
|
Meillä on pieni, musta kissa, Tove Jansson. Emme
keksineet muita nimiä kuin Pulmu ja Tove. Toven hyväksyimme,
minä ja poikaystäväni. Neiti Jansson on asunut luonamme
jo kuusi kuukautta, jonka aikana se on aiheuttanut meille suunnattomasti
iloa sekä hieman huolta ja ärtymystä.
Tove on kotoisin Virosta. Sen pelasti katukissan kohtalolta
suomalainen eläinlääkäri- opiskelija, joka kuljetti
Toven sekä Toven siskon, Purrin, Suomeen. Pienen mutkan kautta Tove
muutti meille.
Luonteeltaan Tove on hyvin utelias, itsepäinen ja
itseriittoinen sekä välillä hellyydenkipeä lellivauva.
Ainoana lapsena Tove on tottunut saamaan meiltä täyden huomion
eikä se epäröi käyttää asemaansa hyväksi.
Omistajia sen kylmänrauhallinen röyhkeys yleensä vain huvittaa.
Kotona Tovella on muutama kielletty paikka, kuten liesi ja ruokapöytä.
Kiellettäessä se protestoi kuin teini-ikäinen naksuttelemalla,
mutta loppujen lopuksi tottelee.
Vieraisiin ihmisiin Tove suhtautuu varautuneesti, mutta
outoja esineitä ja uutta ympäristöä se tutkii uteliaana.
Erityisesti metsässä se tykkää porhaltaa (valjaisiin
kytkettynä kylläkin) ja haistella uusia hajuja sekä tietenkin
metsästää itikoita.
Kun tulemme töistä kotiin iltapäivällä,
Toven vaatii leikkiseuraa, hyvänäpitoa sekä ulos. Se kurnuttaa
ja kantaa villaista lelua (joka on joskus ollut tonttu) suussaan tai maukuu
kuuluvalla äänellä ulko-oven edessä.
Yöt Tove nukkuu makuuhuoneessa oman kiipeilytelineensä
ylimmässä kerroksessa.
|