Pairing: Draco/Hermione

Rating: PG-13
Genre: romance

pakolliset sanat:
- tupa
- oppitunti
- vesilammikko
- vahtimestari

pakolliset lauseet:

- "Anteeksi, mutta onko tämä oikea tie Luihuisten oleskeluhuoneeseen?"
- "Missä olet ollut? Olen odottanut tuntikausia!"
- "Mene pois!"

mainittava seuraavat henkilöt:

 

-Draco Malfoy
-Harry Potter
-Minerva McGarmiwa

Haasteen heitti Emily102 kiitos kovasti :D

Juoni: Hermione tuntee jotakin Dracoa kohtaan, joka yrittää kovasti piirittää häntä. Miksi? He alkavat pikkuhiljaa viihtyä toistensa seurassa, mutta eivät uskalla kertoa tunteistaan muille …

Pari päivää aiemmin:

”Et ikinä pysty tekemään sitä”, Pansy naurahti kuivasti. Dracon koleanharmaissa silmissä välähti kiukku. ”Tottakai pystyn. Pystyn mihin vain, saatpa nähdä. Ei kestä kauaakaan, kun se Granger rukoilee minua jäämään hänen luokseen … ”, Draco myhäili. Pansy irvisti inhosta. ”Olet ällöttävä. Miksi poikien tarvitsee aina lyödä vetoa jostakin?” Pansy ihmetteli kuivasti. Draco kohautti harteitaan. ”No, lyötkö sinä vetoa puolestani?” Draco katsoi tyttöä, joka mietti hetken. ”Minä tulen häviämään”, Pansy mutisi, laskien setelin pojan käteen, joka virnisti iloisesti.

Hermione Granger istuskeli kirjaston hiljaisuudessa, nenä kiinni kirjassa eikä huomannut erästä poikaa, joka katseli häntä vaivihkaa paksun kirjan takaa. Jos hän olisi huomannut, hän olisi järkyttynyt suuresti siitä, että tuo poika viitsi edes vilkaista häntä.

Hermione mutisi itsekseen, teki pari muistiinpanoa ja päätti sitten vihdoin lopettaa tältä päivältä. Kirjastossa oli ihanan rauhallista, matami Prillikin oli rentoutunut, kun ainoastaan Hermione ja se poika olivat paikalla.

Hermione nousi seisomaan, otti kaksi paksua kirjaa kainaloonsa ja lähti viemään niitä oikeille paikoille hyllyille, törmäten päistikkaa johonkin. Kirjat levisivät hänen kädestään, pitäen kammottavaa meteliä ja matami Prillikin pomppasi tuolistaan kasvot harmaankalpeina.

”Anteeksi”, Hermione hengähti, katsahtaessaan taakseen. Matami Prilli piteli sydänalaansa ja istahti takaisin pöytänsä ääreen, mutisten jotain kurittomista oppilaista. Hermione puolestaan käänsi ärtyneenä katseensa ihmiseen, johon oli törmännyt. Draco Malfoy! Poika nojasi kirjahyllyyn ja katseli häntä laiska hymy kasvoillaan, kurittomat platinanvaaleat hiukset otsalla. Hän näytti hyvin seksikkäältä.

Hermione nielaisi. Miksi hänen ajatuksensa yhtäkkiä siirtyivät kielletyille poluille? Oliko Draco Malfoy muka seksikäs? ”Miksi sinä sitä kirjahyllyä kannattelet?” Hermione äyskähti. Draco hymähti huvittuneesti, muttei siirtynyt hänen tieltään. ”Etkö sinä osaa puhua?” Hermione tivasi, kun ei saanut mitään vastausta Dracon suunnalta. Poika kallisti päätään. ”Missä urheat Potter ja Weasley ovat, kun antavat sinun liikuskella täällä yksinäsi?” Draco kysäisi. Hermione puristi kätensä nyrkkiin. ”He eivät ole henkivartijoitani”, Hermione ärähti, laittoi kirjat takaisin hyllyyn, pyörähti ympäri ja lähti astelemaan ovelle.

Hän luuli Dracon jäävän kirjastoon, mutta poika ryntäsikin hänen peräänsä. Hermione rypisti kulmiaan. Miksi Draco seurasi häntä? Mitä poika oli vailla? ”Anna tulla vain”, Hermione sanoi sitten. Draco pysähtyi hetkeksi kummissaan, mutta kiirehti sitten hänen peräänsä. ”Mitä minun pitäisi kertoa sinulle?” Draco ihmetteli. Hermione puhahti. ”Älä minulta kysy”, Hermione mutisi. Draco rypisti kulmiaan. ”Enkö minä saisi kulkea sinun perässäsi? Sattumoisin olen vain menossa Luihuisten tupaan ja täältä sinne pääsee”, Draco sanoi. Hermione kallisti päätään. ”Minä luulin, että se tupa on ihan toisessa suunnassa. Ellei se sitten yön aikana ole vaihtanut paikkaa”, Hermione jupisi. Draco naurahti.

