oli helppo kiusata.

-Meidän pitäisi päättää, mihin me tahdomme matkustaa. Kohteena on siis jokin saari, mieluiten jossakin Välimeren alueella oleva, sillä en halua viedä teitä kovin kauas – vanhempanne eivät pitäisi siitä ja olisi liian kallista matkustaa esim. Amerikkaan, professori sanoi.

Randi huokaisi. Amerikkaan olisi ollut ihana päästä. Hänen isänsä oli amerikkalainen eikä Randi ollut silti koskaan käynyt siellä. Hänellä oli kaksoisveli Justin, joka ei ollut halunnut osallistua retkikurssille. Retki järjestettäisiin koeviikon jälkeen ja he olisivat siellä tupapokaalien jakotilaisuuteen saakka. Kokeiden palautukset menisivät heiltä ohi, mutta ne he saisivat, kun he palaisivat kouluun.

-Menemme sinne lentokoneella -  professori aloitti.

-Häh? Miksemme käytä hormipulveria? Draco ihmetteli. Randi vilkaisi pojan suuntaan, joka istui pari pulpetinriviä häntä edellä. Draco oli aika komea, mutta toisinaan liian koppava. Ginny oli menettänyt täysin sydämensä Dracolle, mutta poika tuskin huomasi sievää tyttöä. Dracon mielestä Weasleyt kuuluivat köyhälistöön eikä hän halunnut olla missään tekemisissä heidän kanssaan. Randi tiesi, että Ginny olisi halunnut vihata Dracoa, mutta ei voinut tunteilleen mitään.

-Siksi, koska en tunne Välimeren ympäristöstä ketään noitaa tai velhoa, emmekä ylipäätään voi syöksyä ulos jonkun vieraan takasta. Joutuisimme lehtien etusivuille alta- aikayksikön, professori naurahti ja Draco tuhahti happamasti.

-Lentokoneilla matkustaminen voi olla jännittävääkin, Ginny yritti vedota. Draco kääntyi pulpetissaan ja katsoi Randin ja Ginnyn suuntaan koleanharmailla silmillään.

-Kukaan ei kysynyt sinulta mitään, Weasley, poika murahti ja Ginny nipisti huulensa loukkaantuneena yhteen.

-Ja sinultako kysyttiin? Randi tiuskaisi, ja kun Draco katsoi häntä niin musertavasti, että hän päätti vaieta, ennen kuin saisi pojan vihan päälleen.

-Olkaahan nyt kiltisti. Minä päätän tästä kurssista suurimmaksi osaksi. No niin, mihinkä me siis menemme? professori kysyi iloisesti ja matkavaihtoehtoja alkoi tulvia kaatamalla.

-Äänestetään. Jokainen kirjoittaa matkakohteensa lapulle ja eniten ääniä saanut matka voittaa, professori ehdotti. Hän jakoi laput ja jokainen kirjoitti siihen ehdotuksensa. Sitten Lonely luki jokaisen ja nyökkäsi tyytyväisenä.

-Menemme Kyprokselle.

Seuraavana päivänä Rohkelikko-joukkue marssi huispauskentälle. Harry oli valittu joukkueen kapteeniksi, kun edellinen kapteeni Oliver Wood oli lähtenyt koulusta. Hän ei silti toiminut pitäjänä Oliverin paikalla, vaan siihen tehtävään oli ilmoittautunut eräs hiljainen kuudesluokkalainen, Zach Lorston

-Meidän on parasta voittaa tämä matsi, mutta tottakai me sen voitamme, vai mitä? Harry kysyi ja joukkuetoverit nyökyttelivät kiivaasti. Sitten matami Huiski puhalsi pilliin ja he lensivät luudillaan kentälle, katsojien hurratessa hurjasti. Harry kätteli ensin Luihuisten kapteenia Dracoa ja sitten he kaikki asettuivat paikoilleen, Harry muita ylemmäksi. Kaato, sieppi ja ryhmyt päästettiin irti, ja peli alkoi.

Harry tähyili sieppiä korkeuksistaan. Tällä kertaa sää oli selkeä, mutta kylmä tuuli puhalsi korkealla ja heilutti Harryn hiuksia. Hänen sormensa alkoivat tuntua kylmiltä ja jäykiltä luudalla, mutta hän yritti olla välittämättä siitä. Sitten hän erotti kultaisen kimalluksen kentän toisessa päässä ja kiihdytti vauhtiaan, jotta ehtisi sinne ennen Dracoa. Poika oli kuitenkin myös huomannut siepin ja oli hiukan hänen edellään. Harry saavutti Dracoa ja töytäisi tätä päästessään hänen lähelleen. Dracon luuta alkoi kieppua ja poika joutui hänestä kauemmaksi. Harry kohotti kätensä ja sitten hänen sormensa kiertyivät pienen kultasiepin ympärille. Katsojat alkoivat innoissaan hurrata, mutta Luihuisten päädystä kuului voihkintaa ja buuaus-huutoja. Harry virnisteli typerästi ja puristi sieppiä kädessään. He olivat voittaneet.

Lentokentällä kävi aikamoinen hyörinä. Randi istuskeli matkalaukkunsa päällä ja katseli innokkaana erilaisia ihmisiä, jotka kulkivat hänen ohitseen. Harry, Ron ja Draco seisoskelivat vähän matkan päässä, mutta Draco oli kuin ei poikia olisi tuntenutkaan. Randia huvitti se kovasti. Kokeet olivat vihdoin menneet ohitse ja he olivat päässeet lähtemään. Rohkelikko oli voittanut jälleen kerran huispausmestaruuden.

-Ginny, istu nyt alas. Sinun ravaamisesi alkaa pyörryttää, Randi tuhahti lopulta ja hänen paras ystävänsä kohautti harteitaan.

-En mahda sille mitään, että olen levoton. En ole ikinä matkustanut lentokoneella, joten  tottakai minua jännittää, Ginny älähti ja Randi hymyili, kohottaen hiukan katsettaan.

-Teet kohta upeat aurat siihen asfalttiin, jos et nyt lopeta. Kyllä kaikki menee hyvin, Randi vakuutti ja Ginny lysähti kassinsa päälle huokaisten.

-Meitä ei ole kovin paljon, Ginny tokaisi, katsahtaen retkiläisiä. Harryn, Ronin, Dracon ja heidän kahden lisäksi, matkalle lähtisi mukaan professori Lonely sekä kaksi poikaa, jotka olivat viimeisellä luokalla Tylypahkassa.

-Ei se haittaa. Pienellä porukalla on mukava matkustaa, Randi sanoi.

Vihdoinkin heidän lentonsa kuulutettiin. He nousivat ja suuntasivat kulkunsa konetta kohden, professori Lonelyn opastuksella. Lopulta kone nousi ilmaan ja matka alkoi.

Randi nojasi rentona istuintaan vasten. Hän oli sulkenut silmänsä ja kuunteli musiikkia korvalappustereoista. Ginny lueskeli The Times lehteä ja huokaili julkkisten perään.

-Jonakin päivänä minäkin olen The Timesin etukannessa, Ginny huokaisi ja Randin huulet kääntyivät huvittuneeseen hymyyn. Sitä hän ei epäillyt. Vaikka todennäköisempää oli, että Ginny tulisi ensin olemaan velhomaailman Päivän profeetta-lehden kannessa.

Yhtäkkiä kone alkoi poukkoilla kummallisesti. Vähäiset ihmiset, jotka koneessa olivat, katsoivat toisiaan hämmentyneinä, ja Ginny tuijotti peloissaan Randia, joka näytti epävarmalta. Mitä ihmettä nyt tapahtui?

-Anteeksi nämä häiriöt! Koneessa on jotakin vikaa, mutta se ei ole mitään vakavaa. Joudumme silti laskeutumaan lähimmälle saarelle, joten pahoittelemelle matkan viivästystä. Älkää joutuko paniikkiin, kuuluttaja sanoi rauhallisesti. Kone töyssähti taas pahasti ja joku kirkaisi. Randi tajusi sen olleen Ginny.

-Me kuolemme, Ginny henkäisi. Randi katsoi tyttöä tiiviisti.

-Emmekä kuole. Rauhoitu nyt. Saat vain hysterian liikkeelle, Randi pyysi ja Ginny puri huultaan, jottei olisi alkanut kirkumaan, sillä kone heilui nyt pahemmin.

-Me olemme väärin päin, Ginny parkaisi hetken kulutta. Randi nielaisi. Se oli kyllä totta. Kone lensi väärin päin ja laskeutui huimaa vauhtia. He todella putoaisivat. Mihin? Saareenko? Vaiko mereen? Randi puristi tuolin selkänojia ja sulki silmänsä tiukasti. Hän ei halunnut kuolla. Ei ainakaan vielä. Se oli hänen viimeinen ajatuksesa, kunnes kaikki pimeni hänen päässään.

Randi heräsi jyskyttävään päänsärkyyn. Hän kohottautui varovasti istumaan kunnolla ja katsoi ympärilleen. Koneessa oli pimeää eikä hän hetkeen tajunnut lainkaan mihin he olivat joutuneet. Sitten hän muisti koneen tehneen pakkolaskun. Randi räpytteli silmiään ja huomasi sitten Ginnyn retkottavan istuimellaan kuin kuollut. Hän pelästyi pahanpäiväisesti ja alkoi ravistella tyttöä. Viimein Ginny avasi silmänsä ja voihkaisi.

-Päähäni sattuu! Randi nyökkäsi.

