MainPage   Top-rated pages   Hartauskirjat   Huonepostilla   Laulujen Laulu   Martti Luther   SRK   Uskonkirjoja   Zinzendorf  


1. paastonajan sunnuntai (Ent. Ensimmäinen paastonaikainen sunnuntai)    Evankeliumi: Matt. 4:1 - 11.

Päivän evankeliumista kuulette, että Herraa Jeesusta kasteensa jälkeen kiusattiin kolmella eri tavalla sen jälkeen kun hän ensin erämaassa oli ollut syömättä neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä. Luukkaan kertomuksen mukaan näitä kiusauksia kesti kaikkina näinä neljänäkymmenenä päivänä; jokainen niistä siis kesti useita päiviä perätysten. Kenties ne eivät myös tapahtuneet aivan siinä järjestyksessä kuin Matteus tässä kertoo.

Tätä evankeliumia voisi selittää sangen laajasti, soveltamalla sitä koko kristikuntaan: onhan sitäkin kiusattu nälällä ja vainoilla, väärillä opeilla ja maailman valtakuntien toimesta, niinkuin historia kyllin osoittaa, jos vain siitä vaarin ottaa. Tällä kertaa emme kuitenkaan tahdo ryhtyä näin laveisiin selityksiin, vaan tahdomme pysyä tavallisessa opissa.

Ensiksikin tahdomme ottaa katseltavaksemme rakkaan Herramme Kristuksen esikuvan; sillä siitä näemme, että kristityn täytyy heti kasteensa jälkeen lähteä sotaan perkelettä vastaan, joka häntä vastustaa ja vainoaa niin kauan kuin hän elää. Ja kun tuo katkera vihollinen kiusauksillaan ei voi kaataa kristittyä lankeemukseen ja voittaa häntä, niin hän tekee samoin kuin teki itse Kristukselle: naulitsee hänet ristiin ja tappaa hänet.

Sellaisessa vaarassa ovat kaikki kristityt. On näet sangen helppo arvata, että hän, joka ei säästänyt itse Herraa Kristusta, vaan asettui niin rohkeasti häntä ahdistamaan, vielä vähemmin säästää meitä, kun tietää meidät paljon heikommiksi ja huonommin varustuneiksi. Varustautukaamme siis tällaisen vaaran varalle ja oppikaamme Herran Kristuksen esimerkistä, miten meidän on paras vastustaa tätä vihollista, että hän luopuisi meistä. Se voi tapahtua yksin uskon kautta Jumalaan ja hänen sanaansa. Se, jolla on tämä haarniska ja joka sitä oikein käyttää, säilyy hyvin perkeleeltä. Mutta sitä, jolla sitä ei ole tai joka sitä ei- oikein käytä, ei voida pelastaa tältä myrkylliseltä viholliselta.

Jokaisen kristityn tulee siis ahkerasti viljellä saarnaa ja Jumalan sanaa, sitä uutterasti oppien ja harjoittaen sekä myös sen ohessa alati hartaasti rukoilla Jumalaa, että hän antaisi valtakuntansa tykömme tulla, ettei hän johdattaisi meitä kiusaukseen, vaan armollisesti varjelisi ja päästäisi meidät kaikesta pahasta.

Päivän evankeliumissa on kirjoitettu, että Henki vei Jeesuksen ylös erämaahan. Pyhä Henki oli näet kutsunut hänet erämaahan. Sen evankelista tahtoo mainita erittäin sentähden, että me tietäisimme karttaa omatekoista hartautta. Ei Kristus mennyt erämaahan sotimaan perkeleen kanssa, niinkuin moni tekee, omasta tahdostaan ja hartaudestaan, oman mielensä mukaan, ilman Jumalan sanaa ja käskyä, monenkaltaisia hartaudenharjoituksia yrittäen. Niin ei suinkaan ole tehtävä. Ei kenenkään pidä ryhtyä mihinkään eikä juosta minnekään Jumalaa palvellakseen, ellei hänellä ole varmuutta siitä, että Jumala on hänen käskenyt niin tehdä joko sanassansa taikka ihmisten kautta, joilla Jumalan puolesta on valta meitä käskeä. Se, joka taas ilman tällaista kutsumusta ryhtyy johonkin sellaiseen toimeen, niinkuin munkit ja nunnat ovat menneet luostareihin, ei suinkaan siten palvele Jumalaa, vaan tekee kun tekeekin Jumalan tahtoa vastaan.