”Häiritseekö sinua se, että kuljen sinun perässäsi? Moni tyttö olisi kiitollinen siitä vai esitätkö sinä vaikeasti tavoiteltavaa?” Draco halusi tietää. Hermione kiepsahti ympäri silmät salamoiden. ”Minä en näe mitään syytä, miksi minun pitäisi pitää sinusta, Malfoy. Sinä olet aina ollut ilkeä minua, Harrya ja Ronia kohtaan”, Hermione kiivastui. Draco risti käsivarret rinnalleen. ”Tiedäthän, että minä vain aina pelleilin”, Draco kysäisi. Hermione siristi silmiään epäluuloisena. Hän ei ymmärtänyt lainkaan, mikä Dracoon oli mennyt.

”Hyvää yötä, Malfoy”, Hermione sanoi topakasti, pyörähti ympäri ja marssi tukka hulmuten pois Dracon näköpiiristä.

***

Draco katseli pitkään Hermionen perään ja huokaisi raskaasti. Hän kirosi Crabben, joka oli saanut kummallisen päähänpinttymän, että Draco ei muka pystynyt viettelemään Hermionea, Tylypahkan hikipinkoa. Dracon kädet puristuivat nyrkkiin. Crabbe ja Goyle olivat koko ajan käyttäytyneet kummallisesti. He olivat juonineet jotakin eikä Draco ollut tajunnut mitä, kunnes he olivat tulleet hänen luokseen ja Crabbe oli heittänyt haasteen kehiin. Eihän Draco haasteita voinut vastustaa ja Crabbe tiesi sen.

Draco kääntyi ja lähti astelemaan kohti tyrmiä. Hänen ajatuksensa vaelsivat Hermionessa. Tyttö oli jotenkin muuttunut viime aikoina. Seitsemäs vuosi oli alkanut kuukausi sitten. Syyssateet olivat jatkuneet jo pitkään, nytkin sade rummutti ikkunoihin. Dracon mieli oli matalalla. Hän ei olisi kaivannut minkäänlaisia haasteita, ei varsinkaan sellaisia, jotka koskivat kuraverisiä.

Isä tulisi hulluksi, jos kuulisi, mitä hän oli tekemässä. Juoksemassa Grangerin perässä kuin pupujussi. Draco irvisti ja haroi platinanvaaleita hiuksiaan, jotka jäivät sojottamaan pystyyn. Hän kohtasi Millicentin ja tämän typerän ystävän Luihuisten tuvan ulkopuolella. He kikattivat nähdessään hänet. Dracoa yökötti. Hän tyytyi kuitenkin vain hymyilemään ja astui sitten sisään Luihuisten oleskeluhuoneeseen.

Crabbe ja Goyle olivat kähveltäneet keittiöstä kasan kaikenlaisia piiraita ja ahmivat niitä kuin porsaat. Draco katsoi heihin inhoten. Crabben katse kohosi, kun hän asteli sohvaa kohden.

”Puhuitko sinä Grangerin kanssa?” Crabbe mumisi ruoka suussa. Draco mulkaisi häntä ja lysähti istumaan. ”Tietenkin puhuin”, Draco sanoi. ”No?” Crabbe tivasi. ”Älä utele koko ajan. Asiat edistyvät omalla painollaan. Minulla on viikko aikaa, etkö muista?” Draco kysäisi. Crabbe virnisti. ”Muistan muistan. Kannattaisi pitää kiirettä”, Crabbe sanoi ja jatkoi hotkimista.

Draco nousi ja meni poikien makuusaliin. Hän vaihtoi Tylypahkan kaavut omiin vaatteihinsa ja meni sitten takaisin alakertaan.

***

Hermione ei yöllä saanut unta. Hän tuijotti kattoa ja mietti Dracoa. Miksi poika oli seurannut häntä? Mitä Draco tahtoi hänestä? Hermione huokaisi hiljaa. Dracosta oli ollut vain harmia siitä asti, kun hän oli tavannut tämän. Miksi Draco sitten yhtäkkiä oli kiinnostunut hänestä? Ei, ei kiinnostunut. Ei hän voinut olla kiinnostunut hänestä. Draco oli aina vihannut häntä ehkä enemmän kuin Harrya ja Ronia.

”Toivottavasti Malfoy jättää minut rauhaan”, Hermione mumisi, käänsi kylkeään, veti peiton korviinsa ja nukahti.

***

Hermione oli aamulla hyvissä ajoin liikkeellä, kuten aina ennenkin. Hän istui aamiaisella ja oli miltei syönyt kaiken, kun Harry Potter ja Ronald Weasley astelivat hänen luokseen väsyneinä. He lysähtivät hänen kummallekin puolen istumaan ja ottivat lautaselleen vähän kaikenlaista.

