Site hosted by Angelfire.com: Build your free website today!

 

Syksyllä 1989 Jali Tuhkunen liittyi Vesa Jokisen ja kumppaiden kokoonpanoon. Samalla bändin nimi muutettiin Hangoversista Rolloversiksi. Tuhkunen soitteli 70-80-lukujen vaihteessa The Aviators nimisessä yhtyeessä ja sen jälkeen Cattle Katessa ja Dave Taylorin bändissä. Harri Jalkanen lauloi kortensa kekoon heilutellen jalkojen välissä doghousea. Rumpali Antti Rossi joutui jättämään pallinsa ryhdyttyään Euroopan parhaaksi tatuoijaksi. Tilalle pyyhälsi Mika "Slide" Rouhiainen.

Vuonna 1992 ilmestyi jo nyt keräilyharvinaisuudeksi kohonnut vinyylisingle "Everytime you hold me / Dream lover" DWMCIB-recordsille. Ensimmäinen pitkäsoitto "Montecarlo Marauder" ilmestyi vuonna 1993. Osa levyn materiaalista miksattiin legendaarisen Sam Phillipsin studiolla memphisissä.

Seuraavat vuodet Rollovers viettikin tien päällä vieden rockabillyn ilosanomaa satoihin keikkapaikkoihin. "Rockabilly Mission" -CD näki päivänvalon vuonna 1999 julkaisijana Bluelight records. Painos myytiin välittömästi loppuun. Jatkoa seurasi samalla levymerkillä "High heeled" -nimisen CD-singlen muodossa.

Yhtyeen omintakainen soundi perustuu tapaan sekoittaa perinteisiin rock'n'roll aineksiin rautalankaa, kantria, rhytm'n'bluesia jne. Tämä moderni, tinkimätön ja tunnistettava soundi, sekä monipuolinen ohjelmisto ja vauhdikas lavashow on nähty livenä yli 700:lla keikalla yhtyeen 12-vuotisen historian aikana.Todistettavasti yhtyeen tulikuuma beat on aiheuttanut ainakin yhden hengen menon kesken kiperän twistin.

Tällä hetkellä yhtyeellä on työn alla uusi pitkäsoitto CD, joka ilmestyy..