Zinzendorf Saarna Philadelphian Luterilaisessa kirkossa maaliskuun 7, 1742. Matt. 4:1–11.


Englannista suomentanut
Timo Salmela (c) 2014

Tiettävästi ensimmäinen suomennos Zinzendorfin saarnoista.

 

Kirjoitettu on. Tämä on tämänpäiväinen tekstini. Kuka sanoi näin? Meidän ikuinen ja elävä Jumala sanoi näin, kun hän oli ihminen, kun hän ei ollut syönyt 40 päivään autiomaassa. Kun hän oli heikkouden saartamana, kun häntä oli kiusattu, kuten meitäkin, kun saatana seisoi hänen edessään ja kietoi hänet koettelemuksiin ja hankaliin kiusauksiin. Kun meidän Vapahtajamme oli tehtävä hyväksi se minkä Aatami oli turmellut, kun hänen oli näytettävä hänen persoonassaan toteen, ettei saatanalla ole tarpeeksi oveluutta voittamaan kaikkia Jumalan lapsia. Kuten toinen ihminen, kuten toinen Aatami, kuten uusi Aatami, hänen oli opetettava esimerkin avulla, että saatana voidaan voittaa heikollakin välineellä, ihmisraukan kautta. Niinpä hänen tarkoituksenaan ei ollut voittaa saatanaa Jumalana, Jumalan Poikana, taivaan Herrana, niin kuin opettajana joka tulee Jumalan luota. Pikemminkin hänen oli opittava unohtamaan itsensä 40 päiväksi. Hänen täytyi paastota, tulla hengessään köyhäksi, olla eläinten seassa. Hänen täytyi tulla nälkäiseksi, tulla masentuneeksi, tulla tyhjäksi, nääntyneeksi, olla ilman mitään voimaa, niin ettei hän enää tiennyt mitään muuta kuin: ”Kirjoitettu on”. Hän rukoili saatanan edessä muutamalla sanonnalla, muutamilla Raamatun sanoilla ja näiden avulla hän voitti saatanan. ”Herran ja Jeesuksen miekalla”. Haluan kerrata Vapahtajan menetelmää hänen kohdatessaan saatanan.

 

Tästä ystäväni, me tulemme näkemään: Kuinka meidän pitää käyttää Herran miekkaa, Jumalan sanaa, Jeesuksen tavalla. On olemassa kolme asiaa joita Jumalan sana esittää: Ensimmäinen on salaisuus, seuraava on tieto[1] ja kolmas on perustotuus. Saatana pani Jeesuksen kolmeen testiin. Saatana asetti hänen perusvarmuutensa koetukselle. Saatana halusi sekoittaa hänen mieltään. Saatana halusi kiusata hänen sydäntään. Näitä kolmea hyökkäystä vastaan meidän Karitsamme käytti vain yhtä miekkaa, mutta hän veti sen ulos ja käytti sitä kolmella eri tavalla.

 

Ensimmäinen kiusaus oli: ”Jos sinä olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi” (Matt. 4:3). Saatana veti ulos Vapahtajan salaisuuden. Hän kertoi hänelle, että hän oli Jumalan Poika. Tämä on voinut tuntua Vapahtajasta suorastaan hämmästyttävältä, koska tähän aikaan ei kenelläkään ollut ajatustakan siitä, että Vapahtaja oli Jumala. Siitä että hän oli Jumalan Poika, ellei sitten hänen äidillään ja Johannes Kastajalla ollut epämääräistä ajatusta siitä. Vapahtaja oli ollut puuseppä siihen saakka. Hän oli elänyt Nasaretissa 30 vuotta, hän oli auttanut vanhempiaan eikä kukaan ollut havainnut hänessä mitään erityistä. He olivat kerran kun hän oli 12 vuotta, olleet hämmästyneitä hänen ymmärryksestään ja hänen vastauksistaan kun hän oli istunut rabbien joukossa Jerusalemissa. Sen jälkeen hän meni Nasaretiin vanhempiensa luo ja oli heille alamainen eikä kukaan kuullut hänestä mitään erityistä, kunnes hän oli kolmekymmentävuotias.  Kun hän oli 30 vuotta vanha, hän meni Johanneksen luo, jonka luokse kaikki kansat ja jokainen joka halusi tulla johdatetuksi parempaan elämään, oli kulkemassa ja lisäksi hänet kastettiin. Vapahtaja näki, että ihmiset hänen seudultaan, hänen kaupungistaan olivat siellä vaeltamassa (tällaisia ihmisiä, me kutsumme tänä päivänä heränneiksi). He olivat alkaneet ajatella: ”En halua enää olla kiinnostunut ainoastaan ulkonaisista ja aineellisista asioista. Haluan huolehtia minun sielustani, siitä missä minä tulen olemaan iankaikkisuudessa. Kuulen että siellä on suuri opettaja, suuri profeetta joka antaa kaikkien ihmisten syntejä anteeksi. Minä haluan myös mennä sinne”.

