Itäsalmen kartano ja

Itäsalmen kulttuurimaisema

Museovirasto ja Ympäristöministeriö ovat yhdessä kartoittaneet Suomen arvokkaimmat maisemat.

Sipoossa on kuusi valtakunnallisesti merkittävää rakennettua maisemakokonaisuutta. Nämä kulttuurimaisemat ovat arvokkaita, sillä ne edustavat sitä Suomen kansan historiallista kulttuuriperintöä, joka kertoo menneiden sukupolvien kätten työstä. Historia puhuu maiseman vanhoista kauniista rakennuksista, pihamaista, puistoista, viljelymaista ja muusta menneiden aikojen muistoista. Kulttuurimaisema on vuosien saatossa muuttunut, mutta harmonia ja tasapaino on säilynyt.

Itäsalmen valtakunnallisesti merkittävään kulttuurimaisemaan kuuluu Östersundomin/ Itäsalmen kartano ympäröivine viljelymaisemineen sekä kartanon maille aikanaan rakennettu Östersundomin kappeli ja Topeliuksen kotina tunnettu Björkudden/Koivuniemi lähimaisemineen.
Kaikki nämä sijoittuvat ruovikkoisen Karlviken-lahden rannoille, lähelle toisiaan.
Samaan kulttuurimaisemaan kuuluvat myös Itäsalmen kartanon Korsnäsissä sijaitseva höyrylaivalaituri uimahuoneineen sekä salmen toisella puolella Karhusaaressa sijaitseva Sipoon vanhimpiin kuuluva Björntorp-torppa.

Historia

Sipoon pitäjän historia (Rantanen&Kuvaja 1994) kertoo että Östersundom, eli nykyisin Itäsalmi, on Sipoon vanhimpia kyliä. Se mainitaan asiakirjalähteissä jo vuonna 1347.

Kuningas Kustaa Vaasan aikana Itäsalmen kylässä oli 15 tilaa. Useimmat niistä sijaitsivat Karlviken- lahden lähellä. Lahti työntyi muinoin syvälle nykyisen Östersundomin kartanon ja moottoritien liittymän varrella sijaitsevan koulun väliin. Pelloilla viljeltiin pääasiallisesti ruista. Ohraa ja humalaa tarvittiin oluentekoon. Kalastus oli myös tärkeä toimeentulon lähde rannikkokylien talonpojille.
Venäläiset tataarit hävittivät kylää 1500-luvun lopulla tuhoten ja polttaen. Kaikki tilat autioituivat, mutta vuosisadan vaihtuessa 1600, melkein kaikki olivat taas viljelyksessä. Katovuodet kuitenkin autioittivat taas taloja.

Itäsalmen kylä käsitti ranta-alueen, aina Husön/Talosaaren kylästä Immersbyn kylän rajaan, Råkilaan, asti. Pohjoisessa kylä ulottui pitkälle Sipoon korpeen, suurin piirtein Sotungin kyläkeskuksen korkeudelle.
Koko Itäsalmen kylä läänitettiin v. 1624 ratsumestari Henrik von Hofvenille. Hän yhdisti säteriksi 9 autiotilaa, jotka näin muodostivat alun Östersundomin kartanolle.
Kartanon historia on mielenkiintoinen ja värikäs. Aatelisia omistajia edustavat suvut von Hofven, Patkull, Gyllenroth ja af Enehjelm.

Kuningas Kaarle XII:n upseeri Didrik Fredrik Patkull sai v. 1683 säterioikeuden. Silloin Itäsalmen kartanolla oli kylän talonpoikien kanssa neljä yhteistä silakka-apajaa. Rantavesistä saatiin suomukaloja. Itäsalmelaiset pyysivät niin paljon kalaa, että sitä riitti myytäväksi muille, joilla ei ollut omaa kalavettä. Majuri Patkull valitti käräjäoikeudelle naapurikylän Gumbölen asukkaiden kalastavan Itäsalmen vesistä.
Suuren Pohjan sodan aikana Patkull nimitettiin nykyisen Tallinnan apulaiskuvernööriksi. Sipoon vanhassa kirkossa on seinällä oletettavasti hänen veljensä, Volmar Adolph Patkullin, vaakunakilpi.
Östersundomin eli Karlvikin kartanosta muodostui 1700- ja 1800-luvuilla yksi Sipoon merkittävimmistä kartanoista.
Anders Hellenius, joka myöhemmin aateloitiin nimellä af Enehjelm osti vuonna 1760 Itäsalmen kartanon ja laajensi kartanon maita.

