Osa 1. Uusi opettaja

Hermione Granger harjasi nopein, äkäisin vedoin pörröisiä hiuksiaan, jotka olivat aika lailla takussa, katsellen samalla ulos ikkunasta. Maassa oli lammikoita, sillä yöllä oli satanut rankasti vettä. Lehdiltä tipahteli pieniä pisaroita ohikulkijoiden päälle. Taivas alkoi seljetä, aurinkokin pilkotti esiin pilvenhattaran takaa.

Hermione oli ensimmäistä kertaa elämässään hiukan myöhässä. Kello läheni uhkaavasti jo puolta yhdeksää. Muodonmuutosten tunti oli alkanut jo puoli tuntia sitten. McGarmiwa ei pitäisi siitä, että hän tuli myöhässä tunnille. Onneksi hän varmasti saisi anteeksi, sillä Hermione oli tunnollinen oppilas, joka teki aina annetut tehtävät ja käyttäytyi asiallisesti – ellei otettu lukuun niitä muutamia kertoja, jolloin hän oli rikkonut koulun sääntöjä.

Hermione huokaisi ja veti kaavun ylleen. Sitten hän nosti kirjapinon syliinsä ja änkesi kaikki laukkuunsa, mustepulloa myöten. Hän heitti laukun olalleen ja oli horjahtaa sen painosta. Kuudes vuosi oli alkanut ja opiskeltavaa oli paljon. Hermione pelkäsi, ettei selviytyisi kaikesta siitä lukumäärästä. Mitä jos hän reputtaisi jossakin kokeessa?

Hermione karisti ikävät asiat harteiltaan ja rymisti muotokuva-aukosta ulos. Lihava Leidi huikkasi hyvät huomenet hänen peräänsä, mutta Hermionella ei ollut aikaa jäädä rupattelemaan. Hän kompuroi monta kerrosta alemmas, kunnes saapui muodonmuutokset luokan eteen.

Hermione hengitti syvään ja koetti tasata pomppivaa sydäntään. Sitten hän koputti oveen.

”Sisään.” Ääni kuului huonosti suljetun oven takaa, mutta Hermione erotti sen kuitenkin. Hän aukaisi oven ja astui sisään lämpöiseen luokkahuoneeseen.

Muut rohkelikot ja kaikki Luihuiset käänsivät katseensa häneen ja Hermione tunsi miten puna levisi hänen poskilleen. McGarmiwan pistävät silmät katsoivat häntä tiukasti.

”Anteeksi, että olen myöhässä”, Hermione kuiskasi. Häntä nolotti. Draco Malfoy ja hänen luihuisystävänsä kikattivat käsiensä suojissa. McGarmiwa kohensi lasejaan nenällään.

”Saat anteeksi. Mutta otan viisi pistettä pois Rohkelikolta myöhästymisesi takia. Katsokin, että se ei toistu”, McGarmiwa varoitti. Hermione nyökkäsi, katse maahan luotuna ja asteli nopeasti paikalleen, Nevillen viereen. Neville Longbottom käänsi katseensa tyttöön.

”Luulin jo, että olit sairas”, Neville sanoi ja hymyili levottomasti.

”Kukaan ei herättänyt minua”, Hermione huokaisi.

”Parit jaettiin tunnin alussa”, Neville kertoi. Hermione nyökkäsi ja otti kirjat repusta. Hän huomasi McGarmiwan katselevan heitä varoittavasti.

***

Tunti päättyi melko nopeasti ja kaikki keräsivät kiireen vilkkaa kamppeet takaisin laukkuihinsa. Hermione jäi luokan ulkopuolelle odottelemaan Harry Potteria ja Ronald Weasleyta, eräitä rohkelikkoystäviään. Pian pojat saapuivatkin hänen luokseen.

”Uskomatonta, että tulit myöhässä”, Ron ihmetteli. Hermione pyöräytti silmiään.

”Jokainen myöhästyy ainakin kerran elämässään. Harmi vain, että sen piti tapahtua heti ensimmäisenä päivänä”, Hermione huokaisi.

”Mitä meillä on seuraavaksi?” Ron on alkoi kaivaa lukujärjestystään repustaan.

”Pimeyden voimilta suojautumista. Opettelin lukujärjestyksen eilen ulkoa”, Hermione virnisti. Ron huoahti kärsivästi ja Harry naurahti. Hermione oli Hermione. Mutta Harry piti hänestä silti.

”Hermione! Harry! Odottakaa!” Ginny Weasley, Ronin pikkusisko, joka oli heitä vuotta alemmalla luokalla kiirehti heitä kohti punainen tukka olkapäillä pomppien. Hänen ruskeat silmänsä hohtivat innostuksesta.