 

Meidän Vapahtajamme ei ollut viimeisten joukossa. Kun hän näki että siellä oli yleinen herätys ja että se oli Jumalan suunnitelma, hän meni Johanneksen luo ja sanoi: ”Kasta myös minut”. Johannes sanoi: ”Miksi minun tehdä niin? En tiedä mitä sinä haluat” (Matt. 3:14). Hän ei tiennyt, että hän oli Jumalan Poika, mutta hän tiesi että hän oli pyhä mies, suuri profeetta. Johannes on varmasti muistanut, sen mitä hänen äitinsä oli kertonut hänelle, kuinka hän hyppäsi hänen sisällään, kun hänen äitinsä kuuli Marian tervehdyksen (Luuk. 1:44). Johannes sanoo selvästi, että hän ei tuntenut häntä, mutta se joka lähetti hänet kastamaan oli sanonut hänelle: ”Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se joka on oleva Jumalan karitsa” (Joh. 1:33). Sen tähden hän kastoi hänet ainoastaan hänen serkkunaan Nasaretista, puuseppänä, joka oli pyhä, hurskas mies, joka oli edistyvä kauemmas kuin hän itse. Hän sanoi: ”Minun pitää kastaa sinut, mutta sinä olet pyhempi kuin minä. Oikeammin minun tarvitsee saada kaste sinulta” (Matt. 3:14). Jeesus sanoo: ”Tee tämä. Minun täytyy noudattaa sääntöjä. Minä olen tullut sellaiseksi kuten syntiset. Minun täytyy myös tulla sellaiseksi kuten hurskaat, kasta minut”. Ja kun hän kastoi hänet, Pyhä Henki laskeutui hänen päälleen ja hänen Isänsä huusi: ”Tämä on minun rakas Poikani!” (Matt. 3:17). Silloin Johannes tiesi, että hän oli Jumalan Poika ja sen jälkeen, kun Vapahtaja lähti, Johannes viittasi ja sanoi: ” Katso, Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin” (Joh. 1:36). ”Minä en tuntenut häntä, mutta se joka lähetti minut kastamaan kertoi minulle: ’Se jonka päälle sinä näet hengen laskeutuvan ja jäävän on hän joka kastaa Pyhällä Hengellä’”.

 

Tällä minä halusin näyttää toteen, että siihen aikaan se oli Vapahtajallekin salaisuus, silloin kun joku kertoi hänelle hänen olevan Jumalan Poika. Tästä ei ole olemassa aiempaa esimerkkiä. Vapahtaja kuuli tämän suuren salaisuuden, että hän oli Jumalan Poika. Hän ei kuitenkaan ottanut sitä vastaan Saatanalta. Eikä hän jäänyt miettimään sitä. Saatana sanoi Vapahtajalle: ”Todista, että olet Jumalan Poika. Sinä kykenet sanomaan muiden ihmisten edessä, että kivien pitää muuttua leiviksi”. Vapahtaja ei voinut sanoa ”ei”. Hän ei voinut kieltää sitä, että hän on Jumalan Poika, vaan hänen täytyi sanoa ”kyllä”, riippumatta siitä oliko hän kuulut äänen häntä kastettaessa vai ei. Johannes ei ollut voinut pitää sitä täysin omana tietoaan, vaikkei hän ollut sitä täysin hänelle kertonutkaan. Sen tähden hän ei suoraan kieltänyt, että hän on Jumalan Poika, mutta hän ei myöskään sanonut mitään enempää aiheesta, kuin mitä on kirjoitettu: ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee”(Matt. 4:4). ”Minä luin tämän Viidennestä Mooseksen kirjasta”(5 Moos. 8:3), hän sanoo. Kallis Vapahtaja oli kykenevä sanomaan tämän, koska silloin oli paastoaminen nöyryyttänyt häntä ja kuitenkin hän oli elossa. Tämä oli siis näytetty toteen. Kuitenkin jos ihminen on autiomaassa eläinten keskellä, hänen ei tule todistaa, että hän on Jumalan Poika, koska sillä ei ole väliä tietävätkö kiusaaja tai eläimet sen vai eivätkö tiedä. Vapahtaja ei sano mitään enempää kuin: ”Ihminen voi varmasti elää myös ilman leipää”. Tämä on myös salaisuus jota kaikki ihmiset eivät käsitä. Se ei ole synti, se ei ole väärin, että ihminen pyytää meidän rakkaalta Isältämme jokapäiväistä leipää. Samoin myös ei kenenkään ihmisen ole tarkoitus elää ilman leipää. Pikemminkin tämä on salaisuus ihmisille, jotka joskus haluavat paastota, jotka eivät voi käsittää tätä muulla tavalla, niille jotka ovat Jumalan palvelijoita virassaan. Koska asia on näin, se on salaisuus eikä mitään muuta. Se on totuus mistä meidän ei tarvitse väitellä kenenkään kanssa. Jos minä haluan väitellä jonkun kanssa, että ihminen voi elää myös ilman leipää, hän varmasti ajaa minut nurkkaan lyhyessä ajassa niin, että minä olen pulassa. Jos hän ajaa minut kärsimään koetusta itsekseni, minä en normaalitapauksessa selviä siitä. Saatanan ensimmäinen kiusaus oli koettaa saada Vapahtaja näyttämään naurettavalta ja järjettömältä salaisuuden tähden. Vapahtaja vastaa hänelle toisella salaisuudella. Saatana ei vastaa tähän, koska Vapahtaja olisi heti näyttänyt hänelle Moosesta vastauksenaan. Mutta saatana oli ovela eikä vastannut tähän enempää.  Tämä siten oli ensimmäisen koetuksen loppu.

