5.
Siirtymävaihe elämän ja kuoleman välillä
Hyvää
iltapäivää. Ystäväni, minulla on tänään
teille kertomus, koska on eron hetki - vaikkakin lyhyeksi aikaa. Ajattelin
että koska on kauden viimeinen päivä, antaisin teille
jotain ajateltavaa, toivottavasti kuitenkin jotain mielenkiintoista.
Kohtaamme
usein ystäviä ja tuttavia, jotka auttavat ihmiskuntaa hengen
valtakunnissa. Istumme yhdessä ja pohdimme ongelmiamme. Kun miehet
ja naiset siirtyvät meille, he eivät ole valmistautuneet elämäämme.
Jotkut ovat hädissään ja niin poissa tolaltaan, että
on hyvin vaikea liennyttää heidän tunteitaan. Mutta joskus
on ongelmana tahallinen opetustemme kieltäminen ja torjuminen.
Tätä voi miettiä, kun ajattelee ihmisen siirtymistä
kuolemasta elämään. Sanon tarkoituksella "elämään",
koska sitä se on. Luulisi että tapahtunut muutos auttaisi
ymmärtämään, ettei kaikki ole ennallaan eikä
ainakaan niinkuin ajatteli sen olevan. Mutta jotkut ihmiset, kuten tiedätte,
ovat niin parkkiintuneita, niin pinttyneet omiin käsityksiinsä,
että vaikka näkevät omin silmin erilaisuuden, vaikka
silmät kertovat omaa tarinaansa, he kieltävät sen. Maan
päällä ihmiset voivat olla hyvin jääräpäisiä
ja sitä he ovat meilläkin. Vie aikaa ennenkuin he voivat edes
hiukan hellittää. Meillä on keinomme heitä varten.
Tiedämme heidän elämänsä, osaamme lukea heidän
menneisyyttään, josta löydämme jotain heidän
sisintään koskettavaa joka panee muutoksen alulle.
Tämä
kertomus on sellaisesta miehestä. Hän oli hyvin itsepäinen.
Maan päällä hän oli hyvä mies, kävi säännöllisesti
kirkossa, luki rukouksensa ja auttoi asioissa jotka tiesi ja tunsi oikeaksi.
Hän vietti elämää joka oli kapea-alaista sikäli
että hän yritti olla hyvin hyvä mies uskoen että
hänen pitää kulkea kaitaa, ei laveaa polkua. Siispä
kun hän kuoli, hän tuli paikkaan jonka te tunnette Kesämaana.
Ihana paikka, vähän kuin tämä päivä. On
lämmintä, sininen taivas, kaikki suloista ja miellyttävää,
tuulenhenki kuin hyväily. Hänestä se oli kaunista, mutta
hän ei voinut ymmärtää. Olemme puhuneet tästä
aiemmin, mutta täällä on mukana uusia jotka eivät
ymmärrä. Siispä kertaamme pikaisesti. Maan päällä
teillä ei ole käsitystä työstämme. Toivotte
vailla tietoa kaivaten kauneutta. Ne teistä, jotka ajattelevat,
eivät halua joutilaisuutta eikä taivaissa tarvitse olla jouten,
ellei itse sitä halua. Mutta heti et ole "taivaassa".
Nasaretilainen ei toivota sinua tervetulleeksi, ei myöskään
Isä Jumala. Mutta tunnet Hänen läsnäolonsa, sopusoinnun.
Aikanaan tapaat Nasaretilaisen, kun hän opettaa joukkoja ja osoittaa,
ettei ole Jumala vaan Hänen poikansa, kuten minä olen Hänen
poikansa ja te Hänen lapsiaan. Kuulumme kaikki yhteen.
Tämä
mies siis saapuu ja näkee pilvettömän taivaan, taloja,
nurmikoita, kukkia ja puita. Hän näkee, mitä on tottunut
maan päälläkin näkemään ja on tyytyväinen.
Hän ei ole onnellinen, koska häneltä puuttuu Jeesuksen
läsnäolo. Hänen jokainen valveilla viettämänsä
hetki - hän on aina valveilla tuossa valtakunnassa - jokainen tietoinen
minuutti kuluu kaivaten. Hän kaipaa sellaisella voimalla ja halulla,
jota et voi käsittää, ellet ole syvästi, syvästi
uskonnollinen. Hänen kaipauksensa on niin syvää ettei
hän voi ajatella muuta kuin Maan päällä kuulemiaan
sanoja, psalmeja, virsiä, kaikkea mitä hänelle on opetettu,
kaikkea mitä on opetettu odottamaan tullessaan taivaaseen. Nämä
asiat pyörivät hänen päässään jatkuvasti.
