12.
Henkinen kasvu
Hyvää
iltapäivää, ystäväni. Olen taas onnellinen
seurassanne, rakkaani, tällaisena pimeänä päivänä,
kun ulkopuolella on kurjan näköistä. Mutta täällä
sisällä olemme täynnä voimaa ja rakkautta ja ennen
lähtöänne tulette tuntemaan ylempien sfäärien
rauhaa ja auringon paistetta, ja se kantaa teitä ainakin muutaman
tunnin eteenpäin. Kuten tiedätte, korkeuksien voimat kuuntelevat
ja ovat yhtä tietoisia läsnäolostanne kuin minäkin.
Ajatella että korkeammat jotka säteilevät voimaa kirkkaina
ja loistavina ovat teistä tietoisia, tuntevat teidät ja väittävät
että olette heidän veljiään! Eikö se tunnu
teistä hyvältä ja tuo varmuutta siitä ettei teitä
ole hylätty? Korkeat voimat ovat aina tietoisia tästä
maailmasta ja täällä elävistä veljistään.
Ja vaikka Maa voi olla pimeä ja ikävä ja masentaa sielunne,
aina on olemassa sisäinen valo joka yltää korkeammille
paikoille.
Monet
teistä ovat jo kiivenneet joitakin askelia kirkkaampaa valoa kohti
ja tietävät tämän sisäisen rauhantunteensa
johdosta. Joskus maalliset olot vetävät sinut alas, mutta
älä välitä, kaiken sen takana on ymmärryksesi,
tietosi että olet henki, että olet ollut elossa kaiken aikaa
ja tulet elämään aina, et voi kuolla. Et voi kuolla etkä
voi olla hylätty. Eikö tämä ole ihana ajatus: on
mahdollista ilmentää itseään, näytellä
oman osansa elämän polulla, tarttua haasteisiin ja joka kerta
tarkoitus ja syy on olemassa? Kaikki tuntevat jotakin selittämätöntä.
Siksi ihmiset kurkottavat Jumalan, Jehovan tai kenen tahansa puoleen
jota he kaipaavat tai josta puhuvat. Kaikki etsivät jotakin itsensä
ulkopuolelta. Se on sisäistä kaipausta, sisäistä
etsintää. Tylsimmätkin, turmeltuneimmatkin alimmassa
alhossaan huutavat, "Jumalani, Jumalani, missä olet?"
Alhaisimmatkin
tietävät. He anovat apua ylhäältä ollessaan
alennuksensa pohjalla, vaikka ovat kieltäneet kaiken rakkauden,
sillä kun he tuntevat olevansa yksin ja kaikkien hylkäämiä,
silloin he kääntävät katseensa ylös. Henkimaailmojen
pimeimmillä paikoilla on sellaista. Juuri äsken meillä
oli tästä esimerkkitapaus. Eräs sieluparka tuli luoksemme
itkien, "Olkaa kilttejä, ottakaa minut valoon." Sanoin
hänelle, "Veli, en voi. Voin näyttää sinulle,
mitä on ylempänä, antaa sinulle toivoa ja innoitusta."
Tein sen ja opetin häntä. Hän palasi muutaman päivän
kuluttua kysyen, "Missä on se herra joka opetti minua?"
Se herra olin minä ja sanoin hänelle että olin iloinen
nähdessäni hänen valonsa lisääntyneen. Nyt
hän ymmärsi ja ponnisteli eteenpäin, koska ei voinut
enää kestää oloaan. Vaikka mies oli kohdellut karkeasti
tapaamiaan ihmisiä, hän oli kuitenkin rakastanut puutarhaansa
ja piti kauniista asioista. Joten hän vihasi harmaan alueen yksitoikkoisuutta.
Se oli hänestä kauheaa, mutta nyt hän oli muuttumassa.
Teilläkin on yksitoikkoista vuoden pimeänä aikana. Kuitenkin
välillä aurinko paistaa, niinkuin muutenkin elämässä
väliin on varjoista ja väliin kirkasta. Luonto opettaa ja
opastaa kulkemaan tietään. Ei tarvitse kuin katsoa ja kuunnella
ja yrittää ymmärtää, mitä ympärillä
on, ja näkee ihmiskuntaa varten tehdyn suunnitelman, luonnoksen.
Joka
kerta kun palaan Maahan, huomaan ettei se ole helpompaa. Toivon aina
että palatessani olisi helpompi sukeltaa näihin värähtelyihin.
Joka kerta kun tulen, tukehdun. Minä ja kaikki ympärilläni
olevat tukehdumme tämän Maan sakeudesta. Harmaat pilvet, joita
te ette näe, ovat meille hyvin sakeita. Elän toivossa että
jonakin päivänä palatessani huomaan ilmapiirin kevenneen.
Se on hartain toiveeni ja sen jakavat kaikki yläpuolella olevat.
Siksi työskentelemme. Se on syy miksi taivaissa työskennellään
teidän hyväksenne. Kun löydämme palvelijan joka
voi olla valomme, niin sanoakseni, joka voi olla äänemme,
olemme ikionnellisia.
Keiden
luulette innoittavan Maan palvelijoita? Keiden luulette olevan kaikkien
niiden takana, jotka tuovat maapallolle tietoa, innoitusta ja omistautuvaa
rakkautta? Me olemme jokaisen sielun takana, joka voi auttaa teitä.
Jos voisitte nähdä työn, joka tehdään lähellänne
vuoksenne, hämmästyisitte. Jopa sinua, joka aina et voi kulkea
palvelun polkua, oma oppaasi auttaa suunnattomasti joka kerta, kun hiukankin
yrität palvella. Toisinaan lausumissasi sanoissa on innoitusta.
