- ja kaikkea sen nimissä saakin kestää...
Parisuhde on tunnetusti vaikea laji, mutta koskaan ei ole myöhäistä kohentaa parisuhdetaitojaan. Tässä fak... siis fiktioon perustuvassa kirjeessä otetaan nöyrästi lakki kouraan, myönnetään omat virheet ja kasvetaan paremmaksi ihmiseksi.
Hei, kulta!
Hyvää myöhästynyttä nimipäivää! Ajattelin järjestää sinulle pienen yllätyksen näin kirjeen muodossa. Toivottavasti ilahdut. Nimipäiväkortin unohdin, mutta toivottavasti tämä kirje ja myöhästyneet onnittelut korvaavat sen edes osittain.
En tosin tiedä, uskallanko käyttää sinusta sanaa "kulta", kun tilanteemme on vähintäänkin epäselvä, mutta toisaalta - käytithän sinäkin sitä sanaa viimeisinä yhteisinä päivinämme täällä. Ehkä kipinä ei ole vielä sittenkään väliltämme hiipunut.
Siitä on nyt viikko, kun jätit tämän kaiken taaksesi. Sanoit, että haluat keskittyä omaan elämääsi ja miettiä asioita rauhassa, ilman että odotan tai vaadin sinulta mitään. Pahoittelit sitä, millaiseksi tilanne jää lähtiessäsi, mutta sanoit, ettet voi muutakaan. Sinun on nyt laitettava itsesi etusijalle - kerrankin. Onhan sinulla ollut jo pitkään niin vaikeaa.
Olen miettinyt paljon meitä kahta lähtösi jälkeen. Siihen on ollut aikaa, sillä olen ollut kotona: läksiäislahjaksi annoit minulle tukevan flunssan, vaikka minulla ei ollut mitään sinulle. Nyt tämä flunssa muistuttaa minua sinusta. Soittaa en ole kuitenkaan viitsinyt tai lähettää edes tekstiviestiä, sillä nyt ymmärrän, kuinka painostavalta se tuntuu. Minun täytyy antaa sinun elää omaa elämääsi siellä suuressa maailmassa. Et oikein koskaan kotiutunut tänne, ja olit ehkä hieman eri tasolla kuin me muut, vaikket olisi sitä vaatimattomana ihmisenä tahtonut myöntääkään. Siellä kaukana voit olla kuitenkin nyt rauhassa, tavata rakkaita ystäviäsi ja suunnitella ulkomaanmatkoja. Nyt ymmärrän, että pienikin häiriö voi romuttaa tämän idyllin, ja niinpä en itsekkäästi painosta sinua kertomaan kuulumisiasi, vaan annan sinun keskittyä elämäsi tärkeisiin asioihin sataprosenttisesti. Voimme kuulla toistemme tekemisistä aivan luontevasti myös Facebookin välityksellä, ja sinun päivityksiäsi onkin ollut kiehtovaa seurata. Elämäsi vaikuttaisi olevan siellä juhlallista ja antoisaa, mistä olen vilpittömän iloinen.
Samalla myös toivon, että voisit antaa minulle anteeksi sen, etten kunnolla hyvästellyt sinua silloin lähtöpäivänäsi. Et tiedäkään, kuinka omatuntoni on minua sen jälkeen soimannut. Vasta silloin tajusin, etten ehkä koskaan tehnyt tai sanonut tarpeeksi, toisin kuin sinä, joka laitoit suhteemme aina etusijalle ja osoitit välittämistäsi pyyteettömästi ja lämpimästi, aivan kuten persoonaasi kuuluu. Silloin asemalla minulla olisi ollut viimeinen tilaisuus sanoa tai tehdä jotain - ehkä paljonkin. Sinä aiheellisesti kysyitkin, eikö minulla ole mitään sanottavaa. Olen pahoillani, ettei ollut, sillä vasta myöhemmin tajusin, kuinka tylysti olin sinua aina kohdellut ja kohtelin silloinkin. Mutta tällainen minä vain olen, ei sille mitään voi.
Nyt yritän kuitenkin hieman hyvittää aiempia tekojani ja pukea tuntojani sanoiksi. Niin paljon on jäänyt sanomatta. Tahdon ensinnäkin kiittää sinua siitä, että jätit ennen lähtöäsi pöydälleni sen pienen viestin. Vaikeasta tilanteestamme huolimatta se oli hyvin ymmärtävä, lämmin ja toiveita herättävä. Arvelit, että voisimme ehkä joskus olla taas entiseen malliin yhdessä, kunhan saat nyt ensin elää omaa elämääsi rauhassa, ilman jatkuvia vaatimuksiani vaikkapa tekstiviesteihin vastaamisesta. Arvostan sitä, että olet ajatellut asiaa näinkin pitkälle, sillä en ole varma, olenko kaiken tekemäni jälkeen edes ansainnut uutta mahdollisuutta kanssasi.