Ihmisparka! Hän oli suunniltaan. Hänen ystävänsä
ja sukulaisensa yrittivät saada hänet käsittämään,
sillä jotkut heistä olivat olleet samaa uskontokuntaa ja käyneet
läpi samat vaikeudet. He yrittivät puhua hänelle järkeä
ja osoittaa että kaikki vielä järjestyisi ja että
hän ymmärtäisi kyllä myöhemmin. Nyt piti olla
vain onnellinen ja tulla heidän mukaansa. He näyttäisivät
hänelle paikkoja. Ei, hän ei halunnut. Niinpä hän
jäi aloilleen melkein kuin paikalleen juuttuneena. Hän ei
halunnut liikkua. Hän pelkäsi vaihtaa paikkaa. Jos vaikka
jotakin sattuisi hänen poissaollessaan. Pelon vallassa hän
pysyi paikallaan.
Kanaviamme
pitkin saimme tietää tästä ja eräs tuttavani
meni auttamaan häntä. Kun hän lähestyi miestä,
hän näyttäytyi valossa ja niinpä mies ajatteli että
se on Jeesus, polvistui ja kumarsi maahan asti. Miesparka todella vilpittömästi
uskoi. Kun ystäväni meni häntä kohti, tämä
ihmispolo vapisi rakkaudesta ja odotuksesta. Kun ystäväni
pani kätensä hänen päänsä päälle,
hän huusi. Mikä huuto! Täynnä rakkautta, silti täynnä
pelkoa itseä suurempaa kohtaan. Ystäväni antoi hänen
hiukan tyyntyä ja sanoi sitten, "En ole se jota odotat, mutta
olen Isän palvelija. Minunlaisiani on monia ja työnämme
on palvella Suurta Elämän Voimaa."
Mies
tuijotti häntä epäuskoisena. Hän ei voinut käsittää.
Ystäväni yritti saada hänet ymmärtämään,
että oli tuhansia ja miljoonia korkeampia ja taas korkeampia ihmisiä
hänen ja Suuren Rakkauden Talon saavuttamisen välissä.
Tämä ei häntä miellyttänyt. Hän siteerasi
kirjoituksia ja osoitti kohtia mitkä olivat opettaneet, että
hän olisi Nasaretilaisen ja Jumalan luona. Hän yritti todistaa
sitä, kun taas ystäväni näytti hänelle aina
uudestaan, kuinka ihmiskuntaa olivat ihmisten sanat johtaneet harhaan.
Ystäväni yritys ei onnistunut, ei myöskään
seuraava eikä sitä seuraava. Joka kerta toistui Raamatun siteeraaminen,
kyseisten kohtien esille ottaminen. Mies oli horjumaton. Hänen
tunteensa oli järkähtämätön. Emme yrittäneet
viedä hänen uskoaan. Yritimme vain näyttää
hänelle että hän ei voinut olla Nasaretilaisen luona.
Se oli päämäärämme, ei hänen masentamisensa.
Emme halunneet pelotella häntä tai riistää hänen
uskoaan. Toivoimme hänen muuttavan käsityksiään
vähitellen. Emme ota ihmisiltä mitään pois. Yritämme
näyttää heille palan kerrallaan, totuttaa heidät
vähitellen uuteen tietoon. Siten he säilyttävät
eheytensä.
Lopulta
päätimme että menemme joukolla paikalle. Ryhmä meikäläisiä
ilmestyi hänelle samalla tavalla kuin ensimmäisellä kerralla.
Olimme kuin suuri taivaallinen sotajoukko. Hän tuijotti meitä
ihmeissään. "Nyt", ystäväni sanoi hänelle,
"Nyt näet että olemme samanlaisia. Tulemme samalta alueelta.
Olemme valoa. Kuitenkaan emme ole Nasaretilainen." Hän sanoi,
"Te saatatte olla hänen opetuslapsiaan, hänen etujoukkonsa."
Vastasimme, "Ei, ei, emme ole." "No, en tunne teitä.
En tiedä, keitä te olette." Ja hän pysyi kannassaan.
Tälläkään kerralla emme onnistuneet. Jätimme
hänet ajatellen, "Hän saa miettiä asiaa." Hän
mietti, mutta ei voinut käsittää, koska hänen uskonsa
siteet olivat niin lujat.