Meidän tulee siis ottaa vaarin Kristuksen esikuvasta. hän ei omasta tahdostansa paennut erämaahan, vaan Pyhä Henki kutsui hänet sinne. Samoin meidänkin tulee menetellä, ettemme oman mielemme mukaan ryhtyisi mihinkään, vaan kaikissa teoissamme saattaisimme kerskata tekevämme sitä ja sitä, Jumalan sanaa ja käskyä noudattaen. Te olette usein kuulleet sen opetuksen, että meidän erikoisesti tulee päästä varmuuteen siitä, mitä Jumala on käskenyt, ettemme ryhtyisi mihinkään ilman ja vastoin Jumalan sanaa.

Yhteiskunnallisiin toimiin ja rakkaudentekoihin ei tarvita mitään uutta käskyä; se kaikki on jo kymmenessä käskyssä säädetty. Niissähän Herra Jumalamme käskee jokaista kuulemaan Jumalan sanaa, rakastamaan Jumalaa, avuksi huutamaan häntä, kunnioittamaan isää ja äitiä, olemaan ketään tappamatta, haureutta harjoittamatta, avioitumaan jne. Nämä kaikki ovat Jumalan käskyjä ja säätämyksiä. Sentähden ei olekaan tarvis saada erikoista Pyhän Hengen kutsumusta ja käskyä avioliittoon menoa, isän ja äidin kutsumusta yms. varten; sellainen käsky on jo annettu. Mutta johonkin erikoiseen toimenpiteeseen ryhtymiseen, esimerkiksi luostariin menemiseen, siten muka Jumalaa palvellakseen, ei ole Jumalan käskyä eikä sanaa, enempää kuin siihenkään, että on paastonajan lihaa, munia ja voita syömättä, ja paastonaikana on laulamatta hallelujaa. Senpä tähden moiset säännökset ovatkin Jumalan edessä roskaa eivätkä mitään jumalanpalvelusta.

Katselkaamme nyt järjestyksessä Kristuksen kiusauksia. Ensimmäinen kiusaus tapahtui siten, että perkele nähdessään Herran Jeesuksen olevan nälissään sanoi: Jos sinä olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi. Tämä ei näytä olevan mikään kova kiusaus. Me olemme valmiit ajattelemaan: mitähän se Kristusta vahingoitti? Helposti hän olisi voinut kivistä leipää tehdä. On hän suurempiakin tehnyt! Mutta hän ei tahdo tehdä sitä, kun hän sangen hyvin käsittää perkeleen kielen. Hän ei näet lähinnä halunnut Kristuksen ihmetekoa, vaan, niinkuin Herran Kristuksen vastauksesta käy selville, hän tahtoi riistää Kristukselta uskon ja luottamuksen Jumalan laupeuteen ja työntää hänen sydämeensä sen ajatuksen, että Jumala on sinut hyljännyt, hän ei enää välitä sinusta, hän antaa sinun kuolla tänne nälkään, suomatta sinulle edes leivänpalaa. Sentähden Herra vastaakin: Ei niin, perkele, ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.

Perkele siis yllyttää ajattelemaan vain leivän hankkimista ja unhottamaan Jumalan sanan, kunhan vain saa leipää. Sellainen kiusaus on yleinen vielä tänäkin päivänä. Perkele työntää ihmisten sydämiin tällaisia ajatuksia: Jos olet Jumalan lapsi, niin Jumala ei voi olla sinulle vihainen. Haali siis rohkeasti tavaraa kokoon, ole ahne, sekaannu aimo tavalla maailman asioihin, ei se haittaa, eikä se ole syntiä. Jos näet Jumala ei soisi sinulle elantoasi ja jokapäiväistä leipää, niin hän olisi huono Jumala ja armoton Isä. Sellaisilla ajatuksilla hän tekee porvareista ja talonpojista heittiöitä: he taukoamatta haalivat ja ahnehtivat maallisia luullen, ettei Jumala siitä heille vihastu, koska muka on kysymyksessä vain jokapäiväinen leipä ja elanto. Täytyyhän minun, ajattelee jokainen, pitää huolta vaimosta ja lapsista, hankkia heille, mitä he tarvitsevat jne.

