Kiirastorstaina 8. huhtikuuta 2004, hhj.
Kuunnelkaa
pasuunan ääntä! 1.
Sentähden kuulkaa,
te kansat, ja tiedä, seurakunta,
mitä heille tapahtuva. Jer. 6: 18.
Rauhan tervehdys.
Minä olen
palaamassa siihen, että Raamatun
todistus on parasta, mitä katsella
ja julki laittaa. Ja kun mietin
Pasunaa ja sitä, miten se soittaa,
niin puhaltaja tekee sen, minkä on
tehtäväksi saanut. Jos taas joku
haluaa korvansa tukkia, etteikuulisi,
niin soi se silti, varoittavan
soiton. Soitto ei sinänsä
riitä, jos on kuulovam-mainen,
silloin tarvitaan lähimmäisen apua,
ohjaamaan suojaan vaaralta.
Supparina ollessani
poikasena, minä sain
erilaisia tehtäviä toimitettavaksi, sinne,
mihin työnantajalla oli tarvetta
jotakin laittaa. Ja sää oli
mikämilloinkin, eikä auttanut
alata purnaamaan, senkun sekaan
vaan, viivyttelemättä.
Sitä oli
myös lehdenjako, ilman
"armoilla"työskentelyä. Joskus
oli läpeensä märkä ja
työn päätyttyä oli saatava
kuivat vaatteet nopeasti, kotiuruessa, koska
paleli kuin horkkatautinen, sateen,
myrskyn ja rasituksen jälkeen. Mutta
se, onko suppari rikas, rakas tai
köyhä,on palkkaajan asia, ottaako
ja pitääkkö toimessa.
Oli
sitäkintyömaalla, että
eräs työkaveri, kun
olin uskoon tullut, ja jo
asentajanakin vuosia ollut, otti puheen
aiheeksi Harmagedonin.Siitä hän puhui ja
esitti kaikenaisia kommentteja.
Minulla
ei ollut silloin asiasta edes sen
vertaa tietoa, että
missä päin Raamattua koko asia
olikirjattuna. Minua kiinnosti
silloin henkilöt, ja
heidänelämänsä, heistä
Daavid oli silloin ykkönen, psalmeineen.
Uusi testamentti
tuli tarpeelliseksi silloin, kun oli
ongelmia mielen alueella ja tartti
haavoja ja naarmujapaikkailla. Matt.
12: 12- 13.
Kirjoitukset 2.
"Älkää huokailko,
veljet, toisianne
vastaan, ettei teitä tuomittaisi;
katso, Tuomari seisoo
ovella". Jaak. 5: 9.
Me elämme
kaikki maailmassa, ja meillä kaikilla
on samaaikakausi osanamme. Ja
mitä maailmassa on, se tuo
kiusaa ja vaivaa, josta houkutus
ja tarve, lihan mukaan elämiseen.
Raamatun nimi,
Pyhä Raamattu, ja
tarkoittaa että, se on
yläpuolella maailman, ja kaiken
mitä maailmassa on. Jeesus,
opetti valittujansa turvautumaan Pyhiin
Kirjoituksiin eikä omaan
päättelykykyyn.
Asia
tuodaanesille heti, kun Jeesus
vietiin erämaahan, Perkeleen
kiusattavaksi: Sanalla Herra
vastasi: "Kirjoitettu on..." Matt.
4: 4, 7, 10.
Ei
Herra sitä tarvinnut, sillä
hän olisivoinut ajaa Perkeleen
Helvettiin, vaikka heti. Mutta
uskoville, jotka Jeesus nimeen
lähteneet kulkemaan, heille Sana
Kirjoitettiin: "Taivas ja maa katoavat,
mutta Minun Sanani eivät koskaan
katoa". Matt. 24: 35.
Aikoja sitten,
Jeremian kautta, Jumala Käski, sanoen:
"Kuunnelkaa
pasunan ääntä". Mutta
he vastasivat: "Emme kuuntele". Jer. 6: 17.
"Astukaa teille
ja katsokaa ja
kysykää muinaisia polkuja,
kysykää, mikä on hyvä
tie, ja vaeltakaa sitä, niin
te löydätte levon sieluillenne." Jer.
6: 16.
Ajassamme on
samaa ajatusta taustalla, kuin voidaan
lukea, Juudan kuninkaan, Hiskian
sanoissa: Hiskia sanoi Jesajalle:
"Herran Sana, jonka olet puhunut, on
Hyvä. Sillä hän ajatteli:"Ompahan
rauha ja turvallisuus minun
päivinäni." Jes. 39: 8.
Muinaisiapolkuja...? 3.
Jesaja
eli aikana, jolloin Israel kaatui
ja Juuda jäi yksin valtiona
seisomaan, myrkyisän maailman keskelle.
Jumalalla, oli,
profeetta Jesaja, Hiskialle väkevä
apu. Ja niin kuningas Hiskia
selvisi
maailman myrskyistä.
Koki vielä
ihmeparantumisen kuolemantaudista. Sai levon
sielulle ja rauhan kansalle.
Baabelin lähettiläs
tuli kuningas Hiskian luo, tuoden lahjoja.
Lähettiläs halusi kuulla
tästä miehestä, jota taivaan
Jumala oli Väkevällä
kädellä auttanut, tuhoamalla vihollisen
armeijan ydessä yössä ja
karkoittanut Kuoleman Hiskian kimpusta.