”Minä en jaksa Kalkarosta heti aamusta”, Ron nurisi. Hermione hymyili. ”En minäkään. Mutta meidän on kestettävä häntä”, Hermione lohdutti. Ron murahti ja ahtoi leipää suuhunsa. Kalkaros oli Luihuisten tuvanjohtaja ja Minerva McGarmiwa johti Rohkelikkoja.

”Mennäänkö?” Hermione nousi. ”Mene sinä edeltä. Me tulemme kohta, kun olemme syöneet”, Harry lupasi. Hermione kohautti olkiaan ja lähti astelemaan käytävää oville. Hän jatkoi matkaansa tyrmiin, laukku painoi olalla, sillä hän oli sullonut kaikki kirjat sinne. Samassa Draco pöllähti hänen luokseen ja Hermione mulkaisi häneen. ”Mene pois”, Hermione pyysi. ”Älä nyt viitsi. Emmekö voisi antaa menneiden olla? Aloitetaan alusta. Minä olen Draco Malfoy. Entä sinä?” Draco kysyi, pilke silmäkulmassaan. Hermione tuijotti hänen ojennettua kättään pitkään. ”Hermione Granger”, tyttö ojensi varovaisesti kätensä kuin peläten, että tässä olisi jokin jekku. Draco puristi hänen kätensä omaansa. Kuumat väristykset kiisivät pitkin Hermionen selkää ja hän veti nopeasti kätensä pois Dracon otteesta. ”Hauska tutustua, Hermione”, Draco sanoi nimen pehmeästi. Hermione piti siitä. Hänen nimensä kuulosti hyvältä, kun Draco sanoi sen.

”Samoin sinuun … Draco”, Hermione hymyili. Yhtäkkinen ujous valtasi hänet ja hän laski nopeasti katseensa. Draco on varmaan syönyt jotain pilaantunutta, Hermione ajatteli, yrittäen tasata hengitystään. Hän veti syvään henkeä. ”Minun pitää nyt mennä”, Hermione sanoi nopeasti. ”Odota. Eikö meillä ole sama matka? Sinullakin on liemitunti”, Draco katsoi häntä ja Hermione nyökkäsi levottomasti.

Niin he lähtivät yhdessä alas tyrmiin. Draco halusi näyttää luihuisille, että oli onnistunut saamaan Hermionen vihanpidon loppumaan. Nyt mikään ei saisi mennä pieleen.

***

He saapuivat rinnakkain liemiluokkaan, missä oli ainoastaan Crabbe, Goyle, Millicent ja Pansy. He kääntyivät katsomaan tulijoita ja kaikkien silmät levisivät hämmästyksestä, kun he näkivät Dracon ja Hermionen yhdessä. Draco virnisti häijysti ja auttoi sitten Hermionen istumaan kuin herrasmies. Hermionen posket liekehtivät. Onneksi kukaan rohkelikko ei ollut näkemässä.

Draco ei kuitenkaan istuutunut Hermionen viereen, vaan asteli laiskasti omalle paikalleen, ihan eteen, Crabben viereen, joka näytti aika pettyneeltä Dracon  nopeasta toiminnasta. Draco puolestaan hymyili kuin Naantalin aurinko, mikä ärsytti Crabbea suunnattomasti. Poika suorastaan kihisi kiukusta. Dracosta oli hauskaa ärsyttää Crabbea.

Sitten muita oppilaita alkoi tulvia sisään luokkaan. Ron ja Harry istahtivat Hermionen eteen. Tytön vieressä istui Neville, joka yleensä pyysi apua Hermionelta, koska oli surkea liemien valmistamisessa ja pelkäsi Kalkarosta yli kaiken.

***

Tunnit matelivat tavalliseen tapaansa hitaasti. Hermionen ajatukset harhailivat Dracossa. Hän ei voinut uskoa, että Draco oli käyttäytynyt kuin herrasmies hänelle. Auttanut hänet istumaankin. Ehkä Dracon kiltti kaksoisveli oli ilmestynyt äkkiä Dracon tilalle, sillä oikea Draco oli kuollut … Hermione irvisti ja laski katseensa porisevaan pieneen pataan. Hänen ajatuksensa olivat varsin merkillisiä tänään …

Seuraava oppitunti oli Taikuuden historiaa, jota heillä oli Korpinkynsien kanssa. Hermionella ei ollut mitään heitä vastaan, mutta nyt hän toivoi, että he olisivat jakaneet kaikki tuntinsa Luihuisten kanssa. Hermione halusi katsella Dracoa, niin oudolta kuin ajatus vaikuttikin.

