Pictures, kuvat:
12 henkinen Forza-mob starttasi keskiviikon aamuun Olympialaiturista aamulla kello 7.30. Tasaisen Super Seacat-ajelun jälkeen kulutimme aikaa Tallinna sadaman kauppakeskuksen läheisyydessä muutaman tunnin. Vilnan bussiin astuimme sisään puoli yhden aikaan ja valitettevasti auto oli melko täynnä aina yläkertaa myöten. Ennen Riikaa lämpimän linjurimatkan tunnelmaa kohotti erään balttivauvan kitkerä mansikkajogurtti-oksennus, joka kirvoitti matkustajissa herkkää talvisodan henkeä. Bussimatkailu Vilnaan oli, kuten odottaa saattoi, hieman vaivalloista: autossa kuuma, vessa yleisen ahdas ja tihruinen, eikä taukopaikoiltakaan virvoitusta juuri herunut. Matkatunnelma oli onneksi erittäin mainio ja tämän avulla pitkä bussimatka ei tehnyt edes tiukkaa. Illalla Vilnassa majoituimme vaatimattomaan hotelliimme keskustassa ja söimme illallisen alakerran Pizzeriassa. Veikkasimme, että "tästähän voisi tulla vielä ihan hyväkin reissu."
Majapaikassamme yön nukuttuamme heräilimme aamuvarhaisella matsipäivään. Ennen bussin lähtöä halukkaat ehtivät käydä vaihtamassa Belarussian ruplia rahanvaihtopisteessä. Vaihtosuhde 1 euro = about 1800 rublei. Tämän jälkeen pieni keltainen vuokrabussimme, ärhäkkä Mercedez Sprinter, kaarsi hotellimme edustalle ja 13 henkinen suomalaisjengi ahtautui sisään. Etupenkillä istuivat venäläiset vuokrakuskit, jotka matkan aikana vaihtelivat ajovuoroa keskenään. Kello oli kuusi ja matka Mozyriin oli valmis alkamaan. "Tästähän voisi tulla ihan hyväkin reissu", arvaili joku.
Aamun varhaisuudessa aurinko ei vielä tehnyt onneksi oloa tukalaksi, mutta heti Vilnan jälkeen alkanut piilevä paskahätä teki ainakin allekirjoittaneen olon hieman epämukavaksi. Rajalle tultaessa edessämme näkyi sadan metrin autoletka, mutta VIP-Forza pääsi tietysti jonon ohi kuskiemme vedottua seurueen Uefa cup-kiireeseen. Sekä Liettuan että Valko-Venäjän raja-asemat olivat vain muodollisuus ja ohitimme ne todella nopeaan tahtiin. Jo seitsemän aikaan kiihdytimme pitkin Valko-Venäjän preeriaa. Maisemissakin näytti tapahtuneen jonkinlaista muutosta. Baltian maiden rapistuneet ja alasajetut maatalousmaat kalpenevat Valko-Venäjän kukoistavan ja elävän maaseudun rinnalla. Viljavien peltojen, tuhansien kotieläinten ja leivältä tuoksuvan tuulen dominoidessa näyttäytyi silloin tällöin myös jokunen kuivuuden vaivaama metsikkö matkareittimme varrella.
Matkalla kohti etelän Mozyriä(HUOM. valko-venäjäksi Mazyr) ajoimme päivän aikana myös pääkaupunki Minskin sekä keskisuuren teollisuuskaupunki Bobruiskin ohitse. Minsk on laaja lähes parinmiljoonan asukkaan elegantti ja varsin siisti metropoli, jossa tosin liikennöinti tuotti vilnalaisille kuskeillemme ongelmia. Sekä meno-että tulomatkalla jouduimme kysymään paikallisilta ajoneuvoja. Bobruiskissa maisemaa sävyttävät useat suurehkot teollisuuslaitokset, joista kaupunki kai parhaiten tunnetaankin. Bobruiskissa reittimme kääntyi etelään, kohti Mozyriä, ja oikealle tielle päästäksemme jouduimme kulkemaan teollisuuskaupungin sokkeloisten hökkelikyläalueiden läpi. Näkymät eivät jättäneet kylmäksi. Taloihin ei mene suoraan vesijohtoa, vaan asukkaat joutuvat noutamaan vetensä kadun varrella olevista pumpattavista vesipisteistä. Joukkoliikenne on oman auton käyttöä yleisempää, jotkut näyttivät kulkevan jopa perinteisellä hevoskyydillä. Bobruiskin laitakaupungin monttuisilla sivuteillä iskunvaimentimet ovat erittäin tarpeelliset. Perusbobruiskilainen elämäntapa on vaatimatonta, mutta toisaalta ekologiselta kannalta ajateltuna hyvinkin ihanteellista. Ei turhaa pröystäilyä ja tuhlailua, vaan elämää aidossa tasapainossa ympäristön kanssa.