Kun tämän
tapahtuman jälkeen, lukee Hiskian
sanat, ne voidaan yhdistää Raamatun
ilmoitukseen, kuten 1Tess. 5:3, joka on
kuin Hiskian lausuma: Ompahan rauha
minun päivinäni.
Ei hätää mitään.
Voitaisiin jopa päätellä, kun
luetaan 2Aik. 32:33 + 33 lukua, että
Hiskiapäästi
elämänsä vapaalle n. 30
vuotiaana, ja eli vielä 15 vuotta,
"ompahan rauha minun päivinäni",
olotilassa.
Raamattu ei
kerro, miten Hiskia vietti nuo 15
vuotta, mutta meillä on
omassa ajassamme mallia, miten
vapaalla eletään, tekemällä
kaikkea sitä, mikä on
kivaa.Kivan-tekijä viis veisaa
siitä, mitä Herra Jumala puhuu:
"Valvokaa ja rukoilkaa ettette
joutuisi kiusaukseen", Matt. 26: 41,
ja: 6:23: "Älä saata
meitä kiusaukseen".
Viisitoista vuotta
huoletonta lepoa ja rauhaa! Kuninkaan
poika, Manasse, kruunun perillinen, saa
kasvaa, "kuin" Tarzan
viidakoissa, tekemällä kaikkea
mikä on kivaa.Kukaan ei opastanut,
ei kasvattanut, Jumalan Sanaan.
Ja
niin, 12 vuotias villi poika,
tuli kuninkaaksi ja alkoi palvelemaan
niitä "viidakon henkiä",
joita shamaanit opetti. Joista on
Sana jo ammoin on annettuna:
3Moos.16:
7. "Älkööt ... uhratko
uhrejansa metsäpeikoille". 1Kor. 12: 2.
Uskoville myös muistutetaan
taustasta. Puista, kivistä, kannoista
- entisistä jumalista.
Onnettomuus 4.
Jer.
25: 1-6. Miten kävi
Juudan, kuninkaan ja kansan, Jerusalemin
ja temppelin,
sen tiedämme.
Ja että
kävi niinkuin kävi, Manassen teko
oli se, johon Jumala vetosi, kun
Jerusalem oli tuhonsa edessä: Manasse
häpäisi Temppelin jumalan
kuvilla.
Jeremia taas
varoitti kansaa, että tuomio
onpäällä, koska
kuningas Manasse oli saanut Jumalan
pettymään,ihmisen toimista. Manasse
ei välittänyt jatkuvista
kehoi-tuksista: "Kysykää, mikä on
hyvä tie, ja vaeltakaa sitä,
niin te löydätte levon sieluillenne".
Vaikka Manasse
nöyrtyikin, kärsimystensä
kurimuksessa, Baabelissa kahlittuna
olessaan, se ei enää saanut
Jumalaa leppymään
ja päätöstään perumaan. Jer.
25: 7- 11. Tuossa tilanteessakin, olisi
jäljelle jääneellä kansallaollut
mahdollisuus pelastaa temppeli
tuholta, kun Jeremia puhuija
pyysi, lähtemään Jerusalemista
ja Juudasta, 70. vuoden
ajaksi Baabeliin, että "maa
saa levätä". Jer. 38: 17. Mutta
ei!
2Aik.
36: 21. Maa ja sen kärsimä
tila, on ihmisten riiston ja
saastuttamisen tulosta. Jumala puhuu
maasta, kuin elävästä olennosta,
joka tuntee ja kärsii, pinnallansa,
ihmisten tekemisistä. Tämän
kautta voidaanymmärtää, Paavalin
kirjoitus,luomakunnasta, joka
huokaa raskautettuna. Room. 8:
18-25. Kaikki viittaa
"synnytys-tuskiin hamaan tähän
asti". "Sillä luomakunnan
harras ikävöiminen odottaa
Jumalan lasten ilmestymistä." 1Kor.
10: 11- 12.
"Tämä mikä
tapahtui heille, onesikuvallista ja
on Kirjoitettu varoitukseksi meille,
joille maailmanaikojen loppukausi
on tullut." Että jos
maa järisee ja meret
myrskynä pauhaa, se on osoitusta,
että maa voi pahoin,
"päätä särkee ja okset-taa,
haisee niin pahalle ihmisten touhut".
Katsokaa 5.
Katsokaa, ettette torju luotanne Häntä joka puhuu ... Hebr. 12: 25 ...
Meistä voi
tuntua kaukaiselta
ja vähäpätöiseltä kaikki se,
mitä luetaan Israelia ja Juudaa
kohdanneista tapahtumista. Ja silti,
Jumala on sama, ja maa on
sama.
Harva enää
uskoo siihen että, ihmiskuta voisi
jatkaa tätä,nykyistä
luomakunnan raiskaamista kauaa,
nykyisen mallin mukaan. Tämän
maailman, ajan henki, on ahneus: "kaikki
heti mulle".
Jos
uskova on maailman kanssa,
nautinnolla, yhtymässä samaan
kuluttavaan menoon, hänellä ei
ole voimaa eikäuskallusta asiasta
puhua.
2Kor.
5 luku, kertoo kaipuusta,
huokailusta, ikävästä ja
Herran pelosta, joka haastaa
tekemään jotakin ...
Profeetta Jesaja,
luku 24, on Pasunan, viimeisen
soittoa kuvaava, kuin nuotisto sävelille,
ja on myös viimmeisen vihan
maljan
sisällään pitämä, tuomiosanoma:
"Katso, Herra
tekee maan tyhjäksi ja autioksi
..." Jesaja kertoo,
maailman-lopun tapahtuman.