-Tiedän, niin minuakin, Hän kompuroi Ginnyn ylitse ja seisoi sitten käytävällä. Retkikurssilaisten lisäksi lentokoneessa oli ollut vain kolme matkustajaa eikä Randi tiennyt olivatko nämä kolme kuolleet. Hän huomasi Harryn heräilevän ja kun poika tajusi missä he olivat, tämä ponkaisi seisomaan kuin tulisi olisi ollut hännän alla. Sitten hän huomasi Randin.

-Oletko kunnossa? Harry kysyi ja Randi nyökkäsi.

-Olen, Ginnykin on, hän sanoi nopeasti ja Harry huokaisi. Sitten pojan katse kiinnittyi juuri heräävään Roniin, joka valitti päätään pidellen.

-Kuka hakkaa minua vasaralla? Ron voihkaisi. Randia hymyilytti, mutta hän kätki sen pian.

-Draco, Randi ryntäsi pojan luokse, joka ei ollut vironnut ja hetken Randi pelkäsi pojan kuolleen. Tämä ei liikahtanut vaikka Randi yritti ravistella tätä. Hän painoi päänsä pojan rintaa vasten ja kuuli hiukan epävakaan sydämen sykkeen. Elossa, hän ajatteli huokaisten. Tämä oli varmaankin vain tajuttomana.

-Onko Draco kuollut? Ginny kysyi kauhuissaan hänen viereltään, mutta Randi pudisti päätään.

-Ei ole, hän sanoi. Ginny huokaisi syvään. Harry oli sillä aikaa tutkinut kolme muuta matkustajaa, joiden joukosta ei löytynyt professori Lonelya.

-Nuo kolme ovat kuolleet, Harry sanoi järkyttyneenä. Randi valahti kalpeaksi.

-Missä professori on? hän kysyi pelästyneenä. Harry manasi hiljaa ja muisti sitten miehen meneen vessaan juuri, kun kone oli syöksynyt. Randi ja Harry ryntäsivät vessoja kohti ja huomasivat professorin makaavan vessan lattialla. Verilammikko oli kerääntynyt miehen pään alle. Tämä oli kuollut.

Randi alkoi nyyhkyttää. Tämä oli ihan liikaa. Nyt professori oli kuollut, he olivat ainoat eloonjääneet eivätkä he edes tienneet missä he olivat. Harry veti tytön varovasti syliinsä ja Randi painoi päänsä pojan vahvaa rintaa vasten.

-Shh, kyllä kaikki järjestyy, Harry kuiskasi ja Randi nyökkäsi vaisusti. He palasivat muiden luokse ja heidän helpotuksekseen Draco oli vironnut. Hän oli kalpeampi kuin tavallisesti ja varoi visusti katsomasta kuolleita.

-Professori Lonely? Löysittekö te hänet? Ron kysyi ja Harry nyökkäsi kireästi.

-Hän on kuollut, Harry sanoi ja Ginny älähti kauhuissaan.

-Meidän on mentävä pois täältä. Kone voi vaikka räjähtää, Harry sanoi. Kaikille tuli kiire.

-Entä konetta ohjaavat miehet? Ginny kysyi ulkona, kun he olivat saaneet tavarat pihalle. Harry ja Ron lähtivät katsomaan heitä ja palasivat sitten synkkinä.

-Hekin ovat kuolleet, Harry sanoi. Randia puistatti.

-Meillä taisi olla aikamoista tuuria, Randi mutisi ja muut olivat samaa mieltä. Hetken he seisoivat epävarmoina paikoillaan ja päättivät sitten siirtyä pois koneen luota, mahdollisen räjähdyksen takia.

-Tiedättekö te lainkaan missä me olemme? Ginny kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Kaikki olivat vielä vähän shokissa. He eivät oikein voineet uskoa, että professori Lonely oli kuollut.

-Hei, entä ne kaksi seiskaluokkalaista poikaa, jotka olivat meidän mukana? Missä he ovat? Ron muisti äkkiä. Harry meni takaisin sisälle, vaikka muut estelivätkin, mutta palasi jonkin ajan kuluttua typertyneenä.

-He ovat kadonneet! En nähnyt heitä missään, Harry oli ällistynyt.

-Kadonneet? Mutta eiväthän he voi .. tarkoitan, että eihän kukaan nyt voi kuin tuhka tuuleen kadota, Randi änkytti. Harry kohautti harteitaan.

-En todellakaan tiedä, Harry huokaisi. Draco hieroi kivistävää päätään.

-Arvasin, että tänne lähtö oli typerää, Draco manasi. Randi mulkaisi häntä.

-Miksi sitten lähdit mukaan? Ketään ei pakotettu, Randi äyskäisi ja Draco katsoi häntä jäätävästi.

-Senkin typerä pikku idiootti – Draco aloitti, mutta Harryn kiukkuinen mulkaisu keskeytti hänet.

-Nyt riittää! Jos haluat pysyä porukassa mukana, lakkaat valittamasta ja teet niin kuin me sanomme, Harry kivahti. Draco risti käsivarret rinnalleen ja katsoi Harrya ylimielisesti.

-Minun ei tarvitse totella sinua missään asiassa. Olemme samanikäisiä ja kaiken päälle minä olen se parempaan sakkiin kuuluva, joten teidän kuuluisi totella minua, Draco tokaisi.

-Ja olisimme samalla Siperiassa asti, Ron mutisi.

-Lopettakaa nyt, olkaa kilttejä! Tästä ei tule mitään, jos me vain tappelemme, Ginny älähti. Hän ei pitänyt siitä, että Harry ja Draco kinastelivat kaiken aikaa. Poikien kinastellessa hän ei tiennyt kumman puolelle asettuisi, sillä hän piti kaikesta huolimatta molemmista.

-Ginny on oikeassa. Yritetään käyttäytyä fiksusti, Randi pyysi ja pojat nyökkäsivät kireästi.

-Taikasauvojemme pitäisi olla repuissa. Jos vastaan tulee petoja, Ron sanoi, kaivaen reppunsa sisältöä. Ginny hänen lähellään jäykistyi.

-Petoja? tyttö kysyi pienellä äänellä. Ron virnisti ja löysi sauvansa.

-Kuten leopardeja, puumia, tiikereitä – Ron aloitti. Hän vaikeni kuitenkin, kun Ginny valahti huolestuttavan kalpeaksi.

-Minä vain pelleilin! Ron huudahti, sillä hän pelkäsi Ginnyn pyörtyvän.

-Mihin meidän pitäisi lähteä? Randi kysyi Harrylta. Poika haroi tummia hiuksiaan ja katsahti tyttöön epävarmana.

-Itse asiassa en tiedä. Minulla ei ole mitään aavistusta siitä, missä me olemme, Harry huokaisi masentuneesti. Randi puraisi alahuultaan.

-Meidän kannattaa ainakin kulkea tuon metsikön halki. Siellä tuskin on kovin vaarallista, sillä tämä ei ole mikään viidakko, Randi hymyili ja Harry nyökkäsi.

-Lähdetään sitten liikkeelle! Harry huusi ja he keräsivät tavaransa ja lähtivät kävelemään metsään päin. Sitten heidän takaansa kuului valtaisa pamahdus, joka sai lähimmät linnut pyrähtämään lentoon. Kone oli räjähtänyt. 

Metsässä oli kuuma. Hiki virtasi pitkin heidän kasvoja, kun he yrittivät liikkua sankan metsän halki. Auringon valo siivilöityi puiden lomasta ja loi maahan puiden ja lehtien varjoja.

-Antaisin mitä tahansa lasillisesta viileää vettä, Ginny henkäisi ja Randi virnisti, pyyhkäisten hiuksia kasvoiltaan.

-Olen samaa mieltä, Randi huokaisi. Draco ilmaantui samassa Ginnyn viereen.

-Mitä tahansa? poika kysyi veitikkamaisesti. Ginny huokaisi ja haroi hiuksiaan, kääntäen ruskeiden silmiensä katseen Dracoon.

-Ihan mitä tahansa, Ginny vakuutti. Draco laski reppunsa ja Ginny katsoi hölmistyneenä, kun poika veti esiin juomapullon.

-Siellä on vettä. Juo, Draco käski ja Ginny totteli. Hän katsoi silmät suurina Dracoa.

-Tämähän on kylmää! Mutta miten? Pullohan on ollut kuumassa repussa monta tuntia – Ginny ihmetteli. Draco loisti tyytyväisenä.

-En kerro. Se on minun ja isäni välinen salaisuus. Saatte kyllä sen joskus selville, Draco myhäili. Ginny kierrätti pulloa ja kaikki joivat ahnaasti.

-Kerrankin teit jotain fiksusti, Harry huoahti. Randi vilkaisi poikaa varoittavasti. Hänen ei tarvinnut haastaa riitaa ihan tahallaan. Onneksi Draco ei tuntunut kuulevan.

-Mites sen lupauksen laita oli? Mitä tahansa - ? Draco muistutti ja Ginny punastui.

-Se nyt oli vaan semmonen typerä – Ginny takelteli nolostuneena. Draco nauroi ja Ginny katseli häntä haltioituneena. Hän nauroi niin harvoin. Miksei Draco voinut nauraa useammin? Pojan kasvothan ihan loistivat tämän nauraessa …

-Jatketaan matkaa, Harry sanoi. He nostivat reput selkäänsä ja jatkoivat kävelemistään. Draco ja Ginny tuntuivat löytäneen yhteisen puheenaiheen ja he kävelivät hiukan kauempana muista.