Vihdoin koulupäivä oli ohitse ja Hermione saattoi käydä läksyjen kimppuun. Hän etsi mukavan asennon rohkelikkojen oleskeluhuoneen sohvalta ja käpertyi kirjoittelemaan, muttei kuitenkaan pystynyt keskittymään, kuten oli luullut. Hänen mielessään pyöri vain Draco. Pojan koleanharmaat silmät ja laiska hymy kummittelivat hänen unissaankin. Hermione liikehteli levottomana tuolillaan.

”Onko sinulla kirppuja housuissasi?” Ron naureskeli omalle vitsilleen, kun Harry ja hän ilmestyivät Hermionen luokse. Hermione mulkaisi häneen. ”Ei tietenkään. Miksi olisi?” Hermione kummasteli. Ron huokaisi. ”Liikehdit vaikeana. Tai sitten olet tehnyt jotain pahaa”, Ron sanoi ja virnisti. ”Haa haa”, Hermione mutisi ja olisi halunnut vajota maan alle. Hän ei koskaan voisi kertoa Ronille ja Harrylle, että unelmoi Draco Malfoysta.

”Onko kaikki kunnossa?” Harry katsoi ystäväänsä huolissaan ja Hermione nyökkäsi vähän turhankin nopeasti. ”Tietysti”, Hermione vakuutti. Pojat vilkaisivat epäilevinä toisiinsa, mutteivat puhuneet siitä sen enempää.

***

Hermione päätti mennä kirjastoon hakemaan tietoa taikuuden historian ainetta varten. Hän etsiskeli kirjahyllyjen lomassa. Samassa hän törmäsi johonkuhun. Hermione nosti nopeasti katseensa ja kohtasi Dracon pehmeästi tuikkivat silmät. Poika tarttui häntä salamana käsivarresta ja piteli itseään vasten. Hermione tunsi poskellaan Dracon kuuman hengityksen. Hänen lävitseen kulkivat tuhannet pienet väristykset, kun Draco piteli häntä itseään vasten.

”Mm … Sinä tunnut hyvältä”, Draco sipaisi Hermionen käsivartta. Sitten, Hermionen yllätykseksi, Draco puristi hänet syleilyynsä ja painoi rajun, inhotimoa tulvillaan olevan suudelman hänen huulilleen. Hermionen polvet notkahtivat, korvissa humisi ja kaikki aistit tuntuivat katoavan. Draco suuteli häntä palavasti eikä tuntunut muistavan, että hän oli jästi ja Draco rikkaasta, arvostetusta perheestä, jotka halveksivat heidän kaltaisiaan. Mikä Dracoa vaivasi?

”Draco”, Hermione kuiskasi pojan lämpimiä huulia vasten. Heidän ympärillään oli hiljaista ja hämärää, ikkunoistakaan ei tulvinut sisään auringonpaistetta, sillä taivas oli mustien, uhkaavien pilvien peitossa. Sitten jossain välähti salama ja halkaisi tumman taivaan. Hermione säpsähti ukkosen jyrinää, mutta tunsi olevansa turvassa Dracon syleilyssä.

Tämä ei ole oikein, Hermione ajatteli sekavasti, nojaten päätään Dracon olkapäätä vasten. Hän pystyi tuskin hengittämään, saati ajattelemaan selvästi. Tämä oli kiellettyä … He eivät olisi saaneet syleillä toisiaan, saati sitten suudella toisiaan.

”Mitä”, Draco kuiskasi takaisin ja silitteli Hermionen hiuksia. Hermione veti syvään henkeä. ”Tämä ei ole oikein”, Hermione sanoi hiljaa. Draco tarttui häntä leuasta ja kohotti hänen kasvojaan. Heidän katseensa kohtasivat. Koleanharmaat silmät ja pehmeät, ruskeat silmät, jotka katsoivat poikaa hiukan pelästyneinä.

”Häpeätkö sinä minua?” Draco ihmetteli, kiristäen otettaan Hermionen vyötäröltä. Hermione pudisti päätään. ”En, minä vain ajattelin … ”, Hermione aloitti. Draco painoi huulensa tytön huulille, estäen tätä sanomasta enempää. ”Älä ajattele”, Draco kuiskasi ja Hermione rentoutui.

Samassa matami Prillin äkämystynyt ääni kaikui tyhjässä kirjastossa: ”Älkää syökö siinä pöydän ääressä!”

Hermione ja Draco kavahtivat erilleen ja vilkaisivat taakseen. He olivat kuitenkin niin kaukana hyllyjen välissä, ettei matami Prilli tai kukaan muukaan voinut nähdä heitä. Lumous oli kuitenkin haihtunut.

”Tule, mennään”, Draco tarttui Hermionea kädestä ja johdatti hänet pois kirjastosta.