Ja
edelleenvoidaan lukea Raamatun profeetoista
ja Herran sanomasta, kuin
myös Ilmestyskirjasta, miten selvitä,
kunerilaiset asiat
alkaa toteutumaan. "Te etsitte
Minua jalöydätte Minut, kun
te etsitte Minua
kaikesta sydämestänne". Jer. 29: 12-
14.
Maailma
on lähestymässä
kurimuksen aikaa, ja uskovilla on
oltava uskoa ja luottamusta Herraan
Jeesukseen, selvitäkseen vaurioitta
"Kaikesta siitä, mikä maanpiiriä
kohtaa; sillä taivasten
voimat järkkyvät".
Luuk.
21: 25-28. Maailmanlopun julistusta, (Jes.24
luku) seuraa ilmoitus jatkosta,
Jesajan luvussa
2: "Aikojen lopussa on ... "
"Maranata". 6.
Miksi Paavalin
ensimmäinen
kirje korintolaisille päättyy
voimalliseen, erottavaan julistukseen:
"Jos
joku ei pidä Herraa
rakkaana, hän olkoon kirottu!
Maran ata."
Vastaus löytyy:
1Tim. 1- 3 luvuista, joka on kuin Amen,
pakanoista muodostetun
seurakunan käskyille, miten on palveltava
ja Herran kurissa ja nuhteessa
elettävä.
Ja
kun Paavali lausuu kirouksen: Jos
joku ei pidä, Herraa rakkaana,
hän olkoon kirottu! Hän tekee
senseurakuntaan tullevien
käännynnäisten tai voiton
tavoittelijoiden tähden, ettei "Jumalan
seurakunta, totuuden pylväs ja perustus",
joudu eksyksiin, hajaannukseen ja kaaokseen.
1Tim. 3:15.
Kun
lukee 1Kor. kirjeen. Alkuun
lähdetään siitä, että pakanat
ovat saaneet uskon. Sitten kerrotaan miten
seurakunnassa käyttäydytään. Ja
miten Pyhän Hengen lahjat ja
virat hoidetaan.
Sitten tärkein,
rakkaus, ja jatkossa julistus-opastus, mistä
ja miten ihmisille puhua, että
sydämet aukee totuudelle.
Timoteukselle taas,
Paavali puhuu kuin seuraajalle, jolle
jää vastuu seurakunnasta
ja julistuksesta tulevaisuudessa. 1Tim.
4 luku alkaa kertomuksella,
millaiseen maailman aikaan asti seurakunta
kulkee, että tulee eteen
laittomuuden aika.
Ja,
me tässä ja nyt,
voidaan nähdä, että runsaat 40
vuotta, on murrettu "totuuden
pylvästä" pylvästä.
Voidaan siis
sanoa, että yksi lopunajan vaihe,
on läpi käyty: Matt. 24: 4-
12. Laittomuus pääsee
valtaan.
2Tim.
3 luku. Ihmiset ovat
silloin itserakkaita... 2Tim. 3: 8-
9. "Niin nuokin
vastustavat Totuutta, nuo
mieleltään turmeltuneet ihmiset,
jotka eivät uskon koetusta kestä ..."
"Maran ata".
Totodistus 7.
Kuten tiedämme,
Jeesus on Tie ja Totuus
ja Elämä.Jeesus tuossa sanassa
ilmoittaa asioiden järjestyksen: Jeesus
Tie vie Taivaaseen. Taivas
Tielle lähteneet, liittyy
yhteen ja seurakunta syntyy,
joka on Totuuden pylväs,
josta Jeesus
Sanoi Pietarille: "Tälle
Kalliolle Minä
rakennan seurakuntani, ja
Tuonelan portit eivät
sitä voita." Matt. 16: 18.
Minulla
on oikeastaan "näkykin",
unessa, tuosta Tuonelan
portin hyökkäyksestä,
runsaat 20 vuotta
sitten: Oli pimeää. Suuri
joukko tummia hahmoja, tuli juntta-
paalun kanssa ja painoi päälle,
kuin herhiläisjoukko. Kerrioinkin
tuon tapahtuma- kuvan eräälle
henkilölle, joka
oli asialla.
Mutta koska
uskovatkin luottaa enemmän silmän
näköön ja korvan kuuloon,
kuin sydämessä olevaan
hätään ja
ahdistavaan oloon, niin ei
huomata sitä vaaraa, joka tulee
"sutena lammasten vaatteissa", laulun,
karkelon ja musiikin soidessa. Jos taas
ei ajatella pitemmälle, siis,
mihin tämä löysä kuri
ja viihteellä oleva meno
päättyy? Niin voi kaatua koko
seurakunta. Ei Tuonelan porteilta,
tulevan hyökkäyksen tähden,
siitähän Herra lupasi voiton,
vaan koska laittomuus on
vallassa, eikä Jeesuksen Sanan
varoitukset saa sijaa uskovian keskuudessa,
ei selkeätkään sanat:
Matt.
7: 13- 14. Ahdas portti, josta ei
laulaen mennä.
Matt. 7: 15-20. Hedelmistä puu tunnetaan.
Saar. 7:5. Matt. 7: 21- 23.