Joskus ihmettelet, miksi olet sanonut sitä tai tätä,
ja tuntuu että sait nuo sanat jostakin. Kun innoitus tulee, tiedostat
että ympärilläsi on korkeampia jotka haluavat muutoksia
ja jakaa tietoa. Monet etsivät eivätkä kuitenkaan löydä
etsimäänsä. Mutta kun todella autat jotakuta, jaa hänen
kanssaan tietosi, ja he löytävät mitä olivat etsineet.
Se on ihmeellisen ihana asia, todella ihmeellinen. Et voi laskea tai
nähdä, kuinka paljon olet auttanut. Joskus uskot tehneesi
vain vähän. Ajattelet, "Mitä minä tein?",
mutta itse asiassa olet saanut liikkeelle ajatusaallon, joka voi muuttaa
ihmisen ja viedä hänet uudelle uralle elämässään.
Se ei ole pientä. Me ajattelemme että jos olet auttanut vain
yhtä, olet täyttänyt tarkoituksesi Maan päällä.
Kun palvelet yhtä ja muutat hänen elämänsä,
hän vuorostaan palvelee yhtä, kahta, kolmea ja niin edelleen.
Alussa ei voi olla kuin yksi. Yksi kerrallaan. Luuletko että neitomme
aloitti suuren ihmisjoukon kanssa? Tai kukaan muukaan? Sen on oltava
vain yksi. Sitten toinen, sen jälkeen kolmas...
Joskus
saat kontaktin ja sinut ja sanomasi otetaan mielihyvin vastaan. Toisinaan
tulet torjutuksi ja tunnet surua sen vuoksi, vaikkei pitäisi, sillä
lausutut sanat eivät mene hukkaan. Sielumuisti on paikalla ja muutama
sana voi auttaa sielua myöhemmin. Kun tulee tarve, ne muistetaan.
Älä siis masennu vaan muista että pieni sana voi nostaa
ja kannustaa henkeä ymmärryksessä eteenpäin. Jokainen
hiekanjyvä näyttää hukkuneen rannalla. Mutta se
on oma yksikkönsä. Sinusta saattaa tuntua että olet kuin
hiekanjyvä merkitystä vailla. Ei se ole totta, olet yksilö,
kuten kivet, puut ja tähdet. Jotkin tähdet kokoontuvat ryhmiksi,
kuten tekin olette nyt ryhmänä. Jokaisella on oma yksityinen
henkilöllisyytensä. Teidät on leimattu, niin sanoakseni,
ja teette lisäyksiä muottiinne, lisäätte ja lisäätte.
Ja annatte omastanne, haette kontakteja ja annatte itseänne muille.
Voitteko rehellisesti sanoa, ettette koskaan ole auttaneet ketään
eteenpäin? Ette voi. Ihmiset sanovat meille, "Minä en
tee mitään ja suren sitä." He sanovat, "Emme
voi mitään eikä meillä ole mitään."
Mutta me sanomme, "Kyllä te voitte ja teillä on!"
Haluan teidän ymmärtävän tämän perinjuurin.
Siksi
haluan puhua tänään teistä. Haluan että pidätte
itseänne voimaa täynnä olevina olentoina ja se voima
on mielessänne ja kehossanne. Istuessanne siinä joidenkin
mieli on hiljaa ja joillakin se laukkaa. Mutta älkää
välittäkö, nuo ajatukset lähtevät eteenpäin,
ja minä aistin ne. Minua kohti tulee siis voimaa ja kuten olen
kertonut, tämä voima voi mennä muiden luo samalla tavalla.
Tunnen tämän voiman tulevan minuun, se on rakastavaa, te lähetätte
sitä. Näe itsesi akkuna tai tietokoneena joka varastoi kaiken
tietosi, ja akku surisee koko ajan. Yksi henkilö voi häiritä
tai yksi henkilö voi tehdä paljon hyvää. Joten sinä
olet yksi jolla on kykyjä. Kun masennut etkä pidä itseäsi
minään, petät itseäsi. Miksi masentua? Maailma voi
painostaa sinua, mutta sinua ei ole voitettu, koska kohta nostat pääsi
jälleen pystyyn.
Monta
kertaa näemme teidän olevan kiinni ajatuksessa, ja tämä
ajatus on ympärillänne ja syö teitä, tuhoaa teitä,
ettekä pysty ajattelemaan selvästi. Vaikka sinulle sanoisi
mitä, et kuule. Onko tämä typeryyttä vai mitä?
Minusta on typeryyttä sallia ajatuksen syödä itseään
siinä määrin, ettei ole tietoinen ympäristöstään.
Kun olet tässä tiedostamattomuuden tilassa, et tiedä,
kuka on lähellä, et kuule heidän sanojaan. Lymyät
piilossa pimeässä laaksossasi. Etkö tiedä, että
jaettu ajatus on osa taakan poistumista? Kun olet masentunut, puhu ajatuksistasi
muille. Aina on olemassa joku, joka rakastaa sinua. Älä siis
pelkää. Kun näemme joukon masentuneita ihmisiä,
kaikki heidän ympärillään on pimeää. Kysymme
syytä masennukseen ja kun löydämme sen, teemme parhaamme
auttaaksemme. Samalla ajattelemme aikoja, jolloin itse olimme Maan päällä
ja samassa tilassa, ja mietimme miten itse reagoisimme - tämä
saa meidät tuntemaan itsemme enemmän inhimillisiksi. Joskus
ajattelette, että hyvä meidän on puhua. Tiedän sen
kyllä. Mutta tiedän mitä jatkossa seuraa ja tekin tiedostatte
etteivät vaikeudet kestä ikuisesti ja että muututte.
