9.
Väri
Hyvää
iltapäivää, ystäväni. Olen onnellinen että
saan olla taas kanssanne tänä syksyisenä päivänä.
Kaikki nauttivat syksyn väreistä. Ne liikuttavat ja ilahduttavat
sielua ja mieltä. Kaikki haluavat nähdä nuo värit.
Olen miettinyt miltä teistä tuntuisi olla taivaissa, kun ette
näkisikään noiden värien ilmestymistä, koska
meillä ei ole syksyä. Jotkin kansat ovat aina auringonpaisteessa
ja vuodenaikojen vaihtelut ovat olemattomia, mutta kun on tällaisessa
maassa missä ne tulevat ja menevät saa eri kausista suunnattomasti
iloa ja mielihyvää. Ajattelen usein miten tätä tunnetta
käsitellään täällä ja vastaavasti meidän
luonamme. Teistä voi tuntua kummalliselta, mutta puhun näin
siksi että väri itsessään on kaunista. Väri
luo iloa ja mielihyvää. Väri voi luoda harmoniaa, sopusointua
ympärilleen.
Värille
kaikkine ilmenemismuotoineen suodaan vain vähän ajatusta.
Jos väri on muodissa, sitä käytetään. Sisustettaessa
kuitenkin mietitään joskus pitkäänkin kodin väriskaalaa
ja kun ajatellaan ihmisten viihtyisyyttä kaupunkiympäristössä,
talojen väritystä saatetaan miettiä tarkasti. Ravintolassa
viihtyy paremmin, jos sen värit ovat sopusointuisia. Jos ne sotivat
mieltymyksiä vastaan, ei viihdy kovin hyvin ja ateriakin voi tuntua
epäonnistuneelta. Ehkä ette ajattele tätä kovin
paljon, mutta osoitanpa teille että värillä on väliä.
Taivaissa
väriä käytetään tarpeen mukaan, esimerkiksi
paikoissa missä mieltä ja sielua hoidetaan, kodeissamme ja
kaikissa asuinpaikoissa, rakennuksissa joissa on musiikkia tai taidetta.
Lähes jokainen rakastaa sinistä. Sininen on taivaan väri.
Myös meri on sininen silloin kun taivaskin on sininen. Se tuottaa
mielihyvää. Sinisen taivaan merkitys on sopusointu ja mielen
tyyneys. Jos taivas olisi mitä muuta väriä tahansa, olen
varma ettette pitäisi siitä. Jos taivas olisi punainen, voi
taivas! Ei se teitä miellyttäisi. Entäpä jos maa
olisi sininen ja taivas vihreä? Huomaatteko, kaikki on järjestetty
teitä miellyttämään, tuomaan teille sopusointua.
Maan vihreä on rauhallisuuden, mielen tyyneyden väri. Se ei
hermostuta eikä kiihdytä millään tavalla. Itse asiassa
se vain on, näet sen ja se miellyttää ja rauhoittaa tietämättäsi.
Tässä
maassa on paljon puita. Se on minusta hienoa, koska puut ovat ystäviänne.
Ne auttavat puhdistamaan ilmaa. Ne tuottavat happea ja ne tuottavat
iloa ja mielihyvää. Kun ne ovat kukassa, ne kohottavat mieltänne
ja sieluanne. Puut antavat teille paperia ja materiaalia talojen rakennusaineeksi.
Puut ovat teille monipuolinen apu. Mitä olisittekaan ilman niitä?
Minun mielestäni niiden tärkein hyöty on kauneus, kokonaisvaltainen
aisti-ilon tuottaminen. On joitakuita jotka kaataisivat kaikki puut,
mutta se olisi teille suuri menetys.
Ajattelet
näitä elämän jokapäiväisiä asioita,
värejä, sinistä, vihreää ja kukkien värejä.
Suunnittelet puutarhaasi jo ensi kevääksi. Väri on mukana
kaikissa toimissasi ja ajatuksissasi. Oletko huomannut, miten väri
voi parantaa? Tai miten se virkistää? Elämäsi olisi
tylsää ilmän värejä! Hillityt värit ovat
taustana kirkkaammille väreille. Ne teistä joilla on taiteellista
silmää ymmärtävät syyn, miksi niin monet värit
ovat vihreää taustaa vasten. Vihreää vasten käy
mikä tahansa väri.
Olen
täällä osoittamassa teille näitä pieniä
asioita jotka saattavat jäädä teiltä huomaamatta.
Omassa elämässäni on paljon värejä. Neitomme
on kysynyt minulta, eikö tuo kaikki väri ja kauneus ole liikaa,
eivätkö aistit ylikiihotu niin paljosta kauniista? Mutta voin
vakuuttaa että kaikki on järjestetty luontevaksi, niinkuin
teidänkin maailmassanne. Me katsomme ja ihailemme. Missä tulijoita
hoidetaan, kun he ovat olleet hyvin sairaita Maan päällä,
kun mieli on murtunut ja he tarvitsevat lepoaikaa, siellä parantajat
liikkuvat heidän keskellään pannen säteitä
heidän sieluihinsa, henkiolemuksiinsa. Huone on täynnä
väriä ja suloista musiikkia, ja niin henki ja sielu paranevat.
Miksi tarvitsemme värejä? Luojan on täytynyt ajatella,
että ne kohottavat ja virkistävät, parantavat ja innostavat
meitä. Mikä taiteilija voisi elää ilman värejä?
Tekään ette voisi elää ilman niitä. Silti muodinluojat
ovat pukeneet ihmiset tylsiin harmaisiin tai mustiin vaatteisiin. Joidenkin
mielestä se on ajan kuva. On aihetta pukeutua siten, koska maailma
on surullinen tai on sellaisen pukeutumisen vuoro, mitä syytä
he käyttävätkään. Tuntuuko teistä hyvältä,
kun näette sellaista väriä? Enpä usko. En varmaan
ole koskaan nähnyt mustaa alueillani. Toden totta, en muista koskaan
nähneeni sitä enkä harmaata tai muita spektrin sen osan
värejä. Tiedän toki ettette voi käyttää
kirkkaita värejä suurkaupungissa. Nehän likaantuisivat
heti, noki mustuttaisi kauniit vaatteenne.
Meillä
ei ole ilman saastumista eikä pimeys haittaa. Ei tarvitse miettiä
mitä väriä tänään käyttäisi
ulos mennessään tai huomenna tai minkä väriset seinät
tai lattian laittaisi kotiinsa. Kaikki nämä asiat järjestyvät
meille luonnostaan henkisyytemme laadun mukaan. Meidän ei tarvitse
huolehtia väreistä, ne tulevat itsestään ja ovat
mitä ovat. Joudumme katsomaan ja toteamaan, "Tuollainen siis
olen. Se olen minä, sellaisena muut minut näkevät."
