7.
Mielikuva ja sen välittäminen toisille
Hyvää
päivää ystäväni. Haluaisin puhua tänään
mielikuvasta ja sen välittämisestä muille. Yritätte
usein kertoa toisillenne tunteistanne, oppimisistanne, toiveistanne
ja jostakin voimakkaasti tuntemastanne asiasta. Yritätte kertoa
sen omin sanoin, mutta usein sanat pettävät teidät. Jos
teillä olisi sanat selittämään kaikki, se olisi
hienoa, mutta ei ole sellaista sanaa koko universumissa, jolla voisi
ilmaista, mitä kauneus on. Monet ovat yrittäneet. Runoilijoista
moni on onnistunut aika hyvin. Moni yrittää ilmaista kauneutta
laulun ja musiikin avulla. Kaikilla kyvyillään ihminen yrittää
ilmaista kauneutta tai sisällään olevaa tunnetta toisille
sellaisena, kuin sen itse näkee. Kuvitelkaa, jos voitte, näkymää,
jonka me usein näemme taivaissa, kun tulokkaat ohjataan heidän
tasonsa musiikkikeskukseen. Aluksi he ovat ujoja, koska kaikki on niin
uutta. He pelkäävät tekevänsä vääriä
liikkeitä. Tavallisesti johtajat ovat hyvin ystävällisiä
ja lähestyvät tulokkaita toivottaen heidät tervetulleiksi.
He näkevät tietysti heidän ajatuksensa ja tietävät
heidän toiveensa.
Meillä
on tämä kyky. Ylemmät voivat nähdä alemmalla
tasolla olevien ajatukset. Voimme lukea heidän ajatuksiaan ja haaveitaan.
Teemme sen lempeästi. Emme koskaan arvostele. Jos luulette, että
olemme uteliaita, sitä emme ole koskaan. Tämä taito on
hyvin hyödyllinen, koska voimme heti nähdä ihmisen kyvyt.
Hän saa heti oikean opettajan, jos hänen toiveensa on opiskella
musiikkia. Henkimaailmassa on niin, että mitä lähempänä
olet maata, sitä samanlaisempaa on musiikki. Kun kasvat henkisesti,
musiikki muuttuu. Kaikki tiedätte, kuinka monenlaista musiikkimaku
voi olla. Samalla tavalla jakaantuu musiikkimaku myöskin taivaissa.
Mutta kaikille on omanlaistaan musiikkia tarjolla. Henkiruumiimme ovat
samanlaiset kuin maanpäälliset ruumiinne, mutta eroamme siinä,
että emme tarvitse sisäelimiä. Meillä on selkäranka
pitämässä meitä pystyssä. Meillä on luut,
kynnet, hiukset. Kaikki on kiinteää, kuten teillä. Mutta
me emme tarvitse keuhkoja. Siispä meillä ei ole instrumentteja,
joihin puhalletaan. Monen vastatulleen mielestä tämä
on iso puute. Mutta on keino, jota voidaan käyttää puhaltimien
kanssa, kun ihmiset edistyvät. Luodaan ilmapussi ja asetetaan se
soittimeen. Sillä tavalla niitä voidaan käyttää.
Se ei ole vaikeaa, kun oma ajattelu ja elementit ovat hallinnassa. Mutta
voitte käsittää maanläheisten ihmisten vaikeuden,
kun he eivät voi puhaltaa soittimeensa. Se tekee heidät aika
onnettomiksi. Mutta aina on niitä, jotka osaavat luoda äänet
ja musiikin ja he auttavat heidät pälkähästä.
Tavallisesti kaikki ovat lopulta onnellisia. Kuten tiedätte, maan
päällä on ollut useita säveltäjiä. He
näkevät soinnut väreissä ja kuulevat ne mielessään.
Jos
voisitte nähdä musiikin, näkisitte värin nousevan
siitä ja sama väri on aurassanne. Teidän maailmassanne
on paljon värejä, muun muassa kukkien ja puiden ympärillä.
Se on niiden auran väritystä. Musiikin aurakin on värikäs.
