NÄKY:n pääsivu
Uutiset
Jäsenet
Liity jäseneksi
Linkit
Novellit
Runot
Tehtävä

NÄKY:n jäsenten kirjoittamia runoja

This part of my website has been discontinued. It will probably remain here for quite a while, but it will no longer be updated and may eventually disappear altogether. The rest of my website has moved to http://www.fiikus.net. For more information, please see http://www.fiikus.net/?websitemove.

Valoja, kirjoittanut Niko Rakkolainen

Yksitellen.
Vuorotellen.
Sekä erikseen.

Syttyvät katulamput olivat jännittävän näköisiä.
Yleensä syttyvät kaikki.

Nimetön, kirjoittanut Niko Rakkolainen

Kuka tahtoo olla täällä
kahlatakseen tuhkassa.

Lakaista polkunsa läpi poltetun kylän.
Löytääkseen sen takaa vain toisen samanlaisen.
Ja sen takaa vielä yhden.

Ehkä toivottoman kaukana
voisi savun alta nähdä oranssia hehkua.
Tulta.

Olisi liian kaukana
sammuttaakseen.

Upoksissa.

Liian syvällä
katuakseen.

Kuka tahtoo kahlata tuskassa,
valjastaa kuolleen hevosen
ratsastaakseen.

Minä eilen, kirjoittanut Niko Rakkolainen

Missä on polku, missä kulkija?
Missä soi soittajan soitto?
Ovat menneet kuin vuorilta sade, kuin tuuli yltä tasangon.

Päivä on laskenut länteen.
Pois yön tieltä, varjoon.
Kesä vajonnut talven alle.
Taaksemme kauas, pimentoon.

Horisontti, kirjoittanut Antti Joensuu

kuljin maata, kuivaa hiekkaa
nostin kirjasta louhen tulen

veitsi kylkiluissa
on meillä jokaisella
maassa makaavalla

kuljin taivasta, seireenin ihoa
nostin sielusta emän valheen

piikkilankaa kurkussa
on meillä jokaisella
taivaaseen kurkottavalla

kuljin merta, kosteita unia
nostin virrasta tähdet ja kuun

myrskyä edessä
on meillä jokaisella
löytöretkimatkaajalla

meillä on vain
itsemme

Ilta, kirjoittanut Minna Mustonen

Istun sohvalla,
ulkona puhaltaa kylmä tuuli joka
tuntuu repivän verhoni vaikka ei niihin kosketa.
Tuulen tapaan rajusti, ikävä repii sisintäni.
Nukahdan...
Näen unta, kaunista unta.
Unessani olen onnellinen,
kuljen rannalla, en ole yksin...
Tunnen lämpöisen käden omassani,
se käsi,lämmin ja pehmeä
kuuluu ystävälleni, rakkaalle ystävälleni.
Herään unesta kosketukseen,
siihen tuttuun ja lämpöiseen.
En avaa vielä silmiäni,
kätesi kulkee poskellani...
Raotan silmiäni ja näen rakkaat silmäsi,
jään kiinni katseeseen,
siihen niin rakkaaseen.

Musta veri, kirjoittanut Mikko Kovanen

Katson sileää kättäni, jota niin inhoan.
Tuijotan peilistä silmiini, joita vihaan.
Ajattelen ajatuksia, joita pelkään.
Haluan eroon tästä, ympyrä ei saa enää sulkeutua.
Kiiltelevä veitsenterä puisen kahvan päässä
saa minut viimein hymyilemään.
Hymy ei ole kaunis niin kuin kyynel,
vain kyynel jota en koskaan itkenyt voi olla kaunis.
Tuska kylmän teräksen upotessa ranteeseeni on suuri,
muttei silti mitään verrattuna tuskaan sisälläni.
Odotan kunnes heikotus alkaa,
sitten vasta uskalla avata silmäni,
kunpa en olisi avannut.
Ranteistani valuva musta veri täyttää lattian,
valuu oven alta käytävään,
portaita pitkin ulos.
Pian maailma on yhtä musta kuin vereni,
synkkämielisyyteni nielee kaiken toivon alleen.
Olin paha ja tein maailmastani pahan.

Sydämeesi, kirjoittanut Mikko Kovanen

Sydämesi, niin suuri ja kaunis.
Täynnä hyvyyttä ja toivoa,
täynnä rakkautta.
Arkana, varovasti hiipien lähestyn sitä,
ja epäröin.
Sitten rohkaistun ja koputan varovasti.
Pieni toivon kipinä sisässäni haluaa sen avautuvan,
Päästävän minut sisäänsä turvaan lämpimään,
johon huoletonna voisin käpertyä ja rakastaa.
Antaako se minun olla omasi?