 

Nyt tulee seuraava koettelemus. Koska saatana ei ollut kyennyt pääsemään minnekään Vapahtajan kanssa salaisuuden avulla, hän kokeilee tietoa. Hän sanoo: ”Jumala on sanonut, ’minä annan enkeleilleni käskyn sinusta ja he kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi' (Matt. 4:6 Ps. 91:11–12). Tämä on selvästi ilmaistu Raamatussa. Sinä tiedät tämän. Nyt hyppää alas ja testaa se”. Vapahtaja pysyy sydämensä suunnitelmassa. ”Minä olen köyhä ihminen, Minä olen mato enkä ihminen, kansan pilkan kohde ja ihmisten halveksunnan kohde. Minä olen erittäin nöyryytetty. Mutta minun ei yksinkertaisesti pidä tehdä syntiä itseäni vastaan. Nyt minun täytyy suojata sydämeni. Todellakin minä en voi kieltää sanontaa! Se on totta, mutta on myös kirjoitettu, että: ’Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi’” (Matt. 4:7). Kuinka ihminen vastaa silloin kun saatana ottaa puheeksi tiedon, totuuden, asian sen jonka hän varmasti tietää olevan Raamatussa? Jos se on siellä, eikä siitä ole kirjoitettu mitään muuta, silloin hänen täytyy hyväksyä se päteväksi. Jos se on siellä ja siellä on 20 tai 30 muuta sanontaa, jotka näyttävät kuinka tämän sanonta ymmärretään ja miten etäälle sitä tietoa voi soveltaa, silloin meidän täytyy sanoa: ”Taas on myös kirjoitettu”. Ilmaus ”Sinun teilläsi”, jonka saatana unohti sanoa, on varmasti kirjoitettu siellä (Ps. 91:11). Tästä Vapahtaja ei kuitenkaan voinut muotoilla poikkeusta. Vapahtaja ei voinut väittää saatanalle, että hän ei ollut hänen tiellään. Miksei? Vapahtaja aina meni hänen Isänsä tietä. Vapahtaja olisi voinut tehdä mitä vaan. Hän olisi voinut muuttaa kivet leiviksi. Hän olisi kyennyt laskeutumaan temppelin harjalta jos se olisi ollut tarpeen. Hän ei voinut sanoa: ”että tämä ei ollut hänen tiensä”. Missä hän oli, siellä oli oikea tie, koska hän itse on tie. Mutta hän sanoo: ”Taas on kirjoitettu: ’Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi’”.

 

Sinun ei tule suorittaa ihmettä päästäksesi ikävystymisestä, jollei sillä ole tarkoitusta, ei ole tarvetta että viiriäiset laskeutuu taivaasta, jos sinulla on tarpeeksi mannaa. Mutta koska minä olen kyennyt kävelemään portaita ylös, voin minä myös laskeutua uudelleen niitä myöten alas. Minun ei tarvitse hypätä alas. Tämä tieto oli myös vastaus toiseen kirjoitettuun tietoon, mikä myös on totta, selvää ja varmaa. Kuitenkin kun saatana näki ettei hän voinut tehdä mitään Vapahtajan mielelle ja että Vapahtaja käytti Raamattua, kun hän havaitsi, ettei hän päässyt mihinkään hänen kanssaan pöyhkeydellä, aisti nautinnolla, herättämällä nälän tunteen, asiat lopulta menivät tällä tavalla, ”Sinä miesparka, nyt sinun täytyy olla epätoivoinen autiomaassa. Sinä olet oleskellut eläinten luona ja olet kaiken ihmisseuran ulkopuolella. Rakas Jumala tietää kuinka sinä pääset pois autiomaasta”. Ja voi olla että Vapahtaja itse ajatteli kaikkea tätä, koska hän oli äärimmäisen uupunut. Saatana sanoo: ”Kuule! Haluan antaa sinulle hyvän neuvon. Jos lankeat maahan kerran ja kumarrat minua, minä annan sinulle koko maan, sinun isäsi Daavidin kuningaskunnan. Minä tulen tekemään sinut kuninkaaksi. Annan sinulle kaiken mitä sinun isilläsi on ollut. Se on annettu minun valtaani. Se kuuluu aivan samoin sinulle, mutta sinä voit saada sen juuri nyt, jos sinä vain kumarrat minua. Silloin Vapahtaja sanoi: ”Minä kumarran ainoastaan Jumalaa. En tarvitse tavallisesta poikkeavaa apua paitsi Jumalalta. Olen opastanut minun veljiäni, minun kumppaneitani, päivittäisissä tarpeissa. Tavallisesta poikkeavissa asioissa joita minun oletetaan tekevän minä nojaan Jumalaan minun Isääni. Nyt tavoittelet minun sydäntäni. Nyt sinun on aika lähteä”. Mikä tämä sitten oli? Tämä oli perustotuus, joka koski sydäntä, joka koski sielua. Se ei riippunut kiistanalaisesta tiedonpalasesta, vaan pikemminkin Jeesus olisi loukannut hänen Herraansa, Jumalaansa. Lyhyesti sanoen hänen oletettiin myyvän hänen taivaallinen Isänsä. Nyt hän ei voinut kuunnella enää enempää loukkaamatta Jumalan kunniaa. ”Mene pois!” hän sanoo ja saatanan täytyi heti totella.

 

Nyt me olemme nähneet Vapahtajan esimerkin, mitä hän teki kun saatana piti esillä hänen nälkäänsä ja hänen suurta puutettaan ja sanoi, että koska hän oli Jumalan Poika hänen tulisi sanoa että kivistä tulisi leipiä. Me olemme nähneet mitä hän teki kun saatana kaiken kansan edessä näytti toteen hänen suuren kunniansa, että hän oli Jumalan Poika jos hän hyppää alas temppelin huipulta ja kuinka hän vastasi tähän tietoon toisella kirjoitetulla tiedolla. Me olemme nähneet kuinka Vapahtaja suojasi itseään miekallaan ja kuinka hän ajoi saatanan, paljon kauhistuttavamman kuin kerubin pois autiomaasta, kun tämä halusi taivuttaa hänen Isänsä kunnioittamisen ja arvostamisen epäjumalanpalvelukseen, siihen pisteeseen että hän ei rakastaisi Isäänsä koko sydämestään, koko sieluistaan, koko mielestään, ja kaikesta voimastaan.

