Osa 16  Luolan pimennossa

Ginny tunsi tuskallisen selvästi Derendelin puristavan häntä itseään vasten ja pitävän taikasauvaa kurkullaan. Hänen oli paha kävellä, kun he olivat niin lähekkäin. Hiki valui pitkin hänen kasvojaan. Oli todella kuumaa ja kaiken päälle häntä pelotti aivan kauheasti.

Ginny keskitti katseensa edessä kulkevan Harryn selkään. Hän aisti, miten mielellään Harry olisi tehnyt Derendelista muussia. Ginny ei oikein vieläkään voinut kuvitella, että poika olikin sukua Voldemortille. Pojanpojanpoika – tai jotain vastaavaa. Ei Ginny pysynyt enää perässäkään.

He kulkivat kapeaa polkua pitkin. Viidakossa oli miltei aavemaisen hiljaista. Aivan kuin eläimet olisivat aistineet vaaran, joka uhkasi heitä. Ginny ei pitänyt hiljaisuudesta. Hän oli nauttinut eläinten ääntelyistä, vaikkakin pedot kauhistuttivat häntä. Mutta ne eivät olleet mitään verrattuna Derendeliin ja tämän pahuuteen.

Pian he saapuivat jonkinlaiselle luolalle. He menivät sisään pimeään luolaan, missä oli melko kosteaa. Vettä tipahteli jostain, sillä kuului ajoittainen tiptip. Ginny olisi halunnut potkia, kirkua tai kynsiä Derendeliä, mutta ei uskaltanut ottaa riskiä, että poika tappaisi hänet. Hän ei todellakaan halunnut kuolla!

”Tuonne! Vasemmalle!” Derendel viittasi kädellään vasempaan suuntaan. Harry mulkaisi häneen, mutta totteli, kuten muutkin. Sirius ja Remus vilkaisivat toisiaan. He pitivät taikasauvojaan piilossa viittojensa sisällä, muuten ne olisi riistetty heiltä.

He astelivat kapeaa käytävää pitkin eteenpäin. Käytävä tuntui vain kapenevan koko ajan. Siellä oli tunkkaista hengittää. Hermione toivoi olevansa jossain muualla. Hän yritti kuvitella itsensä Ronin kanssa unelmien paratiisille, missä aurinko paistaisi, tarjoilijat kantaisivat heille kylmiä virvoitusjuomia, meri aaltoilisi aivan lähellä ja linnut laulaisivat.

Hermione hymyili typerästi ja oli kompastua omiin jalkoihinsa. Edessä oleva Sirius sai hänet kuitenkin kiinni ennen kuin hän olisi menettänyt tasapainonsa. Hermione väläytti vaisun hymyn miehelle ja suoristautui. Oli aika lopettaa typerä haaveilu ja miettiä, miten he selviäisivät täältä pois.

Sitten he saapuivat ovelle, joka oli kiinni. Hermione tyrmistyi huomatessaan oven edessään. Miten se oli siihen joutunut? Kuinka se oli tehty siihen? Hermione veti syvään henkeä. Sinnekö he joutuisivat? Hermionea värisytti, mutta hän koetti rauhoittua. Ei auttanut joutua paniikkiin.

”Väistykää”, Derendel tuuppi heitä sivuun ja luovi tiensä ovelle, pitäen koko ajan Ginnya suojakilpenään. Hän otti heilautti taikasauvan ja mutisi loitsun. Ginny ei saanut sanoista selvää, mutta ainakaan poika ei sanonut Alohomoraa.

Lukko napsahti auki ja heidän eteensä avautuivat portaat. Derendel viittasi Hermionea menemään ensin. Hermione epäröi.

”Mene!” Derendel sihahti. Hermione veti syvään henkeä ja vilkaisi Roniin, aivan kuin olisi menossa kohti kuolemaa.

Hän astui ensimmäiselle porrasaskelmalle. Se kesti. Sitten hän otti toisen ja kolmannen askeleen. Neljäs porras oli hutera eikä se kestänyt hänen painoaan. Kaksi porrasta sortui ja hän tajusi putoavansa alas. Ei taas, Hermione ehti ajatella ennen kuin hän mätkähti lautojen sekaan kovalle lattialle. Hän iski päänsä johonkin ja hetken aikaa tähdet kieppuivat ympyrää.

”Hermione!” Ron huusi kauhuissaan ja aikoi rynnätä apuun, mutta Derendel esteli.

”Hän on varmaankin kuollut. Et voi tehdä mitään. Hyppää tuon aukon yli ja kävele eteenpäin”, Derendel käski. Ron murahti ja olisi halunnut pyyhkiä pojan huulilta tuon ärsyttävän hymyn. Jos Hermione oli kuollut, se oli tuon paskiaisen syytä ja Ron kostaisi tälle, vaikka se sitten maksaisi hänen oman henkensä.