”Mitä teillä oli äsken? Minulla oli loitsuja. Professori Lipetit putosi taas tuolilta. Mitä teillä on seuraavaksi?” Ginny puhui nopeasti eikä kukaan ennättänyt vastata kysymyksiin.

”Rauhoitu nyt, sisko hyvä. Vedä välillä henkeä”, Ron pyysi. Ginny totteli, mutta alkoi sitten uudestaan puhua pälpättämään.

”Minulla on ennustamista. Minusta ennustaminen on jännittävää. Ai niin, arvatkaa mitä! Sain kymmenen pistettä Rohkelikolle, kun arvasin yhden kysymyksen oikein”, Ginny hehkutti.

”Sehän on hienoa! Meillä on nyt Pimeyden voimilta suojautumisen tunti. Kukahan meitä opettaa tänä vuonna?” Hermione pohti, kun he lähtivät nelistään astelemaan käytävää pitkin portaita kohti.

”En tiedä. Joku mies kuitenkin. Kuulin, kun eräät seiskaluokkalaiset pojat puhuivat hänestä”, Ginny kertoi.

***

Kellot soivat sisälle ja Ginny erosi heistä portaiden luona, lähtien yläkertaan, kun taas Harry, Ron ja Hermione suunnistivat kulkunsa pimeyden voimilta suojautumisen luokkaan. Kaikki muut olivat jo siellä, Luihuiset ja Rohkelikot. Opettajaa ei vielä näkynyt.

”Huh, emme myöhästyneet”, Hermione mutisi ja istahti melko eteen, Parvatin viereen. Harry ja Ron varasivat omat paikkansa heidän takaa.

Melko pian opettaja sitten saapuikin. Hän oli pitkä, laiha mies, jolla oli tumma hupullinen viitta yllään. Hän käveli rauhallisesti luokan eteen, pöytänsä taakse. Miehen hiukset olivat melkein pikimustat ja kammattu siististi taakse. Hänellä oli hiukan taipumusta hörökorviin. Toisessa korvassa roikkui pääkallo. Huulen poikki kulki paksu arpi, joka näytti melko pelottavalta laihoissa, kalpeissa kasvoissa. Pelottava mies oli muutenkin. Sormet olivat pitkät ja laihat, verisuonet pullistelivat kämmenistä. Viitta ei lainkaan sopinut miehen tyyliin. Se oli upouusi ja täydellisen siisti. Siinä ei ollut ainuttakaan tahraa.

Mies käänsi syvänmustat silmänsä oppilaisiin, ja jotkut hätkähtivät. Ne olivat kuin pohjaton kuilu, joka ei loppunut milloinkaan. Kasvoilla oli hiukan ryppyjä. Nenä oli melko suora ja aika pitkä. Huulet olivat kapeat ja arven takia inhottavan näköiset.

Oppilaat vilkuilivat peloissaan toisiaan. Kuka ihme tuo oli? Kuinka Dumbledore oli päästänyt tuollaisen – hirviön – heidän opettajakseen?

”Hyvää huomenta”, miehen ääni oli pelkkä kuiskaus kuin puhuminen olisi ottanut voimille. Hermione huomasi, miten miehen kädet vapisivat, kun tämä siirsi karannutta hiussuortuvaansa otsaltaan syrjään. Oppilaat mumisivat vastauksen ja opettaja yritti hymyillä. Pikemminkin hän näytti irvistävän.

”Olen teidän uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettajanne. Nimeni on Tatus Menali”, mies piti pienen tauon, tarkastellen oppilaita syvänmustilla silmillään.

”Muuta teidän ei tarvitsekaan tietää. Eiköhän sitten aloiteta”, Tatus löi käsiään yhteen ja kumartui kirjansa puoleen.

***

Tunti mateli tuskastuttavan hitaasti. Hermionekin oli tympääntynyt. Tatus puhui niin hiljaa, että ääntä piti oikein kunnolla pinnistellä, jos halusi kuulla jotain. Mies näytti yhtä helpottuneelta kuin hekin, kun kellot soivat tunnin päättymisen merkiksi. Kaikki pakenivat vauhdilla ulos luokasta.

”Kammottava opettaja. Pahempi kuin Lockhart”, Ron värisi, muistellen heidän opettajaansa, joka heillä oli ollut, kun he olivat olleet toisella luokalla.

”Ei Lockhartissa ollut mitään vikaa. Sinä olet vain kateellinen hänelle”, Hermione tiuskahti.

”Enpäs ole! Lockhart menetti muistinsa. Miten siinä nyt voi olla kateellinen?” Ron tivasi. Hermione aikoi sanoa jotain pistävää, kunnes Harry keskeytti heidän riitansa lyhyeen.