Ja tunteet ovat aika sekavat. Ylemmillä tasoilla tuntee iloa, alempana
saattaa loukkaantua nähdessään itsensä väreinä.
Väri on olemuksemme päällä, me olemme sitä.
Väri on asuntomme ympärillä, olemuksemme värittää
sitä. Tämä voi tuntua oudolta, mutta ei se ole, väri
on hillittyä ja ilmenee miellyttävällä tavalla.
Emme tiedä minkä lain mukaan ja miten se toimii, vaikka taidatte
uskoa meidän tietävän kaiken. Emme voi tietää
kaikkea, koska emme ole tiedon huipulla. Olemme matkalla eteenpäin
ja valomme on suurenmoinen, se on totta. Silti emme ole korkeimpia.
Emme siis täysin tiedä kuinka nämä värit tulevat
esiin ja mikä ne asetti. Tätä on kuitenkin hyödytöntä
pohtia ja yrittää ratkaista, se on tosiasia, ei sen kummampaa.
Ne ovat meitä varten, värit ovat meidän. Emme mahda niille
mitään, koska ne ovat me.
Maan
päällä voi pukeutua mihin väriin haluaa. Voi sisustaa
oman makunsa mukaan käyttäen värejä joista pitää.
Maailmoissamme on toisin. Väri ilmestyy yllemme ja ympärillemme.
Nämä värit innoittavat meitä, tuovat mielihyvää,
rauhoittavat ja rentouttavat. Jos ymmärtäisitte itseänne
ja käsittäisitte, millaisia todella olette todellisessa olemuksessanne,
voisitte auttaa itseänne tällä tavalla. Koska ette tunne
itseänne, on parasta käyttää väriä joka
tuntuu mukavalta. Monet käyttävät maanläheisiä
värejä. Ne ovat heistä rauhallisia ja monet muut värit
sointuvat niiden kanssa. Mutta esimerkiksi punaista eivät kaikki
ihmiset saata käyttää, toisten taas saadessa siitä
energiaa. Jotkut ihmiset viihtyvät sinisessä. Joillakin täytyy
olla kullanväristä yllään, joillakin vaaleanpunaista.
Jos viihtyy hyvin jossakin värissä, se tarkoittaa että
väristä on apua. Ihan totta, se auttaa. Olen kertonut musiikista
tulevista väreistä jotka levittyvät ympäristöön
kauniina ilmentäen säveltä. Ja oletteko ajatelleet värejä
jotka lähtevät teistä, teidän auroistanne?
Miksi
auranne ovat värikkäitä? Tähänkään
emme tiedä vastausta. Mutta aura on värikäs ja värit
vaihtuvat koko ajan. Uudet ajatukset ja teot heijastuvat heti muuttaen
sen väritystä. Kun olet onnellinen, aurasi on lämpimän
vaaleanpunainen. Kun nyt katson teitä, näen paljon vaalean
punaista, sinistä ja vihreää. Täällä näyttää
utuisen usvaiselta. Vaalean punaista, sinistä ja vihreää,
koska olette tyytyväisiä ja rauhallisia tällä hetkellä.
Jotkut eivät voi kovin hyvin. Parantajat työskentelevät
heidän kanssaan käyttäen väriä. Väri on
vain osa parantamista. He käyttävät väriä havaitakseen
nopeasti mitä voimaa tulee käyttää parantamisessa.
Tietysti he käyttävät myös käsiään
ja työvälineitään. Kun he haluavat parantaa mieltä
ja kehoa, tuoda rauhaa tai energiaa, he käyttävät säteitä.
Itse säteet ovat värittömiä, mutta tunnistamisen
vuoksi ne on väritetty. He saavat itsekin väreistä mielihyvää.
Huone
kylpee väreissä. Joku teistä on kokonaan sininen, joku
vaalean sinipunainen, joku vihreä-lila-oranssi, kaikki olette eri
värisiä, kuin maalattu eri värisiksi. Olette kauniita.
Miksi luulette Luojan tehneen meidät tällaisiksi? Miksi meillä
on väri ympärillämme? Eikö se lienekin auttamassa
meitä? Jos olisimme pelkkää ruskeaa tai harmaata, emme
tuntisi oloamme hyväksi magneettikentässämme. Mehän
näemme Maan harmaana sumuna. Älkää siis luulko että
henkiolennot tarkkailevat teitä jatkuvasti. Eivät he sitä
tee. Keventäkääpä harmaata vaaleanpunaisella ja
sielunne valolla, antakaa sielunne loistaa valoa kuin sähkölamppuna
rinnassa, jotkut pieninä, jotkut isompina. Sisällänne
on sähkövalo, siltä se ainakin meistä näyttää.
Istutte siinä vaaleanpunaisina, lilan värisinä, sinisinä,
oransseina, sähkölamppu rinnassanne. (Naurua.) Voisitte vaikka
kytkeä itsenne voimalaksi ja säästää sähkölaskuistanne
pitkän pennin!
Olet
sähköä, olet voimala. Mekin olemme. Neitomme on varmaan
kertonut teille joskus, kuinka sähköisiä ja kuumia me
olemme. Monet sanovat, että kun ihmiset joutuvat helvettiin, liekit
polttavat heitä. Tietämämme mukaan asia on päinvastoin
eli kun joutuu pimeyteen, siellä on kylmää. Meillä
on lämmintä. Tuntuuko se oudolta? Ei se meistä ole epämukavaa.
Samoin kuin te pidätte auringon säteistä ja lämmöstä,
samoin me pidämme omasta lämmöstämme. Mitä
korkeammalle menee, sen kuumempaa tulee. Sähkövoima käy
aina voimakkaammaksi. Ihminen itse on sähköä.
Tässä
olemme, täynnä väriä ja täynnä sähköä.
Maailmankaikkeudessa on sähkövoimaa. Ette näe sitä,
mutta siellä sitä on. Kiitos ihmisten joilla oli älyä
valjastaa se käyttöönne, teillä on nyt sitä
huoneissanne tuomassa mukavuutta. Kuitenkin se oli siellä kaiken
aikaa, vaikkette siitä mitään tienneet. Koko ajan mekin
olemme täällä eivätkä monetkaan ihmiset tiedä
meistä, samoin kuin monet eivät tiedä että ovat
sähköä ja että heillä on aura ympärillään.
Kun istutte siinä, sekoitutte keskenänne, jokaisen aura yltää
naapurin auran päälle. Kaikki värit sekoittuvat keskenään
ja mitä siitä seuraa? Kaikki on hyvin, jos rakastatte toisianne
ja olette ystäviä.
