TURKULAISET RUNOILIJAT MALMÖSSÄ Söder om Nord – Runoutta lännestä –projekti hyrähti käyntiin Turun Yo-Kylästä 16.5.2001. Taksi kurvasi asuintaloni
oven eteen, nostin laukkuni takakonttiin ja astuin auton takapenkille. Ajoimme ensin hakemaan Tommi Parkkoa, joka
asuu Turun keskustassa, lähellä tuomiokirkkoa, sieltä edelleen Joni Pyysalon asunnolle, joka puolestaan sijaitsee
poliisiaseman vieressä. Kummankaan virallisen tahon häiritsemättä jatkoimme satamaan, jossa odotti Silja Linen
Europa-laiva. Astuimme laivaan, etsimme hyttimme, kiipesimme kahdenteentoista kerrokseen kannelle katselemaan
lähtöä, heittämään hetkeksi hyvästit Turun linnalle ja muille tutuille monumenteille. Aurinko paistoi, muutama lokki
kurvaili ilmassa laivan vierellä. Söder om Nordin tarkoitus on luoda yhteyksiä kahden mielenkiintoisen kaupungin runoilijoiden välille. Turkulaiset kävivät Tukholmassa syksyllä 1999. Siltä matkalta jäi hieno lehti, Eld&Rök, yleisöä oli kiitettävästi, mutta kontakteja runoilijoiden välille ei sanottavammin syntynyt. Tämän projektin ajatus on nimenomaan tutustuttaa runoilijat toisiinsa – siinä sivussa tehdään runoutta tunnetuksi tietysti myös muillekin. Matka ei ole ryppyotsaista kulttuurintekemistä, matkustamme toistemme kotikaupunkeihin, haistelemme ilmaa, kirjoitamme kenties pari runoa. Jatko on täysin avoin: pitempiaikaisia suhteita syntyy, jos on syntyäkseen. Mutta nyt olemme tällä matkalla. Tutulla reitillä Tukholmaan. Paljon ei ole tekemistä; viinaa voi ostaa, ja ruokaa syödä. Nautimme aterian seisovasta pöydästä katsellen ohilipuvia vihreitä saaria, onnellisten taloja ja mökkejä. Illalla katselimme televisiota hytissämme puolikkain silmin, keskustelimme runoudesta ja matkastamme. Olin antanut pojille äitini avulla kokoonpanemani vihkosen, jossa oli runojamme sekä suomeksi että ruotsiksi (paitsi Tommin, joka ei saanut aikaiseksi toimittaa minulle suomenkielisiä runojaan ajoissa). Hilpeyttä herätti viime tingassa projektille keksimäni uusi suomenkielinen nimi: Runoutta lännestä. Vapaa suomennos Söder om Nordista. Aiempi suomennos Pohjolasta etelään ei kuulostanut hyvältä. Annoin sille kenkää ja valitsin käännöksen, joka ei ole käännös vaan selitys. (Malmössä tilaisuuttamme markkinoitiin Pohjolasta etelään –nimellä, mutta sillä ei ollut väliä, koska kukaan ei kuitenkaan tiennyt mitä nimi tarkoitti.) Saavuimme Tukholmaan määrättynä ajankohtana, astuimme bussiin, ajoimme rautatieasemalle. Aikaa oli muutama tunti ennen junan lähtöä, vietimme sen aamutokkuroisia katuja edestakaisin harppoen. Joimme kahvit miellyttävässä kahvilassa. Yritin puhua ruotsia, mutta panin merkille sanavarastoni pienuuden. Malmön junan lähtöaika oli 10.18. Päivä oli 17.5, vuosi 2001. Seisoimme juna-asemalla, juna oli myöhässä. Ruotsalaiset olivat keksineet uuden matkustajien kiusaamisstavan: junaan pääsi vasta pari minuuttia ennen lähtöä. Kaikkia väsytti, mutta seistä täytyi. Pääsimme lopulta matkaan. Maisemat vaihtuivat mäntymetsistä avariksi pelloiksi. Keskellä tyhjyyttä seisoi valkoisia tuulimyllyjä. Pidimme niitä kauniina, ihmettelimme ihmisiä, joiden mielestä niitä ei voi esteettisistä syistä rakentaa. Sinne ne sopivat pellolle kuin lehmänlantakasa ja voikukka. Uusi vanhan rinnalla.  Håkan oli vastassa Malmön rautatieasemalla. Kättelimme, halasimme, esittelimme toisemme. Olin nähnyt Håkanin
viimeksi lähes vuosi sitten Literatur Express 2000 –kiertueen loppumetreillä. Ei ollut mies muuttunut niin paljon, etten