Toki olen itsekin miettinyt viime päivinä sitä, tulisiko meidän palata vielä joskus yhteen. Minulla on siitä nyt selkeä mielipide. Nimittäin, niin paljon kuin sitä toivoisinkin kaikkien hyvien muistojemme ja pitkän yhteisen historiamme takia, se ei taida olla mahdollista. Nyt kun olemme ottaneet etäisyyttä toisiimme, olen vasta ymmärtänyt, miten kohtuuttomia vaatimukseni sinua kohtaan ovat olleet. Minulla on ollut täysin väärä käsitys parisuhteesta, ja pyydän sitä sinulta anteeksi. Vääristyneet käsitykseni ja epärealistiset vaatimukseni ovat taatusti aiheuttaneet sinulle paineita ja tuskaa, ja niitä en olisi elämäni tärkeimmälle ihmiselle halunnut missään nimessä aiheuttaa. Sen tuskan on nyt loputtava.
Itsekkäänä ihmisenä en koskaan ymmärtänyt sitä, että parisuhteeseen kuuluu ennen kaikkea pyyteettömyys ja kiitollisuus. Kun asuit luonani, minun olisi pitänyt olla kiitollinen jo siitä, että sain jakaa kanssasi asuntoni, ruokani ja sänkyni. Arki kanssasi on tunnetusti yhtä juhlaa, etkä sinä varmasti kenen tahansa luokse muuttaisikaan asumaan. Tätä jalomielisyyttä en kuitenkaan osannut arvostaa, vaan itsekkäästi vihjailin, että voisit osallistua hieman ruokakuluihin. Töykeä kun olin, en edes kuunnellut perustelujasi, vaikka sanoit ne selvästi. Olihan sinulla pienempi palkka sekä ulkomaanmatkan ja ompelukoneen kaltaisia pakottavia menoja hoidettavana. Välttämätöntä oli myös ostaa kasapäin Apulannan ja Maj Karman levyjä, sillä hyvästä musiikista kannattaa nauttia aina, ja harvinainen levyhän on tunnetusti hankittava, kun se kohdalle osuu. En myöskään ymmärtänyt koskaan kotikasvatuksen merkitystä raha-asioissa: koska teillä on kotona äänestetty aina demareita, oli täysin luonnollista ajatella, että paremmin tienaava hoitaa kulupuolen ja vähemmän tienaava nauttii.
Nyt myös ymmärrän, kuinka kohtuuttomasti sinua tietyissä asioissa painostin. Vaadin esimerkiksi suunnittelemaan tapaamisia hieman etukäteen, kun meille tulisi jatkossa välimatkaa ja olisin edelleen viikot töissä. Silloin en ymmärtänyt, kuinka ahdistavaa tällainen suunnitteleminen voi olla. Koska tahansahan sinulle voisi tulla jotain tärkeämpää tekemistä: esimerkiksi joku läheisistä ystävistäsi voisi tulla käymään - ethän ole nähnyt heitä kuukausiin - tai sitten voisit yhtäkkiä halutakin omaa rauhaa tai kiehtovaa jutusteluhetkeä messengerissä ulkomaalaisten ystäviesi kanssa. Näitä menoja ei saa ainakaan parisuhde estää, vaikka itsekkäästi luulin, että suhde vaikuttaisi jotenkin molempien ajankäyttöön ja tärkeysjärjestyksiin. Parisuhteessahan on olennaista juuri erikseen eläminen ja elämän polkujen luonteva risteäminen. Nähdään silloin, kun sattuu sopimaan. Tapaamiset järjestyvät kyllä helposti lyhyelläkin varoitusajalla: toinen hyppää autoon ja ajaa sen muutaman sata kilometriä, kun toinen ilmoittaa, että nyt sopii. Niin yksinkertaista se on. Ei siitä kannata sen vaikeampaa tehdä.
Paremmin olisin voinut huomioida myös sen, kuinka vaikeaa sinulla oli lähipiirisi tilanteen vuoksi. Itsekkäästi pahoitin mieleni niistä muutamista ärähdyksistäsi, vaikka parisuhteessahan on aivan normaalia arvostella toista kärkevästi suurella äänenpainolla ja odottaa, että ojennettu osapuoli tulee sen jälkeen lepyttelemään ja kysymään, mitä tuli tehtyä väärin, ja että haluaisiko se kulta vaikka suklaata. Tässäkin vaadin ilman muuta liikaa, kun toivoin, että sisäinen myllerryksesi purkautuisi lähes millä muulla tavalla tahansa, kunhan ei ilkeilemällä. Kaiken taustalla oli se, etten ymmärtänyt paitsi luonnollista tapaasi reagoida, myös ympäröivää todellisuutta. Sinullahan oli täällä pikkukaupungissa vain ikäviä asioita: paitsi lähipiirisi kiemurat ja niiden aiheuttama ahdistus, myös minä ja epärealistiset suhdevaatimukseni sekä työnteko ja työyhteisö. Nyt ymmärrän, kuinka pahasti nämä kaikki häiritsivät elämääsi. Itsekkyyttäni en suostunut kuitenkaan käsittämään, että mainitut ikävät asiat riippuivat vain paikasta. Siellä suuressa kaupungissa tai ulkomailla ikäviä asioita ei ole olemassakaan, joten sinulle oli vain luonnollista pyrkiä sinne, missä aurinko paistaa ja ruoho on vihreämpää. Sitä paitsi siellä kaukana sinun ei tarvitse tavata vanhempiani, mikä oli varmasti aina rankka kokemus, kun piti lounastaa ja vielä jutellakin niille jotain. Tilanne oli kieltämättä haastava, varmasti aivan toisenlainen kuin sinun vanhempiesi tapaaminen, ja jouduit luultavasti venymään aivan äärirajoille.