Koska katsomme teitä poistuneen elämän näkökulmasta
ilman Maan aikakäsitettä, näemme ongelmanne pieninä.
Ne kestävät mielestämme vain vähän aikaa. Tämä
ei ole totta kaikkien kohdalla. Haluan teidän ymmärtävän
ettemme odota teidän tekevän kaikkea välittömästi,
mutta haluan että ymmärrätte itseänne ja tiedätte
ettei teidän ole tarkoitus masentua ja että olosuhteet saattavat
teidät tähän pimeyteen, vaikkei teidän pitäisi
sallia niiden ottaa teitä valtaansa ja painaa alas.
Joka
kerta kun olet masentunut, pyydän sinua ajattelemaan ongelmaasi
läpikotaisin. Onko se sinun ongelmasi? Onko se jonkun muun ongelma?
Onko se lapsesi ongelma vai miehesi ongelma, äitisi, isäsi,
ystäväsi vaiko omasi? Ajattele sitä. Jos ongelma on sinun,
silloin ymmärrät syyn. Tiedät miten ajattelet, miksi
olet tässä tilassa ja mikä sen on aiheuttanut. Mutta
jos se on jonkun toisen ongelma, miten tiedät, mikä siinä
on totuus? Et pysty lukemaan toisen ihmisen ajatuksia, vaikka hän
olisi kuinka läheinen sinulle. Et pysty näkemään
kuinka hän ajattelee ja järkeilee, kuinka hän toimii
ja miten tämä ongelma on syntynyt. Et voi nähdä
ongelman ympärille, sen taakse ja sisälle. Et voi tietää,
ja kuitenkin olet täynnä tätä ongelmaa, joka kuuluu
jollekin toiselle. Olet täynnä huolta etkä tiedä
mitä tehdä. Ajattelet että on hyvä auttaa toisia,
mutta on myös aikoja jolloin emme voi kantaa toisen taakkaa.
Tämä
ei ole tylysti sanottu, koska jokainen teistä on täällä
vastaamassa oman elämänsä haasteeseen. Sinulla on mieli
jolla ratkoa ongelmia ja tiedät mitä olet tekemässä
ja luomassa. Tiedät tarkalleen. Olet täydessä ymmärryksessä,
samoin ovat kaikki muutkin. Älä siis anna toisen vetää
sinua alas. Ajattele mieluummin asiaa. Ja jos ajattelet, ajattele kaikkea
monelta kannalta ja ymmärrä, mikä on mahdollista. Jos
voit tehdä jotakin, tee se. Älä istu murehtimaan asiaa
sairastuttaen itsesi. Tee mitä voit ja jos et voi tehdä mitään,
yritä jättää asia sikseen ja pois mielestäsi.
Lähetä valoa kyseiselle henkilölle, lähetä
rakastavat ajatuksesi, täydellisyyden voimaa hänelle. Jatka
omaa elämääsi. Älä ajattele, että tämä
on tylyä, sillä sitä se ei ole. Koska meidän aivan
jokaisen on opittava. Meidän on opittava, meidän on ymmärrettävä,
meidän on käsitettävä ja käsiteltävä
elämämme. Meidän on ymmärrettävä sisäinen
itsemme, todellinen sisäinen olemuksemme. Ymmärrettävä
Tekijämme, niin sanoakseni, ja tiedettävä mitä voimme
saavuttaa ja mihin olemme kykeneviä.
Monet
ovat täynnä epäilyä uskoen, ettei heillä ole
voimaa saada mitään aikaan tässä maailmassa. Monet
ovat itseään kohtaan todella ankaria uskoen olevansa huonompia
kuin muut. Silti jokaisella teistä on kyky auttaa itseään.
Kukaan teistä ei ole heikko tai kyvytön. Jokaisella on oma
yksilöllinen kykynsä, omat laatuominaisuutensa, ja olette
erinomaisen kykeneviä olentoja. Sinä itse sanot itsellesi
ettet ole kykenevä, ettet osaa. Sinä itse haavoitat itseäsi
ala-arvoisilla ajatuksilla. Joku on ehkä sanonut että olet
huonompi kuin joku muu ja sinä uskoit sen. Joku saattaa saada sinut
tuntemaan itsesi alempiarvoiseksi ja sinä uskot. Älä
usko tällaisia asioita. Yritä ymmärtää itseäsi,
sisäistä itseäsi. Sinulla on ollut monia elämiä,
monen monia tilaisuuksia ja mahdollisuuksia, runsaasti aikaa luoda kykyjä
ja ymmärrystä. Ne kaikki ovat tässä ja nyt kokonaissummana
elämistäsi. Ymmärryksessäsi, sielussasi, on kaikki
se tieto. Oletko siis olento joka ei voi olla olemassa, koska on huonompi
kuin muut? Ei, sinulla on kykyjä. Voit tehdä mitä vain
haluat ja sinun täytyy uskoa se. Tarkoitan tietysti hyvässä
mielessä. En tarkoita muussa mielessä kuin voimassa, ymmärtämisessä,
avuliaisuudessa. Sinulla on kyky tehdä mitä sinun kuuluu tehdä
tässä elämässä, mitä tahansa tämä
elämä sinulta vaatiikin. Teistä jokainen suunnatkoon
askeleensa siihen suuntaan missä tuntee parhaiten loistavansa.
Jotkut eivät voi löytää sitä paikkaa, koska
uskovat olevansa huonompia ja uskovat etteivät osaisi tehdä
mitä todella haluaisivat.
Yritän
osoittaa teille että koska olette Suuren Ykseyden, Suuren Voiman
lapsia, teillä on tuo voima sisällänne, teillä on
kykyjä. Yritän osoittaa teille että voitte olla hedelmällisiä,
voitte olla valppaita, voitte heittää varjot yltänne,
voitte seistä pystypäin ja voitte onnistua ja menestyä.