-En voi uskoa tätä. Ginny on retkahtanut Dracoon. Ja vain sen takia, että pojalla oli kylmää vettä mukanaan, Ron tuhahteli. Randia hymyilytti.

-Sinusta voisi luulla, että olet mustasukkainen, Randi nauroi. Ron punastui.

-Ginny on siskoni, hän sanoi ja Randi nyökkäsi.

-Tiedän sen. Älä nyt hikeenny. Minä – Randi keskeytti, kun edestäpäin kuului kiljaisu. Heidän katseensa porautuivat Dracoon ja Ginnyyn, mutta ainoastaan Draco seisoi edellä. Hän katsoi alaspäin, ja kun he tulivat paikalle, hänen katseensa kohdistui heihin.

-Ginny putosi kuoppaan, hän tokaisi, kuin se olisi ollut arkipäiväistä. Ihan kuin Ginny putoilisi joka päivä kuoppaan.

-Ginny! Oletko kunnossa? Harry huusi, tähyillen alas pimeään onkaloon. Kuoppa vaikutti syvältä. Joku oli kaivanut sen siihen.

-Olen, kuului vaisu vastaus. – Sain vain mustelmia ja - Ginny oli hetken hiljaa ja huudahti sitten:

-Minä löysin jotain! hän kiljaisi riemuissaan.

-Mitä sinä löysit? Ron huusi.

-Jonkinlaisen … kartan, Ginny hämmentyi. Harry ja Ron vilkaisivat toisiaan.

-Miten hänet saadaan ylös? Harry kysyi. Randi haroi vaaleita, hiukan sotkuisia hiuksiaan.

-Emme me turhaan ole noitia ja velhoja. Onhan meillä taikasauvat, Randi tokaisi ja kaivoi sitten reppuaan. Hän otti esille oman sauvansa ja mietti kiihkeästi.

-Nyt keksin! Siipirdium lentiusa! hän hihkaisi. Pojat tuijottivat häntä.

-Täh? he kysyivät kuorossa. Randi huokaisi kärsimättömästi.

-Ettekö te muista ensimmäisestä luokasta mitään? Se leijuntaloitsu, Randi valaisi heitä ja Draco läimäytti otsaansa.

-Olemmepa idiootteja! No, tee se, hän kehotti ja Randi heilautti sauvaansa ja lausui.

-Siipirdium lentiusa.

Sen jälkeen Ginny alkoi hiljalleen leijua ylöspäin ja katsoi riemuissaan heitä. Hän ei edes muistanut kiittää itsensä ylös nostamisesta.

-Löysin varmaankin aarrekartan, Ginny hyppelehti kuin pikkutyttö.

-Ole hyvä vaan, Draco mutisi ja nappasi sitten kartan Ginnyltä. Hän tutki sitä tarkasti.

-Hmm… Voit olla oikeassa. Tämä saattaa olla aarrekartta tai sitten tämä vain on kartta tästä saaresta, Draco sanoi. Harry vaati saada katsoa ja Randi kumartui myös tutkimaan sitä Harryn kanssa. He katsoivat toisiaan kulmat koholla.

-Tuossa on ainakin ihan kuin rasti, Randi sanoi, osoittaen erästä piirrosta. Kartta vaikutti todella vanhalta. Se oli ruskeasta paperista tehty, sen reunat olivat palaneet ja musta kirjoitus oli alkanut haalistua. Silti he erottivat joitakin nimiä ja piirroksia sieltä.

-Sen rastin alapuolella lukee Marfow, Harry siristi silmiään lukiessaan pientä tekstiä.

-Marfow? En ole ikinä kuullutkaan, Randi hämmästyi. Harry kohautti olkiaan ja taittoi kartan.

-Mitä sinä teet? Ginny tuijotti poikaa.

-Emme me mitään aarretta ala etsimään. Me etsimme keinoa päästä täältä pois, Harry tuhahti ja Ginny puristi huulensa yhteen. Kerrankin hän oli tehnyt löydön, eivätkä he edes aikoneet tutkia sitä kunnolla.

Ginny mökötti kokonaiset 10 minuuttia, kunnes alkoi jälleen pälpättää mahdollisesta aarteesta. Draco vaikutti ainoastaan kiinnostuneelta, joten he juttelivat siitä yhdessä.

-Siellä voi olla vaikka mitä rikkauksia, Ginny huokaisi. Draco tuijotti eteenpäin.

-Kultarahoja arkut täynnä. Harry on typerä, kun emme voi lähteä etsimään sitä, Draco kivahti.

-Yritetään taivutella häntä. Jos joudumme olemaan täällä kauemminkin, tarvitsemme jonkinlaista tekemistä, Ginny naurahti ja Draco suostui.

Ilta laskeutui hyvin nopeasti. He leiriytyivät aukeaan paikkaan ja pystyttivät telttansa, jotka he olivat pelastaneet koneesta. Ne olivat kuuluneet niille parille muulle matkustajalle. Niitä oli vain kolme, joten kaikille ei riittänyt.

-Meidän on joidenkin nukuttava yhdessä, Harry sanoi, kulmiaan rypistäen. Draco katsoi häntä kuin vähä-älyistä.

-Minä en nuku kenenkään teidän kanssa, Draco tuhahti.

-Sitten saat nukkua taivasalla, Harry äyskähti. Draco sulki suunsa.

-Ginny ja minä nukumme samassa teltassa, Randi sanoi.

-Ron ja Harry voivat nukkua samassa, joten minulle jää tuo viimeinen teltta, Draco sanoi voitonriemuisesti, eivätkä he enää kiistelleet asiasta.

-Nukutko sinä? Randi kuiskasi myöhään illalla. Ulkoa kuului huuhkajan huhuilua ja yön ääniä.

-En. Miten tässä metelissä voisi nukkua? Ginny kuiskutti takaisin. Randi tukahdutti naurunsa.

-Ajattelin samaa. Tylypahkassakin oli rauhallisempaa, Randi kaipasi Tylypahkaan. Hän katui jo, että oli lähtenyt mukaan matkalle, vaikka tämä olikin hurjan jännittävää.

-Pääsemmeköhän koskaan enää takaisin? Ginny kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.

-Tottakai. Joku löytää meidät. Dumbledore alkaa pian huolestua ja sitten meitä aletaan etsiä. Varmasti koneen putoaminen on jo havaittu, Randi vakuutti ja Ginny huokaisi, kääntäen kylkeään.

-Toivottavasti olet oikeassa etkä yritä vain piristää minua. Mutta nukutaan nyt. Hyvää yötä, Ginny kuiskasi.

-Hyvää yötä, Randi vastasi, sulki silmänsä ja nukahti hyvin pian kaikesta huolimatta. 

Aamulla Randi raahautui ulos teltasta väsyneenä ja hiukset sekaisin. Harry oli ainoa, joka istuskeli ulkona, risukasan äärellä. Hän kohotti katseensa kuullessaan soran rapisevan Randin jalkojen alla. Hän hymyili.

-Huomenta. Nukuitko hyvin? Harry kysyi ja Randi nyökkäsi, istahtaen puupölkylle.

-Kohtalaisesti. Eivätkö muut ole vielä heränneet? Randi kysyi ja Harry pudisti päätään.

-Ei. Mutta me voisimmekin tässä ajankuluksemme lähteä etsimään jotain purontapaista, josta saisimme kirkasta vettä. Luulen, että kuulin yöllä ulkona käydessäni puron solisevan, Harry sanoi ja Randi innostui.

-Loistavaa. Mennään vaan. Kaipaankin jo peseytymistä, Randi huokaisi.

He ottivat juoma-astiat mukaansa ja lähtivät kahdestaan tallustamaan sinne päin missä Harry arveli puron olevan. Randi ei tosin kuullut mitään solinaa.

-Kunpa meillä olisi luudat. Voisimme lentää kotiin, Randi huokaisi yllättäin. Harry virnisti.

-Ja mitähän ihmiset siitä tuumaisivat?  He varmaankin luulisivat tulleensa hulluiksi, jos he näkisivät meidän liihottavan heidän ohitseen, Harry tuumasi ja he nauroivat ajatukselle. Sitten Harry pysähtyi ja Randi törmäsi häneen, kun oli kulkenut hiukan takana.

-Tuossa se on! Mitä minä sanoin! Harry huudahti ja Randi hymyili haltioituneena. Puro oli aika leveä ja kiemurteli mukavasti. Kivet näkyivät selvinä pohjassa ja vesi oli kristallinkirkasta. Randi ja Harry ryntäsivät yhdessä puron äärelle ja kauhoivat astiat täyteen puhdasta vettä.

-Mmm … Maistuupa hyvältä, Randi huokaisi, juoden sitä niin paljon kuin jaksoi.

-Mennäänkö uimaan? Harry kysyi ja Randi nyökkäsi, mutta pysähtyi sitten kädet paitansa napeilla.

-Eihän meillä ole uimapukuakaan. En aio uida alasti sinun kanssasi, Randi huudahti. Harry virnisti ilkikurisesti.

-Ei siitä olisi mitään haittaa. Mutta ei sitten. Uidaan alusvaatteisillamme, Harry ehdotti ja Randi suostui. Hän ryntäsi viileään veteen mustilla pikkuhousuillaan ja pienellä topillaan ja sukelsi. Vesi ei ollut syvää, mutta virta oli aika voimakasta. Harry ui hänen luokseen. Randin oli vaikea olla katsomatta pojan lihaksikasta rintaa, missä pienet vesipisarat leikittelivät. Harry näytti niin vahvalta ja hyvännäköiseltä. Se oli uskomatonta, sillä vielä muutamia vuosia sitten Harry oli ollut pieni pojanrääpäle.