Ei Jeesus nimen huuto
mitään auta, jollei
tarkata Hänen sanoja ja tehdä
sen mukaan, sillä, loppu on
kovaa faktaa, sitten kun ajatellaan
palkkioita:"Menkää pois Minun
tyköäni, te laittomuuden
tekijät". Jeesus kertoo vertauksessa, Matt.
22: 11- 14, miten oli uskossa oltu ja
eletty, ja taivaaseen asti
keretty, mutta: "Ystävä,
kuinka sinä olet tullut tänne
sisälle..." Matt. 24:
24-25. "Sillä vääriä
kristuksia ja vääriä profeettoja
nousee, ja he tekevät suuria
tunnustekoja ja ihmeitä,
niin että eksyttävät, jos
mahdollista, valitutkin. Katso,
Minä Olen sen teille edeltä
sanonut."
Lopun tapahtumia 8.
Raamatun, ja
varsinkin Uuden testamentin kirjoituksista,on
mahdollista rakennella kuvaa, millaisia
tapahtumia on tulossa vastaan, ja
missä järjestyksessä ne tulevat.
Tosin, "tietomme
on vajavaista", mutta lie vajaakinkatselmus
parempi, kuin täydellinen kaaos
ajatuksissa, kun näkee mitä tapahtuu,
ja lopullinen tuomio alkaa:
"Ja
on oleva merkit auringossa ja
kuussa...", "Ja ihmiset
menehtyy peljätessään
ja odottaessaan sitä,
mikä maanpiiriä kohtaa; sillä
taivasten voimat järkkyvät." Luuk. 21: 25-
36; Matt. 24 ja Mark. 13 luvut.
Ja edelleen
on Paavalin ja Pietarin ennustukset
kirjeissä; Johanneksen Ilmestys. Ja
näihin vielä
lisää Mooseksesta ja profeetoista
saatava tieto, tämän maailman muodon
lopullisesta murkautumisesta, niin
etsittävää ja sommiteltavaa
tiedostoa
löytyy runsaasti.
"Ja Hän
alkoi Mooseksesta ja
kaikista profeetoistaja selitti heille,
mitä Hänestä oli kaikissa
Kirjoituksissasanottu." Luuk.
24:27.
Eletään aikaa,
jolloin eri kansoilla, menee eri lailla
ulkoisesti, ja samalla, kansojenkin
sisälläkin on hyvinvoivien
yläluokka. Voisiko sanoa että
kolmas sektori? Toinen sektori on
sitten keskiluokka,
joka äänestyksissä ratkaisee,
kuka maatajohtaa.
Ensimmäinen sektori
on lähinnä maata, joissa on aina
vaan kasvava joukko köyhyyteen
tipahtavia. Osa on asunnottomia ja
jopa maan alla viemäreissä ja
kella-reissa asuvia. Koska
Kolmannella sektorilla on
vallassaan tiedonvälitys ja uutisointi,
niin ne asiat on esillä ja
siinä mielessä, mitä he
näkevät, kokevat. Silloin
tällöin tulee hyvä uutinen,
kun pörssikurssit nousee ja aurinko
paistaa. Ja köyhätkin saa
kuulla ja nähdä uutisointia,
gallut tuloksia: Hyvin menee,
muttamenköön! "Rauha rauha,
ei hätää mitään".
Mutta kun 9.
"... ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita ...".
Uskoviakin käy
"tällaiset julistajat" rahastamassa, ja
kulkevat kerskaillen suurilla ihmeillä
ja lupauksilla ja
sitten, lentävät tiehensä.
Keskissektori elää
kuin Nooan päivinä, josta kertoo
lehdet, ja enenevässä määrin
myös teeveet.
Sirkushuvien laatu on vaihtunut, nojatuoli
katseluksi, ja esiintyjät
henkisiksi ilo-suru-tasa-paino-taiteilijoiksi.
Ja toisaalla,
kuuluu
sotien melskeitä. On maanjäristyksiä
ja nälkää. Kapinoita ja El
Ninjo. Viikunapuun tapahtumat, annettu
ajan merkiksi,
tarkata.Matt. 24:8. "Mutta
tämä kaikki on
synnytystuskienalkua". Voidaan
siis päätellä, koska
verrataan tapahtumien etenemistä
synnytystuskiin, että aaltoina
tulevat, toistuvat tapahtumat, sekä
kovenevat että tihenevät. Ja niin
siis, paljon tulee suuria
ja suurenevia, maanäristyksiä,
myrskyjä,
tulvia ja nälkää.
Ja tähän
aikakauteen kuuluu Daniel ja
Ilmestys näyt petomaisesta ajasta
ja
väärästä profeetasta. Voidaan
nähdä, että Jeesuksen tulo
tapahtuu "Maljan",seitsemän vuotaessa
ilmaan. Ilm. 16: 17-21. Ilm. 19:
11-21.
Luuk.
21: 25-26. Jeesus kertoo,
että Hänen
tulemuksensa edellä, on "merkit
Auringossa ja Kuussa ja
tähdissä, ja ahdistus
kansoilla maan päällä
ja epätoivo, kun meri ja
aallot pauhaavat.
Ja ihmiset
menehtyvät peljätessään ja
odottaessaan sitä,
mikä maanpiiriä kohtaa;
sillä taivaitten voimat
järkkyvät. Ja silloin he
näkevät Ihmisen
Pojan tulevan pilvessä
suurella voimalla ja kirkkaudella."
Itserakkaat 10.