 

Nyt me haluamme puhua siitä, mitä me teemme, kuinka meidän pitää käsitellä Raamattua, kuinka meidän pitää kohdella ihmisiä, jotka kysyvät meiltä Raamatun salaisuuksista, mitä meidän pitää tehdä sielu paroille jotka pyytävät tietoa meiltä ja kuinka meidän pitää lopulta pystyä näkemään oma sydämemme. Ja ajan lyhyyden vuoksi me ydistämme kaiken tämän.

 

Ensiksi minun täytyy tehdä se selväksi teille, ettei se ole kuvittelua, että Jumalan sana on jaettu kolmeen osaan: salaisuuksiin, tietoon ja perustotuuksiin. Apostoli sanoo 1 Kor. 12:8: ” Joillekin on annettu puhua viisaudesta”. Tämä on yksi lahja. ”Toiselle on annettu puhua tiedosta”. Tämä on toinen lahja. Nyt ei Jumalan sanasta tule muita lahjoja esiin, koska perustotuuden tunteminen ei ole erillinen lahja. Perustotuudet eivät ole ainoastaan tämän tai tuon henkilön omistuksessa. Pikemminkin jokaisella täytyy olla ne. Muutoin he eivät voi pelastua. Tästä syystä apostoli sanoo: ”Pyrin saattamaan jokaisen ihmisen täydelliseksi Kristuksessa”, hänet osalliseksi asioista (Kol. 1:28). ”Jokaisen Jumalan ihmisen täytyy olla tehty kykeneväksi kaikkiin hyviin töihin Raamatun kirjoitusten välityksellä” (2 Tim. 3:17). Jumalan kirkkauden tunteminen Jeesuksen kasvoilla on kaikkia ihmisiä varten ja tätä me kutsumme perustotuudeksi.

 

Kuitenkin sitä mikä on ainoastaan viisaita ja neuvokkaita ja kirjanoppineita varten (mutta Jumalalta lähtöisin), me kutsumme tiedoksi. Ja sitä mikä on ihmisillä, joita Jumala on erityisesti lahjonut, ei ainoastaan älykkyydellä, vaan myös perusteellisella käsityksellä hänen salaisuuksistaan sitä on kutsuttu viisauden lahjaksi. Tämä lahja ei ole kaikkia ihmisiä varten koska eivät kaikki voi omata sitä. Sen tähden ilman suurta uskollisuutta sitä ei ole paljastettu kaikille ihmisille, vaan se jää epäselväksi heille. Ja näin on jumalallisten salaisuuksien laita.

 

Kuinka meidän sitten tulee toimia salaisuuksien suhteen, jos meitä koetellaan niillä ja me emme ymmärrä niitä? Meidän ei tule sekaantua niihin ollenkaan, vaan pikemminkin meidän pitää varjella itseämme selvästi ilmaistulla ja selvällä totuudella. Salaisuus, että Jumalan Poika voi tehdä leipiä, jos hän haluaisi, oli totta mutta sopimattomaan aikaan sattuvaa. Ensiksi Vapahtaja tarvitsi useita tuhansia ihmisiä, joilla ei ollut mitään syötävää. Silloin hän voi tehdä sen. Sen vuoksi Vapahtaja ei sekaantunut tähän tällä kertaa, vaan sanoi: ”Minä koen nyt, että ihminen voi elää ilman yhtä hyvin leipää. Olen jo paastonnut 40 päivää ja silti olen elossa”. Täten kun maailma ja saatana panee meidät koetukseen salaisuudella, meidän ei pidä osallistua keskustellun ainoallakaan väitteellä. Pikemminkin meidän tulee yksinkertaisesti pitää lujasi kiinni sydämen totuudesta. Kuitenkin, kuinka meidän tulee toimia toisia ihmisiä kohtaan? Esimerkiksi jos minulta kysytään: ”Miten Herra Jeesus osallistuu Pyhään ehtoolliseen? Miten Isä ja Poika ja Pyhä Henki ovat yhtä?” Täytyykö minun kertoa ihmiselle selvä käsitykseni tästä? Voivatko kaikki ihmiset tietää tätä? Ei! Minä tiedän asioita, joita minä voin tuskin kertoa kahdelle tuhannesta, koska Jumala haluaa heidän sydämensä ei heidän päätään. Koska sadasta tuhannesta ainoastaan muutama voi omata sen, me käsitämme salaisuuden todella suurpiirteisesti ja sanomme: ”Kirjoitettu on”. Kuitenkin mitä jos joku sanoo: ”Minä todella haluaisin saada salaisuuteen selityksen?” Silloin me sanomme, kuten sanotaan yhdessä profeetta Jeremian kohdassa. ”Sinä pyydät itsellesi suuria! Älä pyydä” (Jer. 45:5). Tyydy siihen mitä näet kirjoitettuna ja josta tunnet siunausta. On erittäin hyvä, että sinä et käsitä ainoatakaan mysteeriä, koska on todella raskasta käsittää mysteerejä. Paavali myös tunsi mysteerin. Hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen ja hän kuuli sanomattomia sanoja. Mutta se oli todella hankalaa hänelle, hän ei voinut siten sanoa siitä mitään. Sen tähden kenenkään ei pidä yrittää kovasti tulla tuntemaan mysteerejä. Jos joku ei täysin ymmärrä opetusta Pyhästä ehtoollisesta, kolminaisuuden mysteeriä tai ikuista armon valintaa, hän ei menetä mitään hänen pelastuksestaan jos hänen uskonsa Karitsaan on muutoin oikea. Tämän tähden me yhä pysymme hänen ystävinään.