***

Käytävät olivat autiot. He astelivat ripeästi kohti Tähtitornia. Hermionen sydän jyskytti lujasti rinnassa, kun he juoksivat käytävää eteenpäin. Samassa Draco pysähtyi ja Hermione törmäsi hänen selkäänsä. He huomasivat varjon lähestyvän heitä ja ärsyttävää mutinaa. Vahtimestari Voro oli taas tavanomaisella kierroksellaan kissansa Norriskan kanssa.

”Tule, mennään tästä”, Draco avasi erään oven ja he näkivät portaat edessään. Portaat kiemurtelivat seinän viertä pitkin ja olivat kapeat ja vaikeakulkuiset. Hermione ei ollut koskaan nähnyt niitä. Draco piteli häntä tiukasti kädestä ja pian he saapuivat toiseen käytävään. Siitä he jatkoivat taas matkaansa, kunnes saapuivat Tähtitorniin.

Hermione pysähtyi hengästyneenä ja nojasi hetken aikaa polviinsa. Sitten hän kohotti katseensa taivaalle, muttei nähnytkään kirkkaita tähtiä, vaan mustan, synkän taivaan. Salamat välähtelivät aika ajoin ja jyrinä kantautui nyt selvemmin hänen korviinsa. Draco veti hänet itseään vasten ja katsoi häntä hymyillen. ”Täällä saamme olla hetken aikaa rauhassa”, Draco kuiskasi ja painoi uudestaan huulensa hänen huulilleen. Miksi Draco teki hänelle tämän? Miksi poika suuteli häntä kaiken aikaa? Mitä tämä kaikki tarkoitti? Pitikö Draco tosiaan hänestä vai oliko tämä jotain inhottavaa pilaa?

 

Hermione päätti pistää ajattelulleen lopun ennen kuin hän perääntyisi, juoksisi pois ja jättäisi Dracon seisomaan yksin torniin. Hän kietoi käsivartensa Dracon ympärille ja painautui koko vartalollaan Dracoa vasten. Sydän pomppi kiihkeästi, huulet hamusivat toisten huulia. Dracon kädet sivelivät Hermionen niskaa, laskeutuivat alaspäin selkään ja pepulle. Kaapu peitti hänen vartalonsa muodot, mutta Draco löysi ne. Hän hyväili Hermionea varmoin ottein kuin olisi tehnyt tätä ennenkin.

Hermionen hengitys kulki nopeasti. Hän nautti täysin rinnoin Dracon läheisyydestä. Pojan syleilyssä oli turvallista, vaikka kaikki tämä olikin kiellettyä. Jos joku saisi tietää, he olisivat mennyttä. Hermione ei tiennyt halusiko mennä tämän loppuun. Hän oli alkanut pitää Dracon uudesta minästä. Poika ei enää ilkeillyt hänelle, vaan käyttäytyi kuin Ron tai Harry tai joku muu Rohkelikoista. Mitäköhän he sanoisivat, jos näkisivät heidät nyt?  

Hermionen mielestä kaikki kävi liian nopeasti, mutta hän ei kerta kaikkiaan voinut estää itseään. Hänen kätensä vaelsivat Dracon vartalolla, kaavun alla. Hän tunsi Dracon hengityksen niskassaan, pojan hyväilyt muuttuivat kiihkeämmäksi. Sitten Draco alkoi riisua Hermionelta kaapua pois. Hälytyskellot soivat Hermionen päässä, mutta mikään ei olisi saanut häntä perääntymään. Ei mikään.

Draco suuteli hänen huuliaan, poskiaan, kaulaansa, kuiskaili pehmeitä sanoja ja sai Hermionen tuntemaan itsensä jotenkin merkittäväksi. Hermione puolestaan hyväili Dracoa hiukan kömpelösti. Hän ei ollut koskaan ollut näin intiimissä suhteessa kenenkään pojan kanssa.

Sitten kaapu lensi hänen päältään tornin nurkkaan. Hermionella oli pian yllään enää pitsiset rintaliivit ja samanlaiset pikkuhousut. Draco katseli häntä silmät palaen. ”Sinä olet todella kaunis”, Draco kuiskasi ja suuteli häntä joka paikkaan.

***

Paljon myöhemmin he lepäsivät toistensa sylissä. Ukkosen jyrinä rauhoittui, salamat vaimenivat ja tuli aivan hiljaista. Hermione värisi ja painautui Dracon vartaloa vasten. Siinä oli niin lämmintä. Hän voisi miettiä seurauksia vasta seuraavana päivänä, nyt hän tahtoi tuntea ainoastaan Dracon läheisyyden.

***

Aamu sarasti. Hermione tunsi viileän lattian allaan ja tajusi makaavansa yhä Tähtitornissa. Hän ponkaisi kauhuissaan seisomaan, tuijotti typertyneenä nukkuvaa Dracoa ja perääntyi vaatteitaan kohti. Mitä hän oli mennyt tekemään? Mitä kello oli? Mikä päivä tänään oli?