”Ron!” Hermionen vaisu vastaus kantautui kuitenkin Ronin korviin ja Ron vilkaisi voitonriemuinen ilme kasvoillaan Derendeliin, joka puraisi huultaan. Hah, siitäs sait! Hermione ei kuollutkaan!

”Minä menen hänen luokseen”, Ron päätti.

”Ei! Pääset sinne alhaaltakin”, Derendel murahti ja Ron katsoi häneen epäillen, mutta hänen ei auttanut muu kuin luottaa poikaan tässä tilanteessa.

Ron lähti nopeasti laskeutumaan portaita, loikkien aukon yli. Onneksi portaat kestivät. Hän pääsi alas hyvin pian ja ryntäsi portaiden alle, missä Hermione makasi elottoman näköisenä lautojen keskellä. Ron pelkäsi tytön jo kuolleen.

”Hermione?” Ron kysyi peloissaan ja tarttui tyttöä käsivarresta, kääntäen hänet ympäri. Tyttö avasi silmänsä ja katsoi häntä heikosti hymyillen.

”Hei, Ron. Miksi minä aina putoan johonkin?” Hermione kysäisi. Ron halasi tyttöä lujasti ja silitti hänen hiuksiaan.

”En tiedä. Onneksi olet kuitenkin kunnossa. Sinulla on varmastikin todella vahvat luut”, Ron naurahti ja sipaisi Hermionen poskessa olevaa naarmua. Hermione painoi päänsä Ronin rintaa vasten.

”Nythän me voisimme paeta”, Hermione kuiskasi. Ron rypisti kulmiaan ja vilkaisi ympärilleen.

”En oikein usko, että täältä pääsee mihinkään”, Ron kuiskasi takaisin.

”Ron? Hermione? Oletteko kunnossa?” Harry huusi jostain.

”Olemme!” Ron huusi takaisin ja katsahti hymyillen Hermioneen.

”Se siitä sitten. Mutta me kestämme tämän ja selviämme tästä. Saatpa nähdä”, Ron suuteli häntä lujasti ja auttoi hänet sitten seisomaan. Hermione tarkisti, että kaikki luut olivat tallella ennen kuin he menivät takaisin muiden luokse. Derendel oli jo kärsimätön.

”Missä te taas kuhnitte? Minä jätän teidät nyt tänne. Tulen setäni kanssa sitten tekemään teistä selvää”, Derendel virnisti.

”Maltan tuskin odottaa”, Harry mumisi. Derendel irvisti.

”Haluan kiihkeästi tuhota kuuluisan Harry Potterin! Et vaikuta oikein sellaiselta kuin minä sinut kuvittelin, mutta ei se mitään. On silti mukavaa päästä tuhoamaan sinut. Anteeksi, mutta lainaan Ginnya vielä hetken aikaa, että pääsen livahtamaan täältä pois. Muuten käytätte minuun jotain typeriä taikojanne ja iskette minut tajuttomaksi”, Derendel virnisteli ja lähti hivuttamaan itseään ja Ginnya takaisin ovelle päin.

Ginny ei olisi halunnut jättää Harrya. Entä jos Derendel tappaisi hänet? Mitä hän sitten tekisi? Tai, kuolleena oli melko vaikea tehdä mitään, mutta silti. Ginny pureskeli huultaan. Miten hän pääsisi karkuun?

Derendel lähti kapuamaan ylös portaita, pitäen tiukasti Ginnyn itseään vasten lukittuna. Hän virnisteli Harrylle ja muille kavutessaan portaita takaperin. Sitten hän pääsi ovelle ja aukaisi sen. Sen jälkeen hän siirtyi nopeasti oven toiselle puolen, työntäen Ginnyn alas portaita.

Ginny huitoi käsillään, tajuten putoavansa samaan aukkoon kuin Hermionekin. Hän kiljahti ja yritti suojata päätään. Samassa joku huusi:

”Siipirdium Lentiusa!”

Ginny tajusi nousevansakin ilmaan. Hän hengähti hiljaa ja katsoi alas, missä Lupin osoitti häntä taikasauvalla. Ginny kohotti vapisevan kätensä kiitokseksi ja Lupin hymyili. Ginny alkoi hiljalleen leijua alaspäin, kunnes sai tukevan maankamaran alleen.

Harry syöksähti hänen luokseen ja veti Ginnyn rajuun syleilyyn. Ginnylta oli ilma loppua, mutta hän ei valittanut. Hän painoi päänsä Harryn lämmintä rintaa vasten ja yritti saada vapinaansa loppumaan.