 

On aivan toista jos ihminen teeskentelee opettajaa. Jos ihminen ei käsitä mysteerejä, hänellä ei tule olla rohkeutta julkisesti opettaa pyhästä ehtoollisesta, armonvalinnasta ja jne. Muutoin hän on pettäjä. ”Herran salaisuus on tunnettu niille, jotka häntä pelkäävät, ja hän ilmoittaa heille liittonsa” (Ps. 25:14). Jos sinä tiedät jotain sinun ei kuitenkaan tule kerskata sillä. Täytyykö sinun sekoittaa tietämättömiä ihmisiä sinun mysteereilläsi, jotka saavat aikaan heissä vahinkoa? Kiitä sinun Herraasi ja anna asian olla kallisarvoinen sinulle itsellesi. Hänen mysteereidensä oivaltaminen on epäilemättä suuri siunaus. Kuitenkaan me emme voi sanoa monia sanoja niistä, vaan meidän täytyy yhtyä Paavalin huudahdukseen niistä: ” Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä! Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa?” Paavali sanoo tämän salaisuuksista Room. 11:33–34.

 

Ensiksi, ne eivät ole tarpeellisia kaikille ihmisille. Seuraavaksi niistä ei ole väiteltävä Saatanan, tai maailman tai Jumalan lasten kanssa. Kolmanneksi, meidän pitää olla kärsivällisiä ihmisten kanssa jotka eivät kykene niitä käsittämään. Neljänneksi, kenenkään ei tule rohjeta puhua mysteereistä joita hän ei ymmärrä, koska hän voi mennä ohi Jumalan neuvon ja tulla pettäjäksi. Jos me tyydymme yksin Pyhään Raamattuun ja nykyiseen opetukseen mysteereistä, täsmällisiin sanontoihin ja ilmauksiin sellaisina kuin ne ovat kirjoitettu, silloin kaikki on hyvin. Kuitenkin jos me haluamme selventää tosiasiallista tapaa miksi Jumala teki asioita tällä tavalla eikä toisella tavalla, silloin asia menee liian pitkälle. Ihmiset joille ne ovat auenneet, ovat hämmästyneitä niistä, mutta he tietävät että ne eivät ole avoinna kaikille, että jokaiselle ihmiselle on annettu ymmärrystä tarkalleen sen verran kuin hän voi kantaa. Me tietäisimme kuinka ottaa pois monien ihmisten epäröinnit avaamalla mysteerit jos meidän ainoastaan sallittaisiin, jos me voisimme vain vapaasti kertoa jokaiselle ihmiselle joka tulee juosten ja haluaa tietää kuinka käsittää tämä ja tämä sanonta. Me varmasti kykenisimme tekemään tämän, mutta meidän ei ole sallittu tehdä sitä. Se ei ole sopivaa kenellekään, vaan Pyhä Henki selittää sellaiset mysteerit hän jakaa ne jokaiselle henkilölle niin kuin hän haluaa. ”Jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on” (Fil. 3:15). Tämän verran me sanomme salaisuuksista.

 

Nyt tulee tieto. Tieto koostuu jumalallisista totuuksista, jotka eivät kuulu syvällisyyksien alaan vaan ovat selvästi kirjoitetut Raamatussa. Jokainen joka ahkerasti lukee Raamattua ja perusteellisesti tietää ne voi tuntea ne hyvin. Ja se on suuri siunaus, se on Jumalan lahja, tiedon sanat. Silloin tällöin tulee esille asia joka ei ole salaisuus, mutta on silti monien mietintöjen aihe, kuten Roomalaiskirjeen 9 luku. Siinä on nämä kaksi väittämää: ”Jumala on hylännyt hänen oman kansansa” ja ”Jumala ei ole hylännyt hänen omaa kansaansa”. Tässä puhutaan juutalaisten muuttamattomasta valinnasta armoon ja sen hylkäämisestä, joka kerran tapahtui tällä tavalla. Toinen kirjoitettu tieto: Roomalaiskirjeen 7 luku kertoo miten tuntee henkilö, joka on herännyt ja on lain ohjaamana ja mitä henkilö tuntee kun hän tulee armon alle. Tämä riippuu yhdestä pienestä Kreikan sanasta jota ei ole Saksaksi. Kuitenkin henkilö voi pelastua vaikka hänellä ei ole selvää käsitystä tai selvää ilmaisua tästä, sen tähden me kutsumme sitä tiedoksi joka vaatii selityksen. Eivätkä kaikki selitä tätä samalla tavalla. Joku voi ottaa liian paljon huomioon aiemman jakeen toinen seuraavan jakeen. Sanalla sanoen tulkitsijat eivät ole kaikki yhtä mieltä. Esimerkiksi joku voi sanoa, ”Meidän ei pidä ollenkaan saarnata lakia, vaan ainoastaan evankeliumia”. Kuitenkin se on selvästi kirjoitettu, ”Laki on kasvattaja Kristukseen”. ”Lain kautta tulee synnin tunto” (Room. 3:20). Toisaalla Paavali sanoo: ”Te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi, olette joutuneet pois Kristuksesta ja langenneet pois armosta” (Gal. 5:4). Todellakin Paavali sanoo selvästi, että Jeesuksen sanansaattajat eivät ole panemassa toimeen kirjaimen virkaa, toisin sanoen saarnaamassa lakia. Hän sanoo: ”Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi” (2 Kor. 3:6). Ja se on totta jos me emme saarnaa lakia, vaan pelkkää evankeliumia, julistamme pelkkää Vapahtajaa, pelkkää armoa, pelkkää haavaa ja kuolemaa, silloin ihmiset tulevat olemaan paljon pyhempiä, kuin jos me saarnaisimme lakia peräkkäin 10 vuotta.

