Osa 2. Kohtalokas tehtävä

Illalla satoi rankasti vettä, kun Ron ja Harry suunnistivat kulkunsa huispauskentälle. Hermione päätti sittenkin jäädä suojaan linnaan. Hän ei halunnut vilustua heti alkuvuodesta, sillä oli muutenkin paljon tekemistä.

”Aina se tekee vain läksyjä”, Ron marmatti harmissaan, kun he talsivat kenttää kohti. Taivaalle oli kertynyt päivän mittaan kasa tummia pilviä. Jossain kaukana jyrähteli ukkonen. Sade rummutti maata vasten voimalla. Pojat olivat kastuneet aivan litimäriksi.

”Kyllähän sinun olisi pitänyt Hermione tuntea”, Harry naurahti ja veti märkiä hiuksiaan taaksepäin. Ron huokaisi. Todellakin. Hermione viihtyi enemmän läksyjen parissa kuin hänen.

Ron mutristi suutaan harmissaan. Hän olisi tahtonut näyttää Hermionelle, miten lennetään. Hän olisi halunnut nähdä Hermionen ihailevat silmäykset ja hymyilevän suun, kun tyttö olisi katsellut häntä katsomosta. Nyt harjoitukset olivat pilalla.

”Piristy nyt”, Harry puristi ystävänsä olkapäätä huolissaan. Ron oli viime aikoina käyttäytynyt kummallisesti. Hän kinasteli koko ajan Hermionen kanssa. Jos tyttö kuitenkaan ei ollut hänen kanssaan, Ron oli huolissaan hänestä ja harmissaan, että tyttö oli jossain muualla. Harrysta se oli outoa, mutta hyvin suloista. Ron oli ilmiselvästi rakastumassa Hermioneen.

”Ei kai tässä muu auta”, Ron mumisi katse märässä nurmikossa, joka oli vettä tulvillaan. Heidän kenkänsä litisivät inhottavasti ja vaatteet tiputtivat vettä maahan.

”Emme me kauaa harjoittele”, Harry lupasi ennen kuin he astuivat sisälle pukuhuoneisiin.

***

Hermione katseli ulos ikkunasta synkän näköiseen maisemaan ja huokaisi. Pitikin sataa vettä! Hän olisi niin mielellään istunut katsomossa ja katsellut Ronin lentämistä. Ronista oli tullut hänelle paljon tärkeämpi kuin ennen. Hänestä alkoi tuntua, että hänellä oli jotain tunteita Ronia kohtaan.

Hermione ei kuitenkaan ikipäivänä uskaltaisi sanoa mitään tunteikasta Ronille tai poika voisi saada sydänhalvauksen. Ajatus huvitti tyttöä ja hän tirskahti, mutta vakavoitui pian.

He kinastelivat Ronin kanssa joskus aivan älyttömistäkin asioista, kuten ruuasta. Viimeksi syödessään he olivat aloittaneet kinan siitä, oliko kana hyvää perunoiden vai  ranskanperunoiden kanssa. Hermione oli ollut perunoiden kannalla, mitä Ron taas ei ollut ymmärtänyt, miten kanoja saattoi syödä ranskalaisten kanssa.

Hermione huoahti ja laski katseensa taikuuden historian kirjaan, jota oli yrittänyt lukea ennen kuin hänen ajatuksensa harhailivat taas toisenlaisille poluille. ”Herm, voitko auttaa minua?” Neville ilmestyi hänen luokseen tuskastuneen näköisenä. Hermione kohotti katseensa poikaan.

”Totta kai. Mitä sinä et osaa?” Hermione kysäisi. Neville raapi päätään.

”Näitä taikajuomatehtäviä. En tajua mitään. Tuntuu kuin lukisin hepreaa”, Neville raastoi hiuksiaan.

”Rauhoitu. Tehdään ne yhdessä”, Hermione kyykistyi lattialle ja kohta he pakersivat läksyjä päät yhdessä.

***

”Hyvät harjoitukset”, Ron kehaisi. Harry virnisti iloisesti sateesta ja kurjasta ilmasta huolimatta.

”Kiitos. Itse harjoittelit hyvin”, Harry naurahti. He palasivat sisälle linnaan ja astelivat Rohkelikkotorniin. Ron huomasi Hermionen ja Nevillen, jotka nauroivat tikahtuakseen. He supisivat jotain kuin pikkutytöt ja Ron tunsi mustasukkaisuuden riipaisevan sydäntään. Se oli typerää. Miksi hän muka olisi mustasukkainen Hermionesta? Hehän olivat vain ystäviä.

Ron ei kuitenkaan kestänyt kuunnella Hermionen ja Nevillen iloisia naurunpurskahduksia, joten hän meni poikien makuusaliin, yrittäen hillitä itseään, muuten hän olisi saattanut hypätä Nevillen kurkkuun ja kuristaa hänet.

Harry katseli Ronin menoa ja rypisti kulmiaan. Ronin täytyisi ryhdistäytyä. Mikä ihme tätä vaivasi? Harryn katse kääntyi Nevilleen ja Hermioneen, ja hän alkoi ymmärtää. Ron oli pahuksen mustasukkainen. Ajatus tuntui oudolta. Olivathan Ron ja Hermione sentään hänen ystäviään. Oli outoa, että he ehkä joskus rakastuisivat toisiinsa …

***

Seuraavana päivänä ensimmäisenä oli pimeyden voimilta suojautumista. Hermione ei olisi tahtonut kuunnella Tatuksen hiljaista ääntä, mutta hänen oli pakko.