-Mitä sinä hymyilet? Harry kysyi. Randi naurahti ja sipaisi vaaleita, märkiä hiuksiaan.

-Ajattelin sitä, miten paljon sinä olet kasvanut, Randi tokaisi. Harry kohensi ryhtiään.

-Eikö olekin upeaa? Enää Dracokaan ei paljon uskalla pistää minulle vastaan, kun olen häntä pidempi ja voimakkaampi – paljon älykkäämpi, Harry virnisti ja Randi nauroi.

Yhtäkkiä virta heitti Randia ja hän olisi kaatunut ellei Harry olisi vetänyt hänet itseään vasten. He tuijottivat toisiaan ja Randi kuuli sydämensä hakkaavan. Sitten Harryn huulet laskeutuivat alemmas ja hän kurottautui huomaamattaan varpailleen ja heidän huulensa kohtasivat. Randi kietoi kätensä Harryn kaulan ympärille. Hän ei ollut ikinä saanut niin intohimoista ja kiihkeää suudelmaa kuin nyt. Hän oli varma, että Harry ei ollut paljonkaan suudellut ennen. Silti poika osasi sen taidon uskomattoman hyvin. Ehkä se tuli pojilta luonnostaan. Kuka tietää?

-Siellähän te olette? ääni kuului rannan suunnalta. Harry ja Randi hypähtivät erilleen kuin pahasta teosta yllätetyt kakarat. Randin posket liekehtivät, kun hän katsoi rannalle päin, missä Ginny ja Draco virnistelivät heille.

-Kappas Potteria! Olet päässyt jo noin pitkälle –

-Tuki suusi, Malfoy, Harry murahti ja lähti kahlaamaan rantaa kohti Randi perässään. Draco hähätti ja Ginnylläkään ei ollut nauru kaukana.

-Teitä ei voi jättää hetkeksikään kahden, Ginny tokaisi silmät tuikkien. Harry tuhahti.

-Ette te jättäneet meitä kahden. Me itse tulimme tänne, Harry sanoi ja kiskoi vaatteita märän vartalonsa päälle.

-Missä Ron on? Randi kysyi, yrittäen saada Dracon ja Ginnyn ajatukset muualle.

-Telttojen luona. Ihmettelimme, kun emme nähneet teitä ja lopulta lähdimme etsimään. Vaikka eihän teillä mitään hätää ollutkaan, Ginny tukahdutti hihityksensä. 

-Ginny – Voisitko unohtaa mitä näit? Randi pyysi, kun he kävelivät takaisin teltoille.

-Tuskin. Enkä usko, että sinäkään sitä unohdat. Miltä Harry maistui? Ginny kuiskasi. Randi huokaisi ja hymyili sitten.

-Ihanalta. En kadu meidän suudelmaamme, Randi tokaisi ja Ginny nyökkäsi.

-Se on hyvä. Ennen olisin antanut mitä tahansa, jotta Harry olisi suudellut minua. Mutta en enää – Nyt taas en tiedä mitä tahtoisin, Ginny huoahti. Randi vilkiaisi ystäväänsä.

-Olet kiinnostunut Dracosta. Uskoisin, että hänelläkin on jonkinlaisia tunteita sinua kohtaan. Huomasin eilen miten hän katsoi sinua sen jälkeen kun putosit siihen ansaan, Randi sanoi ja Ginny kohotti kulmiaan.

-Ihanko totta? Kunpa olisit oikeassa. En ymmärrä, miksi yhtäkkiä olen kiinnostunut hänestä. Isä ei varmasti ikinä hyväksyisi meidän suhdettamme. Hän vihaa Malfoyja, Ginny pudisti päätään. Hän oli kieltämättä oikeassa.

-Harry, vieläkö sinulla on se kartta tallessasi? Ginny kysyi, kun he istuivat syömässä voileipiä, mitä oli löytynyt professori Lonelyn kassista. Harry nyökkäsi.

-Emme me mene etsimään mitään aarretta, Ginny, Harry katsoi tyttöä tiukasti. Ginny huokaisi.

-Mutta meidän täytyy. Me voisimme rikastua, Harry, Ginny hehkutti.

-Mitään aarretta ei ole –

-Et sinä voi sitä tietää, Ron keskeytti hänet. Harry mulkaisi häntä.

-Oletko sinäkin Ginnyn puolella? Harry tuhahti. Ron risti käsivartensa.

-Kukaan ei ole kenenkään puolella, Harry. Me vain haluaisimme yrittää löytää –

-Mutta aikaa menee hukkaan. Emmekä osaa tulkita karttaa. Koulussa ei ole opetettu sellaista. Sen mitä opin jästimaailmassa suunnistamisesta, liittyi pelkästään perusasioihin. Eikä meillä sitä paitsi ole kompassia tai muita, Harry selitti.

-Tuskin me sellaista tarvitsisimmekaan, Ron sanoi. Harry huokaisi ja kaivoi kartan repustaan. Se oli ihan rypistynyt. Ginny nappasi sen häneltä.

-Tuossa menee aivan varmasti se puro, missä me äsken olimme. Sen mukaan aarteen pitäisi olla puron toisella puolen, Ginny sanoi.

-Kuinka me pääsemme sen puron yli? Harry kysyi.

-Uimalla? Draco ehdotti. Harry pudisti päätään.

-Virta on keskivaiheilla todella voimakasta. Huomasimme sen aamulla, Harry sanoi ja Randi nyökkäsi vahvistukseksi. Ginny katsoi Harrya.

-Voisimme tehdä leijuntaloitsun, Ginny ehdotti ja Ron innostui.

-Joo, leijuisimme puron ylitse eikä meidän tarvitsisi kastella vaatteitamme, Ron tokaisi. Harry huokaisi. Hän alkoi jäädä alakynteen. Kohta ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin lähteä etsimään aarretta. Jos sellaista nyt ikinä olisikaan.

-Siis me menemme takaisin sinne purolle? Randi kysyi, kun he olivat purkaneet leirinsä ja vetäneet raput takaisin selkäänsä. Harrysta tämä ei edelleenkään ollut hyvä idea, mutta hän ei valittanut.

-Niin olisi tarkoitus, Harry vastasi. He kävelivät purolle ja kaivoivat esiin taikasauvansa. Jokainen lausui vuorollaan siipirdium lentiusa ja sitten he leijuivat vuorotellen puron yli.

-Mihin nyt? Draco kysyi. Harry tutki karttaa ja rypisti kulmiaan.

-Tämän mukaan – ööh – oikealle? Harry ei ollut varma. Randi otti kartan häneltä ja vahvisti hänen arvauksensa. Niinpä he lähtivät oikealle.

-Se paikka, missä kartta sijaitsee, on jonkinlainen luola tai kivirykelmä tai jokin vastaava, Ginny sanoi. Harry pudisti päätään.

-Tämä on hullua. Jahtaamme olematonta, kun meidän pitäisi löytää meri ja hälyttää jollakin keinoin apua, Harry huokaisi. Randi hymyili.

-Ei tämä kauaa vie. Voimmehan sitä paitsi pitää vähän hauskaakin. Ties vaikka todella löytäisimme jotakin, Randi sanoi. Harry kohautti olkiaan.

-Ehkä se on jo löydetty. Tuo kartta on todella vanha. Ja miksi se oli siellä kuopassa? Jonkun on täytynyt laittaa se sinne, Harry sanoi. Randi rypisti kulmiaan.

-Tai ehkä joku pudotti sen kuoppaan tai putosi sinne itse ja hukkasi sen. Vaihtoehtoja löytyy paljon, Randi tokaisi.

-Jokohan meitä muuten kaivataan Tylypahkassa? Randi kysyi, kun he lepäsivät varjoisassa paikassa. Ginny huoahti.

-Toivon sitä todella. Dumbledore ainakin käynnistää etsinnät heti, kun tajuaa meidän kadonneen, Ginny sanoi varmuudella. Randi oli samaa mieltä.

-He varmaan luulevat, että olemme kuolleet, kun löytävät koneen jäännökset, Randi sanoi äkkiä. Ginny huolestui.

-Entä jos he eivät silloin lähdekään enää etsimään meitä? Silloin jäämme tänne ikuisiksi ajoiksi, Ginny pohti. Molemmat vaikenivat. Se mahdollisuus todella oli olemassa. Mitä he silloin tekisivät?  

Randi oli torkahtanut. Hänen päänsä nuokkui Harryn olkaa vasten. Kaikkialla oli hiljaista, vaikkei ollut edes yö. Aurinko porotti armotta ja oli todella kuuma. Harry liikahti varovaisesti, jotta ei olisi herättänyt Randia. He olivat kaikki aika väsyneitä, tuskin kukaan oli nukkunut kunnolla pariin päivään.

-Eikö meidän pitäisi jatkaa jo matkaa? Ron kuiskasi hänen vierestään. Harry kohautti olkiaan.

-Minun puolestani se käy, mutta tytöt ovat väsyneitä. Annetaan heidän levätä hiukan, Harry sanoi ja Ron nyökkäsi, katsoen happamana Ginnya, joka oli vahingossa torkahtanut pää Dracon sylissä. Dracolla ei näyttänyt olevan mitään sitä vastaan.

-Mitenköhän Hermione pärjäilee? Opiskelee varmaankin ahkerasti, Ron tuhahti. Harry naurahti.