"Varo jalkasi,
kun menet Jumalan huoneeseen. Tulo
kuulemaan on parempi kuin tyhmäin
teurasuhrin-anto, sillä he ovat
tietämättömiä, ja niin he
tekevät pahaa. Saarn. 5: 1.
Kun seurakunta
eli Herran siunattuna, niin armolahjat
toimivat, seurakunta kasvoi ja uskovat
oli luottavaisia, Raamatun sanojen voimaan
ja Pyhän Hengen johtoon.
"Kuin kaupunki,
varustukset hajalla,
muuria vailla, on mies, joka
ei mieltänsä hillitse." San. 25:
28.
Seurakunta, uskovista
kokoontunut joukko ihmisiä, onJumalan
siunaukseen osallinen. Ja
se tietää sitä, että
Sanan mukaan toimittaessa, sairaat
paranee, puutteenalaiset saa tarvitsemansa.
Uskovat elävät Hengessä ja
kuulevat ja ymmärtävät
saamansa kehoitukset toimia.
Seurakunta rukoili
siunausta, kun oli
tulossa puhuja, joka
tiedettiin armoitettuksi julistajaksi. Herra
vastaa sanastaan, ja antaa
mitä pyydetään. Ja niin
yhteen tuleminen on, kuin
suurjuhlaan tuloa.
Mutta, kutsuttu
olikin vaihtanut manttelin, ja suurissa
kuvitelmissaan ajatteli, olevansa orkesterin
johtaja ja on saanut eteensä
soittajat, joille pitää opettaa,
kuinka lauletaan, "kun
minä käsken". Siihen
vähän pilkaa ja ilkeilyä
sekaan, niille, jotka ei usko
tätä hillujaa.
Ja
uskovat ihmettelee aikansa ja
kyllästyy, hillittömien sooloiluun, joilla
ei ole itsekontrolli
enää tallella.
Sitten alkaa
rutina ja voivotus: Miksi Herra ei
enää ole armollinen meitä
kohtaan? Miksi on paljon sairautta, ja
hätää ja pahoinvointia.
"Silloin Minä
ajattelin: Selaisia ovat vain alhaiset;
he ovat tyhmiä, sillä he
eivät tunne Herran tietä, Jumalan
oikeutta. Niinpä Minä
menen ylhäisten luo ja
puhuttelen heitä, sillä he kyllä
tuntevat Herran tien, Jumalansa oikeuden.
Mutta he olivat kaikki särkeneet
ikeen, katkaisseet siteet."
Jer. 5: 4 - 5.
Valitusvirret 11.
"Se katkerasti
itkee yössä, ja sillä on
kyyneleet poskillansa. Ei ole
sillä lohduttajaa kaikkien rakastajain
seassa. Uskottomia ovat sille olleet
kaikki sen ystävät, ovat
sille vihamiehiksi tulleet". Val.v.1: 2.
"Kuinka onkaan
Herra
vihassaan pilvillä peittänyt
tytär Siionin!" Val.v. 2: 1.
Mutta
kun on kieltäydytty kuuntelemasta,
sitä, mitä Kirjoituksissa sanotaan:
2Tim. 3: 16- 17:"Että Jumalan ihminen
olisi täydellinen, kaikkiin hyviin
tekoihin valmis-tunut", niin seuraa
se, mitä eksyneelle seuraa.
Mutta
kun ei ajatella lähimmäistä,
niin Herra on katsonut asiaa
niin, että menkööt, kunnes
oma mitta kullakin täyttyy.
Eikö silmät lopulta
avaudu, näkemään, että
ilman"Elävää, Voimallista
Sanaa", apua ei tule. Hebr. 4: 11- 13.
"Te
olette kutsutut vapauteen,
veljet; älkää vain salliko
vapauden olla yllykkeeksi lihalle,
vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa."
Gal. 5:15.
"Rakkaus on
pitkämielinen, Rakkaus
on lempeä; Rakkaus ei karehdi,
ei kerskaa, ei
pöyhkeile, ei käyttäydy
sopimattomasti, ei etsi omaansa..." 1Kor. 13.
Jumala
on Rakkaus. Ja hän on
todella pitkämielinen ja edelleen
toivoo palaamista, itsehillintään
takaisin.Jumalasta voidaan puhua
mitä tahansa, mutta kun Hän
On Rakkaus, niin, "Vaikka
minä puhuisin... mutta minulla ei
olisi Rakkautta...". Sanoma ei johda
parannukseen.
Maailman sivu
on ollut ihmis-idoli rakkautta, eikä
se ole taivaaseen ovia avannut,
eikä
tule avaamaan.
Sillä Totuus
on se joka vapauttaa, ja saattaa
ihmisen Jumalan tuntemukseen ja haluun
lukea ja kuulla JumalanSanaa. Ja
kun Siionissa julistetaan Jumalan Sanaa,
joka voi kipeääkin tehdä, se
parantaa. Ja nälkiintyneetuskovat kyllä
palaa takaisin. Sillä "Jumala luo
uutta". San. 8: 8.
Nostakaapäänne 12.
"Ja
Jeesus kutsui opetuslapsensa tykönsä
ja sanoi: 'Minun
käy sääliksi kansaa,
sillä he ovat jo
kolme päivää olleet
Minun tykönäni, eikä heillä
ole mitään
syötävää; enkä
Minä tahdo laskea
heitä syömättä menemään,
etteivät nääntyisi
matkalla." Matt. 15: 32.