Tämän
tiedätte, koska kerroin teille sopusoinnusta ja aurojen yhtymisestä
ja kuinka ette voi hyvin joidenkin ihmisten lähellä, kun auranne
sekoittuvat keskenään. Joskus astut huoneeseen ja haluaisit
heti kääntyä ja mennä pois. Eikö totta? Joskus
taas tunnet olosi heti hyväksi. Kysyt, mistä se johtuu. Sisällä
on sopusointu, ihmisissä jotka siellä asuvat. Joku ostaa kodin
eikä voi asua siellä, koska edelliset asukkaat olivat riitaisia
tai pahoja. Omasta työskentely-ympäristöstäsi tiedät
kuinka toiset ihmiset miellyttävät ja toisten kanssa on riitasointuja.
Mitä väriä luulet heidän olevan? Onnettomien ihmisten
väri on ruskea tai harmaa, niiden eri sävyjä. Väriä
on siis kaikkialla, jokaisella elämän alueella, ja niin tulee
jatkumaan ikuisesti.
Värillisiä
olentoja. Katsotaanpa henkimaailmaa. Vien teidät esimerkiksi Itsensä
Tiedostamisen valtakuntaan jonka saavuttaminen kestää useimpien
kohdalla aika kauan. Siellä ihmiset ovat tietoisia jokaisesta ajatuksestaan,
syistä miksi ovat siellä, jokaisesta liikkeestään
sfäärien läpi tuota paikkaa kohti, miksi se kesti niin
kauan ja miksi he nyt voivat olla tyytyväisiä. Kun he katsovat
ympärilleen, he näkevät tovereidensa värit. Miesten
ja naisten värit näkyvät nyt erilaisempina kuin koskaan
ennen. He ihmettelevät ja ihastelevat. Jos he ovat katsoneet tovereitaan
aikaisemmin katsoen hiukan ohi, he ovat nähneet sumuisia liikkuvia
värejä, kuin utuista häilyvää väriä.
Tällä alueella on sitten miellyttävää ihmeteltävää.
Joskus olen nähnyt heidän vain katsovan katsomasta päästyään
kulkien ympäriinsä suu auki ikäänkuin eivät
voisi uskoa silmiään. Heidän mielestään värit
ovat niin kauniita, mutta seuraavalla tasolla ne näkyvät taas
voimakkaampina ja spektristä paljastuu lisää värejä.
Tällaista meillä on, nämä ovat maailmamme ihmeitä.
Näemme muutokset, kun ihmiset etenevät tasolta toiselle. Olette
varmasti samaa mieltä kanssani, että on välttämätöntä
muuttua. Jos ikuisuudessa olisi aina samanlaista, kyllästyisimme
ja pitkästyisimme. Joten sielläkin vain muutos on pysyvää.
Ilmapiiri muuttuu, värit muuttuvat, rakennukset ovat eri muotoisia,
muutoksia on kaiken ilmentämisessä. Muuta en voi kertoa, koska
ette ymmärtäisi.
Tieto
siitä että väri on ja tulee olemaan tärkeintä
elämässänne, auttaa teitä ymmärtämään,
miksi maailmanne on niin värikäs. Kun keväällä
näet kukat joita jotkut ovat istuttaneet puutarhaansa ja kukkivat
puut, sielusi iloitsee. Talven jälkeen se tuntuu kuin siunaukselta,
suurelta siunaukselta! Miksi luulet Maassa olevan näitä värejä?
Miksi kaikki jakavat tämän kauneuden, vaikka kaikki Maan ihmiset
eivät ole hyviä? Oletko koskaan ajatellut sitä? Enpä
usko. Olen kuitenkin nähnyt tämän ajatuksen neitomme
mielessä ja mielestäni se oli hyvin ajateltu. Hän ei
ajatellut että kaikkien pitäisi asua kauneudessa, vaan että
kun kaikki ovat erilaisia ja kaikki asuvat samassa paikassa, kaikilla
on samanlaista niin hyvillä, pahoilla kuin keskinkertaisillakin.
Kuulin hänen sanovan että taivaissa on kuitenkin toisin. Siellä
ihminen on omalla alueellaan ja vain samanlaiset jakavat luonnon kauneuden.
Maan päällä taas kaikki erilaiset olennot nauttivat samasta
kauneudesta. Miksi luulet näin olevan? Siksi että jokainen
sielu näkisi että Jumala on Kauneus. Sillä miten muuten
Luoja voisi ilmaista itsensä luoduilleen?
Mikä
Jumala on? Mikä voi Suuri Rakkauden Voima olla? Voin vain sanoa
että sen täytyy olla meidän kaltaisemme, sekoitus. Kuten
tiedätte, meissä on sekä naista että miestä,
jokaisessa. Jumalan täytyy myös olla sellainen. Suuri Henki
joka näytetään meille tuona kauneutena on mies/nainen.
Kauneudessaan se antaa ymmärtää että kauneus on
kaikkia varten ja tulee aina olemaan. Teillä on maassanne
kauneutta yltäkylläisesti. Myös monilla muilla mailla
on värien runsautta, niin sykähdyttävät värit
ympärillään, että ihmiset eivät voi niiden
kauneutta kuvailla. Monet taiteilijat ovat yrittäneet, mutta aina
jää jotakin puuttumaan, koskaan he eivät voi tavoittaa
värien todellista olemusta ja hehkua. Jumala on siis ilmenneenä
joka paikassa kauneutena, ja jokainen saa siitä nauttia, oli sen
sitten ansainnut tai ei. Se antaa noille ei niin hyville mahdollisuuden
nähdä että Jumala on kaunis. Vaikka he eivät Jumalaa
siinä tajuaisikaan, he pitävät näkemästään
ja saavat siitä mielihyvää. Ja kun he löytävät
itsensä harmaudesta, he kaipaavat sitä suunnattomasti.
Tiedät
syyn, miksi ne jotka eivät rakasta ihmisveljiään ja -sisariaan
heitetään harmauteen ja pimeyteen. Heidät jätetään
tuohon tilaan jossa ei ole kauneutta ja siellä he eniten kaipaavat
valoa, väriä ja lämpöä. Niistä he ovat
saaneet nauttia, mutta nyt ne ovat poissa. Kuka tämän suunnittelikin,
tiesi että sielu kaipaa väriä enemmän kuin mitään
muuta kauneutta. Kun mietit sitä, huomaat ettemme voi olla ilman
värejä. Silmäsi kiintyvät ja kiinnittyvät niihin.
Pahoilta otetaan siis pois valo, väri ja lämpö. Tiedän
että noissa paikoissa olevat inhoavat sitä koko olemuksellaan,
se on heistä inhottavaa. Tiedättehän millaista on, kun
täällä on harmaata. Sumussa tai syvässä matalapaineessa
et tunne oloasi ollenkaan hyväksi. Mutta sillä hetkellä
kun ilma muuttuu ja aurinko tulee esiin, ilostut ja mielesi kohoaa,
värit tulevat taas esiin, taivas ja meri ovat jälleen siniset.