Teidän on uskottava itseenne. Kukaan muu ei voi iskostaa sinuun
tietoa omasta ihmeellisyydestäsi. Sinun on uskottava se onnistuaksesi.
Ei ole ylpeyttä, jos uskoo sen, koska eikö teissä ole
jumaluuden kipinä? Eikö se ole ihmeellinen, ihana asia? Ja
ettekö ole tällä tavalla sen voiman yhteydessä?
Ja jos olet osa sitä, etkö silloin ole Jumala pienoiskoossa?
Pienen pieni kylläkin, mutta silti pieni osa Jumalaa! Onko siis
masennuttava ja oltava näkemättä itseään yksilönä
joka voi ja kykenee, jos voimakkaasti panee itsensä alttiiksi uskossa,
ymmärtämisessä, rakkaudessa, myötätunnossa,
kärsivällisyydessä, ja siten tulee mitä ihastuttavimmaksi
olennoksi? Valonne säteilee teistä ja olette loistavia.
Tiedän
että prosessi kestää monta vuotta, mutta mitä on
aika? Aikaa on ikuisuus. Ajatelkaa sitä, teillä on ikuisuus
aikaa kasvaa kasvamistanne, täältä sinne, ja aina vain
eteenpäin. Ja jokainen askel jonka otat on askel lähemmäs.
Otatko paikkasi valo-olentojen joukossa tämän elämän
jälkeen? Vai jäätkö jälkeen kaivaten noille
korkeammille paikoille? Jotenkin tuntuu että haluaisit olla edessä,
kaukana etujoukoissa, vaikka sinne meno kestää kovin kauan.
Mutta jokainen paikka edetessäsi on myös loistava. Jokaisella
paikalla on oma loistonsa, valopuolensa, kuten Maallakin on omansa.
Kun katsot loistavia päiviä, katsot tulevaan. Kun näet
kauneuden, tiedät että tulevassa se on vielä suurenmoisempaa.
Et voi kuvitella sitä, mutta yritä kuitenkin. Yritä pitää
se ikuisesti silmiesi edessä. Jos näet sen edessäsi jatkuvasti,
se on kaunis toivo sinänsä. Ja toivo elää ikuisesti,
niinhän Maan päällä sanotaan. Se voi olla ikuinen
toivosi. Pidä tuo valon ja kauneuden näky aina edessäsi,
kurkota sitä kohti ja anna sen olla opastava tähtesi elämän
läpi.
Kun
sinulla on tämä innoitus jota voit katsoa pimeydessä,
se auttaa sinua eteenpäin, keventää askeliasi, auttaa
tekemään haluamiasi asioita. En tahdo sinun masentuvan, vaan
aina katsovan valoa. Kun olet surullinen, ajattele sitä. Kun Maa
on pimeä, kuten tänään, ajattele sitä. Kiinnitä
mielesi hurmaavan, ihanan, säteilevän päivän kirkkauteen
kun on lämmintä ja kaunista kaikkialla. Ajattele sitä,
ajattele sitä nyt, ja tunnet lämmön. Jos näet sen,
nosta mielesi yhä ylemmäs, vielä ja vielä ylemmäs,
ihanan säkenöivään, nousevaan, paisteiseen päivään.
Korkeuksiin asti säkenöivään ja kauniisti hehkuvaan.
Ja tunnet Jumalan voiman nousevan, se virtaa ympärilläsi lempeästi
kuin kesäinen tuulenhenki, suloisesti, lempeästi. Elät
tässä rakkaudessa, se valuu lävitsesi. Se on ikuisesti
sinun. Tämä ikuisesti lisääntyvä rakkauden
voima on sinun, liikkuaksesi siinä, kuten liikut Maan ilmakehässä.
Liikkuminen tässä rakkaudessa on synnyinoikeutesi. Ja samalla
kun tunnet tämän ja tiedät sen, se valuu yllesi, on tulevaisuutesi.
Tämä on tulevaisuus ja maallinen elämä on menneisyyttä.
Katsot nyt tulevaisuutta tietäen että sinua rakastetaan, että
olet maailmankaikkeuden osa, osa koko universumia, taivaiden osa, tämän
maapallon osa ja taivaiden osa, ja näin on aina ja ikuisesti. Sinut
korotetaan kaikkeen tähän kauneuteen ja sielusi soi ilosta.
Ja kun se soi ja laulaa, aina vain kiihtyvä rakkaus ympärilläsi
ilmaisee että todella kuulut, olet aina kuulunut ja tulet ikuisesti
kuulumaan tähän kaikkeen osana. Ei koskaan hylättynä,
vaan edeten polullasi ylöspäin loputtomasti kasvaen. Se on
synnyinoikeutesi, muista tämä aina. Muista että synnyinoikeutesi
on kiivetä valoon, ikuiseen kirkkauteen ja kauneuteen ja tiedä,
että kaikilla jotka elävät on sama oikeus, että
kaikki kuuluvat suureen rakkauteen, Täydellisyyden Voimaan.
Rakkaani,
yritin parhaani, jotta mielesi kohoaisi ja tietäisit kuuluvasi
Kaikkein Korkeimman yhteyteen etkä tuntisi olevasi Jumalan hylkäämä
tässä elämässä, vaan tietäisit että
mikä mieltäsi ja olemustasi painaakin tai mitä oppimaan
tänne tulitkin, mikä taakkasi onkin, se oli mahdollisuutesi
jälleen kerran saavuttaa ymmärtämystä, kuten joka
kerta tänne tullessasi sinulla on tilaisuus käsittää,
mistä on kysymys. Ei ole sattuma että olet tullut. Monet ihmiset
luulevat että ovat täällä vain sattumalta. Asia
ei ole niin. Jos niin olisi, ei olisi mitään järjestystä.