Hermione puki vaatteensa ennätysajassa, hädissään, kunnes muisti, että oli lauantaiaamu. Hän rentoutui hiukan, mutta alkoi sitten taas hermoilla, kun tajusi, mitä he olivat menneet tekemään. Mitä hän oli mennyt tekemään. Hän oli rakastellut Draco Malfoyn, vihollisensa kanssa.

Hermionen kädet vapisivat, kun hän puki kaapunsa ylleen. Samassa Draco heräsi. Hän katsoi Hermionea ällistyneenä, hiukset ihanan seksikkäästi sekaisin. Hermione olisi halunnut upottaa sormensa niihin ja painautua uudestaan Dracon lämpimään syliin.

”Mihin sinä olet menossa?” Draco kysyi, nousten seisomaan. Hermione vältteli katsomasta alaspäin, tuijotti vain jonnekin Dracon ohitse. ”Ajattelin mennä aamiaiselle”, Hermione mutisi. ”Älä mene vielä”, Draco pyysi. Hermione veti syvään henkeä. ”Minun on pakko. Harry ja Ron ovat varmasti huolisssaan”, Hermione sanoi. Draco oli hetken hiljaa. ”Nähdäänkö tänään Luihuisten oleskeluhuoneessa, kello kahdeksan illalla?” Draco kysyi. Hermionen silmät levisivät. ”Annatko sinä minun tulla Luihuisten oleskeluhuoneeseen? Mutta etkö sinä ajattele yhtään, mitä toiset ajattelevat meistä?” Hermione kysyi kiivaasti. Draco oli hetken hiljaa. ”En minä välitä”,  Draco katsoi Hermionea tiukasti. Hermione veti syvään henkeä. ”Jokin on pehmittänyt pääsi. Mutta okei. Minä tulen Luihuisten oleskeluhuoneeseen. Mutta varo vain, jos tämä on jokin jekku … ”, Hermionen ääni häipyi kuulumattomiin, kun Draco harppasi hänen luokseen, painoi huulensa hänen huulilleen ja suuteli rajusti. ”En minä pelleille kanssasi, Hermione”, Draco katsoi häntä ja päästi hänet lopulta.

Hermione jätti Dracon yksin Tähtitorniin ja lähti Rohkelikkotorniin. Hänen huuliaan poltti Dracon suudelmien jäljiltä, posket liekehtivät ja hiukset olivat sekaisin. Hän ei halunnut törmätä kehenkään tässä kunnossa. Kuinka hän selittäisi Ronille ja Harrylle sen, että oli ollut yön poissa?

***

Harry ja Ron olivat ainoat Rohkelikkotornissa olevat, kun hän meni sinne. Harry asteli edestakaisin lattialla ja Ron istui sohvalla, käsiään levitellen. ”Ehkä joku on kidnapannut hänet”, Ron ehdotti juuri. Heidän molempien päänsä kääntyivät muotokuva-aukkoa kohden, kun Hermione astui sisään. ”HERMIONE!” Pojat huudahtivat yhteen ääneen ja ryntäsivät hänen luokseen. Hermione joutui Ronin tiukkaan syleilyyn ja tunsi syyllisyyttä siitä, että oli juuri rakastellut Dracon kanssa. ”Hei”, Hermione hymyili hiukan. ”Hei? Eikö sinulla ole muuta sanottavaa? Missä sinä olet ollut koko yön?” Ron kivahti, katsellen häntä tarkasti. Harry ei sanonut mitään, hänen ilmeensä oli tulkitsematon. ”Minä … tuota … olin … ”, Hermione yritti keksiä jotain sanottavaa. ”Nukahdin Tähtitorniin”, Hermione sanoi. Ainakin hän saattoi paljastaa osan totuudesta. Ron rypisti kulmiaan. ”Mitä sinä teit Tähtitornissa?” Ron tivasi. Hermione ärsyyntyi. ”En minä ole tilivelvollinen sinulle, Ron”, Hermione tempaisi itsensä vapaaksi ja asteli kiukkuisesti tyttöjen makuusaliin.

***

Päivällä Hermione asteli pihamaalla ajatuksiinsa vaipuneena. Hän loikkasi pienen vesilammikon ylitse, jatkaen taas matkaansa, kohti huispauskenttää. Hän ajatteli Dracoa ja heidän yhteistä yötään. Draco oli ollut hellä, huomaavainen, uskomattoman seksikäs eikä ollut kerrankaan ajatellut vain itseään. Aivan kuin hän olisi rakastellut jonkun muun kuin Draco Malfoyn kanssa. Hän ei oikein saattanut uskoa tätä todeksi. Hermione huokaisi ja siirsi hiuksia kasvoiltaan. Aurinko paistoi jälleen ja kuivatti märkää maata. Myrsky oli laantunut aivan yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Mutta Hermionen sisällä myllersi silti oikea tornado.

