Siihen aikaan, kun irlantilaiset ja Man-saaren alkuasukkaat taistelivat saaren ornistusoikeudesta, oli kaikilla Man-saaren kissoilla erittäin kaunis, tuuhea häntä. Irlantilaisilla sotureilla oli kypärissään töyhtökoristeita, eivätkä mansaarelaiset tahtoneet olla missään suhteessa heitä huonompia: hekin panivat koristeet hattuihinsa-kissojensa tuuheista häntäpörhöistä. Kissaraukkojen henki ei tuohon aikaan tainnut Man-saarella olla paljonkaan arvoinen. Muuan vanha ja viisas naaraskissa huomasi pian, miten monet pennut se oli menettänyt sotilaiden omituisen intohimon vuoksi. Niinpä se seuraavia pentuja odotellessaan vaelsikin kauas vuoriston yksinäisyyteen. Pentujen synnyttyä se puri niiltä kaikilta hännät poikki. Näin se halusi varmistautua pienokaisten eloon jäämisestä, ja siinä se olikin oikeassa: kukaan ei vainonnut jo valmiiksi hännättömiä kissoja. Kaikille seuraaville kissasukupolville tuo vanha emokissa jätti perinnöksi keksintönsä. Naaraskissat seurasivat uutterasti neuvoa, kunnes aikojen kuluttua vaivojen palkinnoksi pennut alkoivat peräti syntyäkin hännättöminä.
Tällaista vanhaa tarinaa kerrotaan vieläkin Man-saarella manx-kissojen syntyperästä, mutta meitä nykypäivien ihmisiä tarina ei saa oikein vakuuttuneiksi-mehän emme tunnusta hankittujen ominaisuuksien periytymistä. Tarina esitettäköön vain viehättäväksi vastalauseeksi vakavamieliselle tieteelle, jolle annetaan seuraava puheenvuoro.
Professori Esko Suomalainen on meidän maassamme tutkinut kissojen hännättömyyden arvoitusta perinnöllisyystieteen valossa. Hänen v. I 956 julkaistua »Hännättömyyden periytymissuhteista kissalla»-nimistä tutkielmaansa lainaten yritämme hiukan perehtyä manx-kissan hännättömwden arvoitukseen. Kissojen hännättömyys on näet varsin yleinen ilrniö, joka jo kauan on ollut tunnettu monissa maissa. Kuuluisinlpia lienevät nuo Man-saaren kissat, mutta onpa meillä SuoInessakin omat hännättömämme. Etenkin Pohjanrnaan ja Savon tietyillä alueilla hännättömät tai aivan töpöhäntäiset kissat ovat aika yleisiä. Ominaisuus on periytyvä, ja periytymissuhteista antavat seuraavat numeroesimerkit valaistusta asiaan:
Häännäton uroskissa x hännätön naaraskissa
Poikueita yhteensä 33
Pentuja 93
Poikueessa keskimäärin pentuja 2-3
Hännättömiä pentuja yhteensä 64
Hännällisiä pentuja 29
Hännällisten ja hännättömien
pentujen suhde n. 2,2:1
Hännätön uroskissa x hännällinen naaraskissa:
Poikueita yhteensä 9
Pentuja 40
Poikueissa keskimäärin pentuja 4-5
Hännättömiä pentuja yhteensä 19
Hännällisiä pentuja 21
Hännättömien ja hännällisten
pentujen suhde n. 1:1,1
Näiden koesarjojen-jotka tässä kirjassa on esitetty huomattavasti yksinkertaisemmassa muodossa kuin alkuperäiset-avulla professori Suomalainen toteaa, että hännättömät kissat ovat ns. heterotsygoottisia hännättömyyttä aiheuttavan perintötekijän suhteen. Tämä tarkoittaa sitä, että hännättömät kissat saavat aina toiselta vanhemmaltaan hännättömyyden perintötekijän, mutta toiselta vanhemmalta vastaavasti normaalin hännän perintötekijän. Koska hännättömyys on vallitseva ominaisuus, tulee ainoastaan se näkyviin, mutta hännällisyys on piilevänä ominaisuutena kuitenkin mukana.