Niinkuin maailmassa on järjestys, elementeillä, luomakunnalla,
kuten kaikki on järjestetty ja näet sen, samoin on sinun elämäsi.
Jos merissä vuorovedet vaihtuvat, taivaan tähdet, aurinko
ja kuu kiertävät radoillaan järjestyksessä, miksi
sinä olisit sattumanvaraisesti irrallaan pallonpuoliskollasi tai
ilmakehässä? Miksi olisit? Se ei olisi mukavaa eikä ystävällistä.
Jokainen teistä tunnetaan ja tiedetään. Teillä on
jokaisella opas ja sillä tavalla teistä ollaan tietoisia.
Joten tämä elämä, joka sinulla on, on mahdollisuus
johon tarttua ja jonka myötä edetä. Siten kuljet elämän
läpi lapsukaisena aloittaen vanhempiesi ja/tai oppaasi valvonnassa.
Ja tiedän etteivät kaikki vanhemmat valvo lapsiaan, että
jotkut pienokaiset kantavat elämässään kovin raskaita
taakkoja. Mutta me ymmärrämme näitä asioita - ja
niin hekin. Sillä sielussa itsessään on tieto. Ja ennenkuin
tulette, kaikki ymmärretään. Ette te muista, mutta niin
on parempi, paljon parempi. Ja aikanaan ymmärrätte, miksi.
Jokainen
haaste on omanlaisensa. Kuten tiedät, perheessäsi veljesi
ja sisaresi, isä ja äiti, sedät ja tädit ja niin
edelleen, kaikki ovat erilaisia. He ilmaisevat asioita eri tavalla ja
ovat kaikin tavoin erilaisia. Ihmettelet, katsot äitiäsi ja
isääsi, sinä ja he kuulutte yhteen ja kuitenkin olette
niin erilaisia. Jokainen on erilainen sielu. Joskus tämä vaivaa
sinua, mutta helpottaa, kun ymmärrät mistä on kysymys.
Jotkut todella koettelevat perhettään kovasti, ja kaikki tuntuvat
ajattelevan, "Miksi hän on niin erilainen kuin me muut?"
Oletko koskaan ajatellut tätä perinpohjaisesti ja kysynyt,
miksi? Syy on, että tämä henkilö on siinä,
koska tarvitsee elämän opetuksen, kuten sinäkin, mutta
hänen hankalat tapansa ovat sinun koetuksiasi. Ja niin sinun täytyy
yrittää enemmän, ja kaikki teistä ehkä kärsivät
tämän sielun takia, millainen hän lieneekään.
Toivot joskus että hän menisi pois, mutta silti rakastat häntä,
koska hän kuuluu perheeseesi. Tämä on syy, perhettäsi
koetellaan tämän ihmisen kautta. Vaikka teitä on monia,
jokaisella on erilainen tilaisuus ja tarvitsee oman opetuksensa. Jokainen
omalla tavallaan reagoi tähän ihmiseen ja selviää
koetuksestaan tai sitten ei.
Kaikki
nämä elämän olot, vaikea lapsi, vaikea isä
tai äiti, ovat koetuksia. Näin elämä toimii. Moni
sanoo ettei se ole kovin mukavaa. Mutta se on ainoa tapa jolla toimia.
Miten muuten tässä elämässä voisi olla? Kun
ajattelet sitä, ymmärrät kyllä. On erittäin
järkevää että elämä toimii näin,
sillä näin meitä testataan, ystävillämme, perheillämme,
kaikilla suhteillamme. Joskus haluaa mennä piiloon ja katkaista
kaikki siteet ihmisiin. Joskus on hyväkin vetäytyä kokoamaan
voimaa edessä olevia päiviä varten, mutta piilostaan
on tultava pois kohtaamaan elämä jälleen. Jos olet voimakas,
huomaat että vetäytyminen antoi lepoaikaa ja olet valmiimpi
koitoksiin, olet rauhallisempi. Jos joku on hyvin hyvin vaikea, yritä
ymmärtää hänen luontoaan, luonnettaan. Jos asut
hänen lähellään, voit tarkkailla häntä.
Onko se kateutta, tunteeko hän olevansa riistetty, hyväksikäytetty,
onko hän pelkästään erilainen kuin sinä, alemmalla
askelmalla kasvun suhteen tms.? Syitä on monia. Jos hän on
alemmalla askelmalla, sinun pitäisi olla esimerkkinä. Jos
sen tajuat, silloin sinulla on tämä velvollisuus ja vastuu.
Tiedän että se on vaikeaa, mutta jos hänellä on
esimerkkisi käytettävänään eikä hän
silti muutu, silloin vastuu on myös hänen. Huomaatko, että
kun opimme ja tiedämme, olemme vastuussa. Jos vastuu voi olla sinulla,
samoin se voi olla jollakulla muulla. Kun autat ihmistä eikä
hän vastaa siihen mitenkään, se ei ole sinun häviösi.
Jos masennut siitä, karista se harteiltasi. Olet tehnyt parhaasi,
olet näytellyt oman osasi. Älä masennu, voit yrittää
uudelleen, kun saat taas tilaisuuden. Mutta jos henkilö ei muutu,
silloin sinun täytyy vetäytyä ja olla yksinkertaisesti
oma itsesi ja opettaa edelleen esimerkilläsi. Yritän osoittaa
ettei saa masentua näistä tilanteista. Et voi aina ottaa toisten
taakkoja harteillesi. Tiedän että monet yrittävät
hyvää hyvyyttään, mutta jos annat kaiken aikasi
yhdelle joka on vaativa, loinen, joka uskoo että muut ihmiset ovat
häntä varten, otat rakkautesi ja myötätuntosi pois
muilta, jotka sitä sinulta tarvitsevat.