Hän ei ollut puhunut paljoakaan koko päivän aikana, istunut vain haaveissaan. He olivat onneksi käyttäneet ehkäisyä, Draco oli huolehtinut kaikesta. Se sai Hermionen epäilemään, että ehkä Draco olikin odottanut kaikkea sitä. Ehkä tämä oli tiennyt, että Hermione oli helppo saalis.

Ajatus sai Hermionen voimaan pahoin. Ei Draco voinut olla niin julma. Hermione toivoi sydämestään, että kaikki se, mitä heidän välillään oli tapahtunut, ei haihtuisi kuin savuna ilmaan. Ei koskaan.

***

Ilta saapui pian ja Hermione lähti kohti tyrmiä. Hän ei halunnut törmätä Kalkarokseen, sillä mies käännyttäisi hänet varmasti takaisin. Hermionesta tyrmissä oli kylmää ja koleaa ja hän värisi ohuessa kaavussaan. Hän ei ollut lainkaan varma oliko oikealla suunnalla.

Sitten Crabbe tai Goyle, kumpi tahansa, tallusteli laiskasti häntä kohden. ”Anteeksi, mutta onko tämä oikea tie Luihuisten oleskeluhuoneeseen?” Hermione kysyi hermostuneesti. Crabben suu loksahti auki ja silmät olivat tipahtaa päästä. ”O-on”, Crabbe änkytti ja katseli, miten Hermione kiiruhti pois. Sitten hän syöksähti tytön perään.

Hermione oli myöhässä, ja hän tiesi sen. Luihuisten oleskeluhuoneeseen pääsi muotokuvasta eikä hän tiennyt salasanaa. Samassa Draco ilmestyi ulos ja kohtasi hänen katseensa. ”Missä olet ollut? Olen odottanut tuntikausia!” Draco ärähti, tarttui häntä käsivarresta, vilkaisten ensin ympärilleen. Sitten hän lähti astelemaan kohti portaita. ”Minä eksyin. Mihin me menemme?” Hermione kysyi ihmetellen. ”Näet sitten, se on yllätys”, Draco hymyili. Hermione seurasi Dracoa. He nousivat satoja portaita ja Hermione oli hiukan hengästynyt, kun he pääsivät samaiseen Tähtitorniin, missä olivat yön viettäneet. Tällä kertaa tuhannet tähdet hohtivat taivaalla ja kuu loisti suoraan heitä kohden. Draco otti taikasauvan kaapunsa sisästä ja heilautti sitä. Hempeä musiikki täytti tornin. Sitten Draco heilautti uudestaan sauvaansa. Tuhannet tähdet alkoivat kiertää pimeää huonetta, ihan kuin discossa välkkyvät valot. Hermione henkäisi ja piteli sydäntään.

”Oi, miten kaunista”, Hermione kuiskasi. Draco hymyili ja veti tytön itseään vasten. ”Omistan tämän illan meitä varten”, Draco sanoi hiljaa ja painoi Hermionen pään hänen rintaansa vasten. Hermione keinahteli musiikin tahdissa. Kumpikaan ei huomannut Crabbea, joka suu auki toljotti heitä ovelta. Sitten Hermionen katse pyyhkäisi ovelle ja hän huomasi pojan. ”Mitä tuo täällä tekee?” Hermione ihmetteli. Draco kohotti päätään. ”Crabbe! Draco ärjäisi. Poika säikähti, mutta virnisti sitten hävyttömästi. ”Sinä taisit voittaa vedon, Malfoy”, Crabbe sanoi happamana. Hermione henkäisi kauhuissaan ja perääntyi Dracon ulottuvilta. Hän oli kalpea kasvoiltaan.

”Vedon, minkä vedon?” Hermione kysyi peloissaan. ”Crabbe!” Draco ärjyi, mutta poika oli jo kadonnut, hekotellen itsekseen. Draco veti syvään henkeä ja käänsi katseensa Hermioneen, jonka silmistä paistoi ahdistus. Draco nielaisi. ”Ei minkään. Crabbe on sekaisin päästään”, Draco astahti eteenpäin, mutta Hermione perääntyi. ”Ei. Ei ole. Olet lyönyt vetoa minusta. Siitäkö, että saisit minut kellahtamaan sänkyysi kanssasi? Tai tässä tapauksessa Tähtitornin lattialle. Arvasin, että kaikki ei ollut kohdallaan, mutta en aikonut välittää siitä. Olisihan minun pitänyt tietää, että olet yhä se sama kiero, typerä Malfoy kuin ennenkin”, Hermione puhui nopeasti. Hän pelkäsi purskahtavansa itkuun. ”Ei. Ei se niin ole. Anna minun selittää. Minä en – ”, Draco aloitti.

