ALUSSA sana, tulee vastaan, kun ottaa Raamatun käsiinsä,
ja avaa
kirjan. Kiistellyn kirjan,
ja todenperäisyyttä miettien:
Uskoa, vai ei uskoa, eteen avautuvaa, todistusta Jumalasta.
Pyhä Raamattu,
kirjana, 1933 / 1938 painos,
pitää sisällään:
Vanha testamentti: Lukuja 929, jakeita 23224.
Nimettyjä
kirjoja 39, ja useita kirjoittajia.
Tiivistä
kirjoitusta on 1049 sivua.
Uusi testamentti: Lukuja 260, jakeita 8057.
Neljä
evankeliumia, kirjeitä 21 + Ilmestys.
Tiivistä
kirjoitusta on 358 sivua.
Raamatun sanastosta on ollut ja edelleen, kaiken aikaa kielen
käytössä, niin
samottuja lentäviä lauseista. Osan
sanoista alkuperää,
ei enää tiedosteta, Raamatusta lähteneeksi lauseeksi.
Ensimmäinen uskon kysymys, on heti kirjan ensimmäisellä sivulla.
Luomiskertomuksesta ollaan
monta mieltä, ja voikin
olla,että kertomuksen
lukemata jättäneet, eniten vastustaa kokosanoman todenperäisyyttä.
Esimerkkinä vain, oma tietämättömyyteni, Raamatusta ja sen
sisällöstä. Tulee
hyvin esille siinä, että vaikka
vanhemmat tuli
uskoon, ollessani 10 vuotias, ja kotona oli raamattuja, en olut
riviäkään lukenut,
siihen päivään mennessä, kun
itse heräsin sen
tosiasian eteen, että olen tullut uskoon, 23 vuotiaana.
Koko kirja
ei herättänyt
mitään ajatusta, että sen
vois ottaa käsille ja
alata tutkimaan
syntyjä syviä. Ei edes
siinä vaiheessa, kun tuskailin
olemassa oloni syytä ja tarkoitusta.
Mutta kun
ostin pienen kirjan, 1963 syksyllä,
se onkin sitten ollut päivitäin
auki ja
mielenkiintoni kohde. Nyt on
jo kulunut vajaat 42 vuotta.
Ja lukeminen
päivittäin jatkuu edelleen.
Olen toki
paljon muitakin kirjota lukenut, mutta
ne ei ole
syrjäyttäneet Raamattun,
päivittäistä aamuannosta.
Ainoastaan välillä vähentäneet
aikaa kirjan parissa,
päiväkauden kestäviä
tutkisteluja. Kokopäivän viipymiset
kirjan parissa, on ajoittain
päällä, kun
on tulossa tai jo olemassa tarve
kirjoittaa asiasta.
Tämänkin kirjeen
aihe ja tarve, on
ollut päälläni jo toista
kuukautta. Ja niin olen etsinyt
ja puntaroinut,
Raamatun kirjoitusten parissa, kysymystä,
mikä on tarpeen ja miksi.
ruskysymyksistä.
Sain tiedon, että vuosi tulee kulumaan entiseen tapaan, ja on
minun asiani. käyttää aika, sen mukaan, kuin alttiutta on.