Kun se nousee loistossaan meidän valtakunnissamme, se saa suurenmoisemmat
muodot, korkeuden ja värin. Sitten se sataa kuuntelevan yleisön
päälle pieninä hiukkasina, jolloin yleisö vastaanottaa
musiikin värähtelyn kuuntelun ohella. Kuten olemme kertoneet
teille, mikään ei mene hukkaan. Kaikki on siten organisoitu,
myös musiikki. Se nousee ylös kauniina ja värikkäänä,
saa ihania muotoja sävelistä ja sataa pieninä valotimantteina
pudoten kuuntelijoiden päälle. Se on ihana tunne. Musiikki
on satanut sydämeen. Voisiko teidän maailmassanne olla myös
sellaista? Kuulette musiikin, soinnut tavoittavat teidät, värit
nousevat, mutta ne eivät tule ympärillenne yhtä ihanasti.
Nämä
ovat iloja, jotka odottavat jokaista teitä erikseen. En voi näyttää
teille niitä enkä kertoa niistä kunnolla, värien
loistokkuutta ja kuinka ne säteilevät ympäristöönsä.
Voitte kuvitella mielessänne, sinisen, vaaleanpunaisen, vihreän,
kullanvärisen, keltaisen, purppuranvärisen, violetin, kaikki
värit. Voitte kuvitella musiikin, kuinka se voi nousta ja laskeutua.
Joillakin nuoteilla on suurempi voima nostaa värejä korkealle
ilmaan. Toiset nuotit saavat aikaan saman vaikutuksen. Ne leviävät
ja nousevat, leviävät ja nousevat värien sekoittuessa
keskenään. Kuten tiedätte, auranne on värikäs,
mutta ei kaikilla. Joskus se on tympeän värinen, harmaa ja
ruskea, riippuen henkilön sisäisestä olemuksesta. Kun
ihmisellä on kaunis sielu ja hänellä on hyvä olla,
aura värähtelee eri väreissä. Kun kuolette, otatte
mukaan auranne, koska se on henkiolemuksenne osa. Henkimaailmassa henki
on jälleen auransa kanssa. Tavallisesti sitä ei nähdä
maan päällä selvästi, paitsi ne joilla on näkemisen
lahja. Tämän lahjan he säilyttävät taivaissa.
He voivat nähdä sinut ja lukea aurastasi ajatuksesi ja toiveesi.
Mitä
tahansa tavoittelet taivaissa, mitä tahansa toivot oppivasi, tarjolla
on lukemattomia kiinnostuksen kohteita. Koskaan et voi olla ikävystynyt,
et koskaan. Jos olet maan päällä kiinnostunut jostakin,
mikä voidaan soveltaa meidän maailmaamme, se on siellä.
Jotkut ajattelevat: "Mitä teen mielelläni, kun saavun
sinne? Kaikki tuo kelluminen autuudessa." Mielenne täällä
on turta verrattuna sen kykyyn meidän maailmassamme. Voitte saada
mielellänne aikaan suunnattomasti enemmän ja selkeämmin.
Jos haluatte jotakin, se tulee nopeasti. Teillä on näkemisen
selkeys, mielen selkeys. Visionne ovat paljon kirkkaampia kuin parhaimmillaankin
maan päällä. Samoin on näkemienne värien laita.
Silmänne erottavat myös enemmän värejä. Nyt
ne eivät voi nähdä kaikkia spektrin värejä
tai valoja. Meillä on maailmassamme paljon enemmän värejä.
Ne tulevat ihastuttamaan teitä. Näette ne sitten jälleen,
niitä ei voi kuvailla.
On
todella vaikeaa kuvailla henkiolentojen pukuja, koska joskus ne ovat
oikea värien kirjo. Miten kuvailette kukan, joka ehkä myös
on monivärinen, mutta sopusointuinen yhdistelmä eri värejä?