olisi enää tunnistanut. Mukava tavata taas.Otimme taksimme majapaikkaamme runoilija Inga-Lina Lindqvistin asunnolle. Taksin saaminen pitkästä taksirivistä oli työn takana: laiskat kuskit eivät jaksaneet eväänsä heilauttaa. Vasta kuudes tai seitsemäs suvaitsi avata takakonttinsa, ja pääsimme matkaan. Ajoimme Malmön keskustan halki siirtolaisten asuttamalle alueelle; matkaa oli hyvinkin kolme kilometriä: ei huono tienesti taksikuskille, ainakaan Turussa. Inga-Linan asunto oli tilaihme: keittiö oli komerossa, wc:ssäkin oli cd-hylly. Köyhän runoilijan täytyy olla kekseliäs. Asetuimme taloksi, eli viskasimme reput ja laukut lattialle ja painuimme Håkanin kanssa syömään läheiseen thai- ravintolaan. Aterian jälkeen emme edelleenkään levänneet vaan menimme keskustaan, irlantilaisravintolaan, jonka miellyttävillä punaisilla nahkasohvilla siemailimme olutta ja keskustelimme seuraavan päivän esiintymisestä: kuka esiintyy ketäkin ennen, kuka lukee kenenkin käännökset. Paikalle tuli myös runoilija Martti Soutkari, joka on osa Turkuun tulevaa malmöläisten runoilijoiden ryhmää. Martti on kotoisin Suomesta, asunut Malmössä 60-luvulta. Hän on kirjoittanut omia runokokoelmia sekä suomeksi että ruotsiksi ja kääntänyt suomalaista runoutta, mm. Mirkka Rekolaa, ruotsiksi. Hän lukisi Tommin runojen käännökset. Håkan sai luvan lukea minun runoni ruotsiksi, Joni lukisi itse omien runojensa ruotsinkieliset versiot. Seuraava päivä, 18.5. oli esiintymispäivämme. Tilaisuus oli järjestetty Håkanin ystävän omistamaan Gregers Antikvariaattiin. Paikka oli bibliofiilin unelma: useaan huoneeseen jakautuvassa kaupassa oli n. 80 000 kirjaa. (Kysyin omistajalta.) Ostin itse pari ruotsinkielistä Jack Keroucia.  Tilaisuus alkaisi klo 19.30. Ennen sitä vietimme päivän Kööpenhaminassa, jonne matkustimme junalla uuden
uskomattoman Öresunds-sillan yli. Sillalla on pituutta tietääkseni n. 14 kilometriä, junat ja autot killuvat kahdessa kerroksessa
meren yllä keskellä tyhjyyttä ja tuulia. Kuin Danten helvetissä… paitsi että helvetti ei kestänyt kovin kauan; matka
hurahti luotijunan nopeudella, pian näimme Tanskan rannikolle rakennetut hiekkavallit, joiden takana piileskelivät
nykyajan skeittailevat runohamletit. Kiinnostaako heitä kirjoittaa oma historiansa? Jääkö viihteeltä aikaa ajatella? Kööpenhamina oli paikallaan, mutta runoilijat Nicolaj Stochholm ja Lotte Inuk, joita yritin tavoittaa, teillä tietymättömillä, eivät vastanneet puhelimeen. Ostimme kirjoja ja kirjallisuuslehtiä, söimme pahanmakuista pizzaa. Paluumatkalla näimme jälleen meren. Ehdimme levätä Inga-Linan kämpällä pari tuntia ennen illan esiintymistä. Olimme paikalla Gregers Antikvariaatissa hyvissä ajoin, kävimme vielä ohjelman läpi, odottelimme yleisön saapumista. Huoneeseen oli raivattu tilaa muutamalle penkkiriville, takaosassa oli pöytä jossa myytiin olutta, viiniä ja suolaista mutusteltavaa. Näytti siltä, ettei ketään tulisi, mutta äkkiä huone oli lähes täysi – siihen ei monta ihmistä tarvittu: laskin yleisön lukumääräksi kaksitoista henkeä. Hyvä niin. Runotilaisuus on menestys, jos kuulijoita on yli viisi. Menestys on yksikin kuulija. Håkan aloitti tilaisuuden esittelemällä suomalaiset vieraansa. Keskustelimme runojen kuvista ja myyteistä; Tommi kirjoittaa historiantulkintaan perustuvia eeppisenoloisia runoja, minulla on kuvastoa raamatusta ja buddhalaisesta mytologiasta, Jonin runoissa on viittauksia mm. kansanlauluihin. Keskusteluosuuden jälkeen vedimme henkeä. Lyhyen tauon jälkeen ensin Joni sitten Tommi luki runojaan. Toisen tauon jälkeen minä esitin runoni ”Yö on hiljainen eläin”. Tilaisuus päättyi keskusteluihin yleisön kanssa. Sain sellaisen kuvan, että runoistamme pidettiin. Paikallisen runolehden toimittaja pyysi minua lähettämään runoni hänelle mahdollista julkaisua varten. Paluumatka Malmöstä Tukholmaan 19.5. Juna lähti klo 13.14. Håkan oli saattamassa, emme hyvästelleet: hän tulisi 8.6. Martti Soutkarin ja Inga-Lina Lindqvistin kanssa Turkuun. Juna lähti liikkeelle, näimme samat maisemat toisessa järjestyksessä, saavuimme Tukholmaan. Laiva Turkuun lähti klo 20.15. Olimme perillä Turussa sunnuntaina 20.5. klo 8 aamulla. Ajoimme taksilla ensin Jonin asunnolle, sieltä Tommille, ja lopulta kyydissä olin vain minä, joka pääsin myös kotiin jatkamaan keskeytyneitä unia. Söder om Nord – Runoutta lännestä projektin ensimmäinen osuus oli ohi. Turussa 26.5.2001 Markus Jääskeläinen |