”En kestä katsella sitä vampyyria”, Ron mutisi, kun he laahustivat kolmistaan kohti pimeyden voimilta suojautumisen tunnin luokkaa.

”Ei Tatus ole vampyyri”, Hermione kiisti.

”Älä intä. Mihin sinä olet Nevillen hukannut?” Ron irvaili. Hermione punastui.

”Mitä tuo oli olevinaan?” hän tivasi. Ron tuhahti ja pyöräytti silmiään.

”Ihan kuin et tietäisi”, Ron huoahti. Hermione katsahti kysyvästi Harryyn, joka kohautti olkiaan.

Hermione huokaisi. Ron suuttui nykyään pienistä asioista. Mitä he nyt Nevillen kanssa olivat tehneet? Paitsi läksyjä eilen illalla. Oliko se väärin?

”Tarkoitatko sitä, kun me teimme läksyjä yhdessä eilen illalla?” Hermione kysyi.

”Hah, läksyjä muka. Olipas teillä hauskaa läksyjä tehdessä”, Ron irvisti.

”Älä aina viitsi, Ron! Sinä olet ihan mahdoton”, Hermione tuskastui. Ron kohautti olkiaan eikä vastannut enää. Ehkä hän olikin mahdoton, mutta hän ei mahtanut sille mitään.

***

Hermione istahti kauas Ronista ja Harrysta, Nevillen viereen, jossa oli vapaa paikka. Ron mulkoili häntä murhaavasti, mutta Hermione ei välittänyt. Nevillen pyöreät kasvot sulivat hymyyn, kun Hermione istahti hänen viereensä.

”Mikset istu Ronin ja Harryn lähellä?” Neville ihmetteli sitten, pyöritellen sulkakynäänsä levottomana käsissään.

”Sinun kanssasi on mukavampaa”, Hermione vastasi ja Neville ilahtui niin, että punastui hiusjuuriaan myöten. Hermione huomasi väkisinkin, että Neville- parka oli ihastunut häneen. Sekin vielä, Hermione ajatteli huokaisten.

”Huomenta kaikille!” Tatus ilmestyi luokkaan viitta perässä hulmuten. Kaikki vastasivat tervehdykseen ja tunti alkoi.

”Tänään jaan teidät kolmen ryhmään. Kerron sen jälkeen, mitä teidän tulee tehdä”, Tatus silmäili heitä pohjattoman mustilla silmillään.

Hän katseli nimilistaa ja alkoi sitten jakaa heitä ryhmiin.

”Granger, Weasley ja Potter, Crabbe, Goyle ja Malfoy, Longbottom, Finnigan ja Brown”, Tatus luetteli kaikki läpi. Neville oli pettynyt, kun ei päässyt samaan Hermionen kanssa ja Hermione oli taas äkeissään, kun joutui tekemään työn Harryn ja Ronin kanssa.

”Kerron teille nyt mitä pitää tehdä”, Tatus hymyili hienoisesti ja sipaisi tummaa tukkaansa pois silmiltä. ”Jaan teille kaksi rastia, jokaiselle ryhmälle. Kummassakin rastissa on arvoitus, joka koskee käsittelemäämme aihetta. Teidän pitää ratkaista se ja kirjoittaa vastaus ylös paperille. Onko selvä?” Tatus kysyi, ja selvähän se oli.

Hän jakoi Tylypahkan kartan kaikille ryhmille, mistä rastit erottuivat hyvin. Hermione silmäili karttaa, jonka oli saanut. Heidän eräs rastinsa oli komerossa. Kummallinen paikka rastille. No, ehkä sen kuului olla vaikeasti löydettävä.

***

Ron, Hermione ja Harry lähtivät matkaan ensimmäisinä. Kaikki lähtivät kahden minuutin välein etsimään rasteja.

”Minä tiedän tuon komerossa olevan rastin”, Hermione sanoi.

”Hienoa. Mennään sinne sitten”, Harry hymyili ja he kiirehtivät neljänteen kerrokseen.

Samassa Ginny ilmestyi heidän luokseen. Tyttö näytti väsyneeltä ja kiukkuiselta.

”Hitsi, nukuin pommiin! En tajua, miten niin kävi”, Ginny valitti posket punoittaen harmista.

”Älä sure, minulle kävi niin ekana koulupäivänä”, Hermione naurahti.

”Mitä te tällä teette?” Ginny ihmetteli sitten.

”Etsitään rasteja”, Harry kertoi.

”Sen rastin pitäisi olla tuolla”, Hermione osoitti erästä ovea. Ginny seurasi kiinnostuneena, kuinka he menivät oven luokse ja aukaisivat sen. Komerossa oli pimeää ja tunkkainen haju pisti nenään.

”Onko se rasti varmasti tuolla?” Ron epäili.

”En minä karttaa väärinkään lue”, Hermione äyskähti. He astuivat kaikki samaan aikaan komeroon.

Sitten tapahtui jotain. Pyörre imaisi heidät mukaansa niin yllättäen, että kartta putosi Hermionen käsistä. Kipu vihlaisi hänen päätään niin voimakkaasti, että hän ajatteli päänsä halkeavan kahtia.

Hermionella ei ollut aavistustakaan mitä tapahtui. Eikä hänellä ollut aikaa miettiäkään, sillä pimeys nielaisi hänet.