
Miten musiikkiurasi sai alkunsa?
-Äidin ja isän tahdosta lähdin pianotunneille,jotka kuitenkin tuntuivat pakkopullalta,sellaiselta "tyttöjen jutulta".Nyt jälkeenpäin olen kuitenkin tyytyväinen siihen,että otin tunteja,sillä niistä sai hyvän musiikillisen yleissivistyksen.
Mistä The Rasmuksen musiikki on saanut vaikutteita?
-Ei ole oikeastaan mitään tiettyjä vaikutteita,vaan piirteitä musiikkiin tulee hieman joka suunnasta.Itselleni kovasti on kolahtanut vanha Metallica ja Red Hot Chili Peppers,kummankaan musiikkiin en ole vielä kyllästynyt.
Mistä bändin nimi The Rasmus tulee?
-Nimi oli vanhan rumpalimme Janne päähänpisto.
Kuinka uusi Into levy eroaa aiemmin julkaistuista?
_Uusi platta on enemmän suoraviivaisempaa ja melodisempaa vanhempaan verrattuna.Levyllä on sellainen mukava perusrokki meininki,ja se on letkeämpää kuunneltavaa.
Kenelle uusi levy sitten on suunnattu?
-Ei sitä ole varsinaisesti suunnattu kenellekkään,bändin faneilla on varsin laaja ikähaarukka.Uuden levyn myötä on saatu ehkä hieman vanhempiakin kiinnostumaan meidän musiikista.Toki tyylimuutoksen myötä on saanut kuulla pientä napinaa, kun materiaali ei ole samanlaista kuin ennen.Totta kai keikalla vedetään ne vanhat hitti biisitkin.Sillä kyllä minäkin haluaisin kauan diggailemani bändin keikalla aina ne hitti biisit.
Kuinka uusi levy on menestynyt ulkomailla?
-Levynmyynti on kasvanut ulkomailla pikkuhiljaa,Tanskassa ja Norjassa levy on mennyt hyvin kaupaksi,Ruotsi on aina vaikea maa.Syksyllä aloitetaan Euroopan valloitus jolloin levy tulee siellä ulos.
Kuinka The Rasmuksen työhön vaikuttaa se,että osa bändin jäsenistä tekee töitä myös Kwanissa?
-Yhteistyöllä ei ole juuri mitään vaikutusta The Rasmuksen musiikkiin,yhteistyö on ollut pelkästään positiivista.
Millaisia tulevaisuuden näkymiä on tällä hetkellä?
-Tulevaisuudessa keikkaillaan enemmän.Kesällä on luvassa noin 50 keikkaa,festareita ja muita.Enimmäkseen keikkailua kuitenkin.
Millainen koulutus teillä on takana?
-Minä ja Pauli olemme jättäneet lukion kesken,suunnitelmissa on ehkä käydä koulu loppuun iltalukiossa.Akilla ja Eerolla on ylioppilaslakit hankittu.Bänditouhu lähti pyörimään hiukan huonoon aikaan, bändi vei enemmän ja enemmän aikaa,ja oli tärkeämpää kuin koulu.Opiskelu on tärkäee,muttei se ole oikein minun juttuni.
Mitä haluat sanoa opiskelijoille?
-Hyvää kesää!!
Kaj Kallberg & Jani Keronen (OPIX)