Miten selitätte, että kukat antavat teille koko olemuksensa
ja musiikkinsa? Miten voin kuvailla sen teille? Voitte kuulla musiikin,
nähdä värit, voitte tuntea rakkauden. Ajatelkaa rakkaitanne
ja miltä tuntuu, kun syleilette heitä, hellyyden ja kauneuden
tunnetta. Kukka antaa teille sellaisen tunteen ja soi kauniisti. Tunnette
paljon voimakkaammin ollessanne siellä kukkien keskellä. Valtakunnissamme
kaikella on ydinolemuksensa, voimansa, kaikella. Ja kaikki antavat sen
meille. Emme hengitä teidän laillanne. Ilma, ydinolemus ympärillämme,
Isän rakkaus, joka on siellä, se on aineemme, se antaa meille
elämän. Puut, ruoho, vesi, kaikella on energiansa ja värähtelynsä
ja ne luovuttavat sitä rajattomasti.
Kun
käytte kauniissa paikoissa, otatte valokuvia niistä. Sitten
myöhemmin katsotte kaunista maisemaa ja ilahdutte. Mutta jos teillä
ei olisi valokuvaa, ette voisi kuvailla sitä tyydyttävästi
ystävillenne ja perheellenne. On mahdotonta kuvailla sanoilla kaikkea,
mitä haluaisi. Monilla on sanat sisällään, mutta
he eivät saa niitä ulos. Monta kertaa meillä on ollut
ihmisiä, jotka ovat yrittäneet kertoa tunteistaan, mutta ovat
luovuttaneet. Koska pystymme näkemään, lukemaan heitä,
tiedämme mitä he tuntevat ja yrittävät sanoa. Sitä
mukaa kun tulette henkisesti herkemmiksi, tulette tietoisemmiksi muiden
tunteista ja voitte aistia ne, pystytte paremmin virittäytymään
samalle aaltopituudelle ja voitte tehdä parhaanne heidän hyväkseen,
kun tunnistatte heidän tarpeensa.
Tähän
aikaan vuodesta lähettävät monet ihmiset rakastavia ajatuksia
niille, joita eivät ole nähneet pitkiin aikoihin, merten taa,
vuorten taa, autiomaiden yli. Hyvät ajatukset sinkoilevat ristiin
rastiin maailmassa. Jos rakastaa jotakuta, tämä ei tietenkään
ole ainoa ajankohta ajatella heitä. Mutta jouluna haluatte, että
kaikki tietävät teidän rakastavan heitä. Se on hyvä.
Tämä osa joulunviettoa on oikein hyvä, rakkaudenosoitusten
vaihtaminen. Mutta joulunvietossanne on puolia, joita kammoksun. Se
on häpeäksi planeetallenne, sillä missä kristittyjä
asuu, siellä on tähän aikaan vuodesta paljon sikailua
eikä ole käsitystä tai ajatustakaan siitä, että
tämä on rakkauden ja jakamisen aikaa. He saavat vain tilaisuuden
tyydyttää himojaan. Tämä viestittää planeetaltanne
lyijyn raskasta tunnetta. Emme halua katsoa sitä. Siksi tarvitsemme
teistä jokaisen luovuttamaan oman värähtelynsä,
antamaan valonsa loistaa. Kun näette ihmiset ja tiedätte,
mitä on meneillään, ette ajattele sen nousevan ylös
ilmakehään. Kun viimeksi tapasimme, kerroin teille, että
ajatuksenne ovat hyvin voimallisia. Samoin on heidän ajatustensa
laita, jotka ovat vajonneet juopotteluun ja alhaisiin nautintoihin.
Toivomme ihmisten olevan onnellisia, mutta ihminen voi olla onnellinen
tavalla, joka ei loukkaa toisia tai itseään.
Kaikkea
kohtuudella on terveellinen tapa. Mutta tiedätte, että on
sellaisia, jotka vahingoittavat teitä ja tätä planeettaa,
koska eivät pysty hillitsemään kohtuuttomuuksiaan. Ajatelkaa
poistuvia värähtelyjä. Lähettäkää
valonne ja voimanne. Tarvitsemme teitä tällaisena vuodenaikana.