”Älä. En halua kuunnella sinua”, Hermione parahti, kääntyi kannoillaan ja jättti Dracon yksin seisomaan välkkyvien tähtien loisteeseen, kasvoillaan kärsivä ilme.

***

Hermione ei nähnyt mitään. Kyyneleet valuivat valtoimenaan poskille. Hän pyyhki niitä kaiken aikaa pois, mutta se ei auttanut. Hänen sydämensä oli pirstaleina. Tuntui kuin joku olisi vetänyt sen ulos hänen rinnastaan ja polkenut sen jalkoihinsa kuin rätin.

Hermione ei mennyt heti Rohkelikkotorniin, vaan tyttöjen vessaan. Hän ei kuitenkaan aikonut mennä Murjottavan Myrtin vessaan, sillä Myrtti pilkkaisi häntä kuitenkin. Hän tempaisi oven auki ja meni sisään vessaan, missä ei ollut onneksi muita. Hän sulki itsensä koppiin ja lyyhistyi lattialle itkemään.

***

Vasta pitkän ajan kuluttua, kun hän oli jo rauhoittunut, Hermione nousi ja tuli ulos kopista. Hän huuhteli kasvonsa vilpoisella vedellä ja meni sitten Rohkelikkotorniin. Ron ei puhunut hänelle mitään, äksyili vieläkin siitä aamuisesta. Hermione ei ollutkaan juttutuulella, vaan meni tyttöjen makuusaliin lepäämään. Hänen päätään oli alkanut särkeä.

***

Onneksi seuraava päivä oli sunnuntai. Hermione ei liikahtanut Rohkelikkotornista mihinkään, vaan pakoili Dracoa. Hän ei tahtonut katsella poikaa, eikä kuulla tämän selityksiä.

”Etkö sinä tule aamiaiselle?” Parvati Patil ihmetteli, kun Hermione ei aikonut nousta. ”Ei minulla ole nälkä”, Hermione mutisi, silmät ummessa. Parvati kohautti olkiaan ja meni siskonsa kanssa alakertaan.

***

 

Hermione istuskeli pihamaalla, nurmikolla, erään puun varjossa, kun kuuli askelia läheltään. Hän ei nostanut katsettaan, vaan kirjoitti ahkerasti Taikuuden historian ainetta. Sitten joku istahti hänen viereensä. Hermionen sydän pomppi epätasaiseen tahtiin. Draco oli tullut.

”Olen todella pahoillani”, Draco aloitti. Hermione ei sanonut mitään, hän vain jatkoi kirjoittamista, puristaen huuliaan tiukasti yhteen. ”Minä en tarkoittanut satuttaa sinua. Myönnän, että löin vetoa, että saisin sinut rakastelemaan kanssani, mutta sitten kaikki muuttui. En voinut tajuta, että ihastuisin sinuun ihan oikeasti. Kaikki mitä teimme yhdessä sinä yönä … Minä en kadu mitään”, Draco jatkoi.

Hermione oli lopettanut kirjoittamisen ja kuunteli tarkasti. Hän kohotti varovaisesti katseensa, mutta ei näyttänyt tunteitaan. Hän yritti pysyä viileänä. ”En tiedä uskonko sinua enää”, Hermione sanoi kylmästi. Draco veti syvään henkeä. ”Sinun on pakko, koska minä rakastan sinua”, Draco möläytti. Nyt se oli sanottu. Kohta Hermione nauraisi hänelle päin naamaa, keräisi tavaransa ja lähtisi pois. Draco ei ollut koskaan sanonut tuota lausetta kenellekään. ”Rakastat minua?” Hermione kuiskasi pienellä äänellä. Hän oli kalmankalpea kasvoiltaan. Dracoa alkoi huolestuttaa. ”Niin. En ole ikinä sanonut sitä kenellekään. Ei ole ollut mitään syytä. Mutta minä rakastan sinua, Hermione. Et tiedäkään, miten hyvältä tuntuu sanoa se”, Draco hymyili leveästi. Hermione huoahti helpottuneena. ”Minä – minäkin rakastan sinua”, Hermione kuiskasi sitten.

Dracon kasvoille syttyi onnellinen hymy. Poika veti hänet itseään vasten ja suuteli häntä intohimoisesti. ”Katsokaa, mitä Malfoy ja Granger tekevät!” joku karjui. ”He pussaavat! Yök!” ”Hermione!” kauhistunut ääni kantautui heidän korviinsa. Kumpikaan ei välittänyt. He kellahtivat nurmikolle ja jatkoivat suutelemista, vaikka Kalkaros tuli juoksujalkaa erottamaan heidät. Edes maanjäristys ei olisi saanut heitä eroamaan toisistaan. Ongelmat voisi ratkoa myöhemminkin. Heillä oli nyt aikaa vain toisilleen.

Loppu.