Eräänä
päivänä olimme neitomme kanssa kävelyllä ja
koimme sen jälleen. Oli harmaata ja ajattelimme kuinka iloisia
olisimme, jos aurinko taas paistaisi. Tämä saa meidät
myös ajattelemaan niitä sieluja jotka eivät ole yhtä
onnekkaita. Maan päällä on mahdollisuus nähdä
ja kokea harmauskin. Tiedätte että se on olemassa ja että
se voisi olla aina ja aina. Nämä olemisen tilat esiintyvät
elämässänne ja monet pitävät niitä itsestäänselvyyksinä.
Kuinka moni ajattelee ettei aina ole näin? Te ajattelette että
niin kauan kuin maailma pyörii radallaan, täällä
on tällaista. Ette pidä näkemiänne värejä
suunniteltuina. Voin vakuuttaa teille että nuo värit on huolellisesti
suunniteltu ja että niitä suunnitellaan edelleenkin teitä
varten. Joskus kukat vaihtavat väriään. Löydetään
uusia lajeja uusin värein. Ne ihastuttavat teitä. Huomaatte
että värit voivat muuttua ja muuttumista tapahtuu koko ajan.
Luuletteko että Luojan Suuri Mieli on toimeton? Vakuutan teille
että niin ei ole. Kun tapaamme valtakunnissamme ylempiämme,
kyselemme heiltä aina kun voimme saadaksemme tietoa - niinkuin
tekin olette uteliaita tietämään tulevia - ja saamme
huomata että ylempänä olevat mielet miettivät alinomaa
Maata ja miten voisivat elähdyttää elämäänne.
Aiemmin
olen kertonut, miten kaikki hyvät asiat tulevat meiltä, että
mielet joilla on luovaa kykyä eivät kuole tullessaan taivaisiin,
vaan heidän mielensä ja kykynsä vahvistuvat ja valpastuvat
entisestään. He jatkavat luomistaan ilman maanpäällisiä
esteitä. He eivät voi lakata, heidät on luotu luomaan.
He luovat luomasta päästyään, ja niinpä jonakin
päivänä joku Maan päällä nikkaroidessaan
yhtäkkiä keksii jotakin. Ja kas, saitte uuden vekottimen,
lisälaitteen tai vastaavaa, josta teille on hyötyä. Luuletteko
että on vain sattumaa, että maailma menee eteenpäin?
Että kaikki asiat tulevat sattuman oikusta? Ei. Mielet näkivät
ne ja antoivat ne teille. Monet teillä olevat asiat olemme antaneet
teille käytettäviksi ihmiskunnan apuna. Monia niistä
ihmiskunta on käyttänyt tuhokseen, muuttanut ne pahan palvelukseen.
Teillä on mahdollisuus ja vapaa tahto.
Emme
voi estää teitä tekemästä valintojanne. Teillä
on vapaa tahto ja käytätte saamanne avun mielenne mukaan.
Mennäksemme takaisin näihin mieliin jotka loivat värin,
mieliin jotka ovat aina olleet ja aina tulevat työskentelemään
Maan ihmisten hyväksi, ovatko nämä mielet toimettomia
ja hiljaa? Eivät ole, ja voitte odottaa maailmanne tulevan aina
vain kauniimmaksi. Kun Maan ihmiskunta muuttuu, kun miehet ja naiset
Maan päällä tulevat paremmiksi, kun muuttuneita ihmisiä
on suurempi määrä ja enemmän rakkautta on keskuudessanne,
silloin Maakin muuttuu taas kauniimmaksi. Jos ajatusmassat ovat ikäviä
ja pimeitä, ne pitävät teidät tämän miellyttävyyden
ulottumattomissa. Näkemyksemme mukaan kehityksenne kulkee sykleissä,
joten joskus on suurempi kauneuden vuodatus ja joskus harmautta, jolloin
näette mm. muodin muuttuvan ikäväksi ja harmaaksi. Sitten
taas kaikki muuttuu kauniiksi ja ihmiset sisustavat kotinsakin eri tavalla.
Näyttää kuin sama ajatus valtaisi koko ihmiskunnan. Jos
voisitte nähdä maailman tavallamme: - Pilvien tapainen valo
tulossa taivaalta, valoisa ja pimeä massa kohtaamassa toisensa.
Joskus valo tunkeutuu pimeään, joskus pimeä valoisaan.
Kaikkialla on tällaisia laikkuja. Se on teidän ajatteluanne,
se on teidän tekojanne, eikä mikään ihana väri
pääse luoksenne.
Kun
katselen teitä ja näen kaikki värit, on vaikea uskoa
että ympärillä ilmakehässä kaikki muut ajatukset
sinkoilevat sinne tänne. Tästä pienestä keitaasta
ne pysyvät loitolla. Täällä on valoa ja täällä
on rauhaa. Jospa voisin ottaa ne mukaani ja taikasauvan heilautuksella
viedä niitä kaikkialle. Maailmastanne tulisi hetkessä
kaunis. Jos ihmiskunta olisi aina tällaisessa mielentilassa, teillä
olisi taivas Maan päällä. Kaipaamme usein että tämä
tila jatkuisi. Kun olemme luonanne tai neitomme kotona, missä on
niin rauhallista, toivomme että tällaista voisi olla ympärillänne
aina. Toivomme teille onnellisuutta, kauneutta ja sopusointua, kaikkea
hyvää. Emme toivo yhdellekään sielulle muuta. Meitä
on miljoonia taivaissa, meitä jotka olemme valossa, jotka kaivaten
odotamme Maan muuttumista, sitä että Maasta tulisi valon planeetta.
Mutta
tuntuu että kun meillä on tilaisuus nähdä suuria
valomassoja, olemme taipuvaisia ajattelemaan että maailma näyttää
kauniilta. Monet näkevät valon tunkeutuvan harmauden läpi.
Joskus läpi tunkeutuu valojuovia. Ne ovat niiden valoja jotka ovat
sielultaan ihania. Muistakaa että kun loistatte, valonne todella
läpäisee maailman harmauden. Tarkoitan henkistä olemuspuoltanne
ympärillänne. Pienen pieniä valoja näkyy kuin kynttilöitä
välkkymässä pimeyden ja harmauden keskellä. Niistä
tiedämme että on ihmisiä jotka elävät tavalla
josta pidämme. Jos ei olisi näitä pieniä valoja,
Maa olisi pimeydessä ja kaikki olisitte erittäin onnettomia.
Mutta valot loistavat ja väri läpäisee harmauden.
Kun
tulemme luoksenne, näemme teidät kuin majakkana harmauden
keskellä. Näemme vaaleanpunaisenne ja sielujenne valot, ja
pian olemme lähellä ja näemme teidät itsenne. Mutta
ennen kaikkea ja tärkeimpänä näemme aurojenne värit
ja sieluvalojenne säteilyn. Se on tärkeintä teissä,
ei kasvojen, hiusten tai kehon kauneus, vaan sielun kauneus. Jos olette
muuten kauniita, mutta sielunne ovat pimeitä, kuinka surullista!
