Minä, oma vankini,
sanon näin:
elämä ei
ole kevät, vaaleanvihreään samettiin puettu,
eikä hyväily,
jonka saamme harvoin,
elämä ei
ole päätös lähteä
eikä kaksi valkoista
kättä, jotka pidättävät.
Elämä on
ahdas kehä, jonka vankeja olemme,
näkymätön
piiri, jonka yli emme koskaan astu,
elämä on
läheinen onni, joka kulkee ohitsemme,
tuhannet askeleet,
joita emme kykene astumaan.
Elämä on
halveksua itseään
ja maata kaivon pohjalla
hievahtamatta
ja tietää,
että ylhäällä paistaa aurinko
ja ilmassa lentävät
kultaiset linnut
ja nuolennopeat päivät
kiitävät ohi.
Elämä on
viitata lyhyet hyvästit
ja mennä kotiin
ja nukkua...
Elämä on
olla muukalainen itselleen
ja uusi maa jokaiselle
muulle, joka tulee.
Elämä on
laiminlyödä oma onnensa
ja työntää
luotansa ainoa hetki,
elämä on
uskoa olevansa heikko eikä tohtia.
-Edith Södergran-