Heikki Jussilan tauluja
|
|
Tauluja
on kaikkiaan tullut sosittua vajaa 90, joista osa on hävinnyt, kun kovalevyä
on tarvittu parempaan tarpeeseen. Jopa
olen monia ylimaalannut ja toisen kuvan laittanut esille. Ja joitakin olen
ihan suoraan sabluuna veitsellä leikkonut roskiin, kankaalle tehdyn kuvan
osalta. Kun
esimerkiksi puhuin aikoinaan Rantarokista ja nuorista, en puhunut siksi,
että olisi halua veljeillä, vaan he tulivat esteeksi kulkureitilleni, ja oli
pakko hiukkasen tarkkailla, mistä on kysymys, keskellä kesää Vaasan parhailla
paikoilla, 1995‑2000 vuosina. Ja
asuinkin koko rokkikansan piirittämän pari kesää Vaskiluodossa, siitä matkakuvat, miltä
näytti ja mitä mielessä tuotti. Kun
taas maalasin esim. Juicesta taulun, maalasin sen asia yhteyden tähden, mikä
hänellä oli maailmanlopun
osallisuuteen Ja Reaganin hallintaan. Ja se että näitä kuulen, tulee
esille radion ja teeveen dokumenteissa, eikä niin ,että olisi laulukokoelmia
heistä, tämän maailman solisteista. Toki
myönnän, että tuo alue on arvelluttava ja saattaa herättää ihmisissä
ajatuksia, joita en ole edes ajatellut. |
|