Näin Leo Liukkaan ensimmäisen kerran, kun se 7.11.1996 saapui Kylmän Ratsastustallille Kajaaniin hakemaan ratsuoppia. Mielestäni se oli hurjapää, jota kukaan ei edes uskaltanut kunnolla taluttaa. Kieltämättä kyllä, mielikuvani olivat oikeanlaisia. Ratsuopissakin sillä tuntui olevan aluksi aivan liikaa vauhtia ja jalatkaan eivät aina menneet sinne minne piti, mutta ajan kanssa on Leosta kehittynyt mahtava ratsu.

Ravurisisaruksien lailla, pyrittiin Leostakin tekemään juoksijaa. Ilmeisesti Leon lievä omapäisyys johti siihen, että ravuriksi siitä ei ollut. Kuulinpas kerran sellaisen jutun, että Leo oli hiitillä juossut muiden rinnalla alkumatkasta hienosti, mutta sitten vain päättänyt kesken hiitin, että juoksu ei tänään oikein maistu ja lopettanut täysin juoksemisen... Tämän jutun todenperästä en ole varma, joten käsitellään se vain "juttuna". Mutta ehkä tämän ja monien muiden syiden ja summien kautta Leo saapui talvisena marraskuun päivänä Kylmälle, ja siitä alettiin määrätietoisesti kouluttaa ratsuhevosta.

Tällähetkellä Leo osaa koulukiemuroita helppoon A:han asti, sekä sen lisäksi hieman vaativan liikkeitä-> sulut, avot ja laukanvaihdot. Mutta se varmasti oppii jatkossa lisää, sillä omaa kyllä kapasiteettia. Esteitä olen Leon kanssa pomppinut kisoissa enemmänkin. Tällähetkellä kilpailemme aluetasolla 90-110cm luokkia. Ensi kaudella 2002 sitten aloitetaan kansallisissa luokissa hyppääminen. Hieman varmuutta kun saisi kumpasellekin lisää niin mentäisiin vielä korkeampiakin, mutta aika näyttää...

Itse astuin kuvaan noin puoli vuotta sen jälkeen kun Leo oli saapunut Kylmälle. Ihastuin melkein heti Leksuun, sen luonteeseen ja myös sillä ratsastamiseen. Kyllähän se alku oli aika kaameaa katseltavaa, kun Leo vei minua ympäri kenttää, varsinkin hypätessä. Ensimmäisissä kisoissa Kajaanin hevosharrastekeskuksessa vietiin minua kuin vierasta sikaa ja ratahenkilöt kyllä taatusti hyppäsivät edestä, kun Leo viiletti tuulispäänä. Vielä nykyisinkin tätä viemistä tapahtuu, esimerkiksi maastossa ja esteillä hallissa, mutta kyllä Leo on kuitenkin "mr. Tyyneys" kun vertaa sen uran alkuhetkiin.

Kun hevostyttö kohtaa elämänsä hevosrakkauden, pitää se tietysti saada omaksi. Näin kävi myös minun ja Leonkin tapauksessa. Kinusin sitä kaksi vuotta omakseni, ja 19.6.2000 rukouksiini vastattiin ja olin Leon uusi omistaja. Paljon olemme oppineet vuoden aikana yhdessä, Leon kehitys hevosena, ja oma kehitykseni ratsastajana on ollut huima. Välillä on saanut hidastella vauhtia ja välillä taas vastapainoksi kaasutella. On ollut ihana huomata millainen side voi syntyä ihmisen ja hevosen välille. Se side ja minun ja Leon välinen suhde on ollut tähän astisessa elämässäni parasta mitä minulle on ikinä sattunut.