Evästys, ja
sitten taas matkaan: "Mutta kun
nämä alkavat tapahtua,
niin rohkaiskaa itsenne ja
nostakaa päänne, sillä
teidän vapautuksenne on
lähellä". Luuk. 21: 28.
Taas kerran
muistutus, 1980 luvun tapahtumien mukaiseenajatukseen,
että alkoi Danielin näyn
mukainen aikakausi: Dan. 7:
2-3. "Kertomuksen alku
on tämä: Daniel lausui
ja sanoi: Minä
näin yöllä näyssäni, ja
katso, taivaan 4 tuulta kuohutti suurta
merta. Ja merestä nousi 4
suurta petoa,kukin erilainen
kuin toinen". Olen kirjannut ( 1988
alkaen) aikoja ja vuosia,
maailman tapahtumien kulusta, ja
millaisina tapahtumina näemme ne, (
arviona ) Danielin ja Ilmestys
näkyihin sovellettuna. Näin on kulunut
24 vuotta. Tänä aikana osa
Raamatunennustuksistakin on jo täyttynyt
tai täyttymässä. Kuitenkin
niin, että tuskin on
yhtäkään ihmistä, joka ei
olisi joutunut kokemaan sielussaan,
ajan ahdistusta ja
maailmantilan herättämiä
kysymyksiä. Pelkästään uutisoinnin
tunkeutuminen syvälle viidakoihin ja
eskimoiden alueille asti, on saavuttanut
kaikki kielet ja kansanheimot.
Herran sanojen mukaan,
nämä on vasta
synnytys tuskien alkuja, aivan
kuin herätteenä, että aika
alkaa olemaan, käydä nopeampia,
rajumpia tapahtumia kohti.
Kun ensi-synnyttäjä
on osallisena raskauteen, siihen
kuuluu hätäilyä ja ahdistusta.
Vaan, jopa synnyttämiseen tottuu, kun
lapsia tulee paljon. Uskovan tulisi
myös olla sielujen pelastustoimissa
mukana koko voimallaan, eikä
kauhistellen katsella, mitä maailmassa
tapahtuu. Sillä se Tapahtuu,
mitä tapahtuman pitää, koska
se on Jumalan tekoa, eikä
ihminen voi sitä muuksi
muuttaa. "Niin on Kirjoitettu ..."
Luuk. 24: 46.
Profeetat 13.
"Kuinka siis
on veljet? Kun tulette yhteen, on
jokaisella jotakin annettavaa: millä
virsi, millä opetus, millä
ilmestys, mikä puhuukielillä,
mikä selittää; kaikki tapahtukoon
rakennukseksi."1Kor. 14: 1.
"Ei herroina
halliten niitä, jotka
ovat teidän osallenne tulleet, vaan
ollen laumalle esikuvina, ..." 1Piet. 5: 3.
Vaikuttaa siltä,
kun nykyistä menoa seurakunnissa
katsoo, että on tullut, etten
sano, tunkeutunut, seurakuntiin, oikeiden
uskovien keskuuteen, vääriä
profeettoja. Joiden sydämmessä ei ole
rakkautta Herraan Jeesukseen, vaan
omaan itseriittoi-suuteen. Näillä julistajilla
ei ole Jumalan
Sana ohjenuorana, vaan omat
tunteet. Ja kun nämä
alkavat laulattamaan ja naurattamaan
uskovia, niinon hauskaa
menoa.
Näyttää siltä,
että Karisma-sana, on laittomuuden
peite, jonka varjolla saa tehdä
mitä huvittaa. Room. 12: 15- 16.
Ja
niin, monet seurakuntien paimenista, ovat
antautuneetmukaan, tähän ilakoivaan
joukkoon, uskaltamata luottaa,
täysin varmana, toimiansa Jumalan
Pyhän Sanan kehoituksen, se on:
käskyn, mukaiseen järjestykseen.
Niin mukautuminen,
maailmalta tulevien villitysten mukaan,
vie pohjan seurakunnalta, niin että
ennen pitkää, koko lauma
on nälkiintynyt ja janoinen,
koska viide ei rakenna, vaan vie
viimeisetkin voiman rippeet.
Ja
niin, kun "tullaan yhteen", on
vain muutamalla valituilla, jopa
vaimoilla, johtajan luvalla,
etuoikeus ajaa Pyhän Hengen ohi,
tekemällä sitä mitä halutaan.
Rukouskokoukset on
tehty lihalle mieleisiksi, ettei
tarvitsepolvistua Herran eteen,
tunnustamaan Hänen Herrauttaan. Niin
työssä käyvillä ei ole
mahdollisuutta olla yhteisessä rukouksessa,
kunhan ovat oppilaina kuuntelemassa.
2Tim.
4: 1-5. Ajankuva. "Mutta
ole sinä raitis kaikessa,
kärsi vaivaa, tee evankelistan
työ, toimita virkasi täydellisesti".
Kokousja kokous 14.
1Tim. 3: 14- 16. "Miten tulee olla Jumalan huoneessa".
Tulee huomioda,
kun Paavalia luetaan, mikä ero on
vaimolla ja neitsyellä, mikä
vaimolla ja leskellä.
Feminismillä ei
ole mitään osaa
Herran seurakuntaan. Sen osoittaa jo
Raamatun alussa oleva
kertomus, miten Eeva kuunteli
käärmettä ja antautui
keskusteluun, ja
neuvottelemaan, selvää kieltoa
kiertäen. 1Moos. 3: 1...