Perkele siis tekee sanasta synnille peitteen sanoessaan: Sinä olet Jumalan Poika. Ikään kuin hän tahtoisi sanoa: Ethän sinä voi tehdä syntiä etkä menetellä väärin. Samoin nähdään vieläkin kaikkialla maailmaSsa~ ettei se käy ensinkään omalletunnolle, vaikka hyvin vähän välitetään Jumalan sanasta ja sen sijaan pidetään huolta vain leivästä ja elannosta. Tämä kiusaus on vieläkin vallalla maailmassa: perkele halventaa Jumalan sanaa ja saattaa ihmisiä siihen mieleen, että he eivät niin paljon etsi Jumalan sanaa kuin jokapäiväistä leipää.

Oppikaamme siis karttamaan tällaista kiusausta ja voittamaan se, sanoen: Sinä, perkele, tahdot eksyttää minut pois Jumalan sanasta mutta se ei sinulle onnistu. Ennen minä toki olen leivän puutteessa kuin Jumalan sanaa vailla, ennen nälkään kuolen. Parempi on ruumiin hukkua, kuin saada ruokansa sielun hukkuessa ja joutuessa iankaikkiseen kadotukseen. Sellaisiin ajatuksiin perkele ei mitenkään salli meidän ihmisten tulla, vaan hän alinomaa estelee kiusauksillansa, yrittäen sortaa meitä leipähuoliin ja saattaa meitä ylenkatsomaan Jumalan sanaa, niin että ajattelisimme: ei mitään hätää, onhan Jumala minun Isäni, eikö hän soisi minun hankkivan itselleni elatusta?

Joka tahtoo olla turvattuna tällaisilta kiusauksilta, hän oppikoon nyt Kristuksen sanoista, että ihmisellä on kahtalaista leipää. Ensimmäinen ja paras leipä, joka tulee alas taivaasta, on Jumalan sana. Toinen, alhaisempi, on ajallinen leipä, joka kasvaa maasta. Jos minulla on sitä ensimmäistä ja parasta taivaanleipää, ja ellen minä anna kenenkään sitä itseltäni ryöstää, minulta ei myöskään pidä puuttumaan se toinen, ajallinen leipä; ennen sitä täytyi kivien muuttua leiviksi. Nuo toiset taas, jotka eivät huoli taivaan leivästä, vaan etsivät ja pyytävät vain tätä ajallista, nukkuvat kuolemaan, vaikka ovatkin vatsansa saaneet täytetyksi. He eivät voi nauttia tavaraansa, vaan heidän täytyy jättää se tänne jälkeensä ja kuolla iankaikkiseen nälkään.

Mutta niin ei saisi käydä. Jos siis perkele sinua kiusaa vainolla, puutteilla, nälällä ja suruilla, niin ole kärsivällinen, paastoa Kristuksen kanssa, koska Henki sinua siihen vaatii, äläkä lakkaa luottamasta Jumalan armoon. Aikanansa tulevat sitten pyhät enkelit pöytäpalvelijoiksesi, niinkuin evankelista tekstimme lopulla Kristuksesta sanoo.

Tämä on evankeliumin ensimmäinen osa, joka puhuu ensimmäisestä kiusauksesta. Se opettaa meille, että meidän tulee oppia pitämään Jumalan sanaa suuressa arvossa, uskoa siihen, antamatta minkään puutteen tai onnettomuuden taivuttaa mieltämme siihen luuloon, että Jumala on meille armoton, ettei hän tahdo meitä auttaa, ja että hän on meidät unhottanut. Tällaisia ahdistuksia vastaan mikään ei ole parempana lohdutuksena kuin Jumalan sana. Se on sellaista leipää, että - sillä, joka siitä syö, joka sanan uskoo, on iankaikkinen elämä. Huomaa tämä tarkoin! Sitävastoin ajallinen leipä, jota kuitenkin koko maailma ahnehtii, kestää vain, kunnes tulee kuoleman hetki; silloin sen voima päättyy, ja seurauksena täytyy olla iankaikkinen nälkäkuolema.

Toinen kiusaus oli se, että perkele vei Herran Jeesuksen pyhään kaupunkiin, Jerusalemiin, ja asetti hänet pyhäkön harjalle, käskien häntä heittäytymään sieltä maahan seka vakuuttaen, ettei hänelle tapahdu mitään pahaa, koskapa hän on Jumalan Poika; sentähden muka enkelien oli pakko kantaa häntä käsillänsä, ettei hän jalkaansa kiveen loukkaisi.