-Varmasti. Hän ei taida koskaan pitää edes kesälomaa. Mutta eikös hän puhunut jotakin Ruotsiin menosta? Hänen tätinsä asuu siellä tai jotain, Harry tokaisi ja Ron nyökkäsi.

-Niin se olikin. Lähdetään jo, minä en jaksa enää makoilla, Ron ponkaisi seisomaan.

Randi hätkähti hereille.

-Missä palaa? hän parahti, nähdessään Ronin nousevan niin nopeasti. Harry virnisti.

-Ei missään. Jatketaanko matkaa? hän kysyi ja Randi nyökkäsi, haukotellen. Draco ravisteli Ginnyn hereille ja niinpä he lähtivät etsimään aarretta.

-Mihin meidän pitää mennä seuraavaksi? Ginny kysäisi kiinnostuneena ja Harry vilkaisi karttaa.

-Tämän mukaan aarre sijaitsee jonkinlaisessa kalliomuodostelmassa. En ole varma. Tämä kuva näyttää niin kummalliselta. Ainakin siinä lähellä on paljon kiviä ja seinämiä, Harry huokaisi.

-Sitten pitää vain löytää samanlainen paikka. Osaatko sanoa missä olemme nyt? Ginny tenttasi. Harry vilkaisi häneen happamana. Miksi kaikki olettivat, että hän osasi tulkita karttaa?

-Tämän mukaan olemme aika lähellä. Mistä minä tietäisin? En ole mikään suunnistaja, Harry äyskähti. Ginny risti kädet rinnalleen.

-Anteeksi, että kysyin, hän tuhahti ja nappasi kartan Harryn kädestä. Draco kumartui Ginnyn olan yli ja he tutkivat karttaa yhdessä.

-Meidän pitää mennä tästä vasemmalle ja ylittää jonkinlainen silta, Ginny sanoi ja muut nyökkäsivät. Niinpä he jatkoivat matkaa.

-Tämä alkaa olla tylsää, Ron valitti.

-Itse halusit etsiä aarretta, Harry tokaisi.

-Tiedän, mutta ajattelin, että se olisi helppoa. Me vain kuljemme ja kuljemme ja olen varma, että kuljemme väärään suuntaan, Ron marisi. Harry ei jaksanut vastata. Ei hänkään tästä pitänyt, mutta Randi, Ginny ja Draco näyttivät olevan hyvin halukkaita etsimään aarretta.

-Tuolla se silta on! Randi huusi kohtapuoliin. He pinkaisivat juoksuun ja saapuivat kuin saapuivatkin sillalle.

-Onpas silta. Minä en ainakaan kulje tuosta, Draco murahti. Randi nielaisi. Silta näytti kovin huteralta. Se oli tehty laudan paloista ja osa laudoista oli rikkikin. Ainoastaan jonkinlaiset ohuet köydet pitivät sen kiinni ilmassa. Alhaalle rotkoon oli mahdottoman korkea pudotus. Ja toiselle puolelle oli pitkä matka.

-Voisimme leikkiä Tarzania, Harry ehdotti. Muut tuijottivat häntä.

-Mitä? Kuka on Tarzan? Draco kysyi hölmistyneenä. Harry huokaisi.

-Äsh, antaa olla. Mutta tuon yli emme mene. Se tästä vielä puuttuisi, että joku putoaisi rotkoon, Harry murahti. Randi haroi vaaleita, hiukan sotkuisia hiuksiaan.

-Olet oikeassa. Minusta tuon ylittäminen on liian vaarallista, hän sanoi.

-Minä menen ainakin, Ginny sanoi harmissaan. Miksi kaikki olivat niin pelkureita. Ron tarttui häntä käsivarresta.

-Et varmasti mene. Kuolet, jos ylität tuon, hän sanoi. Ginny katsoi veljeään ja kiskaisi kätensä vapaaksi.

-Enkä kuole. Saattepa nähdä, Ginny sanoi ja asteli sillalle.

-Ginny, älä viitsi, tule pois sieltä, Harry rukoili. Ginny ei ollut kuulevinaankaan, vaan nousi hitaasti sillalle. Se hoippui ja narisi ja Ginny joutui hetken aikaa pidättämään hengitystään. Sitten hän otti pari varovaista askelta ja puristi narua käsissään.

Minä selviän tästä, hän ajatteli yhä uudelleen. Sitten lankku hänen allaan petti. Ginny kiljaisi ja tarrautui köyden varaan. Siinä samassa koko köysi irtosi ja hän lähti liitämään köyden varassa kohti vastapäistä kielekettä.

-GINNYY!!! Ron, Harry ja Draco karjuivat hädissään.

-Voi ei, mitä minä kerron äidille? Ron panikoi.

Ginny mätkähti toiselle puolelle, aluskasvillisuuden sekaan. Hän istui hetken kauhusta jäykkänä paikoillaan ja yritti tasata pomppailevaa sydäntään. Luoja kuinka hän olikaan pelännyt …

-Ginny selvisi, Ron, voit katsoa, Randi sanoi. Ron oli painanut kädet silmilleen. Sitten poika otti kädet silmiltään ja huokaisi.

-Varmastiko? Eihän hän pudonnut? Ron kysyi hädissään ja Randi pudisti hymyillen päätään.

-Mitäs me nyt teemme? Ginny on toisella puolella ja me täällä, Harry sanoi.

-Tulkaa perässä! Se oli hauskaa, Ginny huusi vastapuolelta. Harry tuhahti. Hauskaa?!

-Odota siellä! Draco huusi takaisin ja Ginny heilutti kättään myöntymisen merkiksi.

-Menemmekö me? Ron kysyi kauhuissaan. Harry nyökkäsi.

-Ei ole muuta vaihtoehtoa. Kuka haluaa olla seuraava? hän kysyi.

-Minä, Draco sanoi ja tarttui erääseen köynnökseen.

-Onko se varmasti tukeva? Ettei se katkea, Harry kokeili sen kestävyyttä. Hän ei halunnut vihamiehenkään kuolevan sillä tavoin. Putoavan alas …

-Ole varovainen, Harry sanoi.

-Jos minä putoan, niin Harry – kerrothan isälle, että minä olen pahoillani, Draco katsoi häntä. Harry oli äimistynyt.

-Mistä?

-Ei sillä väliä. Ja anteeksi kaikki ne loukkaukset joita sanoin sinulle ja Ronille. En tarkoittanut niitä. Olin vain – mustasukkainen, Draco murahti. Randia hymyilytti. Tuntui varmaankin kamalalta tunnustaa kaikki.

-Ei se mitään. Mutta kyllä sinä selviät. Ja sinä saat itse sanoa isällesi, että olet pahoillasi. Mene nyt, Harry sanoi. Hän oli hiukan hämillään Dracon paljastuksista eikä tahtonut näyttää sitä. Draco veti syvään henkeä, ponkaisi jalallaan maasta ja liisi ilman halki, päätyen toiselle puolelle Ginnyn kanssa. Harry vilkaisi Roniin ja Randiin.

-Kumpi menee seuraavaksi?

-Koska sinä aiot mennä? Ron kysyi. Poika oli kalpea kasvoiltaan.

-Viimeisenä. Ron, mene sinä seuraavaksi, Harry pyysi ja Ron nyökkäsi.

-Tiedätkö, olet parhain kaveri, joka minulla on ikinä ollut, Ron katsoi Harrya ja poika naurahti.

-Samoin. Mutta sinäkin selviät. Voimme olla parhaita kavereita vielä pitkään, Harry tokaisi ja Ron nyökkäsi. Hän tarttui köynnökseen, ponkaisi jalallaan maasta ja sulki silmänsä lentäessään ilman halki juuri sinne missä Draco ja Ginny odottivat jännittyneinä.

-Randi, nyt on sinun vuorosi, Harry katsoi tytön pelokkaisiin silmiin. Randi kohotti katseensa häneen ja nielaisi.

-Minua pelottaa, hän kuiskasi. Harry veti tytön syliinsä.

-Älä pelkää, sinä selviät niin kuin Ron, Draco ja Ginnykin, Harry tokaisi ja painoi sitten huulensa Randin huulille. He katsoivat toisiaan.

-Alatko tyttöystäväkseni? Harrylta vaati paljon kysyä se. Randi karahti punaiseksi kasvoiltaan.

-Voi, kyllä! Mutta entä jos minä –

-Ei. Me selviämme. Mene nyt. Minä tulen kohta perässä, Harry sanoi. Randi nyökkäsi, tarttui köynnökseen, puristi huulensa yhteen ja ponkaisi jalallaan vauhtia. Lento halki ilman tuntui uskomattomalta. Korvissa humisi ja hänen oli puristettava köyttä niin lujaa kuin jaksoi. Sitten hän tömähti päin kalliota. Se sattui ja lujaa. Hän ei ollutkaan ponnistanut kunnolla vauhtia Hänen otteensa oli herpaantua. Hän kuuli vain jonkun huutavan kahuissaan nimeään.

-Randi!! Ei! Autetaan häntä, Ginny parahti. Randi tunsi kuinka häntä kiskottiin ylöspäin.

-Pidä kiinni, Randi. Älä irrota. Olet kohta ylhäällä, Ron kannusti.

-Ei minulla ole mitään aikomustakaan irrottaa, Randi murisi yhteen puristettujen hampaidensa välistä. Sitten hän oli ylhäällä ja tunsi turvallisen maaperän jalkojensa alla. Hän vapisi hirveästi.

