|
Synnyin Aurassa 4.11.50, nykyisin asun Kyrössä, Turun lähellä. Aloitin moottoripyöräilyn jo melko nuorena eli vuonna 1965, ensimmäinen pyöräni oli IC 350, jolla päristelin kotinurkissa. Kun ikää tuli tarpeeksi ajelin BSA 500 vm-52:lla. Katupyörillä ajaminen on jatkunut koko ajan siitä ensimmäisen IC:n hankkimisesta lukien.
Ensiksi moottoripyöräily oli vain Turussa ja sen ympäristössä pyörimistä, mutta halu nähdä ulkomaita kasvoi. Ensimmäisen matkani ulkomaille moottoripyörällä tein vuonna -74, jolloin määränpäänä oli Italia. Sen jälkeen on tullutkin kierrettyä melkein kaikki Euroopan maat. Viime vuosina Euroopan matkailu on jäänyt vähemmälle, kun tilalle on tullut kiinnostus matkailuun rapakon taakse, eli USA:han. Ja eteenkin kilpamoottoripyöräily on viime vuosina vienyt melkein kaiken vapaa-ajan.
Kilpailemisen moottoripyörillä aloitin vuonna -75, jolloin ajoin B 500 luokassa ja sijoitus oli 3. Siitä lähtien kilpailuja on tullut kierrettyä sekä kesällä että talvella ja loppua ei näy.
|