Tämä on kova, hengellinen kiusaus. Sillä ahdistetaan uskoa toiselta puolen, niinkuin sitä äsken ahdistettiin synnillä ja Jumalan vihalla. Kun näet perkele ei voi saada meitä epäilemään Jumalan armoa, niin hän koettaa toista keinoa saattaakseen meidät uhkarohkeiksi ja ylpeiksi. Perkele ikäänkuin tahtoo sanoa: Jos tahdot ruveta Jumalan sanaa pohtimaan, niin varopas, kyllä minäkin sitä taidan. Tuossa sinulle Jumalan sana: ,»Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta», ja: ,»He kantavat sinua käsillään". Heidän täytyy valmistaa sinulle portaat laskeutuaksesi alas. Hyppää siis alas, niin saadaan nähdä, uskotko Jumalan lupausta.

Ymmärtääksemme tässä asian oikein täytyy Kristus käsittää todelliseksi ihmiseksi, jolla on jumaluus ihmisyyteen kätkettynä. Niinpä hän ristilläkin esiintyy todellisena ihmisenä, joka valittaa ja huutaa apua. Samoin hän tässä seisoo pelkkänä, todellisena ihmisenä. Sentähden perkele luulee voivansa kiusata häntä tarpeettomalla ihmetyöllä. Siinä tarkoituksessa hän ottaa todisteeksi lauseen 91. psalmista, mutta jättää kuitenkin siitä pois tarpeellisimman kohdan, nimittäin sanat »kaikilla teilläsi». Herrahan lupaa varjella häntä kaikilla hänen teillänsä.

Tuollaisella katkonaisella lauseella tuo heittiö tahtoo saada Herran Kristuksen unhottamaan vakituisen tehtävänsä ja johdattaa hänet sellaiselle uralle, josta hänellä ei ollut käskyä. Kristus ei nyt ole erämaassa ihmeitä tehdäkseen, vaan kärsiäkseen, ollakseen kärsivänä ihmisenä. Ja kuitenkin perkele tahtoo eksyttää hänet oikealta suunnalta, jota varten Jumala oli hänet lähettänyt, ja johon hän oli valmistanut häntä, ja sen sijaan saattaa hänet tekemään tarpeettomia ihmetekoja.

Mutta Kristus torjuu hänet luotaan, sanoen: »Taas on kirjoitettu»: »Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi!» Onhan täältä katolta alas johtavat portaat; minun on siis tarpeetonta tästä suoraan heittäytyä maahan. Koska vaaratta saatan laskeutua alas portaita, niin olisi väärin tarpeetta ja Jumalan käskyttä antautua vaaraan.

Tästä saamme siis tarpeellisen ja hyödyllisen opetuksen: Jumalan kiusaamista on hyljätä yleinen järjestys ja ilman Jumalan sanaa ryhtyä johonkin uuteen ja erikoiseen. Niin tekevät kuitenkin munkit ja nunnat, jotka omasta aloitteestaan alkavat viettää tavallisuudesta poikkeavaa elämää ja sanovat vielä Kristuksen muka niin käskeneen lausuessaan: Jätä kaikki ja seuraa minua!Järjelle avuksi otetaan siis vielä Raamattukin. Tästähän näet, että perkele osaa ihmisiä pettäessänsä Raamattuakin viljellä. Mutta se vika hänellä on, ettei hän viljele Raamattua kokonaisuudessaan, vaan poimii siitä vain sen verran kuin hänen omille tuumillensa on tarpeellista; sen, mikä hänelle ei sovi, hän viisaasti vaieten jättää mainitsematta.

Samoin menettelevät kasteenuusijatkin. He käyttävät runsaasti raamatunlauseita: ei pidä luottaa luotuihin eikä turvata ihmiseen. Kastettakin he sitten sanovat ihmistoimeksi, sillä se muka ei ole muuta kuin vettä; ei siis ole luottamista kasteeseen eikä siihen uskomista. He eivät tahdo uskolla omistaa Jumalan armoa kasteen kautta, vaan tahtovat sitä käsin kosketella. Raamattua heiltä ei puutu, mutta heiltä puuttuu Raamatun oikea käyttäminen. Ellei näet Jumalan sanassa olisi selvästi lausuttuna: »Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan», niin olisi väärin etsiä Jumalan armoa kasteen kautta ja viljellä vettä siinä välineenä. Mutta onhan Jumalan sana selvä ja vahva: »Joka uskoo ja kastetaan, hän pelastuu». Uskon ja kasteen, sanan ja veden pitää vaikuttaman yhdessä: mutta sitä eivät nuo sokeat ihmiset tahdo käsittää.