Ehkä joukossanne on niitä jotka eivät pidä itseään
juuri minään. Olen huomannut että useimmat ihmiset ovat
sellaisia. Jokainen haluaisi olla erilainen kuin on. Sellainen näyttää
olevan Maassa tapana. Mutta jos voisitte nähdä oman sielunne
ja auranne, jos voisitte nähdä itsenne tällä tavalla,
varoisitte enemmän ajatuksianne.
Yritä
kuvitella, vaikka se on vaikeaa, itsesi vaaleanpunaisen massan ympäröimänä.
Auran laajuus riippuu sielun kauneudesta. Yritä nähdä
itsesi kokonaan miellyttävän vaaleansinisenä ja vaaleanpunaisena.
Näe kaikki värit vaaleanpunaisessa. Jos kulkiessasi voisit
nähdä näin, näkisit harmaan ja ruskean, tummat juovat
pimeistä ajatuksista, silloin tietäisit heti, kuka on hyvä
ja kuka ajattelee pahoja ajatuksia. Luuletko että se olisi mukavaa
tai olisit onnellisempi? Jotenkin tuntuu ettei niin olisi, koska tietäisit
liikaa. Mutta tietäisit, ketä välttää. Se tekisi
elämästäsi yksinkertaisempaa. Meillä on tämä
lahja. Näemme jokaisen kuin muotokuvana ja tiedämme välittömästi,
kuka ja millainen hän on. Mutta emme arvostele ketään,
koska olemme eläneet monen monta elämää, käyneet
läpi vaikeuksia ja tiedämme tarkalleen, kuinka vaikeaa on
pysyä tyynenä. Kun pyydämme sinua yrittämään
pysyä tyynenä, olemaan hiljaa tai rauhassa, teemme sen siksi
että siinä tilassa sinun on helpompi ratkaista ongelmasi.
Kun olet kiihottuneessa mielentilassa, et voi ajatella selkeästi.
Kiihdyt ja ärsyynnyt toisinaan ja toisinaan olet onneton tai surullinen,
mutta jos voit olla hiljaa, saavuttaa hiljaisuuden tilan rakkauden avulla,
kumppaneidesi rakkauden avulla, tämä hiljaisuus toimii suojakilpenäsi.
Kilpenä, jolla pidät kaikki huolet ja hankaluudet loitolla.
Voit pitää ne ikäänkuin itsesi ulkopuolella ja käsitellä
niitä tuottamatta itsellesi onnettomuutta. Se on mahdollista, mutta
sellaisen mielentilan saavuttaminen kestää melko kauan. Sen
saavuttaminen maksaa kuitenkin vaivan, se on todella palkitsevaa. Silloin
saa nähdä itsensä säteilevän kirkkaana, kauniina
lempeän ruusunpunaisena jossa on vivahdus ihanaa sinistä,
vaaleanpunaista ja lilaa.
Kun
on Itsensä Tiedostamisen tasolla tai sen lähellä, on
aina pukeutuneena näihin väreihin. Ne muuttuvat edistymisen
myötä. Maan päällä näitä värejä
ei ole runsaasti, jonkin verran vaaleanpunaista. Mutta kun kasvusi on
tasaista eteenpäin menoa, nämä värit lisääntyvät.
Kuinka onnellista olisi, jos voisit mennä suoraan Itsensä
Tiedostamisen tilaan, mutta vain harvat sinne menevät. Haluaisin
että kaikki täällä olevat pääsisivät
sinne. Siksi tulen. Auttaakseni teitä ymmärtämään,
että pelkkä yritys olla hyvä ihminen ei aina riitä.
On kysymys elämisestä, jokapäiväisistä haasteista,
mitä ne lienevätkin, kuinka näet ihmisveljesi, millä
tavalla heitä kohtelet. Tiedän kyllä vaikeutenne. Olen
katsellut ja kuunnellut ihmisiä ja tiedän millaisen pommituksen
kohteena olette toisinaan. Suru kivistää sydäntäni
vuoksenne, vaikkei minulla ole sydäntä. Pitäisikin sanoa:
- Sieluni tuntee surua vuoksenne. Maan sanontatavat tarttuvat helposti,
kun on täällä kauan. Mutta sieluni kipu ei auta teitä
vaikeuksissanne. Jos panisin käteni päällenne ja rauhallisia
säteitä teihin, silloin auttaisin teitä. Auttaisin teitä
olemaan hiljaa, tyyntymään. Jos sanoisin, "Veljeni/siskoni,
ole hiljaa" ja panisin käteni pääsi päälle,
tuntisit rauhaa ja olisit kykenevämpi käsittelemään
ongelmiasi. Näkisitkö värin, kun käteni olisi päälläsi?
Et näkisi, mutta sitä olisi siinä joka tapauksessa.
Tänään
on väri päivän sana. Sinä olet väriä ja
minä olen väriä. Koko henkimaailma on täynnä
väriä, samoin Maa. Jokainen sanomani sana tuntuu olevan väriä,
koska tahdon että näet itsesi ja ihmisveljesi, koko maailmankaikkeuden,
kaikki olemassaolevat sanat, jollakin tavalla sisältävän
väriä, ei ehkä aina kaunista väriä, mutta väriä
kuitenkin. Kun katsot kesän lopulla syvän sinistä taivasta
joka täyttää sielusi ilolla, sano mielessäsi, "Luoja
oli todella kiltti ja viisas, kun loi Maan sellaiseksi kuin se on, taivaan
siniseksi, maan vihreäksi ja lehvistöt ruskeiksi ja punaisiksi.
Kaikki nämä värit ovat sopusoinnussa keskenään,
jokainen väri sointuu hyvin toiseen."
Et
voi sanoa että ihmiskunta osaa soinnuttaa värejä, ei
ainakaan täydellisesti. Voit nähdä talon jonka väri
loukkaa makuasi. Joku voi kulkea vaatteissa jotka saavat sinut ajattelemaan
ettei hänellä ole värisilmää lainkaan. Kuitenkin
tämä henkilö saattaa rakastaa värejä, hän
ei vain ymmärrä, kuinka niitä yhdistellään.
Mutta Suuri Mieli, joka suunnitteli maailman ja sinutkin, tiesi kuinka
asetella kukat, minne panna joet ja virrat, osasi luoda kaiken mitä
on, ja kaiken kohdalleen. Se on ihme. Todella ihmeellistä, täytyy
sanoa, mutta kaiken takana on täytynyt olla mieli ja ajatus. Tuo
mieli näki kauneuden, tuo mieli näki sinut kauneudessa, sinut
muotoiltiin kauneudessa, sinä itse olet väriä. Monia
värejä ihmiskunnassa, silmien värit, ihon värit,
hiusten värit. Kuinka erilaisia kaikki olettekaan, millaisia yhdistelmiä
jok´ikinen! Minusta jokaisen pitäisi yrittää miettiä
väriä ja ymmärtää se keinona tuoda teille rauhaa.
