Siittola Tarbes'n:in esittely
| Tallit | Karsinat | Tarhat ja laitumet | Maneesit | Kenttä | Maastot |
Tarhat ja laitumet
Tallin lähettyvillä sijaitsee kolmisenkymmentä isoa tarhaa, joista osa on kooltaan melkeinpä pieniä laitumia. Kaikki tarhat ovat aidattu tukevalla ja kestävällä puuaidalla, osassa on lisäksi myös sähköpaimen, jotta hevoset eivät jyrsisi aitoja. Lähes kaikki tarhat ovat ruohopohjaisia, mutta myös muutama hiekkapohjainen tarha löytyy. Kaikki hevoset pyritään tarhaamaan ryhmissä, osa oreista tosin tarhataan yksikseen. Hevoset pyritään tarhaamaan, säistä riippuen, koko päiväksi, eli aamu kahdeksasta ilta kahdeksaan. Jokaisella laitumella on juoma-amme tai suuri ämpäri täynnä raikasta vettä. Lähes kaikilla laitumilla on myös mahdollisuus päästä puiden alle varjoon paahtavalta auringolta.
Tallin viereinen entinen pelto on nykyään kuuden suuren kesälaitumen kattava alue. Kaksi laitumista on pääasiallisesti orien käytössä, ja kaikki muut neljä ovat tammojen ja ruunien laitumina. Hevoset ovat kesälaitumilla kesäkuun alusta elokuun alkuun asti 24 tuntia vuorokaudessa. Jokaisella laitumella on suuri juoma-amme, joka täytetään vähintäänkin kerran päivässä, jokaisella laitumella on myös runsaasti puita suojaamasta kesäpäivien kuumalta auringolta. Kesälaidunkauden loputtua laitumet eivät toki jää tyhjilleen, vaan osa hevosista tarhataan niihin aina päiväsajaksi läpi talven.
|
Tekstin © Henttu
Kuvien © Pitämällä nuolta kuvan päällä näet sen ottajan
|