Sentähden Kristus vastustaakin perkelettä, sanoen: Kun minä käyn niitä teitä, joita Jumala on minun käskenyt kulkea, tiedän kyllä enkelien olevan kanssani, sillä heidän tulee pitää minusta huolta ja varjella minua. Samoin on laita, kun lapsi noudattaessaan lapsellista kuuliaisuutta tai isä tai äiti tai palvelija tai palvelijatar maallista kutsumustansa toimittaessaan joutuvat johonkin vaaraan, niin Jumala pelastaa ja auttaa heitä enkeliensä kautta. Mutta jos he poikkeavat oikealta uralta, niin enkelit eivät ole auttamassa, ja silloin perkele voi milloin tahansa taittaa heiltä niskan; niin hän usein Jumalan sallimasta saakin tehdä. Silloin heidän käy ansion mukaan. Kuka käski heidän ruveta etsimään uusia uria; sellainen menettely ei ole muuta kuin Jumalan kiusaamista.

Tämä muutoin on sellainen kiusaus, ettei sitä ymmärrä kukaan muu kuin se, joka on sitä kokenut. Samoin kuin tuo ensimmäinen kiusaus koetti herättää epätoivoa, niin tämä taas tahtoo johdattaa uhkarohkeuteen ja sellaisiin tekoihin, joilla ei ole perustusta Jumalan sanassa ja käskyissä. Kristityn tulee kulkea keskitietä: ei jää epätoivoon, mutta ei myös ole uhkarohkea, vaan pysyy yksinkertaisesti oikealla luottamuksella ja uskolla Jumalan sanassa. Silloin pyhät enkelit ovat kanssamme, muussa tapauksessa eivät.

Kolmas kiusaus on perin inhimillinen ja julkea. Perkele rohkenee vietellä Herraa Kristusta luopumaan Jumalan sanasta epäjumalisuuteen luvaten kunniaa ja valtaa. Tässä hänellä on hyvänä apuna se, että ulkonainen pyhyys näyttää järjestä paljon jalommalta ja kauniimmalta kuin Jumalan sanaa kohtaan osoitettu kuuliaisuus. Paavi näet ei pidä niinkään pyhänä elämänä avioliittoa, lasten hoitamista ja kasvattamista, ahkeruutta, kuuliaisuutta ja uskollisuutta kotioloissa, parempana ja pyhempänä hän pitää sitä ihmistä, joka ottaa käyttääkseen harmaata pukua ja munkkiviittaa, ihmistä, joka ei käyttäydy niinkuin muut ihmiset, vaan on perjantaisin syömättä lihaa, paastoaa, suorittaa pyhiinvaelluksia jne. Näillä on niin suuri pyhyyden loiste ja maine, että keisarit ja kuninkaat kumartavat niiden edessä.

Paavi on aikaansaanut tällaisen omatekoisen hartauden ja itse keksimänsä hengellisyyden sentähden, että hän ja hänen joukkonsa eivät tahdo menetellä ja käyttäytyä muiden ihmisten tavoin; se näet olisi liian alhaista ja halpaa. Se sitävastoin näyttää erikoiselta pyhyydeltä, että mennään luostariin, ruvetaan munkiksi eli, niinkuin itse kehuvat, Herran Jumalan omaksi palvelijaksi, joka muka ei etsi rahaa eikä tavaraa ja kokonansa luopuu maailmasta. Näin munkkielämää on ylistetty, vaikka tarkoitus on aivan toinen, niinkuin jokainen kyllä tietää.

Lyhyesti ja suoraan sanoen se on oikeaa perkeleen kiusausta. Jumala näet ei ole sellaista pyhyyttä säätänyt, eikä se ole mitään palvelusta Jumalalle, jota kuitenkin, niinkuin Kristus itse sanoo, yksin on palveltava. Mutta ellei yksin Jumalaa palvella, varmaan palvellaan perkelettä. Ja hänkin maksaa palveluksesta palkkaa niinkuin hän Kristuksellekin lupaa, antamalla hyviä päiviä, runsaita palkkasaatavia ja laajoja valta-alueita.