Osoituksena siitä, että hännällisyyden perintötekijä on mukana, on se, että hännättömät kissat voivat saada hännällisiä poikasia, kuten edellä esitetyt taulukot osoittavat. Tällaiset pennut ovat saaneet sekä isältään että äidiltään hännällisyyden perintötekijän. Sellaisia hännättömiä kissoja, joilla olisi sekä isän että äidin puolelta hännättömyyden perintötekijä eli siis kaksinkertaisena tuo ominaisuus, ei pääse syntymään, sillä hännättömyys on ns. letaali (tappava, kuolettava) ominaisuus. Kaksinkertaisena esiintyessään se tappaa jälkeläiset jo varhaisessa sikiövaiheessa. Siksi ovatkin hännättömän kissan poikueet keskimäärin aika pienet-vain 2 3 pentua. Jos tarkastellaan täysin hännättömän kissan luustoa, huomataan siinä melkoisia muutoksia selkärangan alapäässä. Häntänikamat tietysti puuttuvat, osa niistä on voinut kasvaa yhteen lantion luiden kanssa, lantiossa on tapahtunut muutoksia jne. On sanomattakin selvää, että perintötekijä, joka tuontapaisia muutoksia aiheuttaa rakenteessa, on todella kuolettava eli letaali kaksinkertaistetussa muodossaan.
Hännättömillä kissoilla niin yleinen hyppivä juoksutapa
johtuu juuri ko. ominaisuuden aiheuttamista luuston muutoksista lantion
seudussa. Huolimatta siitä. että hännättömän
manxin asema kissarotujen joukossa on perinnöllisyystieteen valossa
hiukan kyseenalainen, on se kansainvälisesti hyväksytty kissarotu,
jolla on seuraavanlaiset ominaisuudet: Man-saaren kissa eli manxkissa on
täydellisesti hännätön. Yhtään ainoata häntänikamaa
ei saa olla jäljellä. Sanotaan, että oikein hienolla manxilla
on kuoppa siinä paikassa, missä muilla kissoilla alkaa häntä.
Toinen tärkeä ominaisuus on takajaloissa. Ne ovat etujalkoja huomattavasti
pitemmät, joten kissa näyttää aina seisovan takamus
pystyssä. Oikeastaan kaikilla kissoilla takajalat ovat etujalkoja pitemmät,
mutta manxilla tämä ominaisuus on erityisen silmäänpistävä.
Manxilla on kolmaskin tärkeä ominaisuus: sen turkki on kaksinkertainen.
Aluskarva on tiheää, silkinhienoa ja lyhyttä, pitemmät
päällyskarvat ovat hieman tankeammat, mutta pehmeät nekin.
Kaiken kaikkiaan manxilla on pehmeäntuuhea lyhytkarvainen turkki, joka
ei muistuta kartusiaanikissan pystyssä seisovaa samettinukkaturkkia
eikä siamilaisen kiiltävänsileää ja ruumista myötäilevää
karvapeitettä, vaan on jotain siltä väliltä. Muiden
ominaisuuksiensa puolesta manx edustaa jykevärakenteista kissatyyppiä.
Ruumis on tanakka, selkä lyhyt, kyljet ikäänkuin kuopalla,
jalat tukevat, pää iso ja pyöreä. Korvat ovat kooltaan
keskinkertaiset ja sojottavat pystyssä päälaella liki toisiaan.
Manx on yksi niitä harvinaisia kissarotuja, jolle kansainvälinen
standardi ei määrittele tarkkoja värivaatimuksia enempää
turkin kuin silmienkään suhteen. Manxkissan aitouden ja hienouden
ratkaisevat yksinomaan hännättömyys, korkeat takajalat, lyhyt
selkä ja ns. kaksinkertainen turkki. Ainoastaan siinä tapauksessa,
että näyttelyssä on kaksi samanarvoista manxkissaa arvosteltavana,
otetaan turkin ja silmien väri huomioon. Arvostelun perustana käytetään
silloin sitä silmien ja turkin väriasteikkoa, jota sovelletaan
eurooppalaisiin.
Manxkissa on luonteeltaan ystävällinen ja rauhallinen. Manxkissoista
kerrotaan myös, että ne ovat erinomaisia hiirestäjiä
ja että niillä on mitä parhain paikallistamis- ja suunnistamisvaisto.
Pääsivulle Kissasivulle 