Juuri ennen Mozyriä taivaalta tippui lyhyt iltapäivän sadekuuro. Mozyrissa sade kuitenkin oli lakannut ja ilma oli kuiva. Pilvet pitivät auringon piilossa, eikä lämpötila päässyt nousemaan korkeaksi. Olimme ajoissa paikalla ja peliin oli aikaa vielä kolmisen tuntia. Ottelun pelipaikka Junost-stadion sijaitsi hieman sivussa keskustasta neuvostotyylisten kerrostalojen keskellä. Kuopan pohjalle rakennettua stadionia on vieraan kulkijan vaikea havaita ulkopuolelta. Yhteen harmaista neuvostokerrostaloista oli sprayattu teksti "Skinhead". Stadionin edustalla ei vielä ollut mitään elämää, kun tulimme tarkastamaan kenttää. Portti oli jätetty auki ja menimme sisään. Päädystä avautui näkymä alas kentälle. Vain kentän yhdellä sivustalla oli suuri 6500 hengen katsomo ja sisäänkäynnin puoleista päätyä reunusti kaurialamainen nurmivalli. Katsomoa vastapäätä oli iso valkoinen rakennus, jossa pukuhuonetilat sijaitsivat. Kenttäkierroksen jälkeen etsimme stadionin läheltä ruokapaikan. Paikka oli siisti, mutta annokset hieman pieniä suureen nälkään. Samaan raflaan asettui myös Green White Tramps-huivin 20 000 ruplalla Forza-huiviin vaihtanut muutama nuori Gomel-fani. Hieman myöhemmin ravintolaan tuli sisään lisää Gomel-"huligaaneja", jotka olivat kiinnostuneita kaukaisista vieraista ja halusivat kätellä. Linja-autolla Mozyriin saapuneet Gomel-kannattajat olivat n.15-20-vuotiaita "huliganistisen koulukunnan" lyhytukkaisia edustajia. Frozen Minds-pojat olivat kiinnostuneita tappelemaan ja kyselivät HJK-huligaanien saapumisen ajankohtaa. Valitettavasti yhtään HJK-huligaania ei koko kaupungista löytynyt, eikä fanimatsia siis tällä kertaa järjestetty. Ei kestänyt kauaakaan, kun ravintolan henkilökunta ajoi valkovihreän joukon tiehensä. Jäljelle jäivät vain ne 3 huivikaupoilla "rikastunutta", joiden pöydässä muutama forzalainenkin kävi aistimassa tunnelmaa. Pojat kertoivat kansallissosialististen rotuoppien olevan pop, Lukashenko oli ehdottomasti out ja huligaanien porttikiellot otteluihin ärsyttivät. Valitettavasti pojat eivät olleet puhdasverisiä jalkapalloyhteiskunnan kasvatteja, sillä tarpeeksi vodkaa siemailtuaan pöydässä alkoi yllättäen Valko-Venäjän jääkiekkomaajoukkueen taannoisen Ruotsi-voiton hehkuttaminen. Syötyämme vaatimattoman kokoiset ateriamme maksoimme laskun ja suuntasimme kohti Junostia.
Portilla liput otteluun tuli ilmaiseksi HJK:lta. Lippujen hinta ei olisi ollut korkea: 3000 ruplaa eli alle 2 euroa. Yhtenä ryhmänä meidät saatettiin omille paikoillemme tarkassa miliisivartionnissa. HC-Gomel-fanit oli sijoitettu katsomon toiseen päätyyn korkeilla rauta-aidoilla eristettyyn boxiin. Mukava miliisi-setä antoi luvan banderollien kiinnittämiseen kentän ja katsomon erottaneeseen 2 metriä korkeaan aitaan. Kun ottelu vihdoin pääsi alkamaan, ei stadionille ollut kerääntynyt kuin korkeintaan tuhat silmäparia seuraamaan kamppailua Uefa cupin paikasta. Kumpikaan joukkueista ei lähtenyt hyökkäämään yltiöpäisesti alussa vaan peli oli enemmänkin tunnustelua. Forza aloitti heti äänekkään kannustuksen, joka lähellä istuneissa paikallisissa herätti syystä tai toisesta hilpeyttä. Pienen porukan äänet eivät kuitenkaan kovin kauas kantautuneet, kun samaan aikaan toisessa päässä katsomoa elämöi raivokkaasti ehkä 100 henkinen tiivis Frozen Minds-joukko. Porukan huudot tulivat kaikuna takaisin kentän toisella puolella sijainneesta valkoisesta kivitalosta ja aluksi luulimmekin, että stadionin ulkopuolella olisi vielä toinen Gomel-faniporukka.