Hänen
sukulaisensa yrittivät auttaa häntä, mutta hän ei
muuttunut. Harvoin hän liikkui paikalta johon oli saapunut. Jos
hän olisi liikkunut, hän olisi nähnyt ihmisiä. Hän
olisi nähnyt onnellisuutta, iloisia kasvoja. Hän olisi voinut
käydä eri paikoissa, kuulla musiikkia ja naurua, nähdä
lapsia leikkimässä ja taiteilijoita työssään.
Hän olisi voinut nähdä kaikenlaista. Hän olisi voinut
käydä suurenmoisissa kirjastoissamme. Muistakaa että
hän on paikassa jonka on ansainnut. Se on kaunis paikka. Sinne
saapuvat ovat todella onnellisia, mutta tajuavat pian että jokaisen
kauniin ja ihanan paikan takana on toinen vielä kauniimpi ja suurenmoisempi.
Kasvulla ei ole rajoja, ei loppua.
Lopulta
päätimme että jos hänen täytyi nähdä
Nasaretilainen, se oli järjestettävä. Annoimme hänen
olla aika pitkän aikaa ystäviensä ja tapaamiensa ihmisten
varassa toivoen että hän ymmärtäisi Nasaretilaisen
olevan omassa valtakunnassaan jonka vuoksi häntä ei voinut
lähestyä. Koitti vihdoin päivä, jolloin hänen
sisältään kumpusi niin voimakas yllyke ettei hän
voinut vastustaa sitä. Hän huomasi ottavansa askelia. Hän
liikkui tiettyä paikkaa kohti hyvin hitaasti ja hyvin peloissaan.
Hän tuli laajaan puistoon, avaralle kentälle. Sinne oli kokoontunut
paljon ihmisiä. Seistessään puiston reunassa hän
kuuli heidän puhelevan keskenään, "Miksi olemme
täällä? Ehkäpä tiedotetaan jotakin tai kuulemme
saarnan." He tietysti tiesivät että joku korkeuksista
tulee puhumaan heille, sillä suurin osa heistä oli jo tavannut
korkeita olentoja. Kun kaikki olivat saapuneet - heitä oli joka
puolella silmänkantamattomiin - kuultiin suurenmoinen fanfaari
riemullista kohottavaa musiikkia. Sitten ilmestyi säteilevä
hahmo valtavan valon keskellä pukeutuneena kultaan sädehtivässä
sinisessä viitassa. Sellaista sineä et ole nähnyt Maan
päällä. Suuri jalokivi tässä, diadeemi otsalla
sähkyen ihanin jalokivin. Sylissään hänellä
oli lammas. Hänen astuessaan esiin tuosta suuresta valosta kaikki
tiesivät vaistomaisesti että hän on Nasaretilainen. Ihmiset
huudahtivat suureen ääneen ja moni polvistui. Hän odotti
kunnes joukko hiljeni. Sitten hänen äänensä kuului
heidän mielissään. Maailmoissamme ei tarvitse puhua.
Mielemme voi tunkeutua edessämme olevien mieliin, kun olemme kyllin
voimakkaita.
"Olen
se jota etsitte. Olen Nasaretilainen jota ihannoitte. Olen se jota jotkut
teistä palvovat. Mutta pyydän teitä nousemaan ja katsomaan
minua, sillä olen Isän palvelija. Vain palvelija. Olen Hänen
poikansa, Hänen rakkaansa, niinkuin tekin olette. Jokainen edessäni
oleva sielu on Suuresta Rakkauden Voimasta, Jumalaisesta Isästä
lähtöisin. Älkää pitäkö minua Hänenä.
Pitäkää minua poikana joka tuli opettamaan juutalaisille
Jumalan rakkautta, opettamaan olemaan pelkäämättä
ja jakamaan rakkautta, Rakkautta Jumalaan ja kaikkeen ympärillään.
Tulin opettamaan että Jumala ei ole vihainen ja vaativa, niinkuin
ihmiset ovat, vaan puhdas täydellinen rakkaus, tyyni, järkkymätön,
täydellisin rakkaus."
Kun
hänen sanansa tunkeutuivat heidän mieliinsä ja näyttivät
porautuvan sinne, miehemme ei voinut uskoa korviaan - tai mieltään
- ajatellen että siinä oli Nasaretilainen ja kuitenkin täysin
tavoittamattomissa, sillä hän oli ilmassa jotta kaikki voisivat
nähdä hänet. Nasaretilainen pystyi lukemaan mitä
miehen mielessä liikkui. Hänkin tiesi tämän vaikeuksista.