Henkilö
joka on kuin loinen käyttää hyväkseen kaikkia kaikkialla
ja jos annat kaiken aikasi tällaiselle ihmiselle, miten käy
muiden jotka rakastavat sinua? Saavatko he rakkauttasi ja huomiotasi,
kun tämä henkilö vaatii sen kaiken itselleen? Toivon
että ymmärrätte mitä tarkoitan. Ei ole viisasta
antaa itseään muiden käsiin ja tulla syödyksi ja
tyhjiin imetyksi. Monet tekevät teille sitä ja vaativat paljon.
Henkilö jota he syövät ja imevät tulee heikommaksi
ja heikommaksi, kun taas he itse vahvistuvat omalla tavallaan. Mutta
onko heidän tapansa hyvä? Ei. Heidän sielunsa ei loista.
Heidän fyysinen kuntonsa voi olla hyvä, mutta sielu on huonossa
kunnossa. Kun autat tällaista henkilöä, et auta häntä
kasvamaan. Estät häntä kasvamasta. Kuormitat itseäsi.
Käytä aina järkeäsi, erota jyvät akanoista.
Ajattele henkilöä, tarkastele häntä kaikin mahdollisin
tavoin, yritä arvioida ja päättää selkeästi
ja tunteilematta mitä on tehtävä kenenkin suhteen. Tunteet
estävät usein selkeän harkinnan, vai kuinka? Kyllä.
Tunteet
aiheuttavat paljon surua maailmassa. Useimmiten tunne on äänessä,
ei järki. Tunteet voivat johtaa sinut todellisiin vaikeuksiin.
Antaudut tunteidesi valtaan, puhkeat kyyneliin tai kiukkuun. Kaikki
tuo on negatiivista. Paikalla ei ole silloin todellinen itse, positiivinen
ja järkevä olento, vaan tunteet jotka johtavat sinut teille
tietymättömille. Kun olet täysin niiden vallassa, ajattelet,
Kuinka ihmeessä jouduin tänne ja miten ollenkaan pääsen
täältä pois? Se ei ole aina helppoa. Sinä
et ole tunteesi. Tunteet ovat hyväksi, kun ne ovat hallinnassa.
Kun tiedät tuntevasi rakkautta jotakuta kohtaan, se on kaunis tunne,
mutta sitäkin on joskus rajoitettava. Jos voit muistaa että
tunteet voivat viedä harhaan ja vaikeuksiin ja yrität ennen
kaikkea antaa järjen hallita tilanteita, huomaat että olet
vahva. Jos yrität tätä tarpeeksi usein, huomaat voimasi
kasvavan. Puret tunteelta pään poikki ja annat sisässäsi
olevan ajattelijan tulla esiin. Haluan että ymmärrät
tämän, jotta voit olla se olento, jonka näit jokin aika
sitten, tuo loistava säteilevä olento, joka sinä olet.
Jos tunteesi käyttävät sinua ja olet hyrskyn myrskyn,
kuinka voit olla oma itsesi? Jos tunteesi saavat vallan, suutut ja annat
sanojen ryöpytä ja myöhemmin muistat sanoneesi lauseita,
joita et tarkoittanut ja jotka loukkasivat jotakuta. Missä oli
silloin tuo miellyttävä henkilö, joka olit hetki sitten
ja joka nyt tuntee syyllisyyttä ja tietää että on
loukannut itseäänkin? On paljon parempi olla hiljaa, kun tuntee
kiukkuisten sanojen olevan tulossa. Parempi on nielaista ne takaisin
sanoen, "Hetkinen, tämä ei ole minä." Puhu
itsellesi tällä tavalla, aikanaan opit muistamaan. Kun olet
vihainen, kärsimätön, täynnä kateutta, suvaitsematon
tai ilkeä, kun nämä asiat tulevat päälle, se
et ole sinä, todellinen olemuksesi. Ne ovat osia sinusta, mutta
ei koko totuus. Ne ovat vain pieni osa jonka päästät
läpi vähäksi aikaa. Ja kun palaat takaisin, tunnet itsesi
uupuneeksi ja kaikin tavoin pieneksi.
Kun
olemme saavuttaneet Itsensä Tiedostamisen alueen taivaissa, kaikki
nämä osat on kitketty pois. Silloin tietää ja käsittää
vailla epäilyksen häivää että nuo tuhoavat
tunteet ovat poissa. Ne ovat poissa, voit hallita niitä, et salli
niiden ilmestyä, olet puhdistunut. Olet Itsensä Tiedostamisen
tasolla ja toivot tulevina päivinäkin pystyväsi ne hallitsemaan
eikä kateus, epäilys tai pelko tule enää mieleesi.
Tälläkään alueella et silti ole täydellinen,
siihen on vielä pitkän pitkä matka. Mutta tämä
on hyvä alku. Soisin että voisit ansaita tämän tason
jo Maan päällä. Sanot että sen saavuttaminen Maan
päällä on mahdotonta, mutta olen toista mieltä.
Kasvun myötä tunnet rauhan sisälläsi ja kun heität
pois negatiivisia osia itsestäsi, alat tuntea että se onkin
mahdollista. Jos pystyt saavuttamaan Itsensä Tiedostamisen tason
täällä, kuinka ihanaa, kuinka riemullista meille. Kun
saavut maailmaamme, millä riemulla liverrätkään,
"Olen niin tyytyväinen ja onnellinen että olen täällä!"