Myös Mooseksen
vanhempi sisar, Mirjam nousi kapinaan
Moosesta vastaan, veljensä Aaronin
kanssa. 4Moos. 12 luku. Entäpä
Iisebel, joka kävi profeetta Elian
kimppuun? Kun Elia oli saanut
päätöseen rukous taistelun ja voiman
näytön". 1Kun. 19: 1-3,
21:7.
Tuskin Elia
muuten olisi paennut naista, mutta kun
tiesi, että Aahab, kuningas on tossun
alla, ja Iisebel teki mitähalusi,
jumaliensa nimiin: Mm.
Baal taivaan-kuningatar.
Ja mitä
tulee puhetta naisten lempeydestä, on
vielä Atalja, jolla täysin
fasistinen hirmuvalta. Sorti ja alisti,
pudottamalla päitä, Iisebelin tapaan,
että sai vallan. 2Kun. 11 luku.
Raamatussa on
paljonkin naisia toimissa, mutta valinnan
ja uskollisuuden mukaan menestys ja
kunnioitus saavutettu. Minulla ei ole
naisia, eikä sisaria
vastaan mitään.
Vaan
kuri seurakunnassa, on maailman
tärkein asia, sillä sen
kautta on annettu
tehtäväksi pelastustoimi. Seurakunta
on jakamaton yhteys Herraan. Sinne
ei ole maailman politiikalla, viihteellä,
eikä filosofialla asiaa.
Kokoukset mualla
kuin "uskovien kodissa",
kaduilla, toreilla, teltoilla tai
vuokratuissa tiloissa, on vapaita,
"Jumalan huone" laista.
"Sillä niinkuin
ruumis ilman henkeä
on kuollut, niin myös usko
ilman tekoja on kuollut." Jaak. 2: 26.
Virat ja varat 15.
Sanonta kuuluu:
Siitä puhe,
mistä puute. Tänä
päivänä ei ole montakaan
köyhää uskovaa. Tuskin on
montakaan varatonta seurakuntaa.
Mutta rahasta
jaksetaan puhua, yleisesti ottaen kaikki.
Aikanaan, kun minulla oli suuri
perhe, minä olin päivät
työssä ja vaimo illat. Saatiin
mitä tarvittiin, kun niukasti osteltiin,
kuten lapsille leluja tai suksia,
pyöriä jne..
Silloin alkoi
tulemaan ne puheet esille, että
anna kymppi Jumalalle, saat
huomenna satasen takaisin.
Käännettiin siis ylösalaisin
koko kymmennys asia, jonkun
rahan ahneen johdolla. Joka halusi
uskovien rahat, niin lähti
lupailemaan sellaisia,
mistä Jeesus, eikä apostolit puhu.
Kun kuuntelin
kaikkia höpinöitä rahasta,
aattelin, että nuo
puhujat antaa sellaisen vaikutelman,
että Jumala haluaa viedä lasten
suusta leivän ja antaa ne
maan kiertäjille tuhlailtavaksi,
huolettomaan elämään.
Room.
12 luku kertoo selvää
kieltä, että kaikki tehtävät
seurakunnassa, on jaettu Pyhän
Hengen kautta. Sana mm. "joka
antaa, antakoon vakaasta sydämestä".
Kun papisto
ojentautuu, Sanan mukaiseen opetukseen,
Raamattu- ja johtaja-koulutuksessa, niin
turha karisma haihtuu, ja tulee
muutkin virat, kuin vanhemmisto ja
johtaja saamaan arvostusta ja olemaan
paikalla.
Fil.
2:14. "Että
olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte
tahrattomatJumalan lapset kieron ja
nurjan sukukunnan keskellä.".
"Miksi
te siis nyt kiusaatte Jumalaa
ja tahdotte panna opetuslasten
niskaan ikeen, jota eivät
meidän isämme emmekä
mekään ole jaksaneet kantaa".
Apt. 15: 10.
Evankeliumi menee
eteenpäin ilman rahaa, mutta rahalla
ei yhtäkään sielua pelasteta.
Herätys! 16.
1Kor.
10:13... On
ollut profetioita, ja jopa
näkyjä, miten tulee tehdä.
Mutta mitä näkyä /
profetiaa, siinä on seurattu,
että tiistai-illan rukous-kokoukset
pantiin viihteelle, ja hyljättiin
Jeesus ja ne, jotka Hänen
eteensä kokoontuivat ?
Jos seurakunta
ei tarvitse Pyhän Hengen ohjausta ja
johtamista, niin ei
ole kenenkään vaikea nähdä,
mihin sejohtaa. Kadulle työttömät,
kotia nuivaantumaan petetyt.
Raamatussa on
Juudan kuningas, Joosia. Jonka
tulokuninkaaksi, oli ennustettu
340 vuotta aikaisemmin. Siis odotettu,
ja tiedetty, että valtakunta on
ja pysyy ainakin tuohon asti. Joosia
sai sitten lupauksen, kun Herraa etsi
ja sydän pehmeni: "Sinä
saat rauhassa siirtyä hautaasi."
Joosia kuitenkin
sekaantui sivullisten riitaan. Ja
uhmas selvää sanaa, jonka
Egyptin kuninga Neko sanoi: "Jätä
rauhaan Jumala, joka on minun
kanssani, ettei Hän tuhoaisi sinua. Mutta
Joosia ei väistänyt." 2Aik. 35:21- 22.
Tämä on
selkeä osoitus ja opetus siitä,
että ei pidä ollaomapäinen,
eikä itsestään luulla suuria,
niin että luottaalupaukseen ja
kieltäytyy
tottelemasta Jumalaa.