Se taas, joka tahtoo palvella Jumalaa, tehköön, mitä Jumala sanassansa on käskenyt. Jos olet lapsi, kunnioita isääsi ja äitiäsi. Jos olet palvelija tai palvelijatar, ole kuuliainen ja uskollinen. Jos olet isäntä tai emäntä, älä pahenna palvelijoitasi sanoilla ja töillä, vaan tee sitä, mikä on soveliasta, ja pidä heitäkin Jumalan pelossa. Se on Jumalan ja hänen sanansa eikä ihmisten palvelemista. Niin käskee hänen sanansa, joka juuri niin vaatii meitä tekemään. Maailma sanokoon sitä miksi hyvänsä, vaikkapa isännän ja emännän, isän ja äidin, naapurien ja lasten palvelemiseksi, kuitenkin se on oikeaa jumalanpalvelusta. Onhan Jumala lausunut selvät sanat suhteestani lähimmäiseen: »Rakasta lähimmäistäsi» ja siis palvele häntä.

Kun paavi kuitenkin hylkää tuon käskyn ja sanoo erinomaiseksi pyhyydeksi sitä, että pukeudutaan harmaisiin vaatteisiin eikä paastonaikana syödä voita eikä lihaa, vaan öljyä ja silakkaa, niin se on pelkkää perkeleen petosta. Sellaista käskyä ei ole Jumalan sanassa. Sellaiset siis kelpaavat Jumalalle otolliseksi hurskaudeksi yhtä vähän kuin lapsukaisten korttitupaset kivirakennukseksi. Jumalaa et näet voi palvella, ellei sinulla ole Jumalan sanan käskyä. Ellei tällaista käskyä ole olemassa, niin et palvele Jumalaa, vaan omaa tahtoasi. Ja silloin Herra Jumala sanoo: Se, jota sinä palvelet, palkitkoon sinut myös. Kuka on sinulle sitä käskenyt? Minä olen käskenyt sinun palvelemaan isää ja äitiä, esivaltaasi ja lähimmäistäsi, mutta sen sinä jätät tekemättä ja sen sijaan teet sellaista, jota minä en ole käskenyt. Pitäisikö minun siihen suostua? Ei, ei ikinä!

Paavi joukkoinensa on siis pelkkiä epäjumalanpalvelijoita ja perkeleen kätyreitä. Jumalan sanaa he halveksivat jopa vainoavatkin ja kuitenkin tahtovat olla pyhiä tuollaisen ulkonaisen jumalanpalveluksen tähden, jonka he itse ovat keksineet, laitellen viittoja ja paastoja, messulukuja ynnä muuta senkaltaista. Siitä kukaan ei voi heitä kääntää.

Miksi ei? Siksi, että perkele on paaville näyttänyt tämän maailman valtakunnat ja luvannut ne hänelle. Siitä syystä hän pilkkaa meidän saarnaamme ja jumalanpalvelustamme. Mehän olemme kerjäläisiä, joiden täytyy paljon kärsiä. Mutta oman jumalanpalveluksensa hän korottaa taivaaseen, sillä siitä hän saa rahaa ja tavaraa, kunniaa ja valtaa, niin että hän on suurempi valtias kuin keisari ja kuninkaat. Siitä nähdään, kuinka lujasti perkele on tällä kiusauksella hänet kietonut.

Mutta meidän tulee perkelettä vastustaa, sanoen hänelle vasten silmiä, niinkuin Kristuskin sanoi: »Mene pois, saatana, sillä kirjoitettu on: Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman". Yksin Jumalan sanaan tulee katsoa, sitä noudattaa, ryhtymättä mihinkään sellaiseen jumalanpalvelukseen, jolla ei ole perustusta sanassa.

Kaikki nämä kolme kiusausta voivat kohdata meitä, niin kauan kuin elämme. Oppikaamme siis tästä, kuinka meidän on Jumalan sanalla suojeltava itseämme niiltä, että pysyisimme pystyssä ja kulkisimme keskitietä, sallimatta kenenkään riistää uskoamme, vaikka meillä nälän tullen näyttää olevan kiviä leivän asemesta, mutta ettemme myös tulisi ylen rohkeiksi uskossamme ja ettemme rahan ja tavaran tähden luopuisi pois oikeasta jumalanpalveluksesta, vaan pysyisimme vahvoina sekä uskossa että samalla Jumalan pelossa. Rakas Herramme Kristus, joka meidän hyväksemme itse on tällaiset kiusaukset voittanut, antakoon meillekin voimaa hänen kauttaan kiusauksia voittamaan, tullaksemme autuaiksi. Amen.