”Älkää nyt kinastelko yhdestä Lockhartista. Minusta on silti omituista, että Dumbledore antaa tuollaisen kummajaisen tulla kouluun opettajaksi”, Harry sanoi.

”Olihan Lupinkin opettajana meillä ja hän oli ihmissusi. Ehkä tämä tyyppi on vampyyri”, Ron ehdotti kiinnostuneena.

”Älä viitsi. Ei Dumbledore olisi niin tyhmä”, Hermione tuhahti.

”Ehkä hän on kesälomalla täräyttänyt päänsä”, Ron ehdotti.

”Sinä olet ärsyttävä”, Hermione kivahti.

”Ja sinä pikku nipottaja!”

Harry kuunteli vain puolella korvalla kasvavaa riitaa. Ron ja Hermione tuntuivat olevan kaiken aikaa toistensa kurkussa. Kesälomallakin he olivat kyräilleet toisiaan ja riidelleet oikein kunnolla monet kerrat, kun he kolme olivat viettäneet aikaansa Ronin perheen luona Kotikolossa. Harry ei oikein tajunnut, mikä heitä vaivasi. Eivät he ennen olleet riidelleet yhtä paljon. Mitä tahansa toinen sanoikin, toinen oli heti sitä vastaan.

Harry pohti uutta opettajaa, Tatusta. Kummallinen nimi kummalliselle miehelle. Siinä miehessä oli todellakin jotain pelottavaa. Ehkä pelottavaksi teki vain miehen ulkonäkö, joka oli kuin kauhuleffasta repäisty. Tai sitten tapa, jolla mies katsoi heitä. Harrya värisytti miehen katse, joka tuntui näkevän hänen sieluunsa saakka ja saavan selville hänen syvimmätkin ajatuksensa.

Tatus oli katsonut Harrya pitempään kuin muita. Hän oli tarkkaillut Harrya kokonaisen tunnin ripsiensä lomasta, luullen, ettei hän huomannut. Harry oli kuitenkin aistinut miehen katseen itsessään ja pohtinut, miksi tämä kaiken aikaa tuijotti häntä. Yrittikö Tatus nähdä hänen lävitseen?

”Harry, käske Ronin olla hiljaa! Minulla menee hermot”, Hermione tulistui.

”Ai sinulla! Itse kaiken aikaa kinastelet. Uskomatonta. Luulin sinun kasvaneen kesäloman aikana”, Ron ärähti.

”Hah! Minä kasvoin jo aika päiviä sitten, itse sinä olet lapsellinen”, Hermione pauhasi.

”Lopettakaa nyt, molemmat”, Harry suuttui ja sai kummankin vaikenemaan. Hermione ja Ron mulkoilivat toisiaan eivätkä puhuneet sanaakaan.

***

Ginny tavoitti heidät Suuressa salissa, kun he istuskelivat rohkelikkojen pöydässä syömässä ruokaa. Ron ja Hermione olivat taas puheväleissä, Harryn ansiosta. Hän oli saanut heidät taas puhumaan toisilleen. Kumpikin näytti unohaneen riitansa, ainakin toistaiseksi.

”Hei”, Ginny hymyili, kohdaten Harryn kirkkaanvihreiden silmien katseen. Tyttö punastui rajusti hiustensa väriseksi ja kiirehti istumaan Harryn viereen.

”Hei itsellesi”, Harry vastasi hymyyn, joka sai Ginnyn sydämen läpättämään innoissaan.

Sen jälkeen he eivät osanneetkaan sanoa muuta. Ginny tuntui jostain syystä ujostelevan Harrya tavattomasti. Harrysta se oli kummallista. Miksi kaikki olivat tänään outoja? Vai oliko Harry liian normaali?

”Onko tänään huispausharjoitukset?” Ron halusi tietää, katsoen kysyvästi Harryyn.

”On. Kello kuusi”, Harry vastasi ja Ron nyökkäsi. Hän oli päässyt viime vuonna joukkueeseen pitäjäksi, kun Oliver oli lähtenyt pois. Harrysta oli tullut huispauskapteeni, mutta hän oli yhä heidän etsijänsä.

”Tuletko katsomaan, kun me harjoittelemme?” Ron katsahti Hermioneen sivusilmällä. Hermione vilkaisi häneen.

”Haluatko sinä minut sinne?” Hermione ihmetteli. Ron huoahti.

”Miksen haluaisi? Totta kai saat tulla”, Ron hymyili ja Hermione tunsi miten puna levisi hänen poskilleen. Hän vain nyökkäsi nopeasti, että tulisi katsomaan harjoituksia. Miksei hän menisi? Hermionesta oli ihanaa katsella, kun Ron pelasi joukkueessa pitäjänä …