Carl Gustav ja Fabian af Enehjelm perivät kartanon isänsä jälkeen. Fabian sai vuonna 1803 luvan perustaa pelikorttitehtaan Itäsalmen kartanoon, mutta korttitehtaan toiminta loppui kun sota Venäjän kanssa syttyi vuonna 1808.
Suomesta tuli nyt suurruhtinaskunta. Kun keisari Aleksanteri I vuonna 1809 avasi Porvoon valtiopäivät, oli Fabian af Enehjelm, Sipoosta, edustajana.
Itäsalmen kartanon päärakennuksen vieressä on edelleen af Enehjelmin aikana rakennettu pehtorin mansardikattoinen asunto sekä harmaakivinen kaksikerroksinen navetta, joka oli pitäjän suurin. Myös kartanoa ympäröivä kaunis pylväsaita on hyvin vanha.

Lindforsin suku omisti kartanon vuosina 1832 - 1870. Tältä ajalta on säilynyt ainakin viljamakasiini sekä viinanpolttamo. Siinä poltettiin kartanossa käytetty viina ja luultavasti vähän myyntiinkin. Koivuniemi ja Skutholmen-saari lohkottiin erilleen kartanon maista vuosisadan lopulla ja sinne rakennettiin Koivuniemen huvila.

Agronomi Georg Borgström osti Östersundomin kartanon vuonna 1870 ja siitä lähtien kartano on ollut Borgströmin suvun hallussa. Tilan pinta-ala oli aikanaan n. 1500 ha, ja sen alaisuuteen kuului 13 torppaa. Borgström oli hyvin kiinnostunut maataloudesta ja kehitti kartanosta mallikartanon. Uutta peltoalaa raivattiin ja pellot salaojitettiin. Tilan rakennuskanta uusittiin. Uusi päärakennus valmistui v. 1878. Se käsittää 26 huonetta kahdessa kerroksessa, ja on rakennettu englantilaiseen tyyliin parvekkeineen ja kuisteineen. Ikkunasta avautuu kaunis näköala puutarhan ja kuusiaidan yli Karlvikin lahdelle. Päärakennuksen on suunnitellut Georg Borgströmin lankomies arkkitehti Theodor Decker, jonka käsialaa myös Sipoon Uusi kirkko on.

Georg Borgströmin lapsista kolmas, Elin, syntyi uudessa talossa. Samana vuonna Zacharias Topelius perheineen muutti asumaan Koivuniemeen. Topeliuksen vaimo Emelie oli pienen Elin-tytön isoäidin serkku, ja perheet olivat hyviä ystäviä.
Elinin vanhempi sisar Lisi oli Topeliuksen kummilapsi.
Koivuniemen Topelius osti suurimmaksi osaksi molemmista lasten lukukirjoista kerääntyneillä myyntituloilla, joten hän kirjoittaa: ”Voin syyllä sanoa että Suomen lapset ovat lahjoittaneet minulle Koivuniemen”.

Topelius jatkoi kirjallista tuotantoaan Koivuniemessä. Postissa hän sai Saksasta kuvia, joita hän käytti satujen kuvitukseen. Silloin tällöin setä Topelius pistäytyi kartanossa, levitti kuvat ruokasalin pöydälle ja pyysi perheen lapsia kertomaan mitä heille tuli kuvista mieleen. Saatuaan näin ideoita, hän kotona Koivuniemessä kirjoitti jokaiseen kuvaan oman sadun. Elettiin vielä Suomen kulttuurin kultakautta. Elinin isoisän laajaan ystäväpiiriin kuuluivat Topeliuksen lisäksi mm. Runeberg, Pacius, Lönnrot, Nervander ja Snellman.

Elin oli täyttänyt 2o vuotta kun Topelius kuoli. Suru kosketti jokaista suomalaista.
Elinillä ja hänen ystävillään oli myös muita huolia. Elettiin Venäjän sortovuosien aikaa ja Elin oli mukana keräämässä nimiä kansalaisadressiin, jonka avulla keisarille haluttiin kertoa kansaan kohdistuvista sortotoimista. Keisari ei ottanut adressia vastaan.

