Hengellinen musiikki voi kuulostaa aivan samalta kuin sekulaarimusiikki, eikä sanoistakaan voi aina olla päätellä, että on kyseessä hengellinen musiikki; puhumattakaan instrumentaalimusiikista, jota hengellisen musiikin kentällä on paljon erilaista. On myös paljon lauluja, joissa mainitaan Jumala tai Jeesus, mutta ne eivät ole hengellisiä ja päinvastoin. Siksi määrittelenkin, Martta-Leena Laitakaria mukaillen, että hengellinen musiikki on yksinkertaisesti musiikkia, jonka käyttötarkoitus on hengellinen, musiikkityylistä ja sanoituksista riippumatta. Käyttötarkoituksen voi päättää kuulija itse, musiikintekijä tai musiikinesittäjä. Hengellinen musiikki on yläkäsite, kuten kevyt musiikki tai taidemusiikki, vaikkakin hengellinen musiikki on käsitteenä vielä laajempi, sillä se voi musiikkityylinä sisältää sekä kevyttä musiikkia että taidemusiikkia. Seuraavan sivun kaavio 1 havainnollistaa määritelmääni:
Kaavio 1. Hengellinen musiikki.
Jaan siis hengellisen musiikin alakäsitteinä viiteen musiikinlajiin: 1) hartaaseen musiikkiin 2) hengelliseen aikuismusiikkiin 3) hengelliseen nuorisomusiikkiin (tai gospeliin kuten sitä yleisimmin kutsutaan) 4) ylistysmusiikkiin ja 5) lastenmusiikkiin. Näistä kunkin musiikinlajin sisällä on vielä omat spesifimmät genrensä. Jakoni perustuu siihen, että jokaisella em. musiikinlajilla on selvästi omat tyylipiirteensä, musiikkikulttuurinsa ja jokainen niistä jakaantuu vielä useaan alalajiinsa. Ylistysmusiikki tosin voi muistuttaa paljonkin näitä muita kolmea hengellistä musiikinlajia, mutta se on mielestäni silti oma lajinsa, koska sillä on omat lainalaisuutensa, musiikkikulttuurinsa ja se jakaantuu genreihin muiden musiikinlajien lailla. En käsittele tässä tutkimuksessani ollenkaan hengellistä lasten musiikkia, sillä sitä tuskin kukaan sekoittaa ylistysmusiikkiin. Muita hengellisen musiikinlajeja käyn lyhyesti läpi juuri siksi, että niiden ero ylistysmusiikkiin selkenisi lukijalle.
2.1 Harras musiikki
Hartaan musiikin kenttä on laaja. Ehkä selkeimmin siihen kuuluu kuitenkin kirkkomusiikki, joka voi kattaa niin instrumentaalimusiikkia kuin vokaali- ja kuoromusiikkiakin. Tällaista on esim. Bachin urkumusiikki, Cantores Minores –kuoron laulu tai Jorma Hynnisen laulamat hengelliset laulut. Gregoriaaninen laulukin menisi tähän määritelmään. Messut, oratoriot ja muu kirkkolaulu ovat harrasta musiikkia. Määrittelisin myös erilaisen jumalanpalvelusmusiikin, kuten virret, liturgiat ja Hengellisen laulukirjan laulut hartaaksi musiikiksi. Hartaan musiikin artistit eivät välttämättä toimi aktiivisesti kirkon toiminnassa esim. erilaiset nuoriso- ja sekakuorot saattavat laulaa harrasta musiikkia, vaikka niillä tai niiden jäsenillä ei ole hengellistä taustaa.
Hartaan musiikin kategoriaan kuulumisen yhden perusteen määrittää käytettävät soittimet. Harrasta musiikkia säestetään tai esitetään usein uruilla tai akustisilla soittimilla, kuten jousikvartetilla. Vokaalimusiikissa, kuten monessa kuorolaulussa, ei välttämättä ole säestystä lainkaan. Sähköiset soittimet eivät kuulu hartaaseen musiikkiin. Hartaan musiikin luokkaan kuuluukin paljon länsimaista taidemusiikkia eri muodoissaan.
