MITÄ?

Aluksi ajattelin, etten käsittelisi tätä aihetta lainkaan. Sharon Tate ansaitsee tulla muistetuksi elämästään - ei siitä, miten se päättyi. Olen yhä samaa mieltä.

Tarve tälle sivulle kuitenkin on. Koska viittaan ikäviin tapahtumiin, on myös syytä kertoa, mitä ne ovat. Kaikille asia ei ole välttämättä tuttu. Kerron vain sen, mikä on välttämätöntä.

Elokuun 1969 alussa Los Angelesissa oli helle. Ihminen oli juuri käynyt ensimmäistä kertaa kuussa ja Woodstockin rockfestivaali oli oven takana. Rauhaa ja rakkautta vannottiin edelleen, vaikka Yhdysvallat soti Vietnamissa ja Robert Kennedy oli murhattu edellisenä vuonna.

Hair-musikaali kuvasi vuosikymmenen lopun tuntoja. Elettiin vesimiehen aikaa. Innokkaimmat uskoivat, että ihmiskunnassa oli syntymässä pian uusi ja korkeampi tietoisuus. Tunnelma oli optimistinen ja odottava.

Keskiyöllä 9.8.1969 Charles Mansonin perheeseen kuuluneet Charles "Tex" Watson, Susan "Sadie" Atkins, Patricia Krenwinkel ja Linda Kasabian murhasivat raa´asti viisi ihmistä Hollywoodin kukkuloilla, kauniissa kartanossa kaupungin yllä, osoitteessa 10050 Cielo Drive.

Kaikki kaunis, mihin silloin uskottiin, kuoli siihen paikkaan. Rauhan ja rakkauden 60-luku oli ohi.

KETÄ?

Uhrit olivat Sharon Tate, ystävättärensä miljoonaperijätär Abigail Folger, tämän miesystävä Voyteck Frykowski, julkkiskampaaja ja Sharonin pitkäaikainen ystävä Jay Sebring sekä ulkopuolinen Steven Parent. Neljä ensin mainittua viettivät talossa rauhallista koti-iltaa, kun taas Parent oli lähdössä pois vierailtuaan talonmiehen luona. Kaikki heidät murhattiin raa´asti.

Pihan perällä eri rakennuksessa asunut talonmies selvisi hengissä, koska häntä murhaajat eivät havainneet. Talonmiehellä ei ollut aavistustakaan, mitä päärakennuksessa tapahtui. Omien sanojensa mukaan hän kirjoitti kirjettä, joi olutta ja kuunteli The Doorsia. Ruumiit löysi aamulla palvelija. Talonmiehen herättivät poliisit.

MILLÄ HETKELLÄ?

Murhahetkellä Sharon Tate odotti lasta elokuvaohjaaja Roman Polanskille. Raskaus ei ollut suunniteltu. Polanski ei halunnut lapsia, ja myös Sharonin uran kannalta lapsi tuli huonoon aikaan. Silti Sharon halusi tulla äidiksi, sitä hän oli aina halunnut. Sharon yritti yhdistää odotuksen ja uransa niin kauan kuin se oli mahdollista. Sharon näytti jopa esimerkkiä tuleville sukupolville, sillä viimeistä elokuvaansakin hän filmasi vielä pitkälti raskaana, ja siitä tulikin hänen parhaitaan.

Valitettavaa oli kuitenkin se, että Sharonin ura polki paikallaan. Kauniiden kasvojen takaa ei ikinä ehditty nähdä lahjakasta näyttelijätärtä. Sharon sai vain nätin tytön rooleja, joissa hän onnistui erinomaisesti. Näihin rooleihin Sharon oli kuitenkin kyllästynyt, ja haluamiaan vakavampia rooleja hän ei ikinä ehtinyt saada.