Jos voisitte nähdä, ymmärtäisitte, mitä sanon.
Kun on hengen silmät nähdä ajatuksenne, planeetan ajatukset
nousemassa, planeetasta peräisin olevat ajatukset, nähdä
mustat kohdat, valoläikät. Joulu ei ole hyvä aika valitettavasti,
mutta te jotka tiedätte ja kaikki rakastavat sielut, te voitte
auttaa. Olemme aina kiitollisia niille, jotka ovat ystävällisiä
ja ymmärtäväisiä ja jotka auttavat maailmaanne tähän
aikaan.
Nämä asiat esitän teille. Ne ovat tärkeitä
teille ja maailmallenne, joka aina ponnistelee onnellisuutta, harmoniaa
kohti kaikkien toivoessa rauhaa ja sopusointua. Jatkuisivatpa nämä
rauhaisat jouluntunnelmat ikuisesti.
Ei
vain antaminen, vaan tunne, halu antaa, "mitä voisin tehdä
toisen puolesta?"-tunne.
Tiedän, että moni on huolissaan, koska on niin paljon annettavaa,
mutta ei tarpeeksi rahaa. Olkaa huoleti. Antakaa varojenne mukaan, älkää
velkaantuko. Kun antaa rakkaudella, mikä voisi olla parempaa? Vaikka
lahja olisi pieni, kun se on kääritty rakkaudella, se on kaunis
lahja. Älä arvostele koon tai kalleuden mukaan. Jos henkilö
ajatteli sinua, erityisesti sinua, mikä olisi sinulle hyvä,
sinua miellyttävä ja antaisi sinulle iloa. Kaikilla ei ole
samoja ajatuksia, kaikki eivät näe asioita samalla tavalla.
Joskus todella saamme lahjoja, joista emme välitä, mutta onko
sillä väliä? Ajatus on tärkein, lahja on rakkaus,
joka on ilmaistu. Monet ovat ujoja ja pelkäävät ilmaista
tunteitaan. He sanovat: "Tämä on sinulle. Vain jotain
pientä." He pelkäävät antaa sitä. Olen
nähnyt sen monta kertaa. Todellisuudessa he toivovat, että
pidät siitä, mutta ovat ujoja, pelkäävät. Useimmat
teistä ovat. Monet pitävät naamaria, persoonallisuutta.
Tässä maailmassa pelkäätte olla omia itsejänne.
Olemme keskustelleet tästä aikaisemmin. Kuinka kehittyessänne
taivaissa luovutte persoonallisuudestanne ja paljastatte yksilöllisyytenne.
Todellinen itse on piilossa naamion takana, todellinen itse, jota pelkäätte
näyttää maailmalle.
Kuinka
moni teistä on matkustanut maanosissa, joissa on vielä tavoiltaan
yksinkertaisia alkuasukkaita? Olen varma, että jotkut ovat. Olette
nähneet suloisen yksinkertaisuuden heidän antimissaan, kuinka
he lähestyvät teitä, lapsenkaltaisen hymyn ilman teeskentelyä.
He eivät elä pelon maailmassa, he eivät pelkää
toista ihmistä. Pelko on väkevä voima maailmassanne,
ei ainoastaan muita maita kohtaan, vaan ylempiänne, vallassa olevia
kohtaan. Pelkäätte perhettänne, ystäviänne.
Pelko on kaikkialla.
Pelko
on toinen tunne, joka nousee maailmastanne voimakkaasti. Sen näkee
joka paikassa, kaikkialla missä oleskelette. Näette sen lapsissanne,
itsessänne, toisissa. Pelko valtaa mielen usein. Pelkäätte
olla omia itsejänne. Se alkaa jo lapsena. Jokainen haluaa olla
samassa muotissa, samassa pienessä laatikossa. Ei se ole mahdollista.
Olette jokainen yksilöitä. Mikset sitten olisi sinä?
Se
on ujoutta. Mutta kuinka paljon onnellisuutta voisittekaan antaa, jos
pystyisitte tekemään itsenne näkyväksi toisillenne?