Tauolle mentiin tasaisissa merkeissä lukemin 0-0. Täytyy tosin sanoa, että varsinkin HJK pelasi sangen arkaa peliä. HJK:n maalissa Vilnrotter ja Gomelin veräjän suulla Dusmanov hoitivat harvat tilanteet kunnialla. Tauon aikana osa porukasta lähti vessareissulle stadionin toiseen päähän. Vieraskannattajia toilettiin saattelivat miliisit, jotka seurasivat itse toimitustakin ihossa kiinni. Turvallisuusasioissa Valko-Venäjällä ollaan Suomea edellä vähintään 20 vuotta. Ottelun toisella puoliajalla Klubin peli parani selvästi ja pallon hallinta siirtyi suomalaisille. Valitettavasti Gomel iski kuitenkin kulmurin jälkitilanteesta sähellyksen jälkeen voittomaalinsa. Kotiyleisö tuuletti Borelin maalia seisaltaan. Paikallisten hieman vaisu tunnelma oli nyt vaihtunut villiin juhlintaan. Lähistöllämme istuneet valkovenäläiset piikittelivät vieraskannattajia ivallisilla pilkkahuudoilla. Forza ei tästä välittänyt vaan jaksoi kannustaa omiaan vielä hetken aikaa. Aikaa oli jäljellä enää kymmenisen minuuttia, kun Hannu Haarala harhautteli kahden vastustajan läpi ja sijoitti pallon ohi maalivahti Dusmanovin. Kätemme ehtivät nousta jo ilmaan, mutta onnettomasti pallo kimmahtaa takaisin tolpasta. Lopun myllytyksessä eräillä muillakin klubilaisilla oli hyviä tekopaikkoja, mutta tilanteissa ei ole riittävää huolellisuutta.
Bluewhite Heart Ranking:
Vilnrotter
Haarala
Turpeinen
Pelin jälkeen olin ainakin itse suhteettoman pettynyt tulokseen. "Keke ulos"-tunnelmissa kävelin porukan mukana miliisisaatueessa omaan bussiimme. Ennen bussiin astumista miliisijohtaja tarjoaa kaikille vielä kättelyä, mutta lapsellisesti kovan pettymyksen koettelemana en jaksa vastata kädenojennukseen vaan marssin suoraan sisälle autoomme. Kun kaasutamme ulos Mozyrin parkkipaikalta, paikalliset vilkuttavat vielä hyvästiksi suomalaisille. Tappio tuntuu pelin jälkeen äärimmäisen synkältä matkamuistolta. Synkät ajatukset vaihtuvat pirteämmiksi vasta yöllä Minskin katuvalojen loisteessa yrittäessämme löytää Vilnaan johtavalle polulle. Tappio ei enää harmittanut niin paljoa. "Tästähän voisi tulla vielä ihan hyväkin reissu", oli yleinen mielipide. Ennen Liettuan rajaa ostetut 2 baltika-olutta ja korvalappustereoiden venäjä-poppis paransivat kummosti oloa. Do svidanja, Belarus, ehkä näemme vielä joskus?
Perjantaina osa porukasta oli poistunut kaupungista kotiinpäin jo aamun linja-autovuorolla kuuden aikaan, mutta pääryhmällä oli tarkoitus katsella kaupunkia vielä päivän verran ja poistua vasta 20.45 lähtevällä Eurolines-vuorolla. Tutustuimme niin vanhaan- kuin uuteenkin kaupungin osaan, katselimme menoa Acropolis-kauppakeskuksessa ja söimme hyvän aterian ravintolassa ennen linja-auton lähtöä. Onni ei ollut kuitenkaan matkassa linja-autoasemalla, jossa pettymykseksemme meille ei löytynytkään paikkoja varaamaltamme bussivuorolta. Ilmeisesti Tallinan toimisto oli tyrinyt varausten faksaamisen Vilnaan ja jäimme rannalle ruikuttamaan. "Tästähän voisi tulla vielä ihan hyväkin reissu", myönsivät Forzan syvät rivit. Vilnan Eurolines-toimiston henkilökunta ei varmasti saanut täysin positiivistä kuvaa suomalaisista, kun hurjistuneet härmäläiset rynnivät juuri ennen sulkemisaikaa vaatimaan oikeutta itselleen. Lopulta muutaman tunnin odotuksen jälkeen pääsimme onnekkaasti hyppäämään Riikaan menevään bussiin ja aamulla löysimme itsemme kuuden aikaan Latviasta kartoittamassa jatkoyhteyksiä Tallinnaan. Aikataulut eivät olleet täysin mutkattomia. Aluksi syntyi pieni Valga-vähemmistö enemmistön pysyessä uskollisena Tallinnalla. Lopulta kaikki pysyivät samassa ruodussa, mikä jälkeenpäin ajatellen olikin sangen viisasta. Tallinnan bussiin lähtöön oli harmilliset 12 tuntia ja näin meillä oli hiukan aikaa dallailla Riikan pölyisiä katuja ja jopa pulahtaa kaupunkia halkovaan leveään ja ah aina niin virkistävään Väinä-jokeen. Saavuimme onnellisesti Viron pääkaupunkiin juuri ennen Sea Catin lähtöä kello 23.50 ja puoli kahden aikaan viimeinenkin Forzan veritulppapotilas konkkasi onnellisesti ulos olympiaterminaalista tavoitteenaan päästä taas kotiin nukkumaan. "Tästähän olisi voinut tulla vielä ihan hyväkin reissu."
uiminen Väinä-joessa
Baltika-olut
riukupaska
Eurolines
veritulppa
autoilu Minskissä ilman karttaa