Muitatteko viisi laukausta senaatissa ? Eugen Schauman ampui v. 1904 sortovuosien vihatun kenraalikuvernööri Bobrikoffin ja sitten itsensä. Tämän kansallissankarin läheisiin ystäviin kuului Östersundomin kartanosta Leonard Borgström ja hänen nuorempi sisarensa Elin. Eugen oli rakastunut Eliniin ja oli usein vieraana Östersundomin kartanossa ratsastamassa, tennistä pelaamassa tai lahdella soutelemassa. Talvella nuoret hiihtivät Helsingistä. Yleensä kuljettiin Helsingistä junalla Tikkurilaan ja sieltä haettiin hevosella. Matkaa kartanolle oli Tikkurilasta 12 km.

Eugenin suruksi Elin ei vastannut tunteisiin, mutta muistoksi vielä kuolemansa jälkeenkin hän ystävän avulla lähetti Elinille syntymäpäivälahjaksi ruusukimpun, jossa oli Eugenin itsensä valmiiksi kirjoittama kortti.

Kartanon peri isänsä jälkeen, sittemmin maanviljelysneuvos, Erik Borgström. Sukupolvenvaihdoksen ja torppien itsenäistymien jälkeen Östersundomin kartano käsitti enää 800 ha. Tilalle hankittiin Skotlannista korkeatuottoinen Ayrshire-rotuinen lypsykarja. Skottlannista tuotiin myös turnipsi, rehunauris. Se jalostettiin Suomen oloihin sopivaksi ”Östersundomin turnipsiksi”, jonka viljely levisi laajalle, Ruotsiinkin.

Erikin veljenpoika maanviljelysneuvos N. G. Borgström oli seuraava kartanonpitäjä. Hän toi 1960-luvulla Skotlannista Aberdeen Angus-pihvikarjan Karlvikin rantaniityille laiduntamaan. Monet muistavat nämä pikimustat ”paholaiset”. Nils Gustaf ja Christina Borgström omistivat kartanon maat yhdessä lastensa kanssa ja Östersundomin kartanon maille rakennettiin 1990- luvun lopulla Landbo, uusi pientaloalue.

Nyt maanviljelysneuvos Marcus Borgström hoitaa tilaa ja suuressa navetassa on lehmien tilalla uudenmallinen jättisikala. Maisemassa näkyy kartanon itäpuolella tiluksiin kuuluva Karlvik, jossa pidetään 35 hevosen ratsutallia.

Käymme katsomassa kartanon rakennuksia. Ihailemme kaunista pylväsaitaa ja sopusuhtaista vanhaa rakennusta, entistä viinanpolttamoa, ja saavumme komean kartanon pihaan. Rakennukset ovat hyvin hoidettuja. Tapaamme pienen Jacobin leikkimässä hanhitalon vierestä. Hän edustaa Georg Borgströmin jälkeläisten kuudetta sukupolvea. Kenties hänestä tulee aikanaan tilan jatkaja.

Me jatkamme Koivuniemeen.
Koivuniemi on lohkottu Östersundomin kartanon maista. Hiekkatie johtaa Karlviken-lahden itäistä reunaa pitkin niemen kärkeen. Nousemme pienelle kukkulalle ja kohta näkyykin kauniisti koristeltu vaaleanpunainen talo. Ohitamme huvimajan. Mietin että täällä siis Topelius ja hänen tyttärensä Toini tarjosivat appelsiinimehua ja ......vieraillensa. Ympärillä on suuria puita, koivujakin.. Aurinkoiselta verannalta löydämme rouva Guje Liliuksen ja hänen sisarensa puolukoita pursuttamasta. Edessämme avautuu ihastuttava näkymä puutarhaan, jossa hoidetun nurmikon ja "kantattujen " hiekkakäytävien yli siintää vesi ja taustalla vihreä Karhusaari.