 

Eivätkö ihmiset jotka ovat kirjoittaneet lain sydämiinsä ole pyhiä? Pitääkö ihmisten pysyä juoppoina jos he kääntyvät? Pitääkö heidän pysyä huorina? Pitääkö heidän pysyä murhaajina? Pitääkö heidän pysyä varkaina ja väärinä ihmisinä? Me vahvistamme lain kun me emme saarnaa mitään muuta kuin Jeesuksen haavoja ja sitä että ihmiset ovat autuaita Vapahtajan kautta. Heidät on tehty puhtaiksi Vapahtajan seuraajiksi, he ovat pelastetut hänen haavoissaan. Laki tehdään eläväksi tämän kautta. Kuitenkin joku voi sanoa: ”Ei! Minä pidän lain. Minä haluan tavoitella hartaasti Raamatun velvollisuuksia ja seurata niitä niin paljon kuin mahdollista”. Nyt ensiksikin, sellainen henkilö tarvitsee kauan aikaa ennen kuin hän voi tuntea ne kaikki. Sitten hänen täytyy olla huolellinen että nämä ovat kaikkein keskeisimpiä velvollisuuksia. Ensiksi hän punnitsee sitä. Joku ihminen sanoo, yhden asian olevan oikein. Kun toinen ihminen tulee seuraan, hän sanoo jotain erilaista ja pitää tätä erittäin tärkeänä ja toista merkityksettömänä. Silloin tämä ihminen menee ymmälle eikä tiedä mitä ryhtyä harrastamaan ensin. Jos ihminen kuitenkin tuntee Jeesuksen sydämen, jos ihminen rakastaa Vapahtajaa ja hänen haavojaan silloin hän tietää kaiken. Hän tekee kaiken ajattelematta asiaa paljonkaan. Ja jos henkilö ei ole iloinen tästä, hänelle on kirjoitettu: ”Mikä ei ole uskosta, on syntiä” (Room. 14:23). Tämä on jumalallinen totuus. Vieläpä kaikkein parhaatkin asiat ovat syntiä minulle, jos Vapahtaja ei tunnusta niitä. Eikö se ole kaikkein täsmällisintä pyhyyttä, jos minä en voi tehdä mitään ellen tee sitä Jeesuksen nimeen ja minä pidätyn kaikesta, josta olen vakuuttunut, etten voi tehdä sitä uskossa? Eivätkö ne ihmiset jotka tekevät näin ole kaikkein pyhimpiä? Vaikka he ponnistelevat itsessään suuresti ja koko päivän seuraavat tunnollisesti sitä mitä he pitävät velvollisuutenaan, voivatko lain opettajat lainkuuliaiset ihmiset mennä edemmäs kuin henkilö joka ei halua tehdä mitään ellei tee sitä Jeesuksen nimeen? Ja tämä on sitä mitä kaikki ihmiset, jotka ovat pelastetut hänen haavoissaan tekevät. Eikö se sano että, ”Me vahvistamme lain?”. Kuitenkin jos joku sanoo: ”Nyt jos minä teen kaiken mitä laki vaatii ja tottelen kaikkea lakia, silloin minä varmasti pelastun” ”Voi!” sanoo Paavali ”sinä ihmisraukka. Sinä olet menettänyt Kristuksen, koska sinä haluat tulla vanhurskaaksi lain kautta ja olet langennut armosta. Sinun isäsi eivät halunneet kantaa iestä. Kuinka sinä olet kykenevä tekemään sen?”.

 

Voi, tule ja ryömi ristille.

Laissa ja kaikissa sen teoissa,

ei ole rauhaa eikä lepoa.

 

Näin kakki asian laidat näyttävät sortuvan evankeliumin hyväksi ja lakia vastaan. Minä juuri annoin tämän teille esimerkkinä tiedosta ja kuinka tietoa täytyy käsitellä. Nyt evankelinen tieto on siunattua ja hyödyksi minulle. Miten minun tulee toimia muita kohtaan ottaen kuitenkin huomioon tiedon? Meidän täytyy olla kärsivällisiä jälleen kerran, etenkin opettajien kanssa, enemmän kuin salaisuuksien kanssa. Ihmiset jotka selittävät salaisuuksia eivät ole kärsivällisyyden arvoisia. Kuka käskee heitä saarnaamaan sitä mitä he eivät ymmärrä? Kuka pyytää heitä profetoimaan, jos heillä ei ole profetoimisen henkeä? Mutta tieto on opettajien varsinainen puheenaihe. Ihmisellä, jonka oletetaan opettavan Raamattua, täytyy olla tietoa. Hänellä täytyy olla luja jalansija. Nyt jos hänellä on ollut epäonnea, ettei hän ole saanut täsmälleen kaikkein varminta ja parasta tietoa itselleen, silloin en voi muuttaa hänen mieltään johonkin parempaan. Minun ei pidä antaa minun tietämykseni olla etusijalla, eikä pakottaa häntä siihen. Joihinkin asioihin joissa on kiistaa Baptistien ja noiden Ephratojen[2] välillä, Luterilaisten ja reformoitujen välillä ja useimpien uskonlahkojen välillä. Ja kuitenkin suurin osa näistä on itse asiassa kiistoja jotka voivat syntyä rakkaudessa. Nyt jos mitä tahansa tietoa ei ole osoitettu tutkimalla asiaa seitsemään kertaan ja jos joku ihminen on todistanut ehkä kaksi tai kolme kertaa, silloin minun täytyy pitää itselläni minun tietämykseni joka on näytetty toteen seitsemän kertaa, eikä pakottaa häntä ymmärtämään minun tietoni mukaan. Minun täytyy sallia hänelle yhtä paljon aikaa kuin Vapahtaja myönsi minulle, jos hän on muutoin Jumalan lapsi ja rakastaa Vapahtajaa.