Lapsen jälkeistä uraansa Sharon ei edes miettinyt, se ei häntä kiinnostanut. Aikalaisten kertoman mukaan äidiksi tuleminen olikin ainoa asia, joka jaksoi innostaa tällöin masentunutta Sharonia. Ikävä kyllä ei ollut salaisuus, että Polanski eleli samaan aikaan Euroopassa ja makasi vieraiden naisten kanssa, kuten hänellä oli muutenkin tapana. Tulevasta lapsesta huolimatta Sharon kaavailikin Polanskin jättämistä, mutta sitä hän ei ikinä ehtinyt tehdä.

Elämäkerrassaan Polanski saa väittää mitä ulkokultaista tahansa, mutta Sharoniin hän ei ollut ikinä sitoutunut. Ikävimmät pettämistarinat ovat eläneet tähän päivään saakka, jopa oikeudenkäynteinä. Polanski ei ikinä antanut Sharonille tämän ansaitsemaa arvoa, vaan hylkäsi tämän upean ja ainutlaatuisen naisen kerta toisensa jälkeen. Sharon ei lähtenyt tästä maailmasta onnensa kukkuloilla, kuten Polanski haluaa elämäkerrassaan väittää. Sharonin tunnelmat olivat valitettavasti ihan toiset.

Cielo Drive, Taivastie. Vähän liiankin osuva kadunnimi. Otsikon maisema on kuvattu juuri tästä osoitteesta. Ikävien tapahtumien näyttämönä toiminut kartano on jo purettu ja sen tilalle on rakennettu golfklubi.

MITÄ MUUTA?

Pian Cielo Driven murhien jälkeen Mansonin perhe murhasi samoilla seuduilla liikemies Leno LaBiancan ja tämän vaimon Rosemary LaBiancan. Koko Los Angeles oli kauhun vallassa. Näiden tapahtumien seurauksena syntyi myös Hollywoodissa nykyään tavanomainen yksityinen vartiointibisnes. Lintukoto muuttui kertaheitolla lintuhäkiksi.

Vaikka Charles Mansonista puhutaan aina sarjamurhaajana, hän ei itse asiassa murhannut edellä mainituista ketään. Hän suunnitteli murhat ja perheeseen kuuluneet nuoret toteuttivat ne. Murhat tehtiin vahvasti huumeiden vaikutuksen alaisena. Mansonin perheeseen liittyneet olivat lähinnä syrjäytyneitä ja heikkolahjaisia nuoria, joille Manson edusti jonkinlaista vapahtajaa.

Yksityiskohtaisia kuvauksia tapahtumien kulusta ei tältä sivulta löydy. Niitä on internetissä muutenkin ihan liikaa, enkä suosittele niihin tutustumista kenellekään. Ne ovat paitsi järkyttäviä, myös silkkaa uhrien häpäisemistä. Jos saisin itse valita, en enää tutustuisi niihin.

MIKSI?

Todellista motiivia murhille ei ole ikinä löydetty. Vahvasti huumeiden vaikutuksen alaisena olleet murhaajat eivät edes tienneet, ketä uhrit olivat. Kyseessä oli vain julma summittainen väkivallanteko.

Yhdeksi syyksi on arveltu väärien ihmisten kohdalle osunutta kostoa. Cielo Driven talo kuului aiemmin Byrds-tuottaja Terry Melcherille. Epätoivoisesti muusikon uraa tavoitellut Charles Manson oli tarjonnut Melcherille omaa musiikkiaan, mutta tämä ei ollut kiinnostunut. On järkyttävää ajatella, että täysin viattomat ihmiset maksoivat hengellään siitä, ettei Manson saanut levytyssopimusta.

Manson on itse väittänyt, että hän halusi aiheuttaa murhilla sodan valkoisten ja mustien sekä rikkaiden ja köyhien välille. Manson vihasi kauniita ja menestyviä ihmisiä, koska itse ei ollut kumpaakaan. Hän myös uskoi, että sodan lopputuloksena syntyisi jonkinlainen oikeudenmukaisempi maailmanjärjestys, kun alistetut saisivat äänensä kuuluviin. Mansonin perustelut kuulostavat yhtä uskottavilta kuin se, että hän vakaasti uskoi olevansa uudelleensyntynyt Jeesus.