Koska aina kun kevät tulee ja kesä tai syksy, värit ympäröivät
ja yllättävät teidät ja onni täyttää
sydämenne. Teillä on mahdollisuus tuntea rauhaa. Se on myös
mahdollisuus kiittää tuota mieltä joka antoi teille nämä
ihanat asiat.
Monet
kulkevat maailman läpi nostamatta katsettaan katukiveyksestä.
Eivät he katso taivasta tai puita, eivät huomaa nurmea jalkainsa
alla. Heidän mielensä askartelee jonkin asian kimpussa ja
kaikki muu ohittuu. Tiedät näitä ihmisiä. Mutta
on toisia jotka näkevät kaiken loistossaan ja tietävät
että meihin on istutettu kauneutta voidaksemme ilmentää
sitä kaikessa mitä teemme. Kukkien asettelussa, keittämisessä,
ruoan tarjoilussa tavalla joka ihastuttaa silmää ja herättää
ruokahalun. Väriä käytetään kaikin tavoin,
kaikin tavoin se myös nähdään. Joskus tullessamme
tänne näemme värin suurena pintana jonkin paikan ympärillä
ja ihmettelemme, mitä on tapahtumassa. Lähempänä
huomaamme, että ihmiset ovat siellä rukoilemassa, laulamassa
tai suunnittelemassa. Ajatus nousee heistä, samoin heidän
aurojensa värit. Värimassa läpäisee eri tasot. Kun
he rukoilevat, heidän ajatuksensa ponkaisevat ulos, ja luulisitko
näiden ajatusten olevan valoisia? Ajattelepa huolellisesti, koska
vastaus on kielteinen.
Monet
monet ihmiset rukoilevat eivätkä heidän ajatuksensa kohoa
ylös, koska heidän ajatuksensa ovat itsekkäitä.
Monet ihmiset rukoilevat käyttäen samoja sanoja aina uudestaan
automaattisesti. Niinpä ne menevät hukkaan. Jos rukoilee toisen
puolesta ja näkee mielessään tämän henkilön,
silloin siinä on valo. Joka kerta tulos on riippuvainen ajatuksesta.
Saatat kulkea ihmistungoksessa ja myötätunto kouraisee sieluasi
nähdessäsi jonkun kärsivän. Sielusi liikuttuu niin
paljon, että sanot mielessäsi, "Voi poloista ihmisparkaa!"
Tunnet hänen kärsimyksensä itsessäsi ja sanot, "Jumala
auttakoon tuota sieluparkaa!" Ehkä et käytä juuri
noita sanoja, mutta tarkoitat samaa. Tarkoitat todella mitä sanot
ja ajatuksesi erkanevat sinusta. Se on valonvälähdys, sielusta
lähtee silloin valonvälähdys. Se tulee sisemmästä
itsestä. Siinä on tarkoitusta, siinä on voimaa. Ymmärrätkö,
mitä tarkoitan? Ajatukset, jotka ovat tyhjiä ja sanotaan uudestaan
ja uudestaan, automaattisesti kerratut rukoukset, ovat hyödyttömiä.
Sitä vastoin yhtäkkinen ajatus voi olla kaunis ja muiden puolesta
rukoileminen, esirukous, lähettää valon kohteeseensa.
Sillä hetkellä olet valaistunut. Valo on sinussa ja lähtee
sinusta.
Miksi
jotkut ihmiset täyttävät sinut onnen tunteella? Tunnet
heissä kuin valoa. Ja jotkut ihmiset tekevät sinut surulliseksi.
Tunnet että he ovat täynnä pimeyttä. Entä kun
joku kuolee? Katsot häntä ja tuumit, "Missä hän
on?" Sielu ja henki ovat lentäneet tiehensä. On vain
jäykkä kuori, tyhjyys, väri on poissa, lämpö
on poissa. Vaaleanpunainen, sininen, minkä värinen hänen
auransa on ollutkaan, on poissa. Ruumis makaa siinä. Se on tyhjä
kuori. Se on kemikaalia, sielu ja henki ovat poistuneet, kaikki väri
on haihtunut. Tunnet sen. Joskus kun rakas ihminen tulee lähelle,
tunnet lämpöä, elämää. Lämpö
on väriä. Kun olet pienen lapsen kanssa joka on täynnä
elämää ja näkisit hänet meidän silmillämme,
värit suorastaan tanssisivat edessäsi. Kun lapsi juoksee ympäriinsä
ja on hyvin touhukas, näemme värien liikkuvan hyvin nopeasti.
Pieni tulokas juoksemassa ympäriinsä täynnä väriä,
elämää ja värähtelyä, ja vanha ihminen
kuolemassa, heitä on teille niin vaikea näyttää!
Vanhan
ja sairaan ihmisen aura käy hyvin kapeaksi. Voima on jättämässä
hänet. Mutta jos vanha ihminen on eloisa, voima on jäljellä.
Kun lähtö lähestyy, aura on hyvin kapea. Uudessa elämässä
tämä voima on elävä ja täynnä värähtelyä.
Pikkuiset näyttävät liikkuvilta ja syöksähteleviltä
sateenkaarilta. Väri on eloisa, koska se on tuore. Puhun tietysti
terveistä lapsista. He ovat kuin perhosia liidellen ja kevyesti
räpytellen kukasta kukkaan. Pienokaiset säntäilevät
sinne tänne, ja me näemme sen värinä. Taivaissa
lasten leikkiessä emme näe selvästi aurojen värejä,
koska kaikki on muutenkin väriä. Kuuntelemme heidän ääniään
ja onnellista nauruaan, ja se tuntuu hyvältä. Hengen valtakunnissa
ihmiset tarvitsevat yhtä hyvin nuoria kuin aikuisia. Vaikkei meistä
tule kovin vanhoja taivaissa, on aina hauskaa nähdä pikkuisia.
Tiedän että olette surullisia, kun pienokainen kuolee, mutta
joskus niin täytyy käydä. Jotkut sielut eivät tarvitse
pitkää aikaa Maan päällä, vain pienen tuokion,
jonka jälkeen heidän täytyy palata jatkamaan matkaansa
taivaissa. Niinpä meillä on pikkuisia ja heidän hoitajiaan
ja kaikki on onnellista.