Hänelle luvattiin
rauhaa, mutta nousi ja lähti sotaan.
Nykyisin, kun kaikkia asioita
selitellään, väännellään
jakäännellään,
sanottaisiin, että naisprofeetta Hulda
olikinväärä profeetta, kun
kerran noin kävi. 2Aik. 34: 22, 28.
Meidän aikana
otetaan "makeaa sanomaa" vastaan ja
huudetaan "hallelujaa!", mutta ei muuta
tehdäkkään.
Kauan aikaa
sitten, kun kehoitin joistakin
asioistaparannusta tekemään
seurakunnassa, oli vastaus: Kyllä
Pyhä
Henki sen tekee.
Jos parannuksen
paikalle joudutaan, niin sen teemme
minä tasolla, jokainen itse,oman
päätöksen mukaisesti. 1Kor. 6: 19- 20.
Pelastus 17.
"Pelastus tulee
meidän
Jumalaltamme, joka Valtaistuimella Istuu,
ja Karitsalta." Ilm. 7: 10.
"Hän joka
näitä
todistaa, Sanoo: 'Totisesti, Minä
tulen pian'. Amen, tule
Herra Jeesus!" Ilm. 22: 20.
Olemmeko Kirjoituksista
lukeneet, kuka on otollinen, kun
Kuolema noutaa pois maan
päältä, uskovankin?
Ja olemmeko
sitä asiaa tarkastaneet, kuka "nousee
tuuliin ja pilviin Herraa vastaan",
kun se hetki on?
Ei suinkaan
ole kysymys huolettomassa, nautiskelussa
elävien uskovien tempaamisesta. Vaan
Sanan mukaan niistä, jotka
Valvoen odottavat. "Milloin Ylkä tulee".
"Mutta minkä
Minä teille Sanon, sen Minä
Sanon kaikille: Valvokaa." Mark. 13: 37.
Johanneksen Ilmestys
luku 21: 5- 8. "Ja Valtaistuimella
Istuva sanoi: 'Katso, uudeksi
Minä
teen kaikki'.
Ja Hän
Sanoi: 'Kirjoita, sillä nämä
Sanat ovat vakaat ja todet'. Ja
Hän sanoi minulle: 'Se on
tapahtunut. Minä Olen A ja O,
Alku
ja Loppu. Minä
annan janoavalle Elämän
Veden Lähteestä lahjaksi.
Ja
joka voittaa, on tämän
perivä, ja Minä Olen oleva
hänen Jumalansa, ja hän on
oleva Minun
Poikani.
Mutta pelkurien ja
epäuskoisten ja saastaisten
ja murhaajien ja
huorintekijäin ja velhojen ja
epäjumalan-palvelijain ja kaikkien
valhettelijain osa on oleva
siinä järvessä, joka tulta
ja tulikiveä palaa; tämä on
toinen kuolema."
Taivas 18.
"Taivas
on Herran Taivas, mutta maan
Hän on antanut
ihmisten lapsille." Ps.
115: 16.
Tämä psalmi
on niin syöpynyt sydämeeni,
että kun, ajatukset kääntyy
ongelmiin, ihmisten toimia ja tekoja
seuratessa, varsinkin silloin, kun
näkee, että ollaan menossa kohti
vaikeuksia.
Silloin tämä
Sana astuu eteen, ja syyn ja
seurauksen laki tulee mieleen.
Sillä ihmisellä on vallassaan
tehdä mitä
ikinä lystää, niin kauan
kuin on terve ja vaapaa tulemaan
ja lähtemää. Siihen asti.
Ihminen
ei voi syntymää, eikä
lapsuuttaan valita, vaan on
vanhempien, tai jouduttuaan vieraalle tai
laitokseen kasvua ja opetusta saamaan,
heidän vallassa elää.
Myöskään ihminen
ei voi vakavasti sairastuttuaan, enää
juosta valtoimena ja tehdä sitä,
mitä mitä varat ja olo-suhteet
antaisi toimittaa. Ja sitten tulee
Kuolema, ja se on
siinä, mitä elämänsä
hyvinä päivinä sai aikaan.
Ja näin
olen, rukous on tie, etsiä
mahdollisuuksia, onko jotakin tehtävissä,
esim. seurakunnan tilanteen asiointia
ja menoa katsellessa. Ja rukous
johtaa Sanaan, sillä Sanan kautta
Herra tahtoo uskovan toimia.
Sitten tulee
ihmisen alttius kysymys,
haluaako hiljentyä ja
pysähtyä kuulemaan Opettajaansa. Ja
meillä, eiole ongelmaa Kirjoitusten
tutkintaan, koska Raamattuja on.
Ja jos kuulee Herran äänen,
niin onko valmis antamaan aikansa ja
voimansa Mestarin käyttöön?
Näin hoidetaan
asioita "maan päällä, jonka
Hän on antanut ihmisten lapsille".
Sana
ja rukous, on tie, jota
kulkemalla apua ja näkyä
saadaan. Ja jatko on sitten
uskalluksesta kiinni, laittaako oma tahto
ristille, ja alata ajamaan seurakunan
asiaa. Omaa etuasa, sanan
varsinaisessa merkityksessä, koska olemme
"toistemme jäseniä", parantuminen
tietää voimaa ja halua toimia,
Taivas matkalle. Ilm.
19: 1- 8.
|