Riemusi on rajaton ja ilmaiset sen tietysti omin sanoin. Katso aina
olevasi henkilö joka kykenee kurkottamaan ja ansaitsemaan nämä
alueet.
Tänään
yritän osoittaa että on mahdollista olla vahva, voimakas,
varma, omata kaikki positiiviset ominaisuudet joita tarvitaan tässä
maailmassa. Haluan että näet itsesi hyvänä, onnistuneena
yksilönä, ei masentuneena ja maailman murjomana. Ja kun epäilys
valtaa mielen, sano, "Pystyn parempaankin!" Vakuuta aina itsellesi
että pystyt parempaan, koska se on totuus. Tartu aina parempaan
ajatukseen ja jos pidät siitä kiinni, se on sinun. Yritä
ymmärtää tämä laki: itse tarttuu asioihin,
joita toivoo ja haluaa, sekä hyviin että huonoihin. Laki toimii
molemmissa. Jos voit tarttua huonoihin asioihin ja pitää ne
itselläsi, kuinka et voisi tarttua hyviin ja saada nekin itsellesi?
Ymmärrätkö että voit pidätellä itsessäsi
kielteisiä ajatuksia ja masentua niistä negatiivisuuden rakentaessa
koko ajan lisää? Sinä itse pidättelet niitä
ympärilläsi. Siispä voit pidätellä myös
valoisia ajatuksia, hyviä ajatuksia, voit pitää tiukasti
kiinni tiedosta että olet kykenevä, voimakas ja osaava, voit
nousta kaiken kielteisen yläpuolelle, olet voimallinen olento ja
voit loistaa valoa ympäristöösi. Sinun täytyy kokeilla
sitä. Pyydän, yritä! Jos yrität, kuinka suuri on
muutos ulkonäössäsikin. Koskaan enää et masennu
vaikeuksien tullen, koska tiedät voivasi kestää kaiken
kohtaamasi. Voit nostaa pääsi pystyyn ja olla voimakas. Ymmärrät,
että sinussa on käsittämättömät voimavarat.
Voima nousee tarpeen tullen aina avuksi. Sinuahan rakastetaan. Voit
tarttua tuohon voimaan ja pitää siitä kiinni. Silloin
ei mikään pysty sinua kaatamaan, sinulla on voima kestää
mitä tahansa.
Ymmärrättekö
nyt? Toivon että muistatte. Se on palava haluni, koko sielullani
kaipaan sitä että kurkotatte korkeammille alueille palatakseni
myöhemmin sanomaan, "Eikö kannattanut? Eikö kaikki
ollutkin vaivan arvoista?" Kun näet elämäsi suunnitelman,
kun katsot sitä jälkeenpäin eteesi levittyvänä
kuvasarjana ja näet kuinka muutuit ja tulit voimakkaaksi ja tiedossa
väkeväksi, kun tiedostit että itsellä on voimaa,
siihen on vain tartuttava. Toden totta, se on läsnä ja käden
ulottuvilla aina. Niin monet eivät tiedä kuinka tarttua voimaansa.
Kaikki mitä tarvitaan, on tietää ja pukea se sanoiksi.
Voima on paikalla, joten tartu siihen ja sano, "Olen sinun, olen
palvelijasi, kuulun sinulle." Usko se ja sano, "Tarvitsen
voimaa kohottamaan minut, tuekseni ja turvakseni tällä hetkellä."
Ja voima tulee sinulle, koska se on paikalla. Se on synnyinoikeutesi,
sinulla on se kyky. Näe valo sisälläsi. Tiedä että
se loistaa kuin tähti, tiedä että olet valaistu olento.
Muista tämä aina. Muista väri ympärilläsi,
säteilet aina väriä. Joskus se on hiukan tummempi, harmaa
tai ruskea. Mutta luovut siitä ja väristäsi tulee vaaleanpunainen,
sininen, oranssi, vaalean vihreä tai lilanvärinen. Eikö
se ole kaunista? Kyllä. Jos asia on näin, mikset tee siitä
totta antaen aina sisäisen valosi loistaa ja kasvaa kasvamistaan?
Jos voisit nähdä tämän valon, se kohottaisi mielesi.
Kuvittele se sinne, loistava tähti sisällesi. Joskus himmeten
hiukan, sitten taas säteillen kirkkaana. Oma ymmärtämisesi
on tärkeää. Ymmärrä että säteilet,
että olet väriä, ettet ole pelkästään
kehosi, vaan keho, henki, sielu hengessä ja aura ympärilläsi.
Katsokaa
kuinka ihmeellisiä olette, kuinka suurenmoisiksi teidät on
luotu! Millainen mieli teidät loi tällaisiksi? Eikö se
mieli ole ihmeellisen monipuolinen ja uskomaton? Emme voi sitä
ymmärtää, vai voimmeko? Ei. Ehkä osittain. Osittain
se on meille paljastettu, näemme sen kaikkialla ympärillämme.
Näemme sen toisissamme ja luonnossa. Näemme sen kaikkialla
osittain. Näemme joskus loistavia edistyneitä ja edelleen
kasvavia olentoja ja tiedämme että se on mahdollista. Jos
teillä olisi silmät nähdä, ylistäisitte näkemäänne.
Jotkut teistä voivat nähdä hiukan. Mutta kun tulette
maailmaamme ja näette kaiken loiston ja kauneuden, tuumitte että
Zareth yritti kertoa siitä, mutta se onkin paljon kauniimpaa! Minulla
ei ole kykyä näyttää teille väriä ja kauneutta.
Teidän on kuviteltava se mielessänne. Maailmassa on kauniita
näkymiä. Niihin kuviin teidän on tukeuduttava, pidettävä
ne sisällänne auttamassa tulevina päivinä muistaen
että tulevaisuudessa on kauniimpaa, kauneus on synnyinoikeutenne,
koska olette osa sitä.