Manson on myös sanonut kuunnelleensa Beatlesin valkoista tuplaa murhia miettiessään ja saaneensa levystä inspiraatiota. Manson voi sanoa mitä tahansa, mutta jälkeen päin tarkasteltuna tätä levyä ei voida mitenkään syyttää tapahtumista. Valkoisella tuplalla ei ollut pienintäkään kehotusta väkivaltaan tai murhiin. Kaikki on Mansonin ylitulkintaa. Mansonin ainoa - ja sekin kyseenalainen - saavutus onkin se, että hän on vetänyt tähän mielipuolisuuteensa niin monta syytöntä sivullista mukaan. Hän on onnistunut vetämään lokaan niin Sharon Taten kuin osittain Beatlesinkin nimen.

On myös väitetty, että Manson sävelsi kappaleensa Look At Your Game, Girl ja Cease To Exist Sharon Tatelle, ja nimenomaan ennen murhia. Tämä on ylitulkintaa, jota tapahtuneen jälkeen on helppo tehdä. Mansonilla ei ollut koskaan mitään suhdetta Sharon Tateen, he eivät olleet ikinä missään tekemisissä keskenään. Tätä tukevat myös Mansonin perheeseen kuuluneiden kertomukset asiasta. Heille kerrottiin osoite, jonne piti mennä, mutta paikalla olleita ihmisiä he eivät tunteneet. Sinänsä tämä oli toki outoa, sillä kyseessä olivat silloin hyvinkin tunnetut ihmiset.

Murhien jälkeen alkoi myös kiertää epämääräisiä huhuja uhreista. Puhuttiin satanismin, seksin ja huumeiden sävyttämistä orgioista, joissa järki lähti käsistä. Uhreja syyllistettiin "epäsovinnaisista elämäntavoista" ja ties mistä muusta. Väitteitä ei koskaan pystytty todistamaan oikeiksi pienistä huumelöydöksistä huolimatta - esimerkiksi marihuanan käyttö oli tuolloin hyvin yleistä. Nämä väitteet olivatkin vain keino kieltää ikävät tosiasiat: jotain näin julmaa ja järjetöntä voi todellakin tapahtua. Uhreilla ei ollut pienintäkään osaa tai arpaa kohtaloonsa. He vain sattuivat olemaan väärässä paikassa väärään aikaan.

Jossittelua tapahtuneesta on riittänyt loputtomiin. Lähes jokainen tuon ajan Hollywood-julkkis on kertonut lehdille, kuinka hänen piti olla paikalla tuona iltana pidettävissä "juhlissa". Totuus on se, että mitään juhlia ei ikinä ollutkaan. Jo vakavasti otettavien aikalaisten kertomat Sharon Taten mielentilasta puhuvat tätä vastaan: masentunut Sharon ei halunnut bileitä, hän halusi vain äidiksi ja läheisiä ystäviä ympärilleen. Sharonin siskotkin halusivat tulla käymään tämän luona kyseisenä iltana, mutta Sharon ehdotti, että jokin toinen ilta olisi parempi. Ainut jossittelun aihe oli se, että Sharonin hyvä ystävä Sheila Wells oli pyytänyt Sharonia luokseen tuona iltana. Aluksi Sharon oli lupautunut tulemaan, mutta myöhemmin hän oli perunut.

MIELIPIDE

Sarjamurhaajien ihannointi on aikamme vastenmielisimpiä ilmiöitä. On täysin sairasta, että Charles Mansonia ja perhettään ihaillaan yhä avoimesti. Mansonin "saavutuksille" omistetaan nettisivuja ja hänestä tehdään jopa fanituotteita. Harvinainen ei ole t-paita, jossa on Mansonin kasvot. Jotkut kuuntelevat myös Mansonin musiikkia, vaikka syynä ovat taatusti muut kuin musiikilliset arvot. Tämä ihailu on huolestuttavaa, sillä Manson kuuluu ihmiskunnan historiaan samalla tavalla kuin Hitler ja Stalin, alhaisimpiin ikinä eläneisiin hirviöihin.