 

Nyt tulee viimeinen kohta. Mitä me teemme perustotuuksien suhteen, asioiden joita ilman ihminen ei voi pelastua? Pyhä Raamattu vakuuttaa että asiat eivät voi ratketa niille, jotka eivät ole tämän kaltaisia, joilla ei ole tätä. Todellakin tämä on erilainen taloudenhoidon asia. Jos saatana haluaa vietellä minun sydämeni, minä en kuuntele häntä ollenkaan. Jos opettaja haluaa purkaa välttämättömän totuuden, on sanottava: ”Mene pois!” Miksi? Tämä on totuus josta ihmisten elämä ja pelastus riippuvat. Ystäväni jos minä en voi opettaa jollekin oikein asiaa, jos hän epäröi tätä tai joku tulee ja sanoo: ”Tein sen tällä tai tuolla tavalla” ja siellä on vielä joku joka on tehnyt sen eritavalla, silloin minun ei ole tarpeen päättää asiasta vielä vähemmän työntää minun mielipiteitäni siihen. Mieluummin minä annan asioiden hoitua niiden omalla painollaan. Se joka voi asian käsittää se käsittää. Kuitenkin entä jos joku haluaa ylittää joen keväällä, ja minä kuulen, että mies joka on muukalainen kysyy: ”Voinko ylittää joen?”, ja joku toinen sanoo, ”Varmasti voit”. Jos tiedän, ettei ihminen voi ylittää jokea vaarantamatta hänen elämäänsä silloin minun täytyy kertoa hänelle: ”Ystäväni sinä et voi päästä sen yli hukkumatta”. Nyt voinko minä jättää asian hoitumaan sen omalla painollaan, niin että hän ylittää joen, vaikka toinen haluaa johtaa häntä harhaan? Ei! Minun täytyy sanoa: ”Tämä mies on perkele, jumalaton mies, koska hän kertoi sinulle sellaisen valeen, joka voi maksaa sinun elämäsi”. Tai: ”Hän on epäluotettava ihminen joka ei tunne aluetta. Ei kukaan ihminen, ei mikään elävä olento voi päästä sinne”.

 

Aivan samoin on hengellisissä asioissa koskien mielipiteitä, tietoa ja mysteereitä. Ihminen voi puhua omasta päästään ja jättää sen sitten, jonkun toisen huoleksi uskooko hän sitä vai ei. Mutta jos ihminen tulee johdatetuksi ikuiseen turmioon, jos sadoilta tai tuhansilta sieluilta ryöstetään heidän pelastuksensa, jos ihmisiä johdetaan pohjimmiltaan tuhoisiin asioihin niin, että heidän täytyy hukkua, silloin ihmisten täytyy huutaa: ”murhaaja” ja: ”ryöstäjä” ja ehdottomasti olla sallimatta tämän henkilön opettaa heitä. ”Mene pois saatana! Olet harmillinen. Aiheutat pahennuksia”. ”Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!” (Matt. 18:7). Esimerkiksi: Jos joku mainitsee jonkun toisen kuin Jeesuksen ja hänet ristillä pelastuksen perustana. Jos joku kiistää Paavalin ja väittää että ihmiset ovat vanhurskautettuja, eivät armosta vaan teoista. Jos joku vääntää evankeliumin eritavalla kuin se joka opettaa sitä totuuden mukaan, niin silloin Paavali sanoo: ”Vaikka tämä olisi enkeli taivaasta, hän olkoon kirottu” (Gal. 1:8).  Jos joku sanoo: ”Tämä mies on kääntynyt” me voimme kysyä, ”Miten niin?” ”Hän kertoi minulle tämän ja minä uskon sen. Jos joku parantaa elämäänsä hän on pelastettu”. Ja minä sanon: ”Ei!” ja kysyn: ”Onko sinulla Vapahtajaa? Tunnetko Karitsan? Onko sinun sydämesi tehty painavaksi hänen kärsimyksensä kautta? Onko sinun syntisi annettu anteeksi? Tiedätkö että epäusko on suurin synti? Se että sinä et tunne Karitsaa? Se että sinä että et kulje Karitsan kanssa päivin ja öin? Onko sinun suurin huolenaiheesi todella oppia tuntemaan Vapahtaja?”. Jos hän sitten vastaa: ”Ei! Mutta minä työskentelen kovasti tekemällä hyvää lähimmäiselleni”. Silloin minä sanon: ”Sinä menetät ikuisen pelastuksesi. Sinä petät itseäsi”.