Meidän valtakunnissamme emme pelkää. Jokainen näkee
meidät sellaisina kuin olemme. On ihanaa olla huolehtimatta, sanooko
tai tekeekö oikein. Kukaan ei arvostele sinua. Jokainen voi olla
oma itsensä.
Tähän aikaan vuodesta, kun olette anteliaita ja rakastavia,
antakaa esiripun pudota ajoittain nähdäksenne, miltä
se tuntuu. Antakaa esiripun pudota rakkaittenne parissa. Jopa rakastavaisten
kesken on ujoutta. Jokainen tietää olevansa keidas. Itse kukin
teistä tietää, että yksilöllisesti olette saari,
keidas erämaassa. Olette tuntematon suuruus toisille. Kuinka moni
teistä on paljastanut itsensä täydellisesti? Ei kukaan!
Jokaisella yksilöllä on salattuja ajatuksia, jotka eivät
koskaan pääse pinnalle, salattuja mielipiteitä. Monta
kertaa olette olleet sanomaisillanne jotakin, mutta vetäneet takaisin
sanomatta kuitenkaan. Joskus on viisasta pitäytyä rauhassaan.
Joskus myöhemmin mietitte, että olisi ehkä pitänyt
sanoa kuitenkin. Pelkäätte ilmaista itseänne. Olemme
kiitollisia, kun aikanaan lakkaatte pelkäämästä
ja olette todellisia omia itsejänne. Useimmat teistä olette
tulleet tänne jo jonkin aikaa, olette nähneet toisianne ja
tiedätte, että se ja se tulee säännöllisesti.
Tänään ehkä puhuttelette toisianne ensimmäistä
kertaa. Teillä on nyt yhteinen tieto, olette yhtä tässä
tiedossa, olette yhtä ajatuksessa, ette täysin samaa mieltä
joka sanasta tai ette näe ihan samoin kuin kaikki toiset sen näkevät,
mutta pääosin tieto on yhteinen. Olette henkeä. Olette
yhtä, osa kokonaisuudesta. Kaikki mikä on yhteistä, saattaa
teidät yhteen. Se on väkevä ajatus, se on voima. Nähkää
itsenne tänä voimana ja huomatkaa kuinka voitte valaista maailmaa.
Se voi olla nouseva valoläikkä, joka antaa meille henkimaailmoissa
oleville toivoa. Olemme onnellisia yhdestäkin tuikusta. Ajattelemme:
"Taas yksi." Niin monet tulevat luoksemme ihan pimeinä.
Kun näemme valojen tuikahtavan siellä, missä oli pimeyttä,
iloitsemme yhdestäkin! Yksi sytyttää toisen ja taas toisen.
Älkää pelätkö antaa näkemyksiänne
ja tietoanne, kun henkilö on tietoinen ja valmis vastaanottamaan.
Hänestä tulee taas yksi ja hänen kauttaan tulee lisää.
Silloin olette auttaneet uuden sielun tiedon piiriin, vapauttaneet hänet
ja antaneet hänelle mahdollisuuden ymmärtää itseään.
Vapaus tulee tiedon kautta. Rajoittavat ajatukset, jotka pidättivät
lapsena ja kasvaessa pitivät pelossa ja torjunnassa, voidaan heittää
pois, kun tietää, että on yksilö ja on itse vastuussa
itsestään eikä kukaan mies tai nainen voi puolestanne
teitä nostaa ylös. Sinä, vain sinä itse voit sen
tehdä. Me voimme antaa teille sanat, tiedon. Teidän täytyy
toimia. Kun olette vapaita, mikä riemu! Teologian dogmien ja uskontojen
kahleet voidaan heittää pois ja elämä voidaan nähdä
haasteena, jonka on hyväksynyt ennen syntymäänsä.
Elämä on haaste, joka voi tuoda eteen monia monia asioita.
Iloa, onnellisuutta, katastrofeja, kyyneliä, mitä tahansa.