Saamme kunnian katsoa kaunista taloa sisältä. On kuin osa lämmintä aurinkoa seuraisi mukanamme. Talo henkii edelleen Topeliusta. Salin avotakan yllä, kunniapaikalla, on nyt Topeliuksen kuva. Ruokasalin lattia on pidetty entisellään maalaamattomana, ja seinää koristaa J.A.G. Acken maalaama friisi. Jopa Topeliuksen työhuoneessa on kirjoituspöytä samalla paikalla kuin sata vuotta sitten. Tunnen historian siipien havinaa. Liliuksen perhe on tietoisesti pyrkinyt säilyttämään sen ajan tyylin ja ilmapiirin. Rouva Guje Lilius selittää että suurin ansio tästä kuuluu hänen anopilleen, Märta Liliukselle, joka paremmin kuin muut ymmärsi kulttuuriarvojen vaalimisen tärkeyden.
Aivan kuten Topeliuksen aikaan perheen lapset ja lastenlapset tulevat mielellään käymään ja joulua vietetään usein yhdessä täällä.

Kun Topelius jäi eläkkeelle, hän oli koko kansan ihailema satusetä, kirjailija, lehtimies, filosofi ja historian professori. Hän halusi kaupungin melusta pois ja etsi maalta luonnonkaunista, rauhallista, terveellistä paikkaa. Koivuniemi täytti nämä vaatimukset ja Topelius oli Luojalle kiitollinen. Täällä hänen vaimonsa Emelie ja tyttäret Toini, Aina ja Eva viihtyivät. Lähinaapurissa asui tuttu Borgströmin perhe.

Kiitämme rouva Guje Liliusta ystävällisestä vastaanotosta ja opastuksesta ja suuntaamme kulttuurimaiseman kolmanteen kohteeseen, kappeliin.

Luultavasti ensimmäinen kappeli rakennettiin tänne 1600-luvun lopulla, kenraalimajuri Patkullin toimesta, Östersundomin kartanon maille, ettei rannikon ja saariston asukkaiden tarvitsisi kulkea hankalaa ja pitkää matkaa Sipoon kirkolle.

Suomessa hyvin harvalla kartanolla on oma kirkko. Uusi kappeli rakennettiin v. 1754 , ja se on maamme vanhimpia vielä käytössä olevia puukirkkoja. Kappelia ympäröi kaunis rauhallinen hautausmaa.
Kappelin joulukirkossa lauletaan erityisellä tunteella Topeliuksen virttä:
"En etsi valtaa, loistoa, ..."

Tulevaisuus

Vastuu kulttuuriympäristöstä on meillä kaikilla. Viime vuosikymmenien nopeat yhteiskunnan ja rakennetun ympäristön muutokset ovat kuitenkin heikentäneet yleistä tietoisuutta menneisyydestä ja ympäristön arvoista. Uutta on saatettu yliarvostaa. Historian tajun puute ja perinteen katkeaminen ilmenee rakennetussa ympäristössä kömpelöinä yksityiskohtina tai mittakaavavirheinä, kuten liian massiivisina rakennuksina. Perinteen katkeamisen ja liian nopean kehityksen seurauksena on menetetty ympäristön identiteetti, tietyn paikan luonne ja olemus. Ihmiset ovat samalla menettäneet ympäristön tuttuuden, paikan tajun. Tässä piilee usein myös sosiaalisten ongelmien ydin. Ympäristöistä on tullut persoonattomia ja väliaikaisia. Syntyy helposti kehityskierre, jossa muutokset huonompaan tuovat mukanaan uusia kielteisiä muutoksia.

Jokaisella meistä on vastuu kansallisen perinnön, kulttuurimaiseman säilyttämisestä.

Östersundomin kulttuurimaisema jäsentyy siten, että kartano on kukkulallaan hierarkkisessa, hallitsevassa asemassa.

Kartanoa ympäröivään avoimeen maisemaan ei sovi mikään sen asemaa horjuttavaa rakentaminen.

Lähteet

Halla-Seppälä &Teckenberg , 1993, Harmaakivestä punatiileen, Sipoon seurakunta vuoteen 1965
Herrgårdar i Finland XI ,1927,
Victor Hoving , 1949 , Henrik Borgström, en storborgare i det gamla Helsingfors
Bo Lönnqvist, 1995, Gamla gårdar i Helsingfors-trakten
Museovirasto &Ympäristöministeriö , Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 16. Rakennettu kulttuuriympäristö, valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt
Rantanen &Kuvaja 1994, Sipoon pitäjän historia vuoteen 1868, osat I-II
Seppo Zetterberg, 1987, Fem skott i senaten

Catharina Westermark

20. 12. 2002