 

Nyt mikä on se merkki, että olenko minä pelastettu vai en? ”Jos joku ei rakasta Herraa Jeesusta hän on kirottu” (1 Kor. 16:22). Jos joku ei rakasta Herraa Jeesusta niin paljon hänen sielustaan, niin perusteellisesti, niin hellästi, ettei hän voi eikä kykene rakastamaan mitään muuta maailmassa niin paljon, jos hänen sydämensä ei voi sanoa ilman tunnetta, ”Aamen! Sinä tiedät kaikki asiat. Sinä tiedät että rakastan sinua” (Joh. 21:17), silloin hän on epäonnekseen kirottu. Kukaan ihminen ei voi auttaa häntä. Hän on hukassa niin kauan kuin hän on tämän kaltainen. Vapahtaja selitti tämän itse erittäin selvästi Fariseukselle. Hän sanoi: ”Sinä varmasti tahdoit kohdella minua hyvin ja kutsuit minut taloosi, mutta se ei ole sitä mitä minä kutsun rakkaudeksi. Olen ottanut armoon tämän minun jaloissani olevan prostituoidun raukan, jota sinä pidit pilkkanasi ja olit hämmästynyt että millainen onneton ihminen hän on. Hän tietää että minä rakastan häntä ja mitä tarkoittaa rakastaa. Naisrukka ei voi lopettaa makaamasta minun jalkani päällä ja suutelemasta minua. Hän on purkanut sydämensä koko väkijoukon edessä, siitä kuinka paljon hän rakastaa minua ja kuinka monet synnit on hänelle annettu anteeksi” (Luuk. 7:44–47). Sen jonka synnit on annettu anteeksi, täytyy ensin rakastaa Jeesusta. Ennen tätä ei voi tulla mitään rakkaudesta.  Se jonka synnit pitää antaa anteeksi, täytyy tuntea itsensä. Se joka ei tarvitse anteeksiantoa, se joka ei ole sairas, ei saa mitään. Hän ei myöskään tule tuntemaan Jeesuksen sydäntä. Hän ei tunne rakkautta, Vapahtajan rakkautta. Näin on koska hän ei tiedä mitä on hänelle tapahtunut, mitä Jumala on tehnyt hänen sielulleen, koska Jeesuksen henki ei ole ilmestynyt hänelle. Mutta kun ihminen tuntee kuten Daavid:” Kuoleman paulat piirittivät minut, tuonelan ahdistukset kohtasivat minua; minä jouduin hätään ja murheeseen. Mutta minä huusin avukseni Herran nimeä: Oi Herra, pelasta minun sieluni!” (Ps. 116:3-4), tämä ihminen rakastaa. Lisäksi me liitymme Daavidiin sanomalla: ” Sillä sinä olet pelastanut minun sieluni kuolemasta, minun silmäni kyynelistä, jalkani kompastumasta ” (Ps. 116:8). ”Katso, onneksi muuttui minulle katkera murhe: sinä rakastit minun sieluani, nostit sen kadotuksen kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa” (Jes. 38:17). Jos ihminen tuntee näin, silloin hän tietää sen ja ainaisesti etsii suojaa perustotuudesta, että Jeesuksen rakkaus tulee hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaan, hänen haavoistaan, syntien anteeksiantamuksesta. Hän tekee näistä perustuksen kaikelle uskolle kaikelle teologialle, niin että ihmiset pelastetaan näin ajallisesti ja ikuisesti.

 

Jos eläville pitää jotain saarnata, niin se on tämä. Jos minkä tahansa pitäisi havahduttaa kuolleista niin se on tämä. Jos suuret joukot laulavat lauluaan Karitsan valtaistuimen edessä, silloin he tulevat sanomaan: ”Sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut meidät Jumalalle” (Ilm. 5:9).

Tämä teksti on ajajallinen ja iankaikkinen. Aamen!

 

Sinä uskollinen Karitsa, joka kannat maailman synnin, armahda meitä! Anna pyhän tiedon, ikuisen salaisuuden sinun sovituksesi olla paljastettu meille ja anna sen tulla meidän perustiedoksi. Koska kaikki kirjoitettu katoaa paitsi ikuinen Raamattu. Kaikki profeetat todistavat, että syntien anteeksiantamus on annettu sinun nimessäsi kaikille jotka uskovat sinuun. Rakkain Vapahtaja, aloita tästä kohdasta ja lisäksi vakuuta sielut epäuskon synnistä. Sitten he eivät enää jää vieraiksi sinulle, vaan tulevat lähelle ja pelastuvat sinun haavojesi kautta. Ja sinä oi Jumalan Karitsa tulet olemaan kaikki heille. Kirjoita sinun pyhät haavasi perusteellisesti heidän sydämiinsä. Silloin heidän sielussaan on elämä joka ei koskaan katoa. Ja näin sinä vastaanotat pyhiä ihmisiä tästä kaupungista, elävän Jumalan Gemeine, todisteeksi ja totuuden istuimeksi koko maasta. Älköön sinun tekosi ristillä lakatko heidän joukossaan, anna sen jatkua kunnes se menestyy niin monissa sydämissä, jotka sinä olet todella ostanut sinun verelläsi. Aamen!

 

Laulu: Oi Viaton Jumalan Karitsa …



[1] Erkenntnisse (käsitys, tieto, ymmärtäminen, tunteminen), Zinzendorf näyttää käyttävän sitä merkityksessä tiedon murunen.

[2] Johann Conrad Beissel (1691–1768) oli saksalaissyntyinen uskonnollinen johtohahmo, joka vuonna 1732 perusti Ephrata nimisen yhteisön Pennsylvaniaan. Yhteisössä elettiin selibaatti yhdyskunnissa. Baptistit pitää sisällään Mennoniitata ja ne saksalaiset pietistit jotka hylkäsivät lapsikasteen.