Harras musiikki voi siis olla joko esittävää tai yhteislaulua, mutta luonteeltaan se on vakavaa musiikkia. Hartaan musiikin selvimmät tehtävät ovat hiljentyminen ja, nimensä mukaan, hartaan tunnelman luominen. Harrasta musiikkia esitetäänkin yleisimmin ”arvokkaissa” paikoissa, kirkossa tai konserttisaleissa. Sen kuulijakunta muodostuu lähinnä aikuisista ja vanhuksista. Yleisradion soittama hengellinen musiikki sopii yleisimmin tähän hartaan musiikin kategoriaan. Kirkkokunnista harras musiikki on yleensä läheisessä yhteydessä luterilaiseen kirkkoon.
2.2 Hengellinen aikuismusiikki
Kutsun hengelliseksi aikuismusiikiksi mm. musiikkia, joka vastaa sekulaarimusiikissa iskelmämusiikkia. Sillä on yhtenäisyyksiä maallisen sisarlajinsa kanssa sekä musiikillisesti että kuulijakunnallisesti. Esimerkiksi Eija Merilän, Viktor Klimenkon, Petri Laaksosen, Hanna Ekolan ja Heimo Enbuskan musiikki on tällaista iskelmään verrannollista hengellistä solistista aikuismusiikkia. Braxen –kuoro, Ison Kirjan oppilaskuoro, romanilauluryhmät ja muut lauluryhmät edustavat kuoromusiikkia aikuiseen makuun. Heprealaiset laulut esim. Hillel Tokazierin esittämänä ovat myös hengellistä aikuismusiikkia. Hengellisen aikuismusiikin artistien tausta on usein helluntaiherätyksessä tai vapaakirkossa, ja artistit ovat kokeneen henkilökohtaisen uskonnollisen kääntymisen. Osa näitä artisteista, kuten Eija Merilä, Seppo Kohvakka tai Viktor Klimenko ovat ennen uskonratkaisuaan laulaneet maallista iskelmämusiikkia.
Hengellisen aikuismusiikin kategoriaan kuuluu myös vakavampaa musiikkia. Virret ja Hengellisen laulukirjan laulut voivat olla hengellistä aikuismusiikkia, etenkin silloin kun niistä on tehty uusia versioita esim. kuorolle tai yhtyeelle, sillä niiden funktio on enemmän viihdyttävä kuin hartaan musiikin. Sovitukset määrittelevätkin hyvin paljon sen, mihin hengellisen musiikin kategoriaan mikäkin laulu kuuluu. Sitä paitsi eri kategorioiden rajat ovat häilyviä, eikä voikaan vetää suoraa viivaa eri musiikkityylien välille. Seurakuntakuorojen esim. Saalem-seurakunnan Temppelikuoron musiikki edustaa myös vakavampaa aikuismusiikkia. Joissakin helluntai- ja vapaaseurakunnissa toimii myös puhallinorkestereita, jotka nekin sopivat tähän vakavamman aikuismusiikin kategoriaan. Ne soittavat seurakuntien jumalanpalveluksissa yhteislaulujen säestäjinä tai sitten esittävänä orkesterina, jolloin kappaleina usein Hengellisen laulukirjan lauluja puhallinsovituksina.
Hengellistä aikuismusiikkia säestetään tilanteesta ja artistista riippuen sekä akustisilla että sähköisillä soittimilla. Hartaan musiikin kategorian kuorot esiintyvät useimmiten a cappellana, mutta aikuismusiikin kuorolaulu on enimmäkseen säestettyä (tavallisimmin piano). Hengellisen aikuismusiikin tehtävä on hiljentymisen ohella viihdyttäminen, kuten on myös hengellisen nuorisomusiikin kohdalla. Hengellinen aikuismusiikki on tyypillistä nimenomaan suomalaiselle hengelliselle musiikille, kuten iskelmämusiikki on tyypillistä juuri suomalaiselle kevyelle musiikille. Etenkin helluntaiherätyksessä hengellistä aikuismusiikkia on äänitetty paljon ja sitä kuunnellaankin varmasti enemmän äänitteiltä kuin konserteissa tai hengellisissä tilaisuuksissa. Erillisiä hengellisen aikuismusiikin konsertteja ei juurikaan edes järjestetä, vaan musiikkia esitetään lähinnä hengellisten tilaisuuksien yhteydessä. Kristillinen radiokanava Radio Dei soittaa paljon hengellistä aikuismusiikkia.