Oikeus on toteutunut sentään siinä, että Manson ja perheensä ovat yhä telkien takana. Siellä heidät täytyisi pitääkin kuolemaansa saakka. On vain valitettavaa, että nämä hirviöt ovat saaneet tehdä jotain sellaista, jonka he uhreiltaan riistivät.

Mansonin opetuslapset ovat nyt uskossa ja heillä on jälkeläisiä. He kiittävät Jumalaa. He pyytävät oikeudessa vapautusta. Onneksi he eivät ole sitä toistaiseksi saaneet - ja tuskin saavatkaan. Kun Amerikassa suuntaa anteeksipyynnön yläkertaan, niin kaikki on muka sovitettu.

Ei ole. Tässä tapauksessa ei koskaan. Ei ikinä.

Sääliksi käy Mansonin lahkolaisten jälkeläisiä. Kukaan ei ole tietenkään syyllinen vanhempiensa tekoihin, mutta lasten on taatusti raskasta elää sen häpeän kanssa, joka asiasta seuraa. Mansonin lahkolaiset ovat niin itsekkäitä, etteivät he ole ajatelleet edes sitä, millaisen taakan ovat jälkipolvilleen siirtäneet.

Mansonin perhe ja sen ihailu on maailman kuvottavimpia ja vihattavimpia ilmiöitä. Sitä miettiessä tulevat väkivaltaisetkin ajatukset mieleen. Manson ja opetuslapsensa ansaitsisivat tarkalleen sen saman, jonka he uhreilleen tekivät. Yhtä yksityiskohtaisesti tehtynä ja kerrottuna kuin nämä hirviöt ovat sen aikoinaan tehneet ja kertoneet.

Ei kuitenkaan kannata vastata väkivaltaan väkivallalla. Ketä se auttaa enää?

MIKSI SHARON ON TÄRKEÄ?

Monissa yhteyksissä on sanottu, että Sharon Taten tarina on yksi kaikkien aikojen kiehtovimmista Hollywoodissa - ikävä kyllä dramaattisuutensa takia. Se alkoi tuhkimotarinana ja päättyi suunnilleen päinvastaisissa merkeissä.

Aikalaisten kertoman mukaan Sharonille jos kenelle ei olisi suonut tällaista kohtaloa. Monet Sharonin tunteneet sanovat, että kyseessä oli mitä viehättävin, ihanin ja sydämellisin nainen, joka jaksoi välittää aina muista. Sharon ei ollut mikään leuhka Hollywood-diiva, vaan aito ja lämmin ihminen. Sharon ei mielistellyt ketään, hänestä vain pidettiin. Sharon jopa häpesi kauneuttaan, sillä hän ei halunnut korostaa itseään. Enemmän häntä kiinnosti se, onko muilla kaikki hyvin. Nämä asiat toistuvat niin monien aikalaisten puheissa, että niiden on pakko olla totta.

Sharon on niitä harvoja Hollywood-julkkiksia, joista ei edelleenkään sanota yhtään pahaa sanaa. Ei sanottu, kun Sharon eli, eikä sanota nytkään. Eikä tulla koskaan sanomaankaan.

Harvoin näkee sellaista vääryyttä, jonka Sharon kohtasi. Siinä loppuvat sanat kesken. Voi vain toivoa, ettei mitään samanlaista tapahdu enää koskaan.

Kuten joku kykyjenetsijä aikoinaan Sharonista sanoi: "She´s too pretty for Hollywood." Ehkä se piti paikkansa - vaikka sitten näin karulla tavalla.