-Pelästyin kuoliaaksi, Ginny rutisti ystäväänsä.

-Hei, Harry tulee, Ron sanoi ja he tekivät hänelle tilaa. Pian Harrykin oli heidän luonaan ja Randi päätyi hänen syleilyynsä.

-Minä säikähdin kamalasti, Harry mutisi hänen korvaansa. Randi hymyili heikosti. Hänen otsassaan oli mukavan kokoinen kuhmu.

-Oletko kunnossa? Harry halusi tietää ja Randi nyökkäsi.

-Kaikki hyvin. Lähdetään, hän tokaisi ja niin he tekivät.

He kävelivät vaitonaisina eteenpäin. Kukaan ei tohtinut puhua siitä, mitä sillan luona oli tapahtunut. Randi tunsi päänsäryn kasvavan. Kuhmu ei todellakaan ollut mikään pieni.

Harry vilkuili Randia vähän väliä. Tyttö oli huolestuttavan kalpea ja Harry epäili vahvasti, että hän oli saanut aivotärähdyksen. Hänellä oli kaiken lisäksi tunne, että joku tarkkaili heitä. Oli tarkkaillut jo pitkään. Hänen niskaansa kihelmöi koko ajan. Kuka heitä seurasi vai oliko hänellä vain vilkas mielikuvitus?

-Tuntuuko teistäkin, että joku seuraisi meitä? Harry kysyi lopulta. Ron vilkaisi vaistomaisesti ympärilleen, mutta ketään ei tietenkään näkynyt.

-Ei. Miten niin? Ron ihmetteli. Harry kohautti huokaisten olkiaan.

-Minusta vain on tuntunut siltä jo pitkään. Ehkä minä taidan kuvitella kaiken, Harry kiirehti sanomaan huomatessaan muiden levottomuuden.

-Toivottavasti niin. En pidä ajatuksesta, että joku vakoilisi meitä, Ginny värähti.

-Eikö teistäkin ole outoa, että tässä pahuksen metsässä ei ole näkynyt ristinsielua? Eläinten lisäksi, Ron kysyi. Harry nyökkäsi.

-Olen pohtinut samaa. Ehkä koko saari on autio. Mutta se ei ole mikään ihme. Minä en ainakaan asuisi tällaisessa paikassa, Harry tokaisi. Ron naurahti.

-En minäkään.

-Voisimmeko pitää tauon? Minua väsyttää, Randi pyysi. Harry katsahti tyttöön.

-Tottakai. Onko kaikki hyvin? Vaikutat kamalan kalpealta ja huonovointiselta, Harry tokaisi. Randi heilautti vaisusti kättään.

-Äh, tietysti kaikki on hyvin. Minua vain hiukan väsyttää, Randi mutisi. Häntä kuitenkin huimasi ja hän olisi varmaankin kaatunut, ellei Harry olisi napannut häntä kiinni.

-Juupa juu ja lehmät lentää. Nyt menemme lepäämään niin pitkäksi aikaa, että sinä paranet, Harry päätti. Kukaan ei sanonut mitään sitä vastaan. Tosin ensiksi heidän oli löydettävä paikka, missä yöpyä.

-Tuolla on jonkinlainen aukio, Ginny huomasi. He suunnistivat sinne. Harry joutui miltei kantamaan Randia, jota huimasi yhä enemmän. Päätä särki kuin Haminan kaupunkia eikä se tuntunut hauskalta. Ei yhtään. Randi yritti sulkea silmänsä, mutta sitten hän ei olisi nähnyt eteensä. Oli ihanaa päästä aukealle paikalle lepäämään. Pojat pystyttivät teltan ja Ginny ja Randi lepäsivät. Kun teltat oli pystytetty, Randi kömpi Ginnyn ja hänen telttaansa, veti vetoketjun kiinni ja nukahti miltei saman tien.

Yöllä hän heräsi kesken kaiken. Hän kuuli tassutusta ulkopuolelta ja mutinaa. Randi nousi istumaan ihmetellen kuka ulkona liikkui. Ehkä joku pojista? Hän avasi vetoketjun, varoen herättämättä Ginnya, joka näytti nukkuvan sikeästi. Päänsärky oli miltei kokonaan kaikonnut eikä häntä huimannutkaan enää.

Randi huomasi pitkän, hoikan hahmon Harryn kassin luona, joka oli laitettu poikien teltan ulkopuolelle. Randi rypisti kulmiaan. Kukaan pojista se ei ainakaan ollut. Mitä se halusi? Hahmo penkoi jotakin Harryn kassista itsekseen mutisten.

-Kuka te olette? Randi kysyi. Hahmo nousi nopeasti ja kääntyi. Pimeässä Randi ei erottanut hänen kasvojaan, mutta jotain tuttua tässä oli. Sitten mies pinkaisi juoksuun, kaatoi hänet kumoon ja katosi.

-Mitä tapahtui? Harry kömpi ulos teltasta kuullessaan Randin kiljaisevan. Ron seurasi perässä.

-Joku mies – Se penkoi kassiasi, Randi selitti hengästyneenä. Harry rypisti kulmiaan.

-Miksi? Tunsitko sinä sitä? Harry kysyi. Randi kohautti olkiaan.

-Minusta hän näytti tutulta. En kuitenkaan saa päähäni ketä hän muistutti. En usko, että hän löysi etsimäänsä, Randi tokaisi. Harry auttoi tytön seisomaan.

-Ehkä mies etsi aarrekarttaa, Ron ehdotti. Harry vilkaisi poikaa.

-Sehän on housujeni taskussa, Harry sanoi. Ron kohautti olkiaan.

-Eihän mies sitä tiennyt, hän sanoi ja Harry nyökkäsi.

-Taidat olla oikeassa. Mennään takaisin nukkumaan. Toivottavasti se mies ei tule uudestaan. Otan varmuuden vuoksi kassini telttaan, Harry sanoi ja pian he olivat taas täydessä unessa, kaikesta huolimatta.

Seuraavana päivänä he jatkoivat aarteen etsintää. Sää oli synkempi kuin eilen; taivas oli harmaa ja ilmassa oli sateen tuntua, mutta se ei lannistanut heitä.

-Saari on varmaankin aika iso. Olemmehan kulkeneet jo pitkän matkaa emmekä ole tulleet meren rantaan, Ginny tokaisi. Randi nyökkäsi.

-Olet oikeassa. Tai siten tämä ei edes ole saari. Kenties olemme jossakin kaupungissa emmekä tiedä sitä, Randi ehdotti.

-Tuskin. Se tuntuu aika epätodennäköiseltä. Olisimme varmasti huomanneet merkkejä asutuksesta, Ginny järkeili ja Randin oli myönnettävä, että tyttö oli oikeassa.

-Harry ja minä olemme muuten nyt yhdessä, Randi muisti kertoa. Ginny pysähtyi.

-Ihan oikeastiko? Sehän on ihanaa, Ginny hihkaisi. Randi virnisti.

-Niin minustakin. Harry on niin mukava, hauska, suojelevainen, listaa voisi jatkaa loputtomiin, Randi hykerteli.

-Hienoa, että teillä menee hyvin. Kunpa Dracokin tajuaisi, miten paljon pidän hänestä, Ginny huokaisi. Randi vilkaisi ystäväänsä.

-Minusta tuntuu, että hän pitää sinusta jonkin verran. Hän on ollut hyvin ystävällinen sinulle ja käyttäytynyt paremmin kuin koskaan, Randi tokaisi.

-Se ei vain riitä, Ginny levitteli käsiään ja Randi ymmärsi häntä.

Yhtäkkiä tapahtui jotain odottamatonta. Maa Ronin alla petti ja poika alkoi vajota hiljalleen alaspäin.

-Ron! Harry huudahti kauhuissaan.

-Tulkaa pois, olemme suolla! Randi parahti ja he hyppäsivät turvallisemmalle alueelle.

-Aiotteko jättää minut tänne? Ron raakkui hädissään ja tempoili, yrittäen saada itseään irti. Tuloksena oli kuitenkin se, että hän vajosi yhä enemmän suon silmäkkeeseen.

-Pysy paikallasi, Ron. Suo vetää sinua alemmas mitä enemmän liikut, Randi tiesi. Ron irvisti, mutta koetti pysyä aloillaan. Hän oli kainaloitaan myöten mudassa.

-Etsikää jotain kättä pidempää. Nyt heti, Harry komensi. He ryhtyivät hakemaan mitä tahansa, mutta sitten Draco muisti köyden, joka oli ollut eräässä kassissa lentokoneen lähellä. Poika oli napannut sen siitä, ajatellen, että he joskus tarvitsisivat sitä.

-Draco, olet ihana, Ginny hihkaisi ja suuteli poikaa poskelle. Draco karahti tulipunaiseksi kasvoiltaan ja herjauksien sijasta, käänsikin päätään sivuun peittääkseen hämmennyksensä.

Harry nappasi köyden häneltä ja heitti sen toisen pään Ronille.

-Ota kiinni, Ron. Kiedo se vaikka ympärillesi, niin me alamme vetää sinua ylös, Harry sanoi ja Ron nyökkäsi. Hän kietoi varovaisesti köyden kainaloidensa alle ja sitoi sen kiinni.

-Ok, olen valmis, Ron sanoi kasvot kalpeina. Pisamat hänen kasvoillaan erottuivat selvästi.

-Nyt vedetään. Lasken kolmeen. Yksi, kaksi, kolme, Harry sanoi ja he alkoivat kiskoa Ronia ylös.