Nämä sanat kuultiin, "Maan päällä teillä
on papistonne, piispanne, paavinne. Teillä on kirkkojenne päämiehet.
He ovat tavallisten ihmisten tavoittamattomissa. Pidätte noita
miehiä maallisina Jumalan työläisinä ja jokainen
heistä valaa teihin toivoa. Kuitenkin tiedätte että he
ovat vain ihmisiä, eivät Jumala. Silti kunnioitatte heitä.
Tällä tavalla toivon teidän näkevän minut,
Isän työläisenä. Se olen aina ollut ja tulen aina
olemaan. Toivon että jokainen teistä vuorollaan on työläinen
ja voi seistä tässä missä minä nyt seison."
Kuului epäilevää mutinaa, mutta hän sanoi, "Toden
totta! Teistä voi jokainen olla missä minä olen. Yhdeltäkään
ihmiseltä ei sitä kielletä. Ketään ei suljeta
pois, jos hän ponnistelee. Kaikki voivat olla missä minä
olen ja missä nämä ovat." Sillä hetkellä
suuri joukko hänen oman alueensa ja ylempien alueiden ihmisiä
tuli hänen ympärilleen. Kansa kohahti epäuskoisesti.
"Nämä ja nämä ovat veljiäni." Vielä
joukko miehiä ja naisia, aina vain ylempiä, suuressa valon
loisteessa laskeutui paikalle. "Nämä ovat veljiäni
ja nuo ja nuo. Olemme kaikki Jumalan yhteydessä. Kaikki ponnistelivat
ja kasvoivat, kaikki ponnistelevat ja kasvavat. Kuinka voin olla ainokainen,
kun kaikki kaltaiseni ovat veljiäni?"
Kului
jonkin aikaa, kun kuuntelijat vastaanottivat tämän. Sitten
kuului voimakasta itkun ja nyyhkytyksen ääntä joka tuntui
paisuvan ja kaikuvan ihmisten keskeltä. Se yltyi. Lopultakin heille
valkeni että heitä oli johdettu harhaan. He olivat eläneet
elämää joka ei johtanut heitä totuuteen kuin vain
osittain. Monien sisäisten kamppailujen jälkeen he vihdoin
käsittivät että Nasaretilainen oli heidän kaltaisensa
kuuluen yhteen heidän kanssaan niinkuin saman Isän lapset
yhteen kuuluvat. Itku kumpusi syvältä sydämestä
tyrskien katkerasti joillakin ja erityisesti tällä miehellä
joka ei voinut uskoa. Hän oli täysin lyöty. Mutta kun
Nasaretilainen sanoi nämä sanat, "Rauha olkoon kanssanne,
veljeni. Älkää pelätkö. Ymmärtäkää
että olette nyt vapaita. Ymmärtäkää että
kahleenne ovat kirvonneet. Olette nyt vaipaita miehiä ja naisia.
Teillä on mahdollisuus kasvaa. Kukaan ei masenna tai nöyryytä
teitä. Teidän ei tarvitse ansaita jokapäiväistä
leipäänne, vaan työnne on palvella toinen toisianne.
Kuten jotkut teistä ovat jo havainneet, täällä on
monia mielenkiinnon kohteita. Ette ole yksinäisiä ettekä
toimettomia laiskuuteen asti. Mutta kuten tiedätte, voitte olla,
jos niin haluatte. Emme sido teitä ja pakota työntekoon. Teillä
on vapaa tahto, kuten oli Maan päälläkin. Mutta vapaaseen
tahtoon kuuluu syyn ja seurauksen laki joka sitoi Maassa. Sama laki
on täälläkin. Jos elätte sen mukaan, ette tee vahinkoa
itsellenne. Teillä on vapaus kulkea omassa valtakunnassanne, ja
se on hyvin laaja. Löydätte kiinnostavia asioita ja monia
jotka haluavat vain auttaa teitä. Ette ole enää koskaan
yksin, jollette halua. Mutta jos sitä haluatte, voitte löytää
rauhallisen paikan jonne vetäytyä. Jos toisinaan olette saaneet
seurasta tarpeeksenne, voitte olla yksin omalla alueellanne, omassa
kodissanne. Voitte ajatella elämäänne sellaisena kuin
elitte sitä Maan päällä rakkaittenne ja perheenne
parissa. Elämä valtakunnissamme on paljolti samanlaista, paitsi
että täällä ollaan mielen, ajatuksen valtakunnassa.