Vasta nyt alankin siis tajuta, miten rankkaa elämäsi täällä oli. Minäkin vain hankaloitin arkeasi lukuisin eri tavoin: en esimerkiksi joka päivä siivonnut, kun olin itsekkäästi töissä, ja niinpä jouduit elämään epäjärjestyksen keskellä ja näkemään jopa pölyä, tai mikä pahinta, unikkokuvioisia verhoja. Kaapissakaan ei ollut aina sopivaa ruokaa valmiina, kun en välinpitämättömyyttäni muistanut lukuisia lempiruokiasi tai paria allergiaasi. Kerranhan tilanne kärjistyi jopa niin, että ruokaa piti lähteä hakemaan kauempaa, kun olin silkkaa ilkeyttäni piilottanut muropaketin - tai tarkalleen ottaen kaksikin - enkä muistanut kertoa, että korttelin päässä on kauppa, josta saattaisit löytää jotain ruuaksi kelpaavaa. Muutenkin laitoin sinulle ruokaa aivan liian harvoin, ja niillä harvoilla kerroillakin se oli pahaa, ja kaiken lisäksi söin kerran hävyttömyyksissäni sinulle varatun leivänkin, millä sain päiväsi heti aamusta lähtien pilalle. En ymmärrä, miten selvisit tästä kaikesta - ilmeisesti rakkaus auttaa kestämään mitä tahansa. Anteeksi joudun pyytämään myös muita pahoja tapojani, kuten veden roiskuttamista suihkutiloissa, aikaisemman herätyksen aiheuttamaa meluamista, vääränlaista leipäpussin sulkemistekniikkaa, epätarkkaa juuston leikkaamista, häiritsevää hampaanpesutyyliä, sinun yksityisten tv-sarjojesi omimista tai tarpeetonta ja luontoa tuhoavaa autoilua, johon pakotin joskus sinutkin osallistumaan, kun tuli pari pisaraa vettä. Nyt vasta ymmärrän, kuinka sinua täällä koeteltiin, ja kuinka et voi harkitakaan, että tulisit täällä enää edes käymään.
Näin ollen en halua koetella sinua enempää. Et ansaitse lisää tätä kärsimystä, olet saanut sitä jo liikaakin. Ymmärrän nyt, että se oli lopulta minun itsekkyyteni ja piittaamattomuuteni, joka suhteemme tuhosi. En voi odottaa, että pystyisit antamaan minulle tätä kaikkea anteeksi, ja niinpä pyrin edes kerran olemaan epäitsekäs. Säästän sinut jatkossa kohtuuttomilta vaatimuksiltani ja haluan, että jatkat elämääsi ilman minua. Yksin, vapaana kaikesta kärsimyksestä, ja taatusti onnellisena. Toivon, että otat tämän minulta rakkauden tekona - sellaisena, joita sain sinulta paljon, mutta joita itse annoin sinulle aivan liian vähän.
Älä epäile sanojeni vilpittömyyttä, ne tulevat suoraan sydämestä. Vaikka meille kävikin nyt näin, niin tasapainoisella, lempeällä luonteellasi ja parisuhdetaidoillasi sinä tuskin jäät yksin. Olithan sinä ehtinyt ennen minua useamman kertaa kihloihinkin, mikä kiistatta todistaa taitosi. Minulla sen sijaan on itsetutkiskelun ja sitä kautta henkisen kasvun paikka, kuten olet osuvasti monta kertaa todennutkin.
Toivottavasti voimme kuitenkin olla ystäviä. Meillä oli jotain arvokasta, jota ei sovi heittää kokonaan hukkaan. Tiedä vaikka meistä tulisi vielä hyvätkin kaverit, kunhan aikaa kuluu.
Lämpimin ajatuksin,
Ex-kultasi
Tarinan mahdolliset yhteydet tosielämän henkilöihin ovat täysin sattumanvaraisia. Tuskin tällaista on oikeasti olemassa.
Onneksi tarinan kertoja katuu tekojaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä kasvaa ihmisenä.