Toivon
että katsoessasi elämää, valoisia vauvoja, lasten
kasvua, aikuisia, kaiken muuttumista ympärilläsi, katsoisit
kaikkea suunnitelman toteutumisena ihmetellen, "Kylläpä
elämä menee vauhdilla eteenpäin." Ja niin on. Mutta
et huomaa että maailma itse on käytännöllisesti
katsoen muuttumaton. On vuodenajat ja kaikki värit ja vaikka vuodet
vierivät, sama kiertokulku jatkuu vuodesta toiseen. Se antaa lohtua.
Joutuessasi kohtaamaan kaiken muutoksen sinulla on Maan muuttumaton
rytmi. Et ajattele sitä juurikaan, mutta tiedätkö, että
nautit jokaisesta vuodenajasta millaista kulloinkin lieneekään.
Olipa elämäntilanteesi millainen tahansa, onnellinen tai jokin
muu mielentila vallitsevana, maailma menee eteenpäin kanssasi.
Kaikki
sisältyy suunnitelmaan. Kaikki on suunniteltu pienimpää
hiekan hippusta myöten. Kun katsot hiekanjyvää - ja niitä
on miljardeja, et mitenkään voisi laskea niitä - tiedä,
että se hippunen on suunniteltu. Mieli, joka näki ennakolta
kaikki asiat, tiesi että se ilmestyisi, tiesi että maailma
kehittyisi ja muuttuisi, että ihmiskunta kehittyisi ja muuttuisi.
Ihmettelen vain, ajatteliko tuo mieli sen kestävän näin
kauan? Vai suunniteltiinko sekin?
Maailma
on miljoonia ja miljoonia vuosia vanha. Voin katsoa taaksepäin
elämääni, hyvin hyvin kauas ja elämiin sen jälkeen.
Silloinkin ajattelin että maailma on vanha päätellen
näkemistäni Maan muodoista. Joka kerta ajattelin, että
Maa on vanha eikä koskaan muutu. Katselin sitä eri puolilta,
koska elämäni olivat joka kerta eri maissa. Janosiko sieluni
joskus sadetta, kun asuin erämaassa tai kaipasinko aurinkoa asuessani
Pohjan perillä? Olen käynyt läpi kaikki elämän
vaiheet ja olosuhteet, niinkuin tekin. En saavuttanut nykyistä
tilaani yhdessä yössä. Se kesti monia monia elämiä,
koin moniaita houkutuksia ja kiusauksia, tein useita erehdyksiä,
vuodatin lukemattomia kyyneliä ja elin onnen hetkiä. Kyllä
vain, iloa aina jossain välissä, onnea ja iloa, aina jonkinlaista
musiikkia, laulua ja tanssia.
Miksi
musiikkia, laulua ja tanssia on kaikkein takapajuisimmillakin ihmisillä?
Luuletko, että se on pelkkää sattumaa? Ei, sekin on suunniteltu.
Se on suunniteltu kohottamaan mielialaa, jotta henkemme nousisi. Kun
elämä on kovaa ja ahdistavaa, musiikki ja tanssi voivat nostaa
ylös vaikeuksista, itsestä. Oli maa mikä tahansa, kansa
kuinka alkeellinen ja tietämätön tahansa, aina on jonkinlaista
musiikkia. Olkoon alkukantaista, mutta asukkaat tarvitsevat sitä.
He tarvitsevat musiikkia, laulua, tanssia elävöittämään
elämäänsä. Sinäkin nautit, kun olet ulkona
pitämässä hauskaa, kuuntelemassa musiikkia tai laulamassa,
tai joku laulaa sinulle, kuuntelet muusikkoryhmää tai kuoroa,
ja poistuessasi tunnet ylenneesi, askel on kevyt ja iloinen, hyräilet
ja hymyilet. Nämä elämän lahjat ovat hurmaavia.
Mieli joka antoi meille nämä lahjat pystyi ajattelemaan kaiken
mitä tarvitaan. Kaiken meidän tyydytykseksemme ja avuksi kestämään
elämän.
Monissa elämissä olen ollut onnellinen, koska on ollut musiikkia.
Rakastan musiikkia. Tanssia olen rakastanut ja laulua. Ne ovat onnellistuttaneet
minua lukuisia kertoja. Ei ole sattumaa että meillä on muusikoita
joukossamme. Ei ole sattumaa että moni on lahjakas. Kuinka ikävää
elämämme olisi ilman näitä lahjakkaita ihmisiä.
Kun he laulavat ja musiikki soi, mitkä värit nousevatkaan
heistä! Tietäkää että Luoja, Isä Jumala,
näki värejä, kun Hän ajatteli ihmiskunnan. Värit
ovat luomakunta.
Kun
pyydän teitä näkemään ihmisten kylpevän
valossa, onko valolla väriä? Kuten tiedätte, siinä
on kaikki värit. Emme voi nähdä sitä, mutta valo
sisältää monta väriä. Joten kun pyydän
teitä näkemään rakkaidenne, ajatustenne kohteiden,
kylpevän valon täyteydessä, se on kaikkein pyhintä.
Kun sanon, yrittäkää nähdä valo kaiken yllä
ja nähdä planeetta valon ympäröimänä,
jotta voisitte tuoda sopusointua, harmoniaa koko ihmiskunnalle, en pyydä
tätä kevyesti. Pyydän, koska tiedän että valo
voi auttaa teitä. Sillä valo on puhtaus, valo sisältää
kaikki värit, valo tuo rauhaa. Jos voisitte nähdä selvänäkijän
silmin, näkisitte tanssivat värit ja välähtelevät
valot kuin salamat taivaalla ukonilmalla.
Jotkut
pelkäävät ukkosta, mutta siinä on voimaa. Salamat
auttavat maapalloa, energia lisääntyy. Ukkosen jälkeen
tuntee joka puolella voiman kasvaneen. On kuin kaikki säkenöisi,
värähtelisi. Sitä on vaikea kuvailla. Myrskyt tuovat
voimaa koko luontoon. Ilmassa on paljon sähköä, olette
itsekin eloisampia, samoin puut, nurmikot, eläimet. On kuin kaikki
olisi ladattu uudelleen. Melkein kaikella on hyvät puolensa. Salamat
ja ukkonen ovat pelottavia, mutta ne auttavat maapalloa. Ja te saatte
tilaisuuden ymmärtää suurta voimaa, suurta luonnonvoimaa.
Kun luonto ärjyy kovilla myrskyillä, tunnette itsenne pieniksi,
kuin hiekanjyviksi. Mutta teistä ollaan tietoisia, vaikka tuntisitte
itsenne pieniksi kuin hiekanjyvät.
Suuri
luonnonvoima tuo kyllä tuhoa joillekin, mutta miksi? Koska Maassa
on pahuutta. Monet ihmiset toivovat pahaa ihmisveljilleen, veli on veljeä
vastaan. He nostattavat ajatusvoiman joka aiheuttaa tämän
ahdistavan myllerryksen. Sitä on kauhea katsella. Luonto ei kuitenkaan
toimi pelkästään ajatusten vuoksi, älkää
ajatelko niin. Yritän osoittaa että kun on pimeyttä Maan
päällä, se vaikuttaa maapalloonkin. Koska kaikki vaikuttaa
kaikkeen. Näet ajatusten sinkoilevan maailmaan, näet aurojen
sähkölataukset, näet kaiken värin ja näet pimeyden.