”Kaikki on hyvin, nyt”, Harry kuiskasi ja suukotti Ginnyn poskea. Hän tunsi Siriuksen ja Lupinin katseet selässään. Ginny kietoi kätensä Harryn kaulan ympärille ja painoi huulensa pojan huulille, välittämättä vähääkään Harryn kummisedän kulmien kohotuksesta tai Lupinin huvittuneesta ilmeesta.

Harry tiukensi otettaan Ginnysta ja vastasi suudelmaan. Hän olisi tahtonut repiä Ginnyn vaatteet pois ja rakastella hänen kanssaan heti paikalla, mutteihan se käynyt päinsä. Ei kaikkien katseiden alla. Ei hän nyt sentään niin tyhmä ollut.

”Hei, te kaksi! Vetäkää välillä henkeä”, Lupin sanoi naurahtaen. Harry irrottautui Ginnysta ja katsoi tyttöä rakastuneesti. Hänellä oli heti parempi olo, kun tyttö oli turvassa hänen luonaan.

***

Tatus manasi itsekseen. Joku oli penkonut hänen tavaroitaan. Hän oli aavistanut jonkin olevan vinossa. Kuka se oli voinut olla? McGarmiwako? Tai se mies; Kalkaros?

Tatus rypisti kulmiaan ja naputteli sormillaan pöydän sileää pintaa. Hän tuijotti eteensä mietteliäänä. Hänen suunnitelmansa olivat menneet hiukan mönkään. Dumbledore oli jälleen terve ja hyvässä kunnossa. Kaiken päälle mies epäili jotain, sillä hän silmäili häntä aina oudosti.

Yhtäkkiä ovi avautui ja Tatus hätkähti. Hän kohtasi ovella veljenpoikansa katseen ja hänen suunsa loksahti auki.

”Mitä helvettiä sinä täällä teet? Mikset ole Host Islandilla?” Tatus jyrähti. Derendel astui huoneeseen ja sulki oven perässään. Hän asteli setänsä pöytää kohden happamana.

”Minä jouduin paljastamaan itseni. Tuli mutkia matkaan. Sinne ilmaantui kaksi semmoista outoa miestä; Remus Lupin ja Sirius Musta. Mustan tunnistin heti. Olenhan nähnyt hänestä kuvia. Minun oli pakko tehdä jotain. Niinpä vein heidät luolaan. Siellä he nyt ovat. Odottamassa, että sinä tulet tuhoamaan heidät”, Derendel selitti kiivaasti. Tatus ponkaisi seisomaan.

”Minun suunnitelmani eivät ole vielä valmiit! Derendel, mikset sinä voinut noudattaa kerrankin neuvojani?” Tatus äyskähti. Derendel laittoi kätensä puuskaan.

”Minä yritin! Mutten osannut odottaa niitä kahta miestä. He ovat paljon älykkäämpiä kuin minä. En tajua, mikseivät he keksineet tehdä jotain minulle. Ehkä he olivat liian tyrmistyneitä. Otin erään tytön panttivangiksi ja pääsin sitä kautta livahtamaan tieheni. Mutta sinun ja minun on nyt tuhottava heidät”, Derendel sanoi nopeasti. Tatus tuhahti.

”Sinä et tuhoa mitään, poikaseni. Sinä menet nyt kiltisti tätisi luokse Kiellettyyn metsään ja odotat siellä minua. Sitten, kun tulen takaisin, me suunnittelemme Tylypahkan tuhoamisen yhdessä, jonka jälkeen alamme tuhota maailmaa”, Tatus virnisti häijysti.

”EI! Sinä lupasit, että saisin tuhota Harry Potterin! Sinä lupasit”, Derendel kiljui kuin pikkupoika, joka ei saanutkaan karkkia. Tatus katsoi häntä säälien.

”Älä viitsi. En luvannut mitään sellaista. Minä haluan itse tuhota hänet. Ensi yönä, kun kaikki nukkuvat, minä hiivin komerolle ja sitä kautta Host Islandille. Ja silloin sinä ole tätisi luona. Ei mitään metkujä, Derendel. Näen kuinka vihainen olet nyt, mutta hillitse itsesi. Säästä voimiasi. Meillä on paljon parempaa tiedossa. Voimme tuhota koko maailman”, Tatus henkäisi haltioituneena. Derendel rauhoitteli itseään ja nyökkäsi.

”Hyvä on sitten. Tuhotaan koko maailma. Mutta minä en enää luota sinuun. Sinä petit minut. Sinä lupasit. Minä muistan sen. Itse sanoit näin: ”Kun kasvat isoksi, saat kunnian päästä tuhoamaan Harry Potterin”, Derendel ärähti, pyörähti kannoillaan ja harppoi ulos ovesta.

Tatus paiskasi nyrkillä pöytää ja aukaisi sitten viimeisen laatikon. Oli aika ottaa takaisinloitsu käyttöön.