Jotkut
ihmiset uskovat etteivät ole tässä yhteydessä. Se
on surullista. Elämä kohtelee heitä kovalla kädellä
ja he luulevat olevansa hylättyjä. Me haluamme ottaa nämä
ihmisraukat syliimme ja sanoa heille, "Veli/sisko, rakastamme sinua
ja jos me voimme rakastaa sinua, kuinka suuri onkaan Isän rakkaus
sinua kohtaan?" Neitomme tapaa sanoa ihmisille, "Voisitko
sinä loukata tuota ihmistä?" ja vastaus on aina kielteinen.
Sitten hän kysyy, voisiko Jumala tehdä sellaista mitä
sinäkään et voi tehdä. Ihmisethän syyttävät
Jumalaa kaikesta. Neitomme sanoo, "Jos sinä et voisi, kuinka
Suuri Täydellisyys löisi sinut maahan, loukkaisi sinua tai
muita ihmisiä?" Se on mahdotonta. Me loukkaamme toinen toisiamme.
Tai itse loukkaatte itseänne. Sitä tapahtuu useammin. Ja tässä
nyt olemme, joukko ihmisiä valmistautumassa edessä olevaan
juhla-aikaan.
Me
myös, sillä taivaissakin on juhlia, vaikka ne poikkeavat teidän
juhlistanne. Korkeammilla tasoilla meillä on juhlia, sananmukaisesti.
Lepäämme, palaamme omille alueillemme. Tapaamme pitkän
tauon jälkeen ystäviämme jotka ovat tehneet työtä
alemmilla alueilla. Näemme kaikki rakkaamme, kumppanimme joita
olemme kaivanneet. Ja ylemmiltä alueilta tulee vieraita - jospa
voisitte nähdä heidät! Jos voitte kuvitella kirkkaimmin
loistavan tähden kimaltavan keskustastaan värittyen, loistavan
diadeemin, ihania jalokiviä, kauniit vaatteet, silloin teillä
olisi jokin käsitys heistä. Heistä säteilevä
voima on ihmeellinen. Kun olemme siellä, yritämme unohtaa
työmme. Yritämme uskoa että olemme siellä ikuisesti.
Lyhyen ajan voimme kuunnella omaa musiikkiamme. Teemme monenmoisia asioita
ja sitten meidän on palattava.
Siispä
säteilkää ja loistakaa parhaanne mukaan. Salli itsesi
tulla säteileväksi tähdeksi ja näe tuo tähti
loistamassa taivaissa. Olkoon se oppaasi. Seuraa aina valoa, sillä
se on oikeasti olemassa. En uskottele teille turhia. Miksi tulisin kauniista
paikastani rakkaitteni parista pimeään maahanne? Se olisi
kovin typerästi tehty, ellen uskoisi ja tietäisi ilman epäilyksen
häivää että olette yhtä rakkaita kuin minä
ja veljeni tässä. Meitä kaikkia rakastetaan, teitä
rakastetaan. Koko lavea maailma kuuluu rakkauden piiriin. Rakkaudessa
siis tarjoudumme Sinulle, kallisarvoisin Rakkaus, me jotka olemme palvelijoitasi
Maan päällä, sillä kaikki ovat palvelijoita, palvelemme
kukin tavallamme. Tarjoudumme rakkaudessa palvelukseesi, Sinä,
koko luodun maailman Rakkaus, kaikkein pyhin ja jumalaisin.
Tiedän
että rakkautesi laskeutuu tälle pienelle alueelle, ja tuo
laaja voimavirta vuodattaa vain hyvää. Vain hyvää.
Tämän maailman pimeyden läpi tulee valkoisen valon, rakkauden
täyteyden vuo. Niin valtava voiman vuo, että se sulkee teidät
kaikki sisäänsä, ja kaikki mikä sen tielle osuu,
puhdistuu. Muutkin tuntevat sen. Olemme kaikki liitetyt yhteen ja ajatuksissamme
Sinun osiasi. Tämä voima on niin kirkas että se poistaa
kaikki varjot. Mikään ei voi olla pimeää sen yhteydessä.
Tuntekaa siis Kaikkein Korkeimman voima, tuntekaa Rakkaus, ja siihen
saakka kun tapaamme, tukekoon tämä voima teitä, sallikaa
sen ohjata teitä, olkoon se aina kanssanne.
Rakkaani,
tänä päivänä kanssamme on ollut loistavia olentoja.
Hämmästyisitte, jos tietäisitte keitä he ovat. He
haluavat antaa teille tämän viestin, "Veljet, on ilo
tulla joukkoonne, koskettaa Maata vaikka vain pikaisesti ja tietää
että täällä on keidas josta ihmiset voivat juoda.
Keidas joka ei koskaan kuivu, sillä tämä keidas on täytetty
Kaikkein Korkeimman rakkaudella joka on ja pysyy. Kulkekaa siis Rakkauden
valossa tietäen että niinkuin me olemme rakastettuja ja kuljemme
valossa, sama on teillekin mahdollista. Sisällänne oleva valo
ravitsee ja tukee teitä pimeiden Maan päällä vietettävien
päivien ajan. Ja niinkuin me tunnemme Isän, samoin toivomme
teidän tuntevan ja tietävän että Hänen rakkautensa
tunkeutuu pimeimpiinkin kolkkiin, jokaiseen syvimmän meren hituseen
ja hiekanjyvään. Kaikkialla on Hänen elämänvoimansa,
ja se on teissä joille nyt lähtiessämme annamme rakkautemme
ja siunauksemme, joka on yksinkertaisesti: - Rakastamme teitä nyt
ja aina, olette rakkaitamme."