Opitte tapamme, kuinka liikutaan ajatuksella - monet teistä tulivat
tänne kävellen, vaikka olisitte voineet siirtyä ajatuksen
avulla." Hän pyysi veljiä näyttämään
ja yksitellen nämä siirtyivät seisomaan yleisön
joukkoon. He näyttivät käytännössä että
tarvitsi vain ajatella missä halusi olla ja siirtyminen tapahtui.
Kun siirtyy, näkyy valon välähdys ja samassa on perillä.
"Nämä ovat tämän maan tapoja. Ajatuksenne ovat
perillä ennen teitä. Näette ajatuksenne muotoutuvan edessänne.
Näette ja tunnette toisten ihmisten ajatukset. Olkaa siis varovaisia.
Olen varma että olette jo huomanneet tämän. Oppaanne
joka oli kanssanne elämässä on tavannut jo teidät
ja opettaa teitä. Kuunnelkaa siis tarkasti ja oppikaa. Olkaa pelottomalla
mielellä ja pian tunnette täysin kotiutuneenne."
Hän jatkoi vielä joillakin lohdutuksen sanoilla. Musiikki
alkoi kuulua. Ympärillä kaikui laulu ja soitto. Ilma oli täynnä
rauhaa ja rakkautta, kaikki tunsivat voiman satavan ylleen ja rauha
täytti heidän olemuksensa.
Kun
tilaisuus oli ohi, kaikki hajaantuivat omille alueilleen. Ystäväni
meni kiireesti miehen luo jota oli yrittänyt auttaa ja tapasi hänet
vaitonaisena. Hän oli aivan hiljaa. Ystäväni sanoi, "Veljeni,
mitäpä ajattelet nyt?" Hän tiesi, mutta puhui kuitenkin
näin. Mies nosti päänsä ja sanoi, "Veli, suomut
eivät ole vielä täysin pudonneet silmiltäni, mutta
näen jo hämärästi ja huomaan että olin liian
syvällä omissa uskomuksissani. Ne pitivät minua tiukassa
otteessa. Tänään kuitenkin tuntui kuin joki olisi virrannut
kehoni läpi ja huuhtonut mennessään nuo ajatukset joihin
olin takertunut. Tiedän että muutun. Nyt en ole enää
niin järkkymätön. Tänään oppimani mursi
minut. Minun täytyy parantua, mutta antamanne avun turvin paranen
kyllä, vaikka aikaa se vie." Ystäväni sanoi hänelle,
"Veli, puhut totta. Näen ja luen sinua. Kaikki on hyvin. Aikaa
meillä on yllin kyllin. Yhdessä käymme hitaasti vapauttamaan
sinua orjuudestasi johon uskontosi ja opinkappaleesi ovat sinut kahlinneet."
Mies katsoi ystävääni ja hänen silmänsä
täyttyivät kyynelistä. Ystäväni sanoi, "Veli,
älä pelkää. Et luovu Jumalasta tai Nasaretilaisesta.
Vapautat vain itsesi nähdäksesi heidät sellaisina kuin
heidät tulisi nähdä ja ymmärtää. Et sinä
irrota itseäsi heistä, näet Nasaretilaisen jälleen.
Näet Jumalan kaikkialla ympärilläsi, rakkaudessa joka
virtaa näillä alueilla itse ilmapiirissä." "Ilmapiirissä?"
"Kyllä, poista pelkosi. Tunne." Mies oli hiljaa. Hän
tuntui kuuntelevan, mutta yritti samalla tuntea. Sitten hän sanoi,
"Kyllä, tunnen jotakin. Jotakin lämmintä ja ihanaa."
"Kyllä. Se on ollut täällä koko ajan, mutta
olit niin sokea ettet voinut tuntea sitä. Nouse nyt ja nauti siitä.
Mene ystäviesi luo ja ole onnellinen. Tutustu koko alueeseen ja
sen moninaisiin iloihin. Tule takaisin tähän paikkaan, kun
kutsun sinua. Puhumme sitten lisää. En hylkää sinua.
Olen ystäväsi kunnes vapaudut. Jää hyvästi."
Hän valoi mieheen rakastavan kiintymyksensä ja oppitunti oli
päättynyt.