Jos ihmiskunta ei olisi noussut veli veljeä vastaan, jos kaikki
olisi yhtä rauhallista kuin täällä tässä
ja nyt, ei olisi myrskyjä. En tiedä miten se saadaan aikaan,
mutta tiedän että niin tapahtuu. Meidän valtakunnissamme
on erilaista, mutta se johtuu meistä jotka asumme siellä.
Me olemme erilaisia.
Jos
asut harmaudessa, asut siellä, koska olet itsekäs. Jos asut
keskinkertaisen valon alueella, olet siellä, koska kehityt. Jos
olet kesäpäivän valossa, kehityt koko ajan ja niin edelleen.
Jos meidän olemisen tasomme johtuvat siitä millaisia olemme,
miksi teidän maailmaanne kohdeltaisiin eri tavalla? Teidät
kaikki erilaiset on pantu yhteen saman auringon alle, ja niinpä
teillä on sateet ja myrskyt. Jaatte kaiken yhdessä. Mutta
tiedän, todellakin tiedän, että jos maailma pystyisi
saavuttamaan rauhantilan kansojen ja ihmisten mielissä ja ihmiset
ymmärtäisivät olevansa veljiä keskenään,
jos uskonnot eivät saisi ihmisiä toistensa kimppuun, ei olisi
rajuilmojen tarvetta. Teillä olisi sadetta, koska kukkanne ja nurmikkonne
sitä kaipaavat, mutta teillä ei olisi myrskyjä tai nykyisiä
tuholaisia.
Samalla
tavalla jotkut ihmiset eivät ole koskaan sairaita. Kysytte mikseivät
he sairastu. Koska he ovat ansainneet terveyden. Näette kaiken
edessänne, vastaukset toinen toisissanne. Tätä on vaikea
osoittaa teille. Mutta jos nautit hyvästä terveydestä,
tiedä, ettei sinulla ole suuria vaikeuksia voitettavana ja että
olet onnekas, koska jättäessäsi tämän elämän
olet valossa, sikäli kuin jatkat edistymistäsi, jos loppuelämäsikin
on eteenpäinmenoa. Jos olet aina sairas, sinulla saattaa olla jotakin
työstettävänä, mutta voit muuttaa kaiken muuttamalla
elämäntapaasi, ajatteluasi. Jos olet sairas, johtuuko se äskeisistä
ajatuksistasi vai edellisistä elämistäsi? Jos olet todella
hyvin sairas, syy on todennäköisesti edellisissä elämissä.
Voit kuitenkin auttaa itseäsi ajattelusi avulla, teoillasi, yrittämällä
olla onnellinen ja yrittämällä nähdä syyn sairauteesi.
Ketään ei rankaista. Vaikeudet tulevat osaksemme omien virheidemme
takia. Ketään ei tuomita ikuiseen tuskaan ja kärsimykseen.
Ne menevät ohi, koska muutumme. Meillä on kyky tehdä
itsemme onnellisemmaksi. Meillä on välineet ja keinot. Meillä
on mieli ja ajatus. Ketään ei tuomita ikuiseen epäilyyn,
pelkoon tai sairauteen. Samoin maailma voi muuttua, kun kaikki muuttuvat.
Kun mielesi on tyyni ja yrität kaikkesi ettet katkeroituisi vaivojesi
ja kärsimystesi takia, autat itseäsi suunnattomasti ja kasvat.
Sielu joka syyttää kaikkia muita ja Jumalaa sairauksistaan
ja vaivoistaan ei auta itseään. Mutta sielu joka voi hymyillä
kärsimyksenkin keskellä ymmärtää lain, edistyy
ja muuttuu. Mistä johtuu että kun monet tulevat luoksemme
saadakseen parantamista, jotkut voidaan parantaa saman tien? He ovat
saavuttaneet tilan joka oikeuttaa heti paranemiseen. He ovat ansainneet
sen. Miksi joidenkin täytyy odottaa? He eivät ole vielä
ansainneet oikeutta parantua. Joku saavuttaa sen tilan, ja se on ihanaa,
sillä silloin sielu on omillaan. Olemme onnellisia hänen vuokseen.
Hänen ympäristönsäkin muuttuu hänen onnellisuutensa
vuoksi, koko ympäristö on onnellisempi.
Ymmärrätkö,
kuinka maailma muuttuisi, jos kaikki olisivat tuossa tilassa? Näet
sen tapahtuvan pienessä mittakaavassa kodissasi, kun muutut. Etkö
voikin nähdä, kuinka maailman koko ihmismassa voisi muuttua?
Jos näet sen pienessä mittakaavassa, voit nähdä
sen myös koko laajuudessaan. Siksi haluan teidän yrittävän
auttaa. Vaikka ajattelisit että olet vain yksi ihminen. Teitä
on kuitenkin koko joukko ja voitte auttaa kertomalla muille. Jokainen
teistä voi levittää sanaa ja jokainen teistä voi
auttaa tässä ja nyt ajattelullaan ja elämällään
omassa ympäristössään ja tuoda muita valoon. Auta
koko maailmaa yleensä. Älä ajattele olevasi kuin hiekanjyvä,
merkityksetön. Olet merkityksellinen, olet yksilö, sinulla
on voima, suurempi voima kuin koskaan voit ymmärtää.
Olet voimallinen olento, sinulla on mieli, ajatus. Käytä sitä
ja kasva mittoihisi!
Näen
teidät nyt valon ja värin paljoutena. Pyydän taas kerran
yläpuolellani olevia lähettämään alas taivaiden
voimaa teitä siunaamaan ja tuomaan teille suurempaa rauhaa ja laajempaa
ymmärtämystä, sillä me rakastamme teitä ja
pidämme huolta että olisitte kaikkina päivinänne
siunattuja. Isän rakkaus virtaa jatkuvasti kauttamme teille. Se
on koskaan katkeamaton virta, loppumaton rakkauden vuo. Tänään
tässä kauniissa huoneessa on vaaleanpunaista, sinistä
ja kultaa, vihreää ja oranssia. Alas valuu lisäksi kultaa
ja sinistä. Tämä huone on osa taivaallisia voimia tällä
hetkellä. Vaikka olet nyt Maan päällä, olet taivaallisen
voiman vallassa. Tiedosta tämä ja tunne rakkaus. Rakkaus joka
on Isä. Rakkaus, suurin rakkaus mitä on, täydellinen
rakkaus.
Veljeni,
kiitän teitä että kuuntelitte.