Kiskominen kesti yllättävän pitkään. Hiki norui heidän kasvoillaan ponnistuksesta ja painostavasta ilmasta. Ensimmäiset raskaat sadepisarat alkoivat putoilla heidän päälleen, kun Ron oli saatu turvalliselle maankamaralle. He huohottivat jokainen ja katsoivat toisiaan.

-Se oli täpärällä. Kiitos, Ron henkäisi ja Harry virnisti.

-Eipä kestä. Meidän kannattaisi varmaan etsiä jonkinlainen suoja. Ollaan silti varovaisia. Suo näyttää jatkuvan. Katsokaa jalkoihinne, Harry käski. Draco laittoi köyden takaisin reppuunsa, sitten he vetivät reput selkäänsä ja jatkoivat matkaa.

-Tuolla on luola! Randi huudahti puolentunnin päästä. Sade oli yltynyt kovaksi kuuroksi ja he olivat jo litimärkiä. Hiukset ja vaatteet liimautuivat ilkeästi ihoon kiinni, mutta he yrittivät olla välittämättä siitä.

-Ihanaa päästä suojaan, Randi huoahti, kun he seisoivat luolassa. Siellä oli pimeää ja viileää.

-Jäädään tähän yöksi, Harry ehdotti ja se sopi kaikille.              

Seuraavana päivänä sade oli tauonnut. He jatkoivat matkaa. Kukin oli vaihtanut vaatteensa kuivempiin, muuten he vilustuisivat.

-Ehkä olisi jälleen aika katsoa karttaa? Ginny ehdotti. Harry huoahti ja veti kartan taskustaan.

-Emme ole kaukana kalliomuodostelmasta. Luulen, että sinne on enää vajaat kolme kilometriä, Harry tokaisi ja Ginny huudahti riemastuneena.

-Olemme huikean lähellä aarretta, hän tokaisi riemuissaan ja he alkoivat kävellä nopeammin.

Ei tuntunut kuluvan pitkääkään aikaa, kun Ron huudahti:

-Minä näen sen!

Ron oli oikeassa. He saapuivat kalliomuodostelmaan hyvin pian. Maa oli kivinen, heidän kummallakin puolellaan kohosivat suuret kallioseinämät.

-Tuolla on jonkinlainen luola, Draco huomasi ja he menivät sinne.

-Onko kellään taskulamppua? Harry kysyi. Randi laski reppunsa maahan ja otti esiin pienen taskulampun.

-Tämä ei valaise paljonkaan, mutta se on ihan käytännöllinen, Randi ojensi sen Harrylle, joka otti sen.

-Tulkaa perässä, Harry tokaisi ja lähti luolan pimennokseen. Randi veti syvään henkeä ja lähti seuraamaan poikaa. Muut tulivat hiukan epäröiden perässä.

-Onko tämä varmasti viisasta? Ginny kysyi pienellä äänellä.

-Itsehän sinä halusit löytää aarteen, Harry sanoi edestäpäin.

-Juu, mutta en mistään kosteasta, pimeästä luolasta, Ginny älähti.

Yhtäkkiä luolan täytti siipien kahina. Siinä samassa heidän kimppuunsa hyökkäsi parvi hurjistuneita lepakoita. Randi ja Ginny kiljuivat.

-Apua, ottakaa ne pois! Ginny huusi, huitoen käsillään. Harry veti taikasauvansa taskustaan ja huusi: - Liikkumatis!

Lepakot pysähtyivät ja alkoivat liikkua hiljaa paikoillaan, eivätkä ne enää häirinneet heitä.

-Kiitos, Harry, Randi henkäisi, hiukan vapisten. Harry veti tytön kainaloonsa.

-Parasta, että pysyttelet lähelläni, Harry mutisi hänen korvaansa ja Randi punastui. Onneksi oli pimeää eikä kukaan nähnyt sitä.

-Jatketaan matkaa, Harry pyysi eikä muiden auttanut muu kuin seurata Harrya. Maassa oli vettä ja heidän jalkansa kastuivat. Jostain kuului tasaista veden tippumista.

-Olisi ehkä sittenkin pitänyt kuunnella sinua, Harry, ja jättää koko homma sikseen, Ginny mutisi. Harry hymähti ja siirsi kostean hiuskiehkuransa silmiensä edestä.

-Älä nyt luovuta, Ginny. Meistä voi kohta tulla rikkaita, Harry tokaisi.

-Toivottavasti, sillä muuten olemme tehneet tämän kaiken turhaan, Ginny huokaisi.

Yhtäkkiä lattia vietti jyrkästi alaspäin ja he alkoivat liukua alaspäin.

-Mitä tapahtuu? Ron huusi, yrittäen pysäyttää luisua, mutta se ei tehonnut. Sitten he putosivat veteen. Vesi oli mustaa ja ylettyi heitä vyötärölle asti.

-Loistavaa. Pesua minä kaipasinkin, Ron marisi. Randi kömpi seisomaan.

-Harry, missä sinä olet? hän kysyi pelästyneenä, kun ei nähnyt poikaa missään.

-Täällä, Harry tuli pintaan.

-Pudotin taikasauvani johonkin, Harry sanoi synkästi.

-Pahus. No, onneksi minulla on taikasauva vielä repussa, Randi sanoi. Reppu painoi kyllä inhottavasti ja kaikki vaatteet sen sisällä olivat jo kastuneet, mutta hän ei uskaltanut heittää sitä menemään.

-Toivottavasti täällä ei ole alligaattoreita, krokotiilejä tai muita vastaavia, Draco toivoi. Ginnyltä pääsi pelästynyt inahdus.

-Voisiko täällä olla? hän kysyi ja Draco nyökkäsi.

-Kuka tietää? Tämä on muutenkin niin eriskummallinen paikka. Mihin me nyt menemme? Draco halusi sitten tietää.

-En tiedä. Yritetään uida eteenpäin. Ei ole muuta mahdollisuutta, Harry sanoi. Randi irvisti.

-Voisimme aivan hyvin kävelläkin. Minun jalkani ainakin yltävät pohjaan saakka, Randi tokaisi eikä muilla ollut mitään sitä vastaan – päinvastoin.

He kävelivät hitaasti, sillä vedessä liikkuminen oli raskasta. Harry oli kadottanut sekä taskulampun, että taikasauvansa alas tultaessa ja nyt heidän piti kulkea pimeässä.

-Täytyy ostaa uusi sauva, kun pääsemme pois täältä, Harry mutisi.

-JOS pääsemme pois täältä, Ron korjasi. –Mitä epäilen vahvasti, sillä tämä näyttää melko toivottomalta, hän huoahti. Harry vilkaisi varoittavasti ystäväänsä. Tyttöjä ei saanut huolestuttaa liikaa, Ronkin tajusi sen ja sulki suunsa.

-Harry, mikä tuo on? Randi kysyi pelästyneenä, kun jokin valtaisa ilmestyi veden pinnalle. Sen lonkeromaiset jalat heiluivat ilmassa.

-Mustekala. Olen lukenut noista, Harry sanoi ja perääntyi, vetäen Randia mukanaan.

-Mitä se voi tehdä meille? Ginny kuiskasi kauhuissaan ja yritti kyyristellä Dracon selän takana.

-Syödä suihinsa, Draco murahti.

-Ole hiljaa, Ron sähähti.

Mustekala lähestyi heitä. Se liikkui hitaasti, mutta varmasti heitä kohti.
-Randi, missä taikasauvasi on? Harry kysyi nopeasti. Randi kiskoi repun selästään ja alkoi avata sitä vapisevin sormin. Lopulta reppu aukesi ja Randi otti sen käteensä.

-Osaatko jotain loitsuja? Randi kuiskasi. Hänen äänensä kuulosti oudolta omissa korvissaankin.

-Muutaman. En ole varma tehoavatko ne noin isoon otukseen, Harry nielaisi.

Yhtäkkiä jokin kietoutui Randin jalan ympärille ja hän tajusi kaatuvansa päistikkaa veteen. Hetkeksi aikaa hän vajosi uppeluksiin ja sai korvat ja silmät täyteen likaista vettä. Huudahdus hukkui hänen huulilleen, hän kuuli kuitenkin kuinka joku karjui hänen nimeään. Mustekala oli saanut hänestä otteen. Randi räpiköi, koettaen päästä pintaan. Sitten hän pääsi hetkeksi aikaa ja sai vedetyksi henkeä.

-Apua! Hän kiljui. – Selittäkää tuolle, etten maistu hyvältä, Randi huusi, kunnes vajosi jälleen veteen. Ginny ynähti.

-Ihan kuin se kuuntelisi, hän mutisi, kasvot liidunvalkoisina. Harry syöksyi otusta kohden ja kohotti sauvaansa.

-Karkotaseet, hän lausui. Hänen sauvastaan syöksyi valoa, joka osui mustekalaan. Siinä samassa Randi oli vapaa. Hän pärski ja koetti saada hengityksen taas kulkemaan. Joku kiskoi hänet jaloilleen.

-Mennään vielä kun voidaan, Ron huusi ja he lähtivät juoksemaan niin nopeasti kuin pystyivät. Mustekala lähti heidän peräänsä. Se liikkui salamannopeasti, sai kerran Dracon jalasta kiinni, mutta Harry iski siihen jälleen yhden loitsun, minkä ansiosta se paiskautui seinämää päin ja katosi syvyyksiin.