Monet
teistä tietävät jo nämä asiat, koska olemme
käyneet niitä läpi monta kertaa henkimaailmoista puhuessamme.
Mutta ajattelin viedä teidät tämän miehen luo ja
näyttää vaikeudet jotka kohtaamme. Voi kulua päivä
toisensa jälkeen. Tällaista työtä teette tänne
saavuttuanne, siksi voitte tutustua sen joihinkin puoliin jo nyt.
Elämän
haasteetkin ovat moninaiset ja opettavat teille paljon. Olen varma että
havaitsette taivaiden taakat kevyemmiksi, enemmänkin haasteiksi
kyvyillenne ja elämässä hankkimillenne taidoille. Kaikki,
minkä olette keränneet sieluunne lukuisilla kerroilla Maan
päällä matkatessanne ja jäädessänne viimein
valtakuntaamme, tekee teistä kuin loppusumman kaikesta läpikäymästänne,
kaikista vaikeuksistanne ja haasteistanne. Tutustuessanne paikkaan johon
lopulta tulette lepäämään ainakin vähäksi
aikaa ja töihinne lepo- ja koulutusajan jälkeen huomaatte
että jokainen kohtaamanne ongelma on tavalla tai toisella tuttu
aikaisemmista kokemuksistanne.
Tämä
on syy monille elämille. Ei ole mahdollista oppia kaikkea yhdessä
elämässä. Monta elämää on tarpeen jotta
voimme kerätä tarvittavan tietomäärän ollaksemme
hyödyllisiä. Pidä siis elämää haasteena
josta on myöhemmin hyötyä itselle ja muille. Älä
koskaan pidä sitä turhana ja hukkaan heitettynä. Pieninkään
asia elämässä ei mene hukkaan.
Jotkut
miettivät, miksi ovat täällä. Olet täällä
oppiaksesi kasvua, saamaan siitä selvää jotta olisit
hyödyllinen toisella puolella. Elämä kuoleman jälkeen
on todellisuus, todellinen elämä. Täällä elämä
on koulu, koettelemus. Jätän teidät nyt ajatellen tulevaa
kesäänne. Monet matkustavat ja yhtä monet jäävät
tänne, mutta kaikille toivon hyvää kesää ja
onnellisuuden ja ilon runsautta. Ja kun olette surullisia, tietäkää
että se menee ohi ja aurinko paistaa jälleen.
Auringonpaisteen
on seurattava varjoisaa aikaa, valon pimeyttä. Se on laki, niin
täytyy olla. Älkää siis pelätkö pimeyttä,
koska valkeus tulee sen jälkeen. Tämän kauniin päivän
valossa sanon teille hyvästi. Jääkää hyvästi
muutamaksi kuukaudeksi. Olen valtakunnassani jonka kauneutta ette voi
kuvitella. Menen nauttimaan ystävieni seurasta. He ovat onnellisia
nähdessään minut jälleen pitkän poissaolon
jälkeen. Menen hyvin korkeiden olentojen luo. He keskustelevat
kanssani Maan elämästä ja työstäni täällä
ja yhdessä pohdimme sitä. Ja toivon että minulle sanotaan:
"Teit hyvää työtä!" Sitä toivon hartaasti.
Siunaukseni
ja rakkauteni jäävät teille kunnes taas tapaamme. Suuri
Voima rakastaa meitä kaikkia ja on tietoinen jokaisesta hiekanjyvästäkin.
Hän tuntee jokaisen meistä läpikotaisin oppaidemme, auttajien
ja kaikkien palvelijoidensa välityksellä. Meidät tiedetään
ja tunnetaan ja meitä rakastetaan.
Siispä,
te rakastetut, joita Suuri Voima rakastaa, yhtykää kanssani
kiittämään kaikista elämistänne, kaikesta tiedosta
jonka olette saavuttaneet, kaikesta mitä teille on annettu ja annetaan
ja mikä osaksenne lankeaa. Pimeää tai valoisaa, kaikella
on tarkoituksensa. Kiittäkää Suurta Rakkauden Voimaa
siitä, että Hän ymmärtää ja tietäkää,
että tarvitsemme runsaasti aikaa. Aina on aikaa. Älkää
pelätkö, aikaa on aina.
Antakaa
rakkauden ohjata teitä. Veljeni, rakkaus ohjaa ja tukee teitä,
missä lienettekin.
Hyvää
päivän jatkoa ja näkemiin.