Site hosted by Angelfire.com: Build your free website today!

Charisma Carpenter on syntynyt Las Vegasissa 23.heinäkuuta 1970. Buffyn ja Angelin lisäksi Charisman on voinut nähdä myös sarjoissa Malibu Shores, Baywatch ja Isojen poikien leikit, sekä elokuvissa Josh Kirby:Time Warrior 1, 2 ja 3. Nimensä hajuveden mukaan saanut Charisma on ollut aikoinaan koulukiusattu, mutta pääsi myöhemmin mm. cheerleriksi ja on osallistunut myös muutamaan missikisaan. Charisman roolihahmo Cordelia on nähty Angelissa tekemässä mainoksia, ja myös Charisma on tehnyt yli 20 tv-ja radiomainosta. Uusin Charisman roolityö on leffassa "Groomsmen", joka ei ole vielä saapunut Suomeen. Tällä hetkellä Charisma asuu Los Angelesissa sinkkuna. Parhaiten työkavereistaan Charisma viihtyy yhdessä Mercedeksen (aka Harmonyn) kanssa. Charisman virallinen saitti


Nicholas Brendon on syntynyt vuonna 1971 huhtikuun 12.päivä Los Angelesissa. Nickyllä on identtinen kaksoisveli Kelly, jonka kanssa Nicky jakaa asunnon. Samassa talossa asuu tottakai myös Nickyn vaimo Tressa, jonka kanssa Nicholas meni viime vuonna naimisiin.Nicholasista ei alunperin pitänyt tulla näyttelijää, vaan pesäpalloilija, mutta loukkaantuminen pelissä lopetti uran. Päästyään Clearasil-mainokseen Nicholas suuntautui näyttelijän uralle, mutta aluksi hän siirtyi kameran taakse tuottajan assistentiksi sarjassa "Dave´s World". Tosin aika pian Nicholas siirtyi näyttelemään sarjaan. Suuri onnenpotku Nicholasin uralle oli päästä Buffyyn Xanderiksi. Nicholas on hyvissä väleissä muiden Buffyn tyyppien kanssa, esimerkiksi Nicky on erittäin hyvä ystävä Davidin (aka Angel) kanssa ja Nicky auttoi myös Alysonia (aka Willow) sisustamaan tämän Los Angelesin talon. Seuraavaksi voit bongata Nicholasin kauhuleffasta "Demon Island", kunhan se tänne Suomeen saapuu.

Tsekkaa: Rocking Chair [Suomalainen saitti, joka sisältää KAIKEN mitä ikinä haluatkaan Nickystä tietää. Suosittelen ehdottomasti]

>Aloita tästä< Paikat Puheet Kuvat Kuvitelmaa Muistot Sekalaista Näyttelijät Vierailijoiden mietteet >Lopeta tähän< Etusivu