-Tulkaa, se voi vielä nousta, Harry sanoi. Ginny auttoi Dracon pystyyn ja yhdessä he juoksivat eteenpäin. Sitten Harry törmäsi jonkinlaiseen seinämään. Hän nosti jalkaansa ja ne osuivat rappusiin.

-Tästä pääsee pois vedestä. Tulkaa perässä, Harry komensi ja nousi rappuset ylös. Muut seurasivat häntä ja sitten he olivat turvassa.

Kaikki hengittivät raskaasti ja koettivat saada sydäntään rauhoittumaan.

-Se oli täpärällä, Ron huohotti, vatsaansa pidellen. He olivat litimärkiä, mutta se oli heidän pienin murheensa.

-Kuinka me nyt pääsemme takaisin, kun tuolla asustaa tuollainen peto, Randi kysyi. Häntä inhotti vieläkin ajatella, kuinka sen suomuinen lonkero oli kietoutunut hänen jalkansa ympärille.

-Meidän löydettävä jokin toinen reitti, Harry sanoi. He kiskoivat jälleen reput selkäänsä ja jatkoivat matkaa.

-Olemme rikkoneet alaikäisten velhojen koskevaa säädöstä. Olemme taikoneet, Ron tokaisi yhtäkkiä. Harry hymähti.

-Se tuskin on suurin murheemme. Ja se oli itsepuolustusta. Muutenhan olisimme kuolleet, Harry huomautti ja Ron nyökkäsi.

-Ehkä he eivät sitten anna meille kovin pahaa rangaistusta, Ron kuulosti huolestuneelta. Harry ei kuitenkaan vastannut, vaan hän mietti mahdollisuutta päästä luolasta pois.

-Pidetäänkö lepotauko? Randi ehdotti. Häntä väsytti ja kolotti joka puolelta. Harry vilkaisi häntä.

-Oletko kunnossa? hän kysyi ja Randi nyökkäsi, koettaen hymyillä.

-Tottakai, väsyttää vain hiukan, hän mutisi ja nojasi kosteaan seinämään. Yhtäkkiä tapahtui jotain outoa. Seinämä alkoi liikkua taaksepäin ja Randi kompuroi, meinaten kaatua. Harry kiskaisi hänet nopeasti pois, ettei hän olisi mennyt oven mukana toiselle puolelle. He tuijottivat aukkoa, joka oli ilmestynyt heidän eteensä.

-Salakäytävä, Ron kuiskasi haltioissaan.

-Aarre voi olla siellä, Ginny innostui ja ryntäsi ovea kohden.

-Odota! Emme tiedä mitä siellä on. Minä menen ensin, Harry sanoi ja Ginny huokaisi. Hän ei kuitenkaan pannut vastaan, vaan seurasi Harrya heti tämän jäljessä. Muut tulivat hiukan taaempana.

Käytävä tuntui pitkältä. Siellä haisi ummehtuneelle ja jostain tippui kaiken aikaa vettä heidän niskaansa. Jotakin vilahti aika ajoin heidän jalkojensa ohitse ja Ginnyn täytyi purra hammasta, ettei hän olisi kirkunut. Rottia. Hän inhosi rottia. Sitten he saapuivat suurelle ”aukiolle”. Se oli pyöreän muotoinen eikä siellä näyttänyt olevan mitään. Kunnes Ginny erotti kaksi arkkua seinän vieressä.

-Aarre! Me löysimme aarteen! Ginny kiljui ja säntäsi aarrearkkujen luokse muut kannoillaan.

Hän kokeili kumpaakin arkkua, mutta ne eivät auenneet.

-Pahus! Hän älähti.

-Odota. Väisty sivuun, Harry pyysi ja Ginny totteli. Harry osoitti sauvallaan toisen arkun lukkoa.

-Alohomora, hän lausui. Sitten arkku napsahti auki. Heidän silmänsä pyöristyivät. Arkku sisälsi niin paljon kultakolikoita, että he eivät olisi ikinä jaksaneet laskea niitä. Arkku oli ääriään myöten täynnä.

-Me olemme rikkaita, Ginny alkoi pomppi ympäri luolaa ja Draco yhtyi hänen riemuntanssiinsa.

-Avataan toinenkin, Randin ääni vapisi kiihtymyksestä. Mikä löytö. Harry nyökkäsi, veti syvään henkeä ja lausui jälleen alohomoran. Sitten sekin lukko napsahti auki. Sen sisältä paljastui kasa erilaisia arvoesineitä, kultaisia, hopeisia rannekoruja, sormuksia, maljakoita, kaikenlaista.

-Oih, Randi painoi kädet poskilleen.

-Miten me saamme ne mukaamme? Draco kysyi, kun he olivat rauhoittuneet hiukan.

-Me –

-Siitä teidän ei tarvitse huolehtia, kalsea ääni kuului heidän takaansa. Harry jäykistyi ja he kääntyivät hitaasti ympäri.

-Professori Lonely?  Harry tuijotti hiukan rähjääntyneen näköistä miestä. Hänellä oli ase kädessään. Mihin hänen taikasauvansa oli joutunut?

-Mutta te-tehän kuolitte? Harry parahti. Lonely nauroi koleasti ja asteli heitä lähemmäs.

-Ehei, te vain luulitte minun kuolleen. Ette tulleet kokoilemaan pulssiani. Sain vain aikamoisen tällin päähäni. Verta oli lattialla ja luulitte sen tähden minun kuolleen, Lonely sanoi voitonriemuisena. Randi nielaisi.

-Miten pääsit koneesta? Sehän räjähti.

-Minulla oli aikaa, kun te vain häsläsitte kaikkea muuta. Suunnittelin tätä jo pitkään. Tiesin tästä kadonneesta aarteesta, Blue Canoenin salaisuudesta. Aluksi hain karttaa itse, mutta sitten te löysitte sen, joten aloin seurata teitä, sillä tiesin teidän löytävän aarteen, ja oikeassahan minä olin kaiken aikaa. Yhdessä vaiheessa otteeni oli pettää, kun hiivin leiriinne ja etsin aarrekarttaa Harryn repusta, mutta en löytänyt sitä, Lonely kertoi.

-Se olit siis sinä! Harry huudahti ja Lonely nyökkäsi. Hänen silmänsä kiiluivat mielipuolisesti. Hän katsoi ahnaasti kultarahoja.

-Minusta tulee rikas. Kukaan ei epäile tarinaani. Minä tapan teidät ja pakenen aarteiden kanssa, Lonely nauroi hullun lailla. Randi vapisi pelosta. Ase miehen kädessä ei ollut kovin vakaa, tämä ei selvästikään ollut tottunut ampumaan, vaan käyttämään taikasauvaa.

-Puhutaan nyt kunnolla. Voimme jakaa saaliin, niin kenellekään ei käy kuinkaan, Harry ehdotti. Lonely pudisti päätään.

-Ehei, ei tule kuuloonkaan. Olen tilannut helikopterin tänne, sen pitäisi tuossa tuokiossa saapua luolan ulkopuolelle. Selitän kuskille, kuinka te olitte kuolleet räjähdyksessä. Kukaan ei saa tietää, että minä tapoin teidät, Lonely tokaisi ja kohotti kättään Harryn rintaa kohti.

Hän oli kuitenkin unohtanut Ronin, jolla oli myös taikasauva tallessa. Siinä samassa Ron lausui:- Karkotaseet, ja Lonely lensi päistikkaa seinää kohti. Ase lennähti hänen kädestään ja Draco syöksyi nappaamaan sen.

-Suunnitelmasi taisi mennä mönkään, Lonely, Draco sanoi inhoten. He sitoivat miehen, joka yritti päästä irti, siinä kuitenkaan onnistumatta.

-Sinun on parasta kertoa meille ulospääsy, tai jäät tänne loppuiäksesi, Harry sanoi jäisesti. Lonelylla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kertoa reitti, miten he pääsisivät pois luolasta.

-Haetaan aarteet myöhemmin. Ehkä olisi parasta merkitä reitti jotenkin, Harry ehdotti ja niin he päättivät tehdä.

-Oih, ihanaa, valoa, Randi hengitti syvään raikasta metsän tuoksua. Kukaan ei ehtinyt sanoa mitään, sillä sitten heidän eteensä laskeutui helikopteri.

-Dumbledore! Harry huudahti, kun Tylypahkan rehtori laskeutui koneesta. Ohjaamossa istui pieni mies, joka kurkotti kaulaansa nähdäkseen, mitä oikein tapahtui.

-Oletteko kunnossa? Sain viestin helikopterin lentäjältä, että professori Lonely oli soittanut hänelle. Niinpä lähdin hänen mukaansa, Dumbledore kertoi ja katsoi kysyvänä hyvin likaisia, vetisiä nuoria, jotka hymyilivät kuitenkin säteilevästi ja alkoivat sitten puhua kilpaa.

-Me löysimme aarteen –

-Professori Lonely uhkasi meitä aseella –

-Vai niin. No, haetaan aarre ja lähdetään kotiin. Lonelyn hoidamme myöhemmin, mies viedään Azkabanin vankilaan, Dumbledore hymyili.

-Mutta miten mahdumme koneeseen? Harry ihmetteli.

-Tämä ei olekaan mikään tavallinen helikopteri, Dumbledore sanoi ja hän oli oikeassa. Kun he olivat saaneet aarrearkut helikopteriin ja menneet sinne itse, se olikin suurentunut huomattavasti ulkopuolelta.

-Ihanaa päästä kotiin, Randi huokaisi ja muut olivat samaa mieltä hänen kanssaan. Olipa melkoinen seikkailu!

The end