2.3. Hengellinen nuorisomusiikki eli gospel
Otavan musiikkisanakirja määrittelee hengellisen nuorisomusiikin seuraavasti: ”Gospel, jazz-, pop-, rock- tai countrymusiikista vaikutteita saanut julistava, joskus protestihenkinen kristilliseen nuorisotyöhön liittyvä musiikki.” Kun Suomessa puhutaan gospel-musiikista tarkoitetaan yleensä kaikkea hengellistä esittävää nuorisomusiikkia, joka musiikillisesti voi ulottua heavystä rapiin ja kaikkeen siltä väliltä. USA:ssa, jossa hengellinen populaarimusiikki ilmenee paljon laajemmassa mittakaavassa, on tarkemmin eroteltu eri hengellisen nuorisomusiikin genret. Siellä gospel tarkoittaa traditionaalista mustien gospel-musiikkia. Yleisesti Suomen gospel-termiä vastaa Contemporary Christian Music (CCM), joka on jaettu spesifisimpiin genreihin, kuten alternative, contemporary pop, urban, rock, gospel, techno jne. eli hyvinkin samalla tavalla kuin sekulaari populaarimusiikki. Ylistysmusiikkikin määritellään USA:ssa toisinaan yhdeksi CCM:in genreksi, sillä ne ovat syntyjään yksi musiikinlaji, joka jakaantui myöhemmin kristilliseksi populaarimusiikiksi ja ylistysmusiikiksi . Jaottelu ei kuitenkaan ole aivan yksioikoista, sillä myös ylistysmusiikki jakaantuu samalla tavalla omiin genreihinsä USA:ssa (pop, traditional, rock, hip hop/urban jne.) ja tavallaan CCM ja ylistysmusiikki ovat rinnakkaiset musiikinlajit. Suomessa sekä ylistysmusiikki että gospel on paljon homogeenisempaa ja siksi ne on helpompi nähdä eri musiikinlajeina.
Suomessa hengellisen nuorisomusiikin kirjo on siis huomattavasti pienempi kuin Yhdysvalloissa, mutta silti silläkin on omat genrensä. Yleisimmin nuorisomusiikiksi tulkitaan yhtyeet, jotka soittavat maalliselle populaarimusiikille musiikillisesti identtistä hengellistä vastinetta. Jo tähän ryhmään kuuluu hyvin erityylistä musiikkia esim. pop, rock, heavy, blues, funk. Tunnetuimpia tämän hetken gospelyhtyeitä ovat esim. Bass ’n Helen, the Rain, Think Twice, Terapia, Jacks of All Trades, Jumping China ja Skybird. Näiden lisäksi voidaan erottaa trubaduurit, kuten Juha Tapio, kuoromusiikki esim. His Master’s Noice (perinteinen “musta” gospel) tai Jakaranda (afrikkalaisvaikutteinen musiikki), lauluryhmät esim. Juha Korhonen Band ja big band –musiikki, kuten Chariots Big Band & kuoro tai Major Big Band. Vähän erityyppistä hengellistä nuorisomusiikkia edustavat nuorten yhteislaulut esim. Nuoren seurakunnan veisut tai Tuomas-laulut. Niiden funktio on siis toimia nimenomaan yhteislauluna eikä esittävänä musiikkina, kuten muut gospelgenreistä. Gospel-musiikki on selkeästi suunnattu nuorille ja sitä myös soittavat yleensä nuoret itse.
Gospelia esitetään nuorisotilaisuuksissa, erilaisilla hengellisillä musiikkifestivaaleilla (mm. Maata Näkyvissä, Joensuun Gospel-festivaali, Evankeliset musiikkimessut), maallisilla klubeilla (Helsingissä mm. Tavastia, Jumo Jazz Club, Factory, Nosturi) eli siellä missä nuoret liikkuvat. Myös eri seurakuntien järjestämät nuorten- ja opiskelijoiden illat sisältävät nuorisomusiikkia (usein myös ylistysmusiikkia). Gospel on näistä musiikinlajeista ehkä yhteiskristillisintä ja sitä esiintyykin kaikissa perinteisissä seurakunnissa.