Ihminen tietää, ennen kuin tulee, mutta unohtaa. On parempi
niin. Mutta aina on iloa. Olipa elämä kuinka rankkaa tahansa,
aina on jossain kohtaa iloa ja onnea. Ei ole koskaan niin pimeää,
ettei jossain näy valon pilkahdusta. Se voi olla ystävän,
kumppanin, lapsen tai tuntemattoman osoittama rakkaus. Pimeydessäsi
sinua voidaan koskettaa ja yhtäkkiä tiedät, että
apu on lähellä. Joskus yksi sana voi kylvää siemenen,
joka murtaa muurin.
Tarkoitan
sitä kirjaimellisesti, koska joskus tieto on niin tyrmäävää,
niin ihmeellistä, että se muuttaa koko elämän. Kun
ihminen näkee elämänsä siinä valossa, että
on vastaamassa haasteeseen, että pystyy siihen, koska mitään
ei koskaan anneta sielulle ilman voimaa kantaa kyseinen taakka. Jokaisella
sielulla on riittävästi voimaa mukanaan kohdata vaikeutensa
ja voittaa ne tyynesti. Todella, olette nähneet esimerkkejä
elävässä elämässä. Olette nähneet
muiden suoriutuvan, tekin suoriudutte. Ei ole mitään, mistä
ette pääsisi yli, ei pimeyttä, jonka takana ei olisi
valoa. Kaikki riippuu teistä. Teillä on tieto. Teillä
on keinot nostaa itsenne ylös. Vastuu on nyt teidän, koska
tiedätte. Odotamme ja toivomme, että kaikki tietäisivät
tämän totuuden. Olette henkiä. Ette koskaan, koskaan
kuole, ette voi tuhota henkeä. Teillä on ollut monia kokemuksia
useissa elämissä, joissa elitte elämää kuten
nytkin, eri tavalla tietysti, mutta kokemuksia kartuttaen.
Ajatelkaa
sitä. Toivon, ettei kenenkään läsnäolevan tarvitse
palata tälle planeetalle. Toivon, että tämä on teidän
viimeinen elämänne täällä ja voitte mennä
eteenpäin valtakunnissamme suurempaan ja ihanampaan kauneuteen
ja tietoon. Edetessänne teille paljastetaan aina vain lisää.
Kun edistytte, silmänne avautuvat ja katsotte Täydellisyyden
Voimaa, Suurta Rakkauden Voimaa. Lumoudutte. Monen olemme nähneet
seisovan ja itkevän, itkevän ja itkevän. Ne ovat onnen
kyyneliä. Kun yksilö kiipeää ja pääsee
eteenpäin, voi sitä riemua, onnea, oivallusta, uusien tovereiden
kohtaamista. Voitte saada samat opettajat. He ovat aina teitä korkeampia.
Saatte uusia tovereita, uuden alueen, uutta kauneutta, uutta tietoa,
hienompaa värähtelyä. Itse olette sädehtivämpi,
kauniimpi. Tiedän, että teistä jokainen kaipaa sellaiseen
maahan, valon valtakuntaan. Se on teidän elämänne. Te
varmistatte sen. Mitä suurempi valo, sen parempi. Voitte saavuttaa
sen maan päällä, teidän ei tarvitse odottaa. Tässä
maailmassa, joka on raskaampi, voitte edetä nopeammin. Teillä
on suurempi haaste täällä, siksi eteneminenkin on nopeampaa.
Monet sielut valitsevat paluun sen vuoksi. He tietävät, että
tietty läksy on opittava ja tulevat siksi takaisin. Joskus se on
ihan pikku juttu, kuitenkin he valitsevat paluun tänne, koska tietävät,
että voivat tehdä sen nopeammin. He sanovat tekevänsä
sen nopeammin maassa. He unohtavat, että tavallisen elämän
haasteet ovat vastassa jälleen eikä täällä
ole aina kovin kaunista. Mutta yritämme aina antaa tällaisille
sieluille sopivan kodin, jossa heitä rakastetaan ja ymmärretään
ja jossa he varmimmin oppivat läksynsä ja voivat palata nopeasti
takaisin.