Gospel-musiikki muistuttaa erittäin paljon populaari- ja rock –musiikkia ja soveltaa myös näille genreille ominaisia sekä musiikillisia että ulkomusiikillisia piirteitä. Gospel perustuu esiintymiseen, siksi myös gospel-yhtyeiden jäsenet ulkomuodoltaan ovat usein ”artistien” näköisiä. Pukeutuminen sopii esitettävään musiikkityyliin, samoin hiukset ja koko imago; jo bändin jäsenistä voi päätellä esittääkö se rockia, pehmopoppia vai hip hopia.
Gospelmusiikkia on siis kaikissa kirkkokunnissa, vähiten ehkä karismaattisissa seurakunnissa, koska ylistysmusiikki korvaa sen joiltakin osin. Suurin osa gospelmusiikin artisteista on mukana seurakunnan toiminnassa tai muuten hengellisen toiminnan kanssa tekemisissä. Näistä määritellyistä hengellisen musiikinlajeista lähimpänä ylistysmusiikkia on juuri nuorisomusiikki ja osa artisteista toimiikin näiden kummankin musiikinlajin parissa.
2.4 Ylistysmusiikki
Suomessa käsite ylistysmusiikki on otettu käyttöön vasta 1980-luvulla puhuttaessa lyhyistä, yksinkertaisista yhteislauluista, joita laulettiin karismaattisissa hengellisissä tilaisuuksissa. Ylistyslauluista puhuttaessa on myös käytetty nimiä kertolaulu , kuoro tai rukouslaulu, jotka viittaavat ylistyslaulujen rakenteeseen ja käyttöön. Ylistys käsitteenä ei kuitenkaan ole yhtä uusi. Ylistys -termi musiikin yhteydessä löytyy jo Raamatusta, ja sitä on käytetty myös seurakunnissa, mutta ennen 1980-lukua se ei tarkoittanut mitään eritystä musiikkityyliä, vaan kaikki hengellinen musiikki oli ylistystä. Tänä päivänä ylistys-termi viittaa yleisimmin nimenomaan tiettyyn musiikkityyliin.
Englannin worship ja ruotsin lovsång -termejä on käytetty ja käytetään kaikesta hengellisestä jumalanpalvelumusiikista yläkäsitteenä. Esim. Franklin M. Segler kirjoitti kirjansa Christian Worship jo vuonna 1967, jolloin käsittelemäni musiikinlaji vasta otti ensi askeleitaan. Usein näkeekin englanniksi käytettävän termejä Contemporary Worship Music (CWM) tai Praise and Worship (P&W) sekaannuksen välttämiseksi, kun tarkoitetaan nykyaikaista ylistysmusiikkia. Suomessa ei kuitenkaan ole varsinaisesti ollut tarvetta tällaiseen erotteluun, sillä ennen ylistysmusiikin genreä ei ylistämistä yhdistetty mihinkään spesifiin musiikinlajiin, kuten mainitsin.
Ylistyksen funktio on ennen kaikkea hengellinen, ei musiikillinen. Sen ydin perustuu ajatukseen Jumalan käsittämättömästä suuruudesta ja kaikkivaltiudesta. Ihminen on Jumalan luoma olento, jolle on luontaista kiittää luojaansa. Novum (Uuden Testamentin selitys) määrittelee ylistyksen seuraavasti:
Ylistys on rukouksen ylevin muoto. Se ei tavoittele minkään saamista, eikä ole myöskään kiitosta siitä, mitä on saatu. Se on ylistystä Jumalalle siitä, mikä Hän itsessään on – Hänen kunniastaan, viisaudestaan, voimastaan ja rakkaudestaan.
Monilla on ylistyksestä sellainen käsitys, että se on iloitsemista tai juhlimista. Esimerkiksi joulukuussa 2002 eräs lukija helluntaiherätyksen Ristin Voitto –lehden mielipidepalstalla ihmetteli, miksi Jyväskylässä oli järjestetty ylistysjuhla, vaikka suomalaisilla on niin paljon huolia mm. nuorisotyöttömyyttä, asunnottomuutta, rikkinäisiä perheitä yms. Seuraavassa numerossa hänelle vastaa toinen lukija, joka selittää, ettei ylistys ole kiinni olosuhteista eikä Jumalaa ylistetä siitä mitä meillä on, vaan siksi että Hän on Jumala.
Markku Ylipää määrittelee kirjassaan Koko Raamattu ylistää ylistyksen ylistettävien tekojen ja ominaisuuksien kuvaamiseksi, joka ei perustu tunteisiin vaan kuuliaisuuteen Jumalan sanalle. Siksi ylistäminen kuuluu kaikkiin elämäntilanteisiin, iloon yhtä lailla kuin suruunkin. Ylistäminen avaa ihmisen silmät näkemään Jumalan suuruuden ja mahdollisuudet silloinkin, kun olosuhteet ovat huonot. Se siirtää ihmisen kielteisestä ajattelusta myönteiseen, kun huomataan, että Jumalalla on mahdollisuudet auttaa ja vaikuttaa tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Ylistys ei ole yliluonnollista toimintaa vaan se on tahdonalainen valinta ja opittava taito. ”Ylistämisen ydin on rakkaus: koska Jumala rakasti meitä ensin, me annamme sitä takaisin. Musiikki vain on välikappale, jonka kautta ihmiset voivat kohdata Jumalan, sillä laulun kautta on helpompi ilmaista tunteitaan.” Musiikki ja laulaminen ovat vain eräs tapa; ylistää voi myös rukoilemalla, tanssimalla, kumartumalla, polvistumalla Jumalan eteen, huutamalla, käsien kohottamisella tai elämäntavoilla. Ylistyksen ei kuitenkaan kuulu olla suorituskeskeistä, vaan jokaisella on vapaus tehdä kuten kokee. Ylistys on ennen kaikkea sydämen asenne eikä teko.
Ylistys on sekä yksityinen että yhteinen asia. Yksityisesti voi ylistää Jumalaa vapaammin, kun voi itse päättää miten ylistää, eikä tarvitse keskittyä miettimään miltä muiden ihmisten silmissä näyttää tai miltä kuulostaa. Siksi yksin ylistäminen on myös yleensä rehellisempää ja aidompaa Jumalan lähestymistä, kun ei ole ketään kenelle näytellä parempaa kristittyä tai jotain muuta roolia. Yksin ylistäminen tukee yksilön omaa hengellistä kasvua ja yhdessä ylistäminen vahvistaa seurakunnan muotoutumista yhdeksi kokonaisuudeksi. Ylistysmusiikki ei ole esittävää musiikkia, vaan osallistuvaa musiikkia. Helluntailaisen musiikkivaikuttajan, Seppo J. Järvisen sanoin:” ylistys ei ole esittämistä, vaan ylistystä Jumalalle”. Tässä ylistysmusiikki eroaa paljon muista hengellisen musiikin lajeista, jotka perustuvat enemmän esiintymiseen, vaikka yhteislaulun muotojakin on. Ylistysmusiikki ei varsinaisesti ole myöskään perinteinen yhteislaulu, sillä funktiona ei ole laulaminen, vaan Jumalan ylistäminen, vaikka se tehdäänkin yleisimmin yhteislaulun muodossa. Kjell Sjöberg sanookin, että ylistys on ikään kuin onnittelupuhe musiikin muodossa, jossa puhutaan hyvää kohteena olevasta persoonasta.
Raamattu on täynnä Jumalan ylistämistä; sitä esiintyy aina Mooseksen kirjoista Ilmestyskirjaan asti. Sanalla ylistys on 12 synonyymia ja sanalla ylistää 31 synonyymiä Raamatussa, jotka on käännetty mm. kiittää, ylistää, veisata, olla korkea, suurentaa, huutaa ilosta, tehdä suureksi, kunnioittaa ja kehua. Lähes kaikissa ylistystä käsittelevissä kirjoissa viitataan useaan otteeseen Psalmeihin, joita yleensä pidetään ylistysmusiikin alkulähteenä. Psalmeja on käytetty, joko innoituksena tai suoraan